Kaksplus.fi

Kuulumisia ja eräs asu

3. kesäkuuta 2014

Heipparallaa pitkästä aikaa!

Alla olevien asukuvien ottamisen jälkeen on tapahtunut paljon kaikkea. Mun yksityiselämä on kokenut aikamoisen myllerryksen, joten blogi jäi väistämättäkin taka-alalle. Nyt alkaa olla sellainen olo, että multa löytyy taas voimia ja energiaa tänne blogin puolelle.


Mä mietin pitkään, että mitä ja miten mä teille kirjoitan näistä "myllerryksistä". Päädyin siihen, että ihan sama miten mä asian teille kerron, on yhtä vaikeaa löytää oikeita sanoja sen kertomiseen. Joten, tässäpä se tulee: mun parisuhteeni päättyi pari viikkoa takaperin. Syitä sen päättymiseen en aio eritellä täällä blogin puolella. Mä uskon, että ymmärrätte miksi. Tällä hetkellä mä asun kotikotonani ja olen täyttänyt jokaisen nurkan mun muuttolaatikoillani. Uutta asuntoa ei vielä ole, mutta toivottavasti löydän sellaisen mahdollisimman pian. Vaikka mun elämäni on heittänyt kärrynpyörää, mulla on kaikki hyvin ja oikeastaan odotan tulevaa. Tällainen muutosten ja epävarmuuden keskellä oleminen toisaalta ahdistaa, mutta toisaalta taas olen innoissani.

Huh, siinäpä se mun uutinen olikin! Jännitti kamalasti kertoa teille, joten olkaahan armollisia mua kohtaan.

Nyt henkilökohtaisista asioista vähän pinnallisempiin... Mun asuuni nimittäin!





Biker jacket / Twist & Tango     Dress / Selected     Bag / Marc by Marc Jacobs    
Shoes / O.I.S.     Sunglasses / H&M     Scarf / Lindex 

Tuo Selectedin mekko on viime kesän ostos muistaakseni. Se oli yksi mun suosikeistani viime kesänä ja tulee olemaan sitä myös tänä kesänä. Tuo päivä oli itseasiassaa ensimmäinen kerta, kun puin sen sukkahousujen kanssa. Olin jotenkin ajatellut, ettei mekko sopisi niiden kanssa, mutta väärässä olin. Sitruunankeltainen laukku raikasti asukokonaisuutta kivasti.Tykkäättekö asusta? Jos muuten kiinnostaa, täältä (KLIK!) löytyy kesäisempi asuversio tuosta mekkoihanuudesta.

Nyt siirryn järjestelemään tavaroitani vähän siedettävämpiin kasoihin. Miten muuten yhdellä ihmisellä voi olla näin paljon tavaraa?! Mun pitää myydä/heivata roskiin puolet, jos muutan johonkin pieneen kaksioon. No, se on sen ajan murhe! Palaillaan!

74 kommenttia :

  1. Ihanaa kun kerroit avoimesti, usein asioiden ääneen sanominen helpottaa edes vähän! Voimia <3 elämä ei aina mene niinkuin sen suunnittelee. Pohjalta on aina suunta vain ylöspäin :-)

    VastaaPoista
  2. Mulle tuli sun puolesta hirmuisen ikävä olo, vaikka olenkin ihan ventovieras. Olen nimittäin itse samanlaisessa tilanteessa, parisuhde päättyi vähän aikaa sitten ja se paha olo mikä siitä seurasi oli ihan uskomaton. Olin aivan varma että tähän suohon upottiin ja pois ei pääse. Edelleen on välillä todella paha olo mutta jaksamista tuo se, että pikku hiljaa päätä alkaa täyttämään muutkin ajatukset kuin vain oman elämän surkeus. En tiedä meneekö se paha olo koskaan kokonaan pois, ehkä sen unohtaa vaikka se onkin siellä jossain vielä olemassa. Ehkä tällaisista asioista pitääkin jäädä joku jälki.

