Voiko merkkivaatteeton lapsi olla tyylikäs?

17. helmikuuta 2018

Kuten ehkä jo tiedätkin, mä RAKASTAN pukea poikani tyylikkäästi! Yksi maailman parhaimmista jutuista on suunnitella uusia asukokonaisuuksia hänelle. Oon tosi tarkka siitä, että kaikkien vaatekappaleiden on sovittava keskenään yhteen; en osaa edes kotipäivinä pukea häntä keskenään yhteensopimattomiin vaatekappaleisiin! Mä en ole ikinä pystynyt laittamaan itsellenikään ihan mitä vaan päälle, joten miksi pystyisin lapsellenikaan. 

Mä edellisessä MINI+TYYLI-postauksessa kysyinkin varovasti, kiinnostavatko Noelin asut, vaikka meidän kaapista ei löydy niitä lasten merkkivaatteita, joita sosiaalinen media ja blogit ovat täynnä. Näytitte ilokseni vihreää valoa, joten niitä on tulossa jatkossakin. 

Mä oon pyöritellyt päässäni muutamia ajatuksia lasten pukeutumiseen liittyen, joista päätin vihdoin ja viimein kirjoittaa. Muista kuitenkin tekstiä lukiessasi, että kunnioitan jokaisen tapaa pukea itsensä ja oman lapsensa, nämä ovat vain minun henkilökohtaisia ajatuksiani ja mielipiteitäni, jotka koskevat sitä, miten MINÄ haluan OMAN LAPSENI pukea. 


Voiko merkkivaatteeton lapsi olla tyylikäs?
  
Mä oon niin umpitäynnä näitä muutamaa pinnalla olevaa lastenvaatemerkkiä, jotka ovat täyttäneet sosiaalisen median ja blogit! Mulla käy usein niin, että kun jotakin näkyy paljon, mun kiinnostus lopahtaa hyvin nopeasti. Raskausaikana vielä haaveilin etenkin Mini Rodinista, mutta nyt merkki ei inspiroi mua yhtään. Se johtuu vain ja ainoastaan siitä, että niitä näkee IHAN KAIKKIALLA. Juuri tästä syystä, mä en halua omaa lastani niihin merkkeihin pukea.

Mä oon pohtinut, että onko tän merkkivaatehysterian taustalla ajatus siitä, että lapsi on automaattisesti tyylikäs, jos lapsen vaatekaapissa on näitä merkkivaatteita? Kuulunko mä siihen harvaan joukkoon, joka kyllästyy katselemaan niitä, koska niiden näkemiseltä ei pysty välttymään? Esimerkkinä vaikka ne lettikuosiset vaatteet, niitä näkee AINA, jos lähtee kotioven ulkopuolelle tai selailee lastentyylistä innostuneen Instagram-tiliä. Oletko itse samanlainen vai käykö sulle niin, että mitä enemmän jotain näet, sitä ihanammalta ja houkuttelevammalta se alkaa silmissäsi näyttää? 

Mä todella toivon, että tää on vaan urbaanilegenda, mutta olen kuullut tuttavani kautta bussissa käydystä keskustelussa, jossa äidit keskenään juttelivat siitä, etteivät halua lapsensa leikkivän sellaisen lapsen kanssa, jolla ei ole Mini Rodinin vaatteita. Siis yök! Ei kai joku oikeasti ajattele, että on jotenkin parempi vain sen perusteella, että pukee lapsensa merkkivaatteisiin?! Tekeekö siis merkkivaatteettomuus lapsesta jotenkin B-luokan kansalaisen?

Näiden ajatusten kautta olen lähtenyt pohtimaan, voiko merkkivaatteeton lapsi olla tyylikäs? Tai kiinnitetäänkö hänen pukeutumiseensa yhtä paljon huomiota? Mitä mieltä olet?

Mun mielestä merkkivaatteettoman lapsen voi ehdottomasti pukea tyylikkäästi. Olen osittain jopa sitä mieltä, että persoonallisempi pukeutumistyyli on todennäköisempää saavuttaa, jos EI suosi lasten merkkivaatteita - ainakaan niitä kaikista suosituimpia, joita näkee joka tuutista. 


Voiko olla lastenvaatteisiin hurahtanut, jos merkit ei kiinnosta?
  
