Kaksplus.fi

MENOVINKKI: Blogikirppis & pienet shoppailut @ Espoo

9. kesäkuuta 2017

Tulevana sunnuntaina (11.6.) järjestetään viehättävässä Kauppa&Galleria Tallissa Blogikirppis & pienet shoppailut -tapahtuma, johon minä pääsen myös tällä kertaa osallistumaan! Jejee! Minut löytää siis myyntipöydän takaa juhlatilan parvelta. Myytäväksi tuon Pärskyn pieneksi jääneitä vaatteita, naisten ja miesten vaatteita, sisustustavaroita sekä muuta tilpehööriä. Tervetuloa moikkaamaan ja tekemään löytöjä!

Bloggarimyyjien lisäksi löytyy Vauvatalo Johannan ja kotimaisten suunnittelijoiden myyntipöytiä. Alla olevaan kuvaan on lueteltuna kaikki tapahtumaan osallistuvat tahot. Tule bongaamaan hyviä tarjouksia ja tekemään löytöjä! :) Kauppa&Galleria Tallin kahvila ja puoti palvelevat myös tapahtuman ajan.

   PÄRSKYN VAATTEITA KOOSSA 50-68cm   
     VAATTEITA NAISILLE JA MIEHILLE   
      SISUSTUSJUTTUJA   +   MUUTA     

Toivottavasti nähdään sunnuntaina blogikirppiksen ja pienten shoppailujen parissa! :) 

Päiväretki melkein kuin ulkomaille

5. kesäkuuta 2017

Nikke on siitä ihana mies, että keksii aina silloin tällöin yllätyksiä. Toissa viikolla Nikke päätti viedä minut ja Pärskyn päiväretkelle Tammisaareen. Me ei oltu siellä aiemmin käyty, joten oli jo aikakin! Oltiin molemmat kuultu paljon kehuja kauniista Tammisaaresta. 

Helatorstaina meitä helli ihana aurinkoinen, mutta hiukan tuulinen päivä, kun saavuttiin Tammisaareen. Jätettiin auto vierassataman lähelle, josta käveltiin heti ensimmäisenä ostamaan kaupasta Pärskylle välipalaksi smoothiepusseja. Sen jälkeen ajatuksena oli ajatuksenamme syödä lounas Pub Niskassa, mutta ravintola ei ollutkaan vielä avautunut tälle kesälle. Nälkäisinä nappasimme sitten lähisnägäriltä hampurilaiset ja ranskikset, jotka nautiskelimme rannalla auringossa paistatellen.

Masut täynnä (a.k.a. nälkäkiukku kesytetty) lähdettiin tutustumaan vanhaan puutaloalueeseen. Vitsit, miten ihania taloja ja pihoja siellä oli! Kurkistelin röyhkeästi porttien yli, koska niiden takana avautui toinen toistaan ihanampia salaisia puutarhoja. Tuolla ois kyllä aivan ihana asua! 

Kiinnitin muuten huomiota siihen, että kevät tuntui olevan pidemmällä Tammisaaressa. Lemmikit ja monet muut kukat olivat jo täydessä kukassa. Omenapuut eivät sentään tainneet kukkia, mutta jotenkin jäi sellainen fiilis, että kukat olisivat jo täydessä kukassa, vaikka täällä Helsingissä vasta aivan ensimmäiset kukat kukkivat.

Jaiks, tässä taitaa olla ensimmäinen epävirallinen asukuvani raskauden jälkeen. Hitto, että oli vaikea olla kameran edessä! :D Tässä siis hölmö pönötykseni keskellä ihanaa puutaloaluetta. Asukseni valikoitui legginsit (jotta autossa istuminen on mukavampaa) ja pitkä pellavapaita (jotta imetys olisi mahdollista). Päälläni oli myös harmaa, pitkä neuletakki, mutta mulla tuli liian kuuma se päällä. Käytännöllisyys määrittelee ärsyttävän paljon nykyään pukeutumistani, koska aina pitää olla mahdollisuus ottaa tissi esille tarpeen tullen. Toki sekin vaikuttaa, että vain osa vanhoista vaatteistani mahtuu päälleni. Kaikista kivoimmat, oman tuntuiset asuni olen pukenut päälleni, kun ollaan jätetty poika kotiin. Silloin saan luvan kanssa olla epäkäytännöllinen, ja laittaa just ne lemppareimmat vaatekappaleet päälleni! :) Ehkä mun pitäisi haastaa itseni keksimään kivoja imetyksen mahdollistavia asukokonaisuuksia ja koota ne postaukseen. Tälleen hiukan ohi Tammisaari-aiheen, mitkä on teidän vinkkinne imetyspukeutumisen suhteen? 

Katsokaa nyt kuinka kaunis piha! Mäkin haluan tuollaisen! Me ei kaivata Niken kanssa muuta ohjelmaa meidän kesäisille päiväretkille kuin vain ruokaa ja ympäriämpäri kävelyä. Mä ainakin olen luonteeltani ihmettelijä ja ihastelija - Nikkekin varmaan, kun se jaksaa mun kanssa pällistellä! :D Vinkiksi muuten, että rannassa oli aivan mahtava leikkipuisto lapsille! Harmi, että Pärsky on vielä niin pieni, ettei päässyt sinne leikkimään. En tietysti tajunnut napata siitä kuvaakaan, koska se ei ollut vielä itselle ajankohtainen asia... Suosittelen kuitenkin piipahtamaan siellä, jos suuntaatte koko perheen voimin Tammisaareen.


Tämä oli meidän ensimmäinen pidempi ajomatka Pärskyn kanssa. Etukäteen jännitti, että miten matkat edestakaisin sujuvat, mutta poika nukkui takapenkillä ajomatkat. Eväänä pojalle oli tosiaan tissi sekä kaupasta ostamamme smoothiepussit, jotka tarjoilimme Pärskylle pillimukista. Vaipanvaihtomahdollisuudet etukäteen jännitti, mutta onneksi lämpimänä päivänä pystyi vaihtamaan kakkavaipan puistonpenkillä. Rannassa oli muuten siistit bajamajat kunnon posliinipöntöllä, mutta sinne mahtui just ja just aikuinen pissalle. 

Mä muuten näin jätskikiskalla tutun bloggaajan Nean (In the little cottage -blogi), mutten uskaltautunut moikkaamaan, kun en tiennyt, tunnistaisiko hän mua. :D Terveisin, Ujo suomalainen. Toinenkin hassu melkein kohtaaminen tapahtui opeopiskelukaverini Petran (Arkeen kätketty aarre -blogi) kanssa. Me käveltiin Niken kanssa rantapuistikossa ja keskusteltiin grillaavasta pariskunnasta. Todettiin, että oispa hauska joskus itsekin ottaa grilli retkelle mukaan. Kotiin tultuani katsoin Petran instastoryja. "Hetkonen, onpas tutunnäköinen ranta! Eikääää, Petra ja hänen miehensä olivat se grillaava pariskunta!" Mua alkoi naurattamaan ja harmittamaan samaan aikaan, miten lähellä me toisiamme oltiin, muutama metri vain. No, ehkäpä elämä tuo taas joskus meidät toistemme lähelle. :)



Sellainen sillisalaattipostaus meidän päiväretkestä Tammisaareen! Toivottavasti tykkäsit. :) Mä olen viime aikoina kirjoittanut enemmän sellaisia "järkeviä" postauksia, minkä myötä nämä arjenmakuiset postaukset ovat jääneet vähemmälle. Mä kuitenkin tykkään itse lukea tällaisia, joten aina silloin tällöin täytyy itsekin jakaa sillisalaattihöpinöitä.

Tiivistettynä: päiväretki Tammisaareen oli onnistunut, vaikka olikin ensimmäinen Pärskyn kanssa. Sää oli ihana, kaupunki kaunis ja rantasnägärin sapuska hyvää. Ensi kerralla täytyy poiketa Fiskarsiin. Se on vielä näkemättä!

Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen

25. toukokuuta 2017

Jaiks, nyt jännittää. Mä olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista jo kauan. Tästä aiheestahan saisi kirjoitettua romaanin, mutta mä tyydyn tällä kertaa vähän vähempään. ;) Olen jättänyt postauksen kirjoittamatta, koska mua on nolottanut se, miten "huonosti" olen palautunut raskaudesta. Eilen aloin miettimään, että mua on NOLOTTANUT. Siis täh?! Mun kroppani on tehnyt älyttömän hienon työn, kasvattanut sisällään ihmislapsen, ja nyt mua nolottaa se, miltä näytän? Valot päälle, nainen! 



Sosiaalisessa mediassa näkyvistä vastasynnyttäneistä äideistä, suurin osa on kuvissa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen entisissä mitoissaan, vatsa heti timminä. Oletusarvoksi muodostuu se, että tottakai mäkin olen sellaisessa kunnossa heti. Entäs kun niin ei käykään? Alkaa nolottamaan, että on jotenkin epäonnistunut palautumisessa, vaikka palautuminen ei loppujen lopuksi ole kuitenkaan itsestä riippuvaista. Raskaudesta palautuminen tuntuu suorittamiselta, vaikka juuri silloin pitäisi olla itselleen kaikkein armollisin. 

Tokihan edellä kirjoittamani syytös sosiaalisen median luomista paineista vauvojen äideille on vain osasyy paineisiin. Jokaisella meillä on se tietty kroppa, jossa on hyvä olla. Siihen palaaminen on varmasti jokaisella toiveissa. Osalla käy niin hyvä tuuri, että sen tavoittaa helposti, osa taas ei koskaan enää saavuta sitä, ja joutuu ehkä tekemään paljonkin työtä uuden vartalonsa hyväksymisen kanssa. Siihen auttaa aika, armollisuus ja oman kumppanin tuki. Nikke kutsuu mua edelleen kauniiksi. Hän on nimennyt mun vatsani rakkausmasuksi, koska Pärsky kasvoi siellä.  



Heti sektion jälkeen oli helppo olla, koska tiesin, että olin vasta saanut lapsen. Painokin lähti tippumaan, joten mikäs siinä. Kolmen kuukauden päästä vatsa edelleen pömpötti, mutta paino ei enää tippunutkaan. Tässä vaiheessa alkoi hymyni hyytyä. Nyt melkein seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen, mun painoni ei ole kuukausiin liikkunut suuntaan tai toiseen kaikesta herkuttelusta tai herkkujen karsimisesta huolimatta. Raskauskiloja on edelleen noin kuusi jäljellä, olen painavampi kuin koskaan aiemmin. Veikkaanpa, että ne eivät lähdekään ennen kuin lopetan imetyksen. 

