Kaksplus.fi

Kesän viimeinen

30. elokuuta 2016

Viime viikonloppuna oli kesän viimeinen mökkireissumme. Meidän piti lähteä jo perjantaina heti Niken töiden jälkeen ajelemaan Imatraa kohti, mutta Nikelle iskikin vatsatauti. APUVA! Itsekkäästi panikoin tietysti sitä, että tarttuisi mulle... Onneksi ei tarttunut, ja Nikkekin selvisi kahdella oksennuskerralla. Päästiinkin iloksemme lauantaiaamuna lähtemään! 











Vaikka meidän mökkeilymme typistyi vain yhden yön reissuksi, oli silti mahtavaa päästä pois kotiympäristöstä! Lauantaina oltiin perillä joskus kahden aikoihin. Saatiin ruokaa, heiteltiin virveliä laiturilta ja saunottiin oikein pitkän kaavan mukaan. Mä uskaltauduin jopa uimaan! Tuuli oli tosi kova, eikä uiminen suoranaisesti houkutellut, mutta mun oli tehnyt jo pari viikkoa mieli uimaan, joten päättäväisesti menin silti. Olin ylpeä itsestäni! Oon super mukavuudenhaluinen, mutta aina silloin tällöin yllätän itseni. Melkein pääsin kehuskelemaan, että Nikke ei rohkaistunut uimaan ollenkaan, vaikka normaalisti on reippaampi kuin mä, mutta se pirulainen meni ja hyppäs laiturilta just ennen kuin lopetettiin saunominen! 


Iltasella katkesivat sähköt Rauli-myrskyn takia, joten mentiin jo klo 22 aikaan yöpuulle. Näin kaupunkilaisena pikkuisen kuumotti olla keskellä metsää pilkkopimeässä. Pidättelin esimerkiksi iltapissaa viimeiseen asti toivoen sähköjen palautuvan. No, eivät palautuneet, joten juosta lyllersin ulkovessaan, hoidin asiani ja pesin käteni ulkohanan alla ollen satavarma siitä, että kahden metrin päässä musta on karhu ja vähintäänkin susilauma. Mielikuvitus vähän laukkasi. Toivottavasti ainakin! En uskaltanut alkaa osoittelemaan taskulampulla. :D Seuraavana aamunahan sain kuulla, että karhun jätöksiä oli nähty hyvin lähellä mökkiä.... Niken ukki naureskeli, että ihan hyvä, että hän unohti mainita asiasta edellispäivänä.



Sunnuntaina heräiltiin jo klo 8 aikaan huonosti nukutun yön jäljiltä. Myrsky oli saanut mun mieleni levottomaksi, eikä viime viikkoina raskauden takia huonontuneet unenlahjani auttaneet nukkumistani. Heräilinkin kerran tunnissa toivoen lähinnä, että olisi viimein aamu. Aamupalan jälkeen hoidettiin aamutoimet, relailtiin ja heiteltiin virveliä laiturilta. Yhdentoista aikaan Niken isovanhemmat tulivat taas seuraksemme mökille. Niken mummo laittoi pöydän taas koreaksi ja masut täynnä siirryttiin pelaamaan nelistään mölkkyä. Mä voitin ensimmäisen pelin, wuhuu

Viiden aikoihin pakattiin auto ja lähdettiin ajamaan kotiin. Minä olin tällä kertaa ratissa, koska Nikkeä ei huvittanut ajaa. Ajomatka menikin paljon nopeammin, kun oli itse ratissa! 



Niken isovanhempien mökistä on tullut mulle muutaman kesän aikana tosi rakas rentoutumispaikka. Mökin pihapiiri on tosi kivaksi laitettu. Pihapiiristä löytyy Niken ukin rakentama uudempi mökki, jossa aina yövytään. Sen lisäksi alapihalla on vanha mökki ja rantasauna. Mä kaipaan usein veden äärelle, joten nautiskelen oikein tosissani aina tuosta järvimaisemasta ja laiturilla istuskelemisesta! Tuolla tosiaan saa rentoutua, kun ruoan saa valmiina nenän eteen ja rantasauna lämmitetään joka ilta. Meistä pidetään siellä aina niin hyvää huolta! Joka kerta tulee niin kiitollinen olo, että oon saanut Niken kautta mun elämääni ihania ihmisiä. 

Mun pärstän sijasta halusin tarjoilla teille tällä kertaa palan yhdestä mun paratiisistani. Näin kahden työpäivän väsyttämänä, mulle ainakin tuli hitusen parempi ja rentoutuneempi mieli näitä kuvia katsellessani ja viikonloppua muistellessani. :) Ensi kesänä pääsee taas nauttimaan tuosta ihanasta paikasta! Silloin meitä onkin toivottavasti kolme. ♡

Vinkkini raskausajan pukeutumiseen

26. elokuuta 2016

Kun raskausajan pukeutuminen kyllästyttää:



Vaihtele asusteita asun mukaan! Kokeile, miten asun fiilis muuttuu, jos laitat kengiksi maiharit, converset tai syysnilkkurit. Entäs jos kääräiset housunpuntteja vähän ylemmäs? Muista myös vaihtaa laukkua välillä. 
    
Laita huulipunaa! Huulipuna kirkastaa kasvosi, ja sävyä vaihtelemalla saat erilaisen fiiliksen asuihin. Vertaapa vaikka supernaisellista kirkkaanpunaista huulipunaa syksynsävyiseen tummaan luumuun. Aika erilaisilta näyttäisivät samassa asussa, vai mitä?

Korosta siroja osiasi! Jos olosi tuntuu pöhöttyneeltä ja tunnet muistuttavasi enemmän merinorsua kuin "entistä" itseäsi, kokeile kääräistä hihoja lyhyemmiksi, jotta ranteesi pääsevät esille tai laita vyötäröllesi ohut vyö korostamaan vauvamasuasi ja vyötäröäsi. Joskus myös housunpunttien kääräiseminen hiukan lyhyemmiksi piristää asua.

Kokeile jotakin uutta yllättävää yhdistelmää - ole rohkea! Itse yhdistin baari-iltoina käyttämäni paljettipaidan boyfriend-farkkuihin ja harmaaseen rentoon neuletakkiin. En olisi ikinä uskonut niiden sopivan yhteen, mutta asukokonaisuudesta taisi tulla yksi lemppareistani.

Älä unohda itseäsi kaikkien muutoksien keskellä! Muista, ettei äitiyden tarvitse tarkoittaa tyylinmuutosta "tuulipukumammaksi"! Äitejä on monenlaisia, monentyylisiä ja -näköisiä. 

Ota kuva asuista, joissa tunsit olosi hyväksi! Asukriisien yllättäessä on helppo selailla valmista kuvakirjastoa asuista. Mulla ei ainakaan pysy mielessä kaikki onnistuneet kokonaisuudet...

Ennen kaikkea: muista vaatia kehuja ja kauniita sanoja puolisoltasi! Raskaana ollessa olo ei läheskään aina ole kaunis, upea, seksikäs tai viehättävä. Muista siis aina välillä muistuttaa puolisoasi kehumaan sinua entistä enemmän. Kauniilla sanoilla ja hellyydenosoituksilla on ihmeellinen voima siihen, millainen olo itsellä itsestä on.

Kerro kommenttiboksiin omat vinkkisi! 

Vauhdikkaan päivän asu ja raskauskuulumisia

23. elokuuta 2016

Moi taas! Ai vitsit kuulkaa, miten hyvältä bloggaaminen taas tuntuu. Joka päivä tekisi mieli tulla höpöttelemään tänne, mutta välipäiviäkin täytyy välillä pitää. Oon tosi onnellinen, että oon taas rakastunut uudestaan mulle aiemmin niin tärkeään harrastukseen! Oon saanut sisältöä tylsiin päiviini, päässyt taas kommunikoimaan teidän ihanien kanssa siellä ruudun toisella puolen ja innostunut pukeutumisesta ihan eri tavalla. Mulla on monta postausideaa, joiden kirjoittamista en malta odottaa! Mahtavaa muuten, että olette ottaneet vauva- ja raskauspostaukset niin kivasti vastaan. Niistä on kiva kirjoitella, koska lasketun ajan ollessa lähempänä päivä päivältä, pyörivät vauvaan liittyvät ajatukset enemmän mielessäni. 

Tänään mulla oli vihdoinkin se raskausdiabetesinfo, josta avauduinkin tässä postauksessa (klik!). Infossa terveydenhoitaja kertoi perusasiat raskausdiabeteksesta ja sen hoidosta. Harjoiteltiin myös verensokerin mittaamista, sillä mun on synnytykseen asti tarkkailtava verensokeriani. Joka toinen viikko pitää mitata neljä paastoarvoa, joka toinen viikko taas mitata parina päivänä ennen ateriaa ja aterian jälkeen verensokeriarvot. Toivotaan, että arvot ovat normaaleja! Terveellisen ruokavalion ja säännöllisten ruoka-aikojen myötä arvojen pitäisi pysyä kurissa. Mullahan oli ainoastaan paastoarvo koholla, joten sinällään kovin vakava tilanne mulla ei ainakaan vielä (kop, kop, kop) ole. 





Radi-infon jälkeen kiertelin muutamalla kirppiksellä. Ensin kävelin terveysasemalta Vallilan Stooriin. Sieltä löytyi meidän vauvalle hieno, uudenveroinen huppari 4€:lla. Stoorilta kävelin Hämeentien varrella olevaan Kirpputori Metkaan, josta poistuin tyhjin käsin. Seuraavaksi hyppäsin bussiin ja suuntasin kotiinpäin. Pysähdyin matkalla Kumpulan Vekara-lastenvaatekirppikselle. Kyseisestä liikkeestä en ole ikinä poistunut tyhjin käsin, eikä tämäkään kerta ollut poikkeus. Ostin 26€:n satsin, joka piti sisällään Pingu-hoitoalustan, jumpsuitin, kaksi bodya, farkkupaidan, housut, neulepaidan ja uudenveroisen mustavalkoisen nallen. Vekaralta käppäilin kotiin, söin lounaan ja nukahdin sohvalle pariksi tunniksi.

