Lasketaanko sektio synnytystavaksi?

19. huhtikuuta 2018

Mä kysyin vähän Noelin syntymän jälkeen jollakin neuvolakäynnillä, että voinko mä sanoa synnyttäneeni, koska poikani leikattiin ulos vatsastani. Mulla oli sellainen olo, ettei mulla ole oikeutta kutsua itseäni synnyttäneeksi naiseksi, koska lapseni ei syntynyt oikealla tavalla. Oloni oli epäonnistunut.

Kaiken järjen mukaanhan molempien synnytystapojen, sektion ja alatiesynnytyksen, tulisi olla tasa-arvoisia. Miksi siis kuitenkin väheksyin itseäni synnyttäneenä äitinä?


Ensimmäinen kuva Noelista leikkaussalissa




Olisinko tuomittu epäonnistumaan äitinä?


Mä en oikein tiedä, mistä tuo epäonnistumisen tunne oikein kumpusi. Se oli ajoittain tosi vahva!  Muistan sen alkaneen heti synnytystapa-arviossa, jossa poikaani ei saatu kääntöyrityksestä huolimatta oikeinpäin, ja sain kuulla, että sektio olisi edessä. Olin silloin todella pettynyt! Pettynyt siitä, etten saisikaan kokea kauan toivomaani alatiesynnytystä.

Jossain välissä pettymys vaihtui epäonnistumisen tunteeseen. Ajattelin, että mä olin epäonnistunut, koska en kykenisi synnyttämään lastani kuten on tarkoitettu. Syytin itseäni siitä, että mä itse olin aiheuttanut lapseni perätilan jotenkin, vaikka samaan aikaan kuitenkin tiesin, ettei asia ollut musta itsestäni kiinni. Ajattelin myös, että mä pääsisin helpommalla, koska lapsi vain leikattaisiin mun sisältäni pois, vaikka palautuminen sektiosta tulisi kuitenkin kestämään pidempään verrattuna tavalliseen alatiesynnytykseen. En tulisi kuitenkaan käymään läpi sitä perinteistä siirtymäriittiä äidiksi, olisinko siis jo  tuomittu epäonnistumaan äitinä?

Mä pyörittelin ja pyörittelin mielessäni epäonnistumisen tunnetta kaikista rohkaisuista huolimatta. Pohdin, että:
Voinko ylpeänä sanoa synnyttäneeni? Olenko jotenkin huonompi äiti sektion takia? Olenko entistä epäonnistuneempi äitinä, kun en edes yrittänyt alatiesynnytystä? Mitä muut äidit ajattelevat minusta? Katsovatko he minua nenänvarttaan pitkin arvostellen?

Mistä kumpusi tunne epäonnistumisesta?


Vaikka muut äidit sanoivat, että tunteeni olivat hölmöjä ja perusteettomia, miksi silti tunsin epäonnistuneeni?  Vaikka yllättävän moni tuntemistani äideistä oli synnyttänyt sektiolla, miksi tunne ei väistynyt? Vaikka lääketieteellisestikin sektio luokitellaan tasa-arvoiseksi synnytystavaksi, miksi silti edelleen ajattelin epäonnistuneeni? Niinpä, sanopas se.

Kai tässäkin tilanteessa se normaalista poikkeaminen on se syy. Sain leiman otsaani (tai oikeastaan alavatsaani) siitä, etten synnyttänyt tavalla, joka olisi kaikista luonnollisin. En kärsinyt supistuksista, en tuntenut synnytyskipua, en ponnistanut lastani maailmaan hikikarpalot otsallani. Sen sijaan makasin leikkauspöydällä täristen ja toivuin viikon leikkaushaavan aiheuttamasta kivusta. Se tuntui vähempiarvoiselta "kärsimykseltä".

