Armollisuus - muista se

19. maaliskuuta 2018

Mä olen ollut aivan loppu viimeisen viikon. Instagramin storya seuranneet tietävätkin, että Noelille nousi viikko sitten ärhäkkä kuume, joka hellitti vasta loppuviikosta. Koko menneen viikon mun pieni, raasu poikani on siis roikkunut mun ihollani KOKO AJAN - siis päivin ja öin, 24/7. Alkuun se tuntui ihanalta, koska Noel ei juurikaan nykyään viihdy sylissä. Touhottaminen on paljon hauskempaa ilmeisesti! (Nyyh!) Pian se jatkuva sylin ja läheisyyden vaatiminen alkoi kuitenkin tuntua tosi raskaalta, ahdistavalta ja ärsyttävältä. Siinä sitten aloin tietenkin potemaan huonoa omaatuntoa, koska saako maailman rakkaimmasta, kalleimmasta aarteestaan nousta tuollaisia negatiivisia tunteita?

NO SAA! Siis todellakin saa. Se on aivan luonnollista, sillä jokainen meistä tarvitsee edes pienen hetken päivästä vain itselleen ilman ikävähuudon kuuntelemista. Me äidit tupataan olemaan vaan sellaisia, että podetaan huonoa omaatuntoa yleensä täysin tarpeettomasti. Turhautuminen omaan lapseen tai muut oman lapsen herättämät negatiiviset tunteet ovat luonnollinen osa äitiyttä.

Tässä taas yksi tilanne, mikä sai mut muistuttamaan itseäni armollisuudesta. Edellisen kerran olen puhunut armollisuudesta kertoessani raskauden jälkeisestä palautumisestani puoli vuotta ja vuosi sektion jälkeen.





Armollisuus itseäsi kohtaan

Sitä on itselleen kaikista kovin tuomari. Näin sitä ainakin sanotaan. Mun kohdallani se ainakin pitää paikkansa, sillä jos mokaan, saatan rankaista itseäni siitä jopa usean viikon ajan. Pyörittelen mokaa mielessäni ja ajattelen, että vitsit, miten tyhmä olin.

Pitäisi ymmärtää, ettei aina osaa tai jaksa. Esimerkiksi nyt Noelin sairasteltua, meidän kotimme on kuin atomipommin jäljiltä. Mä en ole jaksanut tehdä kuin kaikista välttämättömimmät kotityöt - ja sen muuten huomaa. Tänään istuessani sohvalle, katselin meidän supersotkuista ja perusteellisen siivouksen tarpeessa olevaa kotiamme. Mä tulin niin kateelliseksi kaikille niille, joiden kodit loistavat puhtauttaan Instagramissa. Mulle tuli epäonnistunut olo: miksi noi jaksaa siivota ja mä en?

Sitten tajusin, että mulla on niin rankka viikko takana ja muutama huonosti nukuttu kuukausi, ettei ihmekään, että meidän kotimme on perustasoakin sotkuisempi (meistä kumpikaan ei siis ole siivousintoilija, joten meidän perustasokin voi olla toiselle sietämättömän sotkuinen :D). Valitettavasti on edelleen mun taakkanani pitää huolta siitä, että kotitöitä tehdään. Täysin ymmärrettävää siis, että meillä näyttää tältä kuin näyttää.

Onneksi sain ravisteltua kateudet ja negatiiviset ajatukset pois ja palautettua mieleeni, että en mä aivan toivoton ole; siivosinhan mä eilen keittiön! Jynssäsin kaikki tasot ja pöydät puhtaiksi! Pitää aina muistaa keskittyä siihen positiiviseen, koska silloin tajuaa, etteivät asiat ole niin huonosti kuin miltä ne tuntuvat. Musta tuntuu, että negatiivisuuteen on helppo hukkua.


Armollisuus muita kohtaan

Armollisuus itselle on tärkeää, mutta armollisuutta muita kohtaan ei tulisi väheksyä. Mieti, miten itse haluaisit, että sinut kohdattaisiin? Ymmärtäen vai tuomiten?

Sanotaan, että nainen on toiselle naiselle susi. Äiti on toiselle äidille susi. Musta on niin nurinkurista, että me äidit ollaan usein kaikista herkimpiä tuomitsemaan toisiemme äitiyttä. Nostamme nokan pystyyn, jos toinen antaa lapselleen suklaapatukan, kun itse vannomme sokerittomuuden nimeen. Tuhahdamme ylimielisesti "Ei minun lapseni ainakaan tuollaista tee!", jos toisen perheen lapsi itkee ja huutaa ravintolassa. Pyörittelemme silmiämme, jos toisen lapsi näpyttelee tablettia, kun itse emme salli pienelle lapselle ruutuaikaa.

