Kaksplus.fi

Elämäni merkityksellisin vuosi

31. joulukuuta 2016

Instagramin kautta on vuodenvaihteen lähestyessä mahdollisuus koota yhteen kuvaan yhdeksän sinä vuonna suosituinta kuvaa. Koska olen aktiivinen Instagramin käyttäjä, oli mun teetettävä oma kollaasini tietysti. Ensin latasin vuoden 2016 kollaasin, mutta sitten keksinkin vertailla, että miten vuoden 2015 suosituimmat kuvat eroavat tästä vuodesta.

Yllä on vuoden 2015 suosituimmat kuvani Instagramissa. Aika monta selfietä löytyy yhdeksän suosituimman joukosta. Niiden kavereina on syksyn pukema kotikatumme, croissanteja muistuttavat korvapuustini sekä Niken mulle tekemä Lumikki-tarra tietokoneeseeni. Kaikki siis aika merkityksettömiä liibalaaba-kuvia, jos verrataan alla olevaan tämän vuoden kollaasiin. Vertailtaessa nimittäin korostuu jotenkin tosi hyvin se, miten merkityksellinen ja tapahtumarikas tämä vuosi 2016 on mulle ollut. Kaikki vuoden 2016 tärkeimmät hetket ja kuvat nimittäin löytyvät kollaasista. 



 1. Tämä on yksi ensimmäisistä vastasyntyneestä Pärskystä otetuista kuvista. 
 2. Tähän kuvaan on taltioitu ensimmäinen hetki, kun uskalsin sektion jälkeen napata Pärskyn syliini seisoessani. Kyllä muuten tuntui ihanalta, mutta samalla jännittävältä, pidellä omaa lasta näin! 
 3. Tässä kuvassa ollaan Niken kanssa Dublinissa. Taidan olla raskausviikolla 19 tai 20. Tällä kuvalla julkaisin raskausuutiseni Instagramissa. 
 4. Meidän pieni Pärsky-tonttumme ensimmäisenä jouluaamunaan ♡
 5. Nikke otti musta 30. raskausviikolla ensimmäiset "virallisemmat" masukuvat. Tuntuu ihanalta näin jälkikäteen katsella näitä kuvia. Masuikävä on kieltämättä, mutta onneksi sylissä oleva tissitakiainen helpottaa ikävää... ;)
 6. Meidän pieni perhe Pärskyn ristiäisissä ♡ Unohdettiin ottaa perhepotretti, joten rajasin tämän mun perheeni kanssa otetusta kuvasta.
 7. Tämä on muistaakseni napattu lähtiessämme Pärskyn ensimmäiselle kauppareissulle. Muistan, miten ylpeä olo mulla oli!
 8. Äidiksi tulemisen lisäksi koin elämäni toiseksi suurimman saavutuksen keväällä: valmistuin kasvatustieteen maisteriksi (luokanopettajaksi) Helsingin yliopistosta! Mulla on nyt ammatti, ja olen hitsin ylpeä siitä!
 9. Elämäni miehet samassa kuvassa! ♡ Tässä ollaan juuri lähdössä sairaalasta kotiin.

Vuosi 2016 jää muistoihini elämäni tapahtumarikkaimpana, ja ehkä sitä myötä myös haastavimpana vuotena. Paljon oli sulateltavaa kaikkien suurien elämänmuutoksien keskellä, mutta en ole varmaan ikinä ollut onnellisempi!

Toivon vuodelle 2017 paljon rakkautta, terveyttä ja sopivia haasteita, joiden myötä toivon kasvavani ja kehittyväni sekä äitinä, kumppanina että tietysti ihan Millana. Elämän ihanuus ja kamaluus on just siinä, ettei ikinä voi tietää, mitä eteen tulee!

Mahtavaa uutta vuotta just sulle! Tuokoon se mukanaan paljon rakkautta, lämpöä ja onnea! ♡


Askel eteenpäin

14. joulukuuta 2016

Mä olen blogannut vuodesta 2011 lähtien. Blogimatkalleni on mahtunut pari taukoa, monta sataa postausta, joitakin blogiyhteistöitä sekä valinta Cosmopolitanin tähtibloggaajaksi (elokuu 2013). Musta on pitkään tuntunut, että olen pyörinyt paikallani blogini kanssa. Mulla on ollut pitkään samana pysyvä lukijakunta, mikä on ihan älytön rikkaus! (Ootte ihania!) Samalla olen myös toivonut, että saisin lisää näkyvyyttä ja sen myötä lisää lukijoita. Uskon uusien lukijoiden tuovan itsellenikin lisämotivaatiota bloggaamiseen ja haastavan tulemaan paremmaksi bloggaajaksi. Raskauden myötä blogini aihepiiri on muuttunut ja tulee vielä muuttumaan edelleenkin sitä myötä, kun itsekin muutun ja mukauden uuteen elämäntilanteeseeni. Muutos on tuntunut tervetulleelta, ja olen huomannut inspiroituneeni enemmän! 

Kun näin, että Kaksplus-sivusto etsi blogiverkostoonsa uusia blogeja, päätin hakea mukaan. Ilokseni saan nyt siis teillekin ilmoittaa, että minut on otettu mukaan heidän sivustonsa verkostoblogeihin! Tämä siis tarkoittaa käytännössä sitä, että minut löytää edelleen tästä samasta osoitteesta, mutta sen lisäksi Kaksplussan Blogit -välilehdeltä Blogiverkosto -otsikon alta. 

Blogini yläosaan on ilmestynyt Kaksplus-palkki, jota klikkaamalla pääsee sivustolle. Oikeassa reunassa on lisäksi blogi- ja postaussuosituksia Kaksplus-verkostoon kuuluvista blogeista. Sieltä löytyy siis helposti lisää uutta luettavaa, jos sellaista kaipaatte. 

Olen tosi iloinen tästä uudesta askeleesta bloggaajaurallani, jonka myötä toivottavasti saan vietyä blogiani ja itseäni bloggaajana eteenpäin. Ihanaa, että te vanhat tutut olette vielä matkassani!  Tervetuloa kaikille uusille tuttavuuksille seuraamaan minun ja pienen perheeni matkaa Millamaisen sivuilla! 


Äitiyden myötä

13. joulukuuta 2016

Alla olevassa kuvassa mä olen vielä täysin tietämätön siitä, miten mun elämäni tulisi muutaman päivän päästä muuttumaan äidiksi tulemisen myötä. Toki mulla oli joitakin ennakkokäsityksiä ja -ajatuksia, mutta yllätyksiäkin on tullut eteeni tämän reilun kuukauden kestäneen äitiyteni aikana. Vaikka kuinka yrittäisi henkisesti valmistautua tähän mun mielestäni ihmisen elämän suurimpaan ja ihanimpaan muutokseen, ei täydellinen valmistautuminen ole mahdollista. Tässä siis mun huomioitani siitä, miten mun elämäni on muuttunut äidiksi tulemisen myötä.





  Meikkaan enää noin kaksi kertaa viikossa.   Välillä oma harmaa naama kyllästyttää, mutta olen liian käytännöllinen meikatakseni kotipäiviä varten. Sehän on ihan tuhlausta! :D

  Olen alkanut epäilemään, että meidän vauvalla on kuudes aisti.   Pärsky herää uniltaan AINA, kun saan lautasellisen ruokaa nenäni eteen ja aloittaa iltaisin huutokonsertti kun oon suihkussa. 

  Olen huomannut, ettei ulos lähteminen ole enää niin yksinkertaista.   Se pitää ajoittaa niin, että vauva on juuri syötetty. Mukana on hyvä olla myös maitoa pumpattuna, varavaippoja ja -vaatteita. Meillä on onneksi niin tyytyväinen ja sopeutuvainen pikkumies, joka jaksaa odotella ulkovaatteissa sisällä ilman, että menee hermo sillä aikaa, kun äiti ja isi pukevat ulkovaatteet päälle ja varmistavat, että kaikki tarpeellinen on mukana.

  Nukun silloin, kun siihen on mahdollisuus.   Loppuraskauden kahdentoista tunnin unimaraton on jo kaukainen muisto vain. Pärsky onneksi nukkuu hyvin nukahdettuaan! Univajetta äidille sen sijaan tuottaa pikkuherran seurallisuus yöaikaan. Osasin tähän varautua, koska Pärskyn liikehdintä kohdussa usein ajoittui ilta- ja yöaikaan, mutta kyllä se silti kirpaisee! 

  Tehtiin Niken kanssa päätös, ettei aleta kutsua toisiamme äidiksi ja isiksi, kun ei puhuta toisistamme Pärskylle.   Oon huomannut, että on hitsin vaikeaa pitää huolta siitä, että kutsun Nikkeä nimellään silloin, kun en höpötä vauvalle hänestä. :D Mua jotenkin ärsyttää, jos kutsun väärässä tilanteessa Nikkeä isiksi, koska ei hän ole MUN isi. Tiedättekö mitä mä tarkoitan? :D Tosi hankala selittää!