    Niin että samassa veneessä ollaan ja airotkin alkaa pikkuhiljaa taas pysyä käsissä. =) Toivon että sun kesästäsi tulee hyvä kaikesta huolimatta! Mäkin aion nauttia lämmöstä ja keskittyä ihan vain itsekkäästi itseeni. =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsemppiä ja haleja sinne! ♡ Kaikki kääntyy parhainpäin vielä. Ihanaa kesää, jenjen!

      Poista
  3. Tsemppiä uusiin muutoksiin <3 Tuli sun puolesta niin surullinen olo täällä ruudun toisella puolella, kun tämän tekstin luki. Mutta kaikki kääntyy aina parempaan - näin kannattaa ajatella :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä ja lohdutuksen sanoista, Laura! ♡ Noin mä ajattelenkin. Ajatukset positiivisia juttuja kohti vaan! :)

      Poista
  4. Paljon voimia Milla<3 Kiva kuitenkin kuulla, että odotat tulevaa ihan mielelläsi :)

    Tuo sun laukku on vaan kerrasta toiseen niin huikean näköinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana! ♡

      Niinhän se on... Mäkään en koskaan varmaan kyllästy siihen! :P

      Poista
  5. Tsemppiä! Ihanaa kuitenkin kuulla, että oot taas positiivisemmalla tuulella :) mutta voi, mites Lontoo-suunnitelmat nyt sitten?!

    Ihanaa myös, että palasit takaisin bloggailun pariin! Tuo laukku on aivan upea, passaa asuun kuin asuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla! ♡ Lontoo jää nyt ainakin tällä kertaa pois mun suunnitelmistani. Täytyy vähän keräillä itseä ja pohtia omia haaveita ja tavoitteita vähän uusiksi. :)

      Kyllä mun sydäntä lämmittää kuulla, että mua on kaivattu. :))

      Oon täysin samaa mieltä laukusta.

      Poista
  6. Tsemppiä paljon Milla! <3 Ihanaa, että jaksat kaikesta huolimatta olla noin positiivisella mielellä ja innoissasi tulevaisuudesta! :)

    VastaaPoista
  7. Ikävä kuulla, että se on ohi nyt, paljon haleja <3 Tosi rohkeeta oli kertoa täällä :)
    Ihana asu sulla :)!

    Mulla on uusi blogi tuolla osoitteessa -> jasminpinja.wordpress.com
    Käy kurkkaamassa, jos kerkeät :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jasmin! ♡ Kyllähän se kieltämättä rohkeutta vaati, mutta en mä nähnyt vaihtoehtonakaan sivuuttaa niin isoa elämänmuutosta.

      Minäpä käyn kurkkimassa! :))

      Poista
  8. Ollaan sua ikavoitykin jo taalla<3 Ymmarran kuitenkin tauon, etenkin tuossa tilanteessa! Iso voimarutistus Millaseni<3
    P.S. Ihana asu!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, ihanainen! ♡ Iso kiitoshali sinne suuntaan! :P :))

      Poista
  9. Ihan kyllä kouras mahasta sun uutinen, vaikken sua tunnekkaan. Tsemppiä kovasti uuteen elämäntilanteeseen! Koita surun ja ikävän tullessa muistaa kaikki ne hyvät asiat mitä sinkkuudessa on.. Eron jälkeen sitä yleensä tunteet käy laidasta laitaan, muista siis aina, että sää oot vahva ja sää pärjäät <3 muutoksissa on aina jotain hyvää, sen tajuaa jossain vaiheessa, jos ei heti. Ps. Oon kaivannut jo sun postauksia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi, Enni! ♡ Mä oon samaa mieltä, että muutokset tuo mukanaan jotakin hyvää. :)

      Poista
  10. Halaus ja voimia :) kyllä se helpottaa ajan kanssa :)

    Niin ja ihana asu ja sinä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Miims! Haleja sinne kanssa! ♡

