Lapsi 1v3kk - pelkkää iloa ja aurinkoa!

8. helmikuuta 2018

Ajattelin, että nyt olisi taas hyvä aika kertoa Noelin kuulumisia. Edellisestä kerrasta on muutama kuukausi aikaa, ja nyt tuntuu, että viimeisen kuukauden aikana poika on ottanut valtavia harppauksia kehityksessä, joten on kiva taas kirjoittaa kuulumisia ylös. 


Meillä kävellään!

Noel tosiaan otti ensimmäiset askeleensa jouluaattona. Sen jälkeen kehitysvauhti olikin huimaa! Joka päivä hän käveli enemmän kuin edellisenä. Viimeisen kahden viikon aikana konttaaminen on oikeastaan jäänyt kokonaan pois. Toki hän kulkee pieniä etäisyyksiä kontaten, mutta huoneesta toiseen hän kulkee jo kävellen. En tiedä suloisempaa ääntä, kuin läpsläps, joka kuuluu pikkumiehen jalkapohjista. Paitsi silloin, kun pitäisi olla yöunilla, mutta hän kävelee makuuhuoneesta ulos. :D Onneksi tuo on käynyt vain kerran tai kaksi...

Kävelyn myötä Noel on innostunut kiipeilemään. Se tosin vaati hieman rohkaisemista ja opastamista, koska meidän poika on liikkumisen suhteen aika varovainen. Mä täällä kerroinkin jo esimerkiksi siitä, miten melkein pakotettiin hänet kävelemään taaperokärryn kanssa, kun hän oli jo moooonta viikkoa kävellyt tosi hyvin tukea vasten. Rohkaisun jälkeen hän lähtikin innokkaasti harjoittelemaan kärryn kanssa kävelemistä. Parempi ehkä niin kuin että saisi kokoajan juosta perässä sydän kurkussa! Nyt hän siis kiipeilee rahille, sohvalle, omaan sänkyynsä, tv-tason kaappiin sekä kerran ruokapöydän tuolille.

(Vinkkejä ensiaskelkenkien ostoon löydät muuten tästä postauksesta!)

Pikkusen hankalaa saada tärähtämätön kuva tuosta vauhtiveikosta! :D

Puheen ja ymmärryksen kehittyminen

Höpöttelyä kuuluu KOKO AJAN! Tällä hetkellä se on tietysti vielä sellaista, ettei siitä saa selvää, mutta uusia sanoja tulee jatkuvasti. Uusimpana Noel on alkanut sanomaan kahden sanan lauseita:

Viikko sitten hän käveli mua kohti kirja kädessä osoittaen sivua ja sanoi: "Kato äiti!" 

Tänään hän yritti kaivaa mun taskusta rapisevaa käärepaperia, muttei onnistunut siinä. Hän katsoi mua, ja sanoi: "Ottaa tän". 

Tänään Noelin noustessa potalta, kysyin häneltä: "Eikö tuu kakkaa tai pissaa?" Hän vastasi mulle: "Ei tuu".

Ihan uskomatonta, että hän puhuu jo pieniä lauseita - meidän isopieni poika! Muutenkin tuntuu, että Noel ymmärtää kaiken nykyään. Hän edelleen nyökkää tai pudistaa päätään vastauksena kysymykseen. Hän osaa toimia myös ilman konkreettista ohjetta; esimerkiksi kysyessäni häneltä: "Minne se kuuluu?", hän osaa viedä sen omalle paikalleen ilman erillistä kehotusta. Ja siis "se" voi olla melkein mikä vaan! 

Tavallaan alkaa olla jo pelottavaa, miten paljon Noel ymmärtää. Viimeistään näinä hetkinä olisi aika karsia puheen seasta kirosanat, eiks vaan Nikke? ;) Ollaan myös oltu entistä tarkempia siitä, ettei riidellä tai olla sanaharkassa meidän pojan edessä. Jos ristiriitoja tulee, me käsitellään ne sitten, kun Noel on nukkumassa. Ei kumpikaan haluta, että hän joutuu kuuntelemaan meidän välisiä riitoja, mikä saattaa johtaa siihen, että hän alkaa tuntemaan olonsa turvattomaksi.




Äidin pieni apulainen

Viimeisen kuukauden aikana Noelista on kuoriutunut äidin pieni apulainen. Hän siivoaa mielellään kirjoja takaisin hyllyyn tai legoja laatikkoon. Hän pyyhkii pöytiä innostuneena lattialta löytämällään paperilla tai vaikka sukalla. Pyykkäämisestäkin on tullut hauskempaa (mutta toki hitaampaa :D), kun mukanani pyörii apulainen, joka tyhjentää ja täyttää pyykkikoneen sekä ojentaa ripustettavia vaatteita mulle. Hän osaisi varmasti tehdä paljon muutakin, kun vain itse tajuaisin antaa mahdollisuuden siihen! 