Mulla on se onni, että olen aina osannut olla itselleni armollinen. Olisin toki voinut aloittaa heti synnytyksen jälkeen vahtimaan ruokavaliotani ja käymään hikilenkeillä. Sen sijaan nukuin päiväunia lapseni kanssa, opettelin äitiyteen rauhassa ja rentoutuen sekä nautin uusiutuneesta elämästäni. Myönnän, että olen myös laiska ja mukavuudenhaluinen luonne, joten silläkin on tietysti ollut vaikutusta asiaan. Joku reippaampi ehkä olisi tehnyt kaikki nuo edellä mainitsemani asiat. 



Myönnän, että nyt kriiseilen raskauden jälkeisen kehoni kanssa enemmän kuin aikaisemmin. Se johtuu täysin siitä, että mun ihoni on nyt huonommassa kunnossa kuin koskaan teininäkään. Mulla on yleensä aika hyvä iho, mutta nyt otsani on aivan täynnä punaisia näppylöitä. Samoihin aikoihin, kun näpyt ilmestyivät kasvoilleni, alkoivat hiukseni ohentua ja kuivua. Tämän päälle tajusin, että kevätkengistäni suurin osa tuntuu pieniltä. Jalankokonikin on siis ilmeisesti raskauden takia kasvanut. Omat farkkuni eivät vielä mene kiinni, koska vatsassani on niin paljon löysää. 

Vaikka pääosin olen armollinen itselleni ja suuren työn tehneelle vartalolleni, on mullakin synkkiä ajatuksia. Yhtenä päivänä kysyin Nikeltä, että jos me joskus erotaan, haluaako kukaan muu enää ikinä mua, koska en ole synnyttänyt heidän lastaan. Kuka nyt haluaisi katsella imetyksen venyttämiä rintoja ja housunkauluksen päällä rötköttävää nahkareppua. Kuka muka sellaista pitäisi seksikkäänä? Pääsenkö mä ikinä omaan tavoitepainooni?



Tässä mä nyt kuitenkin olen. Kasvoni näpyillä, hiukset kuivina ja ohuina. Mun vatsani roikkuu, pömpöttää, hytkyy nauraessani ja näyttää pyllynreiältä, kun sitä puristaa. Sektio- ja raskausarpineen kaikkineen tämä on nyt mun vatsani. Aika näyttää, että millaiseksi se muuttuu vai muuttuuko edes. Siinä vatsassa olen kantanut mun kalleimman aarteeni. Toivottavasti tulevaisuudessa saan kantaa siellä pikkuveljen tai -siskon Pärskylle. Mä rakastan mun vatsaani ja kehoani, josta olen ylpeä. Se on rakkausmasu. On normaalia, että näin isojen muutosten sulattelussa menee aikaa, joten ole säkin armollinen itsellesi! 

Mä en ole vielä ikinä ollut täällä blogissa yhtä alasti kuin nyt, enkä tarkoita vähissä vaatteissa. Tämä asia tuntuu tosi henkilökohtaiselta, joten siksi siitä on vaikea kirjoittaa – tai ehkä kuitenkin näiden kuvien julkaiseminen tuntuu vaikeammalta, koska yleensä valitsen kuvia, joissa näytän mahdollisimman hyvältä. Nyt kuvien keskiössä on ne itselle työstämistä aiheuttavat piirteet. Se on pelottavaa. Mä kuitenkin haluan näyttää ja tuoda sitä aitoutta esille. Muistuttaa, että on erittäin OK olla just tämännäköinen, ennen kaikkea PEHMEÄ, tuore äiti. ;) Ollaan ylpeitä itsestämme, kehoistamme ja ennen kaikkea ihanista lapsistamme! 




Karkumatkalla Tallinnassa - miten vauva pärjäsi?

24. toukokuuta 2017

  Maaliskuun lopulla koitti kauhulla odottamani karkumatka Tallinnaan ilman Pärskyä. Tässä pari viikkoa sen jälkeen kirjoittamani postaus, joka oli unohtunut luonnoksiin.   

Kun Nikke kertoi jouluna ostaneensa meille liput Haloo Helsingin keikalle Tallinnaan matkoineen ja yöpymisineen, meinasin suuttua. Pärsky oli silloin vasta reilun kuukauden ikäinen, enkä mitenkään olisi voinut kuvitella hänen pärjäävän ilman mua. Rauhoittelin itseäni laskemalla, että reissun aikaan pikkuinen olisi "jo" reilu neljä kuukautta. Okei, ei niin paha. Mutta silti ehkä saatoin purskahtaa paniikki-itkuun... Otsikossa pitäisi ehkä sittenkin lukea, että "Karkumatkalla Tallinnassa - miten äiti pärjäsi?"! :D

Joulusta lähtien olin pumpannut pakkaseen maitoa ja valmistautunut henkisesti kauhulla odottamaani viikonloppuun. Vihdoin pari viikkoa sitten koitti sen aika. Mentiin mun vanhemmilleni yöksi edellisiltana, jotta Pärsky voisi jäädä jatkamaan sinne yöuniaan, kun me lähdettäisiin kuuden aikaan aamulla ajelemaan kohti Länsisatamaa. Jännitin ja panikoin niin paljon, että unohdin pakata oman passini! Jouduttiin siis kääntyä ympäri - hyvä minä. Olin hiukan herkillä, kun meinasin purskahtaa itkuun, kun tajusin passini unohtuneen.


Perjantaiaamuna startattiin karkumatkamme. Yllätyksekseni en itkenyt, kun jätettiin Pärsky isäni hoiviin. Laivalle päästyäni mulla oli jo kuitenkin ihan valtava ikävä Pärskyä! Tuijottelin pojan kuvia puhelimestani. Olin myös ehkä salaisesti hiukan kiukkuinen Nikelle siitä, että hän "pakotti" mut jättämään poikani yökylään. :D Tiesin toki, että Pärsky olisi parhaassa mahdollisessa hoidossa, mutta silti... Se näkymätön napanuora on kovin vahva!

Maihin päästyämme odoteltiin hetki, että saataisiin avaimet meidän vuokraamaamme asuntoon. Käytiin ostamassa välipalaa, ja kun päästiin asuntoon, nukuttiin päiväunet. Tuntui oudolta nukkua ihan rauhassa... Päikkäreiden jälkeen shoppailtiin hetki. Ostettiin pojallemme tuliaisiksi ryömivä rapu sekä vaatteita Zarasta. Tuliaisten ostaminen toi mulle hyvän mielen! Ihan kuin Pärsky niistä ymmärtäisi, että me ei olla häntä unohdettu, vaikka totuushan on, ettei näin pieni mitään oikeasti ymmärrä. Tuleekohan musta sittenkin lastaan lahjova äiti? :D



Iltaan mennessä olin unohtanut ikäväni ja pystyin nauttimaan Niken seurasta. Konserttipaikalle lähtiessämme emme meinanneet löytää taksia, koska Tallinnan taksit eivät olleet varautuneet suomalaisten joukkoryntäykseen. Haloo Helsingin konsertista sen verran, että se oli paras, jossa oon ikinä ollut! Mahtava show, hyvät biisit ja kokonaisuus täysi kymppi. Nikke "pakotti" mut ottamaan yhden siiderin konserttiin mukaan. Vaikka pistinkin vastaan, oli sitä mukava siemailla samalla biisien tahtiin hytkyen (Saipas tuo lause kuulostamaan mut vanhalta! :D). Konsertin kruunasi meidän edessä täysillä tanssien, ilmakitaraa soittaen ja sanoja huutaen noin kymmenvuotias poika! Ai että, kun nautittiin toisen onnellisuudesta ja heittäytymisestä! Mä sanoin Nikelle, että toivon, että Pärskystä kasvaa yhtä itsevarma lapsi!



Kämpälle takaisin päästyämme syötiin iltapalat, jonka jälkeen mentiin NUKKUMAAN. Voi kyllä!Äiti ja isi lapsivapaalla, mikäs sen parempaa! Mä taisin kyllä ensin pumpata neljättä kertaa tissit tyhjiksi, jottei maidontuotanto häiriintyisi. Aamulla kun herättiin ennen klo 8 (Siis mitä, ME, jotka ennen pääsimme just ja just ennen klo 11 ylös sängystä!), tuli ikävä Pärskyä. Taisin laittaa heti viestin vanhemmilleni, että miten yö on mennyt. Yllätyksekseni sain kuulla, että poika oli nukkunut 7,5h ilman heräämistä ja vielä ihan yksin! Meinasin pyörtyä... :D


Aamupalan jälkeen lähdettiin talsimaan satamaan. Vatsanpohjaa kutkutti jo kovasti! Odotin malttamattomana Pärskyn näkemistä sekä imettämään pääsemistä, koska pumppaaminen tuntui niin ärsyttävältä. Laivamatka meni onneksi nopeasti yhdessä Two Dotsia  puhelimella pelaten ja tuliaisia shoppaillessa. Automatka vanhempieni luokse sen sijaan tuntui kestävän ikuisuuden...!

Olin kuvitellut mielessäni, miten Pärsky hihkuisi oikein innosta ja silmät syttyisivät rakkaudesta, kun hän näkisi minut. No, saatoinpa hieman pettyä... Pärsky oli äitini sylissä, katsoi mua ja käänsi katseensa pois.  Kiitti vaan! Hetken päästä hän oli kyllä lämmennyt jo mulle - varsinkin, kun sai maitoa. ;) Kun Nikke toi naamansa pojan eteen, alkoi poika hetken kummastelun jälkeen itkemään, mutta se luultavasti johtui Niken lippiksestä.




Juttelin vanhempieni kanssa heti siitä, miten Pärskyllä oli mennyt. Molemmat kertoivat, että poika oli ollut rentoutunut ja aurinkoinen oma itsensä! Sanoin kyllä, että "Kertokaa vaan, että poika on itkenyt, ei se haittaa. Olkaa vaan rehellisiä!", mutta vanhempani vakuuttivat, ettei poika ollut itkenyt kuin ainoastaan kerran, kun ei saanut maitoa tarpeeksi nopeasti.

Vastaus otsikon kysymykseen: vauva pärjäsi superhienosti. Äiti sen sijaan ei ehkä malta hetkeen jättää lastansa yökylään...

