Kaksplus.fi

Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen

25. toukokuuta 2017

Jaiks, nyt jännittää. Mä olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista jo kauan. Tästä aiheestahan saisi kirjoitettua romaanin, mutta mä tyydyn tällä kertaa vähän vähempään. ;) Olen jättänyt postauksen kirjoittamatta, koska mua on nolottanut se, miten "huonosti" olen palautunut raskaudesta. Eilen aloin miettimään, että mua on NOLOTTANUT. Siis täh?! Mun kroppani on tehnyt älyttömän hienon työn, kasvattanut sisällään ihmislapsen, ja nyt mua nolottaa se, miltä näytän? Valot päälle, nainen! 



Sosiaalisessa mediassa näkyvistä vastasynnyttäneistä äideistä, suurin osa on kuvissa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen entisissä mitoissaan, vatsa heti timminä. Oletusarvoksi muodostuu se, että tottakai mäkin olen sellaisessa kunnossa heti. Entäs kun niin ei käykään? Alkaa nolottamaan, että on jotenkin epäonnistunut palautumisessa, vaikka palautuminen ei loppujen lopuksi ole kuitenkaan itsestä riippuvaista. Raskaudesta palautuminen tuntuu suorittamiselta, vaikka juuri silloin pitäisi olla itselleen kaikkein armollisin. 

Tokihan edellä kirjoittamani syytös sosiaalisen median luomista paineista vauvojen äideille on vain osasyy paineisiin. Jokaisella meillä on se tietty kroppa, jossa on hyvä olla. Siihen palaaminen on varmasti jokaisella toiveissa. Osalla käy niin hyvä tuuri, että sen tavoittaa helposti, osa taas ei koskaan enää saavuta sitä, ja joutuu ehkä tekemään paljonkin työtä uuden vartalonsa hyväksymisen kanssa. Siihen auttaa aika, armollisuus ja oman kumppanin tuki. Nikke kutsuu mua edelleen kauniiksi. Hän on nimennyt mun vatsani rakkausmasuksi, koska Pärsky kasvoi siellä.  



Heti sektion jälkeen oli helppo olla, koska tiesin, että olin vasta saanut lapsen. Painokin lähti tippumaan, joten mikäs siinä. Kolmen kuukauden päästä vatsa edelleen pömpötti, mutta paino ei enää tippunutkaan. Tässä vaiheessa alkoi hymyni hyytyä. Nyt melkein seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen, mun painoni ei ole kuukausiin liikkunut suuntaan tai toiseen kaikesta herkuttelusta tai herkkujen karsimisesta huolimatta. Raskauskiloja on edelleen noin kuusi jäljellä, olen painavampi kuin koskaan aiemmin. Veikkaanpa, että ne eivät lähdekään ennen kuin lopetan imetyksen. 

Mulla on se onni, että olen aina osannut olla itselleni armollinen. Olisin toki voinut aloittaa heti synnytyksen jälkeen vahtimaan ruokavaliotani ja käymään hikilenkeillä. Sen sijaan nukuin päiväunia lapseni kanssa, opettelin äitiyteen rauhassa ja rentoutuen sekä nautin uusiutuneesta elämästäni. Myönnän, että olen myös laiska ja mukavuudenhaluinen luonne, joten silläkin on tietysti ollut vaikutusta asiaan. Joku reippaampi ehkä olisi tehnyt kaikki nuo edellä mainitsemani asiat. 



Myönnän, että nyt kriiseilen raskauden jälkeisen kehoni kanssa enemmän kuin aikaisemmin. Se johtuu täysin siitä, että mun ihoni on nyt huonommassa kunnossa kuin koskaan teininäkään. Mulla on yleensä aika hyvä iho, mutta nyt otsani on aivan täynnä punaisia näppylöitä. Samoihin aikoihin, kun näpyt ilmestyivät kasvoilleni, alkoivat hiukseni ohentua ja kuivua. Tämän päälle tajusin, että kevätkengistäni suurin osa tuntuu pieniltä. Jalankokonikin on siis ilmeisesti raskauden takia kasvanut. Omat farkkuni eivät vielä mene kiinni, koska vatsassani on niin paljon löysää. 

