Kaksplus.fi

Lapsuusmuistoista toiveita ja tavoitteita

6. syyskuuta 2016

Mulla on ollut tosi ihana lapsuus. Oon aina kokenut olevani rakastettu, arvostettu ja saanut tukea, vaikken olisi sitä itse tajunnut pyytää. Mulla on ihan valtavasti ihania ja kauniita lapsuusmuistoja, joita olen nyt luonnollisesti viime kuukausina miettinyt tavallista enemmän. Olen myös miettinyt minkälainen vanhempi haluan meidän Pärskylle olla, ja peilannut ajatuksiani tietysti omiin vanhempiini. Ajattelin kirjoittaa ylös muutamia muistoja, perinteitä, tapoja ja ajatuksia, joita toivon pystyväni tarjoamaan Pärskylle äitinä ja vanhempana.




  Yllätykset  

Äiti ja isi järjestivät meille usein yllätyksiä. Muistan muutaman kerran, kun isi ja äiti tulivat hakemaan minua ja pikkuveljeäni (pikkusisko ei vielä silloin ollut syntynyt) päiväkodista auto valmiiksi pakattuna. Autossa saatiin kuulla, että lähdetään samantien Tukholman risteilylle. Siitäkös riemu repesi! Joskus ollaan myös menty mukamas ruokakauppaan tai ostoksille, mutta päädyttykin elokuviin. Ei niiden yllätysten aina tarvitse olla yhtä isoja kuin vaikkapa nuo Tukholman risteilyt. Toivon, että mulla riittää energiaa ja kekseliäisyyttä järjestää kivoja yllätyksiä Pärskylle. Nikke on meidän parisuhteessa se, joka useammin yllättää minut kuin mä hänet (Hyi mua!), joten mun on selvästi tsempattava, jottei Nikke jää Pärskyn ainoaksi yllättäjäksi. :D


  Kylmälaukut  

Yksi erittäin ihana perinne, jonka aion ehdottomasti ottaa Pärskyn kanssa käyttöön, oli äidin meille pakkaamat pienet kylmälaukut mökille lähdettäessä. Jokainen meistä sai oman kylmälaukun, joka piti sisällään esimerkiksi pasteijan, pillimehun, pienen sipsipussin ja namia. Pikkuveljelläni ja mulla oli valaskuvioiset kylmälaukut, siskolle ostettiin myöhemmin merimieshenkinen. Heti autoon istuessamme vertailtiin tietty, että kaikilla on samat sisällöt. Itse sai sitten päättää, missä vaiheessa matkaa eväitä söisi. Pikkuveli söi aina kaiken yleensä heti ja kerjäsi multa sitten loppumatkasta lisää! :D 


  Joulukalenteri  

Silloin kun oltiin pieniä, äiti ja isi askartelivat meille taulumaisen joulukalenterin, joka oli täynnä pieniä koukkuja. Ensimmäinen joulukuuta joulukalenteritaulu ilmestyy edelleenkin seinälle täynnä tonttujen täyttämiä pieniä yllätyspusseja. Arvostan valtavasti sitä urakkaa, minkä äiti joka vuosi on kalenterin eteen nähnyt! Ihan älytön homma ensin keksiä jotain kivaa täytettä kalenteriin ja sen jälkeen vielä paketoida ne kolmelle lapselle! Parina vuonna äiti on Iso-Britanniasta asti tilannut herkkuja kalenteriyllätykseksi.