Mitä mieltä olet? Saanko puhua itsestäni lastenvaatteisiin hurahtaneena, jos suosin perusmerkkejä ja niitäkin mieluiten käytettynä? Mä en miellä itseäni täysin lastenvaatteisiin hurahtaneeksi, koska ostan niitä useimmiten vain tarpeesta. Tai siis, jos esimerkiksi näen kirppiksellä jonkin superihanan vaatekappaleen, joka olisi Noelille juuri nyt sopiva, jätän sen ostamatta, koska hankin aina isompaa kokoa. Ehkä joku tosihurahtanut ostaisi sen silti? Mä myönnän, että olen lastenvaatteisiin hurahtanut siinä mielessä, että rakastan lapseni pukemista tyylikkäästi ja pohdin hänen asukokonaisuuksiaan tarkasti.

Oon huomannut, että lasten merkkivaatteita harrastavat puhuvat itsestään hurahtaneina. En ainakaan ole kuullut, että kovin moni lapsensa merkittömiin pukeva julistaisi vastaavaa. Oletko sä kuullut? Tai koetko olevasi lastenvaatteisiin hurahtanut, vaikket pue lastasi merkkivaatteisiin?


Olenko kokonaan merkkivaatteita vastaan?

En ole. Ehkä tekstistäni on jo paistanut ähky niitä muutamaa suosituinta vaatemerkkiä kohtaan. Ylipäätään mua on aina jotenkin ärsyttänyt, jos vaatteesta tai asusteesta näkee heti, minkä merkkinen se on. Esimerkiksi tästä syystä multa ei ole ikinä löytynyt yhtäkään Louis Vuittonin asustetta tai laukkua. Ei mulla kyllä varmaan ois ollut varaakaan niitä ostaa, mutta ne eivät myöskään viehätä mua YHTÄÄN juuri tuon edellä mainitsemani seikan vuoksi. Näiden suosituimpien lastenvaatemerkkien vaatteet ja asusteet ovat helposti tunnistettavissa - tyylillisesti sekä sen takia, että niitä näkee niin paljon - mikä on mulle luotaantyöntävä asia.

Mutta sitten taas tykkään tosi paljon Noelin Adidas-verkkapuvusta! Onhan sekin merkkivaate, mutta miellän sen enemmän urheiluvaatemerkiksi. Noelilla oli pienempänä myös Metsolan panda-body ja -jumpsuit, jotka olivat tosi ihania! Metsola on useissa jutuissa muutenkin mun mieleen, enkä ainakaan toistaiseksi ole ähkyyntynyt heidän vaatteistaan ja asusteistaan. ;)


Poissulkeeko tyylikkyys mukavuuden?
  
Jos olen jakanut Noelin päivän asun johonkin Facebookin ryhmään, tulee AINA vähintään yksi kommentti, jossa sanotaan about näin: "Minä ainakin puen lapseni mukaviin vaatteisiin!" Tuon lauseenhan voisi ymmärtää niin, että tyylikkyys jotenkin pois sulkisi mukavuuden. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole niin! Mä ostan Noelille ainoastaan pehmeitä ja joustavia vaatteita, sellaisia joissa pystyy konttaamaan, olemaan kyykyssä tai tekemään mitä vain lapsi itse tahtoo! Niitä kyllä löytää meidän tyyliin sopivina, kunhan vain jaksaa etsiä ja penkoa.

Mitä mieltä sä olet?


Entä jos lapsi haluaa itse päättää vaatteistaan?
  
Tästä "kauhuskenaariosta" avauduinkin jo vähän toissapäiväisessä MINI+TYYLI-postauksessa. Miten mä opin ikinä sietämään niitä överivärikkäitä, lasten suosikkihahmoin koristeltuja vaatteita, joista suurin osa on kertakaikkisesti omaan silmääni rumia? Miten mä voin oppia sietämään niitä, jos en siedä edes yhteensopimattomuutta kotivaatteissa? Saako vanhempi olla sen verran itsekäs, ettei hankkisi niitä lapselleen? 

Mä kirjoitin, että mun taktiikka voisi tulevaisuudessa olla se, että alusvaatteet, sukat ja yöpuvut saisi lapsi valita itse. Toimiva taktiikka voisi olla myös se, että lapsi saisi valita päälleen kahdesta asukokonaisuudesta mieluisemman. Näin lapsi pääsisi kuitenkin jotenkin vaikuttamaan omaan pukeutumiseensa. 

Mun entinen opiskelukaverini, nykyinen bloggaaja-kollega Petra nosti kommentissaan kuitenkin esiin hyvän pointin: lapsellekin voi olla tärkeää ilmaista itseään vaatteilla. Mulle tuli siis niin idiootti olo, kun luin tuon kommentin! Miten minulle, joka olen jo vuosia ilmaissut itseäni vaatteideni ja tyylini kautta, ei tule edes mieleen, että lapsikin ehkä haluaisi tehdä niin? Jep, olo on aika typerä. 

