Uhma tuli taloon - 6 asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä, kun uhma raivostuttaa

28. toukokuuta 2018

Huhheijakkaa, mikä pieni kiukkupörriäinen meidän leppoisasta pojastamme on alkanut viime viikkoina kuoriutua!

Kuten jo kerroin Noelin puolitoistavuotispostauksessa, pienen miehen oma tahto on alkanut nostamaan päätään, ja kun sen eteen tulee jokin este, tavarat lentelevät tai pikkusormet raapivat. Sellaista yleistä tyytymättömyyttä tai kokoaikaista huonotuulisuutta ei ole, mutta niitä oikeasti ajoittain aika huvittavia kiukkukohtauksia on alkanut esiintyä päivittäin. Usein ne menevät sekunnissa ohi harhauttamalla, mutta muutaman kerran olen joutunut kiristelemään hampaitani ja hengittelemään syvään.

"Oikea" uhmahan alkaa yleensä kahden vuoden tienoilla. En siis laske näitä tämänhetkisiä kiukkuja viralliseksi uhmaksi, sillä uskon (=pelkään), että pahempaa on vielä tiedossa... Siksipä päätin tehdä tämän postauksen - ihan vaan tsempiksi itselleni ja ehkä myös sulle.




Kuusi asiaa, jotka kannattaa pitää mielessä, kun uhma raivostuttaa


Kun uhma tulee taloon, on se vanhemmille usein kova paikka. Kiukutteleva ja mieltään osoittava taapero voi saada olon ärtyneeksi, vihaiseksi, epätoivoiseksi tai huvittuneeksi. Palauta nämä mieleen, kun uhmaileva lapsii nostaa sen kuuluisan käyrän taivaisiin:

  1.   Uhma, eli tahtoikä, on todella tärkeä kehitysvaihe, jonka kautta lapsi huomaa erillisyytensä vanhemmistaan ja alkaa itsenäistyä. Meidän pikkumuruista kasvaa isoja! Oishan se nyt aika kauheeta, jos lapsi vielä teininäkin roikkuisi paidan helmassa 24/7 ja koputtelisi vessanovea ollessasi pissalla. ':D

 2.   Uhman kautta lapsi oppii ilmaisemaan omat toiveensa, tarpeensa ja halunsa. Hän siis harjoittelee tahtomista. Aika hienoa, että pienestä täysin vanhempiensa armoilla olevasta vauvapötkylästä on kasvanut itseään ja omaa tahtoaan ilmaiseva pieni ihminen!

 3.   Uhmalle tyypillinen käytös kertoo siitä, että lapsi kokee olonsa turvalliseksi ja rakastetuksi. Kiukkukohtaukset ja muut uhmailut ovat siis kunnianosoitus ja suuri kiitos rakkaudestasi sekä luomastasi turvallisesta kasvuympäristöstä. 

 4.   Jokaisen uhmakauden jälkeen, lapsi ymmärtää maailmaa ja ympäristöään enemmän. Erittäin tärkeää! Kiukkukohtauksista lapsi saa myös arvokkaita oppitunteja sosiaalisten taitojen kehittymiseksi. 

 5.   Uhmakiukkujen myötä lapsi oppii säätelemään tunteitaan. Seesteisimpiä kausia on  siis luvassa!

 6.  Lopuksi tärkein:  uhma menee ohi. Joskus. :D

Positiivinen ajattelu on se juttu vai mitä? Aina voi ainakin yrittää... ;)




Kammottava vai hullunhauska uhma?


Uhmailu kaikessa kamaluudessaan voi kuitenkin tuoda mukanaan tilanteita, joille ei ehkä sillä hetkellä osaa nauraa, mutta joille myöhemmin kikattaa vedet silmissä. Noelin uhmailu on vasta aivan esiasteilla, mutta haluan silti kertoa mua tähän mennessä eniten naurattaneen uhmailutilanteen:
Olin Noelin kanssa kotikotonani viettämässä isäni kanssa aikaa. Iskä eli ukki oli kokkailemassa keittiössä ja mä istuin olohuoneen nojatuolilla. Noel leikki mun edessäni maton reunalla autolla. En enää muista, mitä Noel teki, mutta kielsin häntä tekemästä sitä. Kiellon johdosta, hän alkoi osoittamaan mieltään kiljahteluilla sekä heittämällä kädessään olleen auton lattialle. Kun toruin auton heittämisestä, hän nousi ylös polkemaan jalkaansa ja käveli päättäväisin askelin keittiöön. Muutaman sekunnin päästä hän käveli luokseni kantaen omaa reppuaan, katsoi mua pahalla silmällä ja heitti reppunsa mielenosoituksellisesti maahan.