Mä haluan ehdottomasti jatkaa perinnettä Pärskyn kanssa. En tiedä raaskivatko äiti ja isi luopua joulukalenteritaulusta antaakseen sen meidän kotiin vai tehdäänkö Niken kanssa oma. Tänä vuonna Pärsky on vielä kovin pieni ymmärtämään kalenterien päälle, mutta ehkä ensi vuonna sen voisi jo ottaa käyttöön. Täytyy katsoa tilanteen mukaan sitten! En tiedä yhtään, miten skarppi yksi vuotias on... :D



  Omistautuminen  

Mä olen AINA pystynyt luottamaan siihen, että isi hakee mut vaikka keskellä yötä kotiin. Äiti ja isi eivät ole ikinä pitäneet siitä, jos olen yöaikaan tullut julkisilla tai kävellyt kaverilta pimeällä kotiin. Mä olen aina ollut aika säikky ja hyvällä mielikuvituksella varustettu, joten olen aina ollut onnellinen siitä, että olen pystynyt luottamaan iskään. Isi on aina jättänyt "perjantaioluen" juomatta, jotta voisi kuskailla meitä lapsia. Isi auttaa aina - oli kyse sitten remonttiin, ruoanlaittoon tai ihan mihin tahansa liittyvä avuntarve. Toivon, että me osataan Niken kanssa olla samalla tavalla omistautuneita ja epäitsekkäitä vanhempia. 

Äiti on aina ollut leijonaemo, joka pitää omistaan huolen. Silloin kun mua yläasteella kiusattiin, äiti otti asiakseen hoitaa asiat kuntoon leijonaemon lailla. Äiti on lohduttanut, kun ensimmäinen parisuhteeni kariutui. Äiti on aina ollut tosi vahva, määrätietoinen ja kunnianhimoinen, ehdottomasti yksi mun tärkeimmistä roolimalleistani, vaikka ollaankin tosi erilaisia luonteiltamme. Äidin rakkaudella ei ikinä ole ollut eikä tule olemaan rajoja. Äiti hakisi vaikka kuun taivaalta meidän vuoksi! Äiti on aina tsempannut, mutta ollut samalla rehellinen. Muistan ala-asteella, kun oltiin tehty rytmistä voimistelua harrastavan kaverini kanssa tanssiesitys, joka esitettiin vanhemmilleni. Kysyin äidiltä esityksen jälkeen, että kumpi meistä oli parempi. Äiti vastasi, että "Olitte molemmat tosi hyviä, mutta sun kaverista huomaa, että hän on tanssinut enemmän." Silloin tietenkin vähän pahoitin mieleni, koska olin tietysti olettanut äitini sanovan minun olleen parempi. Isompana ymmärsin, että äidin rehellisyys on ollut kallisarvoista. Ties vaikka muuten olisin Idolsin koelauluissa sönköttämässä, että "Mun äitini on aina sanonut, että mä oon tosi hyvä laulamaan." :'D 

Äiti ja isi ovat raskauden alusta lähtien olleet iso apu ja tuki. Etenkin oman äidin merkitys on nyt tavallaan kasvanut tai ainakin saanut uuden ulottuvuuden. Mä tiedän, että äiti tulee olemaan mulle tukena ja turvana kasvatuksessa. Mä tiedän, että hän (kuten varmasti myös isini) tulee kunnioittamaan mua vanhempana ja kasvattajana, eikä puutu tai huomauttele "mukamas muuten vaan" asioista. Siihen voin luottaa, että äidiltä saan apua sitä pyytäessäni ja jos hän oikeasti kokee mun toimivan väärin, hän sanoo siitä.


  Avoimuus  

Meillä on puhuttu asioista yleensä avoimesti. Isi on esimerkiksi jo kaikkiin kuukautisiin liittyvissä jutuissa mestari! :'D Aion myös kasvattaa lapseni turvallisessa ja avoimessa ympäristössä, jonka myötä Pärsky toivottavasti uskaltaa rohkeasti kysyä ja kertoa asioita. Yksi ilta jo suunnittelin, miten aion valmistella lapsemme hänen seksuaalielämäänsä varten. Hiukan aikaista, mutta jostain asia kuitenkin jo mieleeni tuli! Ystäväni aina sanovat, että aikovat tuoda lapsensa mun luokse juttelemaan, kun on aika puhua seksuaalisuudesta ja seksistä, koska mulle on niin luontaista puhua asioista. :D



  Pienet jutut  

Laivalta kotiuduttuamme saatiin koota Haribon jättipusseista omat irtokarkkipussit. Ylpeänä muistan kävelleeni leikkipihalle itsekokoamani namipussi kädessäni. 