Tuon Petran kommentin jälkeen päätin, ettei lapseni pukeutuminen ole niin vakava asia, että tieten tahtoen haluaisin tukahduttaa lapseni itseilmaisua. Jos pukeutumisesta tulee Noelille yhtä tärkeää kuin se minulle on, haluan tarjota hänelle mahdollisuuden toteuttaa itseään sen kautta.  


- - -

Sellaisia ajatuksia lasten pukemisesta merkkivaatteisiin! Ehkä vähän sekavia pohdintoja, mutta ne voisi tiivistää näin: mulla on ähky niistä kolmesta suosituimmasta lastenvaatemerkistä! :D En vaan ymmärrä, miksi kaikilla pitää olla samanlaiset vaatteet, ja onko ne muka ainoa mahdollisuus, jos haluaa pukea lapsensa tyylikkäästi?! Eikö lapsi ilman niitä voi olla tyylikäs? Tuntuu nimittäin, että lähinnä vain näitä merkkejä sisältävät asut ovat yleisesti hypetetyimpiä. Olenko tosiaan ainoa, jolle tulee ähky, jonka vastareaktiona pysyttelee itse niistä kaukana? :D

Pakko vielä loppuun mainita, että ymmärrän kyllä eettiset syyt kotimaisten merkkivaatteiden hankkimiseen. Siitä kuitenkin olen eri mieltä, että ne olisivat laadullisesti merkittävästi parempia. Lindexillä on oman kokemukseni mukaan etenkin trikoovaatteet oikein laadukkaita. Niissä hinta-laatusuhde kohtaa erinomaisesti. Enkä aivan ymmärrä ajatusta siitä, että lasten merkkivaatteista saa hyvän jälleenmyyntihinnan; eikö siinä vaiheessa, jos merkkivaatteeseen tulee tahra, sen hinta laske? Mä en varmaan uskaltaisi käyttää niitä vaatteita lapsellani sotkun pelossa! :D

Joka tapauksessa, "kritisoin" postauksessani lasten pukemista merkkivaatteisiin  vain niiltä kannoilta, jotka toin postauksessani esiin. Ja kuten ylempänä kirjoitin, jokainen tehköön, miten itse tahtoo - kunnioitan jokaisen valintaa. Elämän rikkaus on se, että me kaikki ollaan erilaisia ja tehdään erilaisia päätöksiä. :)

Jos tykkäsit postauksesta, rullaa hieman alas ja paina TYKKÄÄ tai JAA! Nappula muuten näin alkuun pyytää vahvistamaan tykkäyksen, mutta kun tietty raja tykkäyksiä ylittyy, ominaisuus kuulemma poistuu. Kiitos jo etukäteen! :)



35 kommenttia :

  1. Oon ihan samaa mieltä sun kanssa, tosi hyvä postaus :) ja melkeimä nykyään on niin että jos haluaa erottua joukosta niin EI osta niitä lettileggareita ja gugguun frilloja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, et tykkäsit! 😊❤️ Mua jännitti julkaista tää postaus, koska ajattelin et oon yksin ajatusteni kanssa, enkä halunnut loukata kenenkään tunteita. Mukava kuulla siis, etten oo ihan outolintu ajatusteni kanssa! 😅

      Poista
  2. Mä oon kyllä samaa mieltä ihan kaikesta! Vaikkei mulla olekaan lapsia 😂 ärsyttää todellakin ne letti-kuosit ja Louis Vuittonin laukut.

    Ja jos huvittaa, niin tule toki tutustumaan mun blogiin, aihe kyllä on ihan erilainen :D
    https://seyomuuttikaiken.blogspot.fi/?m=1

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiva kuulla, että ajattelet samoin! 😅❤️

      Poista
  3. Hei! Alkuun haluan sanoa, että sun blogi on ihan mun suosikki ja sun juttuja on aina hirmu mukava lukea. Kiitos että pistät sun ajatuksia sanoiksi <3

    _Henkilökohtaisesti_ oon sitä mieltä, että tyylikkyydellä ja tyylillä ei ole mitään tekemistä merkkien tai merkittömyyden kanssa. Tyylihän on lopulta juuri itseilmaisua (tai äidin tapa ilmentää omaa tyyliään ja arvojaan, silloin kun lapsi ei vielä päätä pukemisesta), joten sitä ei mun mielestä voi sitoa tiettyihin brändeihin.
    Merkittömiin puettu lapsi voi siis olla tyylikäs.