Vaikka pääosin olen armollinen itselleni ja suuren työn tehneelle vartalolleni, on mullakin synkkiä ajatuksia. Yhtenä päivänä kysyin Nikeltä, että jos me joskus erotaan, haluaako kukaan muu enää ikinä mua, koska en ole synnyttänyt heidän lastaan. Kuka nyt haluaisi katsella imetyksen venyttämiä rintoja ja housunkauluksen päällä rötköttävää nahkareppua. Kuka muka sellaista pitäisi seksikkäänä? Pääsenkö mä ikinä omaan tavoitepainooni?



Tässä mä nyt kuitenkin olen. Kasvoni näpyillä, hiukset kuivina ja ohuina. Mun vatsani roikkuu, pömpöttää, hytkyy nauraessani ja näyttää pyllynreiältä, kun sitä puristaa. Sektio- ja raskausarpineen kaikkineen tämä on nyt mun vatsani. Aika näyttää, että millaiseksi se muuttuu vai muuttuuko edes. Siinä vatsassa olen kantanut mun kalleimman aarteeni. Toivottavasti tulevaisuudessa saan kantaa siellä pikkuveljen tai -siskon Pärskylle. Mä rakastan mun vatsaani ja kehoani, josta olen ylpeä. Se on rakkausmasu. On normaalia, että näin isojen muutosten sulattelussa menee aikaa, joten ole säkin armollinen itsellesi! 

Mä en ole vielä ikinä ollut täällä blogissa yhtä alasti kuin nyt, enkä tarkoita vähissä vaatteissa. Tämä asia tuntuu tosi henkilökohtaiselta, joten siksi siitä on vaikea kirjoittaa – tai ehkä kuitenkin näiden kuvien julkaiseminen tuntuu vaikeammalta, koska yleensä valitsen kuvia, joissa näytän mahdollisimman hyvältä. Nyt kuvien keskiössä on ne itselle työstämistä aiheuttavat piirteet. Se on pelottavaa. Mä kuitenkin haluan näyttää ja tuoda sitä aitoutta esille. Muistuttaa, että on erittäin OK olla just tämännäköinen, ennen kaikkea PEHMEÄ, tuore äiti. ;) Ollaan ylpeitä itsestämme, kehoistamme ja ennen kaikkea ihanista lapsistamme! 




56 kommenttia :

  1. Ihana rohkea Milla 💙

    VastaaPoista
  2. Todella hyvä postaus ja oon ihan samaa mieltä!:) En oo jaksanut mäkään stressata synnytyksen jälkeen kropasta en sitten yhtään :D ehkä pikku hiljaa ajatus alkaa hiipiin kun neiti täyttää juuri 1v :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että tykkäsit postauksesta! Sulla on oikea asenne! Kaikki aikanaan... Mäkin alan keskittymään palautumiseen kunhan imetys loppuu. En halua sitä riskeerata isoilla ruokavaliomuutoksilla tms. :)

      Poista
  3. Mä en vieläkään ole palautunut mun lapsien syntymästä ja nuorin on jo 14 😀. Niin kauan kun itsestä on hyvä olla ja puolisosta olet edelleen haluttava, niin eipä huolta.
    Oot kaunis ja rakkausmasukin on pieni. Me ollaan arpikaimoja, sektioarpi ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, oma olo on tärkein! :)

      Kiitos, Outi! ♡

      Poista
    2. Mun.poika 6,5 v enkä.ole palautunut vieläkään. Sektio myös tehty ja se pussi jäi. Ei se lähe vaikka laihtus. Mutta enpä ressaa kyl .Siinä se roikkuu mukana 😂

      Poista
    3. Näinpä just! :D Hyvä asenne Marika!

      Poista
  4. Hieno ja rohkea kirjoitus! :)

    VastaaPoista
  5. Olet maailman paras sinun omalle, ihanalle lapsellesi, kaikki muu tulee vasta sen jälkeen, hyvää ja aurinkoista kesää teille.
    T. Toinen äiti ja nyt jo kahden pienen mummi

    VastaaPoista
  6. Kiitos. Minunkin vatsa on samanlainen nyt neljä kuukautta synnytyksestä. Ei ollut esikoisesta. Mut toisesta tulikin isompi vatsa. Painoa on 7kg lähtöpainoon ja mulla lähtöpainokin ylipainon puolella. Ollaan armollisia itsellemme. Kyllä se nahka pikkuhiljaa kiristyy. Onneks sulla on positiivisesti huomioiva mies!

