Kaksplus.fi

Miten meni joulu?

30. joulukuuta 2014

Oiskohan mun aika jo heräillä jouluhorroksesta...? Joulu meni oikein mainiosti, vaikka sen onnistuminen vähän etukäteen jännitti. Kerron kohta siitä enemmän, sillä mun on kerrottava eräs asia: mä tykkään nykyään OIKEASTI jouluruoasta. Tajusin sen jouluna, sillä pohtiessani omaa suhtautumistani jouluruokiin, huomasin pitäväni niistä vuosi vuodelta enemmän. Rosolli on ikisuosikkini, mutta esim. lanttulaatikko maistuu joka kerta paremmalta. Aiempina vuosina olen syönyt niitä siksi, ettei tarjolla ole ollut muutakaan. Nyt oli ihan eri meininki. Onko musta tullut aikuinen? :'D




Nyt siihen joulunviettoon... Tämä oli Niken ja mun ensimmäinen yhteinen joulu. Me pohdiskeltiin pitkään, että miten saadaan joulu järjesteltyä niin, että saadaan olla mahdollisimman paljon yhdessä, vaikka molemmat ovatkin tottuneet olemaan monta yötä kotikotona joulun jälkeen. Loppujen lopuksi päädyttiin siihen, että mentiin 23. päivä mun vanhemmilleni yöksi. Jouluaattona Nikke lähti kotikotiinsa eli vietettiin siis joulu erillämme (En tykännyt.). Joulupäivänä Nikke tuli pelaamaan pari Scrabble-matsia ja nappaamaan mut kyytiinsä, sillä lähdettiin Niken vanhempien luokse yöksi. Illalla mentiin kaveriporukalla ensin Niken bändin treenikselle, josta jatkettiin iltaa erääseen baariin Tikkurilassa ja lopetettiin ilta snägärille. Tapaninpäivänä herättiin siis Niken vanhemmilta, jossa vietettiin aikaa iltaan asti. Aika paljon "kuljeskelua" kuului meidän jouluumme, mutta siitä huolimatta, joulu oli oikein kiva ja rentouttava. Oli ihana palata kotiin ja päästä nukkumaan omaan sänkyyn. There's no place like home.




Teitä varmaan myös kiinnostaa, että olinko ollut kiltti tyttö. ;) Sain lahjaksi monta ihanaa juttua; teetä, isoja ja pehmeitä kylpy- ja käsipyyhkeitä, uuden yöpuvun (pakollinen joululahja joka vuosi!), The Body Shopin ihanan hunajan tuoksuisen paketin (vartalovoi, käsisaippua, suihkugeeli ja vartalokuorinta), herkkuja, Mikki-kosmetiikkapussukan... ja vaikka mitä muuta!




Uskomattomimman lahjan sain kuitenkin Nikeltä. Voin sanoa, että hänelle ostamani lahjat tuntuivat melkoisen pikkuruisilta herran hankkiman lahjan rinnalla... Nikke nimittäin oli hankkinut mulle ja itselleen  neljän päivän reissun lentoineen ja hotelleineen Lontooseen helmikuussa. Ihan kuin matka itsessään ei olisi ollut jo "riittävästi", me nimittäin päästään vielä kaiken lisäksi katsomaan  Queenin konserttia! Oooooooo! Freddie Mercuryhan kuoli jo 90-luvun alussa, mutta Queenin solistina on tällä hetkellä "the next best thing" eli Adam Lambert. En malta odottaa! Olen jo pitkään halunnut päästä Lontooseen, joten odotan sitä jo mahdottoman paljon. Queen on Niken ehdoton lempparibändi, johon hän on saanut mutkin ihastumaan, joten malta odottaa konserttiakaan! ÄäääääIiiiiiiiiiiiUuuuuuuuuuOoooooooh! Oon innoissani. Toi yks taitaa pitää musta aikas paljon. ♡





Sellaista kuului mun jouluuni. Seuraava juhlanaihe onkin uusivuosi. Mitähän mä silloin keksisin?

