Jatko-osa: Mitä te kertoisitte ensimmäistä lastaan odottavalle?

27. maaliskuuta 2018

Kokosin taannoin postaukseen asioita, jotka kertoisin ensimmäistä lastaan odottavalle. Raskausaika ja lapsen syntymä tuovat mukanaan niin paljon kaikkea uutta, että vaikka kuinka yrittäisi olla aktiivinen odottaja, ei kaikkea kertakaikkiaan edes osaisi kysyä! Suurena apuna on tietysti vertaistoverit, ystävät tai sukulaiset, jotka ovat jo kokeneet sen, mitä sinulla on edessäsi. 

Koska mun muistini ja aivokapasiteettini ovat rajallisia, jaoin postaukseni tuoreeltaan Facebookissa. Sain siihen paljon kommentteja, joista nousi esiin monta sellaista asiaa, joita en sillä hetkellä tajunnut kirjoittaa tai edes osannut ajatella.  Onneksi on some, sillä nyt saan ilokseni lisätä monta tärkeää asiaa edelliseen listaukseen. (Tummennettujen lauseiden pääpointti on otettu some-viesteistä, mutta muotoiltu uudestaan omaan suuhuni sopiviksi.)

Raskausaika


Kerro toiveesi synnytyksen suhteen; sinä voit olla synnytystilanteessa aktiivinen toimija. Usein synnyttäjät "käsketään" ponnistamaan puolimakaavassa asennossa, koska se ilmeisesti on kätilölle ergonomisin työasento. Olen kuitenkin kuullut, että esimerkiksi nelinkontin synnyttäminen vähentäisi repeämisriskiä, ja olisi näin ollen synnyttäjälle parempi vaihtoehto. 

Lantionpohjalihasten tärkeyttä ei voi tarpeeksi korostaa, vaikka allekirjoittaneella niiden treenaaminen on jäänyt hävettävän vähäksi (mutta onneksi ne ovat ihan OK-kunnossa siitä huolimatta! :D). Raskausaika ja alatiesynnytykset ovat kova koettelemus lantionpohjalihaksille. Jos ne eivät ole kunnossa, saattaa esiintyä esimerkiksi virtsankarkailua.

Synnytyksessä - synnytystavasta huolimatta - on aina riskejä. Se on hyvä tiedostaa, mutta riskien ei missään nimessä saa antaa vallata mieltä. Toiset sanovat, etteivät halua kuulla riskeistä etukäteen, toiset taas ottavat etukäteen mahdollisimman hyvin selvää, jotta osaavat epäonnisen tilanteen sattuessa toimia.

Raskaudesta palautuessa saattaa olla, etteivät vatsalihakset kuroudu takaisin omille paikoilleen. Tällöin sanotaan, että on vatsalihasten erkauma. Mä olin raskausaikana kuullut erkauman mahdollisuudesta. Kun menin jälkitarkastukseen ja pyysin lääkäriä tsekkaamaan vatsalihakseni erkauman varalta, totesi lääkäri tähän, että: "Se nyt vaan on sellanen naisten netistä keksimä juttu." Mä hämmennyin niin totaalisesti, että jätin koko asian siihen. Tuntui, ettei lääkärikään ollut tietoinen erkauman yleisyydestä! Erkauma näkyy esimerkiksi pömpöttävänä vatsana. (Lue lisää tästä YLE:n artikkelista.) 


Vauva-arki


Imetys ei välttämättä lähde sujumaan kuin tanssi. Mä jotenkin oletin, että heti, kun vauva saa nännin suuhunsa, alan vain imettämään. Meillä meni kuitenkin melkein vuorokausi ennen kuin poikani tajusi, mitä nännille pitäisi tehdä. Sen jälkeen odottelin, että maito lähtisi nousemaan, jottei lisämaitoa tarvittaisi. Mulla nousi maito vasta neljäntenä päivänä, ensimmäisen kotona vietetyn yön jälkeen. Muita imetysvaikeuksia voi ilmetä esimerkiksi maidon runsauden takia (suihkutissit ja niiden aiheuttamat vatsanpurut vauvalle) sekä pitkään jatkuva kivulias imetys, johon voi olla syynä esimerkiksi vauvan kireän huulijänteen aiheuttama huono imuote. (Lämmin suositus Facebookin Imetyksen tuki ry:n ryhmälle! Lue lisäksi mun postaukseni siitä, miten imetys lähti mulla käyntiin sekä imetyksen lopettamisen seurauksista.)

Vuorokausirytmi voi heittää häränpyllyä vastasyntyneen kanssa. Kellonajat saattavat menettää merkityksenä, sillä pieni vauva ei tunnista, onko päivä vai yö. Noel esimerkiksi oli aina  raskausaikana vilkkaimmillaan öisin, mikä näkyi syntymän jälkeen sillä, että me mentiin yöunille paljon totuttua myöhemmin. Onneksi meillä ei ollut mitään muut kuin aikaa, joten nukuttiin sitten pitkälle aamuun! :)

Anna myös isän hoitaa lastanne. Levännyt äiti on parempi äiti. Niin yksinkertaista se on. 

Kun susta tuntuu, että et jaksa/pysty/kykene/ehdi, pyydä apua! Ei todellakaan ole noloa pyytää apua, vaan se kertoo viisaudestasi. Kaikkea ei tarvitse, eikä pidä, jaksaa yksin.


Älä säikähdä mun kulmakarvojani, niissä on microbladingit parantumassa parhaillaan! ;)

Äitiys


Äitiys tuo mukanaan laajan kirjon erilaisia tunteita. Valtavia rakkaudentunteita, suuria pelkoja, babybluesin (synnytyksen jälkeinen alakulo) ja paljon muuta! Tunteita ei pidä säikähtää, ne kuuluvat asiaan. Muista puhua avoimesti luottohenkilöllesi tunteistasi.

On normaalia, että sisälläsi herää negatiivisia tunteita lastasi kohtaan. Se ei tee sinusta huonoa äitiä, se kuuluu asiaan. Kun näin käy, on hyvä esimerkiksi hengittää syvään, laskea kymmeneen ja vasta sitten kohdata lapsi. Me äiditkin ollaan ihmisiä, joten myös omaan lapseen turhautuminen on normaalia.

Koska äitiys imaisee TODELLA helposti mukanaan, on tärkeää muistaa ottaa omia hetkiä. Tee jotain, mistä nautit - ja mielellään kodin ulkopuolella, että saat oikeasti omaa aikaa. ;)

Todella tärkeä neuvo: älä stressaa, kaiken kyllä oppii. Mä en osannut käsitellä vauvoja ennen Noelin syntymää, mutta niin vaan opin! Luota itseesi ja omiin taitoihisi.

Tärkein: et tule ikinä kokemaan yhtä suurta rakkautta kuin tunnet omaa lastasi kohtaan. Se rakkaus on maailman mahtavin voima. 

Mitä sinä lisäisit tähän listaan? Lue mun listaamat asiat tästä tammikuisesta postauksesta.

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Äiti, joka ei ulkoile

23. maaliskuuta 2018

Kun kirjoitin postaustani "Olenko laiska äiti?", yllätyin siitä, miten monet tarttuivat minulle  itselleni viattomaan tekstinpätkään: 
"Mä kysyin eilen Nikeltä, olenko laiska äiti. Tai oikeastaan luin postausidean otsikon ääneen, johon hän vähän liian innokkaasti vastasi: "Kyllä!". Hämmentyneenä kysyin tietysti miksi. Sain vastaukseksi: "Siksi, koska sä et vie Noelia ulkoilemaan." No, vastaus ei tietenkään vähentänyt hämmennystäni yhtään." 
Mä en siis todellakaan odottanut, että kyseinen pätkä herättäisi niin paljon keskustelua ja nostaisi niin monia syytteleviä sormia, sillä se ei mitenkään ollut postaukseni pointti. Sain kuitenkin blogiini ja somejakoihini paljon kommentteja, joissa pointti oli: "Kyllä lapsen kuuluu ulkoilla.". Kyllähän mä sen tiedän! Asiat eivät vain aina ole niin yksinkertaista. 


Miksi me ei olla ulkoiltu säännöllisesti?


