Pirstaleinen arki uuvutti sekä äidin että lapsen

19. toukokuuta 2018

Meillä oli poikkeuksellinen ajanjakso vähän aikaa sitten, kun Nikke teki hurjasti enemmän yötöitä kuin normaalisti. Yleensä hän tekee niitä vain ehkä kerran kahteen kuukauteen - onneksi

Ja hitto, että tuo ajanjakso oli rankka! Siis ihan super rankka! Kun on tottunut siihen, että toinen aikuinen on jakamassa arkea sun kanssa, tuntui tosi väsyttävältä ja raskaalta pyörittää sitä yhtäkkiä yksin. Meidän arki oli ihan pirstaleista ja epärytmittynyttä, enkä mä kestänyt sitä yhtään! Tuntui tosi raskaalta, ettei pystynyt suunnitella elämää samalla tavalla kuin tavallisesti, koska työvuoroihin tuli jatkuvasti muutoksia ja ne vaihtelivat arjesta viikonloppuun ja päivä- ja yövuorojen välillä. Joskus jopa molemmat vuorot sattuivat samaan vuorokauteen!

KUVA: Nea / In the little cottage



Kyllä kaikki muut jaksavat!


Mä huomasin itsessäni sen, että tavalliset arkiset jutut tuntuivat yhtäkkiä tosi raskailta. Tarkoitan siis sellaisia, kuten tiskikoneen tyhjentäminen tai pyykinpeseminen.  Mulla meni kaikki energiani siihen, että sain arjen pyörimään. Tästä syystä siis blogissakin on ollut hiljaisempaa, koska jostakin oli pakko karsia, kun tuntui, ettei vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja. Välillä tunsin oloni tosi surkeaksi ja epäonnistuneeksi, koska musta tuntui, että kyllähän muut vanhemmat nyt hoitaisivat vaikka päällään seisten kodin ja kymmenen lasta tällaisessa poikkeustilanteessa. Miksi mä en sitten pystynyt siihen, jos kaikki muut pystyvät?

Niinpä niin,  tuskinpa kaikki kuitenkaan. Unohdin, että me kaikki ollaan yksilöitä. Unohdin sen armollisuuden, jota mä pidän yhtenä elämän tärkeimmistä ohjenuorista. Ikinä, IKINÄ, ei tulisi verrata itseään muihin. Meillä jokaisella on tietyt voimavarat, joiden rajoissa pystymme toimimaan. Toiset ovat jatkuvasti suorittavia, toiset taas elävät hitaampaan tahtiin. Kumpikin on ihan yhtä okei, kunhan vain toimii omien voimavarojensa rajoissa. Toisille myös tuntuu sopivan epäsäännöllinen työrytmi, mutta mun luonne ei tunnu kestävän sitä ollenkaan. :D





Kun lapsi ikävöi isäänsä


Mä yllätyin vähän siitä, että Noelkin reagoi muuttuneeseen elämänrytmiin. Noel on aina niin joustava ja sopeutuvainen, etten jotenkin osannut odottaa minkäänlaista reagointia. Tai no, reagointi taisi liittyä enemmän siihen, ettei hän yhtäkkiä nähnytkään isiänsä totutusti, kuin epäsäännölliseen elämänrytmiin. Nikke on aivan ihanan osallistuva ja rakastava isä. Hänen ja Noelin yhteiset leikki- ja pelleilyhetket ovat selvästi heille molemmille tosi tärkeä päivittäinen juttu. Kukaan ei saa Noelia yhtä riehakkaaksi tai nauramaan yhtä paljon kuin Nikke.  Ei siis ihmekään, että Noel ikävöi isiään ja oireili ikävästä. Vaikka mä yritin päivittäin leikkiä samanlaisia riehakkaita leikkejä Noelin kanssa kuin Nikke, ei isi selvästi ollut mitenkään korvattavissa.

No, millä tavoin Noel sitten reagoi Niken poissaoloon?