Vaikka olenkin yleensä vahva, enkä kovin helpolla taivu sosiaalisen paineen tai tottumusten alle, jotenkin äitiys on sellainen erityisen herkkä aihe. Varsinkin silloin, kun on vasta tulemassa äidiksi tai on tuore äiti. Silloin ei välttämättä ole vielä löytänyt sitä omaa äitiyttään ja omaa tapaa olla äiti, joten liian helposti vertaa itseään toisiin äiteihin.


Naistenklinikan perhehuoneessa


Edelleen jännitän sanoa synnyttäneeni sektiolla

Mulla kesti todella pitkään, että tulin sinuiksi sen kanssa, että synnytin sektiolla. Edelleenkin Noelin syntymän tullessa puheeksi, koen joskus tarvetta tarkentaa, että hän syntyi sektiolla. Se on musta tosi outoa, koska nykyään mä kuitenkin pystyn sataprosenttisesti seisomaan ylpeästi selkä suorana, kun sanon synnyttäneeni poikani. Mikä lie vanha tottumus tai aivopieru... Joku tarpeen jäänne tarkentaa, että: "Muuten hei, mä synnytin sektiolla perätilan takia." Ehkä se on sekin, että mua kiinnostaa toisten synnytyskokemukset ja juttelen niistä mielelläni. 


Sektio on synnytystapa

Sektiosta jäänyt arpi muistuttaa mua joka päivä lapseni syntymähetkestä. Ihan kuten hoitajakin mulle neuvolassa vastasi: "Tottakai sä olet synnyttänyt. Synnytystapa sekin on, koska sen avulla lapsi syntyy maailmaan.

Voinko ylpeänä sanoa synnyttäneeni? Todellakin voin! 

Olenko jotenkin huonompi äiti sektion takia? En todellakaan ole. Äitiyttä ei mitata sillä hetkellä tai tavalla, jona lapsi syntyi maailmaan. Äitiys on läsnäoloa, ehdotonta rakastamista, turvallisuutta ja paljon kaikkea muuta. 

Olenko entistä epäonnistuneempi äitinä, kun en edes yrittänyt alatiesynnytystä? En tosiaankaan. Mä olin fiksu äiti, koska valitsin turvallisimman synnytystavan sen sijaan, että olisin pitänyt väkisin kiinni alatiesynnytyksestä. 

Mitä muut äidit ajattelevat minusta? Katsovatko he minua nenänvarttaan pitkin arvostellen? Jos  he ajattelevat pahaa tai katsovat alaspäin, ei syy ole minussa vaan heidän korviensa välissä. 

Älä siis koe huonommuuden tunteita siitä, että synnytit sektiolla. Se ei tee toisesta äidistä parempaa, että hän on ponnistanut itse lapsensa maailmaan. Tärkeintä on, että sinä ja lapsesi olitte turvassa.





Meidän syntymä-/synnytystarinamme ei ehkä ollut se perinteisin, mutta se on mulle kaunis ja ihana muisto.

Sektiolla synnyttänyt: Oletko kokenut samanlaisia tunteita kuin minä? Koetko tarvetta tähdentää synnyttäneesi sektiolla?

Alateitse synnyttänyt: Koetko paremmuuden tunnetta siksi, että onnistuit synnyttämään alateitse? Mitä ajattelet sektiolla synnyttäneistä?

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Tykkäsitkö postauksestani? Arvostaisin kovasti, jos  rullaisit alaspäin ja painaisit "Tykkää" tai "Jaa"! :) (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

38 kommenttia :