      Poista
  11. Täältä tulee iso voimahalinrutistus! <3 Kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin. Ihana kun oot noin positiivinen, isosti tsemppiä, you go girl! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, littleB! ♡ Iso rakkaudentäyteinen kiitoshali sulle! :))

      Poista
  12. Olet kyllä rohkea kun kirjoitit aiheesta. Tsemppiä sulle ihan hurjasti ♡♡ muista nauttia niistä hyvistä hetkistä ja saavutuksista mitä olet saanut aikaan :)♡ ole ystävien kanssa ja tee asioita jotka piristävät ♡ iso tsemppihali täältä ♡ olet upea, älä unohda sitä :) sun postauksia on ehtinyt tulla jo ikäväkin ♡

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana! ♡ Kylläpä sydäntä lämmitti sun ihanat sanasi!

      Poista
  13. voi milla ! iso hali ja aurinkoa sinne päin <3 kyllä se elämä aina järjestyy parhain päin, ja välillä ne vaikeimmat ratkaisut ovat niitä parhaita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Siiri! ♡ Niin totta tuo sun viimeinen lauseesi!

      Poista
  14. Apua, olen todella pahoillani tapahtuneesta! :'( ihana kuitenkin lukea, että saat tekstiin sisällytettyä positiivisuutta ja avoimuutta tulevia seikkailuja kohtaan♡
    Kaikki täällä varmasti ymmärtää tauot ja niitä on elämän myllerryksen puitteissa ihan hyväkin ottaa.
    Toivon sulle pelkkää hyvää ja kliseisesti sanon, ikinä ei tiedä mikä seikkailu nurkan takana odottaa! :)
    Sä taidat olla aika vahva nainen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen! ♡ Ei tässä maailmassa jaksa, jos ei suuntaa mieltänsä niiden positiivisten asioiden suuntaan. :)

      Poista
  15. Voimia sulle Milla! Hienoa, että olet kuitenkin noin positiivisella mielellä ja odotat jo tulevaa! :)

    VastaaPoista
  16. Mä olen täysin sanaton <3 Pusuja!

    VastaaPoista
  17. Paljon tsemppiä ja aurinkoa tulevaan Milla! Klisee tai ei; asioilla on tapana järjestyä - pikkuhiljaa kohti uusia tuulia ja alkanutta kesää! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Janni! ♡ Mäkin uskon, että asiat järjestyvät aina parhainpäin. :) Ihanaa kesää!

      Poista
  18. Oon tosi pahoillani teidän puolestanne, kaikki näytti olevan niin hyvin. Ihanaa, että uskallat jakaa tämän asian meidän lukijoiden kanssa. Tsemppiä jatkoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Nenne! ♡ En mä olis pystynyt/halunnut salailla näin suurta elämänmuutosta teiltä. :)

      Poista
  19. Voi Milla, miljoona halausta! Tiedän kokemuksesta että näiden juttujen tuominen blogiin on vaikeaa puhumattakaan sitten niistä itse asioista <3 Mutta, hyvä kuulla että olet kuitenkin positiivisilla mielin ja asuntoasiat järjestyy kyllä! Asusta tykkään taas kovasti, mutta sehän onkin ihan sun näköinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miljoona halausta takaisin sulle, iduska! ♡ Kiitos tsempistä ja asukehuista (se tosiaan on ihan mun näköinen!)!

      Poista
  20. Voimia! <3


    Ps. Voithan pitää sit blogikirppiksen, kun niikseen tulee ;)

    VastaaPoista
  21. Hurjan paljon tsemppiä uuteen tilanteeseen <3 Ei nuo uutiset koskaan kivoja ole, mutta joskus jonkun asian loppuminen on portti uusiin juttuihin.

    Ihanaa että olet palannut taas blogimaailmaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin mäkin haluan uskoa! :)

      Kiva kuulla! <3

      Poista
  22. Voimia ja halauksia paljon!!