  Oman kropan muutosten hyväksymiseen tulee menemään aikaa.   Sektiohaava sai mut tavallaan pelkäämään vatsaani. Oon meinannut monta kertaa pyörtyä, kun on pitänyt ottaa esimerkiksi teippi haavan päältä pois tai suihkutella sitä puhtaaksi. Ensimmäinen melkein pyörtyminen tapahtui sairaalassa, kun menin ensimmäistä kertaa suihkuun. Olin kuvitellut, että mulla on sellainen pieni söpö alkuraskauden maha, mutta todellisuudessa mulla olikin raskausarpien peittämä, roikkuva tyhjä nahkareppu. Jaiks! Nyt mä pystyn jo koskemaan vatsaani ja nostamaan tyhjää osaa silloin, kun Nikke tarkistaa, että haavassa on kaikki ok. Mä en oikeasti tiennyt olevani näin nössö. :D Menee kuitenkin aikaa, että oma kroppa alkaa taas jollain tavalla miellyttämään itseäni ja opin hyväksymään raskauden muovaaman vartaloni. Onneksi mulla on aikaa vaikka ja kuinka! ;)

  En osannut aavistaakaan etukäteen, miten suuria rakkaudentunteita mun pikkumies saa aikaan!   Jos takana on vähäuninen yö, ei se paljon harmita siinä vaiheessa, kun nappaan Pärskyn syliin ja näen, miten hän pällistelee mua silmät suurina. Silloin en voi olla suukottelematta puhki mun pientäni! Musta on myös hassua, miten ikävä mulla tulee Pärskyä, jos hän on jonkun toisen sylissä. Isovanhempien vierailut etenkin tekee tiukkaa, koska silloin en imetyshetkiä lukuunottamatta "saa" vauvaa syliini. :D Yritän tsempata itseäni nauttimaan näistä hetkistä, kun omat kädet on vapaana ja saa syödä ja käydä vessassa, mutta silti... 

  Välillä tuntuu raskaalta ja ahdistavalta ajatus siitä, että Pärsky on kovin riippuvainen musta.   Olen miettinyt, että pulloruokinta ja korvikkeen antaminen olisi tavallaan helpompi vaihtoehto, koska en olisi niin sidottu imetyksen vuoksi. Silloin Nikke voisi ottaa osan ruokintavastuusta itselleen. Koska imetys kuitenkin ainakin toistaiseksi sujuu näin mallikkaasti, olisi turhaa siirtyä korvikkeeseen ja pulloruokintaan. Olen päättänyt nauttia tästä ainutlaatuisesta elämäntilanteesta! Onhan se myös ihana katsella tissillä tuhisevaa pikkumiestä, joka näyttää nauttivan tilanteesta täysillä! Ja olen mä kieltämättä tuntenut isoa ylpeyttä siitä, että mun kroppani pystyy ruokkimaan mun lapseni.

 Omaa aikaa on vielä vähemmän kuin etukäteen kuvittelin.  Musta tuntuu, etten ehdi tekemään omia juttujani enää yhtään! Univelka pistää nukkumaan päivisin, imettäminen vie aikaa ja paljon hereillä oleva vauva vaatii viihdyttämään itseään. Näiden myötä olen kuitenkin oppinut tehokkuutta; kotityöt, omat aamutoimet ja pakolliset muut toiminnot pitää tehdä heti silloin, kun tulee hyvä hetki. Enää en voi vitkutella samalla tavalla kuin ennen Pärskyn syntymää. ;)

  En olisi uskonut, että huono äiti -fiiliksiä, voi tulla jo näin aikaisessa vaiheessa.   Olen kokenut olevani huono äiti silloin, kun en millään jaksaisi imettää tai kun yöllä menee hermo siihen, että pikkumies ei nuku tai rääkyy. Ajattelen jotenkin, että kaikki pitäisi tavallaan hyväksyä mukisematta, enkä saisi kokea epätoivontunteita, itsekkäitä ajatuksia tai miettiä, että mihin sitä oikein on itsensä laittanut. Näin ei kuitenkaan ole, sillä negatiiviset fiilikset ovat inhimillisiä. Jokaisella tulee joskus hetkiä, joiden aikana ajatukset eivät ole positiivisimmista päästä. On ihan normaalia, että se oma maailman rakkain lapsi voi joskus aiheuttaa niitä. Olen siis jo huomannut, että mun on oltava itselleni armollinen; vaikka olen nyt äiti, mä olen myös edelleen Milla.

  Mä olen tajunnut, että olen aika vahvaa tekoa.   Mä jaksoin hyvin raskausajan ja kestin sektiosta aiheutuvat kivut ja pelot. Mä sopeuduin heti ensihetkestä olemaan äiti. Mä olen oppinut sietämään epämukavuutta, kuten nälkää tai vessahätää. Olen oppinut laittamaan lapseni itseni edelle, vaikka olenkin luonteeltani kovin mukavuudenhaluinen. Osaan myös ottaa apua vastaan. Me ollaan jo käyty hoidossa mun vanhemmillani. Saatiin ruoat nenän eteen ja päästiin Niken kanssa nukkumaan päikkärit. Pikkusiskoni on myös käynyt siivoamassa meillä. Joku saattaisi kuvitella, että avun vastaanottaminen on merkki heikkoudesta, mutta mä ainakin ajattelen, että avun vastaanottamisen myötä jaksetaan olla parempia vanhempia Pärskylle sekä parempia kumppaneita toisillemme.

  Mä olen hitsin ylpeä musta ja meistä - meidän pienestä perheestä!   Ollaan saatu arki yhdessä niin hienosti rullaamaan! Mulle on entisestään varmistunut se, että me ollaan Niken kanssa hitsin hyvä tiimi! :)

 Musta tuntuu, että minä ja mun elämäni on nyt täydelliset.  Mitään ei enää puutu. Olen vihdoin saavuttanut yhden suurimmista unelmistani: olla äiti.  


Synnytyskertomus / Suunniteltu sektio

7. joulukuuta 2016

Pärskyn ensimmäisen kuukausipäivän vuoksi, ajattelin julkaista teille synnytyskertomukseni, jota olen useamman päivän ajan kirjoittanut. Nykyään ei ole nimittäin kovin todennäköistä, että saisin yhdeltä istumalta postauksen valmiiksi. ;) Tässä siis teille kaunistelematon kertomukseni siitä päivästä, kun musta tuli äiti.


Keskiviikko 9.11.2016 oli se mun etukäteen odottama ja pelkäämä päivä. Odotin tottakai Pärskyn tapaamista, mutta iso leikkaus pelotti. Ajatus siitä, että vatsa leikataan auki sai mun polveni tutisemaan. En myöskään ollut lapsuusajan jälkeen ollut öitä sairaalassa, joten sekin toi oman jännitykseni. Mä olen tosi kotihiiri, joten pelotti, että viihdynkö sairaalassa ollenkaan. 

Edellisiltana soitin synnytysosastolle, josta sain kuulla, että meille oli varattu aamun ensimmäinen leikkausaika. Tämä tarkoitti siis sitä, että meidän tulisi olla osastolla viimeistään klo 6.30 aamulla. Me oltiin kuitenkin niin innokkaita, että taidettiin jo klo 6.05 kurvata taksilla Naistenklinikan pihaan. Kun päästiin osastolle, odoteltiin hetki aulassa. Pian multa tultiin ottamaan verikokeita, jonka jälkeen siirryttiin pieneen valmistautumishuoneeseen, jossa molemmat vaihdettiin sairaalavaatteet päälle. Naureskeltiin jännittyneinä Niken kokovalkoiselle asulle ja mun selästä auki olevalle mekolle sekä aamulla jalkaani vetämille tukisukille. Multa mitattiin kai verenpaine, mutta sen lisäksi vauvan asento tarkistettiin ultralla sekä vauvalta otettiin sydänkäyrä. Pärsky oli onneksi edelleen perätilassa, joten meitä ei lähetetty kotiin, vaikka niin etukäteen pelkäsinkin. Kätilö kertoi, että edellisviikolla olivat joutuneet yhden äidin lähettämään kotiin, koska vauva olikin kääntynyt oikeinpäin.

Muistaakseni klo 8 siirryttiin alakerran leikkaussaliin. Heti alkuun sain pienen kupillisen jotakin pahanmakuista juomaa/lääkettä. Mut istutettiin sängyn reunalle ja selkää alettiin valmistella puudutusta varten ja muhun kiinnitettiin kaikenlaisia piuhoja. Mä istuin erittäin jännittyneenä kevyesti täristen ja odottelin pelon sekaisin tuntein puudutuksen laittoa. Pian anestesialääkäriä alkoi etsimään selkärangasta oikeaa pistoskohtaa. Ensin hän puudutti pistoskohdan, jonka jälkeen yritti kerran pistää puudutusta oikeaan kohtaan siinä onnistumatta. Seuraavaksi sama rumba uudestaan, mutta tällä kertaa anestesialääkäri sai pistoksen laitettua oikeaan kohtaan. Sitten alkoikin olla kiire asettua makuuasentoon, koska tunto alavartalosta alkoi nopeasti hiipua pois. 

Asetuttuani makuuasentoon, huomasin heti ensimmäisenä, että leikkaussalin katossa yläpuolellani oli veriroiskeita. Sanotaanko näin, ettei siinä vaiheessa tullut kauhean turvallinen fiilis! :D Olo oli lähinnä kuin Dexterin murhapöydällä. Siirsin siis katseeni anestesialääkäriin, joka yritti selvittää, mihin asti puudutus oli levinnyt. Hän ruiskutti mua kylmällä suihkeella ensin käsivarteen, sitten puudutettavalle alueelle. Mä koin tosi vaikeaksi sanoa, että tuntuuko vatsalla yhtä kylmältä kuin käsivarressa. Loppujen lopuksi anestesialääkäri nappasi käteensä pihdit ja nappasi vatsastani kiinni. Tässä vaiheessa totesin, että en tiedä sattuuko, kun tuntuu kuitenkin se vetävä voima ja paine. Nikke siihen sanoi, että: "Usko pois, kyllä sä huomaisit, jos sua sattuisi!". Sen verran pitkälle oli kuulemma mun ihoni venytetty. :D Leikkaus siis uskallettiin aloittaa. 



