Kaksplus.fi

Syksyfiilistelyä asukuvien kera

13. lokakuuta 2016

Voi vitsit, miten ihana syksy tuolla ulkona on! Mä nautin ihan älyttömästi näistä kirpsakoista syyspäivistä, tunnelmallisista illoista ja ihanasta väriloistosta ulkona. Keltainen on mun lempivärini, joten ei ihmekään, että kuljeskelen ulkona ihastellen - kaikkialla on nyt keltaista! Oon saanut kaivaa mun paksummat takitkin jo esille. Harmi vaan, että niistä vain yksi menee kunnolla kiinni. Olen käyttänyt paljon mun veljeni vanhaa ohutta parkatakkia, sillä säästelen pitkää villakangastakkiani pakkaskeleille. Se on se ainoa, joka mulla menee kiinni omista takeistani. Kerrospukeutuminen on siis erittäin in tänä syksynä. ;)

Mä oon ollut tooosi väsynyt viime viikosta lähtien. Siksi blogin kirjoittaminen ja blogien seuraaminen on jäänyt multa ihan täysin. Oon kyllä saanut nukuttua hyvin, mutta muuten vaan jaksaminen on ollut aika vähäistä. Ihan sängynpohjalla en kuitenkaan ole viihtynyt koko päivää, sillä oon tehnyt kotitöitä, neulonut Pärskylle villasukat ja virkannut keltaisen mustekalalelun, järjestellyt kaappeja ja sen sellaista. Ei kai ihmekään, jos tässä vaiheessa raskautta alkaa väsymys painaa. Laskettuun aikaan on kuitenkin noin kuukausi. Ajattelin muuten julkaista perjantaina raskauskuulumispostauksen viimeisen raskauskuukauden starttaamisen kunniaksi, joten olkaahan kuulolla silloin. Luvassa on ainakin neuvolalääkärikuulumisia ja ehkä pientä panikointiakin.Tänään aloitin tosiaan päiväni neuvolalääkärikäynnillä, mutta siitä kerron tosiaan perjantaina tarkemmin. Iltapäivällä hain Niken töistä. Varovaisesti ehdotin, josko hän lähtisi mun seurakseni pyörähtämään Hulluilla Päivillä. Olin aivan satavarma, ettei Nikke suostuisi, mutta toisin kävin. Ennen Stockmannille suuntaamista hurautettiin kuitenkin ulkoiluttamaan Niken siskon ranskanbulldoggia Liloa, ettei hauveli joutuisi olla liian pitkään yksin. Napattiin samalla asukuvat, vaikkei mulla nykyään kovin hehkeä olo olekaan. Näytän omaan silmääni pöhöttyneeltä pullataikinalta, mutta mitäs siitä. Eipä asialle tällä hetkellä voi mitään tehdä, joten turha murehtia. Mun kropallani on parhaillaan käynnissä maailman tärkein tehtävä.Olipahan muuten haastetta ottaa asukuvia tuon karvakuonon kanssa! Lilo on noin vuoden vanha, joten pentumaista vauhdikkuutta riittää... Suurin osa kuvista oli, ööö, sanotaanko mielenkiintoisia. Mun ilmeeni oli ajoittain aika epätoivoinen eikä liikettä puuttunut kuvista! :DMeinattiin tosiaan ensin suunnata Itiksen Stockmannille, mutta käännettiinkin auton nokka Jumboa kohti. Ensin syötiin Picnicissä, sitten shoppailtiin Pärskylle sukkia ja mulle imetystoppeja H&M:lta. Anttilasta ostettiin rahi olohuoneeseen, TV-sarjaboksi sekä kaksi koristetyynyä sohvalle. Nyt aleprosentit olivat musta kohdillaan: rahista sai -70% ja TV-sarjasta ja koristetyynyistä -50%. Alkuun konkurssialeprosentit olivat musta tosi surkeat... 
Mä en tiedä mikä muhun on tullut, mutta halusin kaikista eniten tutkia Hullujen Päivien siivoustarvikevalikoimaa. Mikä kumma mielenhäiriö lie tullut... Ollaan molemmat aika kärsimättömiä ihmisryysiksessä, joten kierrettiin osastot nopeasti läpi. Oltiin muuten tosi pettyneitä Hullareiden vauvanvaatetarjouksiin... Pelkkää sinistä ja autokuvioista pojille, tytöille taas vain vaaleanpunaista. Buu


