Huomenna se alkaa...

30. marraskuuta 2017


... Nimittäin Millamainen-blogin ensimmäinen joulukalenteri! 

Mä oonkin jo Instastoryn puolella höpötellyt mun hullusta päätöksestäni tehdä Millamaisen ensimmäinen joulukalenteri IKINÄ! Hullun päätöksestä tekee se, että päätin ryhtyä urakkaan ensimmäistä kertaa nyt, pienen taaperon äitinä. Sanotaanko, että helpompiakin joulukuita olisi ollut, mutta minkäs sille voi - jos inspiraatio iskee, se iskee ja kovaa! 

Seuraaville 24 päivälle on siis luvassa joulutunnelmointia. Kaikki joulukalenteripostaukset ovat  nimittäin jouluaiheisia, koska musta olisi hassua tehdä kalenteriin postauksia, jotka voisin julkaista koska tahansa muutenkin. Joulukalenterin luukku avautuu luettavaksi joka päivä klo 6 aamulla, joten voit nautiskella niiden parissa vaikka aamupalasi. Mutta ei huolta, jos et fiilistele joulua yhtä kovaa kuin minä, sillä niiden lisäksi on tietenkin luvassa myös peruspostauksia tuttuun tahtiin! 

Polkaistaan tästä käyntiin "millamainen joulukalenteri"! Toivottavasti olette siitä yhtä innoissanne kuin minä. Tai ainakin enemmän innoissanne kuin Noel vuosi sitten joulukorttikuvauksissa. ;)


Imetyksen lopettaminen - miksei kukaan kertonut tätä?!

29. marraskuuta 2017

Meillä loppui imetys Noelin tahdosta noin kuukausi sitten. Olin pikkuhiljaa vähentänyt niin, että lopetuksen aikaan päivän ainoa tissittelykerta oli ennen yöunia. Sekin jäi siis pois, kun Noel oli kiinnostuneempi tutista kuin rinnasta. Kaikki kävi siis meillä tosi helposti ja lapsentahtisesti! Olin mielessäni ajatellut, että lopetan imetyksen pojan ensimmäisen syntymäpäivän tienoilla, mistä Noel taisi olla samaa mieltä. Silti mulla oli muutaman päivän ajan tosi haikea olo.

Mutta arvatkaapa mikä mua ärsyttää? Se, ettei kukaan puhu siitä, mitä imetyksen lopettamisen jälkeen tapahtuu! Sama juttu muuten synnytyksen jälkeisten juttujen kanssa, suurimman osan kertomukset loppuvat siihen hetkeen, kun lapsi tulee ulos. Siksipä loppuraskaudesta kokosin listan niistä asioista, joita en tiennyt ennen raskautta



Imetyksen lopettamisesta tiesin sen verran, että rinta saattaa tuntua täydeltä, jolloin siitä pitäisi lypsää pahin paine pois, muttei liikaa, jottei viesti rinnalle maidontarpeesta. Tämä mulla jäi mieleen seurattuani aktiivisesti Imetyksen tuki ry:n FB-sivun aloituksia ja keskustelua. Mitään muuta en osannut odottaa tapahtuvan. En kertakaikkiaan mitään muuta! Ajattelin, että homma oli selvä, kun tukoksia tai paineentunnetta ei rintoihin tullutkaan. Voi miten väärässä olinkaan!

Mä ajattelin, että mun on nyt tehtävä aiheesta postaus, jotta edes joku toinen osaisi varautua tähän paremmin kuin minä. Nimittäin HORMONIT, mitkäs muutkaan! Imetyksen lopettaminen ei ollutkaan niin helppo juttu, koska nyt sen johdosta mun hormonit ovat TAAS sekaisin. Mulla on nukahtamisvaikeuksia ensimmäistä kertaa elämässäni. Mä olen väsynyt 24/7 ja päässä on samanlainen "epäselvä" olo kuin koko alkuraskauden. Mua turvottaa, mikä näkyy kasvoista ja vatsasta, joka ajoittain näyttää samalta kuin raskauden puolivälissä. Vaakakin näyttää nyt enemmän kuin kuukausiin, hiukan reilun kilon, mutta kuitenkin. Ja en tiedä onko tää mahdollista, mutta mun pissakin on tummempaa, vaikka juon edelleen saman verran vettä kuin aiemmin. Kertoisikohan sekin turvotuksen kerääntymisestä vai kuvittelenko vaan? 



Meillä on pieni ja aktiivinen Marraskuisten äitien porukka, josta selvisi, etten ole yksin asian kanssa. Kaksi heistä on myös huomannut outoja oireita: turvotusta, pahoinvointia ja raskausajasta tuttuja ällötyksiä. Mietittiin yhdessä, ettei voi olla sattumaa, että samassa yhteydessä meille kaikille tuli raskausajasta tuttuja oireita. Googlaamalla löysin myös keskusteluketjuja imetyksen lopettamisen aiheuttamista oireista. Outoa, ettei niistä mainita, vaikka tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, että imetyksen lopettaminen aiheuttaa hormoniheittelyitä. Mä olisin ainakin ollut iloinen, jos olisin saanut kuulla tästä etukäteen. Olisin osannut varautua tulevaan sen sijaan, että olisin pahalla mielellä turvotuksesta ja jatkuvan väsymyksen aiheuttamasta syyllisyydentunteesta. 

No, se on turha kiukutella hormoneilla. Niille kun ei voi tehdä yhtään mitään. Aika auttaa ja toivottavasti tämä olo tästä pian normalisoituu. Se on varma, että seuraavan raskaustestin plussan jälkeen en ihmettele enää mitään! :D Kaiken voi laittaa hormonien piikkiin. 

TYYLI: Luottoneule

26. marraskuuta 2017

Edellisessä postauksessani etsin pukeutumisinspiraatiota. Se toimi ilmeisen hyvin, koska kaivoin heti päälleni luottoneuleeni vuosien ajalta. Ensin kokeilin päälleni farkkuja ja jotakin lyhyempää neuletta, mutta hitto, kyllä se on todettava, että mä oon mekkonainen henkeen ja vereen! Farkut on joskus kivat, mutta tällä hetkellä mun yläosat eivät istu entisenlaisesti, joten ne saavat jäädä vielä odottamaan kaappiin. Mun tekisi hirveästi mieli uusia vaatekaappini sisältö, mutta taidan tehdä sen palkinnoksi itselleni, kun pääsen raskauskiloistani eroon.  


Mulla on joku ihan älytön turvotuskausi meneillään. En tiedä johtuuko imetyksen lopettamisesta vai mistä... Mun vatsani on näyttänyt parina päivänä samalta kuin raskauden puolivälissä ja kasvonikin ovat jotenkin turpeat. Se tosin saattaa johtua liian vähistä yöunista (Oma vika!), mutta vatsaa ne tuskin selittävät. Ollaan meidän Marraskuisten porukassa juteltu, ja ilmeisesti imetyksen lopettaminen voi aiheuttaa raskausoireiden kaltaisia tuntemuksia (kovaa turvotusta, pahoinvointia ja ruokaällötyksiä), kun meillä kaikilla parin kuukauden sisään lopettaneilla/vähentäneillä on sellaisia. Kummallinen juttu! Toisaalta, mitään en enää ihmettele! :D Raskauden aikana ja jälkeen on tullut selväksi, miten suuri vaikutus hormoneilla voi olla IHAN KAIKKEEN.

