Kaksplus.fi

Ruokaidea viikonlopulle: Suolaisen makea pekonipasta

17. huhtikuuta 2015

Heipparallaa! Hengissä ollaan, vaikka blogin puolella on ollut hiljaista. Mä olen ollut monenkin asian suhteen "unessa" viime aikoina, mutta ajattelin nyt yrittää löytää taas jotain rytmiä tähän elämään. Joskohan sitä bloggaamisella vähän saisi? :) Ajattelin rikkoa hiljaisuuden tällä ihanalla pastareseptillä. Mikäs sen parempaa kuin hyvä ruoka! ;)

Nikke on tosi hyvä kokki! Toisin kuin minä, hän osaa omasta päästään loihtia vaikka mitä herkkuja. Tätä pastaa hän taikoi meille ensimmäisen kerran muistaakseni jo tammikuussa. Mulla oli kauheasti epäilyksiä tomaattipohjaisesta pekonikastikkeesta, jossa vielä on ananastakin mukana... Nyt myönnän, että mun epäilykseni olivat täysin turhat. Kannattaa kokeilla, jos et muuten usko! Tämä on ihan superherkullista!




Suolaisen makea pekonipasta

1 pkt pekonia
1 sipuli
1 yksikyntinen valkosipuli
1 (pieni) purkki ananasta
noin puolet purkin ananasmehusta
140g tomaattipyrettä
2 rkl sitruunamehua
1 dl vettä 
pizzamaustetta
kuivattua basilikaa
rouhittua mustapippuria


1. Pilko pekoni, sipuli ja ananaspalat. Kuori ja murskaa valkosipuli.

2. Paista pekoni ja siirrä se kulhoon. 

3. Ruskista sipuli ja valkosipuli. Lisää joukkoon tomaattipyre. Sekoita hetki ja lisää joukkoon vesi.

4. Kaada joukkoon ruskistettu pekoni ja sekoita.

5. Lisää sitruuna- ja ananasmehut sekä ananaspalat. Sekoita. 

6. Mausta pizzamausteella, kuivatulla basilikalla ja mustapippurilla. Anna "muhia" hetki.

Tarjoile parmesanin ja pastan kanssa.