Puolivuotias poikamme

10. toukokuuta 2017

Hupsistakeikkaa, kun on vierähtänyt tovi edellisestä postauksestani. Mitään sen kummempaa syytä hiljaisuudelleni ei ole kuin jokin ihmeellinen kevätväsymys. On täällä meidän huushollissa toki käyty muutama tiukka keskustelu siitä, että kotityöt kuuluvat molempien vanhempien vastuulle, joten - kröhöm - ehkä siinäkin on osasyy väsymykseeni. Onneksi mun Nikkeni on siitä oivallinen miekkonen, että useimmiten tsemppaa "palautteeni" jälkeen. Nytkin siis asiat ovat kotitöiden tiimoilta paremmin. Onko hei muuten mitään turhempaa riidan aihetta kuin kotityöt?! 

Blogihiljaisuuteni aikana mun pieni vauvani on saavuttanut puolenvuoden iän! APUA! Pärsky on jo niin iso! Pojalla on enää alle puolet vauvavuodesta jäljellä. Toisaalta on niin kovin ihanaa, että toinen kasvaa ja kehittyy kokoajan, minkä myötä häneen pääsee tutustumaan ja rakastumaan entistä enemmän. Toisaalta taas kauhistuttaa, että mun pieni vauvapötkyläiseni on jo niiiiin iso. Suorastaan jättiläismäisen iso poika! ;) 



Pärsky on vekkuli ilopilleri, joka hymyilee ja "pärisee" innoissaan. Ilman itkua saattaa mennä muutama päiväkin, ja silloinkin itkun aiheena on väsymys. Edes viisikuukautisrokotteita saadessaan ei tullut itkua; rota-rokotteen hän maiskutteli hymyillen, ensimmäisen piikin jälkeen hymyili neuvolatädille ja toisen, sen kirvelevän, piikin jälkeen, kuului vain syvä huokaisu. Itku kyllä meinasi toisen piikin kohdalla tulla, mutta oma rauhallinen asenteeni ja iloisella äänellä kehuminen ajoivat itkun pois. Meillä on niin ihanan sopeutuvainen ja tyytyväinen pikkumuru!

Sitterin keinuttaminen/pomputtaminen on tällä hetkellä Pärskyn mielipuuhaa. Voi sitä kiljahtelua, innostuneisuutta ja hymyä, joka hänen kasvoillaan on, kun hän ylpeänä ihan itse pomppii sitterissä. Pärsky leikkii myös erittäin mielellään isinsä kanssa; erilaiset peilintuijotukset, masupöristelyt, kukkuu-leikit ja sylissä pomppimiset ovat isän ja pojan välisiä juttuja, joiden aikana nauru raikaa. Sormiruokailu on myös puolivuotiaamme mielestä tosi hauskaa, ja siihen Pärsky keskittyykin sataprosenttisesti. Maaliskuun lopussa ilmestyi kaksi pientä alahammasta, joiden avulla on kiva mussutella ruokaa. Tällä hetkellä poika saa aamu- ja iltapuuron, lihasose-lounaan sekä välipalan ja päivällisen sormiruokaillen. Tissi tietysti maistuu Pärskylle edelleen, vaikka kovan liikkumistarpeen vuoksi imetyshetkiin on tullut lisähaastetta. Yhtenä iltana otin Pärskyn syliini siihen tavallisimpaan imetysasentoon. Hetken päästä poju oli kiemurrellut itsensä niin, että hänen päänsä oli risti-istunnassa olevien jalkojeni päällä ja muu vartalo selkä patjaa vasten. Minä siinä hänen päänsä yläpuolella yritin tähdätä tissillä suuhun. :D 



Pärsky on oppinut tekoyskän - sen kuuluisan virkayskän, jolla on hyvä saada äidin ja isin huomio. Sitä kuuluu yllättävän paljon silloin, kun pitäisi nukkua... ;) Pärsky kiljahtelee, pöristelee ja ajoittain kehrää kuin kissa. Ihania ovat ne hetket, kun poika väsyneenä tuijottaa mun silmiini ja kuiskuttelee pienellä äänellä mulle. Pikkumies osaa myös nukahtaa ihan yksinään omaan sänkyynsä. Siihen tosin tuli lisähaastetta viikko sitten, kun luovuttiin unipesästä. Meidän pieni tutkimusmatkailija vaeltaa ympäri sänkyä silmät ummessa. 

Puolivuotispäivänään hän oppi peruuttamaan, mutta sekös vasta ärsyttää, kun lelut menevät vain kauemmas ja kauemmas. Kääntyminen selältä vatsalle ja toistepäin on ollut jo pidempään hallussa, joten ryömiminen on tällä hetkellä se kova juttu, jota Pärsky harjoittelee niin kauan, että turhautuu. Konttausasentokin näyttää ajoittain olevan hakusessa! 





Sellainen on meidän puolivuotias Pärskymme - äidin ja isin oma aurinko! Äitiydessä ja vanhemmuudessa parasta on päivä päivältä tutustua paremmin omaan lapseensa sekä seurata hänen jatkuvaa kehitystään. 
Psst... Yleensä piilotan poikani kasvot, mutta näissä Pärskyn kuulumisia koskevissa postauksissa esittelen hänet ainakin toistaiseksi. Tuntuisi hassulta kirjoittaa pikkutyypistä muuten!

Tyhjälle seinälle väriä sisustustauluilla

4. huhtikuuta 2017

BLOGIYHTEISTYÖ // DESENIO // ALEKOODI

Me tykätään Niken kanssa tauluista. Meillä on olohuoneessa isot Disneyn ysäri-leffajulisteet, mun mummoni maalaama kukkajuliste sekä Nikelle syntymäpäivälahjaksi tilaamani ja kehystyttämäni Queen-bändiaiheinen grafiikan vedos. Olohuoneessamme on kuitenkin yksi seinä, joka on loistanut tyhjyyttään siitä lähtien kun muutimme tänne. Seinän keskellä menee ruma sauma, joka ärsytti ja harmitti joka kerta katsoessamme seinää, joten jotakin siihen oli keksittävä.

Sain valita Deseniolta  julisteita blogiyhteistyönä. Desenion sivustolla on iso valikoima eri teemaisia julisteita, joten valinta oli tosi vaikea! Niken kanssa päätettiin (Oi kyllä, meillä sisustuspäätökset tehdään yhdessä! :D Välillä se ärsyttää, kun en saa tehdä mitä lystää, mutta oikeasti on ihanaa suunnitella yhdessä.), että halutaan tehdä useamman kehystetyn julisteen kollaasi, joten kuvien yhteensopivuus piti harkita tarkkaan. 

Pohdittiin yhdeksi osaseksi jotakin inspiroivaa tekstiä, mutta tultiin siihen tulokseen, etteivät tekstijulisteet ole meidän juttu. Sitten päädyinkin kasviaiheita selailemaan - hullu kukkanainen kuin olen... Siinä selaillessani oikein alkoi roihuamaan mun sisällä siihen asti kytenyt rakkauteni tummanvihreää kohtaan osana sisustusta. Jotakin vihreää oli saatava! Esittelin joitakin suosikkejani Nikelle, joista yhdessä valittiin kaktus- ja peikonlehtiaiheiset julisteet. 


No, mitäpä sitten kaktuksen ja peikonlehden kaveriksi? Meidän piti viime keväänä varata matka New Yorkiin valmistumiseni kunniaksi, mutta Pärsky ilmoittikin silloin tulostaan. Matka jäi varaamatta, mutta edelleen haaveillaan sinne pääsemisestä. Kun silmäni osuivat tuohon mustavalkoiseen Brooklyn Bridgestä napattuun kuvaan, rakastuin siihen! Niken mielestä oli myös kiva idea saada seinällemme joku New Yorkiin liittyvä kuva, koska haaveileminen nyt on vaan parasta! Kyllä me vielä joku päivä sinne päästään!

Kun kuvat oli valittu, oli aika miettiä niiden kokoja. Deseniolla useimpia julisteita saa monessa eri koossa, joten vaihtoehtoja löytyy! Päädyttiin tilaamaan Brooklyn Bridge -kuva kollaasiin isoimpana (50x70cm) ja kasviaiheiset taulut pienempinä, mutta keskenään yhtä suurina (30x40cm). 

Koska julisteet olivat keskenään erilaisia ja eri kokoisia, oli musta tärkeä sitoa ne jollain tavalla yhteen. Päädyttiinkin ostamaan niihin samanlaiset kehykset Ikeasta, jotta kokonaisuudesta tulisi yhtenäinen. 


Lauantaina vihdoin saatiin ihana taulukokonaisuus seinälle. Kommelluksitta ei tietenkään selvitty tälläkään kertaa, mutta loppujen lopuksi kokonaisuudesta tuli just niin ihana kuin etukäteen haaveiltiinkin!  Ne muutamat extrareiät voi paikata sitten kun muutetaan täältä pois - vai mitä Nikke? ;) Harmillisesti en saanut niin hyviä kuvia taulukokonaisuudestamme kuin olisin toivonut, koska suoraan tauluja vastapäätä on ikkunoita, jotka heijastivat liikaa sieltä suunnasta kuvatessa. 

Jotta tekin pääsisitte kevään kunniaksi tuomaan piristystä sisustukseenne, Desenio tarjoaa teille  alekoodilla milla 4.-6.4.2017 25% alennuksen kaikista julisteista (lukuunottamatta Kate Moss, Tove Frank ja Foto Factory).  Kiitos Deseniolle blogiyhteistyöstä!

                                          -25% // alekoodi: milla // 4.-6.4.2017                                              

Olipas mieltä virkistävää saada vihdoin jotakin kaunista katseltavaa tuolle seinälle! Hetkeksi sain kevään mukana tuoman sisustuskuumeen taltutettua, mutta kieltämättä edelleen tekisi mieli vaihtaa koristetyynyjen päälliset, verhot ja karsia ylimääräiset tavarat. Jotenkin kummasti Pärskyn myötä meidän olohuoneemme tuntuu kovin täydeltä... Leikkimatto, sitteri, lelukori... Huh! :D 

Se maaginen plussa - päivä, jona kaikki muuttui

12. maaliskuuta 2017

Mun piti julkaista tämä postaus eilen lauantaina, mutten ehtinytkään tehdä postausta ajoissa valmiiksi. Hypätkää siis aikakoneeseen ja kuvitelkaa lukevanne tätä lauantaina 11.3.2017...