Turvotukset sikseen, tässä taas hyvin millamainen asu; mukavaa, pehmeää, neutraaleja värejä... Just tällaisissa mä viihdyn! Tuo neule on kyllä aivan mahtava, koska sitä voi käyttää skin pantsien tai ihan sukkahousujen kanssa. Mun varmaan pitäisi hankkia samantyylinen, mutta toisen värisenä, koska tuota tulee niin paljon käytettyä. Mistähän sellaisen löytäisi, oletteko nähneet jossain? Saa vinkata! Mua niin harmittaa, kun myin aikanaan mun H&M:n Vivienne Westwoodin yhteistyömalliston neulemekon (löytyy tästä postauksesta). Mikähän aivopieru mulle tuli! Mä oon niin kaivannut tuota neuletta! 


Tätä asua varten täytyy ostaa ne verkkosukkikset, joita jo himoitsin edellisessä postauksessa! Apua, tajusin muuten just, että jos laitan verkkosukkikset, mun täytyy ajella säärikarvani varmaan. :D Oivoi, täytyy kokeilla miltä ne näyttää, jos laitan niiden alle ohuet mustat sukkikset, ettei tarvitsisi ryhtyä sheivaushommiin. Mä oon niin laiska säärikarvojeni kanssa... Nää on just näitä talvipukeutumiseen sopivia juttuja, haha! Onneks ei oo kovin kylmä nyt ollut.

Sellaisia höpöttelyjä tällä erää! Nikke hoputtaa jo hiustenleikkuupuuhiin, joten mun on varmaan mentävä. Mä oon nykyään muuten sekä Niken että Noelin hoviparturi, mutta mikäs siinä, toistaiseksi mun asiakkaani ovat olleet oikein oikein tyytyväisiä. :D Palaillaan taas! 

TYYLI: Inspiraatiota talvipukeutumiseen

24. marraskuuta 2017

Syys- ja talvipukeutuminen on ominta mulle. Silloin saa luvan kanssa pukeutua kerroksiin. Tänä vuonna, kuten myös edellisenäkin, harmittaa, kun niin iso osa vaatekaapin sisällöstä vain pölyttyy hyllyillä. Kaipaan inspiraatiota pukeutumiseeni, kun musta tuntuu, että kierrätän aina samoja asukokonaisuuksia, joiden tiedän sopivan päälleni ja istuvan hyvin tai päinvastaisesti olevan tarpeeksi säkkejä malliltaan. Paras paikka löytää inspiraatiota on Pinterest. Tosin täytyy samaan hengenvetoon todeta, että sieltä löytyy melkoisen paljon enemmän lämpimien ilmojen asukokonaisuuksia kuin tänne kylmään Pohjolaan sopivia. 

Mä olen jonkin verran kierrellyt kauppoja, vaikken mitään raaskikaan itselleni ostaa. Huomaan, että alla olevasta kollaasista löytyykin muutamia samantyylisiä vaatekappaleita kuin joihin olen iskenyt silmäni. Tänä talvena mua houkuttelevat:

Verkkosukkahousut - Saisin koottua tosi samanlaisen asun kuin ensimmäisessä kuvassa! Mietin vain, että näyttäisinkö verkkosukkikset jalassa aivan joulukinkulta... Alle pitäisi tietysti laittaa paksummat sukkahousut, mutta asu ei siltikään sopisi kovin kylmälle säälle. 

Neuleet twistillä - Isot hihat, kirjailut, röyhelöt - AAH! Haluan niitä mun neuleisiini. Kun on päällä kiva neule hauskoilla yksityiskohdilla, näyttää perus farkkuasukin heti mielenkiintoisemmalta. Jokaisella pitäisi olla vaatekaapissa perusvaatteita kivalla twistillä!

"Aviator jacket" - Mä oon fiilistellyt lentäjäntakkeja mooonta vuotta! Jostain syystä en ole vielä hankkinut sellaista itselleni, vaikka olenkin aivan älytön takkihamsteri. Näissä takeissa viehättää pehmeän teddykarvan tuoma kontrasti kovien solkien ja nahan rinnalle. Voi hitsiläinen, pitäiskö mun vihdoin ja viimein hankkia tuollainen itselleni! 

Kuvat Pinterestistä

Tummanharmaa, muhkeat beaniet - Musta väri tuntuu monesti liian kovalta mulle, vaikka enenevissä määrin viihdynkin siinä. Tästä syystä olen ihastunut tummanharmaaseen! Mulla on yksi aivan ihana tummanharmaa oversize-neuletakki, joka näkyy tässä asussa. Mä voisin viettää koko talven tuossa neuletakissa! Bikbokin tummanharmaa villakangastakki (täällä ja täällä) on mun ikisuosikkini myös.   //   Tänä talvena, kuten myös edellisenäkin, muhkeat beanie-pipot on kova juttu. Tällä hetkellä mulla on ainokaisena keskiharmaan sävyinen, jonka oon ostanut Tukholmasta toissa vuonna. Haluaisin näitä pipoihanuuksia useammassa värissä!

Teddy-takit - Oon haaveillut muutaman vuoden ihanan pehmeästä, lämpimästä teddykarvatakista. Vihdoin tänä talvena ostin sellaisen itselleni! Mitään muuta takkia en olekaan sitten käyttänyt. Edellisissä asukuvissa tämä ihanuus näkyikin jo ja veikkaan, että tulette näkemään sitä kyllästymiseen asti.

Kipparilakki -  Tässä viimeisessä asussa viehättää ihanan neuleen lisäksi kipparilakki. Mulla on itsellänikin sellainen, mutta aivan liian harvoin päädyn pukemaan sen päähäni. Nostin kuvan tähän, jotta muistan kaivaa sen taas esiin ja yhdistää sen jonkun ihanan neuleen kanssa! Ensin vain pitää löytää jostain joku kiva neule twistillä. ;)

Mitä löytyy sun talven must-hankinnat- tai lempparit-listalta?   

10 luetuinta postausta

22. marraskuuta 2017

Mä olen kirjoittanut blogiani kesäkuusta 2011 lähtien. Takana on siis kuusi vuotta ja 760 postausta, aktiivisia ja vähemmän aktiivisia kausia, joihin mahtuu matkustelua, suuria elämänmuutoksia ja valmistuminen luokanopettajaksi. Tuntuu hurjalta, että täältä "yksien kansien" sisältä löytyy niin monta vuotta mun elämääni. 

Mä aloin yksi ilta miettimään, että mitkähän postaukset ovat kaikkein luetuimpia - Google Analytics auki ja selvittämään asiaa! 



Elokuu 2017 // Imetyksen lopettamisen tullessa ajankohtaisemmaksi, kirjoitin auki ajatuksiani raskauskilojen tiputtamisen suhteen. Näistä on lipsuttu, mikä sinällään ei yllätä. Pienin askelin etenen kuitenkin kokoajan!

Heinäkuu 2012 // Tässä on hyvä esimerkki blogiyhteistyön eduista: postaus jää käytännössä ikuisiksi ajoiksi internetiin, josta se pompahtaa hakukoneiden avulla aina ajoittain esiin. Aika hyvää mainosta sai Itella suklaarasialla! ;) 

Helmikuu 2014 // Postauksen otsikko kertookin kaiken; ylistyssanoja Essien kynsilakoille! Samaa mieltä olen edelleen. 



Lokakuu 2016 // Mä kokosin suurella rakkaudella Nikelle isyyspakkauksen. Ei yllätä, että postaus on suosituimpien joukossa, koska isyyspakkaukset tuntuvat edelleen olevan tosi kova juttu. 

Kesäkuu 2014 // Tässä postauksessa tein paljastuksen, jonka kertominen jännitti tosi paljon. Mä kieltämättä yllätyin, että tämä postaus on suosituimpien joukossa.

Elokuu 2017 // Tätä postausta oli tosi kiva tehdä, hassuja huomioita! 



Toukokuu 2017 // Hitsit, että mua jännitti julkaista tämä postaus! Pelkäsin saavani kuraa niskaani, mutta ilahduinkin suuresti huomatessani, että postaukseen suhtauduttiin tosi lämpimästi. Tiesin tehneeni oikean päätöksen julkaista kuvat vatsanalueestani raskauden jälkeen, kun niin moni kertoi saaneensa rohkeutta ja itseluottamusta esimerkistäni. 

