Kaksplus.fi

"Huomenna halataan" - mistä aikaa parisuhteelle?

22. elokuuta 2017

Mä oon kirjoittanut 13.12.2016 postausluonnokseen: "Huomenna halataan". Noel oli silloin kuukauden vanha. Tuo lausahdus me sanottiin Niken kanssa silloin ihan liian usein. Huomattiin monesti illalla, ettei oltu päivän aikana edes ehditty halata, saati sitten pussata. Päivät hujahtivat nopeasti ohi ja olivat aika raskaita, koska uuteen elämänvaiheeseen totutteleminen sekä rytmien ja rutiinien löytäminen oli vielä kesken. Meidän parisuhde jäi silloin toissijaiseksi.

Meillä oli kuitenkin siinä mielessä hyvä tilanne, että molemmat tiedostettiin, ettei toisen huomiotta jättäminen ollut mitään henkilökohtaista. Oltiin etukäteen keskusteltu siitä, millaista pian koittava vauva-arki tulisi olemaan ja valmistauduttu siihen, ettei yhteistä aikaa enää olisi samalla tavalla kuin ennen ja että sitten kun pikkuvauvavaihe olisi ohi, vapautuisi aikaa taas toisillemme.  Tärkeää olikin, että molemmat ymmärsivät, että tilanne oli tilapäinen eikä rakkaus toisiamme kohtaan ollut vähentynyt, vaikkei entisenlaisia hellyydenosoituksia ja sutinoita makuukammarin puolella hetkeen olisikaan. Oltiin molemmat niin rakastuneita meidän poikaan, että tavallaan osoitettiin rakkautemme toisiamme kohtaan poikamme kautta; ihmeteltiin yhdessä miten onnekkaita me ollaan, miten suloinen meidän poika on ja kyynelehdittiin onnesta ja rakkaudesta vuoronperään. 

Rakkaudenosoitukset muuttuivat siis Noelin syntymän jälkeen. Mä koin olevani oikein erityisen rakastettu ja arvostettu esimerkiksi niinä hetkinä, kun Nikke antoi mun nukkua aamulla, toi mulle sapuskaa sohvalle imetyshetkinä tai osti kaupasta yllätysherkkuja. Tuollaiset arkiset jutut nousivat entistä merkityksellisemmiksi, kun fyysiset hellyydenosoitukset jäivät väsymyksen ja arjen alle. Korostan taas, että meillä homma toimi siksi, että me molemmat oltiin samalla viivalla parisuhteen fyysisyyden kanssa - se ei nyt ollut ensisijaista. 

Ensimmäisinä kuukausina aikaa parisuhteelle ei siis entisenlaisesti juurikaan ollut. Kahdenkeskisiä hetkiä oli tosi vähän, mutta se oli meille molemmille okei silloin. Joskus iltaisin jaksoin valvoa hetken Niken kanssa TV:tä katsoen. Kerran käytiin autokaupoilla kahdestaan, paristi elokuvissa (minä nukuin osan...). Ehkä tärkein syy siihen, miksi meidän parisuhde kuitenkin voi niin hyvin silloin pikkuvauva-aikanakin oli se, että tehtiin paljon yhdessä; hoivattiin ja ihailtiin Noelia yhdessä, nukuttiin päiväunia kaikki yhdessä, vaihdettiin vaipat yhdessä... Otettiin kaikki irti YHDESSÄ meidän ihanasta elämänmuutoksesta ja annettiin toisillemme aikaa totuttautua siihen. 

Kun arki alkoi taas rullaamaan, alettiin pikkuhiljaa löytää energiaa parisuhteen fyysiselle puolellekin. Mulle oli vaikeaa löytää itsestäni avopuoliso-Milla, nainen, kun olin niin uppoutunut uuteen äiti-rooliini. Kyllä te äidit tiedätte, miltä se äitiys tuntuu! Olo on etenkin alkuun aika overwhelmed... Musta tuntui tosi haastavalta esimerkiksi pysähtyä halaamaan tai pussaamaan, kun olin niin touhu päällä kokoajan. Pysähtyminen ja rentoutuminen, vitsit se olikin vaikeaa! Nikke joutui välillä väkisin pysäyttämään mut ja käski halaamaan ja pussaamaan. :D Mulla oli sellainen olo kuin olisin automaattitoiminnolla toimiva äitirobotti, ja yhtäkkiä pitikin löytää itsestä se tyttöystävä/avopuoliso, jota Nikke halusi halata ja pussata. Mun pääni oli vain täynnä äiti-ajatuksia, joten rentoutuminen oli TOSI haastavaa. Onneksi, mulla on niin ihana mies, joka tuntee mut älyttömän hyvin ja aina ymmärtää mua, vaikka mikä olisi. Me keskusteltiin fiiliksistämme paljon ja Nikke antoi mulle aikaa ja otti mua lähelle pikkuhiljaa. Ihan huomaamattani aloin taas nauttimaan kosketuksesta ja lähekkäin olemisesta ja ennen kaikkea osasin taas pysähtyä siihen hetkeen.