    Toisaalta _mun mielestä_ 'olla tyylikäs' ei ole sama asia kuin 'olla trendikäs (/muodikas)'. Näin ollen mä pohtisin ennemmin voiko lapsi olla trendikäs, jos häntä ei pue merkkivaatteisiin?
    Mun nähdäkseni lastenvaatteissa trendaa tällä hetkellä vahvasti eettisyys ja ekologisuus - ainakin näissä Rodinia, Vimmaa, Gugguuta ja Papua pukevissa "piireissä". Merkittömiin vaatteisiin pukeutuminen ei siis ole trendin mukaista ja lapsi ei voi olla trendikäs. Toisaalta second hand on eettistä ja ekologista, mutta kukaan ei näe kirppistelyä päällepäin, joten vastaus on edelleen: ei voi.

    Musta teidän poikanen on hyvin tyylikäs, samoin sinä :)

    Terkuin,
    Nana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nana kommentistasi! ❤️ Mahtava kuulla, että blogini on lemppareitasi! 😍

      Hyviä pointteja! Mä ehkä tarkoitin tyylikkyydellä sitä, että joku asua katsoessaan ajattelisi, että: "Vau, mikä asukokonaisuus!" Tuntuu, että nykyään ihaillaan/fiilistellään/kiinnitetään huomiota lähinnä vain noita sun mainitsemia merkkejä sisältäviin asuihin. Ja kuten mä kirjoitin, en ymmärrä sitä yhtään, koska mun silmään ne on massaa! 😅

      Kiitos! ✌️😊❤️

      Poista
  4. Ehdottomasti myös merkitön voi olla ja onkin tyylikäs! Meiltä löytyy molempia ja meidän merkkivaate valinnat perustuu ehdottomasti egolokisuuteen ja mukavuuteen eikä tyylikkyyteen. Ostan tyttöjen valkkaami vaateita merkeiltä jotka istuu meille parhaiten ja kestää kulutusta. Näihin lukeutuu muutaman merkin lisäksi myös muutamat ”marketti”liikkeet.

    Ei siis osteta merkkejä tyylikkyyden nojalla, käytetään muutenkin hyvin pitkälle ihan perus kollareita/leggareita ja puuvillapaitoja mitkä on mukavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa hyvältä tasapainolta! 😊 Mä vaan kummastelen aina vähän sitä käytöstä, et ostetaan, koska muillakin on. Sun luettelemat syyt kuulostaa järkeviltä! 😊✌️

      Poista
  5. Ne minirodini mammat kuvittelevat olevansa parempia ihmisiä , kuin muut ja halveksivat ei merkkivaatteita käyttäviä. Ja jauhavat ekologisuudesta ja eettisyydestä. Kuitenkin ne hehkuttavat Name itin softshell haalareita, jotka ovat kaukana heidän arvoistaan... heidän lapsiltaan löytyy varmasti myös ei merkki pikkareita ja sukkia yms. Saatika sitten vanhemmilta itseltään... Joten toi niiden touhu on niin kakksinaamaista tekopyhää että huhhuh.


    Itse puen lapseni pääosin Lindexin ihaniin vaatteisiin, koska ulkonäky ja laatu miellyttää ja niitä on helppo ostaa meidän läheltä Prisma keskuksesta..Alesta olen ostanut yht 5 Gugguu vaatetta ja 4 Mini Rodinin vaatetta. Ulkovaatteissa panostam laatuun ja kestävyyteen Reimatec+ ja Molo Kids ja Viking gore tex ovat pääasiassa käytössä. Metsolan hatun ja pipon ostin kirpparilta edullisesti.

    Mutt tosiaan pääasia että on PUHTAAT ja ehjät säänmukaiset vaatteet. Valitettavasti näin ei todellakaan kaikilla ole ja omassa työssäni joudun pävittäin nähdä likasissa vaatteissa kulkevia lapsia ja ilman sään mukaista varustusta olevia.Tekisi mieliviedä heille oman lapsen pieneksi jääneitä vaatteita, mutta kun ei saa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi voi, on tosiaan totta, ettei kaikissa perheissä ole asiat yhtä hyvin kuin omassa! Mullakin ehdottamasti heräisi halu auttaa. ❤️

      Lindex on tosiaan yksi munkin suosikeista! Sieltä löytyy tosi kivoja juttuja välillä. Tällä hetkellä Noelin eniten käyttämät leggarit on sieltä. 😊

      Poista
  6. Heippa! Mua ei kiinnosta lastenvaateasiat tippaakaan, sattumalta eksyin tänne lukemaan. Siispä en ota kantaa asiaan, mutta sen ulosantiin kyllä: kirjoitat ihan fiksusti omista mielipiteistäsi, mutta miksi anteeksipyytelevään sävyyn? Jos joku asia on sulle niin tärkeä että haluat siitä kirjoittaa, niin tee se pää pystyssä ja ylpeänä, pahoittelut pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä sanoissasi on totuutta! 😅 Mulle on aina ollut tärkeätä, etten pahoita kenenkään mieltä syyttä, ja koska tiesin, että tämä asia mahdollisesti nostaa tunteita, halusin kirjoittaa siitä mahdollisimman neutraalisti. ✌️😊 En oo yhtään draamanhakuinen luonne, joten johtuu varmaan siitä!

