Kaksplus.fi

Möhömahan asu ja kuulumisia

4. marraskuuta 2016

Hehee, enpäs olisi näitä asukuvia otettaessa uskonut, että seuraavalla viikolla on maa valkeana täällä Helsingissä. Me varauduttiin kyllä vaihdattamalla renkaat hyvissä ajoin ennen ruuhkia, mutta silti! Eniten mut on tänä vuonna yllättänyt se, ettei tuo lumi harmita tai ärsytä mua yhtään. Mä en ole talvi-ihminen. Talvi on mulle vuodenaika, joka täytyy väistämättä lusia. Mä en saa siitä juuri mitään muuta irti kuin muutamat lumimaisemien ihastelut. Oonkin tullut siihen tulokseen, että raskaushormonit ovat pistäneet mun pääni aivan sekaisin. :D Ajattelen, että Pärsky nauttii valkoisesta maasta, vaikkei hän todellisuudessa tajua tilanteesta yhtään mitään. Mä kuitenkin iloitsen jo siitä, että lapseni mahdollisesti kokisi lumen. Hassua, I know.

Nyt elellään raskausviikkoa 38+4. Paljastinkin jo, että suunniteltu sektio on ihan pian käsillä. Tarkkaa päivää en edelleenkään täällä paljasta, koska muutoksia saattaa tulla. Sen verran paljastan, että jännittää jo kovin! Oon nyt parin viikon ajan sulatellut ajatusta lähestyvästä sektiosta. Tiukkaa tekee enää ajatus siitä, että menee mahdollisesti monta tuntia, että näen Pärskyn. Sektiovauvoillahan on usein tarvetta lisähapelle, joten voi olla, että mun pienokainen kuljetetaan samantien osastolle ilman, että näen häntä tai saan hänet syliin. Ajatus siitä itkettää mua, vaikka tottakai vauvan terveys menee edelle. Tuntuu vaan ihan kamalalta, että pikkutyyppi on ollut mun matkassani monta kuukautta, ja sitten yhtäkkiä hänet viedäänkin pois mun läheltäni. Me sovittiin Niken kanssa, että hän pysyy Pärskyn matkassa tuli mitä tuli, mikä helpottaa mun oloani tietysti. Nikke sanoikin mulle vollotukseni keskellä, että: "Sä oot pitänyt huolta Pärskystä kohta yhdeksän kuukautta, nyt on mun vuoro. Älä huolehdi." Mun rakas osaa sanoa just oikeat asiat oikeina hetkinä. 

Olisi muuten kiva kuulla teiltä muilta, joilla on jo sektio takana, että miten pian saitte vauvan syliinne ja miten kaikki lähti rullaamaan siitä hetkestä eteenpäin, kun vauva nostettiin kohdusta ulos! 


Aikamoisen möhömahainen sivuprofiili! :D Me naureskellaan päivittäin mun vatsani koolle, vaikka tiedetään, että se vois olla vieläkin suurempi. Nikke myös pyörittelee mulle silmiään, kun en itse tiedosta aina vatsani suuruutta ja tömäyttelen sitä ties minne tai tuun halaamaan niin, että Nikke meinaa kaatua kumoon. Hän tänään kaikella rakkaudella sanoi mun muistuttavan orankia, kun istuin risti-istunnassa alusvaatteisillani sängyllä. :D En voi väittää, etteikö mielikuva olisi ollut ihan ymmärrettävä. :D 

Nuo Niken (merkin, ei henkilön :D) lenkkarit ovat muuten ainoa, jotka mahtuvat jalkaani. Hiukan jännittää kävellä tuolla ulkona, koska aika liukkaathan nuo ovat. Pitää varmaan ottaa hiihtosauvat messiin, jotta saa vähän tukea kepeistä, joiden piikit uppoavat lumeen ja jäähän. :D Siinäpä vasta mielikuva... 

