Kaksplus.fi

You asked, I answered!

27. helmikuuta 2014

Opiskeluni

Pääsitkö ensimmäisellä kerralla luokanopettajakoulutukseen? 
En päässyt. Ensimmäisellä kerralla pääsin soveltuvuuskokeeseen asti, mutta se menikin sitten aivan penkin alle... Siitä voi lukea lisää tästä postauksesta. Toisella kerralla pääsinkin sisään pelkän soveltuvuuskokeen perusteella.

Haaveiletko jostain muusta ammatista opettajuuden lisäksi? 
En tällä hetkellä (paitsi erityisluokanopettajan opinnoista). Tai no, olis tietenkin mahtava tienata bloggaamalla. Tämä on sen verran kivaa puuhaa, että haluaisin keskittyä ainoastaan blogin kirjoittamiseen.

Mikä sai sut hakeutumaan luokanopettajan alalle? :)
Jaa-a... Mä en oikeastaan tiedä. Osalta varmaan äiti, joka sanoi mun sopivan kasvatustieteen alalle. Toisaalta taas se, että olen aina rakastanut kaikkea kouluun liittyvää. Lopullinen "sysäys" tuli mun ensimmäisenä koulunkäyntiavustajavuotenani tajutessani, että musta vois tulla tosi hyvä opettaja ja, että mun paikkani on koulussa.

Millainen olet opettajana?
Tämä on aika paha, koska mä en koe, että olisin opettajana millään tasolla "valmis" - mulla ei kuitenkaan ole kokemusta kuin lyhyistä sijaisuuksista. Mä kuitenkin koen olevani tarvittaessa tiukka, mutta mieluummin lempeä. Annan itsestäni myös paljon opettaessani. Käytän omia vahvuuksiani hyödyksi. Mä olen iloinen ja huumorintajuinen. Osaan antaa ohjeet hyvin. Mä osaan  myös johtaa hyvin keskusteluja ja kysyä jatkokysymyksiä, esimerkiksi juuri luetusta kappaleesta. Mulla on hyvä tilannetaju.





Haaveeni

Mistä lemmikkieläimestä haaveilet?
Koira on varmasti mulle se ainoa oikea. Ihmisen paras ystävä! 

Maa mihin haluaisit vielä joskus matkustaa?
Yhdysvallat ehdottomasti! Pari vuotta sitten USA ei kiinnostanut tippaakaan, mutta tällä hetkellä haluaisin ehdottomasti päästä New Yorkiin sekä tehdä reissun kuuluisaa Route 66 pitkin. Australiaan on myös pakko päästä joku päivä!

Entä mihin et ikinä menisi?
Mulle on tosi tärkeää hygieenisyys ja turvallisuus, joten noiden puolesta ei monet Afrikan tai Aasian maat kiinnosta. 

Jos saisit nyt rahat lentolippuun, minne matkustaisit? 
Hmm... New Yorkiin Sampan kanssa!

Jos saisit toteuttaa yhden haaveen, niin mikä se olisi?
Lottovoitto! Mä voisin sen avulla toteuttaa paljon kivoja juttuja. 

Mitä tekisit, jos voittaisit lotossa 1 000 000€?
Maksaisin asuntovelan pois, ostaisin sijoitusasunnon tai kaksi ja antaisin mun lähimmäisilleni rahaa. Ai niin, häät olisivat varmaankin ihan ekana listallani... 

Asia, josta unelmoit?
Mä unelmoin siitä, että saan elää pitkän ja onnellisen elämän Sampan (ja meidän tulevien lasten) ja muiden lähimmäisteni kanssa. 




Tulevaisuuteni

Millaisessa tilanteessa näet itsesi 10 vuoden päästä?
Kymmenen vuoden päästä mä olen 35-vuotias. Silloin mulla on toivottavasti jo lapsia. Toivon, että mulla on myös edelleen rakastava mies rinnallani. Uskon myös, että teen silloin luokanopettajan töitä, joten toivottavasti mä olen hyvä opettaja mun oppilailleni. 

Toiveammattisi kun olit pieni?
Mä halusin tosi pitkään lääkäriksi. Yläasteella taisin tajuta, että lääkäri joutuu tekemään paljon "äklöjä" operaatioita, joten se unelma kaatui siihen sitten. 

Haluaisitko lapsia, jos niin kuinka monta?
HALUAN! Kolme olis aika passeli mun mielestäni. 