Marraskuu 2017 // Musta tuntui luonnolliselta tehdä jatkopostaus palautumisestani. Tämäkin postaus otettiin lämpimästi vastaan! Mä oon niin onnellinen, että oon saanut mahdollisesti avattua oven  joidenkin mielissä kohti itsensä hyväksymistä. Me ollaan kaikki ihania ja kauniita just sellaisina kuin ollaan! Tälle postaussarjalle on muuten luvassa jatkoa.

Tammikuu 2014 // Epäpuhtaudet kasvoilla kiusaavat meistä monia! Itsekin olen monesti googletellut vinkkejä näppyjä vastaan. Edelleenkin molemmat mainitsemistani tuotteista ovat käytössä ja toimivat. Bacibactiin turvaudun edelleen aina, kun kasvoillani on tulehtuneita näppyjä.

Nämä kuvat on otettu osana OKL:n kuvataiteen didaktiikan kurssia.


Syyskuu 2011 // Luokanopettajan ammatti tuntuu olevan aina suosiossa. Se on kyllä hyvä, koska luokanopettajia tarvitaana aina! ;) Kokosin kahden postauksen verran kokemuksiani ja ajatuksiani luokanopettajaopinnoista Helsingin OKL:ssa. Postaussarjan toinen osa löytyy listalta vasta sijalta 47, miksiköhän ensimmäinen osa on ollut näin paljon suositumpi?

Siinäpä ne suosituimmat olivat! Löytyikö sieltä joukosta tuttuja postauksia? Varsinkin kiinnostaa noiden vanhempien osalta! Tiedän, että mulla on ainakin muutama tosi pitkäaikainen lukija (PUSPUS! ♡), muistaako joku teistä näitä vanhempia postauksia? Vuoden päästä olisi hauska toteuttaa tämä postaus uudestaan ja vertailla, löytyykö listasta vielä silloin samoja postauksia.

Vauvakriiseilyä vai -haaveilua?

20. marraskuuta 2017

Tuntuu niin oudolta, ettei mulla ole enää virallisesti vauvaa. Sanon virallisesti, koska Noelhan tulee ikuisesti olemaan äidin vauva. ;) Kohta parin viikon ajan olen ollut taaperon äiti. Se tekee mut tavallaan surulliseksi, koska lapseni on nyt oikeasti jo kovin iso. Sitä ei edes tajuakaan, miten nopeasti vuosi voi mennä ja mitä kaikkea sen aikana voi tapahtua, kunnes seuraa vierestä oman lapsensa kasvamista ja kehittymistä pikkuruisesta avuttomasta vauvasta kovaa vauhtia kasvavaksi yksivuotiaaksi. Äitini joskus sanoi, että lähipiirissä pitäisi aina olla vauva. Aiemmin hörähtelin sille, mutta nyt ymmärrän, mitä äitini tarkoitti. Vauvoissa vaan on sitä omaa taikaansa! En mä edes tiedä mikä se taika on, mutta hitsit ku vauvat vaan on niin ihania!



Vaikka kriiseilenkin Noelin kasvamisesta ja "taaperoitumisesta", nautin samalla vapaudesta, jota saan kokoajan enemmän. Tavallaan en yhtään ikävöi niitä ensimmäisiä kuukausia, kun hän oli niiiin riippuvainen minusta. Olivathan pesiminen, sylittely ja imetyshetket aivan ihania, mutta kyllä tämä vapaus ja sen myötä taas itseni löytäminen on myös ihanaa! On esimerkiksi ihanaa saada päivän mittaan omia hetkiä Noelin leikkiessä. Nautin myös siitä, että saan mennä ja pukeutua vapaammin, koska ei tarvitse huolehtia imetyksestä ollenkaan. Noelin kanssa kommunikoiminen on myös ehdottomasti helpottanut elämäämme! Siinä pari mieleeni nyt tullutta esimerkkiä.

Samaan aikaan, kun nautin vapaudestani, on päiviä jolloin haluaisin toisen lapsen syliini heti. Vauvakuumeen taso siis vaihtelee päivän mukaan! Toisena päivänä fiilis on: "Antakaa mulle vauva nyt heti tällä sekunnilla!", joskus taas aivan päinvastoin: "En kyllä halua uutta vauvaa vielä pitkään aikaan...". Yleensä mun fiilis kuitenkin on tällainen: "Ooo, haluan niin paljon olla raskaana, mutta en mä kyllä sitä vauvaa vielä halua." Tiedän kuitenkin satavarmasti sen, että jos raskaustesti näyttäisi plussaa, olisin onneni kukkuloilla!

Olen aika varma, että mua jännittää ajatus toisesta lapsesta, ja siksi seilailen vauvakriisistä, vauvahaaveeseen ja takaisin kriisiin. Elämä muuttuu silloin valtavasti, vaikka toisaalta vauvavuosi olisi ehkä helpompi, kun tietäisi ainakin suurinpiirtein, mitä tuleman pitää. Tai no, helpompi ja helpompi! Tuplasti enemmän työtä ainakin olisi kahden lapsen kanssa. :D Mä tiedän kyllä pärjääväni sittenkin, mutta silti! Ajatus toisesta lapsesta saa elefantin kokoiset perhoset lepattelemaan mun vatsassani.



Raskausaika oli musta niin ihanaa ja ainutlaatuista, ja kuten ylempänä jo kirjoitin, haluaisin olla tälläkin hetkellä raskaana. Mä voisin tunnustella vauvan liikkeitä ja potkuja vaikka ikuisuuden! Oli myös kutkuttavan jännittävää jutella Niken kanssa siitä, minkälainen pikkutyyppi mun mahassani asui ja arvuutella, tulisiko hän enemmän minuun vai Nikkeen.

Kun mietin tulevaa toista raskautta, ensimmäisenä ajatuksena mieleeni tulee, että haluaisin hypätä suoraan viimeiseen kolmannekseen, jotta saisin tietää, saisinko kokea alatiesynnytyksen vai olisiko tämä tuleva tyyppikin perätilassa, mikä johtaisi taas siihen, että synnyttäisin sektiolla. Jälkitarkastuksessa lääkäri sanoi, että toisilla kohdun muoto ohjaa vauvaa perätilaan, joten tottakai mä jäin stressaamaan asiaa... Mä olen aina halunnut kokea alatiesynnytyksen, joten jännitän älyttömästi näin överietukäteenkin toiveeni toteutumista! Mua stressaa myös, että jos toinenkin raskaus johtaa sektioon, alatiesynnytys ei enää tulevaisuudessa olisi mahdollisuus. Toinen kauhukuvani on, ettei kohtuun tehty leikkaushaava kestäisi enää uutta raskautumista. 



Toisen lapsen saamisen myötä meidän pitäisi varmaan muuttaa isompaan asuntoonkin. Tällä hetkellä meillä on 60-neliöinen kaksio, enkä tosiaan tiedä, miten taaperon ja vauvan nukkuminen samassa huoneessa onnistuisi. Ehkä se onnistuisi, ehkä ei. Isompi asunto tietysti maksaakin enemmän, mikä huolettaa, koska me eletään tällä hetkellä aikalailla kädestä suuhun -meiningillä. Toki me varmasti sitten saataisin asumistukea, mutta silti asumiskustannukset lisääntyisivät varmasti. Me ollaan kyllä Niken kanssa aina puhuttu, ettei lasten hankkimista voi ajatella rahan kannalta - me varmasti keksittäis keinot ja pärjättäis. Meillä ei muuten ikinä olisi oikeaa hetkeä hankkia lasta! Lasten hankkiminen/saaminen on sydämenasia, ei välttämättä järjen.

