Sivut

17. joulukuuta 2017

KOHTI JOULUA - 17. LUUKKU: MEIDÄN PERHEEN JOULUPERINTEET



"Kohti joulua" on Kaksplussan blogiverkostolaisten oma joulukalenteri, jonka matkassa pääset jouluiseen tunnelmaan. Bloggaajat ovat mukana joulun odotuksessa ja julkaisevat jouluaiheisia postauksia vaihtelevilla aiheilla jokaisena päivänä aina jouluaattoon asti. Laita tonttulakki päähän, ota kuppi kuumaa glögiä ja inspiroidu siitä miten valmistella joulua yhdessä lapsen kanssa, löydä ideoita omaperäisiin itsetehtyihin lahjoihin ja herkullisiin resepteihin tai vain nauti ja fiilistele joulua meidän kanssaEilen Kohti joulua -postauksen kirjoitti Heidi, joka kertoi joulunajan leipomisperinteistään 

Tänä vuonna me juhlitaan joulua eri tavalla kuin ikinä. Kerroinkin jo tässä Lapsuuteni joulut -postauksessa, että meidän molempien perheissä on tapahtunut isoja muutoksia, joiden vuoksi koko joulu menee uusiksi. Mä oon noin vuoden verran stressannut sitä, miten saadaan joulu sujumaan ja ennen kaikkea sitä, miten mä saisin luotua Noelille yhtä ihanan joulun kuin mulla on etenkin lapsuudessani ollut. Miten mä saisin jatkettua mulle tärkeitä perinteitä samalle luoden uusia, meidän oman pienen perheemme perinteitä? Mun mielestäni perinteet ovat iso osa joulua ja sen tunnelman luojia. 

Koska mä tykkään suunnitella asioita etukäteen, olen jo miettinyt perinteitä, joiden haluan jatkuvan ja joiden toivon tulevan osaksi meidän tulevia joulujamme. 

 TONTTUJEN TÄYTTÄMÄ JOULUKALENTERI 
Mun vanhempani tekivät meille joulukalenteritaulun, joka täyttyi joulukuun ensimmäistä päivää edeltävänä yönä pienillä tontun jättämillä numeroiduilla paketeilla. Tämä sama joulukalenteritaulu on nyt meidän kodissamme. Tänä vuonna se ei tosin täyttynyt paketeilla, mutta ensi vuonna täyttyy aivan varmasti! (Joulukalenteritaulu näkyy tässä postauksessa.)

 YKSI LAHJA KUUSEN ALLA 
Meitä odotti joka aattoaamu yksi lahja kuusen alla. Pakettia avatessani alkoi heti tuntua jouluaatolta. Vatsanpohjassa kutkutti edessä oleva jännittävä päivä! Mä aion varmaankin tulevaisuudessa valita Noelille kuusen alle paketin, josta löytyy jotakin tekemistä, jotta aatto sujuisi sutjakammin.

 JOULUPUKIN KUUMALINJA 
Mikään ei starttaa aattoa yhtä ihanasti kuin Joulupukin kuumalinja! Mä katson edelleen sitä, koska se vaan yksinkertaisesti kuuluu jouluun. Joulupukille soittavat lapset on niiiiin symppiksiä! 

 RIISIPUURO 
Joulupukin kuumalinja pyöri aina taustalla syödessämme riisipuroa kanelin ja sokerin kera. Riisipuuroon oli tietysti piilotettu manteli, ja sen löytäjää odotti palkinto. 

 LUUMURAHKA 
Siis ah, luumurahka on ehkä parasta ikinä - ainakin, kun sitä syö kerran vuoteen. Luumurahka on ollut meidän jouluaterian jälkiruoka varmaankin aina. Äiti muistelee joka vuosi joulua, jolloin mun veljeni suostui syömään ainoastaan luumurahkaa ja rosollia... SEKAISIN.

 PUNATULKKU MUUTTAA JOULUKUUSEEN 
Nikke ei juurikaan ole puhunut itselleen tärkeistä jouluperinteistä, mutta tämä punatulkku-perinne tuntuu olevan hänelle tosi tärkeä. Niken lapsuudenkodissa on siis ollut punatulkku-koriste, jolle hän ja hänen siskonsa ovat rakentaneet kuuseen pesän. Tämä perinne tulee jatkumaan meilläkin heti, kun vaan löydetään jostain sopiva punatulkku! Ostin meille ensihätään kultaisen lintuparin, joka tuuraa punatulkkua siihen asti, että sellainen löydetään. (Idea linnunpesästä näkyy myös eilisessä luukussa.)

 JOULUPUKKI 
Mun lapsuudessani joulupukki joko kävi kylässä tai me lähdettiin etsimään pukkia ulkoa, jonka aikana pukki oli käynyt tuomassa lahjat. Todisteena oli lumiset jalanjäljet eteisessä. ;)

 LAPSELLE JOKA VUOSI OMA DISNEY-KUUSENKORISTE 
Mä keksin jo viime jouluna, että haluan ostaa Noelille joka vuosi uuden Disney-aiheisen kuusenkoristeen. Ne toivottavasti säilyvät niin kauan, että hän saa ripustaa ne oman kodin kuuseensa. 

 TONTTUOVI 
Tonttuovi taitaa olla tämän joulun kovin juttu. Mä ihastuin sen ideaan heti kuullessani siitä. Aion ehdottomasti ensi vuonna laittaa sellaisen meille. Tonttuovessa yhdistyy ihanasti leikki, jouluntaika ja jännitys. Aivan mahtava keksintö!

Miettikää, ensi viikolla tähän aikaan vietetään jouluaattoa! Ihan hullua, miten nopeasti joulukuu on tähän mennessä kulunut. Hieman alkaa mullakin jo vatsanpohjassa tuntua jouluntaika... Huomenna muuten Kohti joulua -postauksesta vastaa Elämä on herkkua! -blogin Niina.


4 kommenttia :

  1. Hei aika ihana idea tuo, että joka joulu ostaa Disney-koristeen joulukuuseen ja hän saa sitten isompana ne omaan kotiin!

    Ihanaa joulun odotusta sinne teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos samoin sinulle ja perheellesi! <3

      Täytyy toivoa, että koristeet pysyvät ehjinä...

      Poista
  2. Ihania jouluperinteitä siellä <3 Meillä on aika samanlaisia juttuja ollut. Ihan parasta on ollut se kiirrettömyys ja malttamaton odotus aattona. Riisipuuro, kuumalinja ja yksi paketti kuusen alla kuului myös meillä jouluun :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, just noi on parasta! <3 Ihanaa joulunodotusta teille, Maria!

      Poista