Kaksplus.fi

Leo Crush

20. huhtikuuta 2014

Toivottavasti teidän pääsiäisenne on mennyt yhtä mukavasti kuin mun! En ole pitkään aikaan kirjoittanut höpöttely-/puuhailu-/kuulumispostausta, joten voisin nyt kirjoittaa sellaisen. Tiedän ainakin yhden ystäväni, joka tulee olemaan tyytyväinen tähän postaukseen! ;) Häneltä olen saanut välillä palautetta siitä, että kirjoitan liian lyhyitä postauksia. Tämä on nyt sitten Mira sulle omistettu! Puspus! ♡

Aloitetaanpas perjantaista. Perjantain, eli syntymäpäiväni, vietin Samin kotikotona pääsiäisateriasta nauttien. Sain lahjaksi kaksi Disney-klassikkoa: Frozenin ja Notre Damen kellonsoittajan. Perjantai-ilta menikin sitten sohvannurkassa Frozenin pauloissa. Se oli kyllä kaikkien kehujen arvoinen! Musiikki varsinkin oli mieleeni! Ai niin, tein muuten myös mikrossa itselleni suklaakakun! :D Löysin eräästä blogista reseptin mikromutakakkuun, ja päätin testata sitä, koska pitäähän syntymäpäivänä saada kakkua. Ei se todellakaan äidin kakkuja voittanut, mutta oli yllättävän hyvää.

Lauantaina aloiteltiin päivä hyvällä aamiaisella ja Notre Damen kellonsoittajalla. Ruokaostosten jälkeen tein meille puoliksi munakkaan, josta tuli paras tähän astisista "sävellyksistäni"! Tällä kertaa heitin pannulle munien lisäksi luomu-meetwurstia, vihreää paprikaa, salaattijuustoa ja seesaminsiemeniä. Namnam! Kaikki maut sopivat loistavasti yhteen, joten tulen satavarmasti tekemään munakkaan toistekin tällä samalla kombolla. Suosittelen teitäkin kokeilemaan!

Pian munakkaan jälkeen Sami lähti puistohengailemaan kavereidensa kanssa ja mä jäin odottelemaan kahta ystävääni. Me nautiskeltiin meillä hyviä juomia ja pientä naposteltavaa. Lähdettiin yhdentoista aikaan piiiitkästä aikaa Helsinkiin baariin. Tanssittiin melkein koko ilta! Olin varmaan tosi hehkeä kotiin lähtiessäni, koska mulla oli tullut niin hiki tanssiessa. :P Pahin puna oli jo karannut kasvoilta ja meikit varmaan sen mukana... No ainakin se hiki kertoi siitä, että takana oli hauska baarireissu! Baareissa parasta on nimittäin tanssimaan pääseminen! Kolmen aikaan lähdettiin kotiin. Mä nappasin matkaani Samin läheisestä baarista, ja lähdettiin Mäkkärin kautta taksilla kotiin.

Tänään mä olenkin jo ehtinyt nukkua parin tunnin päikkärit Lily kainalossa, tehdä ruoaksi bataatti-inkiväärisosekeittoa ja valkosipuli-ruiskrutonkeja. Äsken käytiin yhdessä rennolla kävelyllä. Ihanaa, että Lily on taas hoidossa! Sen lisäksi, että on joku rapsuteltava seurana koko ajan, on ihanaa päästä happihyppelylle tasaisin väliajoin. Lenkittäminen on ehdottomasti yksi parhaimmista jutuista koiranomistajana. Tai no, aina se ei "hotsita", mutta ulkoilu on aina hyväksi. Pahin ärsytyskin lähtee viimeistään silloin, kun näen miten Lily nauttii olostaan lenkeillä.







Blazer / See U Soon (ASOS)     Knit / 2nd Hand     Beanie / Accessorize     Sunglasses / H&M     Dress / VILA (gifted)     Shoes / O.I.S     Bag / Marc by Marc Jacobs

Ja sitten asuun. Hei, nimeni on Milla. Olen leoaddikti. Leokuosisten "läskäreiden" ja huivin lisäksi, olen lisännyt kokoelmaani nyt leokuosisen jakun. Se on varmasti monen mieleen liian villi, mutta mä RAKASTAN sitä. Bongasin bleiserin tästä Uinon asusta, rakastuin ja tilasin samantien itselleni sen, koska Sami lupasi ostaa sen mulle syntymäpäivälahjaksi.  Mulla nimittäin on ollut vähän huono omatunto viimeaikaisista shoppailuista, mutta jos kerta toinen haluaa lahjoa sua syntymäpäivän kunniaksi vaatekappaleella, sehän on ihan eri juttu, vai mitä? ;) 