    Itse ajattelen että laihdutan vasta sitten kun on kaikki lapset tehty. Haluan vielä yhden. Ja sen jälkeenkin pitää tietty huomioida imetys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistäsi, Anne! :)

      Sama täällä, lähtöpainokin oli jo korkeampi kuin tahtoisin, joten kunhan imetys loppuu, alan paneutumaan itseeni. Nyt mulle on tärkeintä, että lapseni saa maitoani! :)

      Niken tuki on tosiaan ollut mahtava. Olo vois olla hyvin erilainen, jos en kokisi itseäni kauniiksi ja halutuksi.

      Poista
  7. Moi!
    Kiitti tärkeän aiheen kirjoittamisesta 💕 Siis mulla on ollut niiin samoja ajatuksia, kuin sulla. Oon pienen 8 kk vanhan pojun äiti ja jotenkin oon saanut luotua itelle paineita raskaudesta palautumisesta. Itsekin painan 7kg enemmän, kuin koskaan, mikä ei kyllä ole paljoa, ja herkut maistuu. Suurin "kriisi" ulkonäöstä oli ehkä siinä 4-6 kk kohdalla. Sitä ennen olin ymmärtänyt, että raskaudesta on vielä hyvin vähän aikaa ja luotin siihen, että kyllä tämä tästä. Nyt olen kuitenkin hyväksynyt, että kropan palautuminen vie aikaa enkä odota enää nopeaa ihmemuutosta, niin kuin mediassa. Varsinkin se sanonta, että imetys lauhduttaa ei ainakaan omalta osaltani pidä paikkaansa ;D Tähän tekstiin on hyvä palata, ku tuntuu taas siltä, et joku on tässä asiassa sammuttanut valot tän naisen päästä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei pidä tuo sanonta kyllä munkaan kohdalla paikkansa! :D Ehkä kilot sitten lähtevät rytinällä, kun imetys loppuu. Tällä hetkellä en halua riskeerata maidontuotantoa ruokavaliomuutoksilla. :)

      Ollaan armollisia ja ymmärtäväisiä itseämme kohtaan! Me ollaan upeita, kauniita ja ihania äitejä, ennen kaikkea naisia! ♡

      Poista
  8. Sä oot niin kaunis Milla. Oli mahasi minkä näköinen tahansa <3

    VastaaPoista
  9. Oot upea ja rohkea nainen!❤

    VastaaPoista
  10. Rauhassa vaan :) äidit saa näyttää äideiltä! Mulla esikoisesta loput kilot alkoi tosiaan lähte vasta imetyksen loputtua ja ehkä vasta 1,5-2v päästä olin suunnilleen lähtöpainossa, mutta kyllä siitä kehosta silti näkee että äitejä ollaan :D eli se on jouduttu niellä, että samanlaiseksi se ei taida palautua ikinä. Nyt tässä toisessa raskaudessa on jo odotusvaiheessa aika karusti tullut esille, että se "ennen raskauksia-kroppa" taitaa olla taakse jäänyttä elämää. Niin paljo enempi leviää joka suuntaan numero kakkosesta �� Mutta tärkeempää on oma hyvä olo ja terveelliset elämäntavat, kun puntariin tuijottelu ja riittää, että oman puolison silmissä on kaunis. Tsempit ja myötätunnot täältäkin siis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tämä tosiaan on asia, jonka kanssa maltti on valttia. Pitää antaa omalle kropalle ja mielelle aikaa sulatella isoa muutosta. :) Hyvin sanottu, että äidit saa näyttää äideiltä! ♡

      Tsemppiä loppuodotukseen! Sulla ei oo enää kauaa jäljellä, ihanaa!

      Poista
  11. Näytät upealta!

    Täällä on sama ongelma. Onneksi olen alkanut olemaan sinut tuon vatsan kanssa.