Kiukuttelemalla - Tietysti! Hän oli selvästi ärhäkämpi ja kiukkuherkempi kuin tavallisesti. Etenkin illat olivat kiukuntäyteisiä; tavarat lensivät ja pienet kynnet raapivat, jos kehtasinkin kieltää häneltä jotakin. Oon kyllä kuullut, että toisen vanhemman poissaollessa lapsi kiukuttelisi tavallista enemmän, mutta nyt ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan sen itsekin.

Läheisyyden kaipuu - Noel alkoi nukkumaan oikeastaan koko ajan mun lusikassa. Hän ei juurikaan päästänyt mua muutenkaan näköpiiristään. Jopa vessanpöntöllä ollessani, piti poikani päästä syliini istumaan. :D Ikävä isiä kohtaan ilmeni siis  selvästi myös lisääntyneenä läheisyyden kaipuuna.

Levottomat yöt - Kaikista voimakkaimmin Noel reagoi kuitenkin öisin. Nukahdettuaan yöunille, hän heräsi vähintään kerran tunnissa tarkistamaan, että olenko mä vielä kotona.  Mulla ei siis ollut juurikaan omaa aikaa, koska juoksin jatkuvasti makkarissa nukuttamassa poikaani uudelleen ja uudelleen. Noelin unet rauhoittuivat pääosin sen jälkeen, kun itsekin menin nukkumaan, mutta useimmiten hän kuitenkin heräili öisin pieniksi hetkiksi.


Arvostan arkeamme nyt entistä enemmän


Mä oli niin onnellinen, kun Niken työrytmi palautui entiselleen. Huomasin kuitenkin, että mulla meni varmaan viikko ainakin palautua siitä. Viikko siihen, että opin taas siihen normaaliin rytmiin ja palauduin raskaasta pätkästä ja sain kuitattua univelkani. On se vaan todettava, että mä arvostan rutiineja, eikä vuorotyö ole meidän perheellemme sopiva elämäntapa. Tai ehkä siihen ajan kanssa voisikin oppia. Ehkä.

Jotakin hyvää tuosta rytmittömästä työrupeamasta kuitenkin seurasi, sillä sen myötä mä aloin arvostamaan meidän arkea entistä enemmän. Tuttu päivärytmi tuntui erityisen ihanalta. Se, että tiesi suurinpiirtein Niken työajat tuntui helpottavalta. Kaikista eniten arvostan nyt Niken panosta meidän arjessamme. Vaikka välillä tuntuu, ettei tuosta miehestä ole mihinkään, kun hän ei osaa edes likapyykkejään viedä pyykkikoriin, on hän kyllä vioistaan huolimatta maailman paras kumppani ja isä. Hän huomioi Noelin heti sisään astuessaan ja alkaa leikkimään ja hassuttelemaan poikamme kanssa. Hän ottaa heti kotiin tullessaan kotiin vetovastuun Noelista, jotta mä voin hetken hengähtää. Hän tietää, että mä tarvitsen omaa aikaa. Hän kokkaa meille ruoat pöytään ja hauskuuttaa hölmöillä jutuillaan. Niken kanssa arki on vaan niin paljon hauskempaa.

Nyt tämän rupeaman jälkeen, osaan taas arvostaa sitä, että mulla on kumppani, jonka kanssa saan jakaa meidän yhteisen arjen, kaikki sen ilot ja vaikeudet. Se ei nimittäin ole itsestäänselvyys. Mä olen onnekas, ja tiedän kyllä sen.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sinulle, joka olet yksinhuoltaja tai muuten pyörität perheenne arkea yksin. Arvostan suuresti sinua. 

- - -


Elättekö te vuorotyöläisen arkea? Miten saatte sen sujumaan?

- - - 


Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

12 kommenttia :

  1. Arki on parasta. Monet pitävät rutiineja tylsänä, mutta meillä ne on ihan korvaamattoman tärkeitä. Vahvat rutiinit luo raamit, joiden sisällä on helppo toimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! :) En edes osannut arvostaa rutiineja ennen tuota poikkeuksellista vaihetta. Lasten kanssa rutiinit on musta ihan ehdottomia. Ne tuovat lapsellekin turvallisuuden tunnetta!