Nikke lähti töistä neljän jälkeen. Hän nappasi mut kyytiinsä ja lähdettiin ruokaostoksille. Matkalla kauppaan pysähdyttiin nappaamaan nämä asukuvat. Mä nukuin viime yönä viitisen tuntia, joten ei ihmekään, että olin aika vauhdikkaalla päällä. :'D Ajattelin, että nukutut päikkärit ois vienyt mun riehakkuuden pois, mutta eipä vieneetkään. Suurimmassa osassa kuvista pelleilin ja olin hölmöissä asennoissa. Nikellä oli hauskaa! :D Parasta muuten on, että kävellessämme kuvauspaikalta autolle, Nikke tokaisi mulle "Mä pidän susta" valtavan onnellinen hymy kasvoillaan. Mä tiesin, että hän sanoi sen mun pelleilyn vuoksi. Nikke aina sanoo, että tälläisina hetkinä hän tietää mun olevan onnellinen, jolloin itsekin tulee onnelliseksi. Parasta on, että voi olla täysin oma itsensä toisen kanssa, eikä toinen ikinä katso pahalla tai ärsyynny, vaan ennen kaikkea rakastaa sua myös niinä hetkinä, kun jonkun toisen mielestä saattaisit olla ainoastaan ärsyttävä. ♡

Mulla kesti muuten ikuisuuden kasata tämä asukokonaisuus. Jokin siinä ei tuntunut ihan omalta loppujen lopuksikaan... Mä luulen, että se on tuo poolokaulus. Mä vierastan kaikkea kovin korkealle tulevaa, koska ne usein tuntuvat kuristavilta. Kuitenkin kuvia katsellessani asu näyttää yllättävän hyvältä! Kokeilin farkkuliivin tilalle kimonoita, neuletakkia ja kaikkea mahdollista, mutten jotenkin aina kuitenkin palasin tähän. Mulla olis myös mustanharmaa farkkuliivi, mutta se on lainassa kaverillani. Täytyy muistaa pyytää se takas, koska en oo vielä itse päässyt kertaakaan käyttämään sitä. :D 

Mulla on muuten uudet kengät! Äiti osti nämä mulle viikko sitten Espoon Ison Omenan avajaisviikonloppuna. Hän oli saanut päähänsä, että haluaa ostaa mulle citylenkkarit, jotka ovat oikeasti hyvät jalassa. Mä en ollut edes tajunnut kyseistä puutetta kenkävalikoimassani, mutta onneksi äiti on mua fiksumpi! Mä en ole muita kenkiä käyttänytkään näiden ostamisen jälkeen. Nämä ovat ihan mahtavat! Tykkään monikäyttöisistä jutuista, joten nämä ovat erityisen superit siksi, koska sopivat hameiden ja sukkahousujen kanssa myös! 


Koska mä olen nyt edellä olevien tekstipätkien perusteella höpöttelytuulella, höpötellään nyt sit kunnolla! Maanantaina starttasi 29. raskausviikko eli nyt on 28+1. Kaikki edelleen pääosin hyvin! Päärynä a.k.a. Pärsky potkii ja puskee ahkerasti. Mä olen huomannut, miten raskauden puolivälin jälkeen mun rakkaus pientä kohtaan kasvaa vaan päivä päivältä! Pärsky pitää huolen aamuisin siitä, ettei äiti nuku pommiin. Pärsky alkaa myös usein potkimaan silloin, kun isi juttelee tai antaa suukkoja hänelle. Hänellä on myös jo selviä unirytmin piirteitä havaittavissa. Kokoajan vaan tulee konkreettisemmaksi, että mun sisälläni on oikeasti pieni ihminen! Mä kyynelehdin eilen, kun mietin sitä hetkeä ristiäisissä, kun jompikumpi meistä paljastaa Pärskyn nimen. Samalla hetkellä totesin, etten se nimenpaljastaja luultavasti voi olla minä! :D Kiva alkaa vollottamaan siellä kaikkien edessä... 
Harmia ovat aiheuttaneet harjoitussupistukset. Kävellessäni vähän pidempiä matkoja alkaa supistelemaan. Kipua ei ole, mutta koko kohtu menee kovaksi ja tekee olon tosi epämukavaksi. Tässä vaiheessa harkkarit ovat ilmeisesti ihan normaaleja, joten en ole niistä niin huolestunut. Parina viime päivänä, esimerkiksi tänään kävellessäni Vekara-kirppikseltä kotiin, mun alaselkääni alkoi sattumaan. Mietin, että olikohan se kipeä supistus vai ainoastaan masun kasvamisesta johtuvaa selkäkipua. Ajattelin, että jos näitä kipuja alkaa varsinkin rasituksessa tulla säännöllisemmin, otan sitten neuvolaan yhteyttä. Vielä en halua alkaa panikoida tai stressata niiden suhteen. Raskausaikana tulee kuitenkin vaikka millaisia oireita! Jos jokaista alkaa stressata ja miettiä liikaa, ei raskaana olemisesta ehdi nauttimaan ollenkaan.  


Farkkuliivi / DIY     Paita / H&M Mama     Hame / Cubus    Kengät / Nike     
Laukku / 2nd hand     Aurinkolasit / Lindex

Sellaisia höpötyksiä ja asukuvia tällä kertaa! Mitäs te pidätte asukokonaisuudestaniKannattaako mun pitää asu mielessäni tulevaisuudessakin vai onko asu ihan blaah? 

Tänään oli kokonaisuudessaan väsymyksestä huolimatta kiva päivä. Huomenna aloitan verensokerien mittaamisen, mikä hieman jännittää. Tälle viikolle mulla ei olekaan sijaisuuksia luvassa ainakaan vielä, joten aion vain rentoutua, nauttia, siivota ja tehdä listaa vielä ostettavista jutuista vauvaa varten. Nyt mä meen kastelemaan kukat, suihkuun ja nukkumaan. Palaillaan taas! Muistakaahan, että aina saa toivoa postauksia

Jos meille tulisi poika...

22. elokuuta 2016

Näin me puettais hänet! 

Postausidea lähti siitä, että olen nähnyt kuvia ja kuullut tarinoita siitä, miten isät pukevat lapsiaan; väreiltään epäsopivia asukokonaisuuksia, jotka on koottu tyylillä "mitä ensimmäisenä kaapista käteen osuu". Koska itsekin mietin tarkkaan mitä päälleni puen, en halua, että tuleva lapseni kulkee rumissa asukokonaisuuksissa. Haastoinkin Niken kokoamaan asukokonaisuuksia poikalapselle. Näin saataisiin selville, osuvatko makumme yhtään yhteen ja ennen kaikkea pystynkö luottamaan lapseni pukemisen tulevan isän käsiin. :D 

Asukokonaisuudet ovat neljässä kategoriassa: kotona, kaupungille, vierailu/juhla ja villi kortti. Ensimmäisenä tulee mun ehdotelmani ja heti perään Niken näkemys meidän mahdolliselle pojalle sopivasta asukokonaisuudesta. Kaikkiin asukokonaisuuksiin on käytetty H&M:n nettikaupasta Poikavauvat 68-98cm -kategorian tuotteita. 

Kotivaatteissa molemmat selvästi arvostavat mukavuutta. Meistä kumpikaan ei ikinä hengaa kotona farkut jalassa, joten ei sinällään yllätä, että molempien asukokonaisuuksista löytyy joustavat ja mukavat housut. Mun mielestä Niken kokoama asukokonaisuus on tosi kiva! Siitä löytyy muutama juttu, joita käytin myös itse. Nikkekin tykkää mun asukokonaisuudesta, joten makumme osuvat ilmeisen hyvin yhteen! 



Kaupungille -asukokonaisuuksissa meillä on aivan erilaiset värimaailmat! Mä en yleensä välitä tuon sävyisestä ruskeasta, jota Niken asukokonaisuudessa on, mutta tässä värit toimivat hyvin! Nikke sanoi tykkäävänsä mun asukokonaisuudessa siitä, että se on aikuismainen, mutta silti lapsellinen Mikki Hiiri -takin myötä.


Nikke on alusta asti puhunut siitä, että jos meille tulee poika, hän haluaisi pukea hänet vanhan miehen vaatteisiin. Odotinkin, että tässä kategoriassa  olisi ollut enemmän elementtejä sellaiseen asuun, mutta asu olikin aika kiva henkseleineen ja hattuineen. Muut osaset ovat kuitenkin modernimpia. Tykkään

Nikke teki huomion, että ollaan valittu samat farkut ja kengät tähän asuun. Yhtäläiset maut siis! ;) Molemmissa on myös kauluspaita, joka usein kuuluukin miespuolisten juhlapukeutumiseen. Molempien asuissa on siistejä elementtäjä yhdistettyinä rennompiin ja katu-uskottavampiin vaatekappaleisiin.


Villi kortti -kategoriassa tehtiin asukokonaisuudet käyttötilannetta miettimättä. Mun asukokonaisuudessa meidän mahdollinen poikamme voisi mennä leikkitreffeille, kaupungille tai vaikka isovanhemmille kylään. Tämä on omista asukokonaisuuksistani lempparini! Siinä yhdistyvät mukavuus ja tyylikkyys.

Nikke kommentoi omaa Villi kortti -asuaan "tarpeeksi cooliksi kaikkiin tilaisuuksiin, paitsi juhliin". Harmaa on meidän molempien suosikkiväri, joten on selvää, että mäkin tykkään tästä. Näen myös yhtäläisyyksiä Niken pukeutumiseen... harmaat farkut, farkkutakki ja varsilenkkarit. Like father, like son ilmeisesti. ;)

Yhteisiä huomioita:
- Ei juurikaan tykätä sinisestä tai perinteisistä "poikavaatteista", joissa on autoja, lentokoneita yms.
- Harmaa on molempien mieleen!
- Suositaan ei-niin-lapsellisia, tyylikkäitä ja harkittuja asukokonaisuuksia. 
- Molemmat pitivät kaikista toisen tekemistä asukokonaisuuksista, joten makumme osuvat hyvin yhteen.
- Meillä ei ole aikaisempaa kokemusta lasten pukemisesta, joten näissä asukokonaisuuksissa on mietitty ainoastaan ulkonäköä, eikä käytännöllisyyttä. 
- Ennen kaikkea: mä voin hyvin mielin jättää mahdollisen poikamme pukemisen Niken käsiin silloin tällöin. Jos vain maltan! :D

Pian luvassa Jos meille tulisi tyttö... -versio! Jännittävä nähdä, osuvatko meidän makumme yhtä hyvin yhteen silloinkin.

Ajatuksiani viime viikosta sijaisopettajana

20. elokuuta 2016

Mä olin tällä viikolla tiistaista perjantaihin nelosluokan opena tutulla ala-asteella Espoossa. Mua jännitti tiistaina valtavasti, mutta jännitys onneksi katosi nopeasti. Sijaisuudet jännittävät ihan eri tavalla kuin päivät oman luokan kanssa. Ikinä ei tiedä millainen ryhmä siellä on vastassa! Henkisesti olen aina varautunut vänkäämään ja olemaan tiukka, koska sijaisia tunnetusti koetellaan... Oppilasryhmä, jonka kanssa vietin neljä päivää, oli onneksi mahtava, vaikkakin melko vauhdikas! Otin alusta alkaen tiukan otteen työrauhan suhteen, joka tuntui unohtuneen oppilailta kesäloman aikana. Viimeisenä päivänä sain kaikesta tiukkapipoilusta huolimatta kuulla olevani kivoin sijainen ikinä. Yksi oppilas tosin huokaisi helpottuneena: "Onneksi meidän oma ope tulee takaisin. Sit voi vähän taas riehua!" :D Tässä vaiheessa heitin henkiset yläfemmat itseni kanssa, koska tiesin onnistuneeni duunissani hyvin. Saatan kuulostaa kauhealta opettajalta oppilaan kommentin perusteella, mutta oppilaista näki, että vaikka olin tiukka, he kaikki pitivät musta ja viihtyivät mun kanssani. En ikimaailmassa haluaisi olla opettaja, jota oppilaat pelkäävät! Mulla on hyvä tasapaino sen tiukkuuden suhteen. En mä kyllä usko, että mun persoonalla musta edes saisi pelottavaa opettajaa! :D 



Kyllä muuten teki hyvää olla taas opettajan roolissa kesän jälkeen! Se on niiiiiin mun juttuni. Se tulee niin luonnostaan. Huomasin muuten, että muutaman kuukauden opekokemus keväältä on tehnyt musta varmemman opettajan. Aiemmin vietin sijaispäivinä kaikki välitunnit tutkien opeoppaita ja varmistellen, että mulla on varmasti seuraavan tunnin sisältö hanskassa. Tällä viikolla olin kaikki välitunnit opehuoneessa! Iso muutos ja rentoutuminen siis tapahtunut - hyvä minä! Mulle riitti, että tsekkasin kerran, mitä ohjeissa luki, katsoin opeoppaasta aukeaman, valitsin tarvittaessa tehtävät ja siinä se. Hyvin ehti rentoutua opehuoneessa! Kasvanut varmuus näkyi muuten tietysti myös opetusotteessani; osasin vaatia hiljaisuutta ja työrauhaa vakuuttavammalla otteella kuin aikaisemmin. 

Lepohetket opehuoneessa tulivat muuten todellakin tarpeeseen. Kyllä kuulkaa huomasi, että on raskaana! En ikinä aiemmin työpäivien jälkeen ole ollut näin väsynyt! Muuta kremppaa ei onneksi tuntunut kuin ihan älytön väsymys. Välipalojen avulla jaksoin työpäivät ja kotona nukuttujen päiväunien avulla jaksoin valvoa klo 22 asti. 







Ennen tämän viikon sijaisuutta olin aika maassa siitä faktasta, että olisin sijaisuuksien varassa äitiyslomani alkuun asti. Toiveenihan vielä alkuvuodesta oli, että mulla olisi nyt ensimmäinen oma luokkani! Tänään fiilikseni on jo onneksi paljon positiivisempi! Aion nauttia täysin siemauksin näistä seuraavan puolentoista kuukauden aikana tulevista opesijaisuuksista! Ties koska pääsen seuraavan kerran opehommiin. Vauvan kanssa tulee myös varmasti oltua paljon kotona, joten nautin näistä sosiaalisista tilanteista varastoon! ;) 

Seuraavat sijaisopepäivät onkin sovittu elokuun loppuun. Silloin vietän kolme päivää tokaluokkalaisten kanssa. Toivottavasti kaikki sujuu silloin yhtä hyvin, vaikka silloin pärähtääkin 30. raskausviikko käyntiin! Tahtoisin niin kovasti vielä kerätä rahaa ja opetuskokemuksia varastoon äitiyslomaani varten! 

Kuvituksena sekalaisia otoksia opevuosieni ajalta. 


Blogitaipaleeni ELOKUUT

16. elokuuta 2016

Bongasin Optimismia ja energiaa -blogista ihanan postausidean (klik!), jonka röyhkeästi päätin ryövätä. Katja oli koonnut saman postauksen alle muisteloita edellisten bloggausvuosien elokuilta. Päätin tarttua ideaan, koska musta on välillä kiva muistella vanhoja. (Etenkin, kun oma muistini on superhuono.)  Kiitos siis postausideasta, Katja! ;) 



  2015  
+ Yritin paluuta takaisin blogimaailmaan.
+ Jännitin ensimmäisten asukuvien julkaisemista puoleen vuoteen. (klik!)
+ Avauduin hormonaalisen ehkäisyn aiheuttamasta nopeasta painonnoususta ja muista vaikutuksista. (klik!)
+ Aloitin kuukauden koulunkäyntiavustajan sijaisuuden. Paluu avustajaksi jännitti!







  2014            
+ Nikke oli blogissani vielä nimellä "seuralainen" kirjoittaessani yhteisestä reissustamme Porvooseen. :D (klik!)
+ Rakastuin hameisiin! (klik!)
+ Olin kesätöissä Helsingin keskustan Lindexissä.
+ Asuin virallisesti vanhempieni luona tuoreen eron takia, mutta käytännössä asuin Niken nurkissa. Rakastumista, uutuudenviehätystä, epävarmuutta, "kodittomuutta"... Elämäni oli aika mullinmallin, mutta silti olin onnellisempi kuin aikoihin. 




  2013           
+ Olin vielä edellisessä parisuhteessani.
+ Rockasin tummaa tyveä, jota rakastin! Harmi vain, että oma väri on vaalea, koska tyvikasvu näyttää kaljuuntumiselta. 
+ Olin Cosmopolitanin viimeinen tähtibloggaaja! Suurin osa postauksista onkin kirjoitettu Cosmopolitanin sivustolle, joten Millamaisen puolelta löytyvät vain postaustyngät, joilla ohjaisin lukijani Cosmon puolelle. (klik!)
+ Reissasin Iso-Britanniassa silloisen poikaystäväni kanssa. Käytiin Edinburghissa, Lontoossa ja Brightonissa. (klik!)






  2012  
+ Stressasin tenttejä ja vietin päiviä nenä kirjassa.
+ Julkaisin monta asupostausta!
+ Matkustin Lontooseen ja esittelin muun muassa ostokseni sieltä. (klik!) Kirjoitin myös postauksen suunnitelmistani Lontoon reissulle, joista osa loppujen lopuksi toteutui. (klik!)
+ Hoidin kesätyönäni ihanaa eskari-ikäistä poikaa, joka oli aivan mahtava tyyppi! Monesti vieläkin mietin, mitähän hänelle ja hänen perheelleen kuuluu. 


  2011  
+ Voi jestas, miten kauheita asuja ja asukuvia olen julkaissut! :D Yläpuolella oleva asu tosin on edelleen aika kiva!
+ Pohdin koululaukun ostamista. Päädyin tilaamaan Iso-Britanniasta The Cambridge Satchel Companyn laukun, joka on mulla edelleen silloin tällöin käytössä. (klik!)
+ Olin kovin pitkätukkainen. Syytä en tiedä, koska ei tuo tukka sopinut mulle yhtään! (klik!)
+ Mä julkaisin jopa kaksi kenkähimotuspostausta. Mitä hitsiä! MINÄ!? Minä, joka ostan kenkiä vain pakosta... (klik! & klik!)
+ Kävin ensimmäistä kertaa ikinä Muumimaailmassa perheeni kanssa. (klik!) Suurena muumifanina olin tietenkin innoissani. ;) Matkustin myös Tukholmaan perheeni kanssa. 
+ Fiilistelin yllättäen syksyä! (klik!)