    En tiedä muistatko, mutta tulin sulta joskus kyselemään tuosta Vakava-kokeesta ja muusta. No minäpä pääsin kuin pääsinkin Helsinkiin soveltuvuus kokeisiin. Ens keskiviikkona on siis jännä päivä tulossa. Oisko sulla jotain vinkkejä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kirsti!

      Mahtavaa, onnea! :)) Vinkkeinä varmaan tärkeimpänä, että meet reippaasti kättelemään haastattelijat alkuun ja loppuun sekä liität kaikki vastauksesi jotenkin koulumaailmaan ja itseesi opettajana, vaikka niitä ei suoranaisesti kysyttäisikään. Tsemppiä!! <3

      Poista
  23. Tsemppiä muutoksiin! Tosi rohkeaa, että uskallat olla avoin ja kertoa lukijoille kuinka asiat on. :) Kivaa, että olet täällä taas ja toi mekko on todella kaunis, väri sopii sulle täydellisesti!

    VastaaPoista
  24. Voi että, tsemppiä ja halauksia todella paljon Milla ♥ Erot ei oo ikinä mukavia, mutta suunta on siitä sitten vaan ylöspäin! :) Ja upea asu, tykkään tosi paljon!

    VastaaPoista
  25. Voi että, onpa ikävä uutinen. :( Luopuminen kuuluu elämään, vaikka usein sitä ei omalle kohdalle haluaisikaan. Omasta kokemuksesta voin kuitenkin sanoa toivottavasti vähän lohdutukseksikin, että eroon liittyvästä valtavasta

    VastaaPoista
  26. ... Kommentointi jumittui, jatkuu :D prosessista oppii valtavasti itsestään. Itse ainakin kasvoi pidemmän suhteen päättymisen ja 3v sinkkuilun aikana paljon!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistäsi! :) Mäkin uskon, että löydän itseni ihan uudella tavalla.

      Poista
  27. Voimia sinulle! Ihanaa, että suhtaudut tulevaisuuteen kuitenkin positiivisesti ja optimistisesti :)
    ps. Aivan ihanan pirtsakka laukku sulla! :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina! :))

      Laukku on mun lempparini!

      Poista
  28. Kiitos, että uskalsit kertoa sen verran henkilökohtaisen asian. Voimahalit ja tsempit hyvit sä tulet pärjämään x

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanista sanoistasi ja tsempistäsi! :) <3

      Poista
  29. Postauksiasi kaipaillaan täällä jo.... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Nyt on uutta luettavaa. :))

      Poista
  30. hei! uskomatonta, mutta mulla on tasan sama tilanne kun sulla! :/ tsemppiä ja jaksamisia! Samoilla fiiliksillä mennään myös täällä :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi! :( Tsemppiä sinnekin! Kaikki järjestyy vielä. <3

      Poista
  31. söpö asu ja tsemppiä tulevaan <3 : )

    www.terhisuanto.blogspot.com

    VastaaPoista
  32. Voimia ihana Milla<3 Oot superkaunis näis kuvis :)

    VastaaPoista
  33. Ihana laukku! Tosi pirteen värinen. :) Muutenkin kiva asu!


    http://jennidiamante.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  34. Heii nyt vasta näin tän postauksen, kun ei kesällä oo tullu luettuu blogeja paljon, vaikka vakkariseuraajasi oon ollu jo pitkään. Kaikkee hyvää sulle jatkoon kohti uutta elämää! Jokaisesta pettymyksestä seuraa jotain hyvää <3 Kiva jos jaksat jatkaa blogia entiseen malliin:)
    -Katariina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Katariina! :) Pikkuhiljaa yritän löytää intoa ja inspiraatiota blogin kirjoittamiseen. Blogi kuitenkin tuntuu liittyvän voimakkaasti edelliseen elämänvaiheeseen, mutta ehkä se tästä! :) Ihanaa, että olet mukana! <3

      Poista