En koko leikkauksen aikana nähnyt mitä mulle tehtiin, koska eteeni oli ripustettu verho. Kevyt jännityksen aiheuttama tärinä alkoi pikkuhiljaa muuttua tosi kovaksi tärinäksi. Nikke istui mun takanani ja piti musta kiinni. Leikkauksen oli merkitty alkaneen klo 8.52 ja jo klo 8.57, kuului meidän pienen pojan ensimmäinen rääkäisy. Tässä vaiheessa mulla tuli itku ja Nikke suukotti mua otsalle. Mä hätyytin Niken heti vauvan luokse. Itse katselin leikkauspöydältä, miten mun vauvaani putsattiin ja hänen kuntonsa tarkistettiin. Edelleen itkeskelin ja oloni oli ihan superonnellinen, vaikka tärisin niin paljon, ettei multa saatu millään konstilla mitattua edes verenpainetta. Puudutus kuulemma saattaa aiheuttaa kropalle tuntemuksen voimakkaasta palelemisesta, mistä mun tärinänikin aiheutui.

Mun ensimmäinen kommentti nähtyäni Pärskyn kaukaa leikkauspöydältä oli hiukan koominen: "Sehän on ihan kalju!" :D Totuushan oli ihan päinvastainen; Pärskyllä nimittäin on oikein runsaasti kullanvaaleita hiuksia, jotka eivät näkyneet kinan tai muun "lian" vuoksi. Näytti lähinnä, että vauvallani olisi ollut oikein kiiltävä kalju! :D Seuraavaksi taisin todeta, että "Onhan sillä hiukset!" ja kolmanneksi: "Ihan ku Manaajan tyttö!". Perätilan vuoksi Pärskyn asento nimittäin muistutti lähinnä Manaaja-elokuvan riivatun tytön asentoja. Vuoden äiti -palkinto tänne, kiitos! :D




Pärsky oli syntyessään 3490g painava ja noin 50 cm pitkä. Nikke jälkikäteen kertoi, että Pärskyn jalat olivat niin tiukassa kippurassa, että kätilö joutui arvioimaan pituuden. Pikkumiehemme sai Apgar-pisteitä heti syntymän jälkeen 8/10 (miinuspisteet ärtyvyydestä ja ihon väristä) ja viiden minuutin päästä 9/10 (miinuspiste ihon väristä). 

Multa kysyttiin pian, haluaisinko vauvan rinnalle. En kuitenkaan uskaltanut häntä ottaa syliini tärinän vuoksi, joten Nikke, Pärsky ja meidän kätilö lähtivät yläkertaan punnitukseen. Mä jäin yksin leikkaussaliin kyynelehtimään. Tässä vaiheessa alkoi se kaikista inhottavin vaihe. Mun kohtuni ei lähtenyt supistumaan - kolmesta supistavasta lääkkeestä huolimatta. Tuntui ikuisuudelta odottaa, että leikkaus loppuisi. Tärinän takia oli hankala olo, mutta se helpotti, kun ylilääkäri kävi ja antoi jotakin tärinää lieventävää lääkettä. Kirurgien vatsan runnominen ja ilmeisesti kohdun supistumaan saaminen tuntuivat tosi inhottavilta. Irvistelin, vaikka kipua en sinällään edes tuntenut. Se oli vain kertakaikkisen inhan tuntusta. Mun ympärilläni häärineet hoitajatkin tuntuivat yhtäkkiä kaikonneen jonnekin, ja olo oli aika yksinäinen. Anestesialääkäri onneksi piti melkein kokoajan kättään mun kädellä tai olkapäällä, mikä toi mulle turvallisemman olon. Yritin myös kysellä, että mikä vaihe leikkauksessa on, koska kukaan ei pitänyt mua ajantasalla. Pian sain kuulla sen vastauksen, minkä olin kokoajan halunnut kuulla: mua oltiin vihdoinkin ompelemassa kiinni. 




Seuraavaksi mut siirrettiin heräämöön. Siellä hoitajat kysyivät mun kivuistani ja tarkkailivat, miten puudutus lähti poistumaan kropasta. Yllättävän pian huomasin, että pystyin taittamaan vasemman jalan varpaita ja nostamaan oikean jalan koukkuun. Toistepäin sama ei onnistunut, mikä ihmetytti ja nauratti mua. :D Olin heräämössä ehkä enintään puoli tuntia, kun Nikke, Pärsky ja kätilömme tulivat luokseni. Silloin uskalsin vihdoin ottaa mun muruseni ensimmäistä kertaa rinnalle, vaikka edelleen tärisin puudutteen jäljiltä hieman. Ihmeteltyäni mun pikkumiestäni tovin, tarjosin rintaani ensimmäistä kertaa hänelle. Pärsky vaan ei yhtään tajunnut, että mitä sillä tissillä piti tehdä, eikä vaikuttanut yhtään nälkäiseltä. 

Heräämöstä siirryttiin koko konkkaronkka tilapäiseen huoneeseemme siksi aikaa, että perhehuoneemme saataisiin siivottua. Osastolla sain vihdoin ruokaa - tai no, kaikkea nestemäistä kylmänä ja kuumana - sekä yritettiin uudestaan imettämistä. Pärsky ei ollut viisastunut edellisestä kerrasta yhtään, joten aloin lypsämään maitoa käsin samaan aikaan, kun Nikke imi sitä ruiskuun. Taisin saada noin 15ml maitoa, jonka Nikke sitten syötti ruiskun avulla Pärskylle.

Kello taisi olla kolmen pintaan, kun vihdoin päästiin perhehuoneeseemme. Se oli ihana; omat sängyt, iso huone, oma vessa ja kylpyhuone! Me molemmat toivottiin tosi paljon perhehuonetta! Oisin luultavasti ollut henkisesti aika rikki, jos Nikke ei olisi saanut jäädä sairaalaan mun kanssani. Nikke hoiti koko sairaalassaolon ajan Pärskyä; vaihtoi vaipat, nosti rinnalle ja siitä pois, hyssytteli ja kanniskeli, jos oli tarpeen. Nikke myös haki mulle ruoat ja auttoi sängystä ylös ja jopa vaihtoi mun jälkivuotositeeni, kun en siihen pystynyt. :D Nikke oli maailman paras apu.





Ensimmäisenä iltana en noussut vielä sängystä. Seuraavan aamun aloitin oksentamalla päälleni. Olo oli melkoisen hehkeä. ;) Katetri ja se kämmenselän tippa otettiin alkuiltapäivästä pois. Silloin myös nousin ensimmäistä kertaa suihkuun ja vessaan. Se oli kuulkaas melkoisen jännittävää...! Pelotti, että sattuu tosi paljon. Hoitajan avulla pääsin kuitenkin liikkeelle, eikä kivutkaan olleet mahdottomat. Olo oli vaan yleisesti aika heikko ja tuntemus leikkaushaavasta vaati totuttelua. 

Mulla ei ollut juurikaan kipuja leikkaushaavan kohdalla. Yhden kerran itkin kivusta, enkä pystynyt oikein puhumaankaan kuin kuiskaten, mutta se johtui siitä, että mun vatsani oli aivan täynnä ilmaa. Kun kätilö koputti mun vatsaani, kuului vain kumeita kopsahduksia. Tämä kipuhetki taisi tapahtua toisena yönä. Silloin sain reiteeni piikin jotakin ilmaa pilkkovaa lääkettä, joka auttoi TOSI nopeasti. Sen jälkeen en pystynytkään pidätellä ilmoja ollenkaan. Pikkasen hävetti alkuun, koska en ole ikinä "kaasutellut" Niken edessä. :D 

Päivä päivältä jaksoin enemmän ja mun oloni oli parempi. Toisena iltana mentiin jo meidän ensimmäiselle family dinnerille osaston ruokasaliin. Viikko siinä tosiaan meni, että uskalsin pelotta alkaa nostelemaan Pärskyä syliin seistessäni ja kokeilemaan vaipanvaihtoa ja pyllyn pesua. Kahden viikon päästä pystyin olla jo vapaammin eri asennoissa, esimerkiksi nukkua kyljelläni. Nykyään en juurikaan tiedosta leikkaushaavaani. Muutama tikki ei vielä ole sulanut, mutta muuten en juurikaan ajattele sitä enää.



On vaikeaa summata mun ajatuksiani sektioon liittyen. Toisaalta se oli tosi pelottava kokemus, koska leikkaus ajatuksena on niin pelottava mulle, eikä kiputuntemuksetkaan ole mitenkään kamalan ihania mun mielestäni... Toisaalta se taas oli tosi ihana kokemus, koska muistan varmaan loppuelämäni sen, kun kuulin mun pienen Pärskyni äänen ensimmäistä kertaa ja näin hänen rimpuilevat raajansa ja huudosta vääntyneet kasvonsa ensimmäisen kerran. Se rakkaus ja lämpö, joka mut sillä hetkellä valtasi, oli jotain ihan sanoinkuvaamatonta. Musta tuli äiti siellä leikkaussalissa.

Uusi arki

1. joulukuuta 2016

Nyt se on sitten alkanut: ihan uusi arki ja elämänvaihe. Tähän on valmistauduttu koko raskausajan. Uskomatonta, että nyt vihdoin meillä on meidän pieni Pärsky halittavana ja pusuteltavana. Monta kertaa päivässä tulee hetki, jolloin vain ihailen mun pienokaistani ja mietin, oliko hän tosissaan mun masussani. Ajatus siitä tuntuu aika uskomattomalta. Maailma ja naisen vartalo on kyllä ihmeellinen. Eilen keskiviikkona Pärsky muuten täytti kolme viikkoa. Aika rientää kamalaa vauhtia! Melkein jo itkin, kun jouduttiin siirtymään ykköskoon vaipoista kakkoskokoon...