SYYSTYYLI

15. elokuuta 2016

Syksy tulee, jee! Koulunalku liittyy vahvasti syksyyn mun ja varmasti monen muunkin mielessä. Ylipäätänsä syksy merkitsee mulle myös uuden alkamista ja itsen uusiutumista tietyssä mielessä. Tämä syksy on monessakin mielessä erilainen kuin kaikki elämäni aiemmat syksyt. Ensimmäistä kertaa vuosiin en aloita itse uutta opiskeluvuotta. Ensimmäistä kertaa vietän myös syksyni maha pystyssä ja valmistaudun äitiyteen ja vanhemmuuteen. Onneksi jotakin tuttua on luvassa silti: menen nelosluokanopettajan sijaiseksi koko loppuviikoksi. Huomenna alkaa Espoossa kouluvuosi, joten pääsen yhtä jäisenä ja jännittyneenä opepöydän taakse kuin miltä oppilaista tuntuu kesäloman jäljiltä. Päästään yhdessä siis totuttelemaan taas kouluun! Helpottava ajatus jotenkin. Mua nimittäin jännittää pirusti. Ensimmäinen opetuspäivä tauon jälkeen on aina jännittävä, mutta raskauden myötä voimistuneet tunteet tuovat vielä lisäpontta jännitykseen. Mä oon kuitenkin ihan satavarma, että samantien, kun pääsen luokkaan, jännitykseni poistuu. Eniten ehkä jännittää se, miten tulen jaksamaan. Liitoskivut ovat tänäänkin vaivanneet ja eilen oltuani siskoni ja äitini kanssa shoppailemassa nelisen tuntia, aloin itkemään uupumuksesta kotiin päästyäni. Mulla oli ihan superkivaa, eikä sillä hetkellä tuntunut raskaalta. Kotiin istumaan päästyäni uupumus vasta iski. Täytyy varmaan etukäteen kiittää Nikkeä ja pyytää anteeksi tulevien työpäivien mielentilaani! :D Raskaana oleva puoliso ei ehkä ole se kaikista helpoin ja kivoin seuralainen...

Syksy on myös pukeutumisen suhteen lempiaikani. Syysmallistoissa tuntuu aina olevan paljon sellaisia must have -vaatekappaleita. Tänä vuonna tosin joudun mitä luultavimmin ihailemaan vaatteita rekeillä, koska kasvava pötsini rajoittaa pukeutumistani. Vitsit, mitä asukriisejä mulle on jo tullut! Huhheijakkaa... Onneksi aina loppujen lopuksi löytyy kiva asukokonaisuus, mutta vaatteiden valitseminen vie nykyään paljon enemmän aikaa. Lähinnä siksi, ettei aina jaksa pukeutua niihin samoihin juttuihin.

Kokosin Pinterestin syövereistä itselleni inspiraatioksi erilaisia syysasuja,  jotka koostuvat simppeleistä ja helposti yhdisteltävistä vaatekappaleista. Näitä on varmaan helppo soveltaa omassa pukeutumisessakin. 


Yritän pärjätä mahdollisimman hyvin jo omistamillani vaatteilla. Ongelmaksi on viime viikkoina noussut se, ettei paitojen helman pituus riitä. Toki t-paidan alle voi pukea topin tai sellaisen masutuubin. Mä olen kuitenkin todennut, että tuollaiset viritykset "katkaisevat" mut väärästä kohtaa eli eivät näytä kovinkaan imartelevilta. Siksipä ostoslistalla on muutama pidempi paita syksyä varten. Olisi kiva löytää myös joku tuollainen rennompi neule (alarivin reunimmaiset kuvat), mutten ole varma sopivatko ne mulle. Jotenkin tuntuu, että mun kropalle parhaimpia ovat istuvat yläosat näin raskausaikana. Aika siis päinvastainen meininki kuin ennen raskautta, jolloin suosin usein oversize-mallisia vaatteita. ;)

Farkkupaidat, neuletakit, kimonot ja muut päällepantavat, joita voi pitää auki, ovat tietysti raskausaikana kivoja! Niitä vaihtelemalla saa kivaa vaihtelua asuihin, vaikka jalassa olisikin aina ne samat äitiysfarkut ja päällä sama t-paita. Aina sekään ei kuitenkaan riitä, joten asusteilla saa nostettua asun taas seuraavalle levelille. Mä olen esimerkiksi nyt viime viikkoina vaihtanut laukkua asun mukaan. Aiemmin jumitin aina samaa laukkua käyttäen. Kenkiä kannattaa myös muistaa vaihdella asun ja fiiliksen mukaan. Mä olen hirvittävän paha kenkäjumittajakin... Huulipunasta on myös tullut ihan uusi bestis mulle! Huulet punaamalla asusta tulee heti viimeistellymmän ja mielenkiintoisemman näköinen. Pienillä jutuilla saa siis helposti itselle vanhalta  ja kyllästyttävältä tuntuneen asukokonaisuuden tuntumaan taas uudelta. 

Sellaisia sekalaisia ajatuksia syksystä ja syystyylistä. Tulee olemaan haastavaa pitää oma syyspukeutuminen mielenkiintoisena ja vaihtelevana, mutta otan haasteen vastaan! Kasvava maha ja merinorsuuntuminenhan eivät tätä tyylilyyliä pysäytä! (Ja tähän se haba-emoji x 10) ;) Ihanaa viikkoa teille kaikille

Aurinkoisempaa!

12. elokuuta 2016

Eiliset huonot fiilikset ovat tänään olleet menneen talven lumia. Kiitos teille kaikille tsemppareille, olette yli-ihania! ♡ Kaikilla on välillä huonoja päiviä, ja hyvä niin. Yhden itkuntäyteisen päivän jälkeen osaa taas arvostaa eri tavalla näitä hyviä hetkiä. Kunnon itkut tavallaan myös nollasivat mulla kaiken sen ärsytyksen, mitä erilaiset raskauden herättämät fiilikset ja tuntemukset olivat tuoneet. Fiilis on nyt sisällänikin yhtä raikas kuin oloni näissä syksyisessä tuulessa otetuissa valokuvissa oli.

Nikellä oli tänään viimeöisen yötyövuoron takia vapaapäivä. Heräiltiin vasta puoli yhdentoista aikaan. Iltapäivällä mentiin vanhempieni luokse Espooseen. Isi teki superherkkua ruokaa: jasmiiniriisiä ja lihapullia kookosmaitopohjaisessa aasialaistyyppisessä kastikkeessa. Ruoan jälkeen katsottiin Kingsman-elokuva sohvilla pötköttäen. Lily-koira oli tänäänkin tosi hellyydenkipeä ja ihan mun tyttöni! Hän nukkui mun jalkojeni päällä lähes kokoajan. Jossain vaiheessa oli pakko suoristautua ja nostaa jalat koiran selän yli. Olin varma, että Lily herää ja nousee pois tässä vaiheessa, mutta hän jatkoikin tyytyväisenä ja tuhisevana uniaan. Mun sydän meinasi pakahtua rakkaudesta!

Tänään olen muuten ensimmäistä kertaa ruokaillut raskausdiabetesta koskevien ohjeiden mukaan: ajastin on herättänyt kolmen tunnin välein syömään ja herkkuja en ole syönyt. Olen kirjoittanut ruokailuni ylös, koska uskon näin pysyväni ruodussa paremmin. Mä kyllä luulen, että ylöskirjoittaminen on multa ylireagointia, koska ei oo parempaa syytä sitoutua johonkin kuin oma ja tulevan lapsen terveys. :)

Kotimatkalla käytiin ottamassa asukuvat. Toivoin, että tässä kyseisessä paikassa olisi tänä vuonna ollut auringonkukkia, mutta niiden tilalla kasvoikin pelloittain jotain violetteja kukkia. Nättejä nekin olivat, mutta auringonkukat ovat mun lemppareitani. Olin näkeväni Tuusulanväylän varrella Tammiston kohdalla keltaisen pellon. Oiskohan siellä mulle auringonkukkapelto? 



 
Mekko / Cubus     Neuletakki & aurinkolasit / Lindex     Kengät / Dr. Martens     Laukku / 2nd hand    

Tästä asusta ehkä huomaa, että olen ottamassa avosylin syksyä vastaan! Mä oon jo muutamana päivänä putkeen pukeutunut tuohon uutukaiseen neuletakkiin. Me mentiin Niken kanssa ostamaan mulle Jumbosta uusia äitiysfarkkuja ja kaarituettomia rintaliivejä. Muuhun ei budjetti oikeastaan olisi riittänyt, mutta mun oli saatava tuo neuletakki. Nikkekään ei pistänyt vastaan, kun totesin: "Tää ois täydellinen mammavaate syksyksi. Ja IKUISUUDEKSI!" Taisi avomieheni huomata, että mulla oli pupillien tilalla vaaleanpunaiset sydämet. ;) 

Uuden neuletakkini kaveriksi puin tosi näppärän mekon näin raskausaikaa ajatellen. Mekko on tosi joustava, joten ei kiristä sitten millään! Tällainen perusvaate sopii myös moneen asuun ja on helposti yhdisteltävissä. Koska tänään tuuli, päätin pukea päälleni ohuet sukkahousut. Nämä yksilöt eivät olleet äitiysmallia, joten jätin vyötärönauhan pömppiksen alapuolelle. Pelkäsin sen alkavan kiristää, mutta sukkahousut ovat niin huonoa laatua, että pelkoni oli turha! :D Vitsit muuten, miten mä olenkaan ikävöinyt sukkahousuja! Mulla on paljon kotoisampi olo ne jalassa kuin paljain säärin. 

Ikävästä puheenollen; MAIHARIT! Tänään laitoin ensimmäistä kertaa sitten kevään jalkaan yhdet lempikengistäni ja olin ihan onneni kukkuloilla. Ainoa vaan, että niiden jalkaan laittaminen on vähän työn ja tuskan takana... Kasvaneen mahan kanssa mutkalla oleminen tuntuu aika epämukavalta. Noita kenkiä ei nimittäin noin vain sujauteta jalkaan... Epämukavuus ei haittaa, koska mä rakastan noita kenkiä! Eikö vanha sanontakin kuulu "Kauneuden eteen täytyy kärsiä". Ehkä se pätee tässäkin tilanteessa. ;)

Ihanaa viikonloppua! Nauttikaa ja antakaa paljon haleja ja rakkautta läheisillenne! ♡


Valivali...