Kovin isoja löytöjä ei tehty Hullareilta. Me ostettiin vähän irtokarkkeja, rasiallinen Brunbergin suukkoja (perinne), yksi siivousyleissuihke sekä ihmekivipuhdistusaine tai mikä lie sen nimi olikaan. Siinäpä ne ostokset olivatkin. Ois tehnyt mieli vielä käydä Herkussa, mutta kassajonot olivat superpitkät, joten hylättiin ajatus nopeasti. 

Kotimatkalla haettiin mun Monkin tilaus Matkahuollon pisteestä. Olin odottanut sitä malttamattomasti reilun viikon! Tilasin kaksi mekkoa, joista toisen ehdottomasti pidän, toisen luultavasti palautan. Ei nimittäin yleensä ole kovin hyvä merkki, jos repeää itse nauramaan katsoessaan omaa kuvaa peilistä... Tykkään mekosta ihan valtavasti, mutta se ei vaan toimi mulla ainakaan tämän vauvamasun kanssa. Oon myös luonteeltani tosi käytännöllinen, joten se, ettei mekossa ole imetysmahdollisuutta, on jo mielessäni yksi syy palauttaa se. Mä olen ihan liian käytännöllinen vaateostoksiin, sillä raskausaika on rajoittanut mun shoppailuani, koska ajattelen, että ihan turha ostaa nyt yhtään mitään, kun en kuitenkaan voi sitä käyttää. Nyt kun raskausaika lähenee loppuaan, alan jo miettimään, etten voi ostaa tuota vaatetta, koska siinä ei voi imettää. Ihan niin kuin oisin koko loppuelämäni muka samassa tilanteessa! :D Voi Milla, Milla... 


Nyt istun yksin olohuoneessa ja näpyttelen tätä tekstiä. Taustalla pyörii Kovat kaulassa - uusin koukutukseni Netflixistä. Nikke kuorsaa jo sängyssä ja Pärsky liikuskelee masussani. Pärsky on muuten selvästi blogivauva, koska liikuskelu alkaa aina näpytellessäni blogitekstejä. Hauska lähitulevaisuudessa huomata, tunnistaako Pärsky näppiksen äänet. Rauhoittavatkohan ne esimerkiksi pikkuista tai reagoikohan hän niihin jotenkin muuten? Saattaa olla tietysti vain sattumaa, että Pärskyn liikehdintä alkaa bloggaamisen kanssa samoihin aikoihin, who knows

Huomiselle eli siis torstaille (Yökyöpeli täällä taas moi!) mulla ei olekaan suunnitelmia. Tai no, pientä touhuamista, kuten kevyimpien takkien viemistä varastoon, keittiön siivoamista ja asunnon siistimistä. Mulla on tosiaankin pesänrakennusvietti voimakkaana, kun kokoajan tekee mieli jaksamattomasta olosta huolimatta touhuta jotain. Niken onneksi löysin taas käsitöiden tekemisen ilon. Nikke on nimittäin ollut välillä tosi turhautunut mun jatkuvaan touhuamiseen ja fyysiseen levottomuuteen. TV:n edessä istuminenkin onnistuu nykyään taas, kun on käsissä joku näperrettävä.