Nikke palasi viikko sitten töihin, joten jäin silloin ensimmäistä kertaa vauvan kanssa kaksin. Viime viikko olikin Niken menojen takia aikamoinen yksinhuoltajaäidin viikko... Ei siis se helpoin aloitus vauvan kanssa yksin jäämisen harjoittelemiseen... :D Vielä sitä edellisellä viikolla tuntui epävarmalta, että pärjäänkö vauvan kanssa kahdestaan. Kävely ja selän suoristaminen tuntuivat tosi hankalilta vielä silloin. Vasta viikko synnytyksen jälkeen uskaltauduin vaihtamaan ensimmäiset vaipat ja kulkemaan vauva sylissä. Päivä päivältä mun vointini parani. Tänään mun oloni on aika normaali. Huomasin tosin, että sektiohaava on alkanut vuotamaan kevyesti yhdestä kohtaa. Nyt on leikkauksesta jo kolme viikkoa, joten kevyt vuoto hiukan kummastuttaa... 




Pärsky on melko rauhallinen ja tyytyväinen pikkumies. Itku tulee oikeastaan vain vaippaa vaihdettaessa ja joskus harvoin, kun nälkä pääsee liian kovaksi tai vatsassa on ilmaa. Oon nimennyt hänet Suursyömäriksi, koska pieneen poikaan mahtuu uskomattoman paljon maitoa. Imetys lähti ensimmäisenä yönä hyvin käyntiin. Muutaman päivän syötettiin lisämaitoa ja korviketta, kunnes maito nousi ensimmäisenä yönä kotona. Sen jälkeen ollaan pärjätty pelkällä tissillä. Pärsky saavutti syntymäpainon tasan viikon vanhana, vaikka paino sairaalassa oli -9.7%. Viime perjantaina pojan paino oli jo 4070g eli hienoon tahtiin nousee paino täysimetyksellä! Joko poika siis syö kuin pieni possu tai mulla on melko tujua maitoa. 




Pärsky oli jo masussa melkoinen yökukkuja, joten etukäteen jo pelkäsin, että kuinkahan meidän yömme lähtevät sujumaan. Äiti olisi valmis nukkumaan jo klo 22 aikaan, mutta Pärsky vasta klo 1 aikaan aikasintaan. Pikkumies on melko seurallinen kaveri ja saattaa olla parikin tuntia hereillä kerralla. Yöaikaan vois mieluummin nukkua kuin seurustella... Pärsky heräilee syömään 2-3 tunnin välein. Syöttö ja mahdollinen vaipanvaihto vievät noin tunnin, jonka aikana mä joko pilkin istuma-asennossa Pärsky tissillä tai pelaan puhelimella sudokua. :D Yleensä Pärsky onneksi nukahtaa heti, kun vatsa on täynnä, mutta muutaman kerran olen joutunut ihan nukuttamaan hänet taas uneen.

Jo ensimmäisenä iltana Pärsky kannatteli päätään. Nyt kolmeviikkoisena hän jaksaa kannatella päätään jo tosi pitkiä aikoja. Hän on myös ensimmäisestä illasta lähtien ihmetellyt ympäristöään. Nyt ihmettely ja katseleminen on jo tosi aktiivista. Pärsky tykkää erityisesti kurkkia värikkäitä Disney-elokuvajulisteita olohuoneen seinällä. Nikke jo kerran nosti taulun lattialle Pärskyn viereen, jotta hänen ois helpompi tutkailla taulua. Pikkumies olikin pitkän aikaa tyytyväisenä sitterissä taulua katsellen. 




Olen yrittänyt monena päivänä tulla päivittämään blogia, mutta tietysti juuri avattuani läppärin, Pärsky alkaa vikisemään. On tullut hyvin selväksi, että elämäämme pyörittää nykyään meidän pikkuherra. ;) Siinä on kieltämättä ollut totuttelua. Siis, ettei asioita saa tehdä juuri silloin kun itse mielii. Meidän, mutta erityisesti mun imettämisen takia, on pitänyt opetella siihen, että kaikki pakolliset ruumiintoiminnot täytyy ajoittaa siihen hetkeen, kun lapsi nukahtaa. 

Vaikka nyt olisi hetken aikaa hiukan hiljaisempaa blogin puolella, älkää luovuttako mun suhteen. Täällä ruudun toisella puolen on hiukan väsynyt tuore äiti, joka yrittää opetella uutta elämänrytmiä pienen yökukkujan kanssa. 



ÄITI.

16. marraskuuta 2016

Tasan viikko sitten, keskiviikkona 9.11.2016 klo 8.57, meille syntyi maailman täydellisin poika. Pärskyn syntymäpaino oli 3490g ja pituus 50cm - täydellinen pikkumies! Mä olen nyt äiti, Nikke on isi, me ollaan vanhemmat ja me ollaan PERHE. Aikamoisen ihanaa!

Pärsky syntyi siis suunnitellulla sektiolla perätilan vuoksi. Kirjoitan sektiokokemuksesta myöhemmin, kunhan vain saadaan vähän rutiinia tähän uuteen ihanaan elämänvaiheeseen. Kotiuduttiin lauantaina, ja kaikki on mennyt oikein mainiosta siitä eteenpäin. Mäkin voin päivä päivältä paremmin. Kirjoittelen vauvantuoksuisesta arjestamme teille lisää myöhemmin. Nyt halusin vain tulla ilmoittamaan teille, että Pärsky on syntynyt ja meillä on täällä kaikki täydellisen ihanasti. 







Maailman parhaat suklaakeksit / resepti

7. marraskuuta 2016

Siitä on jo ikuisuus, kun olen edellisen kerran jakanut teille reseptin. Koska olen hirmuinen herkkusuu, tuntui luonnolliselta jakaa yksi ehdottomista lemppariresepteistäni. Tämän maailman parhaimpien suklaakeksien reseptin olen saanut jo yläasteella kaveriltani, joka taas oli saanut sen muistaakseni amerikkalaiselta kirjekaveriltaan. Meni monta vuotta ennen kuin rohkaistuin kokeilemaan reseptiä. Ensimmäinen kokeilukerta vei kielen mennessään kaikilta maistamaan päässeiltä, joten olen turvautunut herkkukeksien reseptiin jo mooooonta kertaa. Nämä keksit saavat aina kehuja! 

Tässäpä siis helppo ja takuuvarmasti hyvä resepti joko omiin herkkuhetkiin tai juhliin! 

  MAAILMAN PARHAAT SUKLAAKEKSIT  

2½dl          vehnäjauhoja
1tl              suolaa
1tl              leivinjauhetta
4dl             kaurahiutaleita
150-200g   tummaa suklaata (Taloussuklaa!)

200g           pehmennyttä margariinia
2dl              fariinisokeria
1dl              sokeria
1tl               vaniljasokeria
2                 kananmunaa

Yhdistä vehnäjauhot, kaurahiutaleet, suola ja leivinjauhe. Leikkaa suklaa pieniksi paloiksi ja yhdistä jauhoseokseen. Vatkaa pehmennyt (Ei sulanut!) margariini ja sokerit. Lisää kananmunat ja jatka vatkaamista. Lisää jauho-suklaaseos kananmuna-sokeriseokseen. Nosta taikinasta pellille pieniä nokareita. Paista uunin keskiosassa 175°C 10-13 minuuttia.

Raskausajan jälkeinen TO DO -lista

Mulla on ollut koko raskauden ajan aika helppoa. Häiritseviä kipuja on tullut vasta viimeisellä kolmanneksella ja samaan aikaan liikkumiseni on hankaloitunut. Närästys on toki ollut riesana alusta lähtien. Mä en kuitenkaan koe jääneeni paitsi mistään raskauden takia. Kaikkihan on omasta asenteesta myös kiinni!

Halusin kuitenkin koota ylös asioita, jotka toivon pääseväni toteuttamaan raskausaikana jälkeen. Tässä siis muutama, joiden toteutumista odotan jo malttamattomasti!


  KOKO VAATEKAAPPI KÄYTTÖÖN!  
Tokihan imetys rajoittaa mun vaatekaappini hyödyntämistä, mutta odotan jo sitä hetkeä, kun taas mahdun mun ihaniin vaatteisiini! Toivotaan, että ne tuntuvat edelleen omalta, eikä äitiys aiheuta mulle kovin suurta identitettikriisiä pukeutumisrintamalla. Ja hei, KENGÄT! Kun on monta kuukautta kulkenut samoilla ihanilla lenkkareille, saattaa silti kaivata esimerkiksi Dr Martensin maihareita ja kaikkia ihania korollisia Vagabondin nilkkureita, jotka ovat raskauden ajan pölyttyneet kaapissa...

  SAAN OLLA TAAS VANHOISSA TUTUISSA ASENNOISSA!  
Mä oon aina viihtynyt oudoissa asennoissa. Öisin esimerkiksi käännyn jalkopäähän nukkumaan niin, että jalat on risti-istunnassa ja yläkroppa kääntyy päälle. Raskausaikana en ole yllättäen siihen asentoon päässyt, enkä välttämättä haluakaan enää. Ei ole mukavaa herätä yöllä pelkoon, että tämäkö on nyt se yö, kun mun jalkani joudutaan amputoimaan tuon asennon takia. :D Mutta siis, lattialla istuminen ja sieltä ketterästi ylöspääseminen, kyykyssä oleminen ja vatsalla makaaminen - siinä muutama, joita kaipaan kovasti!