Merry Christmas!

24. joulukuuta 2014

Te kysyitte, Nikke vastasi!

22. joulukuuta 2014



 MILLA  

 Mikä Millassa on ihaninta? 
Millassa on ihaninta miten sydämellinen, aito ja ystävällinen hän on kaikkia kohtaan.

 Entä löytyykö Millasta ärsyttäviä piirteitä? 
Kaikista löytyy ärsyttäviä piirteitä, niitä on vain opittava sietämään.

 Onko Milla hyvä laittamaan ruokaa? 
Milla pitää itseään huonona kokkina, mutta kyllä Millan pekonipasta on yksi mun lemppareista.

 Milloin Milla on raivostuttavin? 
Kun ei löydä "sopivia vaatteita", kyllä Millan vaatemäärillä luulisi aina jotain löytyvän. ;)

 Kuinka pitkä Milla on? 
Tarpeeksi pitkä, sopivasti mua lyhyempi.

 Millan 3 outoa/hassua tapaa? 
Milla pureskelee kynsiä (tällä hetkellä varsinkin kun se jännittää mitä vastaan).
Milla pelkää koulusta valmistumista, koska pelkää "aikuistua".
Milla tykkää nukkua todella paljon!

 Millan paras piirre luonteessa ja ulkonäössä? :) 
Luonteessa hyväsydämisyys ja ulkonäössä kulmakarvat. :P

 Millaisena opettajana näet Millan? 
Milla tulee olemaan maailman paras ope.

 Milloin Milla on kauneimmillaan? 
Kun Milla on onnellinen.





 NIKKE 

 Mitä sä itse teet? (opiskelu, työ jne.) 
Työskentelen metrojen parissa ja harrastan musiikkia.

 Mitä toivoit itsellesi joululahjaksi? 
Queenin ensimmäistä kokoelmalevyä muunmuassa, tiedän myös että cd-levyn muotoinen paketti on olemassa. ;)

 Kerro jokin erikoistaitosi. 
Osaan lepyttää Millan todella nopeasti, jos hän on suuttunut tai pahalla tuulella.

 Ootko onnellinen? 
Ehdottomasti.

 Miltä tuntuu olla esillä blogissa, jossa kuitenkin on useampi lukija? 
Ei se ainakaan häiritse, Milla kuitenkin aina varmistaa, että saako mainita mut jossain postauksessa jne.

 Mitä annat Millalle joululahjaksi? 
Jotain maailman siisteintä, kyllä tekin siitä kuulette. ;)

 Miksi juuri Milla? 
Vähän kuin kysyisi apinoilta, että miksi banaanit. Se vaan toimii :P

 Mihin ihastuit Millassa? :) 
Milla tajusi mun Star Wars -viittauksen ja sen jälkeen huomattiin kuinka paljon samoista jutuista tykätään.

 Mihin ihastut Millassa joka päivä uudelleen? 
Hölmöilyyn, Milla hölmöilee todella paljon.

 Miten hemmottelet Millaa? 
Se vaihtelee; välillä ostan tikkarin kaupasta, hieron hartioita, tilaan salaa pizzaa jne. :)

 Mitä luonteenpiirrettä itsessäs luulet Millan arvostavan eniten? 
Sitä että saan Millan aina nauramaan. Eli vastaan huumorintaju.

 Mitä piirteitä Millassa on, mitä haluaisit itsesikin omaavan? :) 
En mitään, kelpaan Millalle tällaisena.




 ME 

 Kerro teidän ensitapaamisesta? Miten ja missä tapasitte? 
Tavattiin tanssiravintolassa ja päädyttiin juttelemaan keskenämme, olin vähän humalassa enkä muista kaikkea yhtä tarkkaan kuin Milla muistaa, mutta onneksi olen kuullut pari kertaa kaikki yksityiskohdat ;)

 Mitä tykkäätte tehä kahestaan? Entä porukalla? 
Kahdestaan me katsellaan telkkaria, jutellaan, käydään kävelyillä ja herkutellaan.
Porukasta riippuen katotaan leffoja, käydään viihteellä, tutustutaan toistemme kavereihin...