Kyllä muuten teki tiukkaa olla nauramatta! Tunteitaan näyttävälle lapsellehan ei saa nauraa, vaan hänet pitää ottaa tosissaan, vaikka reaktio tuntuisi kuinka huvittavalta tahansa. Oli kuitenkin jotenkin superhellyyttävää ja samaan aikaan todella huvittavaa, miten kiukkuiselta Noel näytti ja miten määrätietoisesti hän halusi mulle osoittaa mieltään. Mieti nyt: hän käveli varta vasten keittiöön hakemaan oman reppunsa, jotta saisi heittää sen mielenosoituksena maahan edessäni. :D Voi pientä kiukkukirppuani! 

Innolla ja kauhulla odotan, mitä tuleman pitää! Odotellessani lukisin mielelläni sun hauskimman, kamalimman, traumaattisimman, hellyyttävimmän mieleenpainuvimman uhmistilanteen. 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Harkitsetko irtiottoa arjesta? Tee se!

23. toukokuuta 2018

Kun maaliskuussa käytiin Tampereella kulmien microbladingin tiimoilta, päätettiin Niken kanssa, että vahvistuskäynnillä yövyttäisiinkin hotellissa sen sijaan, että ajettaisiin samantien kotiin. Me nimittäin tehdään aika useinkin päiväreissuja lähikaupunkeihin, muttei koskaan raaskita yöpyä niissä. Tälläkin kertaa meinasin alkaa himmailemaan hotellihuonetta varatessani, mutta oon superonnellinen, että rohkaistuin ja ennen kaikkea raaskin varata meille huoneen yhdeksi yöksi.





Kohti Tamperetta!


Pari viikkoa sitten startattiin perjantaiaamuna auto kohti Tamperetta. Ajomatka meni yhdellä pysähdyksellä/lounastauolla ja Noelin torkkuessa takapenkillä. Mä olin edellisiltana käyttänyt reilu puoli tuntia hyvän tamperelaisen lounasravintolan etsimiseen, mutta se vaihtuikin lennossa sitten ABC:n Hesburgeriin. No, pääasia, että saatiin ruokaa!  Reissun päällä joutuu yleensä muuttamaan suunnitelmia yllättävien muuttujien takia. :D

Tampereelle päästyämme mä suuntasin heti kulmien vahvistukseen ja Nikke lähti Noelin kanssa tutkimaan lähialueita. Microblading-hommien jälkeen suunnattiin meidän hotelliin, Scandic Hämeenpuistoon. Mua jännitti tosi paljon, että minkälainen huone meitä varten oli varattu, mutta yllätyin positiivisesti! Saatiin ylimmästä kerroksesta käytävän viimeinen huone, joten saatiin olla aika rauhassa huonenaapureilta. Ei siis tarvinnut stressata, että häiritseekö Noelin mahdollinen kiukuttelu naapureita tai toisaalta pitäisivätkö naapurit meitä hereillä. Vaikka huone oli pienehkö, matkarattaat mahtuivat sinne ihan hyvin. Omaa sänkyä meillä ei Noelille ollut varattuna. Hän nukkui välissämme, kuten kotonakin. Kaikenkaikkiaan meidän huone oli viihtyisä, modernisti sisustettu ja ylimmästä kerroksesta oli kiva katsella alla kulkevaa Hämeenpuistoa ja sen vilinää.

Ensimmäisenä iltana haettiin sapuskat läheisen Ratinan kauppakeskuksen Fafa'sista. Noel sai oman lasten meze-annoksen, joka maistui hänelle tosi hyvin. Hän oli niin ison pojan näköinen, kun istui hotellihuoneen tuolilla meze-annos sylissään ja popsi tyytyväisenä herkkupaloja suuhunsa. Viime aikoina on tullut monta "Hitsit, miten iso meidän poika jo on!" -hetkeä, ja tämä oli yksi niistä. 

Perjantai-iltana astelin lähikampaamoon, koska mulle iski aiemmin päivällä aivan jäätävä hiuskriisi! Varasin siis ex tempore parin sadan metrin päässä sijaitsevaan kampaamoon hiustenleikkuuajan Timman kautta. En ollut aikaisemmin käyttänyt kyseistä sivustoa, mutta täytyypä sanoa, et oli aivan todella näppärä! Koin erityisen käteväksi vieraalla paikkakunnalla ollessa kartan, jonka avulla pystyi etsimään lähellä olevan kampaamon. Myös maksu onnistui sivuston kautta, joten mun ei tarvinnut muuta tehdä kuin saapua paikalle sovittuna ajankohtana.