  1. Olen saanut kokea molemmat synnytystavat, mistä olen toisaalta hyvin tyytyväinen. Pystyn omien kokemusteni perusteella toteamaan molemmissa tavoissa olevan puolensa. Esikoinen syntyi hätäsektiolla ja hänen kohdallaan oli pitkään tarve korostaa sitä, että sektioon päädyttiin nimenomaan vauvan hengenvaaran vuoksi eikä suinkaan "osaamattomuuttani". Olin pettynyt ja ajattelin, miten en suoriutunut siitä, mihin nainen on luotu. Vasta kuopuksen alatiesynnytyksen jälkeen olen kokenut, että myös sektio oli synnytys siinä missä alateitse pusertaminenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, olipa mielenkiintoinen kokemus! Mikähän muutti sun ajattelutavan alatiesynnytyksen jälkeen? Lohduttavaa kuitenkin kuulla, etten ole ollut yksin tuntemuksieni kanssa. :) <3

      Poista
    2. Esikoista odottaessa en ottanut selvää synnytyksestä enkä ollut edes ajatellutkaan sektion mahdollisuutta. Vastaavasti kuopuksen raskausaikana perehdyin synnytykseen siten, että tiesin mitä voi tulla eteen niin hyvässä kuin pahassakin. Luulen, että tämä valmistautuminen synnytykseen, sektiosta selvää ottaminen ja lopulta onnistunut alatiesynnytys lisäsi itsevarmuutta omaa kehoani kohtaan ja näin ollen pystyin arvottamaan molemmat synnytyskokemukseni yhtä arvokkaiksi :)

      Poista
    3. Se siinä varmasti on ollutkin taustalla. Mahtavaa, että olet päässyt tuohon pisteeseen, että pidät molempia synnytyskokemuksiasi arvokkaina, koska oman lapsen synnytys menee varmaan jokaisella naisella TOP 10-listalle elämää mullistavimpina hetkinä!

      Poista
  2. Itsekin kyselin koska sektioon päädytään kun tuntui ettei synnytys lähde tarpeeksi käyntiin, mutta onnistuin sitten kuitenkin käynnistelyn päätteeksi alateitse synnyttämään - osahan pitää tuotakin epäonnistumisena jos ei omin voimin synnytys etene. En koe olevani sen parempi tai huonompi synnytyksen suhteen kuin muutkaan - syntyipä lapsi mitä kautta hyvänsä niin kyllä se melkoinen suoritus naiselta on! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Ja vaikkei synnytys meni omien toivomustensa mukaan, on takana kuitenkin monen kuukauden urakka masun kasvattelua. :) Tärkeintä kuitenkin on, että lapsi saadaan maailmaan mahdollisimman turvallisesti.

      Poista
  3. olipas hyvä postaus! mä synnytin noin kuukausi takaperin esikoisen, alateitse. ja en kyllä millään lailla koe olevani parempi kuin sektiolla synnyttäneet, päinvastoin! mun mielestä olis ihan kamalaa maata leikkauspöydällä, joten tietyllä tapaa kunnioitan ja annan enemmän arvoa niille jotka sen on käyneet läpi. mutta onhan tää kieltämättä aika kakspiippuinen juttu, molemmat yhtä lailla rankkoja tapoja saattaa lapsi maailmaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnittelut pienokaisestasi! <3 Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta. Mun mielestä oli tärkeää tuoda mun ajatusmaailmaa julki, jotta joku toinen ehkä saisi vertaistukea. Tällaisista aiheista ei aina puhuta.

      Asia on juuri niin, kuten sanoit: molemmissa synnytystavoissa on haasteensa ja "plussansa".

      Poista
  4. Mun mielestä sun fiilikset on tosi ymmärrettäviä. Helppo sanoa että hei älä ajattele noin, sun kokemus synnytyksestä on ihan yhtä oikea ja arvokas kun alateitsen synnyttäneenkin (mitä se onkin!) mutta uskon että itse kävisin myös samoja tuntemuksia läpi vastaavassa tilanteessa. Toisaalta synnytyspettymystä voi kokea alatiesynnytyksenkin jälkeen, kun homma ei ole mennyt niin kuin on toivonut. Saisiko neuvolasta jotain jutteluapua noiden tunteiden purkamiseen?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mulla enää ole ongelmaa asian kanssa. Lähinnä jäljellä on vain pelko, että kun joskus odotan seuraavaa lastamme, niin mitä jos hänkin on sit perätilassa, jolloin joudun toiseen sektioon, enkä ikinä enää saa kokea alatiesynnytystä. Nyt mä osaan arvostaa omaa synnytyskokemustani, enkä enää väheksy sitä. Mä tein parhaani, johon siinä tilanteessa kykenin. Turha murehtia asioita, joille ei itse voinut mitään! Tuntuu vain silti aina pahalla, jos joku sanoo, että en voi sanoa synnyttäneeni, koska lapseni syntyi sektiossa.