 Mikä on jännittävintä mitä olet tehnyt Millan kanssa? 
No asun nyt ensimmäistä kertaa saman katon alla tytön kanssa....

 Onko rakkauden alkuhuuma säilynyt, vaikka muutitte lähes välittömästi yhteen ja miten ylläpidätte sitä? 
Kyllä mä väittäisin että on säilynyt. Yhteen muuttaminen tuntui järkevältä idealta, eikä kumpikaan meistä ole katunut sitä päätöstä. Me ylläpidetään huumaa pienillä hemmotteluhetkillä.

 Mikä on paras muistosi Millan kanssa? 
Tää on paha, niitä on paljon... Kun tehtiin Millan siskolle japsiruokaa ja väännettiin sushirullia jne. hauskaa yhteistä aktiviteettia ja lopussa kiitos seisoi :P

 Lähtisitkö Millan mukaan, jos Millan olisi pakko muuttaa maapallon toiselle puolelle? 
Riippuu tilanteesta, jos olisi jäätävä lopullisesti niin päätös olisi vaikea, mutta jos Millan pitäisi muuttaa vaikka vuodeksi, niin olisi suurempi todennäköisyys, että lähtisin. Toivotaan nyt kuitenkin, ettei tälläistä tilannetta tule yllättäen vastaan. :P




 YHTEINEN TULEVAISUUS 

 Haluaisitko lapsia Millan kanssa? 
Milla olisi ainakin varmasti hyvä äiti, joten Milla on potentiaalinen vaihtoehto ;)

 Missä näet teidän olevan kahden vuoden päästä? 
Toivottavasti vähän isommassa asunnossa, 35 neliötä on aika vähän, vaikka me yllättävän hyvin tänne mahdutaan eikä egot kolise keskenään.

 Millaisen tulevaisuuden näät Millan kanssa? 
Valoisan.



P.S. Kuvituksena on Instagram-kuvia, joista suurin osa on otettu kesällä Niken ja mun yhteisistä hetkistä. ♡

Uusi perheenjäsen

19. joulukuuta 2014

Luulit ehkä, että aion paljastaa jotakin hyvin dramaattista, mutta tällä kertaa kyse on uudesta laukusta. Oi, kyllä! Mä RAKASTAN laukkuja. Vanhat lukijat sen jo tietävätkin, mutta uusillekin tiedoksi: Hei, nimeni on Milla. Olen laukkuaddikti.

Mulla on noin vuoden ollut Rebecca Minkoffin Mini M.A.C -laukku. Kirkkaanpunainen kaunokainen näkyy esimerkiksi näissä asukuvissa (klik!).  Tykkään valtavasti laukun ulkonäöstä. Pieni kokokin on usein näppärä. Kaipasin kuitenkin jotakin hieman isompaa laukkua, johon mahtuisi mun ihana pinkki Marc by Marc Jacobsin lompakko (kurkkaa täältä mistä puhun klik!) sekä tarvittaessa myös vesipullo. Eksyin parinkin eri blogin innoittamana tutkimaan Zalandon valikoimaa, koska sähköpostiini oli juuri pamahtanut -20% alekoodi. Pikkusen houkutteli. No... Enhän mä sieltä sivuilta päässyt tilaamatta mitään. Helsinkiin päin nimittäin lähti musta nahkainen Rebecca Minkoffin M.A.C., joka siis on ulkonäöltään aivan kuin Mini M.A.C., mutta kooltaan isompi. Aikas täydellinen siis. Kattokaapa itse vaikka!



