Raskaaksi tuleminen pelottaa

28. helmikuuta 2018

Siinä vaiheessa, kun perheen esikoinen alkaa lähestyä toista ikävuottaan, saattavat läheiset ja ystävät alkaa utelemaan toisen lapsen perään. Meidän tapauksessa tuskin on salaisuus, että toinen lapsi on erittäin toivottu sitten joskus, kun sen aika on. Tällä hetkellä halutaan vielä nauttia Noelista ja arjesta, joka on muuttunut paljon helpommaksi. 

Mun lähipiirissäni odotellaan kolmea vauvaa tällä hetkellä, mikä väistämättä saa mut itsenikin muistelemaan omaa raskausaikaani - ja tietysti myös vauvakuumeilemaan. Vaikka samaan aikaan uusi raskaus tuntuu vatsanpohjaa kutkuttavana jännityksenä, se saa myös aikaan rintaa puristavan ahdistuksen tunteen.

Raskaaksi tuleminen pelottaa mua. 

Ai miksi? Minäpä kerron.

Mua pelottaa lihominen. Yksi syy, miksi haluan nyt pudottaa painoani, on se, etten haluaisi tähän päälle vielä toisen raskauden kiloja, koska ne eivät selvästikään lähde imettämällä tai muuten "itsekseen" pois. Ensinnäkään terveydelleni ei tekisi hyvää pamahtaa nyt näissä kiloissa paksuksi. Toiseksi, raskausaika olisi myös varmasti paljon epämukavampaa kuin ensimmäisellä kerralla. Kolmanneksi, kilojen tiputtaminen vasta toisen raskauden jälkeen olisi valtava työ!

Mua pelottaa keskenmeno. Ainoa ikävä asia, joka mieleeni on jäänyt ensimmäisestä raskaudestani, oli se ajoittainen epävarmuus! Fiilis siitä, kun piti vain luottaa, että masussa kasvavalla vauvalla on kaikki hyvin. Jos jotain olisi tapahtunut, ei asia olisi ollut minun käsissäni. Muistan, miten päivät matelivat niille "varmoille päiville" asti. Silloin auttoi äidin tsemppi: "Jos raskaus menee kesken, tarkoittaa se, että sikiön kehittymisessä on mennyt jotain pieleen. Luonto hoitaa sen silloin." Toki satunnaiset epävarmuuden tunteet jatkuivat läpi raskauden, koska missä tahansa vaiheessa raskautta voi tapahtua jotakin yllättävää, mutta yleensä vauvan liikkeet viimeistään rauhoittivat mielen.

Mua pelottaa, että joudun taas sektioon. Mä oon AINA, siis teinistä lähtien, haaveillut kokevani alatiesynnytyksen. Olin siis tosi pettynyt, että jouduin synnyttämään sektiolla Noelin perätilan vuoksi. Nyt pelottaa, että mitä jos toinenkin raskauteni päättyy sektioon? Silloin en enää ikinä saisi alatiesynnytystä, koska kahden sektion jälkeen se muuttuu kielletyksi. Ja entä jos vielä suurempi pelkoni toteutuu, ja saan lastentekokiellon, koska leikkaushaavani ei enää kestäisi tulevia raskauksia?

Mua pelottaa, että synnytyksessä menee jotain vikaan. Oli synnytystapa sitten alatiesynnytys tai sektio, on kummassakin omat riskinsä.

Mua pelottaa, että meille syntyy vaikea vauva. Toisaalta on tosi kutkuttavaa kuvitella yhdessä puolison kanssa, minkälainen pikkutyyppi siellä masussa kasvaa; kummalta lapsi näyttää enemmän, minkälaiset piirteet tai luonne hänelle tulee. Ihanan fiilistelyn vastakohtana taas ovat ne pelon tunteet siitä, että mitä jos vatsassa kasvava vauva paljastuukin esimerkiksi koliikki- tai allergiavauvaksi, joka itkee suurimman osan päivästä, eikä öisin nuku. Silloin uudesta arjesta tulee PALJON haastavampaa. Uskallan väittää, että vaikka yleisempää on, että vauva on niin sanotusti "normaali", on aina mahdollisuus, että itsellä käy "huono tuuri". Ei siihenkään voi luottaa, että koska ensimmäisen kanssa oli helppoa, olisi automaattisesti toisenkin kanssa. 