      Poista
  5. Paremmuuden tunnetta alatiesynnytyksestä? En todellakaan koe, en oikeastaan edes tajua, miksi kokisin :) Olen onnellinen siitä, että molemmat synnytykseni ovat menneet helposti ja nopeasti, mutta eipä synnytystapaan nyt kovin merkittävästi voi itse vaikuttaa. Suosittelen kyllä purkamaan synnytystä vaikka neuvolapsykologin kanssa, jos se on jäänyt vaivaamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen ei tosiaan voi mitenkään vaikuttaa. Tai voi pienissä asioissa, mutta kroppa hoitaa synnytyksen, miten hoitaa. Tarpeen vaatiessa onneksi on vaihtoehtona sektio. Toista oli vuooooosia sitten, kun leikkaukseen joutuminen yleensä tarkotti kuolemaa.

      Mä ajattelin tuon paremmuuden tunteen sitä kautta, että mun mielestä on ihmeellistä, miten jotkus kehuskelevat paremmuudellaan, koska täysimettivät lastaan. Musta se on aivan älytön kehuskella sillä! Ajattelin, että varmaan tämö alatiesynnytys vs. sektio -asettelu olisi yhtä typerä kehuskelunaihe. :D

      En mä koe, että mulla on enää tarvetta jutella kenellekään. Oon sinut sektion kanssa ja voin ylpeästi sano synnyttäneeni. :)

      Poista
  6. Olipa ihana kirjotus. Osasin samaiatua niin sun tunteisii.
    Itse kun odotin esikoistani suunnittelin synnytystä ja imettämistä, kuinka kannettaisiin pikku nyytti kotiin.
    Esikoinen syntyi kiireellisellä sektiolla pikku keskosena. Ei imuvoimia, 2kk sairaalassa oloa.
    Mikään ei siis mennyt niinkun olin ajatellut. Sanoin myös miehelleni että en koe olevani äiti. Nyt 7vuoden jälkeen olen tajunnut että voi olla äiti vaikka et olisi synnyttänyt lasta, voit olla myös isä vaikka et olisi siittänyt lasta. Näihin rooleihin kasvetaa 💗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viisaita sanoja! <3 Juuri noin se menee, että se asenne vanhemmuuteen on se juttu, eikä välttämättä biologisuus.

      Kurja kuulla, että teillä oli haasteita matkassa esikoisenne kanssa! :( Onneksi kaikki ilmeisesti loppujen lopuksi sujui hyvin.

      Poista
  7. Ihan tuttuja ajatuksia. Esikoinen jouduttiin spontaanisti alkaneesta synnytyksestä huolimatta leikkaamaan kiireellisellä sektiolla ja kyllä se epäonnistumisen tunne jossain vaiheessa tuli. Kun ei imetyskään onnistunut, niin kyllä näillä mittareilla tunsin itseni jotenkin huonommaksi kun muut, "oikean" synnytyksen läpikäyneet äidit. Esikoinen joutui syntymän jälkeen tehohoitoon ja sen jäljeen vastasyntyneiden osastolle, josta kotiutuessa vauvan kotiinlähtötarkastuksessa lääkäri muistutti, ettei imetyksen onnistuminen ole äitiyden mittari. Myöhemmin olen jatkanut tätä itse koskemaan myös synnytystapaa. Äitiys on jotain ihan muuta.