Vaikka toinen lapsi on päivästä riippuen enemmän tai vähemmän mielessä, me halutaan vielä nauttia täysillä Noelista. 

1-vuotissyntymäpäivä - JUHLAN AIKA!

19. marraskuuta 2017

Kirjoitinkin jo reilu viikko sitten, miten vietettiin Noelin syntymäpäivää kolmistaan, ihan vaan perheen kesken. Viikko sitten lauantaina koitti Noelin ihka ensimmäisten syntymäpäiväjuhlien aika. Juhlittiin silloin oikein pitkän kaavan mukaan; ensin perheen kesken, sitten meidän ystävien kanssa.  Mua etukäteen jännitti kovasti, miten järjestelyt sujuisivat, kun ensimmäistä kertaa oli pieni napero jaloissa pyörimässä. Olen kyllä monesti järjestänyt isoja juhlia eli se sinällään on tuttua, mutta kuten epäilinkin, ei juhlien järjestämiseen pystynyt nyt samalla tavalla keskittyä. Onneksi olin etukäteen viisas ja pyysin leipomis-/ruoanvalmistuapua. 

Suunniteltiin Niken kanssa yhdessä menu, joka muodostui seuraavanlaiseksi:
TEXMEX-PIZZAPIIRAKKA (mun äiti)  +  FETA-KASVISVOILEIPÄKAKKU ("anoppi")  +  KAALISALAATTI 
PORKKANAKAKKU  +  TROPICAL-JUUSTOKAKKU (mun äiti)  +  (Ikean) SUKLAAKAURAKEKSEJÄ  +  SUKLAATÄYTEKAKKU
KAHVIA  +  PUOLUKKABOOLIA (alkoholiton)

Mä päätin jo aikoja sitten, että haluan leipoa Noelin syntymäpäiväkakun ihan itse. Se oli mulle tosi tärkeää, silläkin riskillä, että kakun leipominen menisi aivan reisille. Kakun onnistuminen jännittikin mua kaikista eniten koko juhlissa, koska mä oon joka kerta aiemmin kakun tehtyäni uhonnut: "Saa**na, mä en enää ikinä leivo yhtäkään täytekakkua!" Yllätyksekseni, tällä kertaa mun ei tarvinnut kiukutella uhoissani ollenkaan. Kakusta tuli juuri sellainen kuin toivoinkin!





Syntymäpäiväjuhlien teemaksi valikoitui metsä ja sen eläimet. Saatiin kesällä Ruotsista tuliaisena kuvassa näkyvä ilmapallosetti, jota ajattelin luonnollisesti pohtiessani juhlien teemaa. Pöllön ja ketun lisäksi settiin kuului karhu- ja peurapallo. Kakkuun oli helppo tuoda teemaa mukaan muovieläimillä ja pienillä oksilla. Muita koristeita meillä ei ollutkaan! Ensi vuonna täytyy panostaa sitten enemmän, kun Noelkin ymmärtää niiden päälle. Tänä vuonna päästin itseni vielä suht helpolla. ;)

Me oltiin tosiaan kutsuttu perheemme juhlimaan klo 13 ja ystävät klo 16. Kaikenkaikkiaan vieraita oli melkein 30, joten hulinaa riitti! Meidän pieni päivänsankari oli aivan uskomattoman reipas koko päivän! Hän selvästi nautti ympäröivästä hälinästä ja huomion keskipisteenä olemisesta, vaikka normaalisti on ainakin alkuun varautunut.  Noel ei tosin oikein ymmärtänyt vielä kakun puhaltamisen tai lahjojen avaamisen päälle, joten se jäi meidän vanhempien tehtäväksi. Ensi vuonna varmaan molemmat kiinnostavat jo enemmän.

Jos lahjat tai kynttilät eivät sillä hetkellä kiinnostaneet synttärisankaria, siihen kuitenkin pystyi luottamaan, että Noel olisi aivan haltioissaan tarjoiluista! Hän sai maistella kaikkia synttäriherkkujaan, mutta oikein erityisesti häntä varten tein amerikkalaisista pannukakuista, turkkilaisesta jogurtista ja tuoreista marjoista pienen kakun. Noelin täytettyä vuoden, ollaan höllätty sokerin ja suolan suhteen. Kotona toki pyritään syömään edelleen sokerittomasti ja vähäsuolaisesti, mutta juhlissa, ravintolassa tai muussa poikkeustapauksessa ei enää "stressata" niiden suhteen.



Kuten jo kirjoitinkin, Noel oli aivan älyttömän reipas koko päivän! Hän oli aurinkoinen ja tyytyväinen, vaikkei nukkunut iltapäivällä päiväunia lainkaan. Väsy iski vasta kuuden jälkeen, tunti ennen yöunille menemistä. Mä luulen, että oltiin kaikki kolme aivan poikki - onnellisia, mutta aivan kaikkensa antaneita! Sänkyyn päästyään Noel sammui samantien.

Mulla on ollut juhlien jälkeen tosi kiitollinen olo meidän läheisistä ja ystävistä. Mä olin melkein tippa linssissä katsoessani meidän olohuoneeseen kokoontunutta ystäväjoukkoa. Vaikka me ollaan aivan erilaisessa elämäntilanteessa heidän kanssaan, he silti tahtovat osallistua meidän elämäämme ja tulla juhlimaan lapsemme ensimmäistä syntymäpäivää. Mä olen niin onnellinen ja kiitollinen meidän ystäväporukasta! Mä pystyn onnekseni sanomaan, että vain hyvin pieni osa meidän kavereista on jäänyt lapsemme myötä. Siis oikeasti, suurin osa on edelleen elämässämme mukana! Musta se on ihmeellistä! 


Mulla oli suuret suunnitelmat olla koko päivä kamera kädessä, mutta arvatkaa, miten kävi? Mä en ottanut kuvia kuin tarjoilupöydästä ja niihinkin oli jäänyt juustokakun koristelujen jäljiltä keksipaketti. Miten meni näin omasta mielestä?! :D Ehkä kuvien puute kertoo siitä, että juhlat olivat tosi kivat ja veivät mut mukanaan. Onneksi Nikke ja yksi ystävistäni oli napannut joitakin kuvia. Kiitos vielä kaikille juhlaan osallistuneille! Teitte meidän tärkeästä päivästä oikein erityisen mieleenpainuvan. 

Vuosi sektion jälkeen - vatsa edelleen pyllynreiällä

15. marraskuuta 2017

Reilu puoli vuotta sitten painoin "Julkaise"-nappia erittäin jännittyneenä. Silloin olin päättänyt olla rohkea ja julkaista kuvia raskaudenjälkeisestä vatsastani. Halusin tuoda lisää aitoutta blogimaailmaan ja sosiaaliseen mediaan, olla vertaistukena jollekin toiselle.

"Mä en ole vielä ikinä ollut täällä blogissa yhtä alasti kuin nyt, enkä tarkoita vähissä vaatteissa. Tämä asia tuntuu tosi henkilökohtaiselta, joten siksi siitä on vaikea kirjoittaa – tai ehkä kuitenkin näiden kuvien julkaiseminen tuntuu vaikeammalta, koska yleensä valitsen kuvia, joissa näytän mahdollisimman hyvältä. Nyt kuvien keskiössä on ne itselle työstämistä aiheuttavat piirteet. Se on pelottavaa."

Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen -postaukseni keräsi paljon ihania kommentteja ja sitä edelleen luetaan paljon. Mä halusin ja haluan edelleen olla rohkaisevana esimerkkinä siitä, miten pitää osata olla itselle armollinen ja häpeämisen sijaan olla ylpeä omasta upeasta vartalostaan, jonka sisällä on kasvattanut lapsen. Kirjoitin toukokuun postaukseen enemmän ajatuksiani mm. sosiaalisen median aiheuttamista paineista raskaudesta ja synnytyksestä palautumisen suhteen, joten en niitä avaa nyt tässä enempää. Mä ajattelin keskittyä kokonaan kroppaani ja puolessa vuodessa tapahtuneisiin muutoksiin.