Mua pelottaa, että vauva on sairas tai sairastuu. On mahdollista, ettei raskausajan ultrauksissa näy kaikki vauvan poikkeavuudet/rakenneviat/sairaudet. Ne saattavat selvitä vasta sitten, kun vauva syntyy. Vaikka vauva syntyisi terveenä, on silti mahdollista, että hän sairastuu vakavasti. Molemmat näistä asioista ovat sellaisia, joihin ei itse voi vaikuttaa (jos siis noudattaa suosituksia esimerkiksi tupakan, alkoholin ja muiden päihteiden käyttämättä jättämisestä raskausaikana), joten niitä periaatteessa on turha murehtia etukäteen. Helpommin sanottu kuin tehty vai mitä?


Raskausaikaan liittyy siis (ainakin mun kohdallani) epävarmuuden tunteita. Mä uskon, että se on ihan luonnollista.  Tällaisen lievän kontrollifriikin on vain hyväksyttävä, ettei kaikkeen voi itse vaikuttaa. On vain rentouduttava, nautittava ja luotettava siihen, että kaikki menee hyvin. Mä uskon, että jos jotain odottamatonta tapahtuu raskauden aikana tai vauvan syntymän jälkeen, siihen sopeutuu kyllä ja sen kanssa oppii elämään. Aikaa se voi viedä, mutta äidin rakkaus omaa lasta kohtaan on niin suuri, että se kantaa vaikka ja mihin!

Tunnistatko itseäsi näistä mun ajatuksistani? 

Ehkä kaikki on toisella ja sitä seuraavilla kerroilla helpompaa? Onko? Onhan? :D Ja pahoittelut sinulle, joka odotat ensimmäistäsi tai suunnittelet perheenlisäystä: tarkoitukseni ei ollut pelotella, enkä toivottavasti niin tehnytkään. :D ♡

 Jos tykkäsit postauksestani, rullaa hieman alaspäin, ja paina TYKKÄÄ tai JAA! Nappula muuten pyytää näin alkuun vahvistamaan tykkäyksen, mutta kun tietty raja tykkäyksiä ylittyy, ominaisuus kuulemma poistuu. Kiitos jo etukäteen! :) 

16 kommenttia :

  1. Toinen raskaus meni jotenkin nopeammin, ei ollut aikaa kuunnella jokaista vääntöä ja nipistystä. Mulla ensimmäinen vauva syntyi sektiolla ja toinen alateitse. Mulla kävi niin päin, että olin huonommassa kunnossa sen normisynnytyksen jälkeen. Meillä lapsilla ikäeroa 5 vuotta ja meidän perheelle se on ollut just hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on muuten hyvä pointti, että esikoinen pitää elämän aktiivisempana, eikä murehtimaan ehdi. Mä luotan siihen! :D

      Noinkin tosiaan voi käydä, vaikka usein kuulee tarinoita, että vaunulenkille on lähdetty tyyliin suoraan synnäriltä. ':D

      Poista
  2. Minulla edessä muutaman päivän päästä suunniteltu sektio perätilan vuoksi. Ja tämä on siis ensimmäinen vauvamme. Tunnistan samoja ajatuksiasi, pelottaa tuleva sektio ja mahdolliset myöhemmät vaikutukset, voinko ikinä synnyttää alateitse jne. Mutta yritän tsempata itseäni että kohta odotettu vauvamme on täällä, loppujen lopuksi syntymätapa ei ole niin oleellista. Ehkä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei todellakaan ole! <3 Mä kriiseilin jonkun verran heti pojan syntymän jälkeen siitä, että voinko sanoa synnyttäneeni, jos lapseni syntyi sektiolta. Se ei tuntunut mun mielessäni yhtä arvokkaalta tavalta synnyttää kuin alatiesynnytys. Onneksi sain taottua järkeä päähäni, koska se on aivan tasa-arvoinen synnytystapa alatiesynnytyksen kanssa! Tärkeintä on, että lapsi syntyy maailmaan mahdollisimman turvallisesti. <3

      Poista
  3. Tunnistan kyllä jokaisen sun pohtiman asian myös omalla kohdallani. Tuo epävarmuus on kaikkein kamalinta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin on! Ihana kuulla, etten ole yksin ajatusteni kanssa. Kun asioita tarpeeksi pohtii ja pyörittelee päässä, alkaa helposti kyseenalaistaa omaa mielenterveyttään. :DD