      Poista
  7. Kun mä ostan lapselle merkkivaatteen, mä en osta sitä sen potentiaalisesti tuoman statuksen vuoksi, vaan sen arvojen vuoksi. 95% meidän lasten vaatteista on merkkivaatteita. Osa tunnetumpia, iso osa pienempiä merkkejä jotka vastaavat mun arvoja mutta joita moni ei tunne, kuten Gray Label, OneWeLike, Tinycottons, Bobo Choses, I Dig Denim yms. Mä ostan merkkivaatteita, koska en halua ajatella että jonkun toisen pieni lapsi on pakon edessä tehnyt mun lapsen vaatteen.

    Mä koen olevani lastenvaateharrastaja, ja kutsun itseäni lastenvaatteisiin hurahtaneeksi. Toisaalta ostan vain tarpeeseen ja pidän kaapin sisällön sopivan minimalistisena, enkä hanki mitään ylimääräistä vain koska se miellyttää silmää. Harrastuneisuus näkyy kaapin sisällön miettimisenä, uusien arvoja vastaavien brändien etsimisenä ja alan trendien seuraamisena.

    Voiko ilman merkkivaatteita olla tyylikäs? Todellakin voi. Esim. Zara on täynnä tämän hetken trendien mukaisia mielettömän kauniita vaatteita, joita ostaisin ilosta kiljuen, jos vaan voisin hyvällä omalla tukea niiden tuotantoa. Mutta en vaan pysty, kun tiedän millaisissa oloissa ne vaatteet on valmistettu. Mutta se on vain mun valinta, eikä mielestäni kenenkään tyylikkyyttä voi mitata esim. Vaatteen arvossa. Tyylikkyys tulee jostain ihan muualta, kuin vaatteiden merkistä tai merkittömyydestä. Mulle tyylikkyys syntyy hyvin yhdistellyistä vaatteista ja asusteista, mutta jollekin muulle se tarkoittaa jotain muuta ja se on ihan ok.

    Musta teillä on aina tosi kauniita ja tyylikkäitä asuja! :) Tää on kyllä mielenkiintoinen aihe ja siihen tunnutaan suhtautuvan intohimoisesti puolin ja toisin.

    Ja se on ihan totta että vaatteet voivat olla lapselle tärkeä keino ilmaista itseään. Siksi meilläkin löytyy myös niitä joitakin ketjuliikkeiden bändipaitoja, joita lapset rakastavat koska niissä on heidän lempilaulajat. Kun näkee miten onnelliseksi lapsi siitä tulee, niin tulee itsellekin hyvä mieli. Suurimmaksi osaksi lapset saavat vaikuttaa tyyliinsä lempivärien ja kuvioiden kautta, ja esim. vaatteiden mallin valitsemalla, mun sopivaksi etukäteen toteamasta valikoimasta.

    Mun mielestä tärkeintä on että jokainen voi tehdä itselleen ja omalle perheelleen ne valinnat joiden takana itse tyytyväisenä seisoo. Sillä ei ole mitään väliä mitä joku muu niistä sitten ajattelee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se just on, Iina! Onneksi tosiaan on paljon eri vaihtoehtoja, joten jokainen voi tehdä, miten itse tahtoo. Kuten mä kirjoitin, kunnioitan kaikkien valintoja, enkä halunnut kirjoituksellani dumata ketään. 😊✌️

      Mä arvostan ja ymmärrän sun arvot tosi hyvin! Mä tykkäänkin, että teillä on paljon tuntemattomampia merkkejä käytössä. Tää mun postaus kumpusi lähinnä ärsytyksestä ja ähkystä niitä kolmea näkyvintä brändiä kohtaan. Pienempiä ja tuntemattomampia merkkejä voisin hyvin itsekin ostaa Noelille. Tai no, en tiedä raaskisinko näin pienelle vielä, mutta ehkä isommalle!

