Kaksplus.fi

A Day with Me

15. helmikuuta 2014

Sain yhdeltä mun parhaista ystävistäni palautetta, että mun postaukseni ovat olleet viime aikoina liian lyhyitä hänen makuunsa. Häntä "lepytelläkseni", päätin tehdä heti seuraavana päivänä Päivä Millan kanssa -postauksen. Joten tässäpä mun ystävänpäiväni kuvien kera!

Mä heräsin kuuden aikoihin. Tavallisesti herään aikaisintaan kahdeksalta, joten kieltämättä vaati aika paljon itsekuria nousta niin aikaisin. Herättyäni pesin kasvoni, tein aamupalaksi smoothien ja meikkasin itseni. Hetki ennen lähtöä, vetäisin vaatteet niskaani ja pöyhin hiuksiani. Jossakin välissä sain jopa Saminkin nousemaan ylös sängystä, joten lähdettiin yhdessä bussipysäkille. 


Oli ihanaa mennä kerrankin Samin kanssa samaa matkaa keskustaan. Pieni hetki yhdessäoloa heti aamusta on hyvä tapa aloittaa aamu. :) Ja hei, mahduttiin jopa istumaan bussissa! Aikamoisen epätavallista aamuruuhkassa... 
Kamppiin päästyäni hyppäsin metroon.

Yleensä menen metrolla Kaisaniemeen, mutta tällä kertaa menin Herttoniemeen asti. Meillä oli yksi opintoihin liittyvä havainnointi siellä. Oli aikamoisen mahtava kokemus muuten! Vapauduttiin yhdentoista aikaan koulujutusta, joten suuntasin parin opiskelukaverini kanssa Picniciin lounaalle. Mun oli tosi vaikea päättää, mitä söisin, koska herkullisia vaihtoehtoja oli niin paljon.

Päädyin kokeilemaan tonnikala–cheddar-focacciaa, joka oli ihan ok annos. En tiedä tilaisinko uudestaan, mutta kyllä sillä vatsansa täytti.

Herttoniemen Picnicistä hypättiin metroon, jolla kuljettiin Hakaniemeen asti. Mua kyllästyttää aina kulkea Kaisaniemi-Kruununhaka -väliä, joten ehdotin, että jäätäisiin pois Hakaniemessä. Hakaniemen sillalta on ihana näköala. Nappasin teille kuvan meidän kampuksestakin. 


Kahdentoista jälkeen meillä alkoi keskustelutunti, jossa käsiteltiin juuri käymäämme havainnointia. Mä olin tosi iloinen kaikesta keskustelusta, joka saatiin aikaan! En muista, että olisin ollut aikaisemmin näin fiiliksissä jostakin tunnilla käydystä keskustelusta. Ihanaaaa! Musta tuntui keskustelun jälkeen, että sain tosi paljon ajateltavaa, mutta myös lisää "rakennusainetta" omaan opettajuuteeni. Kiinnostavan keskustelun lomassa ehdin kuitenkin napata salakuvan itsestäni. :P


13.45 lähdin suuntaamaan kotia kohti. Kuvassa Kaisaniemen katumaisemaa sekä metrolle vievät liukuportaat. Molemmat ovat tulleet tosi tutuiksi edellisen kolmen ja puolen vuoden aikana.

Kuljin metrolla Kamppiin, minkä jälkeen hyppäsin Kampista bussiin. Kotimatkallani kävin lähi-Prismassani valikoimassa perheelleni ja Sampalle ystävänpäivälahjaksi heidän lempiherkkujansa. 
Kauppareissun jälkeen tulin kotiin. Nappasin päivänasustani kuvan hetkeä ennen kotivaatteisiin vaihtamista. Mä en osaa ollenkaan olla kotona muissa kuin kotivaatteissa...



Siinäpä kuva kaikista ostamistani herkuista! Kaikki tuntuivat ilahtuneensa omasta setistään, joten taisin osata valita juuri oikeat jutut. 

Välipalaksi söin jogurtin. Katselin samalla 90210-sarjaa, joka on muuten mun tämänhetkinen koukuttumisen kohteeni.


Mun kotiasuuni kuuluu ehdottomasti päälaelle koottu nuttura. En osaa olla kotona hiukset auki. :P

Välipalan jälkeen pesin kaksi koneellista pyykkiä. Kuten näette, pyykkikori lähes tulvi. Oli siis aikakin pestä taas pyykkiä...