      Poista
  2. Olen elänyt lapsen kanssa vuorotyöläisen elämää ja se oli silloin helppoa, se oli arkeamme. Eniten meillä meni pasmat sekaisin, kun normaaliin arkeemme tuli muutoksia. Näin se on varmaan monella, oma arki on tuttu ja helppo hallita ja muutokset saattavat saada sen pirstaleiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! :) Kaikkeen varmasti alkuhaasteiden jälkeen sopeutuu. Ja kuulemma on niitäkin ihmisiä, jotka mieluummin työskentelevät vuorotyössä kuin "normaalien" työaikojen puitteissa. Mä en selvästikään ole tällainen ihminen. :D

      Poista
  3. Kaikkeen varmaan tottuu, mutta meilläkään onneksi meistä kumpikaan ei vuorotyötä tee, joten päivärytmit pysyy kohtuullisen stabiileina :)

    VastaaPoista
  4. Armollisuus on tosi tärkeää silloin, kun poikkeusoloissa pyörittää yksin kotia ja lapsiperhearkea. Oma jaksaminen edelle ja kaikki vähemmän tärkeä syrjään. Ei ne kaikki muut tosiaan jaksa yhtään sen paremmin, kuten itsekin totesit. He saattavat vain olla tottuneita toisen poissaoloihin ja arkeen on sen myötä kehittynyt omat rutiinit. Meillä on nyt taas uudenlainen tilanne, koska seuraavat puoli vuotta minä teen aamu- ja iltavuoroa. Se vaikuttaa heti arjen käytäntöihin. Uudet rutiinit täytyy hakea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä teidän arkeen ja sun uusiin haasteisiin! Toivottavasti saatte uudenlaisen arjen startattua mahdollisimman kivuttomasti. <3

      Armollisuus on musta yks ehdottoman tärkeistä asioista monissakin jutuissa. Mä oon sen arvon oikeastaan ymmärtänyt vasta äitiyden myötä!

      Poista
  5. Voi kuule, yrittäjä täällä huutelee että ei mitään järkevää rytmiä meilläkään koskaan :D Ja kyllä, se on rankkaa. Teen joskus todella pitkiä työrupeamia, jonka jälkeen on todella raskasta tarttua kodinhoitoon.

    Tärkeitä oivalluksia ja todellakin olennaista on olla armollinen. Ei voi mitään, jos tiskit ja pyykit joskus jää tekemättä. Huomenna on aina uusi päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Kun oma jaksaminen on äärirajoilla, pitää osata priorisoida. Hienoa, jos osaat olla noin rennosti, etteivät tekemättömät kotityöt stressaa liikaa. Se on varmasti ensiarvoisen tärkeää teidän hektiseltä kuulostavassa arjessa. Tsemppiä sinne! :) <3

      Poista
  6. Puoliso tekee vuorotyötä ja yötyö tuo omat haasteet pienten lasten kanssa. Toisaalta erivuoroista on oppinut nauttimaan, miehen ollessa yövuorossa saa koko sängyn vallata itselleen, iltavuorossa ollessaan mies voi osallistua lasten aamupäivän harrastuksiin ja aamuvuoroon mennessä saadaan omaan (hitaaseen ja meluisaan) tahtiin aloittaa päivä. Yövuoro on raskas etenkin aamuisin, kun pitää antaa miehen nukkua, eli pitää yrittää lähteä ulos mahdollisimman aikaisin ja hiljaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että oot löytänyt hyviäkin puolia vuorotyöstä! :) Mä en tiedä oppisinko ikinä elämään vuorotyöläisen arkea tai vuorotyöläisen kumppanina olemista... Ajanjakso, josta kirjoitin, oli aivan älyttömän stressaava ja epämiellyttävä. Ehkä tuollaisen rytmittömämpään arkeen tottuisi joskus... Aikaa siihen varmasti menisi :D

      Poista