      Poista
  4. Mä taas oon ehkä ollut tässä toisessa raskaudessa liiankin rento pelkojen suhteen. Ekassa mietin kaikkea enemmän. No mites sit kävikään ei ollutkaan kaikki ok rakenneultrassa, niin kyllä se himskatti pelästytti vaikka nyt onki kaikki hyvin ❤ ja tohon kysymykseen onko toinen raskaus helpompi, mun vastaus on ettei todellakaan. Maha kasvaa nopeemmin ja oireet ja kivut ja supparit alkanut kaikki aiemmin kun ekalla kerralla. Nyt pelkään, että jotain menee vielä vikaan:( mut toivon et osaat olla pelkäämättä, just siks kun se ei auta yhtään asiaa ja kaikki menee aika lailla omalla painollaan kuitenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Tosi kurjaa, et sulla on kipuilutkin jo alkaneet. :( Mulla oli eka raskaus aika kivuton, joten jännä nähdä, miten toisen kanssa käy. Maha varmasti tosiaan kasvaa nopeammin sitten!

      Ihanaa, et teillä oli kaikki sit kuitenkin hyvin <3 Toivottavasti et liikaa murehdi loppuraskauttasi. Onneksi, sulla ei taida enää kauaa olla jäljellä! Yritä rentoutua ja nauttia. <3

      Poista
  5. Mulla esikoinen syntyi viime toukokuussa ja seuraava tulokas olis määrä saapua ens heinäkuussa. Tunnistan monia noista miettimistäsi asioista, ja vaikka raskaus+synnytys on jokaisella erilainen jokaisella kerralla, niin lohdutuksena osaan noista peloista tosiaan on tuo esikoinen! Uskon, että oli lapsen ikä mikä tahansa, niin hän kyllä pitää sut kiireisenä etkä muista miettiä noita pelkoja kun hetkittäin. :)
    Lisäksi itsellä kävi niin, että painoa ei tullu puoliväliin mennessä kun ihan muutama satagrammaa. Neuvolasta sanoivat senkin johtuvan esikoisesta ja siitä touhuamisen määrästä. Tämä painoasia oli itsellekin yksi pelottavimmista, sillä esikoisen kanssa tuli +20kiloa.
    Mulla on aina ollut tosi kova synnytyspelko, onneksi ensimmäinen synnytys meni hyvin ja jätti positiivisen mielen. Silti ”joudun” jännittämään samoja asioita nyt uudestaan kun se väistämättä on taas edessä. Ero viime kertaan on, että voin yrittää tsempata itseäni sillä tiedolla mitä mulla synnytyksestä jo on! Jotenkin se rauhottaa, että edes vähän tietää mitä tuleman pitää vaikka kaikki ei menisi yhtä hyvin kun viimeksi. Ainakin tunnen oman kroppani ja osaan ehkä paremmin ilmaista itseäni ja tarpeitani kätilöille.

    Toivottavasti tästä pikku romaanista oli apua mietintöihin! :) Koska onhan sekin mahdollista, että saatte yhtä helpon lapsen kun ensimmäinen ja sekä raskausaika että synnytys menee mutkitta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistäsi! <3 Ihana kuulla, että esikoinen on sinullakin auttanut vähentämään murehtimista! Tuo pieni painonnousukin kuulostaa omaan korvaan helpottavalta. Jokaisen kroppahan toimii eri tavalla, mutta kiva tietää, että on tuollainenkin mahdollisuus.

      Kaikkea hyvää sulle loppuodotukseen ja synnytykseen! <3 Toivottavasti kaikki menee juuri niin kuin toivot.

      Poista
  6. Luin tämän postauksen jo aamulla, mutta nyt vasta ennätin tulla kommentoimaan. Niin monta sinun hyvää postausta olen lukenut, mutta olen suorastaan nolon laiska kommentoimaan...