Ihana, eikö? Mitäs tykkäätte mun ilmeistä? Ette ehkä uskoisi, että ennen näitä kuvia mun ilmeeni oli erittäin kiukkuinen. Nikke sanoi, että mun katse olisi voinut tappaa. Mutta hei, kuka nainen haluaisi nähdä itsestään kuvia, jotka on otettu alhaalta päin?! Mun kaksoisleuka oli erittäin hurmaava... Ihanaa, että Nikke on luova ja keksii uusia kuvakulmia, mut ois hän kyllä voinut mua uskoa, kun varottelin kuvakulmasta. :D Haha! Onneksi Nikellä on erikoistaito saada mut lepyteltyä erittäin nopeasti. Huomaatte ehkä näistä kuvista, että meininki oli tässä vaiheessa jo melko levoton ja vauhdikas. ;)

Tiivistettynä: tykkään mun uudesta laukusta niin paljon, että sekooooooon. ;)

Resepti: Viikonlopun rentoiluruoka nro 1

18. joulukuuta 2014

 HUOM! VIELÄ EHDIT KYSYÄ POIKAYSTÄVÄLTÄ (KLIK!)! AIKAA ON TORSTAI-ILTAAN. 

Niken ja mun ehdoton suosikki viikonloppuruoka on nachopelti. Olenkin täällä blogin puolella puhunut siitä, miten mahtavaa on, että Nikke tykkää kokkailla. Ruoanlaitto ei ole mun suosikkipuuhaani missään nimessä... Tämäkin herkku on yksi Niken erikoisuuksista, ja voi vitsit miten hyvääääää se on! ♡

Koska viikonloppu lähestyy, päätettiin jakaa teille resepti tähän rentoiluruokaan. Enjoy!






Tarvitset:

nachoja

400g jauhelihaa
tacomausteseos
vettä

3 paprikaa
1 sipulin
1 yksikyntisen valkosipulin
salsaa

cheddar-juustoraastetta
crème fraîche
guacamolea


1. Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.

2. Pilko sipuli, valkosipuli ja paprikat pieniksi kuutioiksi.

3. Paista sipuli ja valkosipuli pannulla. Siirrä kulhoon.

4. Ruskista jauheliha ja lisää joukkoon tacomausteseos ja noin 1 dl vettä. Kun vesi on haihtunut, kaada sekaan paistetut sipulit, purkillinen salsaa sekä pilkotut paprikat.

5. Laita vuoan/pellin pohjalle nachoja sen verran, että pohja peittyy ja vähän päälle. (Nikke taisi laittaa reilu 100 grammaa.)

6. Kaada päälle jauheliha-salsa-sipuli-paprikaseos. Ripottele päälle cheddar-raastetta.

7. Paista uunissa 200 asteessa noin 10 minuuttia tai kunnes juusto on sulanut ja saanut vähän väriä.

8. Tarjoile crème fraîchen, guacamolen ja raikkaan salaatin kera. Nauti heti!


Nikke käski vielä muistuttaa, että mukaan sopii myös jalapeñot ja ananas. Naudan jauhelihan voi vaihtaa myös esimerkiksi broilerin suikaleihin tai papuihin, jolloin saat ruokaisan kasvisvaihtoehdon. Sovellusvaihtoehtoja on siis mahdottomasti!


 HUOM! VIELÄ EHDIT KYSYÄ POIKAYSTÄVÄLTÄ (KLIK!)! AIKAA ON TORSTAI-ILTAAN. 

Kysy Millasta - Nikke vastaa!

14. joulukuuta 2014

Viime viikolla blogissani oli käynnissä kysely, jossa te saitte äänestää neljästä postausvaihtoehdosta itsellenne mieluisinta. Vaihtoehdot olivat:

 1. Kysy Millasta - Nikke vastaa! 
 2. Millamaiset vs. Epämillamaiset 
 3. Nettikaupan valikoimasta koottuja asuja 
 4. Music for the Weekend 

Toivotuin postaus oli ensimmäinen vaihtoehto eli Kysy Millasta - Nikke vastaa! Nyt teillä on siis mahdollisuus esittää kysymyksiä  poikaystävälleni  Nikelle. Kysymykset voivat koskea minua, Nikkeä itseä tai jotakin muuta mitä mieleenne tulee - hyvän maun rajoissa kuitenkin.



