Kaksplus.fi

100 päivää äitinä

17. helmikuuta 2017

100 päivää äitinä - minkälaisia huomioita mä olen tehnyt?

Erilaisista eritteistä on tullut arkipäivää, enkä ole niistä moksiskaan. Joskus pyyhin puklua hihallani tai en heti vaihda paitaa, vaikka Pärsky olisi hetkeä aiemmin puklannut rinnalla ollessaan. Niskakakkojen likaamat vaatteet hieron puhtaaksi hanan alla paljain käsin. Olen myös saanut muutaman kultaisen suihkun päälleni, kerran jopa kesken shoppailureissun. Oliko mulla vaihtovaatteita? No ei tietenkään!

Ruoan ahmimisesta on tullut paha tapa. Varsinkin päivisin, kun olen yksin vauvan kanssa, tulee ahmittua ruoka nopeasti, jos vaikka vauva sattuisi heräämään tai hermostumaan kesken ruokailuni. Ei oo kiva syödä jäähtynyttä ruokaa.

Kotoa pitää poistua ainakin kerran päivässä, jottei kuuppa mene nurin. Vitsit, miten paljon energiaa tuo edes pieni vaunulenkki! Välillä laiskottaa niin, ettei huvittaisi lähteä, mutta lenkillä aina tajuan, miten hyvää se tekee mielelle .



Oon huomannut, ettei klo 8 herääminen olekaan niin kauheankamalanhirveetä niin kuin alkuun ajattelin. Ennen Pärskyn syntymää, heräsin aina klo 11 pintaan. Pärskyn syntymän jälkeen yritin nukuttaa häntä aamuisin epätoivoisesti, koska en vain SUOSTUNUT nousemaan aikaisin aamulla. :D Jossain vaiheessa oli vain hyväksyttävä, että vauvan unirytmissä mennään. Kiitollinen olen siitä, että Pärsky nukkuu muutaman tunnin välein syöden klo 21-8. Vois olla asiat hitosti huonommin.

Mä oon kyllä aina armollinen ollut itselleni, mutta nyt siitä pitää muistuttaa entistä enemmän. Yritän muistuttaa olla armollinen itselleni siitä, etten aina jaksa siivota. Teen töitä myös sen kanssa, että hyväksyisin hyllyvän vatsani, joka rajoittaa pukeutumistani ja saa välillä suupielet alaspäin peilikuvaani katsoessani. Sektiosta on vasta kolme kuukautta, joten ei ihmekään, että vatsanahka vielä hyllyy ja raskauskiloja on jäljellä. Nikkekin aina muistuttaa huonoina hetkinä, että: "Sulla on rakkausmasu. Siellä sä kasvatit maailman ihanimman pojan." Silloin mun suupielet kääntyvät väistämättäkin hymyyn.

Oon yrittänyt myös muistuttaa, että pitää olla armollinen omalle puolisollekin. Nikestä on myös tullut vanhempi vain hetki sitten. Hän tekee päivät töitä, ruoan kotiin tultuaan, joten on ehkä siis ihan ok, että häntäkin välillä väsyttää. Jotenkin sitä aina välillä sortuu ottamaan marttyyriasenteen: "Minä olen vauvan kanssa päivät kotona ja tää on kuule tosi rankkaa! Nyt väsyttää, joten sä saat olla pojan kanssa." Tokihan Nikke onkin paljon Pärskyn kanssa, mutta yritän myös muistaa, että hänkin kaipaa yhtälailla omia hetkiä kuin minäkin.



Välillä tulee huono äiti -olo, kun lasken Pärskyn sitteriin, jolloin hän vetoavasti maailman surullisin mies -ilme kasvoillaan tuijottaa mua. "Ootko äiti tosissas, että meinaat laskea mut sitteriin? Ettäs kehtaat!" Yritän selittää, että äitin on nyt pakko syödä, pukea, pestä hampaat tai meikata, jotta ehditään ajoissa liikenteeseen, mutta pikkumies ei ymmärrä äidin tarvetta yhtään. Välillä äidinkin pitää olla itsekäs.