Oot maininnu että aiotte muuttaa hetkeksi Lontooseen, kerrotko siitä myöhemmin lisää? Haluaisin kuulla miten aiotte "välivuotenne" siellä viettää?
Mä voisin tehdä vaikkapa postauksen meidän suunnitelmistamme, jos teitä kiinnostaisi sellainen! (Kiinnostaako?)

Onko kesäksi jo suunnitelmia?
On ja ei. Aion tehdä graduani. Toivottavasti saan myös töitä, jotta saadaan vähän rahaa säästöön. Muita suunnitelmia ei vielä ole. 



Minä

Mikä on lempiruokasi?
Mun lempiruokiani ovat halloumsalaatti, makaronilaatikko ja erilaiset kookosmaitopohjaiset aasialaiset ruoat.

Milloin löysit "oman tyylisi"?
Varmasti vasta mun blogini myötä. 

Mitä harrastuksia sinulla on?
Bloggaaminen on tietysti yksi mun harrastuksistani. Yritän myös liikkua säännöllisesti, mutta usein huonolla menestyksellä. En ole koskaan oppinut liikkumaan säännöllisesti.

Millaiset välit sinulla on perheesi kanssa?
Tosi läheiset! Me nähdään joka viikko ainakin kerran. Me käydään myös joka toinen sunnuntai mummoni luona. Mummolla on aina mun perheeni lisäksi mun tätini ja enonikin.

Onko sinulla enemmän ystäviä vai kavereita?
Enemmän ystäviä ehdottomasti. Oon huono pitämään yhteyttä ihmisten kanssa, joten pidän yhteyttä oikeastaan vain mun ystäviini. Mä en ole sellainen tyyppi, jolla on valtava kaveripiiri...

Oletko aamuihminen, vai valvotko myöhään?
Mä oon kyl ehdottomasti yökukkuja. Tykkään nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Mulla tulee usein hieman ennen nukkumaanmenoa esim. siivoushimo tai joku muu "puuhailuinto", enkä malttais silloin mennä nukkumaan ollenkaan. Sami onneksi "pakottaa" mut aina nukkumaan. 

Paheesi? 
Ehdottomasti tv-sarjat! Mä katson AINA jotakin sarjaa ollessani yksin kotona.

Tärkeintä bloggaamisessa?
Mulle tärkeintä on tää koko bloggaaminen! Tästä on tullut mulle tärkeä harrastua, johon haluaisin panostaa paljon nykyistä enemmän. Tärkeitä olette myös te, sillä ilman teitä blogin kirjoittaminen olisi hyvin tylsää ja yksinäistä puuhaa. 

Lempivuodenaika? 
Kevät ja syksy, en osaa päättää vain yhtä. Keväässä parasta on lisääntyvä valo, heräilevä luonto ja pukeutumismahdollisuudet. Syksyssä parasta taas ruska, sadekuurot, tunnelmallisuus sekä pukeutumismahdollisuudet. 

Maat, joissa olet matkustellut?
Ruotsi, Viro, Ranska, Iso-Britannia, Kreikka, Hollanti, Turkki ja Portugali.

Paras/kiinnostavin urheilulaji?
Jos puhutaan penkkiurheilusta, ehdottomasti jääkiekko. 

Mikä tekee sinut iloiseksi juuri nyt? 
Mut tekee iloiseksi se, että mulla oli eilen kiva päivä ensin kaksin isin kanssa, ja myöhemmin koko perheeni kanssa sekä se, että sain tänään viettää aikaa kahdestaan mun veljeni kanssa. Lisäksi kivat tulevaisuudensuunnitelmat ja Samppa saavat mun suupieleni nousemaan tänään. :)

Miten torjut stressiä? 
Pitkillä ja lämpimillä suihkuilla (ei ole saunaa tai kylpyammetta), kynttilöitä polttamalla ja Samin kanssa juttelemalla. Puhuminen auttaa AINA!

Lempivaatekauppa?
Yleensä, jos lähden shoppailemaan, on Lindex ensimmäinen kauppa, johon suuntaan.

Kuinka paljon käytät kuukaudessa rahaa vaatteisiin/kosmetiikkaan/ym?
Jaa-a! Tää oiskin mielenkiintoinen! Mä taidan kerätä joku kuukausi kaikki kosmetiikan yms. hömpän kuitit talteen ja laskea yhteissumman. Väittäisin kuitenkin, että summa vaihtelee kuukausittain tosi paljon - välillä en osta mitään tarpeetonta, välillä taas lähes kerran viikossa. Keskimääräisesti summa on varmaan noin 50 euroa maksimissaan.



