Kaksplus.fi

Kimono Style

28. maaliskuuta 2014



Mä olen suunnitellut rakentavani kesägarderobini paljolti erilaisten kimonoiden ympärille. Pidempään blogiani seurailleet tietävät, että kesäpukeutuminen ei ole mun juttuni. Tykkään pukeutua kerroksiin, joten kesän tullen olen AINA ihan pihalla tyylini suhteen. Onnekseni, tänä keväänä on kimono-muoti vahvasti näkyvillä eri liikkeiden vaatetarjonnassa! Kimonot ovat nimittäin täydellinen ratkaisu tällaiselle kerroksia rakastavalle pukeutujalle, joka tuntee olonsa helposti alastomaksi pienissä kesähepenissä. Kimonoiden avulla on nimittäin helppo lisätä keveitä kerroksia kesäasuihin. 

Ostin Espanjan reissuani varten mustan pitkämallisen kimonon, jota kuitenkaan ei tullut vedettyä kertaakaan päälle. Se odottaa siis vielä lämpimämpiä kelejä. Eilen kuitenkin näin Lindexin ohi kulkiessani jotakin sellaista, mitä en vain voinut olla sovittamatta... Arvaatkin ehkä jo ensimmäisestä kuvasta, edellisestä tekstipätkästäni tai viimeistään Instagram-kuvistani, mistä vaatekappaleesta puhun... Oi kyllä - arvasit oikein! Tuo juuri minun lempivärejäni toistava Edited by Kate Hudson -malliston ihanuus oli sen verran täydellinen päälläni, että minun oli ostettava se itselleni!

Tänään halusin rakentaa asuni uuden kaunottareni ympärille. Asusta tuli oikein kiva, vai mitä sanot!? 




Coat / Bikbok (by Mary-Kate and Ashley Olsen)     Kimono / Lindex (edited by Kate Hudson)     Mekko / VILA (gifted)      Necklace / Sfera     Belt  & Sunglasses / H&M     Bag / Marc by Marc Jacobs     Shoes / Vagabond

Asu syntyi oikeastaan vahingossa. Olin laittamassa kimonoa kaappiini roikkumaan, ja nappasin käteeni sattumalta raitamekon henkareineen. Asetin kimonon siihen päälle, ja melkein hyppäsin innoissani ilmaan tajutessani, että ne ovat täydellinen pari toisilleen! Moni saattaa kavahtaa noin erilaisten kuosien yhdistämistä samaan asuun, mutta mä itse rakastan yhdistelmää. Itsestäänselvä kaveri kimonolle on tietenkin yksivärinen yläosa, mutta aivan hyvin sen voi yhdistää moniväriseen/kuviolliseen yläosaan. Sitruunankeltainen laukku viimeistelee asun ja on mielestäni ihanan raikas yksityiskohta.

Mitä tykkäsit asustani? Kuuluvatko kimonot omaan kesägarderobiisi?

Kuvia ei valitettavasti tällä kertaa ole enempää, koska 90% otetuista kuvista oli täysin heilahtaneita. Ensimmäinen kuvakin on muokattu peittämään pieni heilahtaneisuus. :P Ensi kerralla toivottavasti paremmalla onnistumisprosentilla! Me vielä opetellaan sen "viiskytmillisen" käyttöä... Palaillaan taas, ihanaiset!

P.S. Asukriiseilyä saattaa helpottaa, jos kokoat henkareille jo hyviksi toteamiasi asukokonaisuuksia. Valmis asukokonaisuus on nopea ja helppo vetää päälle vaikka kiireisenä aamuna!

44 kommenttia :

  1. Tää on kyllä todella kiva asukokonaisuus ja justiinsa sopivan värikäs, tykkään! :)

    kauneudestaurheiluun.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Jasmin! :) Viihdyin itse asussa tosi hyvin.

      Poista
  2. Onpa tosiaan kaunis. Melkein tekis mieli itsekin... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! Siitä vaan nenä kohti Lindexiä. ;) Sopis sullekin aikas hyvin!