Mun kasvotkin näyttävät ajoittain turpaansaaneilta turvotuksen takia, mutta koska loppusuora jo häämöttää, en jaksa välittää! Nämä viimeiset päivä menevät vaikka hammasta purren. Täytyy vain pitää peukut pystyssä, että kaikki sujuu sektion jälkeen yhtä hyvin ja helposti kuin mun raskausaika. 



Takki / 2nd hand (Monki)     Tunika / Kappahl     Legginsit / H&M Mama     Kengät / Nike     
Laukku / Marc by Marc Jacobs     Pipo & huivi / Lindex

Koska kuvituksena on asukuvia, pitäisi mun varmaan sanoa jotain asustani... Viime aikoina oon pukeutunut mukavuus edellä. Yleensä laitan leggarit jalkaan ja päälle jonkun tosi löysän ja ison yläosan. Sellaisissa asuissa mä viihdyn kaikista parhaiten tällä hetkellä. Myönnettäköön, että tiettyinä hetkinä olen joutunut turvautumaan myös Niken vaatekaappiin, koska mun omat takit ja hupparit eivät mene enää kiinni. En ole kyllä vielä luopunut tyylistäni, joten vaatteiden lainaamiset ovat jääneet muutamiin kertoihin. ;) Odotan jo innolla, että pääsen kohta taas penkomaan kaappiani oikein kunnolla ja saan vanhat, rakkaat vaatekappaleeni taas käyttöön! Tosin pieniä rajoitteita tulee nytkin olemaan imetykseen liittyen, mutta ainakin ne kohta mahtuvat mun päälleni taas. 

Mun kuulumiset olivat tälläkin kertaa kovin raskauspitoiset, mutta ihmekös tuo! Ymmärrätte varmaan, ettei mun päässäni tällä hetkellä pyöri yhtään mitään muuta kuin viimeiset päivät maha pystyssä ja odottava jännitys lapseni ensitapaamiseen liittyen. Me eletään jännittäviä päiviä! 

Mun tarkoituksenani on muuten tehdä postauksia valmiiksi talteen, jotta blogini ei aivan täysin hiljenisi. Nyt ois taas siis hyvä hetki toivoa jotakin postausaihetta! ;) Palaillaan taas!

18 kommenttia :

  1. Minusta näytät näissä kuvissa erityisen hyvältä ja hehkuvalta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! :) Sitä on itselleen aina ankara...

      Poista
  2. Hei vaan, en olekaan tainnut kommentoida pitkään aikaan (ja onnitella!). Ajattelin nyt kuitenkin näpytellä puhelimella! Sitä siis vain, että mulle on tehty kaksi sektiota. Kieltämättä molemmat jännittivät. Ensimmäisessä sain odotella heräämön ajan (noin tunnin?), että sain vauvan syliini pidemmäksi aikaa. Sen ajan mies oli vauvan kanssa, ja ainakin itse olin niin naatti, ettei haitannut ollenkaan. Toisessa sain vauvan heti mukaan ihan heräämöönkin, mikä lienee nykyään tavallisempaa. Silloin mulla oli kylläkin itselläni vähän huono olo, enkä oikein voinut ihan aluksi pidellä vauvaa rinnalla (oksetti). Edelliseen postaukseen liittyen: mulla ei kohdun painelu kummallakaan kerralla sattunut yhtään, eli ei tarvi pelätä sitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkästä aikaa! Ihanaa, että laitoit kommenttia! :) <3

      Okei, kuulostaa lohduttavalta, ettei se ainakaan sulle ole ollut katastrofi, vaikket vauvaa heti saanutkaan syliin. Toivotaan, että jos niin meille käy, mäkin oon niin poikki, etten tajuakaan kaivata vauvaa vierelle. Huonovointisuutta pelkään kovin, vaikka puudutuksella pyritäänkin menemään. :O Oon niin kovin taipuvainen huonovointisuuteen...

      Jes, kiva kuulla! Toivotaan, ettei muakaan satu!