  VALKOVIINI!  
Mun on tehnyt valkoviiniä mieli koko raskausajan. Ennen kuin plussasin, mun oli monta viikonloppua pitäny ostaa valkkaria kotiin, mutta aina unohdin. Sit olikin liian myöhäistä. Imetyksen takiahan en voi ihan ranttaliksi pistää (Ihan ku muuten edes pistäisinkään... :D), mutta odotan kovasti sitä pientä tilkkaa, jonka pääsen kohta nauttimaan.

  HERKUTTELUN VÄHENTÄMINEN!  
Sanotaanko nyt näin, ettei mulle tekisi pahaa vähentää herkuttelua raskausajan jälkeen. Toisaalta taas imetys kuluttaa kuulemma energiaa, joten lisäkaloreille saattaa joinakin päivinä olla tarvetta. Yritän kuitenkin vähentää herkuttelua, jotta omaan kroppaan palautuminen tapahtuisi sujuvammin.

  LENKKEILY!  
Mulla on jäänyt lenkkeily tosi vähälle liitoskipujen tai kovan väsymyksen takia. Odotan siis kovasti, että päästään vauvan kanssa vaunulenkkeilemään. Siksipä toivon, ettei edessä olisi kovin kylmää ja lumista talvea... Huonolta näyttää toistaiseksi! :P


Haikein mielin hyvästelen raskausajan. Mulla tulee ikävä isoa masua ja vauvan myllerrystä siellä. Tuntuu, että mun identiteettini on muuttunut raskaana olevaksi. En edes muista, millaista elämä oli ennen raskausaikaa tai minkälainen mä ja vartaloni olivat ennen sitä! Täytyy taas totutella ihan uudenlaiseen tilanteeseen. Jännittävää! Haikeaa! Ihanaa! Pelottavaa! Ja paljon muuta... Vielä hetken saan onneksi nauttia raskaudesta! 

Kerrohan muuten, mitä sun listastasi löytyisi? Mä varmaan unohdin omastani monta...

Möhömahan asu ja kuulumisia

4. marraskuuta 2016

Hehee, enpäs olisi näitä asukuvia otettaessa uskonut, että seuraavalla viikolla on maa valkeana täällä Helsingissä. Me varauduttiin kyllä vaihdattamalla renkaat hyvissä ajoin ennen ruuhkia, mutta silti! Eniten mut on tänä vuonna yllättänyt se, ettei tuo lumi harmita tai ärsytä mua yhtään. Mä en ole talvi-ihminen. Talvi on mulle vuodenaika, joka täytyy väistämättä lusia. Mä en saa siitä juuri mitään muuta irti kuin muutamat lumimaisemien ihastelut. Oonkin tullut siihen tulokseen, että raskaushormonit ovat pistäneet mun pääni aivan sekaisin. :D Ajattelen, että Pärsky nauttii valkoisesta maasta, vaikkei hän todellisuudessa tajua tilanteesta yhtään mitään. Mä kuitenkin iloitsen jo siitä, että lapseni mahdollisesti kokisi lumen. Hassua, I know.

Nyt elellään raskausviikkoa 38+4. Paljastinkin jo, että suunniteltu sektio on ihan pian käsillä. Tarkkaa päivää en edelleenkään täällä paljasta, koska muutoksia saattaa tulla. Sen verran paljastan, että jännittää jo kovin! Oon nyt parin viikon ajan sulatellut ajatusta lähestyvästä sektiosta. Tiukkaa tekee enää ajatus siitä, että menee mahdollisesti monta tuntia, että näen Pärskyn. Sektiovauvoillahan on usein tarvetta lisähapelle, joten voi olla, että mun pienokainen kuljetetaan samantien osastolle ilman, että näen häntä tai saan hänet syliin. Ajatus siitä itkettää mua, vaikka tottakai vauvan terveys menee edelle. Tuntuu vaan ihan kamalalta, että pikkutyyppi on ollut mun matkassani monta kuukautta, ja sitten yhtäkkiä hänet viedäänkin pois mun läheltäni. Me sovittiin Niken kanssa, että hän pysyy Pärskyn matkassa tuli mitä tuli, mikä helpottaa mun oloani tietysti. Nikke sanoikin mulle vollotukseni keskellä, että: "Sä oot pitänyt huolta Pärskystä kohta yhdeksän kuukautta, nyt on mun vuoro. Älä huolehdi." Mun rakas osaa sanoa just oikeat asiat oikeina hetkinä. 

Olisi muuten kiva kuulla teiltä muilta, joilla on jo sektio takana, että miten pian saitte vauvan syliinne ja miten kaikki lähti rullaamaan siitä hetkestä eteenpäin, kun vauva nostettiin kohdusta ulos! 


Aikamoisen möhömahainen sivuprofiili! :D Me naureskellaan päivittäin mun vatsani koolle, vaikka tiedetään, että se vois olla vieläkin suurempi. Nikke myös pyörittelee mulle silmiään, kun en itse tiedosta aina vatsani suuruutta ja tömäyttelen sitä ties minne tai tuun halaamaan niin, että Nikke meinaa kaatua kumoon. Hän tänään kaikella rakkaudella sanoi mun muistuttavan orankia, kun istuin risti-istunnassa alusvaatteisillani sängyllä. :D En voi väittää, etteikö mielikuva olisi ollut ihan ymmärrettävä. :D 

Nuo Niken (merkin, ei henkilön :D) lenkkarit ovat muuten ainoa, jotka mahtuvat jalkaani. Hiukan jännittää kävellä tuolla ulkona, koska aika liukkaathan nuo ovat. Pitää varmaan ottaa hiihtosauvat messiin, jotta saa vähän tukea kepeistä, joiden piikit uppoavat lumeen ja jäähän. :D Siinäpä vasta mielikuva... 

Mun kasvotkin näyttävät ajoittain turpaansaaneilta turvotuksen takia, mutta koska loppusuora jo häämöttää, en jaksa välittää! Nämä viimeiset päivä menevät vaikka hammasta purren. Täytyy vain pitää peukut pystyssä, että kaikki sujuu sektion jälkeen yhtä hyvin ja helposti kuin mun raskausaika. 



Takki / 2nd hand (Monki)     Tunika / Kappahl     Legginsit / H&M Mama     Kengät / Nike     
Laukku / Marc by Marc Jacobs     Pipo & huivi / Lindex

Koska kuvituksena on asukuvia, pitäisi mun varmaan sanoa jotain asustani... Viime aikoina oon pukeutunut mukavuus edellä. Yleensä laitan leggarit jalkaan ja päälle jonkun tosi löysän ja ison yläosan. Sellaisissa asuissa mä viihdyn kaikista parhaiten tällä hetkellä. Myönnettäköön, että tiettyinä hetkinä olen joutunut turvautumaan myös Niken vaatekaappiin, koska mun omat takit ja hupparit eivät mene enää kiinni. En ole kyllä vielä luopunut tyylistäni, joten vaatteiden lainaamiset ovat jääneet muutamiin kertoihin. ;) Odotan jo innolla, että pääsen kohta taas penkomaan kaappiani oikein kunnolla ja saan vanhat, rakkaat vaatekappaleeni taas käyttöön! Tosin pieniä rajoitteita tulee nytkin olemaan imetykseen liittyen, mutta ainakin ne kohta mahtuvat mun päälleni taas. 

Mun kuulumiset olivat tälläkin kertaa kovin raskauspitoiset, mutta ihmekös tuo! Ymmärrätte varmaan, ettei mun päässäni tällä hetkellä pyöri yhtään mitään muuta kuin viimeiset päivät maha pystyssä ja odottava jännitys lapseni ensitapaamiseen liittyen. Me eletään jännittäviä päiviä! 

Mun tarkoituksenani on muuten tehdä postauksia valmiiksi talteen, jotta blogini ei aivan täysin hiljenisi. Nyt ois taas siis hyvä hetki toivoa jotakin postausaihetta! ;) Palaillaan taas!

Näitä en tiennyt ennen raskautta

2. marraskuuta 2016

Kuten tiedättekin, odotan nyt ensimmäistä lastani. Ennen omaa raskausaikaani, en oikeastaan tiennyt ketään, joka olisi ollut raskaana aikuisiälläni. Paras ystäväni oli muutaman kuukauden mua edellä. Hänen kokemuksensa alkuraskaudessa sekä äitini kertomat tarinat omista synnytyksistään olivat oikeastaan mun ainoa kosketuspintani raskausaikaan. Sanomattakin selvää, että olen raskausaikani aikana oppinut paljon uutta!

Ennen raskautta en tiennyt...

  ... että synnytyksen jälkeen tulee jälkisupistuksia.   Yleensä kaikkien kertomukset päättyvät siihen hetkeen, kun saavat vauvansa ensimmäistä kertaa syliin. Mulla ei siis ollut hajuakaan siitä, että synnytyksen jälkeen tulee voimakkaita jälkisupistuksia, jotka saavat kohdun tyhjenemään ja pienenemään. Kuulostaa kyllä tosi loogiselta! :D Jälkisupistukset kuulemma voimistuvat jokaisesta synnytyksestä...

  ... että istukkakin pitää synnyttää.   Mä olin ajatellut, että istukka tulee jotenkin vauvan perässä itsestään ulos. Ilmeisesti sen ulossaaminen kuitenkin vaatii usein ponnistuksia.