11. elokuuta 2016

Tänään on ollut ihan kertakaikkisesti huono päivä. Minäpä kerron kohta miksi. Tässä tulee kaikkien aikojen ensimmäinen avautumispostaus Millamaisen historiassa. Yleensä aina olen positiivinen ja iloinen, mutta tässä todiste, että on mullakin niitä päiviä, kun on oikeasti tosi pahamieli ja ikävä olla.  Joskus on vaan pakko purkautua!

Kaikki alkoi jo eilen illalla, kun niskaani särki niin kovasti, että nukahtaminen oli vaikeaa. Nukahdettuani vihdoin, meni koko yö lonkka- ja alaselkäkipujen vuoksi heräillen. Hyvä asento löytyi vasta Niken herättyä, kun sain kahmittua hänen peittonsa halittavaksi tukemaan masua. Sen jälkeen nukuinkin muutaman tunnin oikein makoisasti! Ne eivät kuitenkaan riittäneet, vaan väsynyt olo jäi koko loppupäiväksi.



Nousin sängystä ja tein aamupalan. Heti syötyäni alkoi koko päivän kestänyt närästys, joka pahenee aina ruokailemisen jälkeen. Ei tuu kyllä yhtään ikävä närästystä vauvan syntymän jälkeen! Tylsää, kun tietää, että pitäisi syödä, muttei tee yhtään mieli syödä ällön ja ahdistavan olon takia. Välillä on niin hankala olla, kun on kova paineentunne ja ällötys ylävatsassa. 

Iltapäivällä sain soiton neuvolasta... ja raskausdiabetes pamahti! Buu! Kävin keskiviikkona sokerirasituskokeessa. Mulla oli ainoastaan paastoarvo yli sallitun rajan (saisi olla enintään 5.3, mulla oli 5.7.), kaksi muuta sokerilitkun jälkeistä arvoa menivät kirkkaasti läpi. Radi-tuomio sai mut itkemään ja kiukustumaan, vaikkei se suurta muutosta tuokaan elämääni. Jotenkin ärsytti, että nyt on "leima otsassa" koko loppuraskauden ajan. Kaikki on tähän asti mennyt niin mallikkaasti, etten pienenä perfektionistina kestänyt ajatusta siitä, että nyt raskauteni ei olekaan normaali. Toisaalta raskausajan diabetes tuntuu olevan kovin yleinen! Kaikilla kolmella tutullani, jotka ovat joko juuri olleet raskaana tai ovat parhaillaan raskaana, on todettu raskausajan diabetes. Siis kaikilla! Tosi moni tuntuu myös Facebookin marrasvauvaryhmässä saaneen saman tuomion. Tosi kummallisen yleistä! Johtuukohan siitä, että sitä on alettu tarkemmin seulomaan vai ovatko sallitut maksimirajat alhaiset? Ken tietää...



Näin raskaana ollessa kaikki tunteet ovat tosi voimakkaita! Niin onnentunteet, kiukut kuin surut. Siksipä radituomiokin tuntui maailmanlopulta ja iltapäivä menikin sitä itkiessä. Oikein vollotin pitkästä aikaa! Enkä oikein enää edes tiedä miksi. Herkkujen poisjättäminen ja tarkempi ruokavalion tarkkaileminen eivät loppujen lopuksi ole ollenkaan huono juttu. Ehkä painonnousu päättyy nyt tähän? Ehkä nyt on synnytyksen jälkeen helpompi päästä ruotuun ja kiloista eroon? Ehkä loppuraskaus tulee nyt varmemmin menemään hyvin? Positiivisia puolia alkoi loppujen lopuksi alkushokin ja -kiukun jälkeen löytymään, vaikkei tämä raskausajan painonnousu mua sinällään stressaakaan. 

Silloin, kun on väsynyt ja mieli maassa, oma peilikuva harvemmin miellyttää. Tänään ei ole tehnyt mieli tuijotella peiliin. Mulla on nimittäin alkuraskaudesta lähtien ohentuneet hiukset entisestään. Parina päivänä on tuntunut, että hiuksia lähtee taas extrapaljon, ja sekös saa mielen maahan. Pitäisi mennä kampaajalle, muttei tee mieli tuijottaa peilistä tukkaa, joka on entistä ohuempi liru. Sotkunuttura päähän niin ohenemista ei juuri huomaa... (Eipä.)

Liitoskivut ovat olleet myös pirullisia viime päivinä, kuten myös tänään. Eilen kävelin noin vartin matkan kotiin hammasta purren. Ai että, miten voi tuntuakaan ikävältä haarovälin luissa kävely ja esimerkiksi housujen pukeminen! Koko raskaus on tähän mennessä ollut tosi helppo, joten ei ihmekään, jos viimeisen kolmanneksen ollessa kulman takana, alkaa erilaisia kremppoja tulla. Nämä kuuluvat asiaan, mutta ei se niistä yhtään mukavampia tee siltikään! Hammasta purren eteenpäin, ei tässä muu auta!



Kaiken tämän keskellä - itkujen, kipujen, väsymyksen ja kiukun - ei oo parempaa tunnetta kuin oman rakkaan pienen potkut masussa. Ne kertovat mulle, että: "Vaikka sulla äiti on huono olla ja pahamieli, mä oon täällä ja mulla on kaikki hyvin. Kohta oon jo sun sylissä!" Uskomatonta, miten paljon lohtua voivat potkut tuoda kesken vollotuksen. Mä en ollutkaan yksin, vaikka siltä tuntui. Menin peiton alle sänkyyn, tunnustelin potkuja, itku loppui pikkuhiljaa ja vaivuin päiväunille. Voi pieni, miten rakas ootkaan mulle

Vaikka tänään olikin raskauden takia ensimmäistä kertaa monessakin mielessä tosi huono päivä, en voisi olla kiitollisempi ja onnellisempi. Olen tähän mennessä päässyt helpolla, ja luottamus siihen, että kaikki jatkossakin menee hyvin, on suuri. Painonnousu, liitoskivut, mielialanvaihtelut ja voimakkaat tunteet sekä muut kehonmuutokset kuuluvat asiaan. Turha niitä on stressata, sillä pian mulla on maailman paras palkinto sylissäni! 95 päivää laskettuun aikaan

Kiitos ja anteeksi. Lupaan, että ensi postaus on taas sitä tavallista, tuttua Millaa. Ei näin huonoja päiviä voi olla joka päivä. ;)

Päivä mun kanssani

9. elokuuta 2016

  Maanantai 8.8.2016  

Heräsin poikkeuksellisesti puoli seitsemän aikoihin, koska meillä oli neuvola klo 8.15. Mun oli tarkoitukseni herätä jo vartin aikaisemmin, mutta en jaksanutkaan... Normaalisti herään aikaisintaan kymmeneltä, joten tämä oli tosi aikainen aamu mulle! 

Herättyäni menin ensimmäisenä pesemään kasvoni. Jostain syystä mua palelsi aamulla, joten heitin mun ihanan aamutakkini päälle. Heti tuli aamusta parempi! Vähän jopa hymyilytti unenpöpperössä, kuten kuvasta huomaa, vaikka olin juuri hetkeä ennen käynyt vaa'alla neuvolakäyntiä varten. :D

Söin aamupalaksi maustamatonta jugurttia, mysliä ja kuivattuja mansikoita. Olin sen verran nälkäinen, etten tajunnut ottaa kuvaa ennen kuin mössäsin koko annoksen. Ois tullut paljon kauniimpi kuva ennen... Juon joka aamu jonkinlaista karpalomehua, joten isossa lasissa on sitä. Pienemmässä taas on mustikkakeittoa. 

Aamupalan jälkeen kello oli 7.05, joten siirryin herättämään Nikkeä. Siinäpä on kuulkaa hommaa! Alussa sydän on rakkautta täynnä ja tekee mieli pusutella toinen puhki. Reilun vartin päästä fiilis on aivan eri; sisällä kiehuu turhautuminen ja kiukku! :D Tiesin, että mun tulee olemaan hankala saada Nikke hereille, joten meikkailin sängyllä herätellen samalla. Yleensä katson jotain sarjaa olkkarissa samalla.




Wuhuu, Nikke saatu hereille! Hypättiin autoon ja lähdettiin hurauttelemaan neuvolaa kohti. Mua jännitti kauheasti, koska meidän "neuvolatäti" vaihtui. Odotushuoneessa höpötin Nikelle hermostuneesti ja olin aika vauhdikkaalla tuulella! :D Mä varoitinkin ennen verenpaineen mittausta, että tuntuu siltä, että paine on korkealla. Ja niinhän se olikin! Kolme kertaa mitattiin... Viimeisellä onneksi tuli jo vähän mulle normaalimpi alapaine, vaikka korkea se edelleen oli. Sain kotitehtäväksi mittailla painetta ja tarkkailla, ettei se pääse liian korkeaksi. Vauvalla onneksi oli kaikki kunnossa, vaikka äiti kävikin hiukan ylikierroksilla! Sydänäänet olivat +145 ja erittäin tasaiset. Tällä kertaa otettiin ensimmäistä kertaa myös SF-mitta (häpyluulta kohdun yläreunaan, mittaa vatsan ja vauvan kasvua), joka oli millintarkasti keskikäyrällä eli viikolla 26+0 23,5cm.