      Poista
  3. Hurjasti tsemppiä loppurutistukseen! Meillä loppu meni vähän häränpyllyä ja mieheni rooli muuttui yllättäen tosi isoksi. Hienoa, että Nikke pystyy etukäteen varautumaan siihen, että hän hoitaa ensihetket vauvan kanssa. Siinä tulee hyvällä tavalla reipas aloitus miehellekin vauva-arkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, tsemppiä tarvitaankin! :) <3

      Oivoi, kurja kuulla! :( Onneksi, sun miehesi pärjäsi ilmeisen hyvin, eikä sunkaan tarvinnut olla sen suhteen huolissasi. :) Vaikka Pärsky on meille molemmille oikeastaan ensimmäinen vauvakokemus, mä luulen, et Nikke tulee handlaamaan vauvan hoitamisen hyvin, vaikka mä oisinkin rikkipoikkipuhki sängyn pohjalla.

      Poista
  4. Hei tsemppiä loppuhetkille! ❤
    Meillä ei sektioo ollut, mutta myöskin minun oloni meni vähän niin, että mies saikin heti kunnon annoksen vauvahoitoa. Jaksoin kävellen kantaa vauvaa vasta muutaman päivän jälkeen niin siinä oli suuri rooli miehellä. Vaikka silloin minua harmitti kovasti, oli se kuitenkin miehen kannalta hyvä niin ei sitten arastellut enää kun oli vaan ryhdyttävä tosissaan hoitamaan ��
    Minä pidin sitten visusti sängyssä turvallisesti vauvaa sylissä. Kaikkea hyvää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3

      Totta! Mies pääsee heti sitten tositoimiin. Saa nähdä, että pääseekö Nikke loppujen lopuksi opettamaan mulle vauvanhoitoa. ;)

      Sitä samaa sulle!

      Poista
  5. Hei! Halusin kommentoida kun itsellä myös takana sektio. Oon vasta alkanut lukemaan sun blogia, tykkään tyylistäsi ja raskausjutut kiinnostaa taas kovin kun toinen pieni tulossa meille.

    Mutta siitä sektiosta. Itsellä se ei käynyt edes mielessä, kun menin käynnistykseen, mutta siihen sitten päädyttiin. Sulla positiivista on että oot ehtinyt miettiä ja sopeutua asiaan, itsellä nimittäin iski aika kova pettymys ja epäonnistumisen tunne siitä. Oikeestaan aika hullua miten rankasti sen otin, kun parhaalle kaverille oli saman vuoden aikana myös tehty sektio enkä ollut pitänyt sitä mitenkään erikoisena juttuna. Mutta koin tosi vahvasti epäonnistuneeni kun en voinutkaan normaalisti synnyttää, en ehtinyt supistuksiakaan tuntemaan.

    Monenlaisia tunteita saattaa siis tulla! Mulla myös sattu huono tuuri yhden kätilön kanssa kun loppukeskustelussa totesi vaan että eihän tässä oo mitään läpikäytävää kun et oo synnyttänyt. Nojoo, tärkeetä siitä ois silti ollut puhua! Mutta miehen ja kavereitten kans sitten senkin eestä :)
    Ja aika pian kun hormonit tasaantui ymmärsi että tärkeintä että pikkumurulla on kaikki hyvin <3

    Mä pääsin suoraan leikkaussalista osastolle ja sain pienen viereen, en tietenkään jaksanut tai voinut heti oikeen sylitellä mutta tärkein oli saada vaan katsella omaa aarretta. Mun miehellä ei ollut juuri vauvoista kokemusta ja koska sektion jälkeen menee päivä et pystyy enempi touhuun nii mies sai hyvän alun hoitaa vauvaa, opetti mulleki sitten juttui kuinka pestä peppu ja muuta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi! Kiva kuulla, että oot jäänyt mun matkaani seurailemaan. :)