Kun mies haluaa shoppailemaan


Lauantaiaamuna herättiin hotelliaamiaiselle, jota siis olin odottanut jo monta päivää. Mä rakastan kaikkia buffet-ruokailuja, koska saa maistella kaikkea vähän! Mustamakkara jäi tosin multa maistamatta, koska en välitä siitä yhtään - sori tamperelaiset! Noel näyttää olevan tosin isin poika tässä asiassa, sillä hän popsi mustamakkaraa aivan tyytyväisenä. Täytyy kyllä olla ylpeä meidän kulinaristi lapsestamme.

Kun aamupalalla suunniteltiin miten vietettäisiin päivä, Nikke (Kyllä, Nikke! :O) sanoi haluavansa shoppailemaan Ratinaan ja levykauppaan. Mun toivomukseni oli viedä Noel Pikku Kakkosen leikkipuistoon, jonka olin edellispäivänä nähnyt ohi ajaessamme. Siispä heti aamupalan jälkeen luovutettiin huone, pakattiin kamat autoon ja ajettiin auto Ratinan kauppakeskuksen parkkihalliin. Nikke shoppaili tyytyväisenä ja mä yritin shoppailla. Taisin mä löytää yhdet housut, mutta uskokaa mua, kun sanon, että Nikke hoiti meidän perheen shoppailemisen. :D

Kauppakadulla sijaitsevasta Rolling Recordsista on tullut meidän vakkari pysähdyspiste Tampereen reissuillamme. Nikke harrastaa LP-levyjä, joten tuohon "karkkikauppaan" on ehdottomasti päästävä joka kerta. Mä en niinkään levyistä tiedä, mutta sen osaan sanoa, että henkilökunta tuolla on ollut joka kerta aivan mahtavaa! Noel on kuljeskellut liikkeessä ympäriinsä innosta kiljuen (koska rakastaa LP-levyjen kuuntelemista ja soimaan laittamista isin kanssa), ja ikävien tuijotusten sijaan, molemmilla kerroilla myyjät ovat tulleet iloisesti juttelemaan Noelille. Monesti pikkuliikkeissä tulee sellainen fiilis, että pitäisi olla kuin kirjastossa, mutta tuolla on aina ollut tosi lämmin vastaanotto koko meidän perheellemme. Viime kerralla meillä kävi muuten mahtava tuuri, koska juuri noin vartti ennen saapumistamme, oli poistokoriin lisätty lastenmusiikkia! Noel sai siis neljä omaa LP-levyä.




Fiilistelyä koskella ja pärinää leikkipuistossa


Levyostosten jälkeen oli aika viedä Noel leikkipuistoon. Mä RAKASTAN Tampereen keskustan läpi kulkevaa koskea. Joka kerta kävellessäni sen rantaa pitkin, en voi olla fiilistelemättä vanhoja punatiilisiä tehdasrakennuksia ja kuohuavaa koskea! Väistämättä mun mieleeni tulee myös aina ajatukset siitä, minkä näköistä siellä on ollut silloin, kun mummoni on nuoruudessaan kulkenut siellä. Tampere tuntuu jotenkin toiselta kodilta, vaikken ole koskaan siellä asunut. Ehkä se on se, että mummoni on aina puhunut lämpimästi Tampereesta ja kaivannut sinne takaisin. Me ollaan myös aina käyty siellä vähintään kerran vuoteen, joten kaupunki tuntuu tutulta ja turvalliselta.

Mulle must-juttu jokaisella Tampereen reissulla on päästä kävelemään kosken rantaa pitkin. Matkalla Pikku Kakkosen leikkipuistoon Koskipuistoon, käveltiin pitkän matkaa koskea molemmin puolin. Mä napsin kymmeniä kuvia matkalla, joista sinun onneksesi, jaan vain muutaman. ;) Mulla oli niin onnellinen olo tuolla kävelyreissulla, vaikka meinasin paahtua kuuman auringon alle. Vesi on mun juttu. Sen äärellä mun on hyvä olla.