    VastaaPoista
  12. Ei ollenkaan ruma maha. Kaunis ja pieni, usko pois! Itselläni oli ihan sama tilanne 7kk kohdalla. Vasta 10kk vauvam kanssa uskalsin ottaa kuntokuurin, ruokavaliomuutoksen ja vatsalihasten erkauman kuntouttamisen koska siinä vaiheessa ei ollut enää riskiä erkauman jäämiseksi liian avoimeksi (kannattaa lukea netistä milloin suoria vatsalihaksia saa alkaa harjoittelemaan, vasta kun erkauma on itsestään palautunut tarpeeksi pieneksi) ja vauva pärjäsi muullakin kuin imetyksellä toisin sanoen oma dieettini ei vaikuttanut häneen ja koin olevani valmis taas kunnom hikiliikuntaan. Minulla oli juuri tuollainen eteenpäin jäävä pömppis ja se kyllä palautui. Nyt kun olen toista kertaa raskaana, aiemmasta vähäiset raskausarvet ovat levinneet jo yli navan ja pidän realistisena ettei tällä kertaa pömppis lähde niin helposti/ollenkaan (kiloja tullut paljon enemmän kuin ekalla kerralla) mutta ne on minun taisteluarvet ja todiste siitä että haluan saada omia rakkaita lapsia. Ulkonäkö ei ole kaikki kaikessa tässä elämässä ja harvoin käyn edes rannalla mahaani esittelemässä. Uimahallissa minua ei kyllä kiinnosta kuka mahaani katselee, katsokoon arpiani jos tahtovat! :D Nehän vain kertovat muille että olen äiti.

    Itseluottamus rakentuu muusta kuin mahan koosta tai sileästä mahasta. Se on asennekysymys! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla tuli eka raskaudessa tosi paha vatsalihasten erkauma. Ehdin sitä vuoden kuntouttaa fysioterapeutin avulla. Ei ehtinyt ihan täysin kuntoon kun tulla tupsahdin toisen kerran raskaaksi. Alkaa myöhemmin kuntoutus taas alusta, mutta ei se haittaa. Ihanaa ku tulee toinen äitin kulta maailmaan. Onneksi mies tykkää minusta minkä näköisenä tahansa.

      Poista
    2. Ensimmäiselle anonyymille:

      Aamen, just näin! Onnekseni, mun itsevarmuuteni on aina ollut vahvalla pohjalla kropan muutoksistani huolimatta. :) Se on ennen kaikkea juuri asenteesta kiinni!

      Tuota erkaumaa mä oon kyllä yrittänyt tunnustella... En oo vielä uskaltanut jumppailla, koska en oo yhtään varma, että miltä vatsalihasten kuuluu tuntua! :'D Vasta sitten, kun joku, jolla on asiasta kokemusta, kokeilee ja sanoo, että on ok, uskallan vasta kokeilla. :D

      Poista
    3. Toiselle anonyymille:

      Mahtava asenne! ♡ Onnea odotukseesi! Myöhemminkin ehdit tosiaan hoitaa itsesi kuntoon. :)

      Poista
  13. Tismalleen samalta näytän tosin arpea ei löydy mutta muuten ja ensi viikolla tulee 6kk täyteen pojalla...vielä on jäljellä 7kg..kyllä prkl vielä lähtee!!! 😄
    Ihanaa, että teitä kanssasisariakin on olemassa, se tuo lohtua ❤

    VastaaPoista
  14. Minulla on täysin samannäköinen vatsa kuin sinulla! Sektiosta on yli vuosi. Viimeiseen puoleen vuoteen ei ole tapahtunut mitään muutosta. Imetän vielä ja en odota muutoksia vatsan seudulla ennen kuin olen lopettanut imettämisen. Minäkin kuulun siihen ryhmään jonka paino ei imetyksen aikana putoa. Muuten ei haittaa mutta etsiessäni mekkoa kesän juhliin niin näytin kaikissa mekoissa siltä kuin oisin raskaana :D Kannetaan vatsamme ylpeänä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö oo harmillista, että kaikkialla lupaillaan, että raskauskilot tippuvat, kun imetät?! :D Mä en ollut kuullut ennen sektiota yhtäkään puheenvuoroa siitä, että näinkin vois käydä. :D