Mä muistuttaisin taas siitä armollisuudesta muita kohtaan: kukaan ei voi ikinä tietää, mitä toisen mielessä, perheessä tai missä tahansa tapahtuu. On helppo huudella, että jotain pitäisi tehdä. Tässä esimerkiksi syyt siihen, minkä takia meidän perheessä ulkoilu on jäänyt vähälle:

1. Aiemmin ulkoilemiselle ei löytynyt sopivaa rakoa päivärytmistä. Noel nimittäin nukkui kolmet päiväunet, eikä suostunut nukahtamaan ulkona vaunuihin.  Yritin myös nukuttaa Noelia parvekkeelle, mutta silloin päiväunet jäivät vielä lyhyemmiksi kuin omassa sängyssä. Jos päiväunet jäivät kokonaan välistä, sen huomasi  usein iltaisin siitä, että Noel alkoi väsähtämään jo pari tuntia ennen yöunille menemistä. 

2. Noel ei viihtynyt ulkona, kun ei uskaltanut/päässyt liikkumaan itsekseen. Keinumassa hän kuitenkin viihtyi, mutta vain noin kymmenen minuutin ajan. Syys- ja talviaikaan ei todellakaan jaksanut pukea rimpuilevalle lapselle ulkovaatteita vain kymmenen minuutin takia. 

3. Ulkoileminen ei tule multa luonnollisesti. Se on asia, mikä pitää opetella. Mä en ole kovin aktiivinen luonteeltani, joten en odottanutkaan, että kuin taikaiskusta sellaiseksi oppisin. Mulle helpointa on ollut lähteä ulos, jos pitää vaikka käydä lähikaupassa tai postissa. Silloin oon aina samalla vienyt Noelin leikkipihalle ulkoilemaan.

4. Koska talvi. Viha on voimakas sana, mutta voisin melkein sanoa vihaavani talvea. Se ei ole mulla pukeutumiskysymys, en vain nauti tuolla lumen keskellä seisomisesta. Koska ulkoileminen ei alkanut maistua Noelille kuin vasta tammi-helmikuussa kävelemään oppimisen jälkeen, annoin itselleni luvan olla itsekäs ja jättää ulkoilut vain hetkiin, kun oli vaikkapa käytävä kaupassa.


Kevät tulee, ulkoileminen maistuu taas!


Älkää huoliko, en mä ihan toivoton tapaus ole! ;) Koska talvi alkaa väistyä (Tai ainakin sitä pitäisi jo saada toivoa niin! :D), alkaa ulkoileminenkin tuntua taas mieleiseltä. Mä niin nautin nähdessäni, miten lumi sulaa ja tippuu rännejä pitkin maahan. On ihanaa, kun auringon lämmönkin alkaa pikkuhiljaa tuntea kasvoilla! 

Toki isona osana siihen, miksi ulkoileminen on alkanut taas maistua, on se ilo, joka nykyään näkyy Noelin kasvoilla kun ulkoillaan! Hän selvästi nauttii, kun pääsee itse omin jaloin tutkimaan maailmaa. Odotan jo innolla, että päästään yhdessä ihmettelemään kevään merkkejä ja tekemään kaikkia kivoja retkiä esimerkiksi lähimetsään!


Miksi lapselle olisi tärkeää ulkoilla?


On siis itsestäänselvyys, että niin meidän kuin lapsiemmekin, olisi hyvä ulkoilla. Tässäkin on tosin isoja kulttuurieroja, mutta meillä Suomessa toitotetaan ulkoilun tärkeydestä. Jotta mäkin muistaisin ulkoilemisen tärkeyden ja motivoituisin pitämään huolta sen säännöllisyydestä, kokosin alle muutamia syitä, miksi ulkoileminen on tärkeää. 

Raitis ilma tekee hyvää. Se esimerkiksi kirkastaa mieltä, auttaa keskittymään ja nukkumaan paremmin.

Erilaiset maastot ja ympäristöt kehittävät muun muassa lapsen motoriikkaa, aisteja sekä koordinaatiota. Mitä enemmän ja monipuolisemmin lapsi liikkuu ulkona, sitä paremmin hänen taitonsa kehittyvät. 

Lapsi liikkuu aktiivisemmin eli saa liikuntaa. Liikunnan hyödyt ovat varmasti yleisesti tiedossa, joten en erittele niitä tässä. ;)

Lapsi oppii paljon uutta ympäristöä havainnoimalla. Luonnosta tai urbaanista kaupunkiympäristöstä löytyy paljon havainnoitavaa ja ihmeteltävää. Pääasia on, että lapsi pääsee kysymään, kokeilemaan, ihmettelemään ja katselemaan 

Lapsi pääsee parhaimmassa tapauksessa luomaan uusia sosiaalisia kontakteja vertaistensa kanssa. Vaikka kuinka leikkisit ja olisit lapsesi kanssa, en usko, että pystyisit korvaamaan kontakteja toisten lasten kanssa. 

Kun viet lapsesi leikkipuistoon, saatat itsekin parhaassa tapauksessa päästä tekemään tuttavuutta aikuisen kanssa. Mä ainakin nautin, kun pääsen höpöttelemään toisen aikuisen kanssa! Oon just se äiti-ihminen, joka puhua pälpättää jokaisessa sosiaalisessa kontaktissa. :D

Ulkoilemisesta voi tehdä koko perheen kivan jutun. Me usein ulkoillaan koko perheen kesken. Saatetaan mennä vaunulenkille, omalle leikkipihalle tai lähipäiväkodin pihalle leikkimään. Kevään aikana tehdään varmasti kivoja retkiä taas, kuten esimerkiksi Haltialan kotieläintilalle, Korkeasaareen tai ihan vaan Vanhankaupunginkosken rantaan eväsretkelle. 


Haaste: lisää ulkoilua arkeenne 


Jos teidänkin perheessä on samanlainen tilanne - siis ettei ulkoilu tunnu oikein omalta jutulta - haastan sut pienin askelin lisäämään sitä arkeenne. 

Aloita vaikka sillä, että kävelette päivällä lähikauppaan ja jäätte puistoon/leikkipihalle samalla leikkimään. Tämä toimii mulla! Ulos on helpompi lähteä, kun on joku konkreettinen syy.

Keskity siihen, minkälaisen ilon se tuo lapsellesi. Kun sun varpaita paleltaa tai ulkona seisominen on saanut nimeltä mainitsemattoman elimen kasvamaan keskelle otsaasi, katso lastasi ja keskity hänen (toivottavasti) kasvoilta paistavaan iloon. 

Osallistu lapsesi leikkeihin ja touhuihin. Aika kuluu nopeammin ja mukavammin touhutessa sen sijaan, että istuisit jossain hiekkalaatikon reunalla puhelin kädessä. Puhumattakaan siis siitä, miten iloiseksi teet lapsesi, kun aidosti osallistut!

Kysy kaveria mukaan ulkoilemaan tai menkää leikkipuistoon, josta toivottavasti löydät myös itsellesi seuraa. 

- - -

Minkälainen ulkoilija sinä olet? Laiska ja mukavuudenhaluinen, kuten toivottavasti entinen, talvenjäykistämä minä? Aktiivinen ja tottuneesti ulkoileva? Vai ehkä jotakin näiden ääripäiden väliltä?

Mä olin äiti, joka ei ulkoillut. Lähitulevaisuudessa toivottavasti voin sanoa olevani äiti, joka ulkoilee lapsensa kanssa - ja jopa nauttii siitä! Sinne suuntaan ollaan nimittäin vahvasti menossa! Uskoisin, että viimeistään kevään oikeasti alkaessa, voin taputtaa itseäni olalle ja todeta, että: "Hyvin tehty, Milla. Sä opit ulkoilemaan!" Paras palkkio tietysti tulee olemaan se, miten Noel nauttii ulkona olemisesta sekä meidän kivat yhteiset hetket ja leikit. 

- - - 

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Microblading-kulmat - 30-vuotislahja itselleni

21. maaliskuuta 2018

Mä kirjoitinkin jo viime kuussa kertoessani haaveistani, miten olen jo melkein vuoden haikaillut microblading-kulmien perään. Mä olen ihaillut niitä Instagramissa ja samalla toivonut, että saisin ne  joku kaunis päivä itsekin helpottamaan arkeani. Kulmakarvat ovat nimittäin mulle se juttu meikatessani, vaikkei sitä ehkä uskoisi, jos katsoo kuvia vaikkapa seitsemän vuoden takaa. Silloin en tainnut meikata kulmiani ollenkaan.  Nykyään asiat ovat toisin, sillä mulla ei olisi yhtään millamainen-olo, jos en olisi piirtänyt kulmiani. 