    Sittemmin perheemme on täydentynyt vielä kahdella lapsella, jotka syntyivät molemmat alateitse. Toki olen tyytyväinen, että olen saanut kokea myös alatiesynnytyksen. Mutta ei se kenestäkään sen parempaa tee.

    Jos joku ajattelee, että sektiossa pääsee helpommalla, niin ehkä itse synnytyshetkellä tavallaan pääsee. Mutta toipuminen on kyllä ainakin itselläni ollut huomattavasti helpompaa alatiesynnytyksistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin olen kuullut, että alatiesynnytyksistä toipuisi helpommin ja nopeammin. Mulla meni noin viikko, et uskalsin/pystyin vaihtamaan vaippaa ja pesemään pyllyä. Leikkausarpi on mulle edelleen sellainen, et tekee pahaa edes koskea sitä. :D Alkaa polvet tutisemaan heti ajatuksesta, et siitä on vedetty sisälmykset esille ja auki.. :D

      Ja huh, sulla ei oo ollut helppo alku äitiyteen. Siitä kuitenkin selvisit ja sait toivottavasti eheyttävät kokemukset seuraavista lapsistasi! <3

      Poista
  8. 3 lasta mutten koe synnyttäneeni ketään heistä. 2012 ja 2016 ja 2016

    VastaaPoista
  9. Esikoinen syntyi alateitse ja kuopus suunnitellulla sektiolla perätilan/jalkatarjonnan vuoksi. Ja todellakin olen synnyttänyt molemmat lapseni. Jos saisin valita, valitsisin alatiesynnytyksen, koska se oli huomattavasti helpompi. Sektiosta olin miljoona kertaa kipeämpi kuin alatiesynnytyksestä ja komplikaatioita oli paljon.

    Tuntuu, että usein sanotaan että sektio ei ole synnytys, koska äiti ei ole kärsinyt supistuksista. Ja jos kärsimystä mitataan, niin sektiosta kärsin paljon enemmän, että sen perusteella kyseessä oli todellakin "enemmän" synnytys kuin esikoisen osalta. Minunkin sympatiani ovat enemmän sektiolla synnyttäneiden puolella, sen verran kamala kokemus se itselle oli. Mutta. Ratkaisuna täysin oikea. Ilman sektiota nuorempi lapseni ei olisi elossa. Onneksi nykymaailmassa voidaan valita lapselle ja äidille turvallisin synnytystapa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan! Mä luin tän kommenttisi heti, kun sen kirjoiti, ja aloin heti pohtimaan, että olisinkohan mäkin kuollut synnytyksessä, jos ois eletty aikaa pari sataa vuotta sitten. Onni on, että eletään juuri tätä aikaa. Että on mahdollisuus tarvittaessa valita kahdesta synnytystavasta, joissa molemmissa toki on riskinsä, mutta ovat yleensä turvallisia.

      Ihana kuulla, että sulla on sellainen asenne, että osaat arvostaa molempia synnytyskokemuksiasi! <3 Niin sen mun mielestä kuuluisikin olla. :) <3

      Poista
  10. Musta sektio on ehkä enempi tapa syntyä kuin synnytystapa, mutta kyllä sen silti synnytystavaks voi laskea. Sit taas sektio vs. alatiesynnytys väittelyt on ihan turhia, koska aina siihen synnytystapaan ei voi vaikuttaa itse.

    Mä tavallaan pidän selektiivistä sektiota tyhmänä vaihtoehtona, koska onhan alateitse se luonnollinen tapa syntyä ja isossa leikkauksessa aina omat riskinsä. Mutta eipä se multa pois ole jos joku haluaa sen leikkauksen.

    Tärkein on kuitenkin saada vauva turvallisesti maailmaan, oli keino mikä vaan 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on turha väittely tosiaan! Äitiys tuntuu vaan liian monesti olevan kilpailua. Aivan kuin meistä jokainen keräisi pisteitä tuollaisistakin asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa.