      Todellakin kannetaan!! ♡

      Poista
  15. Kiitos tästä tekstistä! <3 Minulla 3,5kk ikäinen sektiolla syntynyt tyttö ja painin myös noiden samanlaisten ajatusten kanssa! Tiedän, että pitää olla armollinen itselle, mutta etenkin silloin kun kuljen ihmisten ilmoilla ilman lasta häpeän vartaloani... Tyhmää, tiedän sen... Tytön kanssa kulkiessani osaan ajatella armollisemmin... Mutta tästä kirjoituksestasi sain vähän voimaa siihen, että jaksan opetella olemaan vielä armollisempi kehoani kohtaan! Kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä huomasin saman silloin heti sektion jälkeen! Siis, että pojan kanssa kaikki mun ympärillä tajuaa, että mulla on raskausmaha ja -kiloja, eikä se oo mun "oikea" maha. Hölmö ajatus... Nyt oon huomattavasti enemmän sinut vatsani kanssa, mikä varmasti johtuu siitä, että se on pienentynyt pikkuhiljaa. Itse en oo sitä huomannut, mutta Nikke aina välillä on todennut, että rakkausmasu on pienempi.

      Mahtavaa, jos sain sua edes vähän ravisteltua ajattelemaan armollisemmin kroppaasi kohtaan! ♡

      Poista
  16. Wau, kiitos tästä! Mikä upea nainen oletkaan!

    VastaaPoista
  17. Kiitos! Täällä painitaan hyvin samalaisissa fiiliksissä ja samalle näyttäen, toki ilman sektioarpea. Löysää löytyy, reilu 15kg aloitus painoon, kengät puristaa.... noh kaksi ihanaa lasta 2v ja 2kk <3 en antaisi heitä pois mistään hinnasta ja lisää lapsia tahdon vielä. Kerran viikossa olen nyt käynyt jumappa että saa äiti vähän omaa aikaa ja elokuussa 2018 toivon näyttäväni hyvältä hääpuvussa, siis omasta mielestänikin. Hikiliikuntaa aion lisätä jossain vaiheessa mutta nyt imetys on tärkeämpää. Miehelle kyllä kelpaan nöin,mutta myönnän että vaikka kuinka yritän ajatella ja olla armollinen itselle, ahistaahanse ettei juuri mikään vaate näytä hyvältä päällä tai kun ei yhdetkään farkut mahdu jalkaan ku sen verran tuli toisesta lapsesta leveyttä lisää. SILTI haluan lisää ja voisin olla kotiäitinä seuraavat 10 vuotta, tiedän että kelpaan mieheni lisäksi myös lapsilleni juuri tällaisena!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muakin eniten ahdistaa just se, että omat vaatteet ei mahdu päälle tai istu kunnolla. Mulla on niin ihania vaatteita kaapissa, että harmittaa!

      On tosiaan toimiva keino kroppakriisin aikana ajatella tai katsoa omaa lasta. Mulla ainakin katoaa kriisi samantien, kun näen mun pikkumurun. ♡ Meilläkin on toiveissa saada useampi lapsi, joten en usko, että saavutan missään nimessä ikinä enää mun "ennen raskautta" -kroppaani. En kyllä haluakaan! Se tuntuu niin pienenpieneltä vähäpätöiseltä asialta lasten rinnalla...

      Poista
  18. Juuri niin kaikki totta 💜 ihana kun kirjoitit!

    VastaaPoista
  19. Rakkaat äitit ! Se teiän keskivartalo tarvitsee vatsatreeniä , syvät lihakset kuntoon , lantionpohjalihakset eli rakkauslihakset kuntoon ! Kun syvä poikittainen vatsalihas ei oo kunnossa se tekee pyöreyttä ! puolituntia Pilatesta on tehokkaampi masulle entä tunti juiksua ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla onkin suunnitelmissa aloittaa pilates kotitreeninä. Kun vaan vielä löytäis sopivan hetken sille... :D Kiitos vinkistäsi!

      Poista
  20. Ihana, ihana, ihana. Melkein itkin tätä lukiessa. Osaisinpa ottaa yhtä rennosti kuin sinä. Täällä 8kk synnytyksestä ja samanlainen masu löytyy. Sen lisäksi epparihaava joka ommeltiin väärin kipuilee ja haittaa. Aikaa vie ennenkuin olen sinut tämän uuden minän kanssa. Mutta 2018 elokuussa häät joten tavoitetta riittää :) Jos ainakin sen -25kg sais. Kiitos vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ihana sinä! ♡ Mahtavaa, että postaukseni kolahti.

