Mitä yksivuotias sai irti Sea Lifesta?

14. helmikuuta 2018

Silloin kun vielä odotettiin Noelia, suunniteltiin, miten vietäisiin häntä kaikkiin ihaniin paikkoihin, kuten Korkeasaareen, Linnanmäelle ja Sea Lifeen. Tähän asti ollaan arkailtu tuollaisten aktiviteettien kanssa, koska Noel on ollut liian pieni saamaan nauttimaan niistä täysillä. Ollaan nyt kuitenkin saatu iloksemme todeta, että varsinkin pojan kävelemään oppimisen myötä, meille kaikille on avautunut aivan uusi maailma. Noel tutkii ympäröivää maailmaa entistä innokkaammalla otteella, joten tuntuu ihanalta, että me vanhempina pystymme tarjoamaan hänelle erilaisia kokemuksia. 

Koska mulla meni meidän perheen koiramurun lopettamisen takia viime viikonloppu itkeskelyksi, keksi Nikke piristää meidän koko porukkaa perhetreffeillä Sea Lifeen. Sinne on helppo tehdä spontaani retki, koska meiltä ajaa noin kymmenen minuuttia Linnanmäelle, jossa siis kyseinen akvaario sijaitsee.

Me saavuttiin Sea Lifeen vasta hieman ennen viittä, joten pahin ruuhka oli onneksi ehtinyt mennä ohi. Kun laskeuduttiin hissillä akvaariokerrokseen, Noel meni selvästi todella hämilleen. Päästettiin hänet kävelemään itseksensä, mutta hän halusi ainoastaan olla sylissä. Siinä saapumisaulassa oli kyllä aika meluisaa, koska vieressä pauhasi vesiputous ja taustalla soi musiikkia tai vastaavaa. Ei siis ihmekään, että pikkumiestämme vähän jännitti!

Lähdettiin kuitenkin rohkeasti sylikkäin tutkimaan ensimmäisiä akvaarioita. Kerrottiin hänelle, että kalat elävät vedessä, ja ne ovat vähän niin kuin kylvyssä samalla tavalla kuin Noel. Ihmeteltiin tietysti  silmät suurina innosta kalojen suurta kokoa ja kauniita värejä. Pikkuhiljaa Noel rentoutui ja alkoi itsekin osoittelemaan kaloja. Hänestä oli tosi hauskaa, kun alemmassa kuvassa näkyvä iso keltainen kala ui jatkuvasti meidän edestämme. Noel päästeli oikein riemunkiljahduksia!

Noelista oli tosi hauskaa kävellä ympäriinsä. Hän selvästi nautti akvaarioiden katselemisesta, vaikka parasta varmaankin oli se, että hän pääsi IHAN ITSE kävelemään. Me oltiin välillä aivan hiestä märkiä, kun vuoroin kannettiin poikaa tai juostiin perässä. Onneksi tosiaan oltiin niin myöhään liikkeellä, että saatiin melkeinpä oman perheen kesken kulkea koko akvaario läpi. 

Mä veikkaan, että monen lapsen (ja aikuisen) suosikki on tuo valtameriallas, jossa riittää ihmeteltävää! Siellä on jopa haikaloja! Parasta on, että sen pohjalla kulkee tunneli, joka siis menee koko altaan läpi. Silloin melkein tuntuu siltä kuin olisi itse uimassa kalojen kanssa. Vatsanpohjaa kutkuttaa, kun hai ui juuri yläpuolelta!


Sanomattakin siis selvää, että Noel viihtyi tunnelissa erittäin mainiosti! Hän oli koko ajan osoitussormi pystyssä, ja hänen katseensa sinkoili suunnasta toiseen. Hän päästeli innokkaita kiljaisuja ja jännitti koko vartaloaan innosta soikeana. Täytyy myöntää, että myös me aikuiset oltiin aivan kickseissä! Mua on aina kiehtonut vedenalainen maailma, joten Sea Life on todellakin mun paikkani.

Täytyy myöntää, että valtamerialtaan jälkeen, alkoi meidän yksivuotiaamme keskittymiskyky rakoilla. Noel ei jaksanut enää tuijotella akvaarioihin samalla innolla, mutta sitäkin pontevammin lähti äitiä ja isiä karkuun. :D Mä voin kertoa, että hän pääsee yllättävän nopeasti meitä karkuun, vaikkei osaa vielä juosta. Vaikka siis kalojen tuijottelu jäi meille aikuisille, Noel nautti edelleen uudessa ympäristössä touhottamisesta. 


No, mitä siis yksivuotias saa irti Sea Lifesta? Jos hän on luonteeltaan yhtä rauhallinen, tarkkaavainen ja kiinnostunut kuin meidän Noel, hän saa irti PALJON! Värikkäiden kalojen ja akvaarioiden lisäksi koko alue on naamioitu hauskasti, joten kivantuntuisista seinäpinnoista lähtien löytyy ihmeteltävää! Kovin vauhdikas taapero ei välttämättä jaksaisi keskittyä kalojen katselemiseen, mutta toki maisemanvaihdos ja uusi ympäristö aktivoi lasta kuin lasta. :)

Vaikka me alkuun epäröitiin, että kannattaako meidän vielä sijoittaa rahaa tällaisiin elämyksiin vai meneekö raha vain "harakoille", näin jälkikäteen on helppo todeta, että KYLLÄ. Innolla odotetaan jo tulevaa kevättä ja ensimmäistä retkeä Korkeasaareen.

(Vinkkinä muuten: Cityshopparilla saa pääsyliput 10€:n hintaan!)

Jos tykkäsit postauksesta, rullaa hieman alas ja paina TYKKÄÄ tai JAA! Nappula muuten näin alkuun pyytää vahvistamaan tykkäyksen, mutta kun tietty raja tykkäyksiä ylittyy, ominaisuus kuulemma poistuu. Kiitos jo etukäteen! :) 

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti