Kaksplus.fi

SYYSTYYLI

15. elokuuta 2016

Syksy tulee, jee! Koulunalku liittyy vahvasti syksyyn mun ja varmasti monen muunkin mielessä. Ylipäätänsä syksy merkitsee mulle myös uuden alkamista ja itsen uusiutumista tietyssä mielessä. Tämä syksy on monessakin mielessä erilainen kuin kaikki elämäni aiemmat syksyt. Ensimmäistä kertaa vuosiin en aloita itse uutta opiskeluvuotta. Ensimmäistä kertaa vietän myös syksyni maha pystyssä ja valmistaudun äitiyteen ja vanhemmuuteen. Onneksi jotakin tuttua on luvassa silti: menen nelosluokanopettajan sijaiseksi koko loppuviikoksi. Huomenna alkaa Espoossa kouluvuosi, joten pääsen yhtä jäisenä ja jännittyneenä opepöydän taakse kuin miltä oppilaista tuntuu kesäloman jäljiltä. Päästään yhdessä siis totuttelemaan taas kouluun! Helpottava ajatus jotenkin. Mua nimittäin jännittää pirusti. Ensimmäinen opetuspäivä tauon jälkeen on aina jännittävä, mutta raskauden myötä voimistuneet tunteet tuovat vielä lisäpontta jännitykseen. Mä oon kuitenkin ihan satavarma, että samantien, kun pääsen luokkaan, jännitykseni poistuu. Eniten ehkä jännittää se, miten tulen jaksamaan. Liitoskivut ovat tänäänkin vaivanneet ja eilen oltuani siskoni ja äitini kanssa shoppailemassa nelisen tuntia, aloin itkemään uupumuksesta kotiin päästyäni. Mulla oli ihan superkivaa, eikä sillä hetkellä tuntunut raskaalta. Kotiin istumaan päästyäni uupumus vasta iski. Täytyy varmaan etukäteen kiittää Nikkeä ja pyytää anteeksi tulevien työpäivien mielentilaani! :D Raskaana oleva puoliso ei ehkä ole se kaikista helpoin ja kivoin seuralainen...

Syksy on myös pukeutumisen suhteen lempiaikani. Syysmallistoissa tuntuu aina olevan paljon sellaisia must have -vaatekappaleita. Tänä vuonna tosin joudun mitä luultavimmin ihailemaan vaatteita rekeillä, koska kasvava pötsini rajoittaa pukeutumistani. Vitsit, mitä asukriisejä mulle on jo tullut! Huhheijakkaa... Onneksi aina loppujen lopuksi löytyy kiva asukokonaisuus, mutta vaatteiden valitseminen vie nykyään paljon enemmän aikaa. Lähinnä siksi, ettei aina jaksa pukeutua niihin samoihin juttuihin.

Kokosin Pinterestin syövereistä itselleni inspiraatioksi erilaisia syysasuja,  jotka koostuvat simppeleistä ja helposti yhdisteltävistä vaatekappaleista. Näitä on varmaan helppo soveltaa omassa pukeutumisessakin. 


Yritän pärjätä mahdollisimman hyvin jo omistamillani vaatteilla. Ongelmaksi on viime viikkoina noussut se, ettei paitojen helman pituus riitä. Toki t-paidan alle voi pukea topin tai sellaisen masutuubin. Mä olen kuitenkin todennut, että tuollaiset viritykset "katkaisevat" mut väärästä kohtaa eli eivät näytä kovinkaan imartelevilta. Siksipä ostoslistalla on muutama pidempi paita syksyä varten. Olisi kiva löytää myös joku tuollainen rennompi neule (alarivin reunimmaiset kuvat), mutten ole varma sopivatko ne mulle. Jotenkin tuntuu, että mun kropalle parhaimpia ovat istuvat yläosat näin raskausaikana. Aika siis päinvastainen meininki kuin ennen raskautta, jolloin suosin usein oversize-mallisia vaatteita. ;)

Farkkupaidat, neuletakit, kimonot ja muut päällepantavat, joita voi pitää auki, ovat tietysti raskausaikana kivoja! Niitä vaihtelemalla saa kivaa vaihtelua asuihin, vaikka jalassa olisikin aina ne samat äitiysfarkut ja päällä sama t-paita. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, joten asusteilla saa nostettua asun taas seuraavalle levelille. Mä olen esimerkiksi nyt viime viikkoina vaihtanut laukkua asun mukaan. Aiemmin jumitin aina samaa laukkua käyttäen. Kenkiä kannattaa myös muistaa vaihdella asun ja fiiliksen mukaan. Mä olen hirvittävän paha kenkäjumittajakin... Huulipunasta on myös tullut ihan uusi bestis mulle! Huulet punaamalla asusta tulee heti viimeistellymmän ja mielenkiintoisemman näköinen. Pienillä jutuilla saa siis helposti itselle vanhalta  ja kyllästyttävältä tuntuneen asukokonaisuuden tuntumaan taas uudelta. 