Aurinkoinen ja lempeä lukutoukka

Mä aina hoen tätä: on niin suuri onni olla niin hyväntuulisen, iloisen, tyytyväisen ja onnellisen pojan äiti! Me ollaan niin onnekkaita. Noel on niin joustava ja sopeutuva, että hänen kanssaan pystyy mennä ja tehdä mitä vaan. Hän hymyilee ja hymisee tyytyväisenä lähes koko ajan! Noel on myös aikamoinen hömpöttelijä; hän naureskelee omille vitseilleen, ilmeilee ja tunnistaa huumorin tosi taitavasti.

Itkun aiheita ovat edelleen lähinnä äärimmäinen nälkä ja väsymys. Jos jompikumpi vaivaa, nostaa minä itse -känkkäränkkä päätään. Silloin koko kroppa menee löysäksi spagetiksi, jos pitäisi pukea tai vaihtaa vaippa. Silloin on maailmanloppu, jos hänen kädestään ottaa jonkun esineen pois. Silloin painetaan suu niin tiukkaa kiinni, että hampaiden peseminen on mahdotonta. Siinä hetkessä joutuu purra omaa hammasta yhteen, ettei menetä omia hermojaan, mutta jälkikäteen tilanteet lähinnä naurattavat. 



Noelista on paljastunut uusia puolia:

Hän on aivan ihana kaveri. Hän antaa haleja ja silittelee kaverinsa päätä. Mä kehotin "lainalastani" hakemaan tv-tason alta muutaman lisäkipon leikkeihinsä. Noel kuuli sen, ja meni hakemaan kipot yksi kerrallaan ja antoi ne kaverilleen. Ilme hänen kasvoillaan sillä hetkellä oli sanoinkuvaamattoman ihana sekoitus ylpeyttä, rakkautta ja ystävällisyyttä. Olin aika ylpeä äiti sillä hetkellä!

Noel on nyt alkanut hakemaan vieraiden ihmisten huomiota esimerkiksi ruokakaupassa. Huomion saadessaan, hän kuitenkin palaa vanhaan eli tuijottaa silmät suurina sieluun asti. Hieman siis ristiriitaista käytöstä! :D

Tänään, kun mun paras ystäväni ja Noelin kummitäti kävi meillä kylässä, Noel oli aivan veijarina! Häntä selvästi ujostutti, mutta hän oli samalla tosi kiinnostunut kummitädistään. Hän flirttaili ujosti hymyillen ja esitteli kaikkia mahdollisia taitojaan, muttei kuitenkaan uskaltautunut kummitätinsä lähelle. Mua niin nauratti, kun Noel vahingossa silitti kummitätinsä jalkaa, mutta asian tajutessaan kääntyi nopeasti ujosti pois ja painoi päänsä syliini, jonka turvasta kurkki tätiään. 

Lukeminen on edelleen Noelin mielestä parasta ikinä. Suurin osa leluista saa olla korissa, sillä hän ennemmin selailee itsekseen kirjoja kuin leikkii. Toki me luetaan paljon myös yhdessä, mutta välillä on kiva tietysti saada pieni oma hetki. Kirjoista hänen viimeaikaisia suosikkejaan ovat olleet sekä paksu- että ohutsivuiset Muumi-kirjat. Leluista hän leikkii mieluiten puisilla palikoilla, pallolla tai duploilla. 

Ulkona ollessaan (tai ikkunasta ulos kurkkiessaan) Noelin lempipuuhaa on bongata koiria. Hän tuntuu rakastavan koiria, sillä hän huomaa jo todella kaukaa edessä olevan hauvan, jota alkaa riemunkiljahdusten kera osoitella. Jos koira kuitenkin tulee liian lähelle, lähtee Noel karkuun. Kaukaa ihaileminen on selvästi vielä hänen juttunsa. ;)



Sellainen on meidän vuoden ja kolmen kuukauden ikäinen päivänsäteemme - päiviemme ilo ja onni! Innolla odotamme molemmat, miten Noelin kehitys jatkuu, ja minkälaisia harppauksia se lähitulevaisuudessa vielä ottaa. Mahtavin juttu ikinä, on tutustua omaan lapseensa päivä päivältä enemmän. ♡ Palaillaan taas! 

Psst... Jos muuten haluat lukea, millainen Noel on isinsä eli Niken silmissä, kurkkaapas täältä. Postaus on aika liikkis! 

2 kommenttia :

  1. Onpas tarkkoja ja hyvälaatuisi kuvia. Millä kameralla kuvaat?
    Tervetuloa blogiini kurkkimaan kasvisruoka reseptejä ja muuta mukavaa: marjaanablog.blogspot.fi

    Iloa ja valoa Helmikuuhun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mä napsin kuvat Olympuksen PEN Lite E-PL 7 -kameralla ja 25mm objektiivilla. :)

      Sitä samaa sinulle, Marjaana! <3

      Poista