      Olisitko itse kokeillut perätilaisen synnyttämistä? Mä näin siinä isomman riskin lapseni kannalta ja uskoin, että luultavasti se joka tapauksessa menisi sitten sektioksi. Siksi suunniteltu sektio oli musta kaikkein turvallisin vaihtoehto. Ja kuten itsekin kirjoitit, turvallisuus on se tärkein juttu.

      Poista
    2. Onkohan Jennillä mennyt tässä hieman käsitteet sekaisin? Elektiivinen eli suunniteltu sektio valitaan esimerkiksi kun kyseessä on perätila, lapsi ei mahdu syntymään äidin lantion mittojen takia tai synnytyspelon takia tietyissä tilanteissa. Syitä voi olla useita ja on hyvä muistaa, että esimerkiksi kaikkia perätilassa olevia vauvoja ei "voi" synnyttää, eli tarjonnan pitää olla oikea, lantion tilavuuden riittävä jne. Tulee myös huomata, että Suomen sisällä eri sairaaloilla on eriasteista osaamista hoitaa perätilasynnytyksiä.

      Selektiivinen sektio tarkoittaa puolestaan päivystyksellistä sektiota, eli alatiesynnytys muuttuu sektioksi. Tällöin sektioon päädytään äidin ja/tai vauvan turvallisuuden varmistamiseksi. Harva ihminen (toivottavasti) lähtee kritisoimaan jos selektiiviseen sektioon päädytään. Suunniteltu sektio on tilastojen valossa aina turvallisempi kuin päivystyksellinen sektio, minkä vuoksi onkin hyvä, että riskitapaukset pystytään etukäteen seulomaan ja valitsemaan tosiaan se turvallisin tapa.

      En myöskään lähtisi huutelemaan, että selektiivinen=suunniteltu sektio on "tyhmä vaihtoehto", koska useimmiten näihin on pätevä lääketieteellinen perustelu. Oletettavasti viittasit nk. pelkosektioon, joka meidän ei-synnytyspelkoisten mielestä tuntuu helposti turhalta ratkaisulta ottaen huomioon sektion riskit. Toisen ihmisen tunteita on vaikea kuvitella. Huono esimerkki, mutta en minä ymmärrä esimerkiksi masennusta koska en sitä ole kokenut. En silti lähde huutelemaan, että piristyhän nyt, kyllä se siitä. Samoin en koe, että minulla on ammattitaitoa kommentoida synnytyspelosta kärsivälle, että älähän nyt, ei siinä ole mitään pelättävää.

      Poista
    3. Kiitos selvennyksestäsi! :) Mun mielestä on erittäin tärkeää kunnioittaa muiden valintoja. On tosiaan varmasti hankala ymmärtää, miksi joku kärsisi synnytyspelosta, jos itse on kokenut helppoja ja nopeita synnytyksiä.

      Poista
  11. Tämä on kyllä aina niin räjähdysaltis aihepiiri, synnyttäminen. Itse olen kokenut luonnolliset synnytykset, mutta tuskinpa mikään olisi eri tavalla suhteissani lapsiini, vaikka olisivat maailmaan tulleet sektiolla.

    Aiheesta on hyvä kirjoittaa ja nostaa keskustelua, jotta siihen syntyisi hyväksytympi ilmapiiri. Rohkeaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Mä yritän blogissani nostaa esiin itselle arkoja asioita, joista joku toinen voi saada vertaistukea. :) Mikään ei ole inhottavampaa kuin fiilis, et "Olenko mä ainoa, joka tuntee/kokee näin?".

