Kaksplus.fi

Karkumatkalla Tallinnassa - miten vauva pärjäsi?

24. toukokuuta 2017

  Maaliskuun lopulla koitti kauhulla odottamani karkumatka Tallinnaan ilman Pärskyä. Tässä pari viikkoa sen jälkeen kirjoittamani postaus, joka oli unohtunut luonnoksiin.   

Kun Nikke kertoi jouluna ostaneensa meille liput Haloo Helsingin keikalle Tallinnaan matkoineen ja yöpymisineen, meinasin suuttua. Pärsky oli silloin vasta reilun kuukauden ikäinen, enkä mitenkään olisi voinut kuvitella hänen pärjäävän ilman mua. Rauhoittelin itseäni laskemalla, että reissun aikaan pikkuinen olisi "jo" reilu neljä kuukautta. Okei, ei niin paha. Mutta silti ehkä saatoin purskahtaa paniikki-itkuun... Otsikossa pitäisi ehkä sittenkin lukea, että "Karkumatkalla Tallinnassa - miten äiti pärjäsi?"! :D

Joulusta lähtien olin pumpannut pakkaseen maitoa ja valmistautunut henkisesti kauhulla odottamaani viikonloppuun. Vihdoin pari viikkoa sitten koitti sen aika. Mentiin mun vanhemmilleni yöksi edellisiltana, jotta Pärsky voisi jäädä jatkamaan sinne yöuniaan, kun me lähdettäisiin kuuden aikaan aamulla ajelemaan kohti Länsisatamaa. Jännitin ja panikoin niin paljon, että unohdin pakata oman passini! Jouduttiin siis kääntyä ympäri - hyvä minä. Olin hiukan herkillä, kun meinasin purskahtaa itkuun, kun tajusin passini unohtuneen.


Perjantaiaamuna startattiin karkumatkamme. Yllätyksekseni en itkenyt, kun jätettiin Pärsky isäni hoiviin. Laivalle päästyäni mulla oli jo kuitenkin ihan valtava ikävä Pärskyä! Tuijottelin pojan kuvia puhelimestani. Olin myös ehkä salaisesti hiukan kiukkuinen Nikelle siitä, että hän "pakotti" mut jättämään poikani yökylään. :D Tiesin toki, että Pärsky olisi parhaassa mahdollisessa hoidossa, mutta silti... Se näkymätön napanuora on kovin vahva!

Maihin päästyämme odoteltiin hetki, että saataisiin avaimet meidän vuokraamaamme asuntoon. Käytiin ostamassa välipalaa, ja kun päästiin asuntoon, nukuttiin päiväunet. Tuntui oudolta nukkua ihan rauhassa... Päikkäreiden jälkeen shoppailtiin hetki. Ostettiin pojallemme tuliaisiksi ryömivä rapu sekä vaatteita Zarasta. Tuliaisten ostaminen toi mulle hyvän mielen! Ihan kuin Pärsky niistä ymmärtäisi, että me ei olla häntä unohdettu, vaikka totuushan on, ettei näin pieni mitään oikeasti ymmärrä. Tuleekohan musta sittenkin lastaan lahjova äiti? :D



Iltaan mennessä olin unohtanut ikäväni ja pystyin nauttimaan Niken seurasta. Konserttipaikalle lähtiessämme emme meinanneet löytää taksia, koska Tallinnan taksit eivät olleet varautuneet suomalaisten joukkoryntäykseen. Haloo Helsingin konsertista sen verran, että se oli paras, jossa oon ikinä ollut! Mahtava show, hyvät biisit ja kokonaisuus täysi kymppi. Nikke "pakotti" mut ottamaan yhden siiderin konserttiin mukaan. Vaikka pistinkin vastaan, oli sitä mukava siemailla samalla biisien tahtiin hytkyen (Saipas tuo lause kuulostamaan mut vanhalta! :D). Konsertin kruunasi meidän edessä täysillä tanssien, ilmakitaraa soittaen ja sanoja huutaen noin kymmenvuotias poika! Ai että, kun nautittiin toisen onnellisuudesta ja heittäytymisestä! Mä sanoin Nikelle, että toivon, että Pärskystä kasvaa yhtä itsevarma lapsi!



Kämpälle takaisin päästyämme syötiin iltapalat, jonka jälkeen mentiin NUKKUMAAN. Voi kyllä!Äiti ja isi lapsivapaalla, mikäs sen parempaa! Mä taisin kyllä ensin pumpata neljättä kertaa tissit tyhjiksi, jottei maidontuotanto häiriintyisi. Aamulla kun herättiin ennen klo 8 (Siis mitä, ME, jotka ennen pääsimme just ja just ennen klo 11 ylös sängystä!), tuli ikävä Pärskyä. Taisin laittaa heti viestin vanhemmilleni, että miten yö on mennyt. Yllätyksekseni sain kuulla, että poika oli nukkunut 7,5h ilman heräämistä ja vielä ihan yksin! Meinasin pyörtyä... :D


Aamupalan jälkeen lähdettiin talsimaan satamaan. Vatsanpohjaa kutkutti jo kovasti! Odotin malttamattomana Pärskyn näkemistä sekä imettämään pääsemistä, koska pumppaaminen tuntui niin ärsyttävältä. Laivamatka meni onneksi nopeasti yhdessä Two Dotsia  puhelimella pelaten ja tuliaisia shoppaillessa. Automatka vanhempieni luokse sen sijaan tuntui kestävän ikuisuuden...!

Olin kuvitellut mielessäni, miten Pärsky hihkuisi oikein innosta ja silmät syttyisivät rakkaudesta, kun hän näkisi minut. No, saatoinpa hieman pettyä... Pärsky oli äitini sylissä, katsoi mua ja käänsi katseensa pois.  Kiitti vaan! Hetken päästä hän oli kyllä lämmennyt jo mulle - varsinkin, kun sai maitoa. ;) Kun Nikke toi naamansa pojan eteen, alkoi poika hetken kummastelun jälkeen itkemään, mutta se luultavasti johtui Niken lippiksestä.




Juttelin vanhempieni kanssa heti siitä, miten Pärskyllä oli mennyt. Molemmat kertoivat, että poika oli ollut rentoutunut ja aurinkoinen oma itsensä! Sanoin kyllä, että "Kertokaa vaan, että poika on itkenyt, ei se haittaa. Olkaa vaan rehellisiä!", mutta vanhempani vakuuttivat, ettei poika ollut itkenyt kuin ainoastaan kerran, kun ei saanut maitoa tarpeeksi nopeasti.

Vastaus otsikon kysymykseen: vauva pärjäsi superhienosti. Äiti sen sijaan ei ehkä malta hetkeen jättää lastansa yökylään...

Ei kommentteja :

Lähetä kommentti