      Poista
  8. Moi Milla! Tääl myös yks reilu yks vee pojan äiti, joka haluu et pojalla on kivan näköset tyylikkäät vaatteet:) suurin osa on kirppareilta löydetty tai alennusmyynneistä,koska löydän sieltä ihania ja todella hyväkuntoisia vaatteita muutamalla eurolla :) en vaan raaskis maksaa merkki bodystä tai leggareista 30e vaik oliski kivannäköset kun tiiän et voin löytää samantyylisen kirpparilta muutamalla eurolla :) laitan mieluummin sit säästöön rahaa ku tuhlaisin kaikki lasten merkki vaatteisiin.. :) mut tosiaan kukin tyylillään! Välillä vaan tuntuu et tää lastenvaate villitys menee vähän yli kun sillo ku ite oli lapsi niin puki vaan jotku vaatteet eikä kukaan kattellu toisten vaatteita keskityttiin vaan leikkeihin yms.. Nykyään vähän eri meininki ku kaikilla pitää olla viimeisen päälle muotivaatteet :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajat ovat tosiaan muuttuneet! Mä kyllä muistan omasta lapsuudestani, että äiti halusi pukea meidät aina tyylikkäästi. Hän mm. ompeli meille paljon vaatteita, jotta sai sellaisia kuin halusi. Silloin ei kyllä varmaan ollutkaan tällaista villitystä kuin nyt. En ainakaan muista, että äiti olisi puhunut joistakin tietyistä merkeistä... Muistelen vain, että jos hän halusi hankkia jotain erityistä ja erilaista, hän suosi esimerkiksi ranskalaisia lastenvaatemerkkejä. Mutta kuten sanoin, pääasiallisesti hän ompeli meille vaatteet ainakin alle kouluikäisinä.

      Mäkään en tosiaan raaskisi ostaa näin pienelle vielä kalliita vaatteita. Sitä paitsi oon koukussa siihen fiilikseen jonka saa, kun löytää "kirppiskasasta" jotain ihanaa. Mun sisäinen aarteenmetsästäjäni herää aina kirppareilla! :D

      Poista
  9. Oon tosi väsynyt tähän "merkkivaate- ja markettimutsien" vastakkainasetteluun – enkä siis nyt tarkoita sun tekstiä tällä. Inhottaa ajatella, että joku luulee mun katsovan toisten lastenvaatevalintoja nenänvartta pitkin vaan siksi, että mun lapsilta löytyy Rodinia ja Vimmaa päältä. Mä vaadin lastenvaatteilta eettisyyttä ja ekologisuutta. Siksi ostan hyviksi havaitsemiani merkkejä, sekä myös paljon vaatteita kirppareilta. Vaatteen laadun lisäksi haluan että vaate näyttää mun ja sitä käyttävän lapsen mielestä kivalta, siinä kohtaa merkillä ei ole paljoakaan väliä.

    Merkkivaatteet menee meillä päiväkodissa siinä missä muutkin, kaikki ostetaan käyttöön. Tietysti jälleenmyyntiarvo tipahtaa vaatteessa kuin vaatteessa, jos tulee tahra, mutta se on musta merkkivaatteissa kiva puoli, että ne liikkuu kirpparilla vaikka jotain pientä vikaa löytyisikin.

    Jokainen pitäköön lapsellaan mitä tykkää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, tärkeintä on, että tekee miten ite lystää. :)

      Tuo on hyvä asenne, että vaatteet on tehty käytettäviksi. Mua kauhistuttaa, kun monet tuntuvat suojelevan niitä vaatteita sitten sotkulta. Siis että ne ovat enemmän "makeilu-" kuin käyttövaatteita! Siinä ei musta ole mitään järkeä!

      Ihana kuulla, että sä et ole sellainen nenänvartta pitkin katseleva! Valitettavasti sellaisia kuitenkin ilmeisesti löytyy. Mutta noin radikaaleja äitejä, kuin tuossa mun mainitsemassa "kuulopuheessa", en toivo löytyvän yhtäkään.

      Poista
  10. Mahtis postaus! :) Meidän neljällä lapsella on heidän makunsa mukaiset tyylikkäät vaatteet aina päällä. Lapset on iältään 2,3,4 ja 8. Meillä käytetään perus markettivaatteiden seassa merkkejä..pompompdeluxia, rodinia, papua, vimmaa..mutta mä ostan niistä oikeastaan vain erikoisimpia kuoseja. :D Hintakaan ei hirvitä, koska pidän jokaisella erikseen kaapissa hyllyn "kyläilyvaatteille" eli niille joilla ei välttämättä istuta hiekkiksella syömässä mustikoita vaikka muuten käyttöön ovatkin. :) Tässä ei ainakaan meillä ole kyse "makeilusta" vaan ne ihanimmat ja kalleimmat vaatteet kulkevat kolmella pienimmällä kierrossa, joten haluan käyttää kalleimpia hieman säästellen. Markettivaatteet taas menevät meillä pieneksi jäätyään kirppikselle tai muuten kiertoon, tilalle ostetaan kullekin sopivaa ja mielekästä erikseen. :) Teidän pienellä on ihania asuja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ❤️😊 Kiva, että innostuit kommentoimaan!