      Poista
  12. Ajattelin omasta sektiostani että lääkärit saivat vauvan syntymään sektion avulla. Hänen kohdallaan en koskaan puhu synnytyksestä ellen mainitse sektiosynnytystä. Nyt kuopuksen alatiesynnytyksestä ajattelen että minä synnytin vauvani muiden avustuksella. Ymmärrän pohdintasi hyvin ja tunnen samoja (negatiivisia) fiiliksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla, että samaistut! :( Mulle oli jotenkin tosi tärkeää saavuttaa se fiilis, että synnytin poikani. Sektio ei läheskään aina ole se ykkösvalinta synnyttäjälle, joten tuntui hölmöltä, että vähättelisin itseäni asian takia, johon suostuin olosuhteiden pakosta. Pitäisi osata arvostaa itseään, eikä vertailla ja vähätellä. Tärkeintä on se, että lapsi syntyy maailmaan turvallisesti! :) <3

      Poista
  13. Mulla on kaksi lasta, molemmat syntyneet perätilan vuoksi sectiolla. Ekan section jälkeen olin pitkään tosi pettynyt ja surullinen, kun en saanut kokea "normaalia" synnytystä. Kun tulin uudestaan raskaaksi, niin ajattelin vain että kumpa sillä kertaa saisin kokea alakautta synnytyksen ja kun lapsi sitten olikin taas väärin päin niin itkeä vollotin monta päivää pettymystäni. Ensimmäinen sectio oli ihan kamala kokemus, puudutus loppui kesken leikkauksen ja menetin hirveästi verta. Makasin viikon toimintakyvyttömänä, onneksi mieheni pääsi hoitamaan vauvaa aamusta iltaan. Toinen leikkaus sujui paremmin ja toivoin melko nopeasti. Lapset ovat nyt 5.v ja 3 v. Olen nyt jälleen raskaana ja tiedän, että edessä on sectio, olen käsitellyt asian itseni kanssa ja tärkeintä on että lapsi syntyy turvallisesti maailmaan, oli synnytystapa mikä tahansa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onnea ja tsemppiä raskauteesi! <3 Mahtavaa, että oot vaikeiden kokemusten jälkeen sinut kokemustesi kanssa.

      Ensimmäinen sektiosi kuulostaa kyllä tosi hurjalta! Mullekaan se ei ollut maailman mukavin kokemus kovan tärinän vuoksi. Mä toivon älyttömästi, et pääsisin kokemaan alatiesynnytyksen, ja varmaan myös itkeä vollotan, jos toinenkin raskaus päätyisi suunniteltuun sektioon. Siinä tilanteessa tietysti tsemppaa se ajatus, et turvallisuus ennen kaikkea. :)

      Poista
  14. Aivan samanlaisia tunteita kävin läpi, kun tyttäremme syntyi myöskin perätilan takia suunnitellulla sektiolla!

    Tuntuu, että olen päässyt liian helpolla..

    Mutta ylpeänä kannan leikkausarpea alavatsallani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Hanna, että samaistut! Se aina helpottaa omaa oloa, ei tunne itseään niin kummalliseksi enää. :D

      Hyvä sinä, niin sitä pitää! <3 :)