Tänään on päivä, joka edelleen nostattaa kyyneleet mun silmäkulmaani. Tasan vuosi sitten tein positiivisen raskaustestin. 

Oli perjantai 11.3.2016, kun istuin jännittyneenä vessan lattialla. Kuukautiseni olivat myöhässä neljä päivää. Olin alkanut epäilemään, että mahtaisinkohan olla raskaana, kun esimerkiksi pelkät nännini olivat kipeät, vaikka normaalisti ennen kuukautisten alkamista koko rintaa särkee. Olin parhaan ystäväni kanssa analysoinut oireitani ja sopinut, että jos perjantaihin mennessä kuukautiseni eivät olisi alkaneet, saisin tehdä raskaustestin. Paras ystäväni oli 99% varma, etten olisi raskaana. :D

Olin käynyt ostamassa raskaustestin etukäteen lähiapteekistamme. Kuukautisia ei kuulunut, joten heti  perjantaiaamuna herättyäni menin malttamattomana tärisevin käsin vessaan ja tein testin. Nikke vielä nukkui sängyssä, kun jännityksen hikikarpalot otsallani laskin tikun lattialle ja laitoin sekuntikellon päälle. 

Ei mennyt kauaa, kun raskaustestiin ilmestyi haaleahko viiva. Ihan selvästi sen silmillä näki, mutta silti tarkistin käyttöohjeesta monta kertaa, että tuliko se tosiaan oikeaan paikkaan ja onko mulla testi oikeinpäin. Epäuskoisena tuijotin testiä ja pyörittelin ajatusta mielessäni: "Oonko mä tosiaan raskaana? Tuleeko musta äiti? APUA!". 

Keräsin rohkeuteni ja menin herättelemään Niken. En muista yhtään mitä olen sanonut, mutta olin kuulemma Niken mukaan kierrellyt ja kaarrellut, mutta lopulta kuitenkin sanonut, että "Tein positiivisen raskaustestin. Eikö tässä näykin kaksi viivaa?". Samalla taisin kyynelehtiä. Nikke vain totesi unenpöpperössä: "Okei. Meille tulee vauva." Hän kertoi mulle, että yritti itse olla neutraali, koska tiesi mun käyvän kierroksilla. :D Mä muistan hämärästi, että olisin pyöritellyt testiä kädessä ja kysynyt ainakin kaksikymmentä kertaa Nikeltä siitä, että näkeehän hänkin viivan varmasti. 

Mä halusin vertailun vuoksi tehdä lisää raskaustestejä, joten heitin Niken töihin ja menin apteekin kautta kotiin pissailemaan lisää. Siinä vaiheessa, kun kaksi testiä näytti positiivista, ja toinen vielä raskauden keston, uskoin loppujen lopuksi, että olen oikeasti raskaana. Mun ajatukseni olivat samantien tosi ristiriitaiset. Tilannehan nimittäin oli se, että olin juuri saman viikon maanantaina jättänyt graduni arvioitavaksi. Olin siis todistusta vaille valmis luokanopettaja. Haaveilin siitä, että pääsisin vihdoin ja viimein oikeisiin töihin ja saisin oman luokkani. Toisaalta taas olin AINA haaveillut äidiksi tulemisesta. Nyt se hetki oli vihdoinkin käsissäni. Juuri silloin, kun en ehkä halunnut äidiksi niin paljon kuin normaalisti, koska odotin töihin pääsemistä niin kovasti. Yllätyksiä ei turhaan kutsuta yllätyksiksi! ;)

Pari viikkoa siinä taisi mennä, että osasin täysin rinnoin riemuita sisälläni kasvavasta ihmisen alusta. Kun olin hyväksynyt sen, että töihin pääseminen siirtyy, jotta pääsen toteuttamaan mun suurimman haaveeni ikinä, olin onneni kukkuloilla. Muistan, miten toruin itseäni negatiivissävyisistä tunteistani, mutta samalla tiedostin, että elämässäni oli nyt tapahtumassa suurin ja ihanin mahdollinen mullistus, joten mun oli oltava armollinen itselleni. Raskautumisesta tuli vain niin etuoikeutettu olo, etten kokenut, että mulla olisi oikeus sulatella suuren elämänmuutoksen herättämiä ajatuksia. Ajattelin, että mulla olisi ollut lupa kokea ainoastaan suurta iloa. Isot muutokset tuovat kuitenkin oman kokemukseni mukaan aina sekä positiivisia että negatiivisia tunteita.

Onnistuin onneksi saamaan maaliskuusta lukuvuoden loppuun kestävän kolmosluokan opettajan sijaisuuden, joten pääsin nauttimaan myös töiden tekemisestä. Alkuraskaus meni siis opettajaksi opettelemisessa ja väsymystä vastaan taistellessa. Mulla ei onneksi tullut missään vaiheessa pahoinvointia, joten pystyin käydä töissä.

Tänään vuotta myöhemmin mulla on maailman suloisin, ihanin ja rakkain nelikuinen hymypoika - äidin aurinko! Mulla on kaikki, mitä olen aina halunnut: oma lapsi, äitiys, tasa-arvoinen, rakkaudentäyteinen ja toista kunnioittava parisuhde ja ammatti. Tokihan se lottovoittokin olis ihan kiva! ;) 

Vauvan päivänasu x 7

1. maaliskuuta 2017

Musta tuli kahdeksan vuotiaana toista kertaa isosisko. Ensimmäisellä kerralla olin vasta 1,5-vuotias, joten siitä en muista yhtään mitään. Silloinkin kuulemma omaksuin roolini ensi hetkistä lähtien. Toisella kierroksella pystyin hoitamaan pikkusiskoani paljon. Olin kuulemma tosi aktiivinen "pikkuäiti". Niin aktiivinen, että äidin kanssa sovittiin vuoropäivät, jolloin mä sain valita siskolleni vaatteet, toisena taas äiti. Oli siis ehkä sanomattakin selvää, että odotin hirveästi Pärskyn syntymistä ja hänen pukemistaan. 

Aloitin ensimmäisen kolmanneksen jälkeen pikkuhiljaa kierrellä kirppiksiä ja haalia pieniä vaatteita. Silloin en vielä tiennyt, että meille tulee poika, joten ostin aika unisex-juttuja. Sitten kun saatiin tietää, että meille tulee poika, aloin katsella enemmän poikien vaatteita. Etsin vielä silloin Pärskyn tyyliä, joten muutama hutiostoskin tuli tehtyä. Se oli kuitenkin sanomattakin selvää, että perus poikavaatteita ei haluttu kumpikaan Pärskylle. Siis niitä sinisiä, joissa on autoja tai lentokoneita. Halusin myös, että vaatteet on helposti yhdisteltävissä keskenään, joten värimaailma on melko harmaa-musta-valkoinen. En pidä kirkkaista perusväreistä kuin pienissä määrin sisustuksessa, joten en osaa niitä oikein katsoa oman lapsenkaan päällä. Överikalliiden merkkivaatteiden ostajaa musta tuskin koskaan tulee... 

Mehän aloitettiin Niken kanssa Pärskyn tyylin "suunnittelu" jo raskausaikana, kun koottiin tänne blogiin Jos meille tulisi tyttö...- ja Jos meille tulisi poika... -postaukset. Niihin siis kerättiin molemmat H&M:n suosikeista asukokonaisuudet neljään eri kategoriaan. Tarkoituksenamme oli siis vertailla, onko meillä samanlainen lastenvaatemaku. Ehkä myös halusin vähän selvittää, uskallanko antaa Niken pukea meidän lapsemme. ;) Käy kurkkaamassa, miten me onnistuttiin - ja ennen kaikkea, miten mainiosti Nikke pärjäsi!

Koska en ole vielä itse asettunut kameran eteen, ajattelin esitellä teille viikon verran Pärskyn päivänasuja. Näitä on kiva miettiä ja suunnitella, ja yritänkin keksiä joka päivälle erilaisen kokonaisuuden. Rakastan esimerkiksi löytää oman vaatekaappini sisällöstä uusia, ihania yhdistelmiä, joten miksipäs en yrittäisi samaa poikani vaatevalikoimasta - varsinkin nyt, kun vain murto-osa oman kaappini sisällöstä on käytössäi (imetys & hiljalleen palautuva masu). Mutta niin, seitsemän kertaa Pärskyn asukokonaisuuksia, olkaa niin hyvät!


Body / kirpputori (Kappahl)     Housut / Bellybutton


Collegetakki / kirpputori (Lindex)     Body / kirpputori (Lindex)     
Legginsit / kirpputori (Seppälä)     Star Wars -sukat / H&M


Collegetakki / kirpputori (Lindex)     Body / H&M     Legginsit / Lindex     Star Wars -sukat / H&M



Muumihaalari / Martinex (Kärkkäinen)     Sukat / H&M


Body / NameIt     Housut / Newbie (nallen kuva pepussa)    Pipo / H&M (osa Mikki Hiiri -settiä)     Mikki Hiiri -sukat / H&M


Kuolalappu / Ebay     Body / NameIt     Legginsit / kirpputori (Seppälä)    Sukat / H&M



Collegetakki / kirpputori (Kappahl?)     Body / kirpputori (H&M)     Housut / kirpputori (Lindex)     Sukat / tuliainen Virosta

Sellaisia asuja osui viime viikolle!  Mä tykkään valtavasti yhdistellä erilaisia kuoseja keskenään! Se onnistuukin parhaiten, kun värimaailma on yhtenäinen. Voisin ehkä jopa tiivistää, että se on Pärskyn tyylin kulmakivi!

Tykkäsitkö postauksesta? Haluaisitko nähdä toistekin Pärskyn asuja? Löysitkö suosikkiasun?    

100 päivää äitinä

17. helmikuuta 2017

100 päivää äitinä - minkälaisia huomioita mä olen tehnyt?

Erilaisista eritteistä on tullut arkipäivää, enkä ole niistä moksiskaan. Joskus pyyhin puklua hihallani tai en heti vaihda paitaa, vaikka Pärsky olisi hetkeä aiemmin puklannut rinnalla ollessaan. Niskakakkojen likaamat vaatteet hieron puhtaaksi hanan alla paljain käsin. Olen myös saanut muutaman kultaisen suihkun päälleni, kerran jopa kesken shoppailureissun. Oliko mulla vaihtovaatteita? No ei tietenkään!