Kysymyksiä voi jättää kommenttiboksiin torstaiaamuun asti. Minä ja Nikke odotetaan jo jännityksellä, minkälaisiin kysymyksiin Nikke pääsee vastailemaan. Veikkaan, että mä jännitän vielä vähän enemmän. ;)


P.S. Koska Millamaiset vs. Epämillamaiset tuli tiukasti toiseksi, kuulin toiveenne ja päätin toteuttaa lähitulevaisuudessa myös sen postauksen. :)

LATELY

12. joulukuuta 2014

 HUOM! AIKAA ÄÄNESTÄÄ ON KESKIYÖHÖN ASTI. MITÄ SINÄ HALUAISIT LUKEA SEURAAVAKSI? VALITSE BLOGIN SIVUPALKISTA! 


1. On aika mahtavaa, että mun rinnallani on tyyppi, joka on vähintäänkin yhtä hölmö kuin mä. ♡ Mulla on aina hauskaa tuon tyypin kanssa!

2. Autoselfie mysteerimiehen kera... ;)

3. Nikke soitti kitaraa ja mua pelleilytti. Saatoin vähän häiritä... HUPS!

4. Lily-murunen oli meillä yökylässä viime viikonloppuna. Oli ihanaa pusutella ja silitellä! Ja mikä parasta, Lily vei meitä lenkille! Ja nukkui koko yön aivan kiinni mussa. Mulla ja Nikellä oli käytössä puolikas pari sängystä. Arvaatte ehkä kenellä oli se toinen puolikas... ;)


1. Keskiviikkona vietin iltapäivän ystäväni kanssa. Höpöttelyn ja shoppailun lomassa täytettiin vatsamme Fafa'sin ihanilla falafel-pitoilla. Nammmmmm!

2. Herkkuruokaa: lihapullia, höyrytettyjä vihanneksia ja Niken tekemää superhyvää kermaviilikastiketta... Kyllä kelpas!

3. Me syödään yleensä tylsästi telkkaria toljottaen, joten välillä on ihanaa luksusta kattaa pöytä ja herkutella kunnolla toiseen keskittyen. 

4. Me tykätään molemmat valtavasti tuosta salaatista. Se on tavallaan jauhelihatortilla ilman sitä tortillaa. :D



1. Meidän perheen isänpäivään kuuluu amerikkalaiset pannukakut, joita paistoin ihanalle iskälleni tänäkin vuonna. Hyvin maistuivat! 

2. Isänpäivä-selfie 

3. & 4. Pari napsua pikkusiskolleni järjestämistäni yllätyssynttäreistä, joissa tietysti keskitytään olennaiseen (eli ruokaan).  Lue lisää juhlista täältä (klik!).


1. Viime sunnuntaina kävin Lilyn ja Niken kanssa pitkällä kävelyllä. Vanhankaupunginkoski on niiiiin tunnelmallinen!

2. Lenkin jälkeen Nikke taikoi meille nachopellin ja mozzarellasalaattia. En oo muuten hetkeen syönyt yhtä herkullista ja täydellistä sunnuntaisafkaa... ♡ Huikatkaa, jos nachopellin resepti kiinnostaa! 

3. Mielellään kokkaava poikaystävä on aika jees. Kreikkalaiset lihapullat, tzatziki ja salaatti - aiaiai!

4. Marraskuun olin eskariopena. Eräällä metsäretkellä ihastelin kauniita värejä. Metsässä oli vielä ihanan vihreää! 



1. Asuyksityiskohta, tykkään valtavasti kirkkaanpunaisesta!

2. Kukkuu! Olin päikkäreille menossa. 

3. Wuhuu, asupostaus pitkästä aikaa! Kurkkaa postaus täältä (klik!).

4. Pantteri ja mä tuijotettiin just sua siellä. 



1. Mulla on melkein aina hyvä päivä. Tällä viikolla on ollut muutama tavallista huonompi päivä. Oon ollut aikamoinen hormonihirviö ajoittain... Onneks, mulla on hyvin ymmärtäväinen poikaystävä, joka kiukuttelin ja mielenilmaisujen sijaan vain suukottelee, halii ja naurattaa. ♡