      Tuon ymmärrän hyvin, että teillä on suosikkeja, joita säästellään spessuhetkiin. Mäkin varmasti säästelisin hintavampia! Niiden käyttäminen vain spessuhetkinä tuo siihen hetkeenkin lisää. 😊❤️

      Poista
  11. Puhutteleva postaus! Kuulostaa kyllä uskomattomalta se "urbaani legenda" :O Toivottavasti se on juurikin sitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna!

      Eikö kuulostakin?! Täytyy toivoa tosiaan...

      Poista
  12. Mä puen tyttäreni Gugguun vaatteisiin (+vimman leggareihin) puolipakosta koska hän on ikäistään huomattavasti pidempi mutta paino ikätasolla eli hän on malliltaan äärimmäisen hoikka. Mulla on mittanauha aina mukana ostoksilla koska haluaisin kovasti ostaa perus h&m ja lindexiä mutta yhdetkään housut eivät pysy jalassa ennen kuin ovat capripituutta.

    Lapsella tosin päällä näitä ei niin haluttuja värejä/kuoseja joita löydän käytettynä hyvinkin edullisesti joten hintaa ei tule sen enempää kuin merkittömiä vaatteita ostamalla. Asusteissa ja kengissä Stonz on käytössä sen takia että ne on ihan kunkkuja käytännöllisyydessä.

    Poustaukseni pointtina se että aina ei syynä välttämättä ole se merkkinäyttävyys:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän tosi hyvin syyn, miksi teillä suositaan merkkivaatteita. Ne tosiaan tuntuvat olevan hieman erilaista mitoitusta kuin perusliikkeiden vaatteet. Kiva, että sopivia löytyy edes sieltä, ettei sun tarvitse alkaa pienentämään pöksyjä tai jopa ompelemaan niitä itse. 😊❤️

      Kiitos kommentistasi!

      Poista
  13. Mä en osta esimerkiksi Minirodinin vaatteita, koska hinta on niin suolainen. Mielummin sijoitan lapselle tulevaisuutta varten - siitä hän hyötyy enemmän kuin siitä, että hän olisi kalliisti puettu 1-vuotias.

    Joitakin merkkivaatteita meillä toki on. Esimerkiksi Noshista ja Metsolasta tykkään paljon.

    Mä tykkään överivärikkäistä ja lempparivaate tytöllä on keltaiset Miina ja Manu housut. Mun mielestä lapsi saa olla lapsi, enkä edellytä tyylikkyyttä. Kunhan on mukavat, ehjät, puhtaat, siistit ja säähän sopivat vaatteet. Esimerkiksk farkkuja en ostaisi meidän pikkunaperolle. :)

    Mutta hyvä ja perusteellinen kirjoitus! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän ajattelutapasi! Mäkin tykkään ennemmin sijoittaa pidemmällä tähtäimellä kuin vaatteisiin - itselläni tai lapsellani.

      Mä taas en tunne sun kuvailemaasi tyyliä yhtään omakseni! :D Johtuu varmaan siitä, kun en oo itsekään koskaan pukeutunut värikkäästi. Ajattelen myös, ettei tyylikkyys estä lapsena olemista tai mukavuutta ja käytännöllisyyttä. Tyylikkyyshän on sitä paitsi katsojan silmissä! :)

      Kiitos, Maria! :)

      Poista
  14. Voiko merkkivaatteeton lapsi olla tyylikkäästi puettu? Voi.

    Tosin mua häiritsee melkoisesti ylipäätään tää lastenvaatekeskustelu siitä, millaisia merkkejä kukin käyttää. Lähtökohtaisestihan jokainen vanhempi ajattelee sitä, miten oma lapsi näyttää parhaalta. Makuja ja tyylejä, lapsen vartalonmuodosta puhumattakaan, on paljon. Se, että jonkun tarvitsisi vaatteista tuntea alemmuutta tai ylemmyyttä, on musta hassu.

    Meillä tytöillä (3v ja 5v) on pääosin merkkivaatetta, Ralph Laurenista Gantiin ja Gugguuseen. Ja kyllä, myös päiväkotikäytössä. Mutta en mä ajattele niiden tekevän tyttöjä sen paremmiksi kuin ketään toista.

    Vaatteet on tehty käytettäviksi - ja jokainen tavallaan ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin ajattelen, että jokaisella on oikeus pukea lapsensa miten itse tahtoo. Sen ei pitäisi olla pois keneltäkään toiselta, joten siksi mäkin vierastan todella tuota alemmuus-/ylemmyysajattelua - vaatteitahan ne vain on! Ilmeisesti jotkut kuitenkin ostavat näitä merkkivaatteita statuksen vuoksi, mikä on musta yksinkertaisesti vain hyvin kummallista.