Ruoan ahmimisesta on tullut paha tapa. Varsinkin päivisin, kun olen yksin vauvan kanssa, tulee ahmittua ruoka nopeasti, jos vaikka vauva sattuisi heräämään tai hermostumaan kesken ruokailuni. Ei oo kiva syödä jäähtynyttä ruokaa.

Kotoa pitää poistua ainakin kerran päivässä, jottei kuuppa mene nurin. Vitsit, miten paljon energiaa tuo edes pieni vaunulenkki! Välillä laiskottaa niin, ettei huvittaisi lähteä, mutta lenkillä aina tajuan, miten hyvää se tekee mielelle .



Oon huomannut, ettei klo 8 herääminen olekaan niin kauheankamalanhirveetä niin kuin alkuun ajattelin. Ennen Pärskyn syntymää, heräsin aina klo 11 pintaan. Pärskyn syntymän jälkeen yritin nukuttaa häntä aamuisin epätoivoisesti, koska en vain SUOSTUNUT nousemaan aikaisin aamulla. :D Jossain vaiheessa oli vain hyväksyttävä, että vauvan unirytmissä mennään. Kiitollinen olen siitä, että Pärsky nukkuu muutaman tunnin välein syöden klo 21-8. Vois olla asiat hitosti huonommin.

Mä oon kyllä aina armollinen ollut itselleni, mutta nyt siitä pitää muistuttaa entistä enemmän. Yritän muistuttaa olla armollinen itselleni siitä, etten aina jaksa siivota. Teen töitä myös sen kanssa, että hyväksyisin hyllyvän vatsani, joka rajoittaa pukeutumistani ja saa välillä suupielet alaspäin peilikuvaani katsoessani. Sektiosta on vasta kolme kuukautta, joten ei ihmekään, että vatsanahka vielä hyllyy ja raskauskiloja on jäljellä. Nikkekin aina muistuttaa huonoina hetkinä, että: "Sulla on rakkausmasu. Siellä sä kasvatit maailman ihanimman pojan." Silloin mun suupielet kääntyvät väistämättäkin hymyyn.

Oon yrittänyt myös muistuttaa, että pitää olla armollinen omalle puolisollekin. Nikestä on myös tullut vanhempi vain hetki sitten. Hän tekee päivät töitä, ruoan kotiin tultuaan, joten on ehkä siis ihan ok, että häntäkin välillä väsyttää. Jotenkin sitä aina välillä sortuu ottamaan marttyyriasenteen: "Minä olen vauvan kanssa päivät kotona ja tää on kuule tosi rankkaa! Nyt väsyttää, joten sä saat olla pojan kanssa." Tokihan Nikke onkin paljon Pärskyn kanssa, mutta yritän myös muistaa, että hänkin kaipaa yhtälailla omia hetkiä kuin minäkin.



Välillä tulee huono äiti -olo, kun lasken Pärskyn sitteriin, jolloin hän vetoavasti maailman surullisin mies -ilme kasvoillaan tuijottaa mua. "Ootko äiti tosissas, että meinaat laskea mut sitteriin? Ettäs kehtaat!" Yritän selittää, että äitin on nyt pakko syödä, pukea, pestä hampaat tai meikata, jotta ehditään ajoissa liikenteeseen, mutta pikkumies ei ymmärrä äidin tarvetta yhtään. Välillä äidinkin pitää olla itsekäs.

Se on tehnyt tiukkaa, etten pääse katsomaan kavereiden tai Niken bändin keikkoja. Raskausaikana kävin vielä tosi usein nauttimassa musiikista ja ystävistä, mutta nyt ei siihen ole niin helposti mahdollisuutta, koska en halua vielä jättää Pärskyä yöksi hoitoon. Uhrauksia, uhrauksia! ;)

Ymmärrän nyt, miksi jotkut äidit eivät jaksa huoltaa omaa ulkonäköään entiseen tapaan; oman ajan vähyys, väsymys, ei raaski käyttää itseensä rahaa... Syitä on monia. Mä olen monta kertaa sortunut siihen, etten muista aamulla pestä hampaita (Hyi!) tai en jaksakaan pitää kiinni siitä, että kuorin kasvoni joka toinen päivä ihanalla mikrokuorinnalla. Usein en jaksa edes miettiä mitä pukisin päälleni, vaan vedän automaattisesti ne hyväksi todetut, imetyksen mahdollistavat asut päälleni. Ja säärikarvojen ajelu, koskahan muuten viimeks?! Ne voi melkein jo ehkä letittää...



No, se parisuhde. Eihän meillä enää ole samalla tavalla aikaa toisillemme, mutta siksi ne arjen yhteiset pienet jutut ovat tulleet tosi tärkeiksi. Se, kun jaksetaan hetki katsoa kahdestaan sarjaan Pärskyn nukahdettua. Se, kun pelleillään Pärskyn kanssa sängyssä kolmistaan ja nauretaan. Se, kun pusutellaan pikkupusuja päivän mittaan. Kaikki päivittäin vaihdetut viestit, jotka muistuttavat, että olet rakkaimpasi mielessä. Ne on nyt niitä tärkeitä rakkaushetkiä! Nikke ja minä molemmat onneksi ymmärrettiin jo alusta lähtien, että lapsen saaminen toisi muutoksia myös meidän parisuhteeseemme. Se helpotti sopeutumista.

Äitiydessä ehdottomasti parasta on ollut tutustua omaan lapseen - tuohon iloiseen, reippaaseen, taitavaan ja kiinnostuneeseen Aurinkopoikaan. On mahtavaa seurata, miten Pärsky kasvaa ja kehittyy kokoajan! Ei ehkä ole parempaa asiaa tässä universumissa. Ja vitsit, minkä energiavoimavaralatauksen tuosta pojasta saa! Aivan sama kuinka paljon väsyttää tai kiukuttaa, pikkumiehen hymy ja iloinen asenne tarttuu väistämättä itseenkin!

Minkälaisia huomioita teit itse tuoreena äitinä? 


HIMYF - How I met your father

14. helmikuuta 2017

Rosi (@rosimusiikki) lähestyi mua Instagramissa ja pyysi kirjoittamaan tarinan siitä, miten Niken ja mun rakkaustarina alkoi ja osallistumaan hänen uuden sinkkunsa musiikkivideoon koostamiseen. Tämä mahtimimmi julkaisi jokin aika sitten toisen sinkkunsa  Hullusti hulluksi , joka kertoo Rosin sanoin "rakastumisen pöhköydestä ja leikkisästi niistä fiiliksistä, mitä tuntee rakkauskuplassaan". Rosi otti muhun yhteyttä, koska toivoi mun osallistuvan hänen musiikkivideoonsa sekä jakamaan rakkaudensanomaa blogini kautta. Olen samaa mieltä Rosin kanssa siitä, että sosiaalinen media on liian täynnä cooleja poseerauksia - sinne tarvitaan lisää rakkautta ja aitoutta! Siispä päätettiin tarttua Rosin tarjoukseen ja osallistua Niken kanssa musiikkivideoon kuvaamalla arkisia rakkaushetkiämme perheenä ja pariskuntana. 

 #hullustihulluksi  löytyy Instagramista! Lataa oma rakkauskuvasi #hullustihulluksi ja osallistu täyttämään sosiaalinen media aidoilla rakkaudentäyteisillä hetkillä! Rosin tänään julkaistu uunituore musiikkivideo löytyy tästä postauksesta ja Youtubesta. Siitä löytyy siis tuttuja kasvoja! 

Mutta nyt siihen rakkauden täyteiseen osuuteen... Pärsky, näin tapasin isisi. ;)
                                                                                                  
Ensimmäiset söpöilykuvat kesäkuulta 2014 // Siirappista! <3



    HIMYF - How I Met Your Father    

Oli eräs toukokuinen ilta. Vietettiin tyttöporukalla polttareita Vantaan ruotsinlaivasimulaattorissa. Oltiin aikaisemmin brunssiteltu, matkustettu karaoketaxilla Helsingin keskustaan, käyty siellä syömässä ravintolassa, siirrytty junalla Vantaan puolelle, valmistauduttu hotellihuoneessa iltaa varten, ja nyt oltiin hotellin yökerhossa tanssimassa livebändin tahdissa. Suurin osa polttariseurueestamme  tosin oli jo siirtynyt unten maille, mutta minä ja paras ystäväni tanssittiin täysillä. Fiilisteltiin tosi hyvää bändiä ja hoilotettiin laulajan mukana. Minä salaa ihastelin kitaristin pitkää kikkuraa tukkaa. Enpäs silloin tiennyt, että tuosta kitaristista tulisi mun ensimmäisen lapseni kummisetä. ;)

Livebändi oli hetki aiemmin lopettanut kolmannen settinsä. Koska paras ystäväni on kovin hemaiseva pakkaus, tuli eräs miespuolinen henkilö juttelemaan hänelle. Hän kutsui meidät jatkoille hotellihuoneeseensa. En olisi itse jaksanut lähteä, mutta koska ystäväni niin kovasti halusi, lähdin hänen seurakseen. En uskaltanut päästää häntä yksin vieraiden miesten hotellihuoneeseen. 

No, siellä hotellihuoneessa sitten juteltiin porukalla. Porukkaan siis kuului myös tämä kiharahiuksinen kitaristi, mikä oli musta tosi siistiä, koska en ollut aiemmin hengaillut muusikoiden kanssa. Noloa, I know. :D Porukassa oli myös eräs tatuoitu pipopää, joka oli musta alkuun tosi ärsyttävä, koska hän vain hoki: "V*ttu mä oon kännissä!". Ajattelin, etten tuon kanssa ainakaan juttele. Mä en itse tykkää olla kännissä, joten ihminen, joka fiilisteli sitä, millaisessa kännissä on, ei näyttänyt mun silmissä mitenkään viehättävältä. ;)

Jotenkin kuitenkin ajauduttiin istumaan vierekkäin sängylle. Tämä pipopää kysyi multa, että tiedänkö miksi tänään vietetään kansainvälistä Star Wars -päivää. Aloin miettimään tätä kysymystä: "Nyt on juuri vaihtunut toukokuun neljäs päivä... Star Warsin ehkä tunnetuin lausahdus on May the force be with you. Aaa, May the Fourth!" Niken suu loksahti auki samalla, kun hän huusi kiharapäiselle parhaalle ystävälleen: "Toi tajus mun Star Wars -jutun!" Nikke on kertonut, että hurmasin hänet sillä hetkellä. Nörttitietämykselläni, kyllä.