Mä päätin repäistä ensi kuussa koittavan 30-vuotissyntymäpäiväni kunniaksi, ja toteuttaa haaveeni. Enkä kyllä kadu sekuntiakaan! Mä oon niin ylpeä, että uskalsin kerrankin olla itsekäs ja hankkia jotain kivaa itselleni. 



Oikean tekijän löytäminen


Jos et vielä tiennyt, microblading on siis kulmien pigmentointitekniikka, jossa karvat "piirretään" terällä yksi kerrallaan. Näin tekemällä saavutetaan todella luonnollinen ilme. Pigmentti pysyy noin 1-2 vuotta, joten on tosi tärkeää, että valitsee taitavan ammattilaisen toteuttamaan kulmakarvojen muodonmuutoksen. 

Mä etsin oikeaa tekijää ystäväni kanssa Instagramista. Sieltä nimittäin löytyy paljon kotimaisia microblading-osaajia, mutta läheskään kaikkien kädenjälki ei miellyttänyt mua ja ystävääni. Tiesin, että kauneudenhoitoalalla työskentelevällä ystävälläni on todella tarkka silmä ja seula, joten lähinnä siis peesasin häntä. :D 

Kysyin ystävältäni neuvoja oikean tekijän valintaan. Kiinnitä siis näihin huomiota:
  1. Tekijän työ on tasalaatuista; kaikissa kuvissa hyvin tehdyt kulmat, eikä vain joissakin. 
  2. Karvat on "piirretty" tarkasti ja siististi riviin, jolloin yleisilme on viimeistellyn näköinen.
  3. Karvat ovat ohuita ja luonnollisia. 
(ja ystäväni jo muutama kuukausi sitten) hurautin Tampereelle asti antautuakseni Noora Niemelän (Glohair Puutarhakatu) osaaviin käsiin. 

Kuvat: Noora Niemelä 

Terän alla - mitä tapahtuu?


Homma aloitettiin ihon puhdistamisella kulmakarvojen alueelta. Älä siis säikähdä mun helposti punoittavaa ihoani, se on vaan ärtynyt pyyhkimisestä. Tässä vaiheessa valittiin sopiva pigmentti sekä keskusteltiin mun toiveista kulmien suhteen. Vinkki: kannattaa saapua paikalle kulmat meikattuina, jotta tekijä saa hyvän pohjatiedon siitä, minkälaisista kulmakarvoista itselläsi pidät. (Siis jos sulla on tapana muutenkin meikata kulmasi.)

Seuraavaksi alkoi tarkka suunnitteleminen ja mittaaminen. Kulmakarvojen haluttu muoto piirrettiin kulmakynällä. Mä sain mahdollisuuden tarkistaa usean kerran kulmien muodon sekä kertoa toivomistani muutoksista. 

Kun asetuin viimeisen kerran makaamaan hoitopöydälle, myönnän, että mua pelotti. En osannut yhtään odottaa, miltä microblading-tekniikka tuntuisi iholla. Tiesin, että jonkinlaisella välineellä ihon pinta rikottaisiin/viillettäisiin rikki, joten osasin odottaa kipua. Ensimmäinen viilto ei ollut niin paha. Seuraavat viillot kuitenkin sattuivat sen verran, että hammasta piti purra. Kipu oli tavallaan viiltävää ja samalla kirvelevää, mutta lähinnä epämukavaa. Ei siis lähelläkään kovinta tuntemaani kipua. 

Ensimmäinen kierros piti tehdä ilman puudutetta. Kun ensimmäisen kulman ensimmäinen kierros oli tehty, levitettiin päälle extrapigmenttiä sekä puudutusaine, ja siirryttiin toiseen kulmaan. Tätä kuviota toistettiin niin kauan, että kulmat tulivat valmiiksi. Koska puudutusainetta aina välissä lisättiin, en viimeisellä kierroksella tuntenut enää juuri mitään. 

Lopuksi kulmien päälle levitettiin suoja-aine ja pääsin ihailemaan uusia kulmiani peilistä. Koko operaatioon oli varattu aikaa kaksi tuntia, mutta meillä meni suurinpiirtein puolitoista tuntia.

Olin - ja olen edelleen - ihan supertyytyväinen! Kulmat paranevat noin kymmenen päivän aikana, jolloin ne vaalenevat ja hiukan muuttuvat. Lopputulosta ei siis voi täysin ennustaa, koska muun muassa ihotyyppi ja jälkihoito vaikuttavat esimerkiksi siihen, miten skarppina piirretty karva loppujen lopuksi näkyy.

Ja tattadaa - alla olevassa kuvassa on vasta tehdyt kulmani. Aika ihanat ja luonnolliset, eikö? Toukokuun alussa meen vielä takaisin, jolloin tehdään korjauksia ja täytetään mahdolliset kolot. 

Kuvat: Noora Niemelä

Oliko kallista? Sattuiko?


Halvalla ei saa hyvää. Se pätee microblading-ammattilaisiinkin. Mä itse maksoin 350 euroa, mikä on näin kotiäidin budjetille valtavan suuri raha. Sain kuitenkin sen verran hyvin veronpalautuksia, että päätin laittaa niistä tuon vaaditun summan sivuun. Mä en varmaan itse olisi ikinä raaskinut sijoittaa noin suurta rahaa itseeni, mutta Nikke onneksi melkein pakotti mut toteuttamaan haaveeni. Hän tietää, että mä oon aika vaatimaton, joten musta tuntui tosi ihanalta, että hän rohkaisi mua koko sydämestään panostamaan kerrankin itseeni. 

Kuten jo yläpuolella mainitsin, alkuun sattui ja tuntui todella epämukavalta, mutta puudutuksen kanssa en tuntenut juuri mitään. Menisin siis ehdottomasti uudelleen. Kivun takia microbladingia ei mielestäni tarvitse pelätä! 

Yllä olevassa kuvassa näkyvä punoitus jäi pipon alle sopivasti piiloon. Se kyllä haaleni tosi pian muutenkin, joten mua ei yhtään "nolottanut" pyöriä hetki vielä Tampereen keskustassa. 



Tässä kuvassa näkyy tyytyväinen microblading-kulmien omistaja ja Glohairin Nooran asiakas. Lämmin suositukseni siis Noora Niemelälle! Hän on rautainen ammattilainen, jonka kädenjälki on erinomaista. Mä luotin ja luotan hänen ammattitaitoonsa sataprosenttisesti. Tämä ei ole maksettu mainos, vaan erittäin onnellisen asiakkaan suositus.

Nyt jään innolla odottamaan, miten kulmat lähtevät paranemaan!

- - -

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Armollisuus - muista se

19. maaliskuuta 2018

Mä olen ollut aivan loppu viimeisen viikon. Instagramin storya seuranneet tietävätkin, että Noelille nousi viikko sitten ärhäkkä kuume, joka hellitti vasta loppuviikosta. Koko menneen viikon mun pieni, raasu poikani on siis roikkunut mun ihollani KOKO AJAN - siis päivin ja öin, 24/7. Alkuun se tuntui ihanalta, koska Noel ei juurikaan nykyään viihdy sylissä. Touhottaminen on paljon hauskempaa ilmeisesti! (Nyyh!) Pian se jatkuva sylin ja läheisyyden vaatiminen alkoi kuitenkin tuntua tosi raskaalta, ahdistavalta ja ärsyttävältä. Siinä sitten aloin tietenkin potemaan huonoa omaatuntoa, koska saako maailman rakkaimmasta, kalleimmasta aarteestaan nousta tuollaisia negatiivisia tunteita?

NO SAA! Siis todellakin saa. Se on aivan luonnollista, sillä jokainen meistä tarvitsee edes pienen hetken päivästä vain itselleen ilman ikävähuudon kuuntelemista. Me äidit tupataan olemaan vaan sellaisia, että podetaan huonoa omaatuntoa yleensä täysin tarpeettomasti. Turhautuminen omaan lapseen tai muut oman lapsen herättämät negatiiviset tunteet ovat luonnollinen osa äitiyttä.

Tässä taas yksi tilanne, mikä sai mut muistuttamaan itseäni armollisuudesta. Edellisen kerran olen puhunut armollisuudesta kertoessani raskauden jälkeisestä palautumisestani puoli vuotta ja vuosi sektion jälkeen.





Armollisuus itseäsi kohtaan

Sitä on itselleen kaikista kovin tuomari. Näin sitä ainakin sanotaan. Mun kohdallani se ainakin pitää paikkansa, sillä jos mokaan, saatan rankaista itseäni siitä jopa usean viikon ajan. Pyörittelen mokaa mielessäni ja ajattelen, että vitsit, miten tyhmä olin.