Kuluneen puolen vuoden aikana en ole yrittänyt tiputtaa painoani, sillä en halunnut vaarantaa maidontuotantoani. En myöskään uskaltanut aloittaa lihastreeniä, koska epäilin, että mulla olisi vatsalihaksissa erkaumaa. Syys-lokakuussa pääsin ryhmäfysioterapiaan, jossa sain puhtaat paperit ja luvan aloittaa varovaisen vatsalihastreenin. En kuitenkaan aloittanut treenaamista, enkä ole muuttanut elämäntapojani muutenkaan yhtään, joten kaikki muutokset, jos sellaisia on, ovat tapahtuneet itsestään. 

 Miten suhtaudun nyt itseeni?  Mä olen edelleen pääosin sinut sen suhteen, että tuskin koskaan mun vatsani palautuu entisenlaiseksi. Kirjoitin toukokuussa: "Yhtenä päivänä kysyin Nikeltä, että jos me joskus erotaan, haluaako kukaan muu enää ikinä mua, koska en ole synnyttänyt heidän lastaan." Myönnän, että edelleenkin tuo ajatus käy ajoittain mun mielessä - vähemmän onneksi kokoajan! Ajoittain vain katson itseäni peilistä ja ihmettelen roikkuvaa nahkapussia ja imetyksen venyttämiä rintojani. Tällainenko mun kroppani nyt on? Ilmeisesti. Välillä oloni tuntuu tosi epäseksikkäältä. Useimmiten suhtaudun kuitenkin kroppaani entisenlaisesti, enkä edes ajattele koko asiaa. Eniten kiukuttaa, kun en vieläkään mahdu kaikkiin lempparivaatteisiini ja ne joihin mahdun, eivät istu mulle nätisti. 

Nikke muistaa edelleen kehua mua. Osaan jo heikkoina hetkinä kävellä suoraan Niken luokse kuulemaan kauniita sanoja.  Heti tulee parempi mieli, kun Nikke muistuttaa, miten kaunis ja seksikäs olen hänen mielestään ja miten mun vatsani on edelleen rakkausmasu, koska sen sisällä on kasvanut meidän upea poikamme.  


 Entäpä painonpudotus?   Imetys loppui pari viikkoa sitten Noelin aloitteesta. Mä aloitin imetyskertojen vähentämisen Noelin ollessa reilu 10kk:n ikäinen. Viimeinen imetyskerta tosiaan oli noin viikko ennen Noelin syntymäpäivää, kun nukkumaan mennessä huomasin, että Noelia kiinnosti tutti enemmän kuin tissi. Olin aika onnellinen imetyksen loppumisesta, koska se tarkoitti sitä, että nyt painoni lähtisi luultavasti laskuun. Mun kropallani ei olisi enää mitään syytä pitää kiinni raskauskiloista, kun ei varaenergiaa maidontuotantoonkaan enää tarvitsisi. Tilanne on nimittäin ollut edelleen sama, että herkutteluista tai herkuttelematta olemisesta huolimatta, mun painoni on pysynyt samassa lukemassa. Nyt imettämisen lopettamisen jälkeen olen ollut tosi motivoitunut näkemään vaivaa raskauskilojen tippumisen eteen. Uhosin elokuussa Ryhtiliike - suunnitelma raskauskilojen tiputtamiseen -postauksessa jättäväni herkut kokonaan, mutta täytyy myöntää, että olen onnistunut siinä tosi vaihtelevasti. Nyt Noelin synttärijuhlien jäljiltä olen taas repsahtanut, mutta sitä ennen olin muutaman viikon tosi kiltisti herkutellen enintään parina päivänä viikossa. Jääkaappi ja laatikot ovat nyt kuitenkin tyhjät herkuista, joten eiköhän se selkäranka taas löydy. Joka tapauksessa, nyt mulla on siis missio pudottaa raskauskilojani ja vielä niiden päällekin kiloja, yhteensä ainakin 16kg. Hyvältä näyttää alku, sillä vaaka näytti viikko sitten lähes kilon vähemmän kuin pari viikkoa aiemmin. Alkaisiko mun painoni vihdoin tippua? Uskallankohan olla toiveikas... Kohta mä ehkä mahdun taas vaatteisiini! IIIK!

 Mitä muutoksia huomaan kuvista?  Mä en ole yhtään osannut sanoa, että onko mun kroppani muuttunut puolen vuoden aikana. Sen olen huomannut, että uusia hiuksia on alkanut kasvamaan ja ihoni kunto hiukan rauhoittunut. Toukokuussa finnejä oli tosi paljon etenkin otsassa, nyt niitä on lähinnä poskissa. Näiden kuvien myötä kuitenkin huomaan, että raskausarpeni ovat vaalentuneet PALJON. Nehän olivat puoli vuotta sitten vielä kirkuvan punaisia! Ja vaikka vatsani edelleen pömpöttää, on pömpötys laskenut. Sen huomaa siitä, että korkein kohta on nyt alempana ja vatsa tuntuu tyhjemmältä. Tyhjemmän tuntuinen vatsa taas tarkoittaa löysempää nahkaa. Mun alavatsani tuntuu aivan pullataikinalta! Läskiä se ei ole, vaan kertakaikkisesti löysää nahkaa. Siitä saisi puristettua varmasti vielä komeamman "pyllynreiän" kuin toukokuussa, ja luulinkin tekeväni niin, kunnes koneelta huomasin, etten ollutkaan onnistunut. Kuvasta kuitenkin huomaa, miten syvälle mun sormet uppoavat nahkaan.  

Tällainen tilanne on siis tällä hetkellä. Kiinnostaisiko teitä kuulla miten painonpudotus-/palautumisoperaationi etenee? Mä voisin mielelläni vaikkapa parin kuukauden päästä viimeistään palata taas kroppa-asioihin täällä blogissani.



Loppuun haluan sanoa, että kaikki me ollaan omalla tavallamme täydellisiä. Yritä olla vertaamatta itseäsi muihin. Ole itsellesi armollinen. Kuuntele sinuun kohdistuvat kehut ja kauniit sanat, KUUNTELE. Ennen kaikkea, ole ylpeä itsestäsi, kropastasi ja saavutuksistasi.

"Mä kuitenkin haluan näyttää ja tuoda sitä aitoutta esille. Muistuttaa, että on erittäin OK olla just tämännäköinen, ennen kaikkea PEHMEÄ, tuore äiti. Ollaan ylpeitä itsestämme, kehoistamme ja ennen kaikkea ihanista lapsistamme!"

TYYLI: Teddyä ja Mikki Hiirtä

14. marraskuuta 2017

Jihuu, mikä blogiboogie mulla on päällä! Oon niin ylpeä itsestäni, että sain skarpattua! Toivottavasti teistäkin on mukavaa, että täältä löytyy useammin luettavaa kuin aikoihin. Vai oletteko kenties shokkitilassa postaustahdin kiihtymisen vuoksi? :D Mulla on tälle viikolle luvassa vielä kaikkea kivaa...

Yhtenä tavoitteenani oli asukuvien palauttaminen blogiin. Yhden tyylipostauksen olen taas vuoden tauon jälkeen julkaissut - TYYLI: Rock-hattaraa - ja paljon lisää on varmasti luvassa - tänään yhden asun verran! Välillä kuitenkin käy näin, ettei asu vaan näytä yhtä kivalta kuvissa kuin päällä, eikä naamakaan ole yhteistyökykyinen, mutta julkaisenpas silti nämä kuvat! Ei saa aina olla niin itsekriittinen.


