Taaperon kevättyyli - inspiraatiota etsimässä

23. helmikuuta 2018

Jos sanon, että tälläkin kertaa höpötän tyyliasioista, se ei varmaan yllätä ketään. ;) Alkuun haluan kuitenkin kiittää teitä aktiivisesta keskustelusta Voiko merkkivaatteeton lapsi olla tyylikäs? -postaukseen liittyen. Postaus saavutti aivan huikeasti huomiota etenkin eräässä Facebookin ryhmässä, ja kommentteja tänne bloginkin puolelle on kertynyt kivasti. Bloggaamisessa parasta on vuorovaikutus blogin lukijoiden, eli sinun ja muiden "kollegoidesi", kanssa, joten KIITOS 

Kevät lähestyy, usko tai älä, joten olen jo suunnannut katseeni taaperoni vaatekaappiin - tai oikeastaan siihen, mitä haluaisin sen sisältävän keväämmällä. Mä oon täällä blogissa aiemminkin kuuluttanut, miten Zaran lastenvaateosasto on mun lempparini. Sieltä löytyy aina jotain kivaa! Yleensä jopa niin paljon, että joudutaan Niken kanssa karsimaan syliin kasaantunutta vaatekekoa. Kaikkea ei vain oikeasti tarvitse, eikä kaikkeen ole varaakaan. Zaran vaatteet ovat musta hinta-laatusuhteeltaan oikein hyviä, mutta ne kannattaa ostaa yhtä kokoa suurempina. Me ollaan ihastuttu etenkin heidän pikkupoikien skinny-farkkuihin, jotka ovat materiaaliltaan tosi pehmeät ja joustavat. 

Minnekäs muuallekaan suuntaisin etsimään inspiraatiota taaperoni kevättyyliin kuin Zaran verkkokauppaan! Jokaikinen vaatekappale tässä postauksessa on siis Zaran BABY BOY -osastolta.  Kokosin neljä asukollaasia, joista jokaikisen voisin pukea Noelin päälle vaikka heti! Harmi, ettei meidän budjetti riitä kaikkien vaatekappaleiden hankkimiseen, mutta onneksi voin pitää nämä asukollaasit mielessäni kirppiksiä kierrellessä. Ehkä jotain samantyylistä sattuisi löytymään! 

(Yksittäiset kuvat napattu Zaran sivulta, kollaasit olen rakentanut itse.)  

Tänä keväänä mua viehättää farkku! Mä ostin jo loppukesästä Noelille kirppikseltä farkkutakin, mutta pelkäänpä, että se on jäänyt pieneksi kevätkeleihin mennessä. Farkkutakki on kuitenkin ihan must-juttu! Mä tiedän, että Noel näyttäisi tosi söpöltä tässä asussa!

Mä tykkään tästä asusta, koska se sopisi sekä tytölle että pojalle. Vaaleanpunainen mielletään yleisesti "tyttöjen väriksi", vaikkei mun mielestä ole erikseen "tyttöjen värejä". Myös pilkkukuviota näkee enemmän tyttöjen vaatteissa, vaikka ihan hyvin se sopisi poikienkin vaatekaappeihin. Pilkuissa on musta aina ollut jotain tosi raikasta!



Tässä asukokonaisuudessa on ihanan sporttinen fiilis, vaikka se on samalla täysin kaupunkikelpoinen asu. Mä tykkään tuosta punaisesta, joka sitoo hauskasti muuten niin vaalean kokonaisuuden yhteen. Meidän on muuten varmaan pakko käydä kokeilemassa tuota lippistä Noelin päähän! Se on tosi hauska! Vaikka tykkään pukea poikani ennemmin "pikkuaikuisen" tyyliin kuin "lapsellisesti", löytyy mun Noelille kokoamista asuista aina joku leikkisä elementti. Tuo lippis voisi olla esimerkiksi sellainen! 

Farkkua ja farkkua - mun ei varmaan tarvitse enää mainita, että farkku on mun mielessäni tänä keväänä. ;) Mä rakastuin noihin lappuhaalareihin, vaikka ne eivät käytössä ole musta kaikkein näppärimmät. Mutta katsokaa nyt niitä, NIIN SÖPÖT! Eihän kaiken tarvitse aina olla niin käytännöllistä vai mitä? Kun haalareiden alle pukee tuon ihanan koala-paidan, on asukokonaisuus vielä söpömpi. Katu-uskottavuutta/ronskiutta/rouheutta asuun tuovat beanie-myssy, farkkutakki sekä farkkukuosiset tennarit. MÄ RAKASTAN TÄTÄ ASUKOKONAISUUTTA. 



Koska kevät on kerrospukeutumisen kulta-aikaa, ois tämäkin asu aivan ihana! Mieti, miten ihanalta asu näyttäisi, kun avonaisen bomber-neuletakin alta pilkistäisi auki oleva farkkupaita ja tuo superhieno salamakuvioinen t-paita. Runsasta yläosaa tasapainottaisi raidalliset legginsit sekä rouheat nilkkurit. UUUJEAH, mä tykkään - RAKASTAN suorastaan!


Vähän ehkä nolottaa olla näin innoissaan itse kokoamistaan asukokonaisuuksista, mutta minkäs sille voi. Ainakin on oman maun mukaista. :D Ja jos viimeksi kyseenalaistin, voinko kutsua itseäni lastenvaatteisin hurahtaneeksi, vastaus on viimeistään tämän postauksen jälkeen aika selvä...

Jos lompakkoni antaisi myöten, metsästäisin jok'ikisen postauksen vaatekappaleen Noelille ja pukisin hänet juuri näihin asukokonaisuuksiin. Ois nimittäin tosi hauska nähdä, miltä asut näyttäisivät todellisuudessa oman pikkumieheni päällä!

Mikä asukokonaisuuksista on oma suosikkisi? Mä en osaa päättää! Kaikki ovat Noelin tyylisiä, mutta kuitenkin keskenään erityylisiä. No, jään haaveilemaan vaatteista ja toivomaan, että kirppikseltä löytyisi edes jotakin samantyylistä kuin näissä kollaaseissa. Peukut pystyyn! ;)


Jos tykkäsit postauksesta, rullaa hieman alas ja paina TYKKÄÄ tai JAA! Nappula muuten näin alkuun pyytää vahvistamaan tykkäyksen, mutta kun tietty raja tykkäyksiä ylittyy, ominaisuus kuulemma poistuu. Kiitos jo etukäteen! :)

2 kommenttia :

  1. Saran poikien vaatteet on ihan huippulaadukkaita ja edullisia! Pesee mennen tullen muut ketjuliikkeet. Meillä on isojen mallistosta vain ollut mut vastannut hyvin kokoaan, vaik moni sanoo just et pitäs ostaa reilumpia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon myös ollut tosi tyytyväinen kaikkiin meidän Zara-hankintoihin. Itselleni en koskaan löydä sieltä mitään, mutta pojalleni liikaakin. :D

      Jännä juttu! Mä taas olen nimenomaan kokenut, että kokoa isompi on passelimpi aina. Ehkä se riippuu lapsen kropasta jollain tapaa.

      Poista