Miksi? Negatiivisuus on niin raskasta ja väsyttävää itselle - puhumattakaan siitä, mitä se tekee negatiivisuuden kohteelle.

Me kaikki vauvojen, taaperoiden tai muuten ruuhkavuosien pyörteissä olevat äidit elämme luultavasti haastavinta elämänvaihettamme. Vaikeat kasvatustilanteet,  vauhdikkaat päivät, uuvuttavat kotityöt, huonosti nukuttujen öiden aiheuttama uupumus ja niiden päälle vielä yllättävät elämäntilanteet, -muutokset ja sairastumiset. Aina ei vain jaksa. Ei jaksa tapella tai tehdä terveellistä kotiruokaa. Välillä on mentävä sieltä, mistä aita on matalin. Me kaikki ollaan samassa elämäntilanteessa. Meidän siis pitäisi tietää, ettei kaikki todellakaan ole niin yksinkertaista ja itsestäänselvää kuin miltä nopeasti katsottuna näyttää.

Se, että hymyilet empaattisesti silmiin katsoen äitiä, joka "taistelee" lattialla rimpuilevan uhmaikäisen kanssa, voi merkitä sille äidille sillä hetkellä kaikkea. Se kertoo: "Hei, mä tiedän ton tilanteen. Tsemppiä, sä pystyt siihen!".

Ole armollinen muita kohtaan. Tuomitsemisen sijaan yritä ymmärtää ja tukea. On yhtä monta tapaa olla äiti kuin maailmassa on äitejä. Olisi tärkeää osata kunnioittaa toisten päätöksiä ja valintoja. Se, jos joku toimii eri tavalla kuin itse toimisit, ei ole sinulta pois. Se ei tee toisesta äidistä huonompaa kuin sinusta. (Puhun nyt yleisesti poissulkien kaikki räikeät väärinteot.) Jokainen meistä tekee erilaisia valintoja riippuen esimerkiksi arvoistamme ja taustastamme.

Usko mua, elämä on iisimpää, kun osaa olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Silloin säästyy turhalta mielenpahoittamiselta. Koska siis ihan oikeasti: eikö ole turhaa pahoittaa mieltään tai ärsyyntyä tai tuomita esimerkiksi vain siksi, että joku toimii eri tavalla kuin sinä? Asiasta, jolle sinä itse et todennäköisesti voi tehdä mitään?



Mitä opin?

Mä ainakin opin - tai ainakin palautin taas mieleeni - että:

Ei saa vaatia itseltään liikaa. 

Pitää osata siirtää katse yksityiskohdista suurempaan kuvaan ja suhteuttaa asiat.

Muihin vertaileminen on turhaa, koska me kaikki ollaan erilaisia yksilöitä.

Asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. 

Kun negatiivisuus valtaa mieleen, etsi edes yksi positiivinen kiintopiste, johon tarttua.

Ja tärkeimpänä:

Armollisuus - muista se.

Mua aina naurattaa, kun laitan parhaalle ystävälleni ääniviestejä, joissa puhun täyttä ajatuksenvirtaa. Pohdin siis jotain asiaa ääneen ja selvittelen sen avulla omia ajatuksiani. Hän aina sanoo, ettei muista puoliakaan, mitä oon sanonut, enkä muuten ihmettele ollenkaan. Jouduit nyt samanlaisen tilanteen "uhriksi". :D Toivon kuitenkin, että sulle jäi jotakin käteen tästä postauksesta, ja sait ehkä jotakin ajateltavaa. 

- - -

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

4 kommenttia :

  1. Tosihyvä postaus!! Just viime viikola katoin sun storya ja mietin että sama juttu, vaikka asun yksin nii oli viikon jäljiltä tää oma kämppä ihan hirveessä siivossa ku ei voimat oo riittäny arkena siihen että siivois, eikä se haittaa vaikka ei riitä Mikä tahansa elämän tilanne on nii pitää just muistaa olla armollinen itselleen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että postaukseni osui ja upposi! ❤️ Ja juuri noinhan se on kuin sanoit. Meillä kaikilla on rajalliset voimat, joten pitää osata priorisoida tärkeimmät asiat silloin, kun voimat on äärirajoilla.

      Poista
  2. Jälleen kerran mielettömän hyvä postaus! Muista, mitä sinulle sanoin taannoin! <3

    VastaaPoista