Takki / Bikbok     Neule & mekko / H&M     Huivi / Zara     Laukku / Marc by Marc Jacobs     
Kengät / Nike

Mä oon taas höpötellyt teille vaikka ja mitä ajatuksenvirtana.  Onko näitä tällaisia postauksia kiva lukea vai höpöttelenkö ihan turhaan?  Tuntuu, että ainakin blogipostauksissa, joita mä nykyään luen, on usein joku kunnon asia tai viesti. Tällaisia höpöttely-/kuulumispostauksia tuntuu olevan kovin vähän.  Oonko mä muuttunut bloggaajadinosaurukseksi? Olisiko teistä mukavampi lukea asiasisältöisempiä, artikkelimaisempia tai kolumnimaisempia tekstejä?  Auttakaa mua! Musta tuntuu, et oon ihan ulkona blogimaailmasta.  Mitä kautta blogeja edes enää seurataan?  :D

Nyt mä siirryn makkarin puolelle. Silmäluomet meinaavat lupsahdella kiinni, vaikka sormet sauhuavat näppäimistöllä edelleen kovaa vauhtia. Mukavaa torstaipäivää just sulle! 

P.S. Vastaukset kysymyspostauksiin ovat työn alla. Me vielä mietitään toteutustapaa postaukselle. Ajattelin vastata minulle esitettyihin videolla, mutta muu onkin sit vielä työn alla. Nikke ehdotti, että vastattaisiin yhdessä videolla, mutten tiedä mitä siitä tulisi. :D 

12 kommenttia :

  1. Täällä ainakin tykätään kuulumispostauksista! :)
    Hauska lukea myös näitä raskaus- ja vauvajuttuja, kun itsellä asia ei ole ajankohtainen. Pääsee vähän sukeltamaan siihenkin maailmaan. :)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä tällaiset höpöttelypostsukset on tosi kivoja lukea! Tuntuu, että monet bloggaajat kirjottaa vaan semmosista todella valmistelluista ja "erityisistä" asioista, vaikee selittää, mutta mä ainakin kaipaisin tämänkaltaisia postauksia lisää! :D Sun blogia on jotenkin erityisen kiva lukee, koska vaikka en ookaan raskaana, elämäntilanne on suhteellisen sama kun oon pian valmistumassa luokan- ja bilsanopeksi :) On siis ollut jännä kuulla kaikista sijaisuusjutuistakin, vaikka ne tietenkin korvautuu pian vauva-arjella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että tykkäät lukea tällaisia. Oon huomannut saman ilmiön, siksi varmaan epäilenkin itseäni. Tällaisten kirjoittaminen on mun kovin luontaista, joten mahtavaa kuulla, että näitä on kiva lukea. :)

      Tsemppiä sulle loppupuristukseen!

      Poista
  3. Nää postaukset on tosi kivoja, jatka siis samaan malliin! Musta on ihana, ettet mene siihen valtavirta-ammattilaisbloggaaja-tyyliin, vaan teet tätä helposti lähestyttävämmin ja hyvässä mielessä "tavallisemmin". Oot ihanan oloinen tyyppi ja seuraan niin innolla raskausjuttuja ja tulevia vauvajuttuja, itsellä sama ala ja vauvahaaveet myös ajoittain tosi pinnalla. Tsemppiä hurjasti vikaan raskauskuukauteen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Kiitos kauniista sanoistasi! :) <3

      Poista
  4. Sun blogi on sellainen kuin sinäkin, höpö ja silleen rakastettavalla tavalla ❤️❤️❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihii, niin se taitaa olla! Blogin nimikin jo paljastaa ;)

      Poista
  5. Mä kun taas olin just sanomassa, että sinä se pysyt tyylilles uskollisena ja jaksat panostaa vaikkakin pukeminen tuokin varmasti omat haasteensa! :D Niin eloisa ja kaunis! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos Emma! <3 Aina ei jaksais panostaa, mutta panostan silti, koska tulee itselle parempi olo siitä. :)

      Poista
  6. Vai seurataanko blogeja edes enää, vai onko kaikki vain youtubessa? ;) <3

    Upealta näytät. :) Toiset ne vaan hehkuu raskaana ollessaan ja sä olet kyllä ehdottomasti yksi niistä tapauksista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta tuokin! Moni tosiaan on siirtynyt tubettamaan tai tubettaa ja bloggaa.

      Oi, kauniisti sanottu! Kiitos Camilla! <3

      Poista