Mulla itsellänihän oli silloin sellainen tilanne, että olin kihloissa toisaalla. En siis todellakaan etsinyt rakkautta. Siinä kuitenkin illan edetessä huomasin, että mulla klikkasi sen alkuun megaärsyttävän pipopää-Niken kanssa. Mun paras ystäväni on monesti muistellut, etteivät muut edes ymmärtäneet välillä mistä me puhuttiin. Meillä klikkasi niin hyvin. 

Jossain vaiheessa aamuyöllä lähdettiin kävellen Niken ja ystävänsä treenikselle. Hengailtiin siellä hetki ja käveltiin suoraan hotellin aamupalalle. Välillä juostiin oravaa pakoon. Orava juoksi vuorotellen mun tai ystäväni perässä. Se tuli IHAN liian lähelle, hui. Pikkuraukalta puuttui itsesuojeluvaisto. Hotellille päästyämme syötiin porukalla, minkä jälkeen lähdettiin omille teillemme nukkumaan muutamaksi tunniksi ennen hotellihuoneen luovuttamista eteenpäin. 

Pikku-unien jälkeen menin ystäväni hotellihuoneeseen. Yhtäkkiä hän kertoi, että Nikke ystävineen oli koputtanut hänen oveensa ja pyytänyt mun puhelinnumeroani. Olin Niken kanssa käynyt yöllä hakemassa viinipullon huoneestani, joten hän oli suurinpiirtein muistanut, missä mun huoneeni oli. Paras ystäväni on jälkikäteen päivitellyt monesti, että mikähän häntäkin vaivasi, kun antoi kihlautuneen ystävänsä puhelinnumeron Nikelle. Ollaan päädytty siihen, että hän näki jo silloin, että meillä oli jotakin erityistä. Olenkin kiittänyt häntä ainakin kymmenen kertaa päätöksestä antaa mun puhelinnumeroni. 

Mä silloin ajattelin, etten haluaisi "luopua" niin hyvästä tyypistä kuin Nikke. Mulla on aina ollut paljon poikapuolisia ystäviä, joten ajattelin, että koska meillä klikkasi niin hyvin, ehkä hänestä tulee mun ystäväni sitten. Niken tapaaminen ja häneen tutustuminen sai mut kuitenkin pohtimaan silloista parisuhdettani. Tajusin, etten ole oikean ihmisen kanssa. Tajusin, etten saanut olla siinä suhteessa oma itseni. Tajusin, että olen sietänyt paljon sellaista, mitä ei olisi pitänyt sietää. 

Siksipä eräänä päivänä päätinkin, että tämä suhde oli nyt tässä ja purin kihlauksemme. Se on ollut mun elämäni yksi vaikeimmista päivistä ja ylipäätänsä jaksoista - hypätä täysin tuntemattomaan. Tiesin, että jään tyhjän päälle, jos lähden vanhasta suhteestani; ilman säästöjä ja asuntoa. Lähteminen oli kuitenkin elämäni paras päätös. Itkin yhden illan, minkä jälkeen mulla oli sellainen olo, että olisi 100 kiloa tippunut harteilta. 

En ole päivääkään katunut sitä päätöstä, että päätin hypätä Niken matkaan. Nikke on alusta lähtien ymmärtänyt mua paremmin kuin kukaan, enkä ole ikinä kokenut olevani yhtä lähellä ketään ihmistä. Oon aina sanonutkin, että me ollaan ihan täysin samalla levelillä. Nikke rakastaa ja arvostaa mua juuri tällaisena kuin olen. Me ollaan paras tiimi. Meilläkin on omia kompastuskiviämme, eikä parisuhteemme missään nimessä ole täydellinen, mutta mä uskon, että se on paras mahdollinen. Me ollaan toistemme parhaita ystäviä, tasa-arvoisia kumppaneita ja rakastetaan toisiamme yli kaiken. Ollaan yhdessä tehty maailman suloisin, tärkein ja rakkain pieni poika. Me ollaan nyt, pian kolme vuotta myöhemmin, perhe. 

Tästä tuli henkilökohtaisempi kuin alkuun ajattelin. Häpeilin kirjoittaa siitä, että hyppäsin kihlauksesta suoraan uuteen suhteeseen. Toisaalta, jos en olisi sitä maininnut, olisi tarina meidän tapaamisestamme ollut valheellinen. Siispä, tällainen oli meidän tarinamme.



Kiitos Rosi, että pyysit meitä osallistumaan niin ihanalla sanomalla olevaan biisisi! Rakkaus on parasta!

Tissien uudesta elämästä

8. helmikuuta 2017

Äitiyden myötä mun rinnoillani alkoi uusi elämä: ne tulisivat ruokkimaan mun lapseni. Mulle oli alusta lähtien itsestäänselvyys, että mä tulisin imettämään lastani. Kuvittelin, että imetys olisi yksinkertaista: tissi suuhun ja menoksi. Lasketun ajan lähestyessä aloin tutustumaan imetykseen tarkemmin internetissä kahlaillen. Mulle tuli yllätyksenä esimerkiksi se, että vauvan imuotteessa saattaisi olla puutteita tai että maitoa ei tulisikaan tarpeeksi vauvan tarpeeseen. Imetys on aina ajatuksena tuntunut hirvittävän yksinkertaiselta, koska sitä on kautta aikain tehty.



  Miten imetykseni lähti käyntiin?  

Koska mulla oli suunniteltu sektio synnytystapana, aloin viikkoa ennen aktivoida suunnitelmallisesti nännejäni. Halusin näin varmistaa, että maidontuotanto lähtisi mahdollisimman sutjakkaasti käyntiin, koska sektion jälkeen se voi takuta enemmän kuin alatiesynnytyksen jälkeen. Mä sainkin maitotippoja tulemaan päivä päivältä enemmän. Liikaahan ei muuten saa lypsää rintoja, koska se saattaa aiheuttaa supistuksia.

Mulla oli haaveissa saada Pärsky suoraan rinnalleni leikkaussalissa, mutta kuten synnytyskertomuksessani kerroin, tärisin niin voimakkaasti, etten uskaltanut ottaa häntä rinnalleni. Vasta heräämössä tärinän loputtua nappasin pienen poikani syliini ja tarjosin rintaa. Meni kuitenkin ensimmäiseen yöhön asti ennen kuin imetys lähti sujumaan. Vasta silloin Pärsky nimittäin ymmärsi, että mitä nännille pitää tehdä. Mulla on melko matalat rinnanpäät, joten rintakumiakin suositeltiin, mutta onneksi päätin yrittää ilman, sillä hyvinhän me pärjättiin ilmankin litistämällä nänniä suuhun ohjattaessa. Ensimmäiseen imetyskertaan asti lypsin käsin ja samalla Nikke pyydysti tippoja ruiskuun. 

Jotta maito lähtisi nousuun ja vastasyntynyt lapseni saisi mahdollisimman paljon maitoani, imetin joka kerta molemmat rinnat. Pärsky syntyi keskiviikkona, ja perjantain painontarkistuksessa huomattiin, että hänen painonsa oli laskenut -9.7% - melkein siis hälyttävän rajan. Tämän jälkeen molempien tissien jälkeen annettiin hänelle pullosta äidinmaito-korvikesekoitusta, jotta paino lähtisi nousuun. Seuraavana päivänä painonlasku oli enää 5%, joten päästiin hyvillä mielin kotiin. Sunnuntaihin asti Pärsky sai rintamaidon lisäksi korviketta. Mulla nousi maito edellisenä yönä, mutten voinut uskoa, että mun oma maito yhtäkkiä muka riittäisi, joten varmuuden vuoksi tarjoiltiin korviketta, jota pikkumies ei tietenkään enää syönyt. 

Maidonnousu oli muuten uskomaton fiilis - yhtäkkiä rinnat muistuttivat koripalloja niin kooltaan kuin käsikopeloltakin! Siinä riitti ihmettelemistä tällaiselle ensikertalaiselle! Muistan, kun menin illalla suihkuun ja kyykistelin kylpyhuoneen lattialta jotain. Yhtäkkiä tunsin miten varpailleni tippui tippoja. Nousin ylös ja katsoin kattoon, mutten nähnyt sieltä tippuvan mitään. Silloin välähti ja kurkkasin rintoihini... Sieltähän ne tipat tippuivat! Mun piti tietysti huutaa Nikke ihmettelemään ja naureskelemaan kanssani.



  Miten olen ylläpitänyt maidontuotantoa?  

Mä oon erittäin tarkka siitä, että juon vähintään kolme litraa vettä päivässä. Useimpina päivinä menee enemmänkin. Mulla on jatkuvasti jano imetyksen takia. Pidän myös huolta, että syön säännöllisesti. Mun ruoka-annokset ovat imetyksen myötä kasvaneet. Mun on myös pakko joskus aamuöisin käydä syömässä välipala, koska verensokeri on laskenut liian alas ja oksettava olo on alkanut hiipimään. Runsas juominen ja riittävä ravinnonsaanti ovat siis ehdottoman tärkeitä maidon riittävyyden kannalta. 

Oon huomannut, että maitoa heruu paremmin, jos vähän herkuttelee. Suklaa etenkin toimii! Mulla on käsipumppu, jolla pumppailen silloin tällöin maitoa pakkaseen. Jos oon nukkunut huonosti, herun pumpulle paljon huonommin. Hyvät yöunet ovat siis myös tärkeät. 

  Miten imetys nyt sujuu?  

Meillä ei oikeastaan ole ollut ongelmia imetyksen kanssa. Pärsky on ahkera tissittelijä. Mä olen kokoajan imettänyt vauvantahtisesti. Pärsky syö keskimäärin kolmen tunnin välein päivin ja öin. Yksi imetyskerta on kestoltaan noin vartin, mutta iltaan mahtuu aina yksi lähes tunnin imetyshetki. Aluksi paikallaan jumittaminen monta kertaa päivässä ahdisti. Sitten keksi Netflixin. Seuraavaksi keksin vesipullon ja hätävaraevästä. Nykyään imettäminen sujuu niin rutiinilla, että melkein joka kerta muistan tarkistaa, että kädenulottuvilla on puhelin, vesipullo, hätävaraevästä, harso ja Playstationin ohjain (katson Netflixiä PS4:n kautta)

Onni on, että Nikke on tukenut mua imetyksen kanssa. Hän ojentaa mulle syötävää ja juotavaa, kun Pärsky on nukahtanut rinnalle. Hän tsemppaa mua niinä hetkinä, kun tuntuu, että pää hajoaa paikallaan istumisesta. Näin käy joskus iltaisin, kun katselen ympärilläni olevaa sotkuista kotia ja mieli halajaa siivoamaan, mutta vauva tissillä on eri mieltä.