Takki & huivi / Lindex     Mekko / Monki     Vyö / 2nd hand     Kengät / Aldo          

Mulla on ollut tuo Monkin mekko kaapissa yli vuoden, mutta pienen poolokauluksen takia, en ole pukenut sitä päälleni. Mä en kestä mitään kaulan lähelle tulevaa! En sitten yhtään. Koska muuten tykkään mekon kaapumaisuudesta, tein just ennen lähtöä radikaalin päätöksen leikata kauluksen pois. Tällä hetkellä kaula-aukko näyttää siis viimeistelemättömältä, ja ehkä sen sellaiseksi jätänkin. Täytyy vielä vähän mallailla. Jokatapauksessa mekko tuntui heti paljon enemmän multa! 

Koska tällä kertaa halusin kaapumaisuuteen vähän ryhtiä, laitoin vyötärölleni pari vuotta sitten FB-kirppikseltä ostamani Mikki Hiiri -vyön, joka pääsi ensimmäistä kertaa käyttöön. Mä oon monta kertaa meinannut pukea sen päälleni, mutta sitten kuitenkin nössöyksissäni laittanut takaisin kaappiin. Ehkä mä tästä rohkaistun käyttämään sitä useamminkin, koska mähän kuitenkin olen ihan älytön Disney-fani, joten vyö siis sopii mulle kuin nenä päähän.


Tällä kertaa otettiin kuvat Espoon tuomiokirkon edustalla, missä odoteltiin mun siskoa, joka oli  pian pääsemässä koulusta. Noel oli nukahtanut takapenkille, joten kovin kauas parkkipaikalta ei uskallettu mennä. Täytyy muuten myöntää, että asukuvien ottaminen on nykyään melko haastavaa, kun pikainen pihalla piipahtaminenkin vaatii lapsenkin pukemisen. Ei aina jaksa... Äidit tietää! :D Sitten jos lapsi on mukana, pitää häntä viihdyttää samalla. 

Hui, just tuli mieleeni, että mitäs sitten, kun Noel alkaa kävelemään! Apua. Ei se homma tästä ainakaan helpota! 

Meidän ohi kulki jatkuvasti ihmisiä. Mietittiin, että kuvittelevatkohan he, että ollaan tultu sinne ottamaan turistikuvia. Espoon tuomiokirkko on kuitenkin käsittääkseni yli 500 vuotta vanha, joten voihan sitä tosiaan nähtävyydeksi sanoa!  Nikke innostui ja käski mun ottaa turistiposeeraukseni. Alla siis turistikuvani kirkon kanssa. 

No, mitäs tykkäät asustani, kannattiko olla ohikulkijoiden pällisteltävänä ja palella ulkona? Ovatko nämä asu-/tyylipostaukset kiinnostavia? 

Nyt mä alan keskittymään Harry Potter -elokuvaan, joka pyörii taustalla. Saatanpa haukata palan joulutortustakin. ;) Palaillaan taas! 


ISÄNPÄIVÄ - Jos Noel osaisi puhua...

12. marraskuuta 2017

... hän varmasti sanoisi näin:

Isi on maailman hauskin. Meinaan monta kertaa päivässä kuolla nauruun! Erityisen kivaa on, kun leikitään kukkuu-leikkiä sängyn äärellä. 



On kivaa, kun isi tulee töistä ja alkaa heti leikkimään mun kanssa.

Isi tekee tosi herkullista ruokaa! Mä tykkään etenkin kana-kookoswokista. 

Isin kanssa on hauskaa soitella kitaraa ja bassoa.



Vaikka isi kuorsaakin tosi kovaa, musta on tosi mukavaa nukkua isin kainalossa päiväunia.

Me käydään isin kanssa aina kylvyssä. Isi leikkii mun kanssa siellä kaikilla mun kivoilla kylpyleluilla. Isi tykkää etenkin niistä merirosvoleluista. 

Isin kanssa on kivempi mennä iltapalalle, koska isi antaa välillä paahtoleipää. Samalla kun syödään, me kuunnellaan Fröbelin palikoita tai jotain rockia. 






Silloin kun äiti on poissa, me tehdään isin kanssa poikien juttuja. 

Isi lukee mulle paljon kirjoja. Isi myös leikkii mun kanssa. Joskus isi vie mut keinumaan. Oli kivaa laskea isin sylissä hurjasta liukumäestä Hoplopista. 

Mä rakastan isiä ihan hirveästi! Isi on maailman paras isi.


1. syntymäpäivä - miten me juhlittiin?

10. marraskuuta 2017

Olin aivan varma, että olisin tänään jatkuvasti kyynel silmäkulmassa, mutta toisin kävi! Mun vauvani täytti vuoden, eikä hän muuttunut yhtään isommaksi silmissäni. Pelkäsin, että koska Noel laskettaisiin pian taaperoksi, mun vauva jotenkin katoaisi. Toisin kuitenkin kävi! :D Ikuinen äidin vauva. 

Me haluttiin viettää perheen kesken Noelin syntymäpäivää jotenkin spesiaalisti. Nikellä kävi hyvä tuuri, kun yövuoro sattui juuri edeltävälle yölle, joten hän pääsi viettämään meidän kanssamme syntymäpäivää jo aamupäivästä lähtien.

Heräsin Noelin kanssa ennen kuutta aamupalalle, jonka jälkeen mentiin takaisin nukkumaan. Herättiin klo 9.30 aikoihin, leikittiin hetki olohuoneessa ja katsottiin Muumeja, syötiin lounasta ja sitten Nikke jo heräsikin. 


Mä olin päättänyt, että tekisin meille välipalaksi amerikkalaisia pannukakkuja Noelin syntymäpäivän kunniaksi, joten aloin tuumasta toimeen pojan herättyä päiväunilta. Pannarien päälle laitettiin granaattiomenaa, banaania, hunajaa, turkkilaista jogurttia sekä mustikoita, jotka tosin puuttuvat kuvasta. Pannareita tuli jättimäinen kasa! Vaikka syötiin kaikki useampi pannukakku, niitä jäi vielä seuraavaa välipalaa varten. Noel taisi syödä neljä tai viisi, mistä voi päätellä, että taisi olla melkoisen maukasta!

Me oltiin ehkä vähän tylsiä vanhempia, kun ei ostettu Noelille syntymäpäivälahjaa. Ajateltiin, että lauantain juhlissa Noel tulee saamaan niin monta pakettia, että tuskin jää kaipaamaan lahjaa meiltä. Päätettiinkin siis panostaa elämyslahjaan Hoplop-reissun muodossa! Välipalan jälkeen startattiin auto kohti Vantaanportin Hoplopia. Noel on käynyt kahdesti pienemmässä sisäleikkipuistossa Itiksen vieressä, joten hän oli aivan ihmeissään Hoplopin valtavuudesta. Hän oli supersuloinen osoitellessaan kysyvästi joka puolelle puistoa! Varsinkin suuret, värikkäät eläinhahmot olivat Noelin mielestä selvästi kivoja. Täytyy varmaan myös mainita, että Nikke oli myös aivan innoissaan - tottakai... Arvasin, että Niken sisäinen pikkupoika nostaisi päätään, vaikka hän alkuun yrittikin esittää coolia. ;)


Me pyörittiin pääasiallisesti pienten alueella, mutta tutkittiin tarkasti myös puiston muut nurkat. Nikke uskaltautui Noelin kanssa laskemaan rengasliukumäestä (Vai mikähän se mäki on nimeltään, jossa lasketaan uimarenkaan näköisellä jutulla alas?). Mä oon niin nössö, että jäin kannustamaan alas sekä tietysti ottamaan ensimmäisen laskun videolle. Ai että, miten mua nauratti, kun Noel oli laskun aikana hiukset vauhdista suoraan pystyssä, silmät lautasina, suu tiukasti kiinni ja kädet jännittyneinä antaumisasennossa sivuilla. :D  Jokaisen laskun jälkeen hän naurahti innostuneesti, joten jännityksestä huolimatta hänellä taisi olla tosi hauskaa. 