      Poista
  3. Toi on kyllä kiva! Oiiih, kesää ja farkkushortseja odotellessa ;)

    VastaaPoista
  4. Aaah, ihan täydellinen tuo kimono! Itse olen vähän vierastanut tuota kimonomuotia, mutta nyt tuli sellainen olo, että MULLE KANS! :D Mä tykkään näistä kuvista jotenkin ihan tosi paljon, ja mua ei ainakaan pieni heilahtuneisuus haittaa - se just sopii tohon ylempään kuvaan.
    Ja ihan loistoidea toi asujen valmiiksi kokoaminen. Pitäisköhän testata ja ottaa idea käyttöön, tulis varmaan käytettyä monipuolisemmin vaatekaapin sisältöäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Hyvä, jos sain pääsi käännettyä! ;) Sopis sun tyyliin aivan varmasti myös.

      Kiva, jos tykkäät kuvista! Nää on vähän erilaisia kuin yleensä. Parkkihallissa oli yllättävän hyvä valo! Hämmästyin ihan, koska näyttää, et ois joku erillinen spottivalo tai vastaava ollut. :O Ja totta, heilahtaneisuus sopii siihen! Mä vaan tykkään itse tylsästi, et kuvat on keskenään tasalaatuisia. Siks häiritsi vähän omaa silmää. :P

      Testaa ihmeessä! Se auttaa varmasti!

      Poista
  5. Ihana kimono, ihana asu!! Ihastelin sitä jo Instagramin puolellakin..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisit tehdä! ;) Kiitos, ihana! <3

      Poista
  6. Iso tykkäys asulle! Minä verhoan itseni kimonoihin ympäri vuoden, ovat yksi ehdottomista lemppareistani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kimonot tosiaan ovat niin sua! :> Ne sopii sulle ja sun tyyliin sairaan hyvin! Mä vasta opettelen niihin verhoutumista. :P

      Poista
  7. Täydellinen asu ja ihana sinä! En ookkaan mainoksista bongannut tota kimonoa, ehdin jo luokitella ton Edited by Kate Hudson malliston siihen ei-mun-juttu-kategoriaan, mutta ton myötä on ehkä kyllä pakko hivuttautua nuuskimaan vähän, josko ehkä sittenkin. :D Aivan ihana, ihan ykkönen kesälle!

    http://fashiontipsy.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sofia! :> Mee ihmeessä nuuskimaan. Siinä on yllättävän kivoja juttuja. Kaikki ei todellakaan istu munkaan tyyliini, mut muutama tosi kiva juttu löytyi siitä mallistosta. :)

      Poista
  8. Upean värinen tuo kimono! <3 Ja tosi kaunis asukokonaisuus :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Anni! Mä olen aivan ihastunut sen väreihin myös. :)

      Poista
  9. Tosi kivannäköinen asu! Kesän pakko saada -listalle meni just kimono ja raitamekko :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taijjja! Hehee, kiva, että inspiroin! :P

      Poista
  10. Todella ihania kuvia ja aah toi kimono ♥

    VastaaPoista
  11. Ihana kimono!!<3 Piristää niin paljon :)

    VastaaPoista
  12. Näyttää kivalta ja tykkään noiden värien yhdistelmistä! :)

    VastaaPoista
  13. vitsit noi kimonot on ihania ylipäänsä, mutta toi Lindexin kimono paisley-printillä vei kyllä mun sydämen, täytyy käydä tutkailemassa jos vielä löytyy joitain ton tyylisiä kaupoista!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy ihmeessä! Mä uskon, että kimonot tulee olemaan tosi käyttökelpoisia etenkin kesällä. :>

      Poista
  14. ihanan pirtsakka asukokonaisuus <3

    VastaaPoista
  15. Haa, sä hommasit kimonon! n__n

    VastaaPoista
  16. Vitsi, ihan mielettömän hyvännäköinen kombo! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mustakin tuo on tosi onnistunut asukokonaisuus. :)

      Poista
  17. toi kimono on kyllä niin nätti! harmi että tajusin sen vasta siinä vaiheessa kun ne oli netissä loppu :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei! Harmi juttu! :( Kimono on tosiaan aivan ihana!

      Poista
  18. Tosi kiva asu! Matchaa ihan täydellisesti yhteen nuo värit. Vähän väriä ja kuosia, muttei liikaa. Mä tunnen itseni kesäisin aina alastomaksi, paitsi maksimekossa, haha :D
    Tosi mukavanoloinen tämä sun blogi muutenkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla! <3 Mustakin ne matchasi tosi hyvin, vaikka tavallaan ovatkin kovin erilaisia keskenään. :)

      Sama juttu täällä! Kimonot tulevat tänä kesänä olemaan mun pelastukseni. :P

      Poista