  ... että tulee jälkivuotoja.   Näistäkään ei IKINÄ puhuta! Synnytyksen jälkeinen verenvuoto voi kuulemma kestää viikkoja ja on tosi runsasta. Synnytyksen jälkeen saa kuulemma jalkaansa superseksikkäät verkkoalushousut, joihin laitetaan paksu side. Kotona kuulemma useimmiten yöside riittää.

  ... mitä oikea närästys on.   Mulla ei juurikaan ennen raskautta ole ollut närästystä. Ehkä muutaman kerran vuodessa olen joutunut turvautumaan närästykseen. Näin loppuraskaudesta uskallan kuitenkin todeta tietäväni, mitä närästys pahimmillaan on. Se on sitä, että sulla nousee väkisinkin minioksennuksia suuhun ja olo on tosi tukala. Et voi kuvitellakaan tiettyinä hetkinä nostavasi lattialta jotain, koska se tarkoittaisi minioksennusta suussasi. Välillä joudut nukkumaan pystymmässä asennossa, jotta vatsahapot eivät pääse nousemaan suuhun.

  ... miten lyhyillä yöunilla voin oikeasti jaksaa.   Vaikka olenkin pääosin nukkunut yöni tosi sikeästi ja hyvin, on ollut päiviä, jotka olen jaksanut viiden tunnin yöunilla. Ennen raskautta olisin ollut ihan rikkipoikkipuhki noin lyhyillä yöunilla. Naisen kroppa on ihmeellinen! Selvästi olen alkanut valmistautumaan yöheräilyihin ja päiviin minimaalisten yöunien voimalla.

  ... että mullekin voi tulla silmäpussit ja tummat silmänaluset.   Ennen raskautta mulla ei juuri koskaan ollut tummia silmänalusia tai turvonneita silmänalusia. Nykyään ne ovat vakiokalusteena hyvistä yöunista huolimatta. Saa nähdä ovatko ne kiusanani myös tulevaisuudessa vai raskauteen liittyvä oire...

  ... että vauva ei automaattisesti olekaan aina raivotarjonnassa.    Mulla oli ennen raskautta sellainen luotto naisenkroppaan ja luontoon, että vauvat kääntyvät automaattisesti raivotarjontaan. Niinhän on kuitenkin luonto tarkoittanut lapsen syntyvän. Toki tiesin, että sektioita tehdään, mutta en ollut oikeastaan syitä niihin miettinyt. Omakohtaisesta kokemuksesta voin nyt (ainakin toistaiseksi vielä) todeta, että ei ne vauvat aina käänny oikeinpäin eli syntymään pää edellä.

  ... että vaikka olet isoimmillasi nyt, voit tuntea olosi kauniimmaksi kuin koskaan.   Mä painan nyt reilusti enemmän kuin koskaan. Vaa'an lukemat tuovat hikikarpaloita otsalle joka kerta. Mulla oli jo ennen raskautta enemmän painoa kuin olisin toivonut... Mutta vaikka nyt olen isoimmillani kuin koskaan, mulla on monena päivänä kauniimpi ja itsevarmempi olo kuin ikinä. Se tuntuu musta tosi hassulta ja nurinkuriselta, mutta toisaalta myös luonnolliselta.



H-hetki lähestyy!

30. lokakuuta 2016

Tietääkö joku, miksi Blogger lisäsi harmaan kuvion kahden ensimmäisen kuvan keskelle? Se ei näy missään muualla kuin Bloggerin kautta kuvia katsottaessa... Yritin muokata ja nimetä kuvat uudelleen, muttei sekään auttanut. :O

Voi hitsin vitsit! Se ois marraskuu ihan kohta. Upea syksyinen väriloisto vaihtuu pian räntään ja lumeen. Yhden räntäsateen mä pääsinkin jo kokemaan! Se sai kovin märän olon. Miten voi ollakaan, että räntäsateesta tulee märempi olo kuin vesisateesta? :D

Marraskuun saapuminen tarkoittaa myös sitä, että saadaan Pärsky vihdoin syliin. Maanantaina starttaa 39. raskausviikko eli 38+0. Mutta....




Tältä näytti mun naamani viime maanantaina, kun sain synnytystapa-arviokäynnillä SEKTIOAJAN. Ristiriitaiset fiilikset: "Jee, tiedän päivän, jolloin saan vauvani syliini" vs. "Apua, mun vatsani leukataan auki, laitetaan katetri ja tippa ja joudun ihan oikeaan leikkaukseen!". Pärsky oli siis  edelleen perätilassa synnytystapa-arviossa. Sanoin, etten edes harkitse perätilasynnytystä, joten sain heti sektioajan Naistenklinikalle. Käännöstäkin yritettiin, vaikka olin alunperin sitä vastaan. Lääkäri kuitenkin kertoi, että se toimii käytännössä niin, että hän asettaa kätensä vauvan pyllyn alle ja sitten toivotaan, että vauva itse ponnistaa ympäri. Mä olin kuvitellut, että vauva sentti sentiltä käännettäisiin väkisin. Siksi en alunperin ollut suostuvainen kääntöyritykseen. Koska mulla oli levollisempi mieli siitä, että liike olisi lapsesta lähtöisin, päätettiin yrittää. En oo tuntenut sellaista kipua vielä ikinä! Mulla on häpyluu edestä superkosketusarka ja kipeä sekä alavatsa täynnä raskausarpia, jotka ovat kokoajan vain kipeämpiä ja kipeämpiä. Eiköhän se lääkäri työntänyt kätensä vauvan alle just niiden kohdalta. AI SAAAAAKELI! Minuutin lääkäri yritti, jonka jälkeen totesi, ettei usko Pärskyn liikahtavan, vaikka yritystä jatkettaisiin. 

Tarkkaa päivää sektiolle en paljasta täällä, mutta kerrottakoon sen verran, että aika koittaa parin viikon sisällä. Jos siis muutoksia ei tapahdu. Pitäkää peukut pystyssä, että Pärsky pysyy edelleen perätilassa! Oon nyt tsempannut itseni leikkausta varten. Olisi kamalaa leikkausaamuna saada kuulla, että pieni ois tajunnut kääntyä raivotarjontaan ja meidät lähetettäisiin kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä! :O


Mä oon viime aikoina ollut entistä tunteellisemmalla päällä. Melkein alan vollottamaan joka kerta katsoessani Lily-koiraa. Hän on niiiiin suloinen ja mahtava luonne! Mä en voi vastustaa häntä! Lilyn läheisyys rentouttaa mua jotenkin tosi paljon. On ihanaa, kun on joku rapsuteltava vieressä, joka silloin tällöin maiskuttelee tyytyväisyydestä ja antaa suukkoja. Lily muuten täytti keskiviikkona 14 vuotta. Mä sanoinkin Nikelle, että Lily on maailman vanhin vauva. :D Se on aina mun vauva. 

Toinen ilonaihe viime aikoina on tietysti ollut masussani polskiva Pärsky. Oon viikkaillut pieniä vaatteita, ihmetellyt pinnasänkyä ja hoitopöytää sekä fiilistellyt ajatusta, että kohta saadaan meidän esikoinen syliimme. Vaikka olo onkin kokoajan hankalampi kutisevan ja arvista kipeän vatsan takia sekä kovan turvotuksen, joka on pumpannut mun huuleni kireiksi ja jalat muodottomiksi, helpottaa tieto siitä, että kaikki on kohta ohi. Vähän tosin ottaa itsetunnon päälle, että oon ajoittain stereotyyppinen raskaana oleva nainen, joka vaappuu kävellessään kuin ankka, mutta minkäs sille voi. :D Loppurutistuksen jaksaa helposti!


Vaikka olenkin viimeisilläni raskaana, oon silti pyrkinyt tekemään samoja asioita kuin ennenkin. Pari viikkoa sitten esimerkiksi pynttäydyin oikein nätiksi ja menin kavereiden kanssa Nosturin alakertaan katsomaan Pärskyn kummisedän keikkaa. Tanssimuuvit ei lähtenyt ihan entisenlaisesti, mutta yritin kuitenkin hytkyä musiikin tahdissa. ;) Tsekatkaapas muuten Spotifysta Legioona-bändin uusi sinkku "Henri Morgan". Mä luulen, että näistä pojista kuullaan vielä. Ensimmäinen sinkku "Kranaatti" on soinut ainakin Radio Rockilla. Toivotaan, että toinen sinkku päätyy radiosoittoon myös! 

Mä pidän tosi tärkeänä sitä, että vaikka onkin raskaana, tekee edelleen samoja asioita kuin aiemmin. Siitä tulee niin mahtava fiilis, kun pynttäytyy oikein kunnolla! Mulla on ainakin useimpina päivinä tosi väsynyt ja turvonnut olo, mutta tällaiset kaunistautumishetket saavat sellaisen "entisenlaisen olon". Tekee hyvää tuntea olonsa tosi kauniiksi! 


Imetyskoru saatu raskauskeiju.fi-sivustolta! Iso kiitos! 

