Kaksplus.fi

All Pink

7. marraskuuta 2015

Se ois viikonloppu, hei! Hiphiphurraa! Mun viikkoni on kulunut kotona gradua tehden, siivoten, blogia tehden ja suunnitellen. Keskiviikkoni olin sijaistamassa tutussa koulussa. Sijaispäivä oli sinällään jännittävä, että ekaa kertaa ikinä kuljin yksin 19 kolmasluokkalaisen kanssa julkisilla retkikohteeseen. Aamukahdeksalta lähdettiin retkelle ja kahden bussivaihdon jälkeen päästiin perille Espoon Villa Elfvik-kartanon luontokouluun. Siellä kului päivä mukavasti luontoaiheisten tehtävien parissa. Iltapäivällä lähdettiin takaisin koululle bussilla, mutta myöhästyttiin kahdesta bussista, joten matka vähän venyi ja jouduttiin kävellä varmaan noin pari kilometriä koululle. Kävelymatkalla jouduin vähän hampaita kiristelemään, kun yritin "hinata" perässäni väsyneitä poikia. Kaikenkaikkiaan päivä oli kuitenkin tosi kiva ja ihan hyvä mieli jäi bussimatkoistakin. :)



Perjantai-ilta vietettiin mun vanhemmillani Espoossa. Syötiin, hengailtiin, katsottiin telkkaria ja rapsuteltiin Lilya. Äiti oli torstaina palannut työmatkalta Italiasta, joten saatiin vähän nautiskella tuliaisherkkujakin. Suunniteltiin myös vähän isänpäivääkin jo. Isi saa tietysti päättää aamupalan, illallisen ja kakun. Ties kuinka monetta vuotta jo, mä teen isille aamupalaksi amerikkalaisia pannukakkuja. Siitä on tainnut tulla meidän oma perinne. :) Aikamoinen herkuttelupäivä tiedossa...

Ennen mun vanhemmilleni menoa käytiin ottamassa asukuvat. Aurinko oli juuri laskemassa, joten kuvista tuli kovin vaaleanpunasävyisiä. Ensin meinasin yrittää muokata kuvien sävyt normaalimmiksi, mutta sitten aloinkin ihastelemaan kuvien värimaailmaa! Aika tunnelmallisia ne olivat! Sitä paitsi pinkki värimaailma sopii täydellisesti mun hiuksiini. ;) Mä laitoin perjantaiaamuna hiuksiin hoitoaine-sävyteseoksen, joka tarttui tälläkin kertaa paljon paremmin latvoihin kuin tyveen. Mun päässäni on siis tällä hetkellä pinkki liukuvärjäys. No, tällä mennään! :)


Mulla on uudet kengät! Mä kirjoitinkin näistä ihanuuksista jo syyskuussa postauksessa, jossa ihmettelin, miksen ollut innostunut yhtään syysmuodista, vaan sen sijaan himoitsin uusia kenkiä. Niille, jotka eivät tiedä, mä ostan hyyyyyvin harvoin kenkiä. Laukkuja sen sijaan voisin ostaa kerran viikossa. Ne on mun juttu. Joka tapauksessa, viime kuussa nämä ihanaiset saapuivat luokseni. Mä olen todennut nämä Vagabondin Dioonit loistavaksi arki- ja illanviettokengiksi. Niissä on sopivasti korkoa arkeen platopohjan ansiosta. Toisaalta ne taas ovat sopivan näyttävät illanviettokengiksikin. Ja ennen kaikkea ne sopivat housujen ja mekkojen kavereiksi - täydellistä. 

Tuo mun takkikin (BikBok) saa jatkuvasti kehuja. Se on ollut kyllä mahtava ostos! Mulla on ollut se varmaan pari vuotta kohta, mutta vieläkään ei kyllästytä, vaikka se on mun luottotakkini. Harmaaväri ja oversize-malli on niin mua. Miten mä niihin edes voisin kyllästyä?! :D 



Coat / BikBok     Vest / Second hand (Seppälä)     Tunic/Dress / Second Hand (Gina Tricot)     
Shoes / Vagabond     Bag / Rebecca Minkoff     Scarf / Lindex

Mun asussani ei sinällään ole mitään epätavallista. Tunika/mekkohomma on itsellään tylsä mun makuuni, joten pitkä biker-henkinen liivi on kiva lisä asuun. Tämä on mulle tosi tyypillinen asu. Mekko, sukkahousut ja joku kiva neuletakki tai liivi kaveriksi - tadaa - kiva ja mukava arkiasu on valmis. Töihin mä en näin lyhyessä mekkosessa menisi, koska siellä joudun pyllistelemään ja kyykistelemään, mutta kauppareissulle, ravintolaan tai vanhemmilleni asu on ok. Tai no, jos laittaisin jalkaan legginsit, voisin mennä asussa töihinkin. Mitä mieltä olet asusta - tykkäätkö? 

Tässäkin asussa on muuten esillä pari Facebook-kirppislöytöä. Mä en ole aikoihin ostanut normaalihintaisia vaatteita kaupoista, koska jotenkin on paljon palkitsevampaa tehdä edullisia löytöjä second handina. Vielä kun malttaisin luopua vanhoista vaatteistani samaa tahtia kuin ostan uusia... Meidän vaatehuoneeseen ei kohta mahdu. No, ei sentään. Oon mä aika hyvin luopunut omista vaatteista myös.

Nyt kello on 1.06. Mun pitäisi vielä päättää huomisten juhlien asu. Mennään nimittäin Loviisaan juhlistamaan erään Niken sukulaisen syntymäpäiviä. Nyt on siis aika siirtyä koneelta muihin hommiin, jotta pääsen joskus nukkumaankin... Mukavaa ja rentouttavaa viikonloppua!

6 kommenttia :

  1. Tykkään! Sekä asusta että tuosta tukasta, ihan mahdottoman suloinen! :)

    Rentoa sunnuntaita sinne!

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos, Niina! Molemmat ovat mun ikisuosikkeja. :)

      Poista
  3. tosi kivoja kuvia ja tykkään kyllä älyttömästi tosta asusta!:-)

    VastaaPoista