Jatkoin sarjan katsomista tietokoneelta pyykinpesun lomassa, kunnes mua alkoi ärsyttämään... Mä kaadoin nimittäin vettä tietokoneelle! O-ou... No, ei auttanut muu kuin salamannopeasti kääntää tietokone ylösalaisin, pyyhkiä rivakasti talouspaperilla ja antaa tietokoneen kuivua. 

Mulla kesti hetken keksiä "sijaistoimintaa", koska tietokone oli poissa käytöstä. Päätin siis katsoa puhelimestani edellisen viikon Voice of Finland -jakson. Asetin puhelimen yöpöydälle, ja menin pötkötttelemään sänkyyn ja katselemaan jaksoa. 


Sami tuli kotiin joskus hieman ennen kuutta. Meillä oli suunnitelmissa lähteä vanhempieni luokse, joten punasin huuleni ja Sami vaihtoi kotivaatteet päälleen. Hypättiin autoon ja hurautettiin kotikotiini.


Mulle selvisi kotikotona, että äiti, isi ja siskoni olivat oikein panostaneet iltaamme! Sain ison kasan ruusuja vanhemmiltani kandidaatin tutkinnostani. En täällä vielä kertonutkaan (Instagram-seuraajani jo tietävätkin), että olen nyt virallisesti kasvatustieteen kandidaatti. Wuhuu! Mun perheeni olivat järjestäneet pienet juhlat valmistumiseni kunniaksi. Mun tätinikin oli tullut paikalle. :) 

Isi ja siskoni vastasivat sushien tekemisestä. Ne olivat herkullisia! 


Sain mummolta ja tädiltäni valmistujaislahjaksi kaksi uutta Nappula-kynttilänjalkaa. Nämä ovat väriltään jotakin vaaleanvihreän ja mintunvihreä väliltä - täydelliset kevääseen siis! Kiitos vielä! ♡
Ruoan jälkeen pötköteltiin olohuoneen sohvilla koko porukan kesken. Sampan asento näytti oikein erityisen rennolta!


Lily oli messissä mukana tuttuun tapaan. Lilleri on kyllä niin hassu tapaus! Heti nähtyään mun puhelimeni, karvakuono asettui poseeraamaan omalle paikalleen. :P

Äiti oli leiponut valmistumiseni kunniaksi ihanan mustikka-browniekakun. Niiiiin herkkua!!


Kahvin jälkeen jatkettiin pötköttelyä ja rentoa yhdessäoloa. Lily ja veljeni näyttivät niin suloisilta pötkötellessään vierekkäin lattialla. :))Voice of Finland alkoi yhdeksältä. Muut katsoivat alakerrassa olympialaisia, joten äiti, Lily ja minä mentiin valtaamaan yläkerran vierashuoneen sohva. Viltin alle käpertyneenä oli ihana katsella äidin ja mun lemppariohjelmaa.



Hups, kuvat ovat menneet väärinpäin! Hissikuvassa ollaan matkalla takaisin kotiin. Mä veikkaan, että oltiin vasta puoli kahdentoista aikaan kotona. 

En ollut kokopäivänä vastannut kommentteihin, joten tein sen heti kotiin päästyämme. Ja hei, tietokone toimi! Vesivahinkoa ei onneksi ollut ehtinyt tapahtua. Siistiä! 


Hengailtiin Samin kanssa sohvalla, kunnes sänky alkoi houkuttaa ja silmäluomet painua kiinni. Menin siis suihkuun, jonka jälkeen pesin ja rasvasin kasvoni. Perjantai on viikon paras päivä, koska silloin saa vaihtaa puhtaan yöpuvun päälle! ;) 


1.56 olin valmis nukkumaan. Rasvasin käteni ja jalkani ja kömmin peiton alle. Sami oli jo puoliunessa, vaikka oli vasta pari minuuttia aiemmin asettunut peiton alle. Mä aina sanonkin Samille, että hän on maailman hitain herääjä, mutta maailman nopein nukahtaja. ;)

32 kommenttia :

  1. Oi olipas kiva postaus! Määkin tykkään kyllä lukea pidempiäkin juttuja ja nämä "Päivä kanssani" -jutut on arkisella tavalla ihania :) Aikas kiva päivä sulla näyttää kyllä eilen olleenkin!