      Näin just! <3

      Poista
  15. Hyvä aihe, josta kirjoitit. Pohdin taannoin blogissamme samoja teemoja.
    Olisiko se omaa silmää miellyttävä pukeutuminen kuitenkin kaiken lähtökohta? Suurin osa vastaantulevista ihmisistä katsoo kuitenkin lasta riipumatta siitä mitä merkkiä hänellä on päällä.Ja vaikka kertoisit, ei hän tiedä välttämättä tuon taivaallista merkin "arvosta" tai sitä onko se nyt hypermarketin valikoimassa vai joku arvostettu "laatumerkki".
    Ja väitän, että moni niistä "merkkivaate" tietoisista äideistä ei osaa nimetä aina kaikkea mitä kenelläkin on päällä. Niinkuin moni edellä oleva onkin pohtinut, onko merkkivaatteen merkitys muuttunut viime vuosina? Tuntuu, että laadun, ekologisuuden, kotimaisuuden ja kaiken muun ennen tärkeän merkitys on muuttunut siihen, että merkkivaatteilla vain mässäillään toisille äideille, jotka tietävät mitä mikäkin maksaa.
    Löytyy meiltäkin merkkiä. mutta pitkälti siksi että ovat miellyttäneet omaa silmääni. :)

    t. Laura/ Vain äitien jutut

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä uskon, että usein nimenomaan oma maku on se tyyln ja pukeutumisen lähtökohta. Toivon, että vain hyvin pieni osa hankkii asioita "koska muillakin on". Kaikista kauheimmalta tuntuu ajatus, että merkkivaatteita hankitaan "mässäilyn" tai statuksen vuoksi. Silloin tosin varmasti paikkaillaan jotain taustalla olevaa suurempaa ongelmaa...

      Poista
    2. Niin tuntuu, siksi onkin hienoa, että asiaa nostetaan esille ja avataan keskustelua! Onneksi juuri näin pääsääntöisesti, oma maku ja mikä on lapselle mukavaa ja sopivaa! :)

      Poista
  16. Hyvä kirjoitus! :) :)

    Meidän pojat ovat varmasti monen mielestä ihan "ryysyläisen" näköisiä, mutta pikkuveli kulkee osittain isoveljensä vanhoissa vaatteissa (jotain uudempaa markettivaatetta hänelläki on), kun taas isoveli 5v ei pukeutuisi mun mielestä "söpöihin" tai hienompiin vaatteisiin. Olen joskus esim kirpparilta ostanut oikein MERKKIÄ, mutta siellä ne kaapissa ovat käyttämättöminä, kun ei pieni herra kelpuuta päälleen. :)

    Eipähän ainakaan vaatteilla koreilla 😊😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla, että tykkäsit postauksestani! :) <3

      Mullakin on paljon vaatetta säilössä meidän seuraavalle. En näe järkeä ostaa aina uutta, kun Noelin jäljiltä jää siistejä ja hyväkuntoisia vaatteita. :) Kierrätys kunniaan!

      Poista
  17. Tosi hyvä kirjoitus! Mulla kerran eräs tuttava sanoi, kun kerroin etten osta Gugguuta ja Rodinia ym., että "niin, no toisilla se on harrastus PANOSTAA lastenvaatteisiin". Se meni hiukan tunteisiin. Kyllä mä panostan. Ostan laadukasta ja käytännöllistä sekä tietty omaa silmää miellyttäviä, mutta en niitä merkin vuoksi maltaita maksavia :D Varmasti ovat laadukkaita ja eettisiä, en sillä, mutta onhan ne nyt ihan järjettömän hintaisia! Ja rehellisesti sanottuna, mielestäni jotkut super suosittujen merkkien kuosit on...rumia :D

    Lastenvaatteet on itsellenikin tietyllä tapaa harrastus ja tahdon pukea tytön nätisti ja tyylikkäästi, mutta kuitenkin niin, että vaatteissa on mukava olla ja niiden kanssa on helppo touhuta kaikkea, mitä taaperoikäinen touhuaa. Mielestäni yksi suloisimmista asioista on tyylikäs taapero :D<3 Oli vaate merkkiä tai ei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, olipas ajattelemattomasti sanottu! Miksei muka voisi panostaa ilman suurta RAHALLISTA panosta?! Ei panostaminen vaadi rahaa, vaan se voi olla juurikin sitä, että suunnittelee lapsen asut tarkkaan ja panostaa tyylikkyyteen. :)

      Ajattelen ihan samoin! <3

      Poista