Pikku Kakkosen leikkipuisto oli tosi monipuolinen! Ehkä se on suunniteltu isommille lapsille enemmän, mutta Noel viihtyi siellä hyvin ihmetellen isompien lapsien touhuja. Lauantai-iltapäivänä siellä oli nimittäin aika eläimellinen meno; vipinää, vilinää ja pärinää riitti... Nikke sanoi kauhuissaan saapuneensa painajaiseensa, mutta totesin hänelle hymyssä suin, että "Welcome to parenthood!" ;)

Leikkipuistoilun jälkeen päätettiin kävellä Keskustorille jätskille. Syötiin torin laidalla vuoden ensimmäiset pehmikset (ensimmäinen kuva), minkä jälkeen aloitettiin kotimatka. Noel oli yllättäen koko kotimatkan hereillä, joten mä istuin hänen viihdyttäjänään takapenkillä. Miksi menomatka aina sujuu paremmin kuin kotimatka? Löytyykö sulta joku teoria vastaukseksi kysymykseeni? :D



Jos siis itsekin harkitset irtiottoa arjesta, tee se! 


Ai miksikö? No, minäpä kerron sulle muutaman erittäin hyvän syyn.

1.  Jo kivan reissun odottaminen tuo uutta puhtia arkeen.
2.  Maisemanvaihdos piristää aina. Me huomattiin, että jopa Noel selvästi nautti, sillä hän oli reissussa vielä entistäkin hyväntuulisempi. Ei siis pidä aliarvioida maisemanvaihdoksen voimaa pieneen lapseen!
3.  Reissun päällä tulee väistämättäkin vietettyä aikaa perheen kesken. Kotona ollessa yhteinen aika jää helposti vähemmälle, kun on esimerkiksi kotitöitä tehtävänä. 
4.  Reissussa ei tarvitse tehdä kotitöitä tai katsella sotkukaaosta kotona. Joku toinen siivoaa jälkesi hotellihuoneessa ja parhaimmillaan joku toinen myös kokkaa ruokasi. Niiiin rentouttavaa!
5.  Välillä pitää hemmotella itseä ja muuta perhettä. Jokainen meistä ansaitsee välillä jotain erityisen kivaa.
6.  Reissun jälkeen mieli on virkeä, olo rentoutunut ja arki maistuu taas vähän paremmalta.

Mä oon niin onnellinen, että päätettiin tällä kertaa repäistä ja yöpyä hotellissa, sillä meillä oli ihan älyttömän ihana reissu! Sellainen, jonka avulla jaksaa puskea arkea taas eteenpäin. Mulla oli latautunut, onnellinen, tyytyväinen ja virkistynyt olo reissun jälkeen. Kotiin on toki ihana aina palata, mutta kyllä mä mielessäni jo mietin, että minneköhän sitä seuraavaksi mentäisiin. Tampere on aina hyvä valinta, mutta ehkäpä me mennään ensi kerralla vaikka Turkuun! Siellä en oo käynytkään kuin pari kertaa koulun retkillä. Kuuleman mukaan se on aika ihana kesäkaupunki. 


Jään innolla odottamaan seuraavaa reissuamme! 

Koska viimeksi sä olet ottanut irtioton arjesta? Minne reissasit? Olitko puolisosi kanssa, ystäväporukalla vai koko perheen voimin? 

Onko seuraava reissu jo suunnitteilla? 

Otan muuten lämpimästi vastaan suositukset kivoista kotimaan kesämatkakohteista! 

- - - 


Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Pirstaleinen arki uuvutti sekä äidin että lapsen

19. toukokuuta 2018

Meillä oli poikkeuksellinen ajanjakso vähän aikaa sitten, kun Nikke teki hurjasti enemmän yötöitä kuin normaalisti. Yleensä hän tekee niitä vain ehkä kerran kahteen kuukauteen - onneksi

Ja hitto, että tuo ajanjakso oli rankka! Siis ihan super rankka! Kun on tottunut siihen, että toinen aikuinen on jakamassa arkea sun kanssa, tuntui tosi väsyttävältä ja raskaalta pyörittää sitä yhtäkkiä yksin. Meidän arki oli ihan pirstaleista ja epärytmittynyttä, enkä mä kestänyt sitä yhtään! Tuntui tosi raskaalta, ettei pystynyt suunnitella elämää samalla tavalla kuin tavallisesti, koska työvuoroihin tuli jatkuvasti muutoksia ja ne vaihtelivat arjesta viikonloppuun ja päivä- ja yövuorojen välillä. Joskus jopa molemmat vuorot sattuivat samaan vuorokauteen!

KUVA: Nea / In the little cottage



Kyllä kaikki muut jaksavat!