2. Lapselliset jutut piristää aina. Löytyykö muuten muita Pez-faneja? 

3. Olen viime aikoina taas starttaillut itsenikeräämistauon jälkeen koulutöitä. Olin ahkera opiskelija ja kävin yliopistokirjastossa. Piti tietty ottaa todistusaineistoa! ;)

4. Mua hymyilytti. :)


 HUOM! AIKAA ÄÄNESTÄÄ ON KESKIYÖHÖN ASTI. MITÄ SINÄ HALUAISIT LUKEA SEURAAVAKSI? VALITSE BLOGIN SIVUPALKISTA! 

Christmas Gift Wishes + Ideas

8. joulukuuta 2014

 HUOM!  Blogin sivupalkkiin on ilmestynyt kysely, jossa selvittelen minkälaisen postauksen juuri sinä siellä haluaisit seuraavaksi lukea. Laita siis äänesi kehiin ja toivo mieluisinta postausvaihtoehtoa! Äänestysaikaa on perjantaiyöhön asti.

Joulu on jo ihan pian! Tänään avattiin joulukalenterista jo kahdeksas luukku, mikä tarkoittaa sitä, että jouluun on enää 16 yötä. Myönnän, etten ole vielä ostanut kaikkia joululahjoja, mutta aika hyvällä mallilla alkaa rakkaitteni muistaminen jo olla.

Tänä vuonna mun on ollut tosi vaikea keksiä joululahjatoiveita. The Body Shopin tuotteet ovat tietysti aina mieluisia. Söpö yöpuku myös saa aina mun huuleni hymyyn. Ulkomaanmatka olis tietysti myös aina kiva! :D Mutta mitä jotain "erikoisempaa" keksisin? Kyllähän niitä ideoita alkoikin pikkuhiljaa nousta, kun kokosin teille tätä postausta. Ja tosiaan kuten otsikkokin kertoo, parhaassa tapauksessa saatat saada kivan lahjaidean tästä postauksesta.



Multa puuttuu  Arabian Toven juhlavuosi -muumimuki . Musta tuntuu, että sen kuuluisi löytyä jokaisen muumifanin astiakaapista...  (kuva: Prisma)

Olen keräillyt  Iittalan Nappula-kynttilänjalkoja . Kokoelmastani puuttuu vielä molemmat mustat sekä keltaiset. Olen aina rakastanut keltaista, ja viime aikoina olen innostunut sisustuksessakin siitä. Sanomattakin siis selvää, että nämä keltaiset ihanuudet ovat kovasti mun mieleeni! Ja hei, musta toimii aina! ;) (kuvat: Prisma)

Olen aivan rakastunut näihin  Ivana Helsinkin muumi-tarjoittimiin ! Tässä muuten hyvä lahjaidea muumifanille... (kuvat: Ivana Helsinki 1 & 2)

Me tarvittaisiin kotiimme jokin kiva tuoli, jolle voitaisiin laskea laukut, kassit ja vaatteet. Olen saanut pakkomielteen jostakin kivasta, suht yksinkertaisesta pinnatuolista. Tämä  Woodin H17-pinnatuoli  kelpaisi vallan mainiosti. (kuva: RoyalDesign.fi)

 Hemtexin ihanan pehmeät kylpylakanat  (a.k.a. isot kylpypyyhkeet) tulisivat myös tarpeeseen. Meillä on tällä hetkellä vain kaksi siistiä, hyvää kylpypyyhettä... (kuva: Hemtex)

Tämä on ehkä vähän outo joululahjatoive, mutta me tarvittaisiin päiväpeitto! Tämä  Hemtexin päiväpeitto  on väreiltään kiva ja sopivan yksinkertainen. Nikke tosin on sitä mieltä, että meille ei tarvita enää yhtään harmaata (vaikka harmaa on yksi hänenkin lemppareistaan)... Mutta musta olis hyvä kompromissi, jos tuon päälle laittais värikkäitä koristetyynyjä. ;) (kuva: Hemtex)