Leokuosi on mun mielestäni parhaimmillaan yksiväristen, maanläheisten sävyjen kanssa. Siksipä yhdistin sen "neitsytmatkalleen" harmaan mekkoni ja mustan neuleen kanssa. Asu kaipasi musta vielä jotakin katu-uskottavampaa, joten vetäisin päähäni pipon ja asetin nenälleni aurinkolasit. Vähänkö mulla tulee muuten ikävä pipoja! Nyyyyyh! Pipot on niin pehmeitä, mukavia ja lämmittäviä... Ja ne pelastaa huonona hiuspäivänä! Onneks, mulla on pari hattua, jotka toivottavasti kevään myötä otan taas käyttöön. 

Kertokaapa mulle ajatuksianne asusta. On aina yhtä ihanaa saada kuulla ajatuksianne kommenttien muodossa. Kiitos muuten, että olette viime aikoina olleet niin aktiivisia! Olette mahtavia! Muistakaapas muuten, että jos kommenttien kirjoittaminen ei inspaa, jokaisen postauksen lopussa on "arvosteluasteikko" tähtien muodossa. Yhdellä klikkauksella voit helposti kertoa mielipiteesi postauksesta. :) 

Nyt mun on lopeteltava, koska lupasin auttaa Samia teidän kysymyksiinne vastaamisessa. Toivottavasti saadaan vastauspostaus ulos alkuviikosta! Pitäkää peukkuja! 

56 kommenttia :

  1. Vastaukset
    1. Kiitos, paula sofia! Samat sanat sinne. ;)

      Poista
  2. Olen alkanu tykätä leokuosista enemmän ja enemmän, tossa se näyttää kyllä tosi kivalta! Ihana asu ja kivoja kuvia!
    Sulla on tosi raikas blogi :)

    ingastina.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Inga! Mäkin lämpenin leokuosille pikkuhiljaa. Muutama vuosi sitten se oli ihan "nounou", mutta niin sitä mieli vaan muuttuu. :P

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Ne oli kyllä mahtava ostos! Ne sopii minkälaisen alaosan kanssa tahansa.

      Poista
  4. Todella kiva postaus! :) Kivalta kuullostaa sun pääsiäinen, melkein samanlainen viikonloppu tuli vietettyä. Paljon leffoja ystävän kanssa tuli katsottua :) Tykkään tuosta asusta todella paljon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit postauksesta! :)) Sun pääsiäisesi kuulostaa kivalta myös!

      Poista
  5. Oi miten ihana asu! Ja toi laukku on ihan hirmu söpö :P mieki tahon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Bellanna! :) Se on kyl sairaan ihana!

      Poista
  6. Kivoja kuvia ja toi jakku on just hyvä! :)

    VastaaPoista
  7. Ihanan lämpimän mutta keväiset näköinen lookki :) Olet kyllä kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, kiitos! <3 Joo, piti pukeutua lämpimästi. :P Otettiin kuvat viime keskiviikkona, eikä silloin ollut yhtä lämmin kuin nyt. :)

      Poista
  8. Tiedän että toistan itseäni mutta tuo laukku on niiiiin ihana. Pakko saada itselle kanssa joku väripilkku kesäksi.Pääsiäinen on täällä ollut kaikin puolin tosi kurja ja huipentui tietty sairasteluun mutta eiköhän se tästä :) Onneksi on lyhyt viikko ja sitten taas vapaa viikonloppu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oivoi, kurja kuulla! Toivottavasti olet jo paranemaan päin. <3

      Väripilkut on parhaita tällaiselle muuten värejä "välttävälle" pukeutujalle. Pidän peukut pystyssä, että löydät jonkin ihanan!

      Poista
  9. Nää postaukset on tosi kivoja, lukee mielellään ihan niitä tavallisia juttuja. :) Mä vähän ujostelen noita "vahvoja" kuoseja pukeutumisessa, oon varmaan liian konservatiivinen niitä pitääkseni... pitäisi opetella varmaan, tosi ihana takki nimittäin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! Täytyy muistaa useamminkin höpötellä kuulumisia. :)

      Kannattaa opetella! Aloita vaikka jostain pienestä, kuten huivista tai kengistä. Niistä se mulla ainakin alkoi! :D

      Poista
  10. Pointsit ja peukku keltaiselle laukulle, love it!

    VastaaPoista
  11. Ihana toi laukku! Niin keväinen ja pirteen värinen. Tykkään kovasti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin tykkään! :> Se on tämänhetkinen lempparini!