Neuvolan jälkeen käytiin nopeasti Picnicissä aamupalalla, koska Nikke ei ollut ehtinyt syödä aamulla ja missasi töissä kahvitauon. Mulla nyt on nykyään aina nälkä, joten söin samalla toisen aamupalani. :P 



Nikke heitti mut kotiin varmaankin joskus puoli kymmenen aikaan. Mua väsytti viiden tunnin yöunien jälkeen, joten vaihdoin päälleni kotimekkoni, hain läppärin sänkyyn ja annoin Bones-sarjan nukuttaa mut uneen. Näin muutaman erittäin hämmentävän unen, joista yhteen liittyvät menninkäiset, nahkahousut ja yökerho. On täysin totta, että raskausaikana unia näkee enemmän ja ne tuntuvat elävämmiltä! Mä oon kyllä aina nähnyt paljon unia, mutta nyt vielä entistäkin enemmän.

Taisin herätä joskus yhden aikoihin vasta. Olin kovin nälkäinen, joten pilkoin vesimelonia välipalaksi. Mun suklaanhimoni yltyi niin kovaksi, että nautiskelin vielä Twixin. Taustalla pyöri taas Bones. 

Vaikka meillä ei enää ole takapihaa, oli kukkia saatava paljon! Kastelin siis parvekkeellemme istuttamani kukat ja yrtit. Basilika ja minttu ovat kasvaneet VALTAVIKSI! Molemmat on kesäkuun puolessa välissä istutettu ruokakaupassa myytävistä yrteistä. Täytyy muistaa pakastaa/kuivattaa näitä, jos ei saada kaikkea käytettyä pakkasiin mennessä. 

Nikke tuli töistä kotiin puoli viiden aikaan. Alettiin heti tehdä yhdessä ruokaa. Yleensä Nikke hoitaa meillä kokkailut (PARASTA!), mutta jonkin ihmeellisen mielenhäiriön vuoksi, päätin auttaa. Pilkoin perunat ranskiksia varten ja tein salaatin. Nikke käsitteli takuumurean ulkofileepalan ja paistoi pihvit. Aikamoista herkkuruokaa näin arkiruoaksi! Katoin sen kunniaksi meille ruokapöydälle aterian. Ollaan useimmiten niin tylsiä, että syödään olkkarissa TV:tä katsoen. Nyt se vielä käy, mutta vauvan synnyttyä täytyy tsempata! Kivempi syödä aterioita perheenä kuin olkkarissa telkkua tuijottaen... 



Vähän ennen seitsemää Nikke lähti salille. Hän heitti mut samalla lähi-Alepallemme... suklaaostoksille! Vähän nauratti, että toinen menee salille ja toinen suklaaostoksille. No, tällaista se välillä on! :'D Mun on viime viikon aikana muuten tehnyt kauheasti mieli suklaata... Koko raskausajan se ei oikein ole maistunut mulle, mutta nyt ei valitettavasti ole ongelmaa sen suhteen. Keskiviikkona on sokerirasituskoe, joten nautiskelen vielä, kun saa! :D Toivottavasti mulla ei oo raskausdiabetesta, mutta syön varmuuden vuoksi suklaata varastoon. Hyvä logiikka vai mitä? ;)

Kävelin kaupalta yksin kotiin. Loppumatkasta mulla tuli ikäväntuntuista viiltävää kipua oikealle puolelle noin navan korkeudelle. Teki mieli melkein pysähtyä, mutta olin jo melkein kotona, joten jatkoin matkaa hammasta purren. Ei oo aikaisemmin tällaista ollut! Mietin, että oiskohan tukivyölle tarvetta. Jos alkaa kovasti toistumaan, soitan sitten neuvolaan ja kysyn vinkkejä. 

Kotiin päästyäni otin sohvalla mukavan asennon ja aloin lepäilemään, jotta kipu lähtisi pois. Nopeasti se onneksi menikin pois! Avasin parvekkeen oven ja nautiskelin viileästä tuulenvireestä suklaata mussuttaen. Ilmassa on musta ollut viime päivinä syksyntuntua - ihanaa! :)

Yhdeksän aikoihin Nikke soitti ja pyysi tekemään hänelle munakkaan iltapalaksi. Taas kummallisessa mielenhäiriössä (=rakkaus) suostuin, ja aloin tuumasta toimeen: kaksi munaa, kolme kalkkunanakkia, mustapippuria, valkosipulijauhetta, loraus oliiviöljyä ja oman parvekkeen ruohosipulia. Hyvin maistui Nikelle! :) 

Olemme kesän mittaan pelailleet silloin tällöin Yatzya. Nikke on tähän mennessä voittanut JOKAISEN pelin. Miten se edes on mahdollista? :D Päätettiin pelata kaksi peliä niin, että noppiin pitää saada tietyt lukemat pistepohjassa olevassa järjestyksessä eli ensin heitetään ykkösiä, seuraavaksi kakkosia ja niin edelleen. Arvatkaas mitä, mä voitin molemmat pelit! UUJEAH!  Sain vielä yatzynkin molemmissa peleissä! Ois varmaan pitänyt laittaa lotto vetämään eilen...

Pelihetken jälkeen katsottiin hetki Netflixistä American Horror Story -sarjaa, minkä jälkeen siirryttiin iltapesulle ja sänkyyn. Mä kaivoin kirjan esille ja hoidin iltarasvailut. Nikke pelaili hetken puhelinta. Mulla oli vielä kirjassa luku kesken, kun Nikke alkoi nukkumaan, joten luin sen loppuun, kävin vielä pissalla, ettei ihan heti tarvitsisi herätä vessaan (Raskauden iloja!) ja asetuin Niken viekkuun nukkumaan. Mä en osaa nukahtaa ilman, että kosketan Nikkeä jotenkin, joten tälläkin kertaa laitoin käteni hänen selkäänsä vasten ja vaivuin uneen. 

Tyylikriisi!

8. elokuuta 2016

Alkuun pari juttua: 
- Arvonnan voittaja on Raisa! Laitan sulle pian sähköpostia. :) 
- Kannattaa seurata Millamaisen Facebookia! Tänään paljastin siellä seuraavan postaukseni aiheen. ;)

Tiedättekö mitä? Mun on ollut tosi hankalaa löytää kivoja äitiysvaatteita! Mulle mun tyyli on tosi tärkeä, enkä ruokakauppareissuja lukuunottamatta ikinä laita "jotain vaan" päälle. Siksipä olenkin nyt raskaana ollessani kriiseillyt usein pukeutumiseni suhteen. Legginsit ja pitkä paita -yhdistelmä on joskus joo kiva ja aina mukava päällä, mut ei vaan aina jaksa pukeutua siihen. Mä olen tosi vaihtelunhaluinen pukeutuja.

Sen lisäks, että äitiysvaatteita ei oikein suoraan kaupoista löydy (muutama poikkeus), ne on ihan supertylsiä! Ei iske muhun niinku yhtään. Oon selaillut H&M:n ynnä muiden nettikaupat läpi, mutta en mä niistä huolis oikein mitään. Ne ei vaan oo mun tyylisiä. Siksipä ostin kesäkuisella Dublinin matkallamme missiokseni löytää kivoja, oman tyylisiä äitiysvaatteita. Kävellessäni New Lookin äitiysvaateosastolle silmäni kirkastuivat ja korvissani alkoi soimaan karnevaalimusiikki; vihdoinkin mun tyylisiä mammavaatteita! Katsokaa vaikka itse!





Mä ostin Dublinista kollaasin alakulmassa näkyvän liivimekon sekä tuon mustan sporttiraitaisen hameen. Niiden lisäksi yhden mekon ja t-paidan, mutta niitä en laittanut tähän kollaasiin. Parasta New Lookin vaatteissa (niiden silmäämiellyttävyyden ja trendikkyyden) lisäksi on hinta. Suurin osa vaatteista on alle 25€. Ei paha. Tuntuu, että Suomessa on ihan ylikalliita erikoismallistojen vaatteet. Mun ei tee pahaa maksaa äitiysvaatteesta 15-25€, vaikka sen käyttöikä onkin lyhyt.

Alkuraskaudesta päätin, etten osta montaa äitiysvaatetta, vaan yritän pärjätä "vanhoilla" vaatteillani. Tähän mennessä olen hankkinut kahdet äitiyslegginsit, kaksi mekkoa, yhden hameen ja t-paidan. Toki olen lisäksi joutunut ostamaan pidempiä toppeja ja paitoja, mutta ne olen ostanut ihan peruspuolelta. Mä joudun satavarmasti luistamaan päätöksestäni... Koska katsokaa nyt noita ihanuuksia! ♡ New Lookista saisi postikulutkin ilmaiseksi yli 65€:n tilauksiin... ;) Mun on varmaan pakko sortua ja tilata jotain kivaa syksyksi. Onhan syksy kuitenkin pukeutumisen kannalta mun lemppari vuodenaikani! 

Postikortti Dublinista

6. elokuuta 2016

Huomenna eli sunnuntaina loppuu mahdollisuus voittaa pieni yllätyspalkinto! Kerro ajatuksiasi blogistani, anna palautetta ja toivo TÄMÄN POSTAUKSEN kommenttiosioon sähköpostiosoitteesi kera! Aikaa on sunnuntaihin klo 20 asti. 


Suunniteltiin Niken kanssa, että lähdetään mun luokanopettajaksi valmistumiseni kunniaksi New Yorkiin. Vauvauutinen muutti suunnitelmia sen verran, että todettiin olevan rahallisesti fiksumpaa matkustaa jonnekin lähemmäs. Uusi matkakohde löytyi helposti, sillä molemmat oltiin haluttu käydä Dublinissa. Kumpikaan meistä ei ole aiemmin käynyt Irlannissa, mutta Briteissä ja etenkin Lontoossa ollaan molemmat käyty useamman kerran. Etukäteen mietittiinkin, että onko ne kovin erilaisia keskenään ja vähän pelotti, että alkaisi kaduttamaan, ettei ostettukaan lentolippuja tuttuun, jo hyväksi todettuun Lontooseen. 