    Mulla on muuten sama, että kotona oon aina vaan kotivaatteissa ja korkeassa suttunutturassa - en koskaan hiukset auki tai "normaaleissa" vaatteissa. Niin ja täällä munkin luona asustelee yksi mies tuota samaa lajiketta - maailman hitain herääjä ja nopein nukahtaja! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykkäsit! :) Täytyy yrittää muistaa aina silloin tällöin tehdä näitä. Perjantai oli tosiaan oikein kiva päivä. :>

      Haha! Hassut miehet meillä. :P

      Poista
  2. Rakastuin sun blogiin heti ! Kirjotat tosi kivasti ja ihanii kuviakin sulla on ;) ♥ Sait uuden lukijan...

    http://jennyjmoments.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oiii, ihana kuulla! Tervetuloa seurailemaan! <3

      Poista
  3. Hauska postaus, näitä päivä bloggaajan kanssa -postauksia on aina hauska lukea :) Voisin itsekin joskus tehdä, yleensä kyllä unohdan kuvaamisen heti aamupäivällä!

    Mäkään en muuten osaa olla kotona hiukset auki, pakko heti kotiin tultua laittaa aina joku erittäin tyylikäs nuttura :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! :) Tee ihmeessä! Mäkin tykkään lukea tällaisia.

      Mikäköhän siinä on, ettei pysty hiukset auki olla kotona... :P

      Poista
  4. En tiiä tuliko se mun äskönen kommentti ku kone jotaki sekos, eli jos tuli niin älä julkase enää tätä :D Mutta siis tosi hyvin ja mielenkiintosesti toteutettu postaus! Ja mitä ihmettä, eikö siellä hkissa ole yhtään lunta!? Epis :D Ja paljonpaljon onnea vielä tuosta kandin tutkinnosta :)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut perille! Kiva, että kirjoitit uuden. :)

      Ihana kuulla! :)) Kiitos! <3

      Keskustassa ei oikeastaan ole enää lunta (ainakaan siellä missä mä oon kävellyt). Täältä Espoon puolelta löytyy kyllä edelleen paljon lunta. :D Kaikki lumet sais jo sulaa pois... :P

      Poista
  5. Onnea kandista! :D Ihana postaus, tykkäsin kovasti; lissää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Veera! :))

      Mahtava kuulla, teen varmasti toistekin!

      Poista
  6. Löysin tänne oman blogini kommenttien kautta ja pakko sanoo että WAU. Enpä oo ennen lukenu noin kivaa mydayta, jään ehdottomasti seurailemaan tuleviaki postauksia! Niin ja kiva nimi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että eksyit tänne ja jäit vielä seuraamaankin! :) Mahtavaa! <3

      Ihanaa, että pidit postauksesta! Mä tykkään tehdä näitä. Ja joo, sunkin nimes on aika täydellinen oikeastaan. ;)

      Poista
  7. Kuulostaa ihanalta päivältä! :) Upee banneri!

    VastaaPoista
  8. Ihanan pitkä postaus! Tuntuu, että omat postaukset on ihan liian usein tosi lyhyitä:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mullakaan läheskään aina näin pitkiä ole. :) Kiva, et tykkäsit!

      Poista
  9. Ihana postaus ja kivalta kuulostava päivä!:) <3

    http://sofiawilhelmiina.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Sofia! Päivä oli tosiaan kiva. :)

      Poista
  10. Mulla on sama juttu, että kotona pitää aina olla rennot vaatteet ja hiukset nutturalla. :D

    VastaaPoista
  11. KIrjoitat tosi ihanasti! Tekee mieli vain lukea ja lukea lisää... :) Kivanoloinen päivä sulla oli !

    <3: http://vippisworld.blogspot.fi/

    VastaaPoista
  12. Mahtavia kuvia! Ja ihanan näköinen päivä :) Ja karkit, nams..

    VastaaPoista
  13. Oi, tälläset postaukset on tosi kivoja! ^^

    VastaaPoista
  14. Ihan mieletön päivä kanssani -postaus! Sait kyllä samalta istumalta uuden lukijan :) Ja hei onnea kandin tutkinnosta, ehdottomasti pienten juhlien arvoinen suoritus ;) Toivottavasti itsekin saan samaisen tittelin kevään aikana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykkäsit! :> Tervetuloa seuraamaan!

      Kiitos, oon samaa mieltä! ;) Tsemppiä opintoihisi!

      Poista
  15. Kiva postaus ! Onnittelut myös kandin tutkinnosta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, että tykkästi! :> ISO KIITOS!

      Poista