      Poista
  12. Täällä ilmoittautuu toinen leoaddikti!! :D Kovasti tykkään tästä sun asusta, ja erityisesti tuosta bleiseristä. Mahtavan synttärilahjan sait! Synttärionnittelut vielä näin vähän myöhässä<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtava kuulla, etten ole yksin ihastukseni kanssa! :)) Kiitos, Julia! <3

      Poista
  13. Olipa kiva postaus:-) ja älyttömän kiva asu, tykkään erityisesti ton takin ja laukun yhdistelmästä!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pihls! :) Laukku ja takki ovat tosiaan täydelliset yhdessä.

      Poista
  14. Ihana lukea tälläistä pitkää kuulumispostausta, näitä lisää <33! ja vitsit tuo jakku, ihan täydellinen! Ja sopii sulle ihan älyttömän hyvin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa! Kiitos mielipiteestäsi! Täytyy ehdottomasti useammin höpötellä kuulumisiani. :)

      Kiitos, Emilia! Tykkää jakusta itsekin ihan älyttömästi!

      Poista
  15. Hehee, yksi leoaddikti ilmoittautuu. ;) Leopardikuosia pitäisi kyllä löytyä omien huivien lisäksi myös housuista ja baltsuista. Olen edelleen katkera, että jätin about vuosi sitten TÄYDELLISET leopöksyt erään kaupan alerekkiin roikkumaan...miten saatoinkaan ajatella, että "ei näille varmaan kuitenkaan tulisi käyttöä". Aaargh. :D

    Lady N

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa, että meitä on useampikin! ;)

      Oh no! Inhottavaa, kun käy noin! Toivottavasti vielä paremmat kävelevät joskus eteesi. :))

      Poista
  16. aww ihanaa kun aurinko alkaa näkyä kaikkien asukuvissa :D <3

    VastaaPoista
  17. Siis taas niin ihana asu, ja vaikka itselleni tuo leotakki olisi todellakin ihan liian villi, niin sulle se sopii älyhyvin! Ja tuo neonkeltainen laukku on ihan nappivalinta asuun <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihanainen! <3 Laukku tuntuu sopivan mihin tahansa asuun!

      Poista
  18. Rakastuin tohon blazeriin! Muutenkin ihana asu <3

    xoxo,Anna

    ijustwannashop.blogspot.com

    VastaaPoista
  19. Vastaukset
    1. Hihii, kiitos Riikka! :) Tykkäsin asusta itsekin.

      Poista
  20. Jesh, täällä tykkäillään asusta kovasti! Leokuosi on ihan parasta, täytyypä kaivaa omakin leorotsi taas käyttöön. Kiitos inspiraatiosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla! :) Samaa mieltä leokuosista! Innolla odottelen jo sun asujasi. ;)

      Poista
  21. Kiva asu, varsinkin toi laukku on ihanan piristävä! :)

    http://miukunen.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Sitä se laukku tosiaan on!

      Poista
  22. Myöhäiset onnittelut! Osaat kyllä yhdistellä sellaisiakin vaatekappaleita ja värejä joita ei itse tulisi ajatelleeksikaan. Pelkään leokuoseja vaikka ne näyttääkin muiden yllä hyvältä. ;)

    Frozen oli ihana. Käytiin Thaimaassa katsomassa se ja jäi kyllä mieleen yhtenä lempparina! Well now they know.. ;) Fiilistelen biisiä yksin tallustellessani, kuulokkeet korvilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) <3

      Mäkin vielä pari vuotta sitten kartoin niitä, mutta nyt on kääntyny tilanne aivan päinvastaiseksi!

      Ooh, se biisi! Se on mullakin soinut joka päivä. ;)

      Poista
  23. Tää asu on täy-del-li-nen!!!! Miekin haluun leojuttujaaaaa! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iso kiitos, johu! :> Sit vaan leotutka päällä kaupoille. ;)

      Poista
  24. oi miten upea asu! tuo leobleiseri on kerrassaan upea, ja neonkeltainen kruunaa sen täydellisesti! ihana kevätasu, joka erottuu ainakin kaupungilla :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jenni! :) Leotakkeja ei tosiaan kovin usein "kävele" vastaan.

      Poista
  25. Onpas ihana asu :) Mä oon huomannu että mä oon yhtäkiä ruvenny tykkään hameista arkenakin !!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Saara! :) Hameet on monesti paljon mukavampia kuin housut, joten ei ihmekään, että viihdyn niissä arkenakin. Olen tosi mukavuudenhaluinen pukeutuja! :P

      Poista