Mä oon huomannut, että mulla on tavallista itsevarmempi olo raskaana. Oon ylpeä mun kropastani ja kasvavasta masustani! Mä en oo ikinä julkaissut yhdessäkään sosiaalisessa mediassa itsestäni bikinikuvia tai vastaavia. Jo tissivaon näkyminen kuvissa on useimmiten sellainen tekijä, joka saa mut miettimään useamman kerran kuvan julkaisemista. Nyt raskaana oon kuitenkin julkaissut parikin paljastavampaa kuvaa, koska oon niin iloinen ja onnellinen tuosta mun masustani. Mä tunnen useimpina päivinä itseni kauniiksi vauvamasun ansiosta - turvotuksesta huolimatta! Mulla on koko raskauden ollut sellainen tavoite, että nautin tästä ajasta. Tää on kuitenkin niin ainutkertaista aikaa. Seuraavasta raskaudesta tuskin pystyn samalla tavalla nauttimaan, koska silloin on jo yksi lapsi hoidettavana. Siksipä oon ottanut ilolla vastaan niin huonot kuin hyvätkin hetket. Enemmän niitä hyviä on onneksi ollut. :)



On varmaan sanomattakin selvää, että meillä on Niken kanssa jännät ajat edessä. Molemmat totuttautuvat ajatukseen, että kohta Pärsky on OIKEASTI meidän hoidettavana ja pusuteltavana. Ihan kohta me ollaan äiti ja isä. Ihan kohta meidän elämä ottaa ihan uuden suunnan, eikä entiseen oo paluuta. Aika hitsin isoja asioita edessä, jaiks. Me ollaankin päätetty, että käytetään nämä viimeiset päivät yhdessäoloon ja tehdään paljon kivoja asioita yhdessä. Nautitaan vain toisistamme! Kohta meitä on kolme. 

Kuvituksena viimeaikaisia kuviani Instagramista. Löydät mut sieltä nimimerkillä millamainen

Isyyspakkaus

24. lokakuuta 2016

Isyyspakkaus on nykyään aika suosittu ilmiö. Sen ideana siis on, että odottava äiti kokoaa puolisolleen äitiyspakkauksen tyylisen kokoelman tavaroita tulevalle isälle ja vauvalle. Toteutustapoja on siis yhtä monta kuin on tulevaa vanhempaakin. 

Mä päätin jo alkukesästä, että haluan kiittää Nikkeä saamastani tuesta ja rakkaudesta kokoamalla hänen näköisensä isyyspakkauksen lahjaksi. Kesästä lähtien olenkin metsästänyt pakkauksen osasia kierrätysryhmistä ja kaupoista. Pidin kokoajan mielessäni Niken sekä hänen mielenkiinnonkohteensa, jotta pakkauksesta tulisi juuri hänen näköisensä. :) Halusin siis löytää tavaroita, jotka nähdessään Nikke heti hoksaa, miksi olen esimerkiksi hankkinut juuri tuollaisen ruokalapun. 

Mun oli tarkoitus antaa isyyspakkaus isänpäivälahjaksi, mutta en malttanutkaan odottaa. Kun sain viimeisenkin osasen hankittua, istahdin kotona alas ja kirjoitin itkien tunnemyllerryksessä saatekirjeen. Kirjeen sisältö on tietysti henkilökohtaista, mutta voitte ehkä arvata mitä tällainen herkkis, rakkautta täynnä oleva hormonimonsteri on siihen kirjoittanut. Aika siirappista oli. Muun sisällön selityksien kera näette, kun rullailette hieman alaspäin. ;)

Tältä näytti Nikelle kokoamani isyyspakkaus kokonaisuudessaan. Ostin Prismasta tuollaisen Star Wars -fanille sopivan muovilaatikon. Tuo oli ihan täydellinen mun tarkoitukseeni, koska en halunnut koota tavaroita tavalliseen pahvilaatikkoon, vaan halusin jonkun pysyvämmän ratkaisun, jolle olisi käyttöä myöhemminkin. Nikke ilmoittikin heti, että siitä tulee Pärskyn lelulaatikko. 


Me sovittiin Niken kanssa, että Pärskyn kylpyhetkistä tulee heidän yhteinen juttunsa. Äidillä ja lapsella on niin paljon yhteisiä hetkiä, joten halusin, että Nikke saa oman juttunsa Pärskyn kanssa. Olikin siis luonnollista, että kokoamastani isyyspakkauksesta löytyi leluja yhteisiin kylpyhetkiin. Merirosvo-kylpylelusetti löytyi Huuto-netistä. Nikellä on joku kummallinen fiksaatio merirosvoihin (Hän esimerkiksi paljasti tässä vastauspostauksessaan KLIK!, että rakentaa bändikavereidensa kanssa treenikselleen merirosvobaaria.), joten hypin melkein ilosta, kun löysin tämän setin. Sophie the Giraffe -kirja on varmasti myös kylpyyn sopiva, kuten myös maailman suloisin merihevoslelu. Molemmat ostin läheiseltä lastentarvikekirppikseltä. Viilennettävän purulelun ostin ihan muuten vaan, koska sellaiselle mitä luultavammin tulee tarvetta jossain vaiheessa. 


Koska Nikke soittaa rock-bändissä sopii asennetta täynnä oleva ruokalappu meidän Pärskylle. Pikkuinen tuskin tulee välttymään rock-vaikutteilta, kun isä ja yksi kummisedistä ovat ainakin omien sanojensa mukaan kovia rock'n'roll miehiä. :D Ruokalappu, punaiset nahkatossut, viiksitossut sekä tuttipaketti on ostettu Facebook-kirppikseltä. Kaksi mustavalkoista kuolalappua tilasin Ebaysta. 




Koska Nikke aloitti kesällä keräilemään LP-levyjä, oli Pärskynkin saatava tietysti omia. Löysin nämä Lastenlauluretki-kokoelmat Vantaan SPR:n Kontti-kirppikseltä. Näissä on meidän lapsuudesta tuttuja lastenlauluja esimerkiksi Kirkan ja Vesa-Matti Loirin esittäminä. Odotetaan jo molemmat innolla, että päästään soittamaan näitä Pärskylle. 

Jokaiseen isyyspakkaukseen kuuluu huumorilla varustettu vanhemmuuteen valmistava kirja. Tämän Vauvan omistajan opas -kirjasen ostin Facebook-kirppiksen kautta. Nikke tuskin tulee sitä kovin tarkasti lukemaan, joten en halunnut täydellä hinnalla ostaa. :D Hauska tuota on kuitenkin selailla!

Mulla oli ajatuksena ostaa isyyspakkaukseen selfie-keppi, koska tiedän, että Nikke haluaa ottaa vauvan kanssa hölmöjä yhteiskuvia. :D Nikellä on kuitenkin puhelimenvaihto edessä, joten en uskaltanut ostaa keppiä, koska sen malli ilmeisesti riippuu siitä, minkä puhelimen kanssa sitä käyttää. Siksipä sain päähänpiston, että ostan tilalle jonkun kamalan, superkliseisen Isä-mukin. Aattelin, että olisi tosi helppo löytää sellainen, mutta ei kuulkaas ollutkaan! Huumorimukivalikoima on nykyään tosi pieni. Netistä oli tosi moni myyty loppuun, marketeissa ja Tokmannilla ei juurikaan ollut valikoimaa. Tuo oli oikeastaan ainoa tarpeeksi ruma, jonka löysin. Just sellainen kuin sieluni silmin näin! :D 

Flanellihousut ostin yhteisiä pötköttelyhetkiä varten. Meidän arki on alkuun luultavasti aikalailla kotona oleilua, päiväunia ja vauvan ihmettelyä, joten pitihän mun ostaa Nikelle niitä hetkiä varten mukavan pehmeät pöksyt. 


Halusin ostaa joitakin Niken makuun olevia vaatekappaleita Pärskylle. R2D2-asu oli mahtava löytö Facebook-kirppikseltä. Sitä tuskin tulee yksiä kuvia enempää käytettyä, mutta pakkohan tuollainen oli saada tällaisten Star Wars -fanien talouteen. ;) "The Force is strong with this one" -body on myös Star Wars -aiheinen ja käytettynä ostettu. Sekin sopii kuin nenä päähän Niken isyyspakkaukseen! ;) 

Panda-asu ja valkoinen "It's Mr. Steal Your Girl" -body ovat Ebaysta tilatut. Laatu ei noissa mikään valtavan hyvä ole, sillä käyttöönottopesun jälkeen esimerkiksi pöksyt ovat hintsusti haalistuneet. Eivätpä nuo toisaalta paljon maksaneetkaan, joten ei mulla suuria odotuksia alunperin ollutkaan. Hienoja ne kuitenkin ovat! :)



Vaikka en energiajuomia kannatakaan tai itse käytä, ostin sellaisen Nikelle, koska hän niitä silloin tällöin nautiskelee. Se on varalta sellaiselle aamulle, kun vauva on pitänyt Nikkeä hereillä. ;) Ostamani herkut on Niken lemppareita. Sanoin hänelle, että hän voi nautiskella ne itse tai sitten tyrkätä mulle, kun oon hankala! :D Turtles-pehmolelu oli ostettava Pärskyn ja isin yhteisiin leikkihetkiin. Sekin oli niin Niken tyylinen! ;)

Sellainen setti! Nikke ei osannut ollenkaan odottaa tällaista lahjaa. Olin onnistunut toimimaan täysin salassa ja ennen kaikkea pitämään salaisuuden! Hyvä minä! :D Mä oon lahjojen antamisen suhteen  nimittäin ihan älyttömän malttamaton yleensä... Mä olen täällä blogissa monta kertaa maininnutkin, että Nikke on meidän parisuhteessa se, joka yllättää. Olin onnellinen, että kerrankin mä sain yllätettyä hänet. 

Isyyspakkaus oli kaikinpuolin Nikelle mieluinen ja sai hänet hymyilemään ja naurahtamaan useamman kerran. Mission accomplished siis! Mä tietysti pillitin vieressä, kun Nikke tutustui paketin sisältöön... Tuo mies on mulle vaan niin valtavan rakas! ♡

Yllätystreffit Valokarnevaaleilla

21. lokakuuta 2016

Mulla oli tiistaina vähän huono ilta. Itketti ja harmitti. Onneksi mulla on maailman paras avomies, joka osaa aina taikoa pahanmielen pois. 

