ENSIASKELKENKIEN OSTAMINEN - näillä vinkeillä onnistut!

28. tammikuuta 2018

Kuten eilen kirjoitinkin, ostettiin Noelille ensiaskelkengät. Olin etukäteen päättänyt ostaa jotkut tyylikkäät kengät lähinnä kauppareissuja varten. Ensin mietin, että olisin hankkinut Noelille jotkut tosi makeet citylenkkarit, mutta sitten totesin, että makeilukenkiä ehtii ostella myöhemminkin. Nyt halusin panostaa ja ostaa mahdollisimman hyvät ja tyylikkäät popot kävelyä harjoittelevalle pojalleni. 


HYVIN JALKAA TUKEVA KENKÄ VAI PALJASJALKAKENKÄ?

Otin jo syksyllä selvää ensiaskelkengistä sen verran, että tiesin niiden suhteen olevan kaksi eri asian puolesta puhuvaa koulukuntaa: hyvin jalkaa tukevat kengät vs. paljasjalkakengät.  Hyvin kävelyä harjoittelevaa jalkaa tukevia kenkiä löytyy esimerkiksi Eccolta tai Superfitiltä. Paljasjalkakenkiä taas edustaa esimerkiksi Stonz

Tutustuessani ensiaskelkenkien valikoimaan, myyjä kertoi, että ne eroavat "normaaleista" kengistä siinä, että ne ovat päkiän alta joustavat, mutta nilkasta tukevat. Niiden lesti on myös varpaiden päästä leveämpi, jotta kenkä ei vahingossakaan pääse puristamaan. Monissa malleissa on vetoketju sivussa, jonka avulla kenkä on helppo saada jalkaan. Useimmiten nimittäin ensimmäisiä kenkiä ostettaessa, lapsi ei vielä osaa jännittää jalkaa niin, että kenkä olisi helppo sujauttaa jalkaan. 

Muistaakseni, paljasjalkakenkien puolesta puhujat taas perustelevat näkökantaansa sillä, että lapsen jalan lihaksisto ja jänteet pääsevät kehittymään ja vahvistumaan luonnollisesti. Heidän mukaansa liika tuki voi vääristää jalan kehittymistä. Lasten kengissä ei muuten saisi olla  esimerkiksi lainkaan korkoa, vaan pohjan tulisi olla tasainen, joustava ja muotoilematon. Paljasjalkakengissä lapsen jalka saa siis olla luonnollisessa asennossaan.

Jokainen tehköön itse päätöksen siitä, kumpaan koulukuntaan haluaa itse kuulua. Internetistä löytyy kyllä tietoa molemmista näkökulmista! Mä olen enemmän paljasjalkakenkien puolella, mistä syystä halusin jättää Stonzit pihakäyttöön. Kun nyt kuitenkin päätin haluta Noelille lenkkarit, koin paremmaksi ostaa ensiaskelkengiksi tarkoitetut kuin lörpöt merkkilenkkarit. 


MUUTAMA VINKKI KENKÄOSTOKSILLE

Kun lähdet ostamaan lapsellesi ensiaskelkenkiä, ota muutama vinkki talteen:

1. Mallinna lapsesi jalka pahville ennen ostoksille lähtemistä (Huom! Tee se niin, että lapsi SEISOO pahvin päällä!). Jos et tiedä lapsesi kengänkokoa, voit mallin avulla helposti testata tai mitata, mikä koko olisi lähinnä oikeaa.  

2. Valitse kengät, joissa on irrotettava pohjallinen. Sopivaa kokoa ei pysty tunnustelemaan kengän päältä, koska lapsen varpaat voivat olla sisällä kippurassa. Kun pohjallinen on irrotettava, voit ottaa sen kengästä pois, asettaa lattialle ja laittaa lapsen seisomaan sen päälle. Tällöin näet helposti, onko koko sopiva.

3. Varaa varvaspäähän kasvu- ja käyntivaraa noin 1,5cm! (Talvikengissä on hyvä olla 2cm.)

Muista tarkistaa vähintään kerran kuussa, että kenkä on sopiva! Pieneksi jäänyt kenkä ei tietenkään tunnu lapsesta mukavalta, mutta aiheuttaa myös virheasentoja jalalle, varpaille ja kynsille. Liian pienen kengän muuten tunnistaa esimerkiksi siitä, että varpaat ovat alkaneet kaivaa kuoppaa pohjalliseen.


KRITEERIT HYVÄLLE KENGÄLLE

Nämä kriteerit on hyvä pitää mielessä ostettaessa kenkiä myös isommille lapsille:
pohja: ohut, joustava, koroton, tasainen ja muotoilematon
kiinnitys: mahdollisimman monipuolinen, esim. nauhat (kiristysmahdollisuus juuri lapsen jalalle sopivaksi) sekä vetoketju (pienille lapsille, helppo laittaa jalkaan)
materiaali: hengittävä ja kulutusta kestävä


Jos pidät kenkäostoksilla ylläolevat vinkkini mielessäsi, on vaikea mennä pieleen. Tsemppiä ostoksille!

Sit vaan lapselle rohkeutta kengät jalassa kävelemiseen! Meillä sitä vielä uupuu, mutta pienin askelin edetään! ;)


2 kommenttia :

  1. Mekin suunnataan kenkäostoksille pian, joten kiitos vinkeistä😊 nyt vielä käytössä stonzit, jotka on kyllä ollut ihan paras valinta tän ikäisille, joka ei vielä kävele 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos olin avuksi! :) Noel uskaltaa tosi rohkeasti kävellä stonzeilla ulkona. Lenkkarit on selvästi paljon oudommat jalassa kuin tuollaiset paljasjalkakengät. :P Me siis jatketaan stonzeilla vielä pihalla! :)

      Poista