Sellaisia sekalaisia ajatuksia syksystä ja syystyylistä. Tulee olemaan haastavaa pitää oma syyspukeutuminen mielenkiintoisena ja vaihtelevana, mutta otan haasteen vastaan! Kasvava maha ja merinorsuuntuminenhan eivät tätä tyylilyyliä pysäytä! (Ja tähän se haba-emoji x 10) ;) Ihanaa viikkoa teille kaikille

8 kommenttia :

  1. Sama homma, omilla vaatteilla yritän pötkiä mahdollisimman pitkälle. Kirpparit on silti olleet kovassa syynissä ja mammavaatteita aleistakin tullut ostettua.
    Mut kiitos noista ihanista asukuvista. Arvaa haluanko nyt kaikki :D Farkkupaita ja raitapaita yhdistelmän onneksi pystyn toteuttamaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, mäkin kirpparilla aina katselen ja FB:n äitiysvaatekirppikseltä, mut en oo löytänyt mun tyylisiä vielä. Muutaman oon tosiaan uutena ostanut kaupasta. :)

      Haha, ole hyvä! Sama vika täällä... Kaikki mulle heti nyt! :D

      Poista
  2. Tsemppiä töihin! ^^ Eka päivä on aina jännittävä. Oot valinnut niin ihania asukokonaisuuksia tohon kuvaan ♡

    ♡ Sini | myblog-bysini.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Eka päivä meni onneksi kivasti! Eiköhän loppuviikkokin :)

      Poista
  3. Hahah, pystyn niin samaistumaan tuohon asukriisiin! Mä olin itse onnistunut muuten vaan viime kesänä hommaamaan kaappiin muutaman semmosen löysän pitkän paidan, jotka sitten loppuvaiheessa oli ainoita mitä pidin. Ja yleensä siis leggareiden kanssa kun olivat kaikkein mukavimmat. Olihan se välillä ahdistavaa kun oli suurinpiirtein kolmet eri vaatteet jotka mahtui päälle, mutta siinä vaiheessa ei enää ededs jaksanut välittää :D Jos olisin ollut äippälomalla jo aikaisemmin niin olisin varmaan käyttänyt yksiä ja samoja loppuajan! Mut semmoset kivat pitkät oversized-tunikat sun muut on kyllä hyviä hankintoja kun voi käyttää sitten myöhemminkin (ellei onnistu käyttämään niitä tosiaan niin paljon, että kyllästyy ainaisesti kuten mulle kävi.... :D)!

    Tulipas jotenkin sekava teksti unenpöppörössä, mutta pointti kai oli että ainakin omasta mielestä olisi ollut turha hamstrata kaappiin iso kasa niitä virallisia mammavaatteita kun normaaleistakin löytyy helposti potentiaalisia! Eipä joudu heti kiertoon :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Taidetaan molemmat olla aika helposti kyllästyvää sorttia... Oi voi! Mut joo, pidän ehdottomasti silmät auki löysien tunikoiden varalta. Niitä tosiaan voi käyttää sitten synnytyksen jälkeenkin. :)

      Samaa mieltä! :) Toisaalta ne saa varmasti myytyä eteenpäin, joten mua ei hirveästi stressaa se, että olen niitä joitakin kappaleita hankkinut. :)

      Poista
  4. Mulla on paljon sellaisia vaatteita, jotka MAHTUU, mutta hyvin vähän sellaisia vaatteita, jotka näyttää hyvältä. Suosin yleensä löysempiä vaatteita, mutta ne ei yhtään korosta tätä mahaa vaan saa mut näyttämään lähinnä lihavalta. Mulla onkin pukeutumiskriteerinä, että sen pitää selkeästi erottua, että maha on ihan puhdasta vauvaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sama täällä. Kyllähän ne mahtuu, mutta eivät näytä hyvältä! Mäkin pyrin raskauspukeutumisessani siihen, että masu näkyy selvästi. Itselle tulee heti varmempi olo, kun tietää, että näyttää selvästi raskaana olevalta. :P Normaalisti meneekin sitten päinvastoin; mahdollisimman vähän vartaloa nuolevia vaatteita. x)

      Poista