Mä huomasin itsessäni sen, että tavalliset arkiset jutut tuntuivat yhtäkkiä tosi raskailta. Tarkoitan siis sellaisia, kuten tiskikoneen tyhjentäminen tai pyykinpeseminen.  Mulla meni kaikki energiani siihen, että sain arjen pyörimään. Tästä syystä siis blogissakin on ollut hiljaisempaa, koska jostakin oli pakko karsia, kun tuntui, ettei vuorokaudessa ollut tarpeeksi tunteja. Välillä tunsin oloni tosi surkeaksi ja epäonnistuneeksi, koska musta tuntui, että kyllähän muut vanhemmat nyt hoitaisivat vaikka päällään seisten kodin ja kymmenen lasta tällaisessa poikkeustilanteessa. Miksi mä en sitten pystynyt siihen, jos kaikki muut pystyvät?

Niinpä niin,  tuskinpa kaikki kuitenkaan. Unohdin, että me kaikki ollaan yksilöitä. Unohdin sen armollisuuden, jota mä pidän yhtenä elämän tärkeimmistä ohjenuorista. Ikinä, IKINÄ, ei tulisi verrata itseään muihin. Meillä jokaisella on tietyt voimavarat, joiden rajoissa pystymme toimimaan. Toiset ovat jatkuvasti suorittavia, toiset taas elävät hitaampaan tahtiin. Kumpikin on ihan yhtä okei, kunhan vain toimii omien voimavarojensa rajoissa. Toisille myös tuntuu sopivan epäsäännöllinen työrytmi, mutta mun luonne ei tunnu kestävän sitä ollenkaan. :D





Kun lapsi ikävöi isäänsä


Mä yllätyin vähän siitä, että Noelkin reagoi muuttuneeseen elämänrytmiin. Noel on aina niin joustava ja sopeutuvainen, etten jotenkin osannut odottaa minkäänlaista reagointia. Tai no, reagointi taisi liittyä enemmän siihen, ettei hän yhtäkkiä nähnytkään isiänsä totutusti, kuin epäsäännölliseen elämänrytmiin. Nikke on aivan ihanan osallistuva ja rakastava isä. Hänen ja Noelin yhteiset leikki- ja pelleilyhetket ovat selvästi heille molemmille tosi tärkeä päivittäinen juttu. Kukaan ei saa Noelia yhtä riehakkaaksi tai nauramaan yhtä paljon kuin Nikke.  Ei siis ihmekään, että Noel ikävöi isiään ja oireili ikävästä. Vaikka mä yritin päivittäin leikkiä samanlaisia riehakkaita leikkejä Noelin kanssa kuin Nikke, ei isi selvästi ollut mitenkään korvattavissa.

No, millä tavoin Noel sitten reagoi Niken poissaoloon?

Kiukuttelemalla - Tietysti! Hän oli selvästi ärhäkämpi ja kiukkuherkempi kuin tavallisesti. Etenkin illat olivat kiukuntäyteisiä; tavarat lensivät ja pienet kynnet raapivat, jos kehtasinkin kieltää häneltä jotakin. Oon kyllä kuullut, että toisen vanhemman poissaollessa lapsi kiukuttelisi tavallista enemmän, mutta nyt ensimmäistä kertaa pääsin kokemaan sen itsekin.

Läheisyyden kaipuu - Noel alkoi nukkumaan oikeastaan koko ajan mun lusikassa. Hän ei juurikaan päästänyt mua muutenkaan näköpiiristään. Jopa vessanpöntöllä ollessani, piti poikani päästä syliini istumaan. :D Ikävä isiä kohtaan ilmeni siis  selvästi myös lisääntyneenä läheisyyden kaipuuna.

Levottomat yöt - Kaikista voimakkaimmin Noel reagoi kuitenkin öisin. Nukahdettuaan yöunille, hän heräsi vähintään kerran tunnissa tarkistamaan, että olenko mä vielä kotona.  Mulla ei siis ollut juurikaan omaa aikaa, koska juoksin jatkuvasti makkarissa nukuttamassa poikaani uudelleen ja uudelleen. Noelin unet rauhoittuivat pääosin sen jälkeen, kun itsekin menin nukkumaan, mutta useimmiten hän kuitenkin heräili öisin pieniksi hetkiksi.


Arvostan arkeamme nyt entistä enemmän


Mä oli niin onnellinen, kun Niken työrytmi palautui entiselleen. Huomasin kuitenkin, että mulla meni varmaan viikko ainakin palautua siitä. Viikko siihen, että opin taas siihen normaaliin rytmiin ja palauduin raskaasta pätkästä ja sain kuitattua univelkani. On se vaan todettava, että mä arvostan rutiineja, eikä vuorotyö ole meidän perheellemme sopiva elämäntapa. Tai ehkä siihen ajan kanssa voisikin oppia. Ehkä.