    Voin niin samaistua tähän pelkoon! Minulla... tai siis minulla ja miehelläni on sellainen tilanne, että lapsilukumme on ehdottomasti tässä ja se päätös tehtiin jo kun aloin odottamaan poikaamme. Se, mitä hänelle tapahtui vuosi sitten vastasyntyneenä olisi varmasti johdattanut meidät tähän samaan päätökseen - meidän luku on kaksi eikä yhtään enempää. Moni onkin minulle kiusoitellut sitä, että kyllä se vauvakuume vielä tulee, mutta en usko. Ajatuskin raskaudesta saa minut aivan paniikkiin! En halua pelätä jokaista viikkoa...tai sitä täyttyykö raskausviikko vai ei. En halua laskea liikkeitä, kuunnella dopplerilla vauvaa paniikissa hiljaisen hetken jälkeen tai kytätä vuotoja, sokereita, painonnousua tai sitä kasvaako mahani käyrien mukaan vai ei. Raskausaika oli toki myös ihanaa. Tietenkin, mutta mikään ihanuus ei poista tätä toista puolta asiassa. Moni sanoo, että pelko on turhaa, mutta ainakin minun kohdallani pelot olivat vain pahemmat kuin ensimmäisellä kerralla.

    Tärkeästä aiheesta kirjoitit ja hyvän postauksen kirjoititkin! Lopputulos pelottavasta raskaudesta on kuitenkin paras ikinä ja se auttaa varmasti monia odottajia jaksamaan ne elämän tärkeimmät 9 kuukautta. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mutta miten ihanaa, että tällä kertaa palasit kommentoimaan! <3 Arvostan!

      Voi, miten tutulta kuulostaakaan kaikki noi tilanteet, jotka listaat! Mahan kasvusta ja painonnoususta mun ei tarvinnut stressata, mutta muuten kyllä tarkkailin kaikenmaailman poikkeuksia ja ylitulkitsin asioita. Onneksi Nikke sai mut aina lopettamaan kriiseilyn ja stressaamisen. Hän osasi jotenkin koko ajan luottaa siihen, että kaikki menisi hyvin.

      Kiitos! <3 Mäkin tiedän jo, että kaiken kestää leijonaemon lailla, kun tietää, miten ainutlaatuinen palkinto kaiken sen odotuksen jälkeen on luvassa.

      Poista
  7. tuttuja kohtia moni noista! mulla on kaks lasta ja kolmaskin raskaus tuli, mutta meni sit kesken heti varhain.. siinä jotenki ehti kehittää uusia pelkoja kun huomas et km alko tulla, niin pelkäsin eniten että joudun johonki kaavintaan, jos ei tuu itekseen pois.. onneks meni kuitenkin hyvin ja sitten itse se km ei kuitenkaan henkisesti kovin pahalta tuntunut, onneksi. mut kyllä nyt vähän miettii et uskaltaako vielä yrittää, mitä jos taas menee kesken, niin tuleeko epätoivo ja paniikki, että eikö enää raskaudu.. ja kun kuitenkaan ei tunnu, että sitä kolmatta ois mitenkään "pakko" saada, kun on kuitenkin nuo kaks <3 että jättäiskö tähän ja ois onnellinen noista. hankalia asioita :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankalia asioita tosiaan! Kiva kuulla, ettei keskenmeno jättänyt sulle suuria traumoja ja pelkoja. Mä oon miettinyt, että tuntuuko se lapsen synnyttämisen jälkeen pahemmalta, koska tavallaan tietää, mitä menetettävää on.

      Toivottavasti saat ajatuksesi selvitettyä! :) <3

      Poista
  8. Meillä odotetaan ensimmäistä lasta ja kirjoittelin oman blogini puolella raskauteen liittyvistä peloista isän näkökulmasta. Ja löysin nyt tekstisi samasta aihepiirista. Yhteisiä pelkoja näyttää löytyvän. Päädyin itse samankaltaiseen johtopäätökseen, että raskautta ei voi ohjata, eikä hallita se tapahtuu. Tässä tapahtumisessa olemme sitten äidin kanssa mukana. Ja nimenomaan minussa nämä pelot näkyvät enemmän, vaimoni osaa suhtautua ehkä paremmin tähän hallitsemattomuuteen. Mutta pelkoja päin, sillä ne voitetaan. Elämä tuo mitä se tuo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä odotukseenne! <3 Noin se just on. Turha murehtia asioita, joille ei mitään voi. Toivon kuitenkin, että teidän kohdallanne pelot osoittautuvat turhiksi! :)

      Poista