Kesäkuun puolessa välissä koitti vihdoin aamu, jolloin suunnattiin Helsinki-Vantaan lentokentälle valmiina matkustamaan Dubliniin. Täytyy myöntää, että kun ohitettiin portille kävellessämme New Yorkin lennon portti, mun sydämestäni vähän kouraisi. Onneksi, sain kuitenkin loppulentomatkan pahoinvoinnista kärsineenä todeta hyvin nopeasti, että olin tullut ihanaan, suloiseen kaupunkiin. Pian ei yhtään enää harmittanutkaan, että New York jäi tällä kertaa väliin. 

Me oltiin varattu majoitus Trinity Collegen lähistöllä sijaitsevan pubin yläkerrasta. Huone oli aivan ihana; takka, puulattiat, tilava suihku ja kylpyhuone, pehmeät petivaatteet, untuvatyyny- ja peite sekä ikkunat kahteen eri suuntaan vilkkaassa kadunkulmassa. Mun on usein vaikea nukkua uudessa paikassa, mutta tuolla viihdyin tosi hyvin! 

Onneks edes toinen meistä oli innoissaan lähdössä reissuun! :'D // Dublin on täynnä tunnelmallisia pubeja, joista monesta raikaa livemusiikki. // Mua harmitti kotiin lähteminen. Oisin voinut olla pidempäänkin! // Upea auringonalasku kotimatkalla! Eikä onneksi tullut pahaolo, kuten menolennolla. // Kaunis Liffey-joki, joka jakoi Dublinin keskustan kahteen puoleen. // Pieni puutarha keskellä asuinyhteisöä, ihana!


Yövyttiin Dublinissa neljä yötä. Saatiin aikamme kulumaan kävelemällä ympäriinsä ihania katuja, joita kaunistivat vanhat talot ja upein kukin koristellut pubit. Ei käytetty kertaakaan taksia tai julkisia, sillä kaikki meidän tällä reissulla tarvitsema oli sopivan kävelymatkan päässä. Mä muutenkin suosin reissuillani jalankulkemista, koska silloin näkee ja kokee kaupungin paremmin. Mä oon varmaan ollut entisessä elämässäni dublinilainen, koska osasin liikkua siellä ilman karttaa. :D Tai siis, katsoin kartasta osoitteen sijainnin ja suunnistin suoraan sinne. Nikke oli ihan pää pyörällä suurimman osan ajasta, mutta sen yhden kerran, kun olin korttelin verran väärässä ja Nikke oikeassa, sain kuulla siitä loppumatkan. :D

Mun mielestäni Dublinissa on samantyyppinen tunnelma kuin Lontoossa. Sieltä vain puuttuu suurkaupungin kiire ja vilkkaus. Mulla oli Dublinissa samalla tavalla kotoisa olo kuin Lontoossa. Ihmiset olivat ystävällisiä, mulla oli turvallinen olo ja ympärillä oli paljon kaunista katsottavaa. Oltiin molemmat supertyytyväisiä matkakohdevalintaamme, ja aiomme tulevaisuudessa matkustaa sinne uudestaan. Nyt kun kaupungin keskusta on koluttu läpi, voi ensi kerralla ottaa junan ja matkustaa maaseudulle tai merenrantaan.

Tehtiin muuten matkamme aikana muutamia hauskoja huomioita Dublinista ja sen asukkaista:
 / Irlantilaiset puhuvat aivan hirvittävän nopeasti. Mä olen sujuva englannin kuuntelija ja puhuja, mutta välillä teki tiukkaa pysyä kärryillä puhenopeuden ja "merirosvoärrän" vuoksi. Musta tuntui, että mun kanssani keskusteleva joutui odottamaan aivojeni prosessointia ja vastauksen ulostulemista ikuisuuden, mutta todellisuudessa tuskin oli niin. :D
 // Moni vastaankävellyt paikallinen oli meitä huomattavasti lyhyempi. En tiedä kuviteltiinko me vaan, mutta paikallisten lyhyehkö pituus näkyi myös siinä, että wc-pöntöt tuntuivat olevan matalammalla ja kadun päällä kulkevat oksat oli lyhennetty matalammiksi kuin täällä meillä. Me jouduttiin kulkemaan puskien alla selkä kumarassa.
 ///  Paikallisten nuorten naisten pukeutuminen on TOSI niukkaa. Näin useamman naisen, jotka kulkivat keskellä arkipäivää tissit lähes paljaana. Yhdellä oli esimerkiksi kietaisumallinen paita, joka oli auki napaan asti. Paita oli täysin avoin edestä ja naisella ei ollut rintaliivejä. Siinä kävellessä vilkkui sisäsivutissi ja välillä vähän enemmänkin... Mulle tuli aika kukkahattutätiolo päivitellessäni nuorten naisten pukeutumista.
 //// Dublinissa kaupat menivät tosi aikaisin kiinni, muistaakseni joskus klo 18 aikaan. Kannattaa muistaa tämä! Nimimerkillä, Viisi minuuttia aikaa kaupungin parhaan äitiysvaateosaston sulkeutumiseen a.k.a. Paniikissa kolme vaatetta kassalle, joista kaikki yllättäen olivatkin sopivia.

Kesäpukeutumisesta

4. elokuuta 2016

Vaikka tällä hetkellä täällä Helsingissä on sateista, tuuli pauhaa ja syksyn tuntua on ilmassa, ajattelin kirjoittaa vähän kesäpukeutumisesta. Uusille lukijoille tiedoksi ja vanhoille muistutukseksi, mä en osaa/tykkää/halua/välitä kesäpukeutumisesta. Jokaikinen kesän ensimmäinen päivä saa mut tuskastumaan ja nostaa tuskan aiheuttamia hikikarpaloita otsalle. Tänä kesänä haastetta pukeutumiseen toi ja tuo edelleen kovaa vauhtia kasvava vauvamaha. Jos laitan löysää päälle, näytän muodottamalta muumilta. Tiukat vaatteet taas hiostavat. Entiset suosikit eivät istu tai eivät mahdu päälle. Argh, mikä dilemma! Ihan kuin kesällä pukeutuminen ei olisi jo ennestään ollut tarpeeksi haasteellista mulle. :D

Tänä kesänä mun pelastuksekseni ovat osoittautuneet erityisesti muutamat tietyt vaatekappaleet. Koska en ole kesän aikana ottanut asukuvia, turvauduin Pinterestiin, jonka syövereistä kaivoin omia kesäasujani muistuttavia tai muuten vain inspiroivia mammatyylejä.

Ensimmäisen kuvan mekko on musta mahtava. Ostin hyvin samantyylisen, mutta kokomustan H&M:n "isojen tyttöjen" osastolta alkukesästä. Mekko joustaa loputtomiin, on yksinkertainen, mutta nuo sivussa kulkevat rypytykset tuovat mekkoon kivan yksityiskohdan. Koska mekossa on rypytyksiä, sen pituutta pystyy säädellä tarpeen vaatiessa; viileämpänä päivänä sen voi vetää midi-pituiseksi, lämpimämpänä päivänä helman voi jättää polven korkeudelle. Erittäin näppärä, tyylikäs ja mukava vaatekappale näin odottavan äidin näkökulmasta. Kelpais mulle varmasti myös ilman vauvamahaa.

Toisen kuvan mekko on yksinkertaisuudessaan ihana! Ostin vastaavan Cubuksesta kesäkuun alussa, mutta mustana (taas...). Tuollainen tiukka, mutta joustava mekko esittelee kivasti vauvamasua, ja se on helppo pukea minkä tahansa neuletakin, kimonon tai muun yläosan kanssa. En tiedä kuvan mekosta, mutta omani on ribbineulosta eli siis hyvin joustava. Just hyvä siis! Ylipäätänsäkin oon kokenut tiukat, joustavat ja vähintään polvipituiset mekot tosi hyviksi ja käteviksi raskausajan vaatteiksi. Sitä paitsi, kerrankin ei tarvitse miettiä siitä pömpöttääkö maha turvotuksesta! Nyt sitä saa ja pitää esitellä ylpeänä. ;)




Kimonot ovat olleet mun ehdoton pelastusrenkaani tänäkin vuonna. Koska mulla on nyt käytössä vain muutama mekko ja hame, tuo kimonoarsenaalini kaivatun vaihtelumahdollisuuden asuihini. Mulla on tällä hetkellä varmaankin ainakin kymmenen erilaista kimonoa, joita kaikkia käytän säännöllisesti. Ne on niin näppäriä, tekevät asusta heti mielenkiintoisemman ja tuovat kevyen "peitteen", jos ei huvita kulkea kaupungilla puolialasti. 

Maximekot ovat tietysti kivoja myös näin raskaana ollessakin. Normaalikäytössä olevat mekkoni sopivat päälleni edelleen, joten niitäkin on tullut kesän aikana ulkoilutettua ahkerasti. Ne myös peittävät lämmöstä turpoavat nilkat, mikä on ehdoton plussa. :P Löysempien maximekkojen kanssa olen käyttänyt vyötä mahan yläpuolella, jotta en jäisi aivan muodottamaksi. Mä muuten uhosin ystävälleni ennen raskautta, etten varmasti tule käyttämään vöitä korostamaan vauvamahaa. Niin se mieli vaan muuttui, kun peilikuva alkoi muistuttaa enemmän Muumipeikkoa kuin sitä vanhaa tuttua Millaa. ;)

No, sitten siirrytään postauksen mammatyyli-inspiraatio -osioon: mun on saatava tuollainen paitamekko! Aivan täydellisen ihana! Tuo ei varmaan näytä yhtä ihanalta matalien kenkien kanssa, mutta so what. Mekko näyttää niin tyylikkäältä, ihanalta ja ennen kaikkea mukavalta, että ois täydellinen lisä mun vaatekaappini. Luulen, että tuota vois käyttää ihan hyvin sittenkin, kun oon taas normaalimitoissani. Löytyisiköhän mulle tuollainen loppukesäksi ja syksyksi? 