Jo pidemmän aikaa rinnat ovat tuntuneet tyhjiltä. Alkuun pelotti, että maito loppuu, kun rinnat eivät enää syöttöjen välissä paisuneetkaan koviksi palloiksi. Nyt tiedän jo, että maitoa tulee, vaikka rinta olisi aivan loppuun imetty cockerspanielien korva. Helpottavaa, että maidontulo on tasoittunut! Kiristävä tunne rinnoissa ei ollut mukava.

Julki-imettäminen jännitti alkuun tosi paljon. Rintojen ajatellaan nykyään kuuluvan seksiin, joten kun mullakaan ei oo mitenkään pienet rinnat, tuntui tosi inhottavalta ajatus ottaa ne julkisesti esiin. Pelkäsin, että mua tuijotetaan pahalla silmällä. Viime viikonloppuna, kun oltiin Tampereella (Lue reissusta tästä!), jouduin oikein kunnolla rohkaistua imettämään ties missä. Huomasin, ettei se ole niin kamalaa. Alusta alkaen mulla oli ajatus, että imetän lastani missä ikinä tarvitseekin. Keskusteltiin kavereiden kanssa Whatsappissa imetyksestä, ja yksi kaverini oli sitä mieltä, ettei esimerkiksi ravintolassa, varsinkaan vähän hienommassa, saisi imettää. Mä ajattelen, että vauvalla on oikeus saada ruokaa silloin, kun hänelle nälkä iskee eli toisin sanoen äidillä on oikeus ruokkia lapsensa missä vain. Imettäminen on maailman luonnollisin asia, joten mä näen, että on katsojassa vikaa, jos rinnalla tuhiseva vauva nostaa verenpainetta.



  Ajatuksia imetyksen jatkosta  

Mä olen aivan varma, että taaperoimettäjää musta ei tule. Olen suunnitellut imettäväni melkein vuoden ikään asti. Se, kuinka pitkään imettää, on jokaisen oma päätös. Älä siis loukkaannu, kun sanon, että taaperoimettäminen ei ole ollenkaan mun juttuni. Se vähän jopa kummastuttaa ja tuntuu ajatuksena oudolta.

Syy, miksi minä en aio vuodenikäistä pidemmälle imettää, jos maitoa sinne asti riittää, on etten pidä ajatuksesta, että Pärsky olisi niin pitkään NIIN riippuvainen musta. Mä en anna rintaa suruun tai turvaa tuomaan. Sitä varten meillä on tutti. En siis imetä kuin vain Pärskyn nälkään. Kaipaan sitä, että saisin mennä ilman huolta siitä, että pitää imettää. Uskon myös, että kiinteiden ruokien myötä Nikkekin pääsee osallistumaan Pärskyn hoitoon enemmän ja näin luomaan erilaista suhdetta poikaansa. Toki tiedostan ja imettäessäni joka kerta näen, miten ihana Pärskyllä on olla tissiä imiessä. Poika on onnensa kukkuloilla ja ultimaattisen rentoutuneena. Mä uskon kuitenkin, että me pystytään Niken kanssa tarjoamaan yhtä ihania ja lämpöisiä tunteita ilman tissiäkin.

Kiinteistä puheenollen, me ollaan ajateltu, että aloitetaan maistelu neljän kuukauden iässä eli jaiks, ihan kohta! Nikellä ja mulla on jonkin verran allergioita. Jonkun tutkimuksen mukaan, aikaisin aloitettu kiinteiden maistelu saattaa vähentää allergioita. Imetyksen Tuki ry:n Facebook-ryhmässä on ollut paljon puheenvuoroja tästä tutkimuksesta puolesta ja vastaan. Mä kuitenkin ajattelen, että jos on pienikin mahdollisuus, ettei meidän pojasta tulisi yhtä allergiaherkkää kuin meistä, aion kokeilla kaikki keinot. 

Vauvan eka yö hotellissa - miten meni?

3. helmikuuta 2017

Vietettiin viikonloppu Tampereella vanhempieni kanssa, sillä äitini oli ostanut meille hotellihuoneen joululahjaksi Sokos Hotel Villaan, joka sijaitsee aivan Tullitorin ja Sokos Hotel Tornin vieressä. Etukäteen jännitti ihan hirveästi, että miten pärjätään Pärskyn kanssa viikonloppu reissun päällä. Mähän olin tätä ennen imettänyt julkisesti tasan kahdesti. Sekin siis jännitti kovasti. Tiesin myös, että tullaan useamman kerran ruokailemaan ravintolassa, joten kuumotti, että selvitäänkö ilman huutokonsertteja. En tiedä poistuuko ikinä se pelko siitä, että vauvan huuto häiritsee muita ruokailijoita vai onko vika tuoreessa ensikertalaisäidissä... Mutta miten meidän reissu siis meni? Tässäpä teille yksityiskohtainen kuvaus.



Startattiin auto lauantaina hiukan klo 11 jälkeen. Tarkistin sata kertaa, että mulla on mukana vaippoja ja useampi vaatekerta Pärskylle. Otin mukaan myös viltin, soittorasiapehmolelun, Swaddle Up-kapalopussin sekä pari lelua. Eniten ehkä jännitin, että muistinko pakata itselleni kaiken tarvittavan. :D Tällaisissa tilanteissa huomaa, miten omasta lapsesta on tullut se ykkönen; itse voi pahimmassa tapauksessa vaikka mennä kaupungille yöpuvussa (Ei onneksi tarvinnut! :D), kunhan vain lapsella on kaikki tarvittava. 

Pärsky nukkui melkein koko sen ajan, kun ajettiin peräkanaa äidin ja isin kanssa suoraan Lielahden Tapolan mustamakkarabaariin, koska 3/4 meidän seurueestamme rakastaa sitä herkkua. Oltais tietysti menty yhdellä autolla, mutta Pärskyn turvakaukalo ois tehnyt takapenkin matkustajille tukalat oltavat. Meno ois ollut kuin sardiineilla purkissa. No jokatapauksessa, mä olin seurueen mustalammas, joka osti annoksen lihapullia ja kermaperunoita. Oikein hyviä olivat! Pärsky jatkoi edelleen uniansa koko ruokailun ajan. Edellisestä imetyksestä oli jo nelisen tuntia, joten pikkupoitsu heräisi hetkenä minä hyvänsä.

Mustamakkarabaarin lähellä on Vadelmatarha-lastenvaatekirpputori, jossa pyörähdettiin ennen hotellille siirtymistä. Tiesin, että lastenvaatekirpputori olisi turvallinen paikka aloittaa julki-imetysrupeama, joten heti sinne tultuani asetuin tosi epämukavasti tuolille imettämään. Yleensä imetän Pärskyä puoli-istuvassa asennossa masut vastakkain (koska maito tulee paineella), joka on aika hankala imetysasento muualla kuin kotioloissa, joten vielä harjoittelen perinteistä asentoa, jossa vauva on käsivarsillani. Vasta imetettyäni huomasin, että noin kahden metrin päässä olisi ollut nojatuoli ja kaksi imetystyynyä. Ehkä ensi kerralla osaan katsella paremmin ympärilleni! :D

Hotelliin päästyämme vaihdettiin Pärskyn vaippa. Hoitotasoa ei ollut, joten käytettiin pientä pyöreää pöytää huoneen perällä. Tässä vaiheessa tuli ensimmäinen hetki, kun olin tosi kiitollinen siitä, että kotona on kunnollinen hoitopöytä! Poitsulla oli nimittäin kakat housussa. Vaippaa poisotettaessa hän päätti vielä lirauttaa pissat. Tällä kertaa ei onneksi lentänyt minun päälleni tai lattialle asti... Kylpyhuoneen lavuaarin hanan alla oli mahdotonta pestä kakkainen pylly, mutta onneksi vieressä oli bideesuihku, joka helpotti pepun pesemistä. Siitäkin siis selvittiin kunnialla!

Seuraavat tunnit vietettiin kävellen Tampereen keskustassa. Käveltiin hotellilta ensin Hämeenkadulle ja siitä Tallipihan viehättävälle alueelle. Harmi, että puodit olivat kiinni, mutta onneksi kahvila oli auki. Seuraavana haasteena olikin pienet kahvilaan johtavat rappuset ja vaunut. Päätettiin jättää vaunut ulos, mutta se tarkoittaisi sitä, että jonkun meistä pitäisi pitää Pärskyä sylissä, koska näin pieni ei vielä voisi syöttötuolissa istua. Totesin siinä, että matkustaminen tulee hitusen helpommaksi sitten, kun Pärsky on tarpeeksi iso istumaan itse syöttötuolissa



Ehdin juuri nautiskella ihanan mutakakkupalani kermavaahdon kera, kun pikkumies alkoi huutaa nälkäänsä. Asetuin tuolilleni taas harmillisen epämukavasti imettämään. Yritin tukea pääpuolta takeilla ja nostamalla jalan toisen päälle, mutten edelleenkään saanut tarpeeksi mukavaa imetysasentoa. Huoh... Pärsky sai onneksi kuitenkin mahansa täyteen, joten päästiin jatkamaan matkaamme. Harmi vain, että kaksi huonoa imetysasentoa olivat ilmeisesti saaneet mun hartiaseudun lukkoon, koska tosi ikävä, ajoittain pyörryttäviä tunteita aiheuttanut päänsärky alkoi puskea päälle.

Lähdettiin Sokoksen kautta kulkemaan hotellimme lähellä olevaan Lapland Hotelsin Dabbal-ravintolaan. Äiti ja isi kehuivat syöneensä siellä jo kolmesti elämänsä parhaan hampurilaisen, joten täydellisen hampurilaisen metsästäjinä, me haluttiin Niken kanssa ehdottomasti päästä testaamaan Dabbalin burgeri. Vatsa alkoi jo kurnimaan, mutta saiko tämä äiti vatsansa täyteen? Noh, loppujen lopuksi. :D Hiukan ennen kuin annokset tuotiin pöytään, alkoi Pärsky osoittaa mieltään. Iskin tissin suuhun, muttei pikkumies kauaa imenyt. Ei siis tainnut olla nälkä, vaan muuten vaan kiukku. Jotain positiivista kuitenkin oli siinä, että nyt kolmannella kerralla sain vihdoin tuettua takkien avulla käden tarpeeksi hyvin, ettei imetys tuntunut epämukavalta. Päänsärkykin alkoi pikkuhiljaa helpottaa särkylääkkeen avulla.

