Kaksplus.fi

Hetkiä // Hipihiljaa makuuhuoneessa

4. tammikuuta 2017

Kello on vähän yli puolenyön. Istun sängyssä tietokoneen kanssa. Yritän olla mahdollisimman hiljaa, koska nukutan Pärskyä, joka makaa unen rajamailla kapaloituna sivuvaunuksi laitetussa pinnasängyssään. Meidän pikkuherra on yökukkuja, joka alkaa yöunille vasta aikaisintaan näihin aikoihin. Tänään päätettiin Niken kanssa kokeilla uutta taktiikkaa, joten kannettiin hänet tunti sitten pimeään makuuhuoneeseen itsekseen pötköttelemään. Iloisten höpöttelyjen, kiinnostuneen tuijottelun ja kymmenen tutin suuhun laiton jälkeen, taitaa pikkuherramme vihdoin olla unessa. Tämä kai tarkoittaisi sitä, että munkin kannattaisi painaa pää nyt tyynyyn. Olen kuitenkin satavarma, että tunnin sisään on ensimmäinen yösyöttö, joten vitkuttelen vielä hetken. Taistelen muuten joka päivä saman ajatusmallin kanssa: "Onko mun järkeä mennä nukkumaan, kun pikkujäbä herää ensimmäiselle syötölle ihan kohta?" Arvostan untani kuitenkin sen verran, että yleensä menen myös itse nukkumaan. Eilen ehdin nukkua ruhtinaallisen vartin ennen syöttöä. Tänään en ole järkevä vaan otan tämän pienen hetken itselleni.



Yleensä suljen verhot nukkumaan alkaessamme, mutta nyt en malttanut. Vaikka vihaankin talvea, tuntuu nyt ihanalta katsella ulkona tippuvaa lunta. Saan olla onnellinen siitä, että olen lämpimässä sängyssä peiton alla, enkä ulkona tarpomassa alati kasvavassa hangessa. Se ajatus tekee tästä pimeässä makuuhuoneessa kyyhöttämisestä hiukan mukavampaa.

Mun mielessäni pyörii jo huominen reissu Lastenklinikalle. Pärskyn lonkat ultrataan perätila-asennon vuoksi. Mua stressaa ihan valtavasti, että ehditäänkö ajoissa. Niin monta asiaa pitää tehdä ennen kuin päästään ovesta ulos. Lastenklinikalta mennään vanhempieni luokse ja jätetään Pärsky sinne hoitoon siksi aikaa, kun itse karataan elokuviin. Mua stressaa, että oonko saanut pumpattua tarpeeksi maitoa poissaolomme ajaksi. Taas totean, ettei mikään ole kuin ennen vauvaa. Silloin kaikki oli niin paljon helpompaa ja yksinkertaisempaa, vaikka elämäni onkin nyt rikkaampaa ja kuitenkin täydellisempää. Vaadin itseltäni aika paljon ja haluaisin, että kaikki sujuu heti täydellisesti. Yritän kuitenkin olla armollinen itselleni, sillä mähän olen ollut äiti vasta kahdeksan viikkoa. Opettelen vasta uutta elämääni ja sen hallitsemista. Se on tärkeä ajatus pitää mielessä tällaisten ikävämpien ajatusten keskellä.




Tässä taustalla kahisee Youtubesta white noise -video. En nyt muista, mikä tuo termi on suomeksi, mutta se on siis käytännössä telkkarin lumisadeääni tai rätisevä radio. Ollaan huomattu, että tämä kohina rauhoittaa Pärskyä, joten aika usein turvaudutaan siihen, jos poika nukkuu levottomasti. Olen myös huomannut, että se rentouttaa itseänikin. Tässä kirjoitellessani nimittäin huomaan silmäluomieni tulevan kokoajan raskaammiksi. Vaikka siis suunnittelin olevani kapinallinen ja sinnitteleväni hereillä seuraavaan syöttöön asti, joudun nyt toteamaan, että uni vie musta voiton. Ehkä ihan hyvä niin. Nukkuminen on tässä elämänvaiheessa oikein erikoisen ihanaa luksusta.

Katson vielä ikkunasta ulos ja huomaan, että lumisadekin on loppunut. Ihan kuin sekin olisi viesti minulle vetää verhot kiinni, painaa pää tyynyyn, sulkea silmät ja ottaa kaikki irti niistä muutamasta hetkestä, jotka ehdin nukkua ennen kuin lapseni herää syömään. Vaikka kuinka nukuttaisi, väsyttäisi tai kiukuttaisi, on aina yhtä ihana katsella unenpöpperössä tissiä imevää pikkukultaa, joka näyttää siltä, että hänellä on just sillä hetkellä kaikki täydellisesti. Niin on muuten silloin mullakin. 

10 kommenttia :

  1. Kauniita unia <3
    Minulla taas uneton yö menossa muuten vaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No höh! Toivottavasti uni tulee tänään paremmin! :) <3

      Poista
  2. Luin tämän aamulla kännykällä ja oli pakko tulla nyt uudelleen vielä kommentoimaan, jotenkin tosi ihana postaus <3 Vaikutat niin onnelliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, ootpas ihana! Kiitos, että tulit kommentoimaan. <3 Onnellinen mä kyllä olen!

      Poista
  3. Mä kukun nyt täällä kans ensimmäisen syötön jälkeen. Toinen ei malta nukahtaa. Äidillä on jo toinen silmä unessa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon! :D Mä monesti nukahdankin, kun maateltani vauva rinnan päällä imetän... Onneks, oon kevytuninen niin uskallan sulkea silmät.

      Poista
  4. niin tuttu tunne tuo viimeinen, ihan sama kuinka huono päivä, niin silloin kun lapsi on sylissä kaikki on täydellistä. Koskee tuota puolivuotiasta vauvaa, mutta myös tuota taaperoa :)

    VastaaPoista