Pian on syksy, joka on mun ehdoton lemppari vuodenaikani niin pukeutumisen suhteen kuin ylipäänsä muutenkin. Älkää lynkatko mua, vaikka nyt sanonkin, että odotan sitä ensimmäistä kunnolla viileää syysaamua jo innolla... 

Odotusaika: Ensimmäinen kolmannes

3. elokuuta 2016

Edellisessä postauksessani (klik!) kysyin, kiinnostavatko raskausaiheiset postaukset teitä. Olin etukäteen ajatellut, etteivät ne kiinnosta, koska raskaus ei kuulunut "vanhan" Millamaisen aihepiireihin. Hölmösti ajateltu, I know. Blogihan on kuitenkin tekijänsä näköinen ja muuttuu näin ollen kirjoittajansa mukaan. Tässäpä siis Millamaisen historian ensimmäinen raskausaikaa koskeva postaus!

Tällä hetkellä elän raskausviikolla 25+2, mikä siis tarkoittaa, että olen ollut raskaana nyt 25 viikkoa ja kaksi päivää eli toinen kolmannes on viimeisillä viikoillaan. Täysiaikainen raskaus on 40 viikkoa, joten mulla on vielä hiukan alle 15 viikkoa laskettuun päivään, joka on 14.11. 

Mä tein positiivisen testin muistaakseni viikolla 4 tai 5. En muista enää tarkkaan. Ensimmäiset fiilikset olivat jännitys, paniikki, epäusko ja kaikkien noiden tunteiden takana väreilevä ilo. Mähän oon halunnut äidiksi niin kauan kuin muistan! Sanonkin aina leikkisästi, että siitä lähtien, kun musta tuli isosisko (eli puolitoistavuotiaana), olen halunnut äidiksi. Olinkin alkuun järkyttynyt siitä, etten tuntenutkaan pelkästään iloa kahden viivan ilmestyessä testiin. Saatoin myös vähän syyllistää itseäni tästä... Jälkeenpäin ajateltuna se tuntuu hölmöltä, koska tämän isompaa asiaa tuskin on, joten pieni paniikki on ihan inhimillistä. 

Tämän parempia masukuvia en löytänyt ensimmäiseltä kolmannekselta. Peilin kautta itse napattuja, oi voi.


Raskausaika on kaiken kaikkiaan sujunut tosi helposti. Pahoinvointia mulla ei ole juurikaan ollut. Pelkäsin viikolla 6 raskauspahoinvoinnin iskeneen, koska oli niin etova ja hajuherkkä olo kokoajan. Onnekseni viikolla 7 ei juurikaan ollut enää edes etovaa oloa, mikä oli onni, koska aloitin työt luokanopettajana tuolla viikolla. Ainoa seikka, josta huomasin alkuraskauden aikana olevani raskaana, oli kova väsymys. Väsymys toisaalta toi oman humoristisen puolensa mun elämääni... Voitte kuvitella, miten käyttäytyy ihminen, joka muutenkin on kömpelö ja tapaturma-altis, kun väsymystaso menee ihan uudelle levelille. Mä oon esimerkiksi saman viikon aikana jättänyt sääreni auton oven väliin, niin että mulla on edelleen siitä arpi pohkeessani, ja parkkeerattuani auton, noussut autosta ja etsinyt avaimia, jotta saisin ovet lukkoon ja todennut, että avaimet ovat edelleen virtalukossa ja auto käynnissä. Hyvä Milla! :D Mä sanoinkin alkuraskaudessa, että jos en saa elämäni ensimmäistä raajamurtumaa raskauden aikana, ansaitsen mitalin.

Koska raskauden alkumetreillä ei merkkejä sisällä kasvavasta elämästä juurikaan ole, mulla oli huoli ja epävarmuus siitä, kasvaako mun masussani edes ketään. Joku toinen olisi ehkä malttanut odottaa pari viikkoa ensimmäiseen viralliseen ultraan, mutta mulla oli niin epävarma olo, että oli täysin hintansa arvoista päästä siitä eroon. Siksipä käytiin Niken kanssa viikolla 11 yksityisellä gynekologiasemalla pikaultrassa tsekkaamassa sykkiikö sisälläni pieni sydän. Aikamoinen onni ja tunteiden tulva iski, kun ruudusta näkyi ensimmäistä kertaa ikinä minikokoinen vauva. Ihmetellen katsottiin, miten niin pienellä voi olla jo selvät raajat! Ultran jälkeen vauva tuli todelliseksi meidän mielissämme.






Ultrasta poislähtiessämme ihmettelimme kovasti gynekologin sukupuoliveikkausta... Sukupuoli ei nimittäin ole vielä 12. viikolla nähtävissä! Hän kuitenkin sanoi, että näyttäisi poika olevan tulossa, ja siitäkös mulle nousi kriisi! :D Mä olen aina ajatellut, että mun esikoiseni tulee olemaan tyttö. En ollut edes ajatellut vaihtoehtoa siitä, että mun sisälläni kasvaisi pieni poika. Vaikka sukupuoliveikkaus ei tässä vaiheessa vielä voinut olla mitenkään todenmukainen, oli hyvä, että gynekologi sanoi sen ääneen. Siitä alkoi nimittäin mun sulatteluni sen suhteen, että saattaisinkin olla alkutalvesta pienen pojan äiti.

Toukokuun alussa 14. viikolla oli aika ensimmäisen, virallisen ultran. Kätilöopistolle astuessamme jännitys hiipi mahanpohjaan; mitä, jos kaikki ei enää olekaan pienellä hyvin. (Saattaa kuulostaa siltä, että koko alkuraskaus meni huolehtiessa. Näin ei kuitenkaan ole, sillä 90% ajasta mulla oli luotto siihen, että kaikki sujuu hyvin!)  Huoli oli kuitenkin turha, sillä ultraava kätilö kehui lastamme hyvin aktiiviseksi ja jaksavaiseksi. Vauva pomppi kohdussani kuin vesikirppu! Nautin siitä, että kätilö esitteli vauvan luut ja sisäelimet tarkasti. Mä olen aina ollut tosi kiinnostunut ihmisen fysiologiasta ja seurannut vauvan kasvua viikoittain kolmen eri vauvasovelluksen kautta. Oli ihanaa, että kätilö käytti meihin kunnolla aikaa! Onnellinen ja kiitollinen olo oli etenkin siitä, että meidän pienellä oli kaikki hyvin, vaikka koon puolesta vastasikin pari päivää vajaata siitä, mitä viikkojen mukaan piti olla.

Kuva sensuroitu, jos vaikka joku "sherlockki" saisi siitä selville vauvan sukupuolen. ;)




Mainitsinkin ensimmäisessä paluupostauksessani (klik!), että tänä keväänä mulla oli ensimmäistä kertaa oma luokka. Kevät tuntuikin tosi rankalta alkuraskauden väsymyksen ja opettajuuden opettelemisen takia. Työpäivät olivat kuitenkin pääsääntöisesti kivoja, koska mun oppilaani olivat niin mahtavia. Olin etukäteen ajatellut, etten kerro oppilailleni raskaana olemisesta, mutta pakkohan mun oli. He kyselivät pari kertaa viikossa, jatkanko heidän opettajanaan seuraavan lukuvuoden. Alkuun väistelin vastauksen antamista, mutta lopulta paljastin odottavanani vauvaa. Oppilaideni vastaanotto uutiselleni oli mahtava: onnitteluja ja haleja tuli PALJON! Monet kysyivät tiedänkö vauvan sukupuolen jo. Sain myös muutaman "Mikset sä kertonu meille heti?" -kysymyksen. :D Mä selitinkin, että vauva on vielä ihan pikkuruinen ja syntyy vasta alkutalvesta, ja etten ole itsekään kauaa tiennyt vauvauutisesta. 

Uutisen paljastumisen jälkeen, jokainen uusi kouluviikko alkoi sillä, että mun masun kasvamista tarkasteltiin oppilaitteni aloitteesta. Olin liikuttunut siitä, miten mukana he elivät raskaudessani. Kerran esimerkiksi juttelin parin oppilaan kanssa, kun toinen oppilaista alkoi leikkisästi kevyin iskuin nyrkkeilemään ylävatsaani. Vieressä seissyt toinen oppilas sanoi: "Hei Pertti, et sä voi lyödä open mahaa. Siellä on vauva!". Tämän jälkeen tämä "nyrkkeillyt" oppilas kauhistui ja alkoi välittömästi silittämään ja halaamaan vatsaani. Selitin, etteivät iskut sattuneet tai aiheuttaneet vauvalle vaaraa. Kyynel tuli silmäkulmaani molempien oppilaiden reaktiosta. Ihania murusia! ♡

Ensimmäinen kolmannes meni siis lähinnä väsymyksestä "kärsien". Välillä tosin oli aistiherkkiä päiviä eli päiviä, jolloin kosketus, hajut ja äänet tuntuivat liian voimakkailta. Tämä kaikki oli kuitenkin hyvin pientä, ja olen tosi kiitollinen ja onnellinen siitä, että selvisin oksentelematta. Masun kasvaminen ei varmaan näkynyt muille asti vielä ensimmäisen kolmanneksen aikana, vaikka mä itse huomasinkin jo selvää muutosta. Aiemmin vatsa kuitenkin lähti rintojen alta suoraan alaspäin, mutta noissa surkeissa kuvissa, jotka kaivoin postausta varten, on huomattavissa selvää pyöristymistä. Huvittavaa, miten mulla oli noiden kuvien aikaan sellainen olo, että mun mahani on jo valtava ja näyttäisin muiden silmissä raskaana olevalta... :D Pyhpah!