      Poista
  15. Hei! mielenkiinnolla luen aina näitä juttuja,jossa on omakohtaisia kokemuksia sectioista. Esikoisen synnytin selektiivisellä sectiolla pt vuoksi,keskimmäinen lapsemme oli myös pt raskausdenden aikana,mutta kääntyi rv39,mikä oli ihme!sain kokea alatiesynnytyksen myös! Kolmas lapsi oli jälleen perätilassa ja syntyi myös selektiivisellä sectiolla. Yritin synnyttää perätilavauvoja alateitse,mutta ei onnistunut jalkatarjonnan vuoksi. Varsinki esikoisen synnytystapa arviossa halusin saada mahdollisimman paljon tietoa eri riskeistä jne,jotta voin tehdä oman päätöksen suynnytystavasta. Luotin paljon hoitohenkilökuntaan. Leikkaussali on kuitenkin ihan synnäriosaston vieressä,joten sinne herkästi sitten jos alatie synnytys kokeilu ei menekkään suunnitellusti. Olihan ne jännittäviä hetkiä ,mutta mulla on vahva luottamus siihen,että olen hyvissä käsissä sairaalassa. En ole osannut harmitella,että kaikki lapset eivät ole syntyneet ns.normaalisti alateitse. Olen kiitollinen terveistä lapsista ja siitä,että kaikki on mennyt hyvin❤. Voin sanoa kyllä,että sectioista toipuminen on ollut hitaampaa ,mutta sekin on varmasti niin yksilöllistä.
    Yleensä kerron ylpeänä synnyttäneeni sectiolla. Se herättää kiinnostusta ja kysymyksiä..
    Olisi mukava tietää vielä kertomuksia useamman section kokeneilta äideiltä ,montako sectiota on tehty ym.🙂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että jaoit kokemuksesi! Olipa tosiaan ihme, että keskimmäisesi kääntyi aivan lasketun ajan alla. :O Kummastelen myös sitä, että sulla on kaikki olleet perätilassa! Ehkä se siis on totta, mitä jälkitarkastuksen tehnyt lääkäri sanoi: osalla naisista lantio on sen mallinen, että se helpommin ohjaa vauvan perätilaan.

      Mä niin haaveilen, että pääsisin kokemaan alatiesynnytyksen vielä tulevaisuudessa! Jos se ei onnaa, myönnän, että mua tulee harmittamaan todella paljon, vaikka samaan aikaan varmasti edelleen tiedostan, että ne asiat eivät ole mun käsissäni. :)

      Poista
  16. Olihan se ihme,että keskimmäinen kääntyi niin lähellä synnytystä,oli syntyissään kuitenkin reilu 4kg.😀Itsekin olen ihmetellyt,että miksi vauvat ovat tykänneet olla perätilassa? Kai se johtuu just jostain lantion mallista😊.
    Toivotaan,että pääset kokemaan vielä alatiesynnytyksenki!😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että pidät peukkuja jo etukäteen pystyssä mun puolesta! :D <3

      Ja ihme tosiaan! Sulla on varmaan ollut sit aika paljon lapsivettä. Mitä enemmän sitä on, sitä helpompaa kuulemma on vauvan viimeisilläkin viikoilla kääntyä.

      Poista
  17. Hyvä teksti tärkeästä aiheesta! Ei sitä kai ajattele ennen kuin se osuu omalle kohdalle. Synnärillä olin huojentunut, kun kipeä ja raskas koitos lopulta kääntyi leikkauspäätökseen. Vauva alkoi väsyä. Fyysisestikin toivuin nopeasti, mutta muutaman viikon jälkeen tajusin, että pää ei pysynyt mukana. Koin pettymyksen tunteita paljon ja kaikesta. Tämä oli yksi syy muiden joukossa, joka ajoi masennukseen. Ennen synnytystä sitä ajatteli, että kunhan lapsi voi hyvin. Silti tällaiset (lopulta melko "pienet") tekijät voi hyvinkin raskaasti horjuttaa tuoreen äidin mieltä. Jaksan uskoa, että äitiyteen ennenkaikkea kasvaa lapsen myötä, mutta edelleen tuntuu epätodelliselta ajatella, että kannoin tuon lapsen sisälläni. Ja synnytin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis mä edelleen mietin samoja ajatuksia! :D Miten tuo mun mahtavan ihana poikani on muka ollut mun mahassani?! Ja yhtäkkiä tärkeä osa meidän perhettämme? Ihan kummallista! :D Ja siis todellakin: äitiyteen kasvaa!

      Tosi kurja kuulla, että sulla johti ihan masennukseen asti. Toisaalta en ihmettele, koska äitiys todella mullistaa KOKO maailman. Kaikki pelontunteet, epävarmuudet, yms. Toivottavasti voit paremmin jo! <3

      Poista