Hoplopin jälkeen hurautettiin ruokatankkauksen jälkeen Prismaan ostamaan leivontatarvikkeita lauantain syntymäpäiväjuhliin. Me osuttiin mahtavaan aikaan kaupalle, sillä siellä oli juuri alettu jakamaan ilmapalloja lapsille. Noelkin sai tietysti omansa! Ja voi kuulkaa, miten onnellinen meidän pieni synttärisankari oli omasta ilmapallostaan! Noel päästeli koko loppureissun ajan ilonkiljahduksia ja naurahduksia. Tietysti kaikista hauskinta oli nykäistä palloa niin, että se osui äidin päähän. :D

Me oltiin kotona vasta vähän ennen seitsemää, joten oli kiireellä aloitettava Noelin iltatoimet. Iltapalan ja -pesujen jälkeen sänkyyn jäi erittäin väsynyt, mutta tyytyväisen ja onnellisen oloinen poika. Noelin nukahdettua, minä ja Nikke halattiin toisiamme onnesta soikeina ja todettiin, että oltiin onnistuttu tekemään Noelin ensimmäisestä syntymäpäivästä tosi kiva. ♡ 

Vuosi Noelia / Paljon onnea rakkaimmalle!

9. marraskuuta 2017

Tästä kaikki alkoi. Vuosi sitten keskiviikkona 9.11.2016  klo 8.57 synnyit Naistenklinikan leikkaussalissa sektiolla.
SYNNYTYSKERTOMUS / SUUNNITELTU SEKTIO KLIK!

1KK  // 2KK
3KK // 4KK


5KK  //  6KK
7KK  //  8KK

9KK  // 10KK
11KK


12KK
    PALJON ONNEA RAKKAALLE NOELILLE 1-VUOTISSYNTYMÄPÄIVÄNÄSI!     

Olet tehnyt elämästämme täyden. Ihastutat meitä joka päivä iloisuudellasi, tyytyväisyydelläsi ja kiinnostuneella luonteellasi. Me rakastamme sinua päivä päivältä enemmän, olet meidän kallein aarteemme. Toivomme elämääsi onnea, rakkautta ja sopivasti haasteita ja mielenkiintoisia seikkailuja.

VUOSI ÄITINÄ JA ISÄNÄ - VASTAUKSET!

7. marraskuuta 2017

  Mikä vauvan syntymän jälkeen yllätti eniten? / Mitä ette osanneet odottaa ollenkaan?   
MILLA: Mä rehellisesti yllätyin siitä, miten helppoa kaikki loppujen lopuksi oli. Meillä kävi onni, että saatiin tyytyväinen lapsi, joka ei ole ikinä kitissyt/itkeskellyt turhasta. Mä olin henkisesti valmistautunut valvottuihin öihin ja jatkuvaan väsyneisyyteen, mutta en voi sanoa kokeneeni noista kumpaakaan. Tai no, valvotut yöt (=vain muutama tunti unta) voidaan laskea yhden käden sormilla. Mä en osannut odottaa, että oman lapsen kanssa pystyy kommunikoimaan näin aikaisin ja että lapsen ymmärrys kasvaisi näin suureksi alle vuoden ikäisenä. Mä ajattelin, että reilun vuoden iässä vasta.
NIKKE: Kirjotin tähän kolme lausetta, lukasin Millan lauseet läpi ja huomasin että oli samat jutut. Eli samat yllätykset kuin Millallakin. :)

  Hoidatteko tasapuolisesti Noelia, vai onko teillä molemmilla omat tehtävät?  
MILLA: Mä päätin jo raskausaikana, ettei musta tule parisuhteessa olevaa yksinhuoltajaa. Isä on yhtä lailla vanhempi lapselle kuin äitikin ja sen pitäisi näkyä arjessa. Tokihan on myös isän halukkuudesta kiinni, kuinka paljon hän tahtoo arkeen osallistua. Mun mielestä me ollaan Noelille tasavertaisia vanhempia. 
NIKKE: Millahan kotona on pääsääntöisesti, kun itse käyn töissä. Mulla on sitten iltaisin tottakai Noelin kanssa touhuamista, kylpyilyä, iltapuuroilua, hampaiden pesua jne. Viikonloppuisin heräillään vuoropäivin aamupalalle, että molemmat saa ainakin yhtenä aamuna viikossa pitkät aamu-unet.

  Onko joitain kasvatusperiaatteita, joista olitte ajatelleet olevanne aivan ehdottomia vielä ennen Noelin syntymää, mutta joista olette joustaneet nyt arjessa?   
MILLA & NIKKE: Suola ja sokeri tulivat ensimmäisinä mieleen. Me raskausaikana uhottiin, että kartellaan määrätietoisesti molempia sitten kun on sen aika, mutta ollaan rentouduttu niiden suhteen; kesällä Noel sai maistella jäätelöä, leipää ollaan silloin tällöin annettu, jne. 

  Mitä olette tehneet toisin kuin raskausaikana ajattelitte?  
MILLA: Mulla oli suuret suunnitelmat saada päivä käyntiin aikaisin ja lähteä jo aamupäivästä ulkoilemaan. Toisin kävi! Ois pitänyt tietää, että mun mukavuudenhaluinen luonteeni ei mihinkään muutu. Tokihan Noelin päiväunet sitoo myös aamupäiväksi kotiin, koska hän ei malta vaunuissa nukahtaa.  
NIKKE: Mulla tulee mieleen vaan, että meillä on varmaan ollut tarkoitus tehdä asioita perheenä. Vaikka ollaan tehty paljon asioita yhdessä;  käyty päiväreissuilla autolla, matkustettu Tallinnaan ja muita tällaisia, mutta monta kertaa ollaan todettu, että "olipas ihanaa olla vaan kotona".  

  Onko elämässä pysyneet samat ihmiset, jotka olivat osa elämää ennen raskautta?  
MILLA: Suurimmaksi osaksi kyllä. Joitakin kavereita ei tule enää nähtyä, koska viikonlopun bailaaminen on jäänyt meiltä pois. 
NIKKE: Luulisin, että samat ihmiset ovat pysyneet mukana, mutta välillä vaan on aikataulujen kanssa ongelmia eikä kaikkia ehdi nähdä niin paljon kuin haluaisi. Mä oon ainakin nähnyt kavereita melkeinpä yhtä paljon kuin ennenkin, lähinnä harrastusten ansiosta. 

  Miten teidän persoonat ovat muuttuneet?  
MILLA: Mä koen, että musta on tullut enemmän zen. Mä oon kyllä aina ollut luonteeltani rauhallinen, mutta nyt mun elämäni tuntuu jotenkin täydeltä ja joka päivä on tosi onnellinen ja kiitollinen olo. Nikestä on mun mielestäni tullut vastuuntuntoisempi ja rauhallisempi. Isyys on myös tuonut Niken tunteet entistä enemmän pintaan; lähes joka päivä jossain vaiheessa Nikke fiilistelee kyyneleet silmissä Noelin ihanuutta. Taitaa isi olla rakastunut poikaansa. ;)
NIKKE: En yhtään ymmärrä mitä Milla tuossa höpöttää ;) Oon huomannut myös että oon rauhoittunut. Musta on tullut myös paljon skarpimpi. Nykyään tulee mentyä ajoissa nukkumaan, myös viikonloppuisin, mikä ei olisi onnistunut mitenkään ennen Noelia. Nyt valvominen kostautuu, koska Noppe herää kuitenkin viimeistään seiskalta möyrimään, että aamupalalle olisi päästävä.