Se on tehnyt tiukkaa, etten pääse katsomaan kavereiden tai Niken bändin keikkoja. Raskausaikana kävin vielä tosi usein nauttimassa musiikista ja ystävistä, mutta nyt ei siihen ole niin helposti mahdollisuutta, koska en halua vielä jättää Pärskyä yöksi hoitoon. Uhrauksia, uhrauksia! ;)

Ymmärrän nyt, miksi jotkut äidit eivät jaksa huoltaa omaa ulkonäköään entiseen tapaan; oman ajan vähyys, väsymys, ei raaski käyttää itseensä rahaa... Syitä on monia. Mä olen monta kertaa sortunut siihen, etten muista aamulla pestä hampaita (Hyi!) tai en jaksakaan pitää kiinni siitä, että kuorin kasvoni joka toinen päivä ihanalla mikrokuorinnalla. Usein en jaksa edes miettiä mitä pukisin päälleni, vaan vedän automaattisesti ne hyväksi todetut, imetyksen mahdollistavat asut päälleni. Ja säärikarvojen ajelu, koskahan muuten viimeks?! Ne voi melkein jo ehkä letittää...



No, se parisuhde. Eihän meillä enää ole samalla tavalla aikaa toisillemme, mutta siksi ne arjen yhteiset pienet jutut ovat tulleet tosi tärkeiksi. Se, kun jaksetaan hetki katsoa kahdestaan sarjaan Pärskyn nukahdettua. Se, kun pelleillään Pärskyn kanssa sängyssä kolmistaan ja nauretaan. Se, kun pusutellaan pikkupusuja päivän mittaan. Kaikki päivittäin vaihdetut viestit, jotka muistuttavat, että olet rakkaimpasi mielessä. Ne on nyt niitä tärkeitä rakkaushetkiä! Nikke ja minä molemmat onneksi ymmärrettiin jo alusta lähtien, että lapsen saaminen toisi muutoksia myös meidän parisuhteeseemme. Se helpotti sopeutumista.

Äitiydessä ehdottomasti parasta on ollut tutustua omaan lapseen - tuohon iloiseen, reippaaseen, taitavaan ja kiinnostuneeseen Aurinkopoikaan. On mahtavaa seurata, miten Pärsky kasvaa ja kehittyy kokoajan! Ei ehkä ole parempaa asiaa tässä universumissa. Ja vitsit, minkä energiavoimavaralatauksen tuosta pojasta saa! Aivan sama kuinka paljon väsyttää tai kiukuttaa, pikkumiehen hymy ja iloinen asenne tarttuu väistämättä itseenkin!

Minkälaisia huomioita teit itse tuoreena äitinä? 


4 kommenttia :

  1. Äitinä oleminen on kyllä ehdottomasti paras juttu mun elämässä. Pahoina päivinä kiristää hermoja oikein urakalla, mutta yksi pieni hymy tai halaus vie kyllä täyslaidallisen ketutusta pois. Eikä aina ole tosiaankaan aikaa panostaa itseensä, mutta sitten välillä se aika täytyy kyllä muistaa ottaa. Hyvinvoiva vanhempi on parempi vanhempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin, Taru! Pienellä hymyllä on iso merkitys! <3 Vaikka oon ollut äitinä vasta 4kk, on tää ehdottomasti parasta IKINÄ!

      Poista
  2. Huh. Olipas niin osuvia huomioita vauva-arjesta äidin näkökulmasta. Ootan toista lasta ja nämä asiat (kiire, väsymys, omantunnon tuskat halusta viettää omaa tai parisuhdeaikaa...) on ehkä juuri on niitä asioita joita yhden lapsen kokemuksella pelkää koska sitten huollettavia on kaksi ja omaa aikaa vieläkin vähemmän. Silti täytyy pitää siitä kiinni, koska muuten ei jaksa! Liikunta on hirveän tärkeää ja pienet palautumishetket niinkuin musan kuuntelu, kirjan lukeminen tai nykyään äänikirjana kuuntelu (hirveän kätevää lapsiperhearjessa!!), leffan/lempisarjojen katsominen puolison kanssa lapsen päikkäriaikana :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Työmäärä varmasti lisääntyy, mutta tukiverkoston avulla jaksaa varmasti. Äidinkin on oltava itsekäs välillä. <3 Tsemppiä!

      Olipas muuten mahtava vinkki tuo äänikirjojen kuunteleminen! Mulla on hirveä ikävä lukemista, koska en ole yhtään sivua ehtinyt lukemaan Pärskyn syntymän jälkeen. Ehkä vielä jonakin päivänä taas! :D

      Poista