Mä ilahdun aina suuresti kosmetiikkalahjoista. Kokosinkin tähän mun lempituotteittani, jotka olen todennut hyviksi, ja voin näin ollen suositella niitä lämpimästi.  Louis Widmerin  (apteekeista)  silmänympärysvoide  on erittäin hyvä etenkin kuivalle silmänympärysiholle. (kuva: Yliopiston apteekki)  Weledan Skin food  on hyvä perusvoide erittäin kuivalle iholle. Mä käytän sitä talvisin yövoiteena kasvoilla. Ihan loistava tuote, jos iho on kuiva! (kuva: Hyvinvoinnin tavaratalo)  Vichyn Idealia -päivävoide  kuivalle iholle on ollut himotuslistallani jo pitkään. Ihastuin voiteeseen saatuani siitä pienen näytepurkin, jonka käyttämisen jälkeen olen janonnut voidetta lisää... (kuva: Yliopiston apteekki)   Lumene LAB:in puhdistusvaahto  on yksi mun luottotuotteistani! Sillä lähtee kerralla kaikki meikinrippeet pois ja ihosta tulee ihanan puhdas. Yleensä puhdistusvaahdot ovat liian kuivattavia mun iholleni, mutta tästä olen tykännyt kovasti. (kuva: Lumene LAB)

Mitä löytyy teidän toivelistaltanne?

 HUOM!  Blogin sivupalkkiin on ilmestynyt kysely, jossa selvittelen minkälaisen postauksen juuri sinä siellä haluaisit seuraavaksi lukea. Laita siis äänesi kehiin ja toivo mieluisinta postausvaihtoehtoa!

Pappatakki Lover

6. joulukuuta 2014

Arvatkaapa mitä? ASUKUVIA luvassa! Wouuuuu.... Edellisen kerran olen julkaissut asukuvia syyskuussa. Oli iso kynnys astua taas kameran eteen, mutta onneksi mun kuvaajani on niin höhlä (Kaikella rakkaudella, Nikke! :P), että rentouduin hetkessä. Harmi vaan, että me ei olla koskaan samaan aikaan "valoisalla" liikenteessä, mutta onneksi näistä kellarissa napatuista kuvista tuli kivoja. Pääasia varmaan kuitenkin on, että asukuvia nähdään täällä minunkin blogini puolella. Tykkään itse valtavasti lukea asupostauksista, joten niitä on ehdottomasti oltava myös täällä.

Asusta sen verran, että vaikka olenkin nykyään hame- ja mekkotyttö henkeen ja vereen, viihdyn aina silloin tällöin noissa farkuissa. Etsin pitkään oikeanlaisia boyfriend-mallisia pöksyjä, mutta totesin, ettei yhdetkään niistä istu mulle. En ole varma ovatko nämäkään "poikaystävät" mulle täydelliset, mutta käytän ja tykkään niistä silti. Pukeutuminen ei loppujen lopuksi kuitenkaan ole niin kovin vakava asia.








Beanie / VILA (gifted)     Scarf & Jeans / Lindex     Knit / Oasis     Coat / ONLY     
Bag / Tiger of Sweden     Shoes / Dr Martens      

Tuo takki on melko uusi. Tilasin sen pari viikkoa takaperin Members.com-sivustolta muutaman muun vaatteen kera. Musta tuntuu, että olen käyttänyt ainoastaan tuota takkia sen saapumisen jälkeen. Se on mukava "väripilkku" (vaikkei värikäs olekaan) mun harmaiden ja mustien takkien joukossa. Ja hei, ♡ pappatakit ♡!

Viihdyin asussani loistavasti. Pidin erityisesti pörröisen, vaaleanpunaisen neuleen ja ronskien farkkujen yhdistelmästä. Erilaiset kontrastit pukeutumisessa ovat edelleen niin kovin mua. Ja rentous. Se on mun toinen nimi. ;)

Kertokaahan ajatuksianne asustani! Kiitos muuten, että olette kommentoineet edellisiin postauksiin niin ahkerasti. Jokainen kommentti ilahduttaa mua valtavasti. Ootte parhaita! ♡

Palaillaan taas! Toivottu hiuspostaus on muuten tuloillaan. Videotutoriaali on juuri editoinnissa. ;)

Surprise party!