Me oltiin etukäteen jo sovittu, että lähdetään ostamaan Espoon Luukista Nikelle joku bassohomma ja sen jälkeen käytäis bänditreeniksellä kuvaamassa myyntiin meneviä juttuja. Enpäs tiennytkään, että treeniksellä käynti jäisi väliin. Sen sijaan Nikke ajoikin Vallilan ohi suoraan Linnanmäelle! Mä olin tosi yllättynyt, koska en yhtään osannut etukäteen aavistaa, että Nikke oli suunnitellut vievänsä mut yllätystreffeille. Yleensä aina mulla on joku käry ja ennakkoaavistus. 

Miksikäs sit just Linnanmäen Valokarnevaaleille? No siksi, että mä oon koko meidän seurustelun ajan puhunut haluavani hattaralle Lintsille. Nikke tietää myös, että fiilistelen syksyisin erilaisia valoja. Tykkään esimerkiksi käydä kävelyillä ja ihastella taloista tulevaa valonkajoa. Valokarnevaalit olivat siis just oikea paikka mulle. Katsokaa nyt näitä kuvia! Niistä saa edes pienen käsityksen siitä, miten kaunista ja tunnelmallista paikanpäällä oli. 









Meillä oli tarkoituksena vain kävellä ympäriinsä, nautiskella tunnelmasta ja valoista sekä metrilakuista ja hattarasta. Tavattiin yllättäen yksi kaveri, jonka tyttöystävältä saatiin kaksi laitelippua. Näin raskaanaollessa suurinosa laitteista on poissuljettu, joten hypättiin niinkin hurjaan vehkeeseen kuin Maisemajunaan! Oli kyllä hauska päästä laitteeseen. Pärskykin tavallaan pääsi ensimmäistä kertaa hurjastelemaan. ;)  Musta muuten tuntui, että suurin osa ihmisistä oli vain tullut aistimaan tunnelmasta, eikä niinkään kiertelemään laitteita. Kaikki laitteet nimittäin tuntuivat pyörivän puolityhjinä. 

Mä oon kyllä ihan superonnekas, kun mulla on noin ihana mies. Nikke tietää aina tasan tarkkaan, mistä naruista vedellä mua. Silloin kun itkettää, Nikke muistuttaa, että halaamisesta tulee parempi mieli, vaikkei mun tekis yhtään mieli halia. Aina mä totean, että "Ärsyttävää, kun oot oikeassa ja tunnet mut noin hyvin!" :D  Nikke myös keksii mulle kivoja yllätyksiä tosi usein. Ihan muuten vaan, mutta etenkin silloin, kun mulla on ollut mieli maassa tai raskauden takia huono päivä. Lucky me! ♡ Mulle tosin tulee aina huono omatunto siitä, etten keksi vastaavanlaisia yllätyksiä ikinä. Tai no, yleensä en. Eilen nimittäin yllätin Niken täysin antamalla hänelle kokoamani isyyspakkauksen. Siitä lisää seuraavassa postauksessa. ;)

Te kysyitte, Nikke vastasi!

19. lokakuuta 2016

Saitte muutama viikko takaperin olla luvan kanssa uteliaita. ;) Silloin oli mahdollisuus esittää kysymyksiä minulle, Nikelle tai meille molemmille. Ajattelin julkaista vastauksemme kolmessa osassa ja aloittaa Nikelle esitetyillä kysymyksillä. Musta on mahtavaa, miten innolla Nikke lähtee näihin ja muihin blogijuttuihini mukaan. Vastauksia kirjoitellessaan tyyppi esimerkiksi kikatteli itsekseen ja totesi, että tää on hauskaa. :D Hän myös aiemmin ehdotti, että vastattaisiin yhteisiin kysymyksiin videolla, mutta mä en tiedä tulisiko yhteisen videon kuvaamisesta yhtään mitään. :D Luultavasti menis pelleilyn puolelle... 

Mutta tosiaan, päästetään Nikke ääneen ja palaillaan myöhemmin mun ja meidän yhteisillä vastauksilla. 


  Minkälaiset fiilikset sulla tuli kun saitte tietää raskaudesta? Mitä ajatuksia raskausuutinen herätti sinussa?  
Milla herätti mut panikoiden 11.3. kuluvaa vuotta, se oikeasti pelkäsi kertoa mulle. Sitten kun Milla sai kakistettua ulos että meille tulee vauva, taisin todeta jotain "Okei, mukavaa". Kyllä siinä meni hetki sulatella itselläkin, mutta paremmin mä sen uutisen otin kuin Milla. 

  Oletko ollut paljon pienten lasten kanssa tekemisissä?  
Todella vähän, joten voisin väittää, että kaikki on mulle täysin uutta. Onneksi vauva.fi auttaa mua askarruttavissa asioissa. (NIKKE! Pitikö tehä sama jekku kuin neuvolatädille! :D T. Milla)


  Aiotko olla synnytyksessä mukana?  
Yrittäkääpä pitää mut poissa!

  Miten olette tavannut Millan kanssa?  
Tavattiin eräällä keikalla, missä mun kaverit oli soittamassa ja pilkun jälkeen eräs meidän seurueen äijistä keksi käydä kysymässä noin about kaikilta ravintolan naisilta lähtisikö ne jatkoille bändin hotellihuoneeseen. Millan seurueesta osa oli tarttunut kutsuun, joten siellä Milla ainoana osasi vastata mun Star Wars -aiheeseen (vähän huumorilla esitettyyn, koska eihän kukaan tyttö sitä voisi tietää) kysymykseen "Miksi tänään on intergalaktinen Star Wars -päivä?". Kun Milla tiesikin vastauksen, mietin hetken aikaa, että mitä helvettiä just tapahtui. Tämä johti siihen että juteltiin läpi yön, kunnes Milla meni nukkumaan. Lähdin vielä kysymään Millan numeroa, mutta en muistanut oikeaa huonetta... Onneksi koputettiin Millan kavereiden huoneen oveen (enkä kenenkään satunnaisen lomailijan), mistä numeron lopulta sainkin.

Huh, tulipa pitkä tarina... :) 

  Mihin rakastuit Millassa?  
Milla ymmärtää mua just sellaisena kun mä olen, se mulle tulee ensimmäisenä mieleen. Tietysti voisin lisätä että Millan kanssa arki on hauskaa, koska se on todella hyväuskoinen ja jekutan Millaa lähes päivittäin jossain pikkujutussa. Esimerkiksi just äsken vitsailin, että kerroin kunnon kauhutarinan meidän ensitapaamisesta, johon Milla tietenkin reagoi ihmettelemällä, etten mä voisi tehdä niin. :)


  Harrastuksesi?  
Mulla on rokkibändi, jossa soitan bassoa. Lisäksi meillä on "vähän" kesken meidän treeniksen remontti. Ollaan rakennettu treenikselle merirosvobaaria. Tällä hetkellä on myös viritteillä eräs tribuuttibändi ja meidän huumorilla perustettu "suomimetallibändi". Aina tulee jotain soitinta rämpyteltyä; meiltä löytyykin akustinen kitara, sähkökitara, akustinen basso, ukulele, syntikka ja mun isältä lainassa oleva lap steel -kitara. Joskaan en voi sanoa, että oikeasti osaisin näistä montaa soittaa. Pitäisiköhän seuraavaksi hankkia vaikka saksofoni?

  Onko sulla joku ehdoton juttu, jonka haluat opettaa lapselle? Siis joku sellainen, joka sulle on opetettu tai jätetty opettamatta ja ajattelet, että sittenkun lapsi on sen ja sen ikänen, niin sitten opetan tai näytän sille tämän jutun tai sitten se voi vaan olla joku teidän juttu mitä haluat teidän yhdessä erityisesti tekevän? :)   
En ole oikein miettinyt tällaisia asioita. Nyt tähtäin on siinä että saadaan se vauva ensin ulos, opetellaan täysin uudenlainen elämä ja totutellaan pieneen poikaan. 

Toisaalta kun Pärsky on tarpeeksi vanha (osaa seurata elokuvan tekstejä) on aika näyttää pojalle Star Wars -elokuvat! Siinä tuleekin sitten ensimmäinen dilemma, näytetäänkö me ensin vanhat elokuvat ja sitten uudet vai ensin uusi trilogia ns. "aikajärjestyksessä", vai unohdetaanko me että elokuvat 1-3 on edes olemassa... 

Musiikki voi myös pakostakin tulla Pärskyn elämään, aika näyttää. :) 

  Jos olisi pakko tehdä jompi kumpi niin kumman valitsisit: a) ostaisit vihkisormuksen ilman että Milla saa valita sitä b) ostaisit Millalle hääpuvun ilman että Milla saa valita sitä?   
Huh! En ikinä uskaltaisi ostaa Millalle hääpukua, joten valitsen vihkisormuksen. Se on helpompi tehtävä todennäköisesti. Vaikka vihkisormuksen ostossa menisi jotain pieleen, ei Milla siitä todennäköisesti valittaisi, koska ajatus on aina tärkein.

  Jos sinut joskus kutsuttaisiin linnanjuhliin niin mikä olisi todennäköisin syy miksi olet kutsusi ansainnut?  
En ole koskaan edes ajatellut pääseväni linnanjuhliin. Ehkä joku musiikkijuttu se voisi olla? Todennäköisesti aion myös periaatteesta rikkoa vähän pukukoodia, sillä en miellä itseäni siihen muottiin, että kaikki pitäisi olla etiketin mukaista. Ehkä Mikki Hiiri -kravaatti tai Star Wars -solmio? :)