Pitäisi ymmärtää, ettei aina osaa tai jaksa. Esimerkiksi nyt Noelin sairasteltua, meidän kotimme on kuin atomipommin jäljiltä. Mä en ole jaksanut tehdä kuin kaikista välttämättömimmät kotityöt - ja sen muuten huomaa. Tänään istuessani sohvalle, katselin meidän supersotkuista ja perusteellisen siivouksen tarpeessa olevaa kotiamme. Mä tulin niin kateelliseksi kaikille niille, joiden kodit loistavat puhtauttaan Instagramissa. Mulle tuli epäonnistunut olo: miksi noi jaksaa siivota ja mä en?

Sitten tajusin, että mulla on niin rankka viikko takana ja muutama huonosti nukuttu kuukausi, ettei ihmekään, että meidän kotimme on perustasoakin sotkuisempi (meistä kumpikaan ei siis ole siivousintoilija, joten meidän perustasokin voi olla toiselle sietämättömän sotkuinen :D). Valitettavasti on edelleen mun taakkanani pitää huolta siitä, että kotitöitä tehdään. Täysin ymmärrettävää siis, että meillä näyttää tältä kuin näyttää.

Onneksi sain ravisteltua kateudet ja negatiiviset ajatukset pois ja palautettua mieleeni, että en mä aivan toivoton ole; siivosinhan mä eilen keittiön! Jynssäsin kaikki tasot ja pöydät puhtaiksi! Pitää aina muistaa keskittyä siihen positiiviseen, koska silloin tajuaa, etteivät asiat ole niin huonosti kuin miltä ne tuntuvat. Musta tuntuu, että negatiivisuuteen on helppo hukkua.


Armollisuus muita kohtaan

Armollisuus itselle on tärkeää, mutta armollisuutta muita kohtaan ei tulisi väheksyä. Mieti, miten itse haluaisit, että sinut kohdattaisiin? Ymmärtäen vai tuomiten?

Sanotaan, että nainen on toiselle naiselle susi. Äiti on toiselle äidille susi. Musta on niin nurinkurista, että me äidit ollaan usein kaikista herkimpiä tuomitsemaan toisiemme äitiyttä. Nostamme nokan pystyyn, jos toinen antaa lapselleen suklaapatukan, kun itse vannomme sokerittomuuden nimeen. Tuhahdamme ylimielisesti "Ei minun lapseni ainakaan tuollaista tee!", jos toisen perheen lapsi itkee ja huutaa ravintolassa. Pyörittelemme silmiämme, jos toisen lapsi näpyttelee tablettia, kun itse emme salli pienelle lapselle ruutuaikaa.

Miksi? Negatiivisuus on niin raskasta ja väsyttävää itselle - puhumattakaan siitä, mitä se tekee negatiivisuuden kohteelle.

Me kaikki vauvojen, taaperoiden tai muuten ruuhkavuosien pyörteissä olevat äidit elämme luultavasti haastavinta elämänvaihettamme. Vaikeat kasvatustilanteet,  vauhdikkaat päivät, uuvuttavat kotityöt, huonosti nukuttujen öiden aiheuttama uupumus ja niiden päälle vielä yllättävät elämäntilanteet, -muutokset ja sairastumiset. Aina ei vain jaksa. Ei jaksa tapella tai tehdä terveellistä kotiruokaa. Välillä on mentävä sieltä, mistä aita on matalin. Me kaikki ollaan samassa elämäntilanteessa. Meidän siis pitäisi tietää, ettei kaikki todellakaan ole niin yksinkertaista ja itsestäänselvää kuin miltä nopeasti katsottuna näyttää.

Se, että hymyilet empaattisesti silmiin katsoen äitiä, joka "taistelee" lattialla rimpuilevan uhmaikäisen kanssa, voi merkitä sille äidille sillä hetkellä kaikkea. Se kertoo: "Hei, mä tiedän ton tilanteen. Tsemppiä, sä pystyt siihen!".

Ole armollinen muita kohtaan. Tuomitsemisen sijaan yritä ymmärtää ja tukea. On yhtä monta tapaa olla äiti kuin maailmassa on äitejä. Olisi tärkeää osata kunnioittaa toisten päätöksiä ja valintoja. Se, jos joku toimii eri tavalla kuin itse toimisit, ei ole sinulta pois. Se ei tee toisesta äidistä huonompaa kuin sinusta. (Puhun nyt yleisesti poissulkien kaikki räikeät väärinteot.) Jokainen meistä tekee erilaisia valintoja riippuen esimerkiksi arvoistamme ja taustastamme.

Usko mua, elämä on iisimpää, kun osaa olla empaattinen ja ymmärtäväinen. Silloin säästyy turhalta mielenpahoittamiselta. Koska siis ihan oikeasti: eikö ole turhaa pahoittaa mieltään tai ärsyyntyä tai tuomita esimerkiksi vain siksi, että joku toimii eri tavalla kuin sinä? Asiasta, jolle sinä itse et todennäköisesti voi tehdä mitään?



Mitä opin?

Mä ainakin opin - tai ainakin palautin taas mieleeni - että:

Ei saa vaatia itseltään liikaa. 

Pitää osata siirtää katse yksityiskohdista suurempaan kuvaan ja suhteuttaa asiat.

Muihin vertaileminen on turhaa, koska me kaikki ollaan erilaisia yksilöitä.

Asiat eivät aina ole sitä, miltä ne näyttävät. 

Kun negatiivisuus valtaa mieleen, etsi edes yksi positiivinen kiintopiste, johon tarttua.

Ja tärkeimpänä:

Armollisuus - muista se.

Mua aina naurattaa, kun laitan parhaalle ystävälleni ääniviestejä, joissa puhun täyttä ajatuksenvirtaa. Pohdin siis jotain asiaa ääneen ja selvittelen sen avulla omia ajatuksiani. Hän aina sanoo, ettei muista puoliakaan, mitä oon sanonut, enkä muuten ihmettele ollenkaan. Jouduit nyt samanlaisen tilanteen "uhriksi". :D Toivon kuitenkin, että sulle jäi jotakin käteen tästä postauksesta, ja sait ehkä jotakin ajateltavaa. 

- - -

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

#vainäitijutut

16. maaliskuuta 2018

Mä tein eilen huomion, että oon alkanut käyttämään Instagramin puolella #vainäitijutut -tagia. Tajusin myös ajattelevani usein mielessäni, että: "Tää on taas tällainen vain äitijuttu!". Siitä se ajatus sitten lähti... (Klisee, tiedän.)

Kokosin alle omia #vainäitijuttu-hetkiäni, mutta pyysin apua myös Kaksplussan blogiverkostolaisilta.





#VAINÄITIJUTUT

Kun lähetätte yhdessä miehesi kanssa hänen bändikavereilleen lähikuvan vastasyntyneestä lapsestanne, mutta et huomaa paljasta rintaasi lapsesi pään vieressä. (Tajuttiin vasta, kun tuli viesti vastaukseksi: "Kiinnitin vain huomioni lautasen kokoisen nänniin. Kato, olihan siinä vauvakin.")

Kun huomaat väsyneenä hytkytteleväsi leipälautasta kädessäsi.

Kun toivot, että kaappiin viikkaamasi vaatteet pysyvät siistissä kasassa edes tämän illan.

Kun tuijotat lapsesi kanssa pottaan pudonneita pökäleitä ja taputat hymyillen innoissasi.

Kun lähdet ihmisten ilmoille ja huomaat, että olkapäitäsi ja käsivarsiasi koristaa taaperon jättämä päivän ruokalista. (Kuten äitini ja tätini ystävällisesti huomauttivat Tampereen reissulla.)

Kun tunnet itsesi neroksi keksiessäsi uuden momhackin: pilli jugurttipurkin kannen läpi. (Taapero saa helposti, siististi ja nopeasti syötyä jogurtin itse.)

Kun lähetät lainalapsesi äidille kuvan kakkavaipan sisällöstä tarkan sanallisen kuvailun lisäksi.

Kun ovesta ulos lähtiessäsi huomaat, että unohdit oman piposi ja hanskasi. Lapsesi on tietenkin säänmukaisesti puettuna.

Kun et raaski ostaa itsellesi mitään, mutta ostat lapsellesi sellaista, mitä hän ei edes oikeasti tarvitse.