2. joulukuuta 2014


Viime perjantai ja lauantai olivat touhua täynnä. Sain nimittäin keskiviikkona päähäni järjestää ihanalle pikkusiskolleni kesäkuussa järjestämättä jääneet 18-vuotissyntymäpäiväjuhlat. Koska osasyy siihen, että juhlia ei kesäkuussa järjestetty oli mun suuret elämänmuutokseni, otin tehtäväkseni järjestää yllätyssynttärit. Yhdessä Niken kanssa touhuttiin perjantai ja lauantai hikihatussa, jotta saatiin luotua pikkusiskolleni täydelliset ja hänen näköisensä synttärijuhlat. 

No, mitäpä sitten tarkoittaa mun siskoni näköiset juhlat? Paljon vaaleanpunaista, hempeää, tyttömäistä tietty. Ruokien teemakin oli helppo: japani! Siskoni rakastaa aasialaista ruokaa, mutta etenkin japanilaista, joten tässäpä oli loistava syy opetella pyörittelemään susheja. Ei ollut muuten helppoa hommaa! Nikke vei homman seuraavalle tasolle "pyörittelemällä" kolmion muotoisia susheja. :D






Kaikki koristeet ostin Tigerista (paitsi Hello Kitty -ilmapallot ja serpentiinit on ostettu Prismasta). Sieltä löytyi vaikka minkälaista teemaan sopivaa tilpehööriä! Eniten kehuja ja ihailua keräsi tuo hauska kakkukynttelikkö. Se onkin tosi mainio! Äiti totesi hyvin, että siitä tulee mieleen Disneyn Kaunotar ja Hirviö -elokuva. Mä tykkäsin myös kovasti noista paperimansikoista. Pienenä oli parasta, jos jossain ravintolassa sai pillin, jonka kyljessä roikkui paperihedelmä tai -marja. Noilla jättimansikoilla korvautuivat kyllä kaikki ravintolaillat ilman hienoa pilliä! :'D

Illan menu suolaisten osalta oli seuraava:
- erilaisia kasvissusheja
- tonnikala-majoneesimössösusheja kasviksilla
- Kani-salaatti (ilman rapua)  klik! 
- Soba-salaatti (tofu eri astiassa)  klik! 
- japanilaisittain marinoitua broileria  klik! 



Makeita herkkuja oli vaikka minkälaisia:
- Pätkiskakku  klik! 
- Kakkutikkareita  klik! 
- Porkkanatäytekakku
- erilaisia teemaan sopivia keksejä
- sydäntikkareita ja karkkeja

Kuten olettaa saattoikin, ruokaa oli valtavasti kahdeksalle henkilölle. Se tuskin haittasi ketään, sillä juhlien "jämät" on ehkä parasta... Varsinkin ne makeat!

Yllätyssynttärit pikkusiskolleni onnistuivat loistavasti. Synttärisankari ei aavistanut etukäteen mitään, mikä näkyy hyvin ensimmäisestä kuvasta, jossa synttärisankari "lymyilee" hämmentyneenä vappupallojen takana. Vappupallot olivat erityisen mieluisa yllätys, mutta myös lahjat saivat sankarin suupielet nousemaan hymyyn. Kaikki ruoat olivat onnistuneita ja vieraat saivat vatsansa täyteen ja toivottavasti myös viihtyivät hyvin.

Suunnittelin ja järjestin ensimmäistä kertaa ison mittakaavan juhlat. Hommaa oli paljon, saatoin myös "pikkusen" stressata. Mutta ehdottomasti rohkaistuneena lähden ensi kerralla suunnittelemaan juhlia. Kunhan tätä rumbaa ei ihan heti tarvitse käydä läpi. ;)