Äiti leipoi usein sunnuntaisin mustikkapiirakan tai jonkin muun erityisherkun. Kylvyn jälkeen saatiin usein suut makeiksi.

Isi kylvetti ja suihkutteli meidät aina pienenä. Suihkuhetket isin kanssa oli kivoja, koska isi kertoi mulle suihkussa tarinoita. :) Me ollaan Niken kanssa puhuttu, että kylpyhetkistä tulisi Pärskyn ja hänen yhteisiä hetkiä. Toivon, että niiden kautta meidän pieni saa ihania muistoja "miesten keskisistä" kylpyhetkistä. Äidin ja lapsen välillä etenkin vauva-aikana on kuitenkin niin paljon enemmän hetkiä ja vuorovaikutusta, että haluan varmistaa, että Nikkekin saa oman jutun pienen kanssa.

Erilaiset retket lähimetsään, Korkeasaareen tai ihan mihin vain! Silloin kun oltiin pieniä ja mentiin Korkeasaareen, isi leipoi aamulla tuoreita sämpylöitä ja teki oikeaa kaakaota evääksi. Odotetaan jo Niken kanssa, että päästään viemään Pärsky Korkeasaareen, Muumimaailmaan ja muihin lasten lemppareihin. 

Äiti ompeli meille paljon vaatteita. Tästä muistosta on varmaan mullekin tarttunut sellainen olo, että haluan tehdä omalle pienelle itse juttuja. Köllöttelytilkkutäkki on jo työn alla. Suunnitelmissani on myös neuloa jotain, mutten ole vielä keksinyt mitä. Ehkä toukkapussin, mutten tiedä, onko sellaiselle sitten kuitenkaan käyttöä. 


  - - -   

Tässä ihan muutamia, juuri nyt mieleen tulleita muistoja ja ajatuksia lapsuuteeni ja teinivuosiini liittyen. Koen, että olen tosi onnekas siitä, että mulla on maailman parhaat vanhemmat. Toivon, että voisin olla edes lähelle yhtä hyvä vanhempi Pärskylle ja mahdollisille tuleville lapsilleni kuin omat vanhempani ovat olleet mulle ja kahdelle sisarukselleni. Kiitos kaikesta äiti ja isi, ootte ihan parhaita ja ihan ylirakkaita! ♡

11 kommenttia :

  1. Ihania juttuja! :) Tosi kiva postaus.

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus! Muutenkin tykkään tosi kovasti sun blogista, luen tosi paljon blogeja, mutta tästä on tullut yksi mun ylivoimaisista suosikeista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau, mikä ihana kohteliaisuus! Iso kiitos, Nelli! <3

      Poista
  3. Ihana! Kyyneleet nous silmiin tätä lukiessa :) <3

    VastaaPoista
  4. Onnittelut tulevasta pojasta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hupsista! Siellä ollaan oltu tarkkana ;) Kiitos! :)

      Poista
    2. Hahah, pisti vain silmään tuo kohta :) On myös sanottu, että vatsan muodosta voisi päätellä onko kyseessä poika vai tyttö.. Jos odottaa poikaa niin takaa katsottaessa ei välttämättä edes näe raskautta, mutta tyttöä odottaessa vatsa näkyisi sivulta. Tiedä sitten onko tuossa mitään totuutta vai pelkkää hölynpölyä :)

      Poista
    3. "Miesten keskiset" suihkuhetket paljasti. :) Onnea kovasti!

      Poista
    4. Arvasin, että se oli tuo kohta. ;) Heti kun näin sun onnitteluviestin, aloin miettimään, et mitähän mä olin kirjottanut ohi suuni. :D No ei tää onneks oo kovin vakava asia. :P Kamalasti en vielä täällä halua vauvan sukupuolen perään täällä huudella, mutta nyt oli kyl ihan oma moka. :D

      Poista