Kun mukamas silität lapsesi kättä, mutta hetken päästä tajuatkin silittäväsi omaa kättäsi.

Kun huomaat ruokakaupassa heijaavasi ostoskärryjä.

Kun olet koiran kanssa lenkillä ja huudat kovaan ääneen: "Katso, piipaa-auto!". Lapsesi sijaan yleisönäsi ovat koirasi ja muut lenkkeilijät.

Kun valehtelet lapsillesi, että karkit maistuvat pahalta, jotta saat syödä ne itse.
Kun lähdet illanviettoon ilman lapsia ja löydät käsilaukustasi vaippoja ja tutin.

Kun sanot lapsellesi, että suklaa on äidin tai mummun lääkettä. 

Kun kävelet ulkona yksin tai koiran kanssa ilman lasta, ja nähdessäsi lehden, kiven tai kissan, hehkutat kimeällä äänellä "Oi, kato, hieno kivi!".

Kun sulkeudut vessaan, jotta saisit syödä suklaasi ihan yksin.
// Janina / JaninaCharlotta

Mikä on sun paras #vainäitijuttu?

- - -

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

5 x 3 millamaista hyvää

14. maaliskuuta 2018

Positiivisuushaaste, se on mun heiniäni! Kiitos haasteesta kuuluu upealle Mutsi ja murupullat -blogin Idalle. Tällaisena päivänä, kun oma lapsi on viidettä päivää kuumeessa ja viihtyy lähinnä vain äidin sylissä tai läheisyydessä, on ihan tarpeellista palautella mieleen kivoja, positiivisia asioita - if you know what I mean. ;) 



 Kolme hyvää asiaa päivissäni 

Rentous ja kiireettömyys. Kotiäidin elämä sopii mulle, koska en ikinä ole ollut kovin aktiivinen suorittaja. On ihanaa, kun saa tehdä asioita omaan tahtiin ja rennolla otteella. Esimerkiksi kotityöt tehdään sitten, kun jaksetaan. Meistä kumpikaan ei ota niistä stressiä. 

Jääkaapista valmiiksi löytyvät ateriat. Mä oon älyttömän laiska kokkaaja, joten olen tosi kiitollinen Nikelle, että hän kokkaa meille joka päivä ruoat. Jääkaapista löytyy lähes aina valmiit lounasannokset mulle ja Noelille. 

Ihana, rakas poikani. Noel on maailman parasta seuraa päivisin. Hän on hyväntuulinen, huumorintajuinen hömpöttelijä, jonka kanssa saa nauraa kippurassa monta kertaa päivässä. Päiväni ei voi olla huono, kun sen saa heti aamusta aloittaa Noelin iloisia kasvoja katsellen ja pusutellen.


 Kolme hyvää asiaa minussa 

Ensimmäisenä: positiivisuuteni. Mulla on taito nähdä ihmiset ja asiat positiivisen kautta. Olen myös lähes aina hyväntuulinen ja iloinen. Osaan nauraa itselleni, kuten ehkä huomasitkin näistä "onnistuneista" kuvista

Toisena: empaattisuuteni. Mun on aina ollut äärimmäisen helppo asettua toisen saappaisiin 

Kolmantena: sosiaalisuuteni. Mua usein sanotaan helposti lähestyttäväksi, mikä varmaan johtuu siitä, etten juurikaan jännitä uudessa porukassa. Olen sosiaalisissa tilanteissa rento!


 Kolme hyvää asiaa elämässäni 

Perheeni on ehdottomasti ykkönen. Perheelläni tarkoitan meidän pikku ydinperhettä; itseäni, Nikkeä ja Noelia, sekä meidän mahtavan upeaa ja rakasta tukiverkostoa, joka koostuu muun muassa meidän vanhemmistamme ja sisaruksistamme.

Toista kunnioittava ja arvostava parisuhde. Nikke on maailman ihanin kumppani - vioistaan huolimatta. ;) Hän saa mulle joka päivä arvostetun ja rakastetun olon. Hän tukee mua AINA. Hän on valmis kuuntelemaan ja keskustelemaan mun kanssani asiasta kuin asiasta. Hän osaa lukea ne tilanteet, jolloin tarvitsen ison halauksen tai ruokaa juuri sillä sekunnilla. Nikke tuntee minut läpikotaisin, ja rakastaa täysillä. 

Se, ettei mitään tarpeellista puutu. Vaikka me eletään taloudellisesti aika kädestä suuhun, on meillä kaikki tarvittava. Jos joskus ei jotain ole, saadaan apua perheiltämme. Meillä on kodikas ja meidän näköinen koti. Meillä on vaatteita ja kaikkea muuta tarpeellista. Meillä on aina kaapissa ruokaa. Ja ensi viikolla mulla on microblading-kulmat, joista olen haaveillut pian jo vuoden, ja jotka päätin hankkia itselleni 30-vuotissyntymäpäiväni kunniaksi! 


 Kolme hyvää asiaa tänä vuonna 

Se, että Noel oppi kävelemään. Uuden oivaltamista on ollut upeaa seurata vierestä! Kävelemään oppimisen myötä, ovat kokonaan uusi maailma ja mahdollisuudet itsenäisyyteen avautuneet isolle pienelle pojalleni. 

Se, että kevät on ihan kulman takana. Kevät on kovasta siitepölyallergiasta (joka muuten ei ole oireillut raskauduttuani vuonna 2016) mun lemppari vuodenaikani syksyn ohella. Odotan jo malttamattomana sitä tunnetta, kun ensimmäisen kerran tuntee auringon lämmön poskilla!

Kaikki uudet tuttavat, kaverit ja ystävät, joihin olen tutustunut. Tänään tämä ajatus on erityisesti mielen päällä, koska vietin opettavaisen ja mukavan iltapäivän Kaksplus-blogiverkoston koulutuksessa. Tapasin livenä monta ihanaa tyyppiä, joiden blogeja luen ja joiden kanssa tulee päivittäin juteltua Whatsappissa. Kuten ehkä luit rivien välistä kirjoittaessani kiusatuksi tulemisesta, ystävyyssuhteet eivät ole mulle mitenkään itsestäänselvä asia.


 Kolme hyvää asiaa blogissani 

Mä koen, että aitouteni on mun valttikorttini. Mä en ole ikinä osannut olla mitään muuta kuin juuri tällainen kuin olen. Olen ylpeä siitä, että olen oma itseni myös blogini puolella.

Vaikken ikinä ole ollut mikään kirjoittaja, musta tuntuu, että osaan kirjoittaa kivasti. Mulla on (ainakin toivottavasti) oma kirjoitustyyli, joka on tunnistettava ja millamainen

Olen marraskuusta lähtien tehnyt kovasti töitä sen eteen, että saisin blogiani "isommaksi" ja näkyvämmäksi. Kuten olen jo aiemmin kertonut, mun harras toiveeni on saada joskus palkkiota bloggaamisesta, jotta voisin osaltani helpottaa meidän taloudellista tilannetta. Joka kuukausi olen ilokseni saanut huomata, että työni on tuottanut tulosta, ja olen taas askeleen lähempänä haavettani. Parasta kuitenkin on, että sydämellä tekemäni postaukset tavoittavat enemmän teitä ihania lukijoita, joita ilman blogin kirjoittaminen ei olisi yhtään näin palkitsevaa. 


 Kolme bloggaajaa, jotka haastan vastaamaan 

Tiia - Lasten tapaan; lapsiperhearkea, mielipiteitä, monipuolisesti kaikkea kivaa!

Ulla - Kadun aurinkoisella puolella on kahden pojan äiti ja opiskelija, joka kirjoittaa monipuolisesti arjestaan; askarteluohjeita, avautumista arjen haasteista sekä kaikkea muuta mielenkiintoista. 

Petra - Sängyn alla. Maailman sydämellisin Petra! Sängyn alla -blogin parhaimmistoa on ehdottamasti "Mitä isi shoppailee?" -postaussarja.


Olisi kiva, jos kertoisit mulle, mitkä kolme asiaa tuovat juuri tänään sinulle iloa. Positiivisuutta ei koskaan ole liikaa! 

- - -

Tervetuloa kurkistamaan meidän arkeen Instagramissa sekä seuraamaan blogiani Facebookissa. Jos tykkäsit postauksesta, rullaa alaspäin ja paina tykkää tai jaa! (Facebook pyytää vielä toistaiseksi vahvistamaan tykkäyksen.)