Jotkut pariskunnat pitävät treffi-iltoja säännöllisesti. Ihailen sitä, mutta toisaalta se ei taas tunnu omalta jutulta. Musta tuntuu, että me molemmat nautitaan kaikista eniten, kun tehdään koko perheen voimin jotain kivaa. Tokihan välillä tekee hyvää käydä ihan kahdestaan/kavereiden kanssa elokuvissa, keikalla tai syömässä, mutta aika harvoin me on käyty. Ollaanhan me repäisty viettämällä kahdestaan yksi yö Tallinnassa (Karkumatkalla Tallinnassa - miten vauva pärjäsi?) ja kokonainen päivä Tikkurila Festivaaleilla ihan kahdestaan. Tiksin festareilla olikin erityisen mukavaa, koska ehkä ensimmäistä kertaa Noelin syntymän jälkeen olin oikeasti rentoutunut, enkä huolehtinut lapsestani ollenkaan. Me huomattiin Niken kanssa, että pärjätään edelleen mahtavasti kahdestaan - meillä oli oikeasti tosi hauskaa! ;)

Syy siihen, miksi ei ehkä kaivata niin paljon kahdestaan lähtemistä on se, että Noel on jo monta kuukautta mennyt iltaunille klo 19. Siinä jää vähintään kolme tuntia yhteistä aikaa joka päivä, aika luksusta! Meillä on aina joku sarja, jota katsotaan jakso tai pari illassa. Usein myös tehdään "sarjaeväiksi" jotain hyvää iltapalaa, esimerkiksi dippivihanneksia tai tonnikala-tuorejuustopatonkeja. Tietysti myös käytetään vapaita tunteja kotitöiden tekemiseen ja omiin juttuihin. Noel on myös niin helppoluonteinen ja tyytyväinen lapsi, ettemme juuri koskaan koe olevamme väsyneitä, uupuneita tai täynnä vauva-arkea. Meidän arki on tosi kivaa! Kaipuu yhteiselle ajalle kodin ulkopuolella voisi olla eri, jos tilanne kotona olisi raskaampi. 

Vaikka sanoinkin, etteivät säännölliset treffit ole meidän juttumme, suosittelen silti erittäin vahvasti tekemään asioita myös kahdestaan ja jättämään lapsen/lapset hoitoon! On tärkeää muistaa, että sinä ja puolisosi olette tiimi. Jos teidän tiiminne voi hyvin, näkyy se myös lapsellenne. Vauvan jättäminen hoitoon on aina ainakin vähän sydäntä riipivää, mutta yleensä aina kovempi paikka äidille kuin lapselle. ;)

Tällä hetkellä meidän suhde on tasapainoisempi kuin koskaan. Mulla on pari pitkää suhdetta taustalla, mutta Niken kanssa mun on ollut paras olla. Siksi oonkin yllättynyt, että meidän suhde on Noelin myötä vain syventynyt, tullut "täydemmäksi" ja tasapainoisemmaksi, vaikka luulin, että meillä meni jo tosi hyvin ennen poikaamme. Me ei aiemminkaan juurikaan riidelty, mutta nyt vielä entistä vähemmän. Mä luulen, että meidän salaisuus on tasa-arvoinen ja keskusteleva suhde, jossa pyritään ymmärtämään ja kuuntelemaan toista korvat höröllä- niin hyvässä kuin pahassa. Me sanotaan monta kertaa päivässä, että rakastetaan toisiamme. Nikke kehuu, että olen maailman paras äiti, minä taas kyyneleet silmissä nautin ja kehun Nikkeä ihanaksi, omistautuneeksi isäksi. Olen kokenut tosi tärkeäksi oman jaksamiseni kannalta, että Nikke ottaa myös hoitovastuun Noelista ollessaan kotona. Niin sen pitäisikin mennä, mutta harmillisesti tiedän, ettei se aina niin ole. Toki myös seksi ja muu suhteen fyysinen puoli on tosi tärkeää, koska niiden kautta on pakko olla nainen ja puoliso. On tosi tärkeää välillä unohtaa äiti-identiteetti ja olla vaan itseään varten. 

Tiivistettynä:
1. Keskustelkaa etukäteen siitä, millaista vauva-arki tulee olemaan ja mitä muutoksia se tuo parisuhteeseenne.
2. Antakaa toisillenne aikaa ja ymmärrystä totuttautua uuteen elämänvaiheeseen ja identiteettiin. Älä painosta kumppaniasi läheisyyteen tai jos kumppanisi tuntuu painostavan, keskustelkaa rohkeasti ja avoimesti. 
3. Tehkää arkisia asioita yhdessä. Nauttikaa ja ihmetelkää lastanne yhdessä. Tukekaa toisianne arjessa. Vaadi puolisoasi tarvittaessa jakamaan vastuu, sun ei tarvitse tehdä kaikkea. 
4. Jättäkää lapsi/lapset hoitoon edes silloin tällöin, vaikka kuinka kirpaisisi, ja tehkää asioita myös kahdestaan.   

2016 kesällä Noel oli mun masussa ja oltiin yhdessä menossa neuvolaan.


4 kommenttia :

  1. Kiitos kivasta postauksesta! <3

    VastaaPoista
  2. Tämä oli sellainen hyvän mielen postaus, niin ihanasti kirjoitettu! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihanaa, että postaus sai sulle hyvän mielen! Kiitos! <3 :)

      Poista