Jotakin hyvää tuosta rytmittömästä työrupeamasta kuitenkin seurasi, sillä sen myötä mä aloin arvostamaan meidän arkea entistä enemmän. Tuttu päivärytmi tuntui erityisen ihanalta. Se, että tiesi suurinpiirtein Niken työajat tuntui helpottavalta. Kaikista eniten arvostan nyt Niken panosta meidän arjessamme. Vaikka välillä tuntuu, ettei tuosta miehestä ole mihinkään, kun hän ei osaa edes likapyykkejään viedä pyykkikoriin, on hän kyllä vioistaan huolimatta maailman paras kumppani ja isä. Hän huomioi Noelin heti sisään astuessaan ja alkaa leikkimään ja hassuttelemaan poikamme kanssa. Hän ottaa heti kotiin tullessaan kotiin vetovastuun Noelista, jotta mä voin hetken hengähtää. Hän tietää, että mä tarvitsen omaa aikaa. Hän kokkaa meille ruoat pöytään ja hauskuuttaa hölmöillä jutuillaan. Niken kanssa arki on vaan niin paljon hauskempaa.

Nyt tämän rupeaman jälkeen, osaan taas arvostaa sitä, että mulla on kumppani, jonka kanssa saan jakaa meidän yhteisen arjen, kaikki sen ilot ja vaikeudet. Se ei nimittäin ole itsestäänselvyys. Mä olen onnekas, ja tiedän kyllä sen.

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sinulle, joka olet yksinhuoltaja tai muuten pyörität perheenne arkea yksin. Arvostan suuresti sinua. 

- - -


Elättekö te vuorotyöläisen arkea? Miten saatte sen sujumaan?

- - - 


Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Kuusi senttiä ja 700g enemmän rakastettavaa - Tällainen on puolitoistavuotiaamme

11. toukokuuta 2018

Voi vitsit, miten aika on rientänyt! Ihan hullua, että vielä vuosi sitten meillä oli puolivuotias pötkylä ja nyt älyttömän tomera, avulias ja hyväntuulinen poika. Miten paljon vuodessa voikaan oikeasti tapahtua ja lapsi muuttua! Musta tuntuu, että aloitan tällä samalla tavalla jokaisen Noelia koskevan postauksen... Mutta ihan oikeasti, ei sitä  muutosta ja kehitystä voi kuin vain ihmetellä!


Kuusi senttimetriä ja 700 grammaa


Me käytiin toissa päivänä puolitoistavuotisneuvolassa. Olin odottanut sitä innolla, koska halusin tietää, miten Noel on kasvanut. Musta tuntui nimittäin, että hän on viimeisen puolen vuoden aikana kasvanut kovasti pituutta ja hoikistunut niin, etteivät jo aikapäiviä käytössä olleet housut meinaa pysyä enää jalassa! Noel oli kasvanut puolessa vuodessa kuusi senttimetriä eli on nyt pituudeltaan 82,5cm. Painoa oli tullut vain 700g, mikä kuulostaa tosi vähältä, mutta on ihan normaali painonnousu tämän ikäisellä lapsella, joka jo touhuaa kovasti itsekseen. Noel painaa tällä hetkellä siis hiukan reilu 11 kiloa. 

Noel sai kehuja sosiaalisuudestaan. Hän läpäisi kaikki testit ja osasi mm. rakentaa hienon kolmen palikan tornin. Itku tuli siinä vaiheessa, kun piti asettua pedille tutkittavaksi ja mitattavaksi. Isoin itku tuli tietysti vesirokkorokotteen johdosta. Piikin jälkeen terveydenhoitaja sai osakseen erittäin kiukkuisia ja loukkaantuneita katseita meidän pikkumieheltä. Siinä oli naurussa pidättelemistä... :D

Moni tuntuu pohtivan, että kannattaako vesirokkorokotetta ottaa. Me päädyttiin ottamaan se, koska ei sitä turhaan ole rokotusohjelmaan lisätty. Vesirokko on tosi ikävä tauti, jolla voi olla seuraamuksia vielä vuosien päästäkin. Jos niiltä on mahdollisuus välttyä, me ehdottomasti ainakin katsotaan se kortti. 