Isi selittää sanoja äitiydestä

10. maaliskuuta 2018

Äitiyden ja vanhemmuuden myötä sanavarasto kasvaa kaikenlaisilla uusilla termeillä, joiden olemassaolosta ei edes aiemmin tiennyt! Mä muistan useammankin kerran, jolloin olen antanut Googlen laulaa. Jos joku on varmaa, niin se, että äitiyden ja vanhemmuuden kautta oppii VALTAVASTI uutta. 

Mä kokosin tähän postaukseen sellaisia sanoja, joita muistelen ihmetelleeni. Sain myös apua muutamalta Marraskuisen äidiltä, jotka antoivat panoksensa postaukseeni. Kiitos teille pohtimisavusta! 

Jotta tämä postaus ei jäisi liian asiapitoiseksi, pyysin Nikkeä kertomaan näiden sanojen merkitykset. Voin kertoa, että repesin totaalisesti useamman kerran! :D Vaikka Nikke on tosi osallistuva isä, eivät kaikki termit selvästikään ole hänellä hanskassa. Jotta kenellekään ei jäisi vääristynyt käsitys sanojen merkityksistä, kirjoitin niiden oikeat merkitykset Niken vastausten perään.



 EPISIOTOMIA   "Se on joku supistusjuttu. Ehkä synnytyksen käynnistys."
Episiotomia tarkoittaa toimenpidettä, jossa välilihan repeytyminen synnytyksessä estetään leikkaamalla se "auki". 

 ISTUKKA  "Mun varmaan pitäis tietää tää. Se on kiinni vauvassa, napanuoran toisessa päässä. Sielt tulee kaikki ruoat ja vitamiinit ja kaikki vauvalle. Jotkut syö sen."
Istukan kautta kulkeutuu vauvalle happea ja ravintoaineita äidin elimistöstä sekä se myös kuljettaa pois kuona-aineita vauvasta äitiin. Istukan tärkeä tehtävä on muodostaa istukkahormonia (hcG), joka on elintärkeä sikiön kasvulla ja kehittymiselle. Jälkivuoto (eli synnytyksen jälkeinen kuukautisvuotomainen vuoto) johtuu muuten istukan kohdunseinämään jättämästä haavapinnasta.

 KIINTYMYSVANHEMMUUS  "Se on se ku lapsi kiintyy jompaan kumpaan vanhempaan enemmän."
Kiintymysvanhemmuus on lempeä ja lapsentahtinen kasvatustapa, jossa kunnioitetaan lapsen ajatuksia ja tunteita sekä pyritään ymmärtämään lasta kokonaisvaltaisesti. (Lue lisää: kiintymysvanhemmuus.fi)

 MAIDONKERÄÄJÄ  "Sä käytit sellaista. (Milla: Kerran!) Se on se maidonlypsykone. Tai sit se sellanen hämmentävä muovijuttu, joka laitettiin rintaan."
Maidonkerääjä laitetaan rinnan päälle esimerkiksi imetettäessä. Se kerää vapaasta rinnasta maidon talteen, jos sitä heruu imetettäessä toisesta. Mulla oli maidonkerääjät, mutta ne paljastuivat turhakkeiksi omalla kohdallani.

 NENÄ-FRIIDA  "Sillä imetään räkä vauvan nenästä." 
Just niin! Se on siis niistolaite, joita saa ostettua apteekeista ja marketeista. Tästä kehittyneempi versio on Baby-Vac, jolla räkä imetään imurin avulla. (Lue täältä vinkkini nuhaisen vauvan/taaperon olon helpottamiseksi.)

 NIPAT  "Niskapaskat! (Milla: Haluutko selittää, mikä on niskapaskat?) Ei sitä tarvii selittää, kyllä sen nimestä tunnistaa. Sieltä niskasta asti löytyy kakkaa."
Sitähän se nipat tosiaan tarkoittaa. Pikkuvauvoille on tyypillistä, että kakkaa tulee suuri määrä niin kovalla paineella, ettei vaippa ehdi imeä sitä. Silloin se lähtee nopeasti leviämään selkämystä pitkin, koska on niin löysää.

 PERÄPUKAMAT  "Ne on niitä imusolmukkeita, jotka on turvonnut pakaroissa, peräreiän lähettyvillä. Ei kun ihohuokosia vai mitä ne on."
No ei todellakaan ole kumpiakaan, Nikke! :D Peräpukamat ovat laajentuneita peräaukon laskimoita. Raskaus on yksi yleisimmistä peräpukamien aiheuttamista. 

 PERÄTILA  "Vauva olis tulossa peppu edellä."
Juuri näin. Perätilasta puhutaan, kun vauva on lasketun ajan tienoilla edelleen pää ylöspäin eli syntymässä peppu edellä. Perätilaisen vauvan voi synnyttää alateitse, mutta useimmiten suositellaan ennemmin sektiota. Meidän poika oli perätilavauva, joten poissuljin alatiesynnytyksen heti, koska koin sen liian riskialttiiksi.

 RINTAKUMI  "Ei soita mitään kelloja. (Milla: Mä en koskaan käyttänyt sellaista, joten ei ihmekään.) Mulla tulee vaan mieleen ne suojat, jotka laitetaan nännien päälle esimerkiksi iltapuvun alle." 
Rintakumi on imetyksen apuväline. Sitä saattaa tarvita, jos imetys tuntuu kivuliaalta tai rinnanpää on hankalan muotoinen vauvalle tartuttavaksi.

 RINTARAIVARIT  "Olikohan se se, kun vauva ei saa maitoo tissistä tarpeeksi nopeesti? Et lapsi söis nopeammin, mitä tissi tarjoo. Ja niitä kausia tulee kaikille imeväisille."
Rintaraivareilla tarkoitetaan tilannetta, jossa vauva tosiaankin raivoaa rinnalla sen sijaan, että tarttuisi siihen kiinni. Rintaraivarit ovat hyvin tavallisia vaiheita, joten niitä ei kannata säikähtää. Syynä voi olla esimerkiksi juurikin hidas heruminen tai vaikka vauvaa vaivaava hampaiden tulo. (Lue lisää Imetyksen tuen sivulta.)

 SEKTIO  "Kun lapsi esimerkiksi perätilan takia joudutaan leikkaamaan ulos tekemällä viilto alavatsaan. Toinen on hätäsektio, jos vaikka synnyttävällä äidillä on voimat loppu tai vauvalla joku hätä."
Sektio on tosiaan synnytystapa, jossa vauva leikataan ulos vatsasta. Sen tyyppejä ovat suunniteltu sektio (syynä esimerkiksi perätilavauva tai synnytyspelko), kiireellinen sektio (komplikaatioita synnytyksen aikana) ja hätäsektio (hengenvaarallisia komplikaatioita synnytyksen aikana). Lue täältä synnytyskertomukseni suunnitellusta sektiosta. 

 SORMIRUOKAILU  "Se on sitä, kun lapsi pääsee itse kokeilemaan ruokailua omaan tahtiin ja tunnustelemaan, miltä ruoka-aineet tuntuvat kädessä. Sormiruokailu kehittää myös motorisia taitoja."
Sormiruokailu tarkoittaa sitä, että lapsi syö itse sormin, ruokailuvälineellä tai vaikka smoothiepussista. Se on siis vastakohta sille, että lasta syötettäisiin. Sormiruokailussa keskeistä on lapsentahtisuus: lapsi itse määrittelee syömänsä ruoan määrän, laadun sekä tavan. Lapsi tosiaan pääsee itse tutustumaan kaikilla aisteilla ruokaan ja kehittää samalla motorisia taitojaan. (Lue lisää: Sormiruokailun ABC) Sormiruokailu on aivan mahtava juttu, ja mä olenkin sen vannoutunut puolestapuhuja. Musta on ihana seurata, miten Noel on alusta lähtien nauttinut siitä, että saa syödä ihan itse. On myös mahtavaa, että saa itse syödä ruokansa LÄMPIMÄNÄ!

 SUIHKUTISSIT  "Mullehan tuli yllätyksenä, ettei tississä ole vain yhtä reikää, josta maito tulee, vaan se suihkuaa monesta reiästä. Tissin ollessa täysi, maito tosiaan suihkuaa."
Suihkutisseillä tarkoitetaan voimakasta herumista. Silloin maito saattaa juurikin suihkuta ulos rinnasta jopa itsestään. Voimakas heruminen saattaa aiheuttaa esimerkiksi vatsavaivoja  vauvalle, joten silloin kannattaa esimerkiksi alkaa imettämään takakenossa vatsat vauvan kanssa vastakkain tai tyhjentää rintaa lypsämällä ennen imettämistä.  (Lue täältä imetykseni alkutaipaleesta.)

