Kaksplus.fi

Tyhjälle seinälle väriä sisustustauluilla

4. huhtikuuta 2017

BLOGIYHTEISTYÖ // DESENIO // ALEKOODI

Me tykätään Niken kanssa tauluista. Meillä on olohuoneessa isot Disneyn ysäri-leffajulisteet, mun mummoni maalaama kukkajuliste sekä Nikelle syntymäpäivälahjaksi tilaamani ja kehystyttämäni Queen-bändiaiheinen grafiikan vedos. Olohuoneessamme on kuitenkin yksi seinä, joka on loistanut tyhjyyttään siitä lähtien kun muutimme tänne. Seinän keskellä menee ruma sauma, joka ärsytti ja harmitti joka kerta katsoessamme seinää, joten jotakin siihen oli keksittävä.

Sain valita Deseniolta  julisteita blogiyhteistyönä. Desenion sivustolla on iso valikoima eri teemaisia julisteita, joten valinta oli tosi vaikea! Niken kanssa päätettiin (Oi kyllä, meillä sisustuspäätökset tehdään yhdessä! :D Välillä se ärsyttää, kun en saa tehdä mitä lystää, mutta oikeasti on ihanaa suunnitella yhdessä.), että halutaan tehdä useamman kehystetyn julisteen kollaasi, joten kuvien yhteensopivuus piti harkita tarkkaan. 

Pohdittiin yhdeksi osaseksi jotakin inspiroivaa tekstiä, mutta tultiin siihen tulokseen, etteivät tekstijulisteet ole meidän juttu. Sitten päädyinkin kasviaiheita selailemaan - hullu kukkanainen kuin olen... Siinä selaillessani oikein alkoi roihuamaan mun sisällä siihen asti kytenyt rakkauteni tummanvihreää kohtaan osana sisustusta. Jotakin vihreää oli saatava! Esittelin joitakin suosikkejani Nikelle, joista yhdessä valittiin kaktus- ja peikonlehtiaiheiset julisteet. 


No, mitäpä sitten kaktuksen ja peikonlehden kaveriksi? Meidän piti viime keväänä varata matka New Yorkiin valmistumiseni kunniaksi, mutta Pärsky ilmoittikin silloin tulostaan. Matka jäi varaamatta, mutta edelleen haaveillaan sinne pääsemisestä. Kun silmäni osuivat tuohon mustavalkoiseen Brooklyn Bridgestä napattuun kuvaan, rakastuin siihen! Niken mielestä oli myös kiva idea saada seinällemme joku New Yorkiin liittyvä kuva, koska haaveileminen nyt on vaan parasta! Kyllä me vielä joku päivä sinne päästään!

Kun kuvat oli valittu, oli aika miettiä niiden kokoja. Deseniolla useimpia julisteita saa monessa eri koossa, joten vaihtoehtoja löytyy! Päädyttiin tilaamaan Brooklyn Bridge -kuva kollaasiin isoimpana (50x70cm) ja kasviaiheiset taulut pienempinä, mutta keskenään yhtä suurina (30x40cm). 

Koska julisteet olivat keskenään erilaisia ja eri kokoisia, oli musta tärkeä sitoa ne jollain tavalla yhteen. Päädyttiinkin ostamaan niihin samanlaiset kehykset Ikeasta, jotta kokonaisuudesta tulisi yhtenäinen. 


Lauantaina vihdoin saatiin ihana taulukokonaisuus seinälle. Kommelluksitta ei tietenkään selvitty tälläkään kertaa, mutta loppujen lopuksi kokonaisuudesta tuli just niin ihana kuin etukäteen haaveiltiinkin!  Ne muutamat extrareiät voi paikata sitten kun muutetaan täältä pois - vai mitä Nikke? ;) Harmillisesti en saanut niin hyviä kuvia taulukokonaisuudestamme kuin olisin toivonut, koska suoraan tauluja vastapäätä on ikkunoita, jotka heijastivat liikaa sieltä suunnasta kuvatessa. 

Jotta tekin pääsisitte kevään kunniaksi tuomaan piristystä sisustukseenne, Desenio tarjoaa teille  alekoodilla milla 4.-6.4.2017 25% alennuksen kaikista julisteista (lukuunottamatta Kate Moss, Tove Frank ja Foto Factory).  Kiitos Deseniolle blogiyhteistyöstä!

                                          -25% // alekoodi: milla // 4.-6.4.2017                                              

Olipas mieltä virkistävää saada vihdoin jotakin kaunista katseltavaa tuolle seinälle! Hetkeksi sain kevään mukana tuoman sisustuskuumeen taltutettua, mutta kieltämättä edelleen tekisi mieli vaihtaa koristetyynyjen päälliset, verhot ja karsia ylimääräiset tavarat. Jotenkin kummasti Pärskyn myötä meidän olohuoneemme tuntuu kovin täydeltä... Leikkimatto, sitteri, lelukori... Huh! :D