  Millaista on elää vaihdellen roolia äidistä/isästä kumppaniksi edestakaisin?   
MILLA: Mulla oli alussa ihan älyttömiä vaikeuksia karistaa äiti-minä pois. Mä olin kokoajan  valppaana Noel mielessäni, mikä vaikeutti meidän yhteisillä hetkillä rentoutumista. Pikkuhiljaa opin erottelemaan ne hetket, jolloin olen enemmän kumppani kuin äiti. 
NIKKE: Mulla ei ole ollut tän asian kanssa ongelmia, esimerkiksi heti kun Noel menee nukkumaan, mulla on relax-mode heti päällä. 

  Miten parisuhde on muuttunut?  
MILLA: Arkiset rakkaudenosoitukset ovat tulleet entistä merkityksellisemmiksi. Meillä on joka ilta yhteistä aikaa, mutta ei me silloin jakseta keskittyä toisiimme yhtä paljon kuin ennen Noelia. Me tarvitaan myös aikaa olla ihan itseksemme ja tehdä omia juttujamme. Meidän parisuhde on muuten myös rauhoittunut. Ei me ennenkään riidelty paljon, mutta nyt entistä vähemmän. Edellinen isompi riita taisi olla kesällä. Ollaan myös opittu olemaan entistä ymmärtäväisempiä toisiamme kohtaan.
NIKKE: Aikalailla kaikki mitä Milla sanoi. Me ollaan hitsauduttu toimivaksi perheeksi tässä vuoden aikana. 

  Kysytäänkö teiltä, että oletteko miettineet pikkusisarusta tai naimisiin menoa?   
MILLA: Ihme kyllä EI! Ainoastaan mun mummoni oli raskausaikana huolissani siitä, että jäisin lapsen kanssa yksin, koska ei oltu naimisissa. Muuten en muista, että multa ois kysytty asiasta. Mä olen aika avoimesti puhunut siitä, että Noel saa pikkusisaruksen kyllä joskus, joten ehkä sen takia siitäkään ei olla kyselty.
NIKKE: Mun hyvä ystävä meni kesällä naimisiin, jonka jälkeen on polttariporukka, hääseurueen miehet ja bestman-porukka vitsailleet, kuka menee seuraavaksi naimisiin, että saataisiin uudet polttarit ja uudet häät, joissa saa pitää kavereiden kanssa hauskaa. Yllättävää kyllä, nämä huulenheitot on ainoita vihjailuja ja uteluja naimisiinmenosta. Pikkusisaruksistaka kukaan ei tosiaan ole kysellyt.

Viime kesänä vietettiin päivä kahdestaan Tikkurila festareilla. Oli ihana huomata, että viihdytään edelleen loistavasti ihan vain kahdestaan.

TYYLI: Rock-hattaraa

5. marraskuuta 2017

Mä oon valtavasti kaivannut asukuvia tänne blogiini! Oli pakko kurkata, että milloin olen edelliset asukuvat julkaissut... Meinasin tippua tuoliltani, kun huomasin, että edelliset ovat VUODEN takaa, viisi päivää ennen sektiota (Möhömahan asu ja kuulumisia)!  En ole tosiaankaan siis raskauden jälkeen julkaissut yhtäkään asupostausta. Shokki. OLI JO AIKAKIN SIIS.

Asukuvia ei ole juuri tullut otettua raskauden jälkeen, koska mä olen kriiseillyt vaatekaappini kanssa. On niin ärsyttävää katsella kaikkia rakkaita vaatekappaleita hyllyillä ja rekillä ajatellen: "Ehkä vielä jonakin päivänä mahdun taas tuohon... ja tuohon... ja tuohon. Huoh..." No, nyt mä päätin, että koska skarppaan postaustahdin kanssa, haluan myös tuoda tyylipostauksia taas blogiini.  Vaikka mun asuni olisivatkin ihan peruskauraa, tyyli on kuitenkin tosi iso osa mua ja blogiani, joten SO WHAT - härkää sarvista ja inspiroitumaan! 

Musta siis tuntuu tällä hetkellä, että oon raskauden jälkeen vajonnut tyyli-inspiroimattomuuden suonsilmään, josta mä oon nyt vihdoin ja viimein saanut kammettua itseni ylös. Kuulostaa varmasti hölmöltä monen korvaan, mutta sellainen, jolle oma tyyli on ollut tärkeä itseilmaisun väline, ymmärtää varmasti mistä puhun. Kai se on tämä lähestyvä vuosipäivä, joka saa mut ajattelemaan, että kaiken pitäisi olla jo ennallaan, kun Noelin syntymästä on kuitenkin ensi viikolla "jo" vuosi. 



Nahkatakki / Vila     Neule, huivi & hame / Lindex     Kengät / Dr. Martens 

Vuosihan on oikeasti ihan älyttömän lyhyt aika kun suhteuttaa sen siihen, mitä kaikkea ensimmäisen vauvavuoden aikana tapahtuu; uuteen elämänvaiheeseen totutteleminen, raskauden jälkeisen kropan hyväksyminen, tasapainottelu "oman itsen" ja äiti-identiteetin välillä... Huh! Listaa voisi jatkaa vaikka kuinka. Oikeastaan laskeminen pitäisi aloittaa jo raskaustestin plussasta, koska silloin ainakin oman kokemukseni mukaan alkaa vähintäänkin ajatustyö tulevien muutosten sulattelemiseksi. 

Mä oon niin onnellinen siitä, että vaikka mulla väistämättä tirahtaa kyynel silmäkulmaan miettiessäni Noelin kasvamista, mä saan kokoajan enemmän itseäni takaisin. Siinä vaiheessa, kun imetys väheni vain iltatissiin, tunsin saaneeni vapauteni takaisin. En tosin ikinä kokenut imetystä taakkana, mutta kyllähän se sitoo lapseen. Nyt näyttää siltä, että se viimeinenkin tissittelykerta jää Noelin aloitteesta pois, sillä eilen hän oli enemmän tutin kuin tissin perään nukkumaan mennessä. Nyt siis tuntuu siltä, että jaksan vihdoin kunnolla keskittyä taas pukeutumiseeni. Mä niiiiin pidän bileet, kun taas mahdun kaikkiin mun ihaniin vaatekappaleisiin. Mä vaihdan asua kerran tunnissa! :D 


Tällä kertaa asuksi valikoitui hattaranvärinen neule ja musta perushame. Koska asu tällaisenaan oli vähän liian tylsä, halusin tuoda siihen särmää maihareilla ja nahkatakilla. Mä oon täällä blogin puolella aiemminkin kuuluttanut, että rakastan yhdistellä vastakohtia.  Tässä asussa hattarainen neule luo kivan vastakohdan nahkatakille ja maihareille.  Ehkä mulla olikin tänään niin helppo olla kameran edessä, kun asukin tuntui niin omalta. Vinkkinä muuten, että maihareiden avulla saa tosi helposti tuotua särmää asuihin. Ne sopivat nimittäin melkein asuun kuin asuun ja mielestäni kaikkein parhaiten silloin, kun ne yhdistää johonkin kepeään ja naiselliseen!

Just kun oltiin lopettelemassa kuvaamista, tuli aivan upea ruusukultainen valo. Olispa ollut ihana, jos sama valo olisi ollut kaikissa kuvissa! Onneksi saatiin edes tähän viimeiseen kuvaan taltioitua se. 


Sellainen asu tällä kertaa. Toivottakaa mulle inspiraation tuulia, jotta asukuvat palaisivat taas osaksi Millamaista.

PSST. Vielä ehtii esittää Nikelle ja mulle kysymyksiä aiheesta VUOSI ÄITINÄ JA ISÄNÄ -postauksen kommenttiosioon. Julkaisen postauksen tulevalla viikolla! :)