 TASSUTTELU  "Mikä?! Pitäiskö mun tietää tää?"
En ihmettele, jos tämä ei ole Nikelle tuttu juttu, sillä meidän ei ole tarvinnut pitää unikoulua Noelille. Tassuttelulla siis viitataan yhteen unikouluvaihtoehtoon, josta voit lukea lisää vaikkapa täältä MLL:n sivulta.

 TIHEÄ IMU  "Tiheän imun kaudet on sitä, että vauva haluaisi olla koko ajan tissillä, vaikka ei olisikaan nälkä."
Juuri näin. Tiheän imun kaudet tulevat useimmiten kolmen ja kuuden viikon sekä kolmen ja kuuden kuukauden iässä. Silloin äidille saattaa tulla olo, ettei maito riittäisi, koska vauva tahtoisi asua tissillä ja on muutenkin tavallista tyytymättömämpi, mutta siitä ei useimmiten ole kuitenkaan kyse. Tiheän imun kaudet ovat enemmän sääntö kuin poikkeus, mutta niiden kesto saattaa vaihdella. Mä esimerkiksi pääsin helpolla, koska Noelilla ne kestivät vain puoli päivää. 

 VESSAHÄTÄVIESTINTÄ  "Se kuulostaa siltä, että lapsi oppii viestimään, kun hänellä on vessahätä. Vai onko se sitä, että vanhempi oppii tunnistamaan lapsensa vessahädän?"
Vauvojen vessahätäviestintä eli VVV on sitä, että lapsen vanhempi yrittää opetella tunnistamaan merkit lapsensa vessahädästä ja lapsi taas oppii viestimään siitä. Se on siis molemminpuolista kommunikointia. Vessahätäviestintä kannattaisi kuulemma aloittaa heti lapsen synnyttyä, mutta sen voi aloittaa myöhemminkin. Sen perimmäisenä tarkoituksena on siis, että vaippojen käyttäminen tulisi turhaksi. (Lue lisää kestovaippa.fi-sivustolta.)

Mitä sanoja sinä olisit lisännyt tähän listaukseen? Olen satavarma, että unohdin jotain tosi tärkeää, koska harvemmin muistan kaikkea kerralla. :D Mitä luulet, olisiko kumppanisi osannut selittää kaikki näistä?

 Jos tykkäsit postauksestani, rullaa hieman alaspäin, ja paina TYKKÄÄ tai JAA! Nappula muuten pyytää näin alkuun vahvistamaan tykkäyksen, mutta kun tietty raja tykkäyksiä ylittyy, ominaisuus kuulemma poistuu. Kiitos jo etukäteen! :) 

Simppeliä sormiruokailua (+ arvonta Instagramissa)

8. maaliskuuta 2018

// YHTEISTYÖSSÄ: SIMPPELI SORMIRUOKAKEITTIÖ // Instagramissa arvottava kirja on saatu blogiyhteistyönä. //

Mä olen odottanut kuin kuuta nousevaa Facebookista tutun sormiruokailuguru Marjutin upouuden Simppeliä sormiruokailua -kirjan julkaisua. Ai miksi? No, siksi että mun minimieheni kuva löytyy siitä kirjasta! Vihdoin keskiviikkona sain kirjan käsiini, kun pääsin juhlimaan kirjan julkkareita ravintola Shelteriin Katajanokalle.




Mua jännitti saapuessani tosi paljon, koska en ole juurikaan osallistunut presseihin aikaisemmin. Onneksi sain Iinan sekä kaksi hänen tyttäristään henkiseksi tueksi. Ihan turhaan kuitenkin jännitin, sillä tunnelma paikan päällä oli tosi rento. Iinan keskimmäinen löysi leikkiseuraa ennen kuin me ehdittiin edes kivuta yläkertaan, ja Noelkin lähti heti lattialle päästyään tutkimaan innokkaasti paikkoja. Musta oli aivan ihanaa, että lapsia oli saapunut paikalle sankin joukoin! Heidät olikin huomioitu tarjoiluin, sillä jokaisesta pöydästä löytyi lapsille dippailtavaa. Mua niin huvitti, että samalla sekunnilla, kun istuin meidän mini-kulinaristin kanssa pöytään, hänellä oli sormet dippikastikkeessa ja suu maiskutti tyytyväisenä. :D

Paikan päällä ei ollut sen kummempaa ohjelmaa kuin pari puhetta Marjutin ja valmistuneen kirjan kunniaksi. Muuten saimme nauttia herkullisesta ruoasta ja lasten hääräämisestä. Mulla sattuneesta syystä painoittui ohjelma jälkimmäiseen. Sanotaanko näin, että Noel oli AIVAN LIEKEISSÄ. Hän juoksi kuvassa näkyvän ilmapalloseinän takana huutaen innostuneena. Hän kävi rummuttelemassa tuoleja, mutta luojan kiitos pysyi erossa pöydällisestä viinilaseja. :D Hän meni ilmapallojen taakse piiloon, ja kurkki sieltä naureskellen. Hän nautti täysillä, kun sai olla ihmisten, erityisesti lasten, ympäröimänä. Sitä oli ihana katsella, vaikkakin olin aivan hiessä juostuani hänen perässään. 



Marjut on nimennyt Noelin luottomiehekseen, koska kirjoitin "mallihakemukseen", että Noel syö mitä vaan, ja hän lunasti lupauksen upeasti syyskuun kuvauksissa. ;)  Mä en tiedä, mitä nuo kaksi ihanaa kuiskuttelivat toisilleen, mutta hetki oli mun sydäntä lämmittävä, että oli pakko napata siitä kuva. Se vaan tuntuu niin ihanalta, kun joku kohtaa lapsesi  rakkaudella ja lämmöllä. ♡ Tiedätkö, mistä puhun?

Kiitos Marjutille ja hänen tiimilleen mukavista julkkareista - ja ennen kaikkea upeasta kirjasta! Noel kiittää hyvistä perunoista ja dippikastikkeista sekä ilmapallosta. ;)

Kirjasta vielä muutama sananen. Osasin tietysti odottaa, että kirjassa oleva kuva pojastani olisi maailman söpöin - tietysti se oli. Nopean tutustumisen perusteella, uskallan suositella Simppeliä sormiruokailua -kirjaa kaikille sormiruokailusta kiinnostuneille. Kirjasta löytyy tietoa esimerkiksi siitä, miten ja milloin sormiruokailun voi aloittaa. Se sisältää monta reseptiä, joista mekin ollaan osaa testattu ja todettu hyviksi. Marjutin reseptit on muuten ihan parhaita, koska ne on useimmiten erittäin helppoja ja nopeita toteuttaa! Mä arvostan sitä, että kirja on koottu moniammatillisessa yhteistyössä, joten se on kattava, laadukas ja uskottava tietopaketti sormiruokailusta. Isona plussana myös se, että kirjasta löytyy kappale imetyksen ja pulloruokinnan tueksi. 

 ARVONTA  Jos haluat voittaa kirjan itsellesi, suuntaa mun Instagram tilille (@millamainen), ja ala seuraamaan minua. Etsi profiilistani tuo viimeinen kuva ja tägää sen kommentteihin kaksi kaveriasi, joita kirjan voittaminen voisi myös kiinnostaa. Lopuksi etsi @simppeli_sormiruokakeittio Instagramista ja laita se seurantaan. Yksinkertaisesti siis: seuraa @millamainen ja @simppeli_sormiruokakeittiö, kommentoi mun kuvaan tägäämällä kaksi kaveriasi. Osallistumisaika päättyy sunnuntaina 11.3. klo 21.00. 

// YHTEISTYÖSSÄ: SIMPPELI SORMIRUOKAKEITTIÖ // Instagramissa arvottava kirja on saatu blogiyhteistyönä. //

Taaperon kanssa Tampereella: Muumimuseo ja ensimmäinen junamatka

6. maaliskuuta 2018

Mä ehdinkin jo lauantaina höpötellä Instagramin story-puolelle meidän mahtavan kivasta perjantaipäivästä Tampereella. Äitini kertoi lähtevänsä viettämään tätini kanssa hänen syntymäpäiväänsä Tampereelle, jolloin mä sain loistoidean lyöttäytyä Noelin kanssa heidän mukaansa. Arvelin, ettei kumpikaan heistä pistä vastaan. ;) Siispä suuntasimme perjantaina aamupäivällä porukalla junalla Tampereelle!