Hömpöttelevä, mieltään osoittava papupata


Puolitoistavuotias poikamme on edelleen pieni päivänsäteemme. Hän on lähes aina hyväntuulinen kikattelija, joka hölmöilee ja hömpöttelee, jotta saisi muutkin nauramaan. Hän on rauhallinen, joustava, kiltti ja empaattinen. Kun kaverilla on paha mieli, Noel menee silittämään päätä tai halaamaan. Hän halailee äitiä ja isiä paljon sekä lähettelee lentosuukkoja. Hän vilkuttelee kadulla vastaantuleville autoille ja ihmisille. Noel yrittää kaupoissakin saada tuntemattomien huomion, mutta sen saadessaan jähmettyy tuijottamaan suu auki, eikä edes räpäytä silmiään. :D

Noel on alkanut osoittamaan omaa tahtoaan; tavarat lentelevät ja kynnet raapivat, jos jotakin kielletään. Mua aina huvittaa se, miten Noelin silmistä näkee, että hän tietää, ettei raapiminen tai tavaroiden heittäminen ole sallittua, mutta tekee sen silti. :D Tiedättekö sen sellaisen mukamas-kiukkuisen ilmeen, jossa kulmat ovat kurtussa, mutta silmät lempeät ja kyseenalaistavat? Parasta oli, kun hän toissa päivänä haki reppunsa toisesta huoneesta vain heittääkseen sen mielenosoituksena eteeni maahan. :D Hän on tällä viikolla oppinut pyytämään anteeksi halaamalla, ja usein tekeekin niin sen jälkeen kun kysyn, että saako äitiä raapia. 

Vaikka Noel on alkanut näyttämään omaa tahtoaan, on tahdon ilmeneminen kuitenkin tosi pientä ja "laimeata". Kiukku menee itsestään ohi viimeistään minuutin kuluttua. Usein jopa samantien harhauttaessani jollain muulla toiminnalla. Noel on tosi leppoisa ja rauhallinen luonne, joten jännityksellä odotamme, millaiseksi uhma etenee! 

Meidän talossa ei juuri hiljaisia hetkiä ole. Noel nimittäin pitää siitä huolen! :D On täysin päivästä riippuvaista, kuinka paljon hän juttelee oikeilla sanoilla tai omalla kielellään, mutta se on selvä, että juttua riittää KOKO AJAN. Useimmiten hän höpöttelee innoissaan ilmeikkäästi "tä-tä-tä"- tai "ka-ka-ka"-kielillään. Noelin sanavarastossa on kuitenkin about 15 sanaa, jotka toistuvat päivittäin. Joinakin päivinä hän puhuu rohkeammin, jolloin hän saattaa sanoa kahdenkin sanan lauseita. Esimerkiksi viime viikolla hän oli lähdössä Niken kanssa ulos ja osoitti mulle vaunujaan. Hän ensin sanoi pienen hakemisen jälkeen sanan "ottaa" ja sen jälkeen "tämä". Noel siis kysyi multa, että ottavatko he vaunut mukaansa. Kun vastasin kieltävästi, hän nyökkäsi ja lähti kävelemään eteenpäin. 


Kaikkiruokainen suursyömäri


Noel on edelleen reipas ruokailija. Hän syö kaikkea hyvällä ruokahalulla. Tai no, pinaattikeitto ja tonnikala eivät maistu yhtä hyvin  kuin muut ruoat, mutta ne ovat ainoat tähän asti. Noel on tosi ennakkoluuloton maistelija, ja musta tuntuukin, että food is life on hänen elämänfilosofiansa. :D 

Noelin lemppareita tällä hetkellä ovat päärynä, mansikka, viinirypäleet, kuivattu luumu, juusto, tuorejuustot, Lidlin taatelipatukat, xylitol-pastillit sekä erilaiset jugurtit. On hankalaa yrittää keksiä lemppareita, koska Noel ei ole valikoiva syömäri. Nuo ovat kuitenkin sellaisia, jotka yleensä katoavat lautaselta ensimmäisenä. 

Vesi on Noelin ehdoton lempparijuoma. Hän joisi ison pullollisen kerralla tyhjäksi, jos sellainen hänelle annettaisiin. Hän juo vettä ruoan kanssa sekä noin desin nukkumaan mennessään. Maitoa Noel ei juo ollenkaan. Ollaan sitä aina silloin tällöin tarjottu, mutta Noelin maha ei tunnu kestävän sitä. 

Me ei olla kovin tarkkoja herkkujen suhteen. Noel saa niitä, jos itsekin syödään. Tuskin ketään yllättää aiemman tekstini perusteella, jos kerron, että kaikki herkut kelpaavat meidän herkkusuulle. :P Suklaa, muumikeksit ja jäätelö tuntuvat olevan etenkin hänen mieleensä. 