Yritin rauhoitella Pärskyä katsoen samalla, miten seurueen kolme muuta jäsentä nautiskelivat ihania hampurilaisiaan. Kaikki muut kyllä tarjoutuivat ottamaan Pärskyn syliinsä, mutta äidin syli paljastui ainoaksi kiukkuvapaaksi syliksi. Onneksi annokseen kuului ranskalaisia, joita napostelin pahimpaan nälkääni. Kun Nikke sai syödyksi, nappasi hän Pärskyn syliinsä. Nooo, ei isin sylikään ollut riittävä. Pärsky jatkoi ulinaansa tuijottaen minua vetoavasti, joten yritin ahmia hampurilaiseni nopeasti. En ehtinyt syödä loppuun, kun kitinä yltyi huudoksi. Ei auttanut kuin napata pikkumies taas syliini. Nikke teki mulle valmiita haarukallisia hampurilaisen lopustani samalla, kun hytkyttelin ja rauhoittelin Pärskyä. :D Vaikka ruoka oli ihan superherkullista, ei ruokailukokemus ollut erityisen rentouttava. Tähän asti Pärsky on aina nukkunut ravintolareissujen ajan, joten ollaan aiemmin päästy tosi helpolla. 

Ravintolaillallisen jälkeen suunnattiin hotellille nukkumaan. Oltiin Niken kanssa aaaaaaaaivan rikkipoikkipuhki ensimmäisestä reissupäivästä! Suunniteltiin kipaisevamme lähikaupassa hakemassa limua ja jotain pientä herkkua, mutta ei kertakaikkiaan jaksettu. Mentiin imetyksen ja iltatoimien jälkeen yöpuulle jo klo 22 aikaan. Yö meni harmikseni Pärskyllä aika levottomasti. Pientä äännähtelyä ja vänkeröimistä oli kokoajan! Huoh... Oiskohan hotellin erilaiset äänet vaikuttaneet pikkumiehen uneen? No, viiden aikaan luovutin ja nostin hänet vaunukopasta kainalooni nukkumaan. Sen myötä Pärsky rauhoittui ja sain onneksi muutaman tunnin sikeää unta.

Sunnuntaiaamuna herättiin jo klo 7, kun "nahkavekkari" ilmoitti, että ois aika herätä. Valmistauduttiin lähtemään vanhempieni kanssa aamupalalle klo 9. Pärsky oli hiukan kiukkuisella tuulella, joten mun isi otti hänet hellään huomaansa, jotta saatiin laitettua itsemme valmiiksi. Pikkumies kyllä onneksi nukahti vaunuihin juuri ennen aamupalalle lähtöä, joten sain tällä kertaa nauttia aamupalani rauhassa. Tai no, teoriassa sain! :D Äidin piti oikein kieltää mua tulemasta vaunujen lähelle, kun en osannut rentoutua. Tässä muutaman kuukauden aikana oon oppinut syömään nopeasti. Vetelin siis aamupalaani tiukkaan tahtiin jalka samalla hermostuneesti hytkyen. Yritin kyllä rentoutua, mutta taisin hiukan epäonnistua. Edellisillan huutokonsertti ravintolassa taisi jättää traumoja.



Aamupalan jälkeen luovutettiin hotellihuone ja lähdettiin ajalemaan ympäri Tamperetta. Käytiin mm. Pispalassa, Pyynikin näkötornilla ja Käpylässä mummoni isoisän rakentamaa taloa katsomassa. Kiertoajelun jälkeen käytiin Tullitorin aasiaruokakaupassa. Siellä kannattaa käydä, jos aasialaiset ruokatarvikkeet kiinnostavat. Hinnat olivat tosi edulliset; mun lempparinuudelipussi maksoi siellä 0.8€, kun se pääkaupunkiseudulla on 1,50€. Pärsky nukkui kokoajan tyytyväisenä kaukalossaan. Mua alkoi jännittämään pojan ruoka-ajan lähestyminen; pommi oli valmiina räjähtämään hetkenä minä hyvänsä...

Suunnitelmissamme oli käydä Kangasalalla Pirkan kirpputorikeskuksessa. Koska Pärsky edelleen nukkui tyytyväisenä, lähdettiin ajamaan Kangasalaa kohti. Useimmisten kellontarkasti kolmen tunnin välein ruokaileva pikkumies piti äitiä edelleen jännityksessä, sillä edellisestä tissittelystä oli aikaa jo neljä ja puoli tuntia. Ehdin kierrellä tovin kirpputorilla, kun äitini ilmoitti, että kannattaisi valmistautua imettämään, koska kohta alkaisivat merkkien perusteella pikkumiehen mielenilmaisut. Käytiin etsimässä lastenhoitohuonetta tai edes hoitopöytää, mutta sellaista ei ollut. Kirpputorin yhteydessä olevan kahvilan pöydät olivat täynnä, joten sinne ei mahtunut imettämään. Kahvilan vieressä oli tyhjillään lastenleikkialueen pöytä, joten ei auttanut, kun mennä sen ääreen imettämään. Oloni oli aika koominen istuskellessani minikokoisella tuolilla minikokoisen pöydän ääressä, mutta onneksi tällä kertaa sain niiden ansiosta hyvän imetysasennon! Jotakin positiivista siis.

Ruokailun jälkeen Pärskylle ei maistunutkaan uni, eikä hän viihtynyt kaukalossakaan, joten ei auttanut kuin kanniskella häntä sylissä. Tässä vaiheessa kävi mielessä, että olisi ehkä kannattanut sittenkin ottaa se manduca mukaan...  

Pärsky oli edelleen hereillä, kun mentiin viereiseen Subway-ravintolaan syömään ennen kotimatkalle lähtöä. Tajusin, että edellisestä vaipanvaihdosta oli jo aikaa, joten mun oli tartuttava tuumasta toimeen ja kuivitettava Pärsky. Tässä vaiheessa tajusin, ettei hoitopöytä olekaan itsestäänselvyys.  Ravintolan wc:ssä ei nimittäin ollut minkäänlaista paikkaa vaihtaa vaippaa! Ajattelin siis ruokapöydän penkillä vaihtaa, kunnes huomasin, että vaipassa olikin kakkaa. Äitini tuli avuksi vessaan, jossa pienen pienelle lavuaarin reunalle laitettiin Pärsky pötköttämään niin, että jompi kumpi varmisti, ettei hän kellahda lavuaariin siitä. Aikamoista säätöä oli, mutta onnistuttiin! Olin kuvitellut, että jokaisessa julkisessa wc:ssä olisi vähintäänkin seinälle taitettava hoitotaso, mutta väärässä olin.



Kangasalalla hyvästeltiin äitini ja isäni, ja lähdettiin kolmistaan ajamaan Ideaparkin kautta kotiin. Nikke ei ollut koskaan aiemmin käynyt siellä, joten pakkohan meidän oli pyörähtää. Pärsky oli hereillä oikeastaan koko parin tunnin Ideapark-reissun ajan. Kaukalo ei tälläkään kertaa kelvannut, joten  tuli taas ikävä manducaa kannellessamme häntä selät kivusta huutaen ympäri kauppakeskusta.  

Pikkumiehen ruoka-ajan koittaessa etsittiin lähin lastenhoitohuone. Pettymyksekseni se oli iso wc, jossa oli yksi kova, käsinojaton tuoli. En tiedä, onko kauppakeskuksessa mukavampaa lastenhoitohuonetta, mutta musta tuntui tosi epämukavalta imettää pissan hajuisessa wc-tilassa.  Mä olen tosi hajuherkkä, joten hetkittäin tuli melkein paniikinomainen tarve päästä wc:stä ulos. Sain kuitenkin rauhoitettua itseni, sillä pääasia kuitenkin oli, että saatiin Pärskyn masu täyteen ja pikkumies tyytyväiseksi. 

Kierreltiin vielä hetki Ideaparkissa, kunnes oli aika lähteä ajamaan kotiin. Ajomatka olikin suoraan sanottuna pers**stä... Pärsky aloitti huutamaan täyttä kurkkua lähes heti, kun lähdettiin ajamaan. Mulla on ollut tapana istua edessä, koska mulle iskee helposti matkapahoinvointi. Ei ollut kuitenkaan muuta vaihtoehtoa kuin vaihtaa Akaan huoltoasemalla istumapaikkaa takapenkille. Sain hetkeksi rauhoitettua Pärskyn tutilla ja kosketuksella, mutta huuto jatkui. Viimeiset 45 minuuttia lauloin taukoamatta viittä eri lastenlaulua - siis kaikkia niitä, joiden sanat muistan ulkoa. Poskea silittämällä ja laulamalla Pärsky pysyi suht tyytyväisenä. Taisi matkaväsymys iskeä pikkumieheen, kun niin totaalisesti meni hermot. 

Täytyy sanoa, että tuntui oikein erityisen ihanalta olla kotona! Vaikka takana oli aivan mahtavan ihana viikonloppu, mä olin totaalisen puhki kotipihaan kurvattuamme. Täytyy sanoa, että matkailu on sata kertaa haastavampaa pienen vauvan kanssa. Oon kuitenkin tosi onnellinen kaikista vastoinkäymisistä ja haasteista, joita matkalla tuli vastaan, koska reissu oli näin kokonaisuudessaan tosi kasvattava kokemus. Me Niken kanssa saatiin huomata, että pärjätään hyvin Pärskyn kanssa muuallakin kuin kotioloissa - tilanteessa kuin tilanteessa. Tästä rohkaistuneina voidaan alkaa suunnitella reissuja kesälle. Silloin Pärskykin on jo isompi, joten reissaaminenkin on varmaan helpompaa. Harmittaa, että reissu sattui nyt sellaiselle ajankohdalle, että Pärsky oli tavallista itkuisempi ja levottomampi (jatkui vielä muutaman päivän tämän jälkeenkin), mutta eihän sille mitään voinut. Hyvin me vedettiin silti!