Mua jännitti ihan älyttömästi, miten Noel viihtyisi junassa. Mä sain onneksi varattua paikan äitini ja tätini edestä, mikä helpotti tietysti matkantekoa, kun mun ei tarvinnut olla Noelin kanssa yksin. Äitini nappasikin jo ennen junan lähtöä pojan syliinsä, jossa hän viihtyikin lähes koko matkan. Mulla oli ihan vaikeuksia istua vaan! :D Tuntui niin oudolta, että sai vain olla. Jouduin oikein miettimään, että mitenkäs sitä oltiinkaan rennosti... 

Loppumatkasta Noel alkoi väsähtämään, koska päikkäriaika alkoi olla nurkan takana, joten hän alkoi kaipaamaan äidin syliin. Hiukan ennen Tampereelle saapumista, käytiin katsastamassa leikkivaunukin. Mä en pystyisi muuten matkustamaan siellä! Koska se sijaitsi vaunun toisessa kerroksessa, se hytkyi ja heilui kuin vene aallokossa. Hyh, en kykene. 

Kaiken kaikkiaan  junamatka meni ihan älyttömän hyvin! Noel viihtyi ja oli rauhallinen oma itsensä. Aivan turhaan siis murehdin, taas. :D 

Kun päästiin puolenpäivän aikaan Tampereelle, mentiin heti lounaalle. Noel nukahti jo ennen junasta poistumista vaunuihin, joten mäkin sain ihan rauhassa nautiskella lounaastani. Poikani heräsi  juuri sopivasti, kun oltiin saatu syötyä, joten tarjoilin hänellekin lounaan ennen Muumimuseoon suuntaamista. 

Muumimuseossa vieraileminen oli meidän päivän ainoa agenda. Minä ja Nikke ollaan molemmat ihan älyttömiä Muumi-faneja, ja ollaan onnistuneesti saatu tartutettua fanittamisemme poikaammekin. Kun päästiin sisään Tampere-taloon, Noel alkoikin heti innostuneesti osoittelemaan ensimmäistä näkemäänsä muumihahmoa. Oltiin siis selvästi tultu ihan oikeaan paikkaan hänen mielestään! ;) 

Me kaikki vähän epäiltiin, että saisiko noin pieni lapsi mitään irti Muumimuseosta tai kokisiko hän hämärän esittelytilan pelottavana. Kaikki huolemme osoittautuivat kuitenkin turhiksi, sillä Noel oli AIVAN FIILIKSISSÄ koko museovierailun ajan. Hän nautti siitä, että sai kävellä ja mennä itseksensä näyttelytilassa. Hän pysähtyi ihmettelemään muita lapsia ja osoitteli innoissaan ympärilleen varsinkin silloin, kun löysi uuden jättikokoisen Muumi-kirjan kannen. Äitini juoksi Noelin perässä, joten mä sain rauhassa ihmetellä Tove Janssonin upeita alkuperäispiirroksia. 

Näyttelyn alakerrasta löytyi kuitenkin aivan yliveto juttu Noelin mielestä: interaktiivinen hattivatti-seinä! Kun seinällä olevia hattivatteja kosketti, ukkospilvestä tuli salama, joka sähköisti hattivatit. Noel kävi varmaan kolmekymmentä kertaa läpsäisemässä hattivatteja, minkä jälkeen taputti itselleen tyytyväisenä ja tarkisti, että me muutkin taputimme hänelle. Sitä iloa ja onnea oli ihana seurata! Mua niin harmitti, ettei tilanteesta saanut ottaa kuvia. Museossa oli nimittäin tekijänoikeussyiden takia vain yksi paikka, jossa sai ottaa kuvia. 

Satuimme muuten saapumaan näyttelyn alakertaan sopivaan aikaan, sillä pääsimme nauttimaan sellistin soittamasta musiikista! Noel oli niin suloinen, kun heilutteli päätään musiikin tahdissa. Kun sellisti lopetti soittamisen kappaleiden välissä, oli poikani ensimmäisenä lyömässä käsiään yhteen kiitokseksi kauniista kappaleesta. 

Uskallan siis suositella Muumimuseota myös pienemmillekin lapsille! Pieni taapero ei ehkä malta keskittyä näyttelyyn, mutta saa silti hauskan elämyksen. Muumimuseossa oli selvästi mietitty myös pieniä lapsia, sillä näyttely oli rakennettu moneen tasoon; ihmeteltävää löytyi siis lattianrajasta asti. Erilaiset interaktiiviset jutut tuntuivat myös olevan lasten suosikkeja. Jokaisesta muumikirjasta oli muuten rakennettu yksi kohtaus pienoismallein, ja nappia painamalla pystyi kuuntelemaan pätkän kyseisestä kirjasta. Aika hauska elämys, joka saattaa innostaa lapsia lukemaan alkuperäisiä muumikirjoja. 

Ainoa, tosin aika hölmö miinus, tulee siitä, että sekä museon sisäpuolella että ulkopuolella olevissa kuvauspaikoissa oli aivan älyttömän huono valaistus! Salaman kanssa olisi voinut olla paremmat mahdollisuudet onnistua kuvien kanssa, mutta ilman sitä oli aika mahdottomuus saada kivaa kuvaa. Mä olisin halunnut saada Noelille ihanan muiston museovierailusta, mutta en ole yhtään tyytyväinen siellä ottamiini kuviin! Musta olisi kiva, että jos kuvien ottamiseen on varattu tietyt paikat, olisi niissä hyvä valaistus, jotta vielä mua amatöörimpikin kuvaaja saisi muiston vierailustaan. 

Muumimuseon jälkeen lähdettiin kävelemään kauppahallille, koska tätini oli luvannut ostaa mummolleni jotain tiettyä viineriä sieltä. Sain keskittyä kävelymatkalla Tampereen keskustan ihmettelemiseen, koska äitini työnsi Noelin rattaita. Mä niin nautin, kun kuulin ja näin, miten hauskaa äidilläni (a.k.a. mamma) ja Noelilla oli! Poikani kikatus ja riemunkiljahdukset sekä äitini ujellukset ja muut hauskuttamisen äänet toivat hymyn väistämättä myös mun huulilleni. 

Mä en ollut muuten vuosiin käynyt kauppahallissa! En siis edes täällä Helsingissä, vaikka tästä läheltä Hakaniemestäkin sellainen löytyy. Me suunniteltiin ostavamme kotimatkalle evästä hallista, mutta harmiksemme moni paikka oli jo sulkenut ovensa. Onneksi, ihmeteltävää kuitenkin löytyi, kuten tämä alla oleva supersöpö vihannes- ja hedelmäkoju. 

Bongaa Milla! ;)
Ennen kotimatkaa käytiin pikapyörähdyksellä Stockmannilla ostamassa mulle MAC:n pisteeltä uusi meikkivoide. Sen jälkeen napattiin matkaeväät viereisestä Burger Kingista, ja lähdettiin asemalle odottamaan junaa. 

Meillä kävi ihan älyttömän hyvä tuuri, sillä paluulippuja ostaessamme, myyjä kertoi perhehytin olevan vapaana. Me ei edes tiedetty sellaisen olemassaolosta! Ja siis se perhehytti oli ihana: neljä tuolia, pöytä sekä pieni leikkipaikka. Rattaatkin mahtuivat sinne! Me oltiin siis nelistään suljettujen ovien takana koko kotimatka! Perhehytti todella kruunasi meidän muutenkin tosi kivan päivän! 

Meillä oli nelistään niin mukava päivä, että päätettiin tehdä keväällä uusi vastaava reissu. Mä olin niin ylpeä siitä, miten mahtavasti Noel jaksoi koko päivän! Hän ei kiukutellut tai ollut tyytymätön kertaakaan. Vaikka hän meinasi sekä Muumimuseon jälkeen että kotimatkalla väsähtää, hän ei siltikään kiukutellut. Ei siis ole liioiteltua todeta, että Noel on maailman paras reissuseura. ;)

Kiitos vielä äidilleni ja tädilleni mukavasta päivästä! Pidetään huolta, että OIKEASTI tehdään uusi reissu keväämmällä. 

Onko VR:n perhehytti muuten sulle tuttu? Olisi kiva myös kuulla suosituksia taaperolle sopivista museoista tai muista hauskoista näyttelyistä!