      Mulla on myös kovin pettynyt olo, koska oon aina haaveillut pääseväni kokemaan alatiesynnytyksen. Mä oon varmaan joskus yläasteella jo alkanut haaveilemaan siitä! Nyt tietysti oletin, että pääsen sen itsestäänselvyytenä kokemaan, ja kun näin ei nyt käykään, oon joutunut sulattelemaan sitä aika paljonkin. Oon lohduttautunut sillä, että mä en voi vauvan asennolle yhtään mitään, joten sektioon joutuminen ei ainakaan ole mun tahdostani kiinni tai mun vika. Tällaista nyt vaan sattuu! Oisinhan mä voinut kokeilla perätilasynnytystä, mutta siinä on liian isot riskit mun mielestä ja kuitenkin jouduttaisiin tekemään hätäsektio. Toivon kyllä kovasti, että tulevaisuudessa olisi mahdollista päästä kokemaan koko kamalanihana synnytysprosessi. Toivottavasti säkin pääset sen halutessasi nyt kokemaan!

      Mahtavaa, että mies pääsee tällaisessa tilanteessa ottamaan ohjat käsiin! Täytyy varmaan psyykata Nikkeä entistä enemmän, vaikka kyllä mä luulen, et se handlaa tilanteen kuin tilanteen. ;)

      Poista
  6. Ihana mamma siellä! Ja niin hehkeä 💖

    VastaaPoista
  7. Kaunis äiti kuvissa! <3

    Ilmeisesti sektiossa vauva pääsee ihan normaalisti heti synnyttyään äidin syliin, ellei mitään erikoista ilmene. Teillä ainakin kaikki ennakkomerkit on hyvät: suunniteltu sektio, hyvät viikot, vauvan voinnissa ei tiedossa olevaa seuraamistarvetta. Toivottavasti saat hänet heti rinnalle! Oma kokemukseni sektiosta oli huono, ja siksi tuntuu aina vähän hölmöltä tulla tänne kertomaan omista kokemuksista, kun ne eivät ehkä ole kovin tsemppaavia. Mutta kun kerran nyt kyselit kokemusten perään niin minun mielestäni kaikista kamalinta oli juuri se, että en saanut nähdä vauvaa ennen kuin noin kahdeksan tunnin päästä synnytyksestä, enkä myöskään saanut yhtään mitään tietoja vauvan voinnista. Kukaan ei tiennyt kertoa edes sitä, onko vauva hengissä. Ehkä tästä voisi siis vinkkinä sanoa, että jos sattuisi käymään niin, että joudut vauvasta erilleen, niin Nikkeä voisi pyytää myös jotenkin pitämään huolen siitä, että sinä saat koko ajan tiedon siitä, missä mennään. Joka tapauksessa tsemppiä tulevaan ja hyvin se menee!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Ennakkomerkit tosiaan ovat hyvät! Toivotaan, ettei mitään yllättävää tapahdu. :)

      Tuo sun kokemuksesi on just se mun painajainen, johon oon yrittänyt henkisesti valmistautua. Me sovittiin, että ennen leikkausta, Nikke ottaa mun puhelimen myös taskuunsa ja antaa sen sitten mulle ennen kuin lähtee vauvan kanssa toisaalle. Jos siis joudutaan erilleen, Nikke pystyy laittamaan mulle kuulumisia, etten jää ihan pimentoon. :) Toivottavasti sairaaloissa saa nykyään käyttää puhelinta! :D

      Poista
  8. Upeita kuvia :). Tsemppiä viimeisiin odotushetkiin! :)

    VastaaPoista
  9. piti tulla heti tarkistamaan tilanne, kun luin sun kommentin yhdestä vanhemmasta postauksestani :D
    Näytät upealta ja tosi onnelliselta kuvissa! onnea ja voimia loppurutistukseen! :) ihanasti sanottu Nikeltä, ja tottahan se on :) vaikka meidän pallero onkin jo kolmekuinen niin mulle jäi kyllä vähän ikävä yhtä miehen harmaata hupparia :'D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Petra! :) Kiva, että kuvista välittyy mun yleisin olotilani, vaikka juuri kuvaushetkenä olin kiukkuinen kuin ampiainen... :D

      Mä oon muutaman t-paidan varastanut raskausaikana yöpaidaksi, enkä aio enää kyllä palauttaa Nikelle niitä. :D

      Poista