Meille tuli sittenkin autopoika


Noelin mielestä tällä hetkellä ehdottomasti parasta ovat autot ja moottoripyörät. Niitä bongaillaan ikkunasta, ulkona ollessa ja autosta. Oikeastaan ihan mistä ja koska tahansa! Noelilla tuntuu olevan jatkuvasti auto- ja motskaritutka päällä, koska jos ulkoa kuuluu vähän kovempaa pärinää, osoittaa hän heti innostuneena ikkunaan, vaikkei edes oltaisi ikkunan ääressä. 

kirjoitinkin mun ajatuksistani/peloistani sen suhteen, etten haluaisi kasvattaa  pojastani kliseistä poikaa, joka tykkää autoista. Tästä syystä me ollaan tarjottu hänelle monenlaisia leluja ja tarkkailtu herkästi Noelin kiinnostuksenkohteita. Jotenkin  ne autot silti löysivät tiensä meidän pojan sydämeen. Vaikka mua vähän ärsyttää, että Noel innostui autoista, koska mua itseäni ei kiinnosta ne tippaakaan, on tosi mahtavaa seurata vierestä toisen suurta innostusta ja onnea. Kyllähän se väistämättä tarttuu muhun itseenikin ja huomaan jatkuvasti etsiväni Noelille jännittävää ja innostavaa katseltavaa. Ostin Lidlistäkin mahtavat pienet autokirjat, joiden avulla voin itsekin samalla opetella erilaisten moottoriajoneuvojen nimityksiä. Kirjat ovat osoittautuneet Noelin lemppareiksi! 





Nahkatakki / lahjana saatu     Lippis & t-paita / kirppis     Kollaritakki / Lindex     
Housut / Zara     Kengät / Ecco

Parasta just nyt 


Tanssiminen. Noel alkaa tanssimaan lähes aina kuullessaan musiikkia. Aiemmin hän hytkyi ja pyöritteli lanteitaan, mutta nyt hän asettuu jäykäksi kuin mäkihyppääjä ja nousee varpailleen kädet ylhäällä, kyykkyyn kädet eteenpäin osoitt ja taas uudelleen varpailleen kattoon kurottaen. 

Isin kanssa pelleileminen. Kukaan ei edelleenkään saa Noelia nauramaan yhtä makeasti kuin Nikke. Ihan parasta on, jos isi menee piiloon ja säikäyttää! 

Hiekkaleikit. Hiekan lapioiminen ämpäriin, äidin tekemien hiekkakakkujen tuhoaminen sekä kakkumuotin taputteleminen "Älä tule paha kakku, tule hyvä kakku" -lorun tahtiin ovat Noelin uusimpia lempparijuttuja.

Teltta. Meillä on olkkarissa sellainen tiipii-teltta, joka aina silloin tällöin pystytetään Noelia varten. Hän rakastaa mennä sinne piiloon, napostelemaan välipalaansa tai lukemaan kirjoja. Se on myös oiva paikka pitää pieni lepohetki leikkien keskellä.

Kaikenlaiset autot ja moottoripyörät. Niitä pitää ihmetellä ikkunasta ja ulkona. Niistä luetaan ja niillä leikitään pöristellen. 

Äidin lusikka. Noel ajautuu aina päiväunille mennessämme, yöllä unissaan  tai viimeistään aamulla torkkuessaan mun lusikkaan. Hän tuntuu nauttivan mun läheisyydestä tällä hetkellä erityisen paljon. Sehän ei tätä äitiä haittaa... ;)

Muurahaiset ynnä muut kevään mukanaan tuomat ihmeteltävät. Jos maa vilisee muurahaisia, ei Noel malta liikkua minnekään. Muurahaisia on osoiteltava kysyen, ihmetellen ja innostuneesti. Niitä ois myös kauhean kiva napata kiinni pikkusormilla, mutta sen tietysti kiellän.

- - - 


Tällainen on meidän puolitoistavuotias pikkumurumme. Mulla olisi paljon muutakin kerrottavaa hänestä, joten saa kysyä, jos en huomannut kertoa jostakin sua kiinnostavasta seikasta. :) Musta on aina hauska kuulla samanikäisten lasten kuulumisia! 

Ja taas mä sen tähän loppuun totean: on onni olla näin hyväntuulisen, helpon ja suloisen pojan äiti. Me rakastetaan häntä maailman eniten - kuten asiaan tietysti kuuluu. ;)  Odotetaan Niken kanssa jo kovasti, että Noelin puhuminen entisestään kehittyy, jotta päästään kunnolla höpöttelemään hänen kanssaan. Tai ainakin nyt vielä odotamme. Asia saattaa olla eri sitten, kun papupatamme pääsee tositoimiin. :D

- - - 


Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Olis mahtavaa, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)