      Mulla oli vähän sama homma. Mä kriiseilin mun vatsani kanssa oikein erityisen paljon niin kauan kuin siinä oli muistutuksia leikkauksesta. Mulla piti olla sulavat tikit, mutta eivät olleetkaan tai niissä oli joku vika. Joka kerta katsoessani vatsaani, tuli mieleen leikkaus ja sen jälkeiset kivut, fiilikset ja ällötykset. Jälkitarkastuksessa lääkäri kaivoi ne tikit ihon sisältä. Onneksi mulla oli ainakin silloin vielä tunnoton se alue. Sen jälkeen mä pystyin vasta aloittamaan kokonaisvaltaisen parantumisen/sopeutumisen. Ymmärrän siis, että sullakin on hankaluuksia unohtaa, hyväksyä ja päästä eteenpäin oman uuden kroppasi kanssa. Tsemppiä matkalle sen hyväksymistä kohti! ♡ Oot ihana juuri tuollaisena. Kaikki merkit raskaudesta on merkkejä sun upeimmasta saavutuksestasi, lapsestasi. Kanna niitä ylpeydellä! ♡

      Poista
  21. Kiitos tästä kirjoituksesta, oot tosi kaunis ja rohkea, nostan hattua. Meki pojan kans nauretaan mun mahalle joka on lötkö ja pehmeä tyyny 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! ♡

      Eikä, ihanaa! Just noin sen pitääkin olla. :)

      Poista
  22. Minulle ei jäänyt juurikaan vatsaa raskauksista, toki itse huomaan eron. Linna negra (kiemurteleva sellainen) on jäänyt, saa nähdä, lähteekö koskaan ja teiniaikainen napakoruarpi on hassusti levinnyt. Rinnat, jotka ovat aina olleet pienet (mutta terhakat) sitten muuttuivatkin ensimmäisen imetyksen loputtua pieniksi nahkalepareiksi. Tiedän niiden tällä toisella kertaa muuttuvan vieläkin enemmän lepareiksi.

    Kun lapset on nyt saatu, heitin kaikki vanhat vaatteet kiusaamasta pois ja ostin uudet. Sitä ennen en ollutkaan ostanut juuri mitään. Nyt minulla on uusi vartalo, äitivartaloni, ja uudet vaatteet tuovat sen parhaat puolet esiin. En itke, ettei lantioni mahdu vanhoihin farkkuihin tai etteivät rinnat täytä vanhoja paitoja. Nyt olen uusi parempi minä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovin yksilöllistä tosiaan on palautuminen raskauden jälkeen! Saa nähdä mitä mun rinnoille tapahtuu imetyksen jälkeen. Luultavasti roikkuvat polvissa asti, kun ei oo mitkään pienet tissit. :D Mullakin näkyy kiemurteleva linea negra, mutta aika haaleasti enää.

      Ihana, miten hyväksyit uuden vartalosi! <3

      Poista
  23. Mä niin nauroin tuolle otsikolle, oot ihana!

    On ihanaa, että kerrot fiiliksiä noin avoimesti. Samanlaisia ajatuksia on varmasti suurimmalla osalla naisista. Älä ikinä hetkeäkään ajattele, etteikö joku muukin rakastaisi sinua just tuollaisena kuin oot!
    Pistät vaan hyvillä mielin vanhaa rompetta kiertoon ja ostat uutta nättiä tilalle, kurkkaat peilistä uudessa ihanassa asussa/kengissä ja tokaset, että piru kun näyttää hyvältä. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, kiitos! :P Me ollaan Niken kanssa naurettu mun pyllynreikä vatsalle niin paljon, että oli pakko tuoda se otsikkoon mukaan. :D

      Just näin on tehtävä! Kiitos tsempistäsi Camilla! <3 Ite oot ihana. ;)

      Poista
  24. Kiitos!

    Rohkea teksti :)


    -Eea, pömppömasu ja 6kk poika

    VastaaPoista