Me

Mitkä ovat kolme parasta ja kolme huonointa asiaa poikaystävässäsi?
Kunnianhimo, huumorintaju sekä se, että Samppa "tasapainottaa" mua monessa asiassa. 
Temperamentti, asioiden eteenpäin siirtäminen (esim. siivoaminen... :D) sekä se, että Samppa nukahtaa niin nopeasti, ettei hänestä ole koskaan juttuseuraa mulle ennen nukahtamista. (Mä tykkään höpötellä ennen nukahtamista!)

Miten tapasitte sun poikaystävän kanssa? Ootko tehny jotain "rakkaustarina"postausta? Ois meinaan kiva lukea :D
En ainakaan muista muista tehneeni sellaista postausta... Jos useampaa kiinnostaa, voisin tehdä jonkunlaisen rakkauspostauksen. 

Jos nyt saisit kaksosvauvat (tyttö ja poika) niin mitkä niiden nimiksi tulisi?
Mä en tiedä! Kysyin Sampalta, ja hän sanoi Muu ja Mää (:D), mutta voin kertoa, ettei niitä ainakaan valittaisi. ;) Sen myös tiedän, ettei valittaisi samankuuloisia tai samalla alkukirjaimella alkavia nimiä. 

Luottovaatteet kiinnostaa aina! Samoin luottomeikit! :)
Lempparihajuvedet ja kosmetiikkatotteet sekä lemppariasut! :)
Näistä voisin tehdä postaukset! Vielä, ette siis saa kuulla vastauksia näihin kysymyksiin. ;)

Pictures/Kuvat: weheartit

Are You Inspired?

24. helmikuuta 2014

Mä tarvitsen inspiraatiota! Me ollaan kaveriporukalla lähdössä ihan pian viikoksi Espanjaan, jossa on huomattavasti lämpimämpää kuin täällä. Kaikki mun blogiani pidempään seuranneet tietävät, että mä en osaa pukeutua lämpimillä keleillä. Oon kerrospukeutuja henkeen ja vereen! Kesälämpötilat siis saavat mut lähes päivittäin asukriiseilemään... APUA! Nyt näen onneksi jo valoa tunnelin päässä sen suhteen, etten luultavasti tule viettämään viikkoa Espanjassa paksuihin neuleisiin kääriytyneenä. ;)

I need inspiration! I'm soon travelling to Spain with a bunch of friends. It's much warmer there than in Finland so I'm already panicking with my wardrobe... I'm a bit lost with my style every summer since I love to cover myself with layers. I looooove layers! After searching some inspiration, I now see a light at the end of the tunnel; I might leave all my fluffy knits home... ;)





Pictures from my Pinterest

Trust in Mickey Mouse!

22. helmikuuta 2014

Voisin pitkästä aikaa höpötellä kuulumisiani teille. Mulla on yliopiston kolmas jakso ihan loppusuoralla, mistä johtuen mulla on paljon kouluhommia tehtävänä. Onneksi tällä kertaa on vain yksi tentti, joten lukemista ei onneksi ole paljon. Seuraava jakso, joka alkaa maaliskuun toisella viikolla, on onneksi kevyempi kuin tämä vielä käynnissä oleva. Mulla pitäisi olla ainoastaan yksi matematiikan sivuaineen kurssi, graduseminaarit sekä yksi kielenhuollonkurssi. Toivon saavani sijaisuuksia aina silloin tällöin, jotta pääsisin taas paremmin kiinni siihen kouluelämään, ja saataisiin vähän rahaa säästöön loppuvuotta varten. Mun täytyy kuitenkin pitää mielessä, etten saa ahmia liikaa tehtävää, koska gradu on kuitenkin se mun ykköseni. Jos mä en saa sitä tehtyä loppukesään mennessä, meidän Lontooseen muutto venyy vielä pidemmälle tulevaisuuteen. Siinä sitä motivaatiota kerrakseen! ;)

Jotakin tosi erikoista on muuten tapahtunut! Mä olen vähän innostunut penkkiurheilusta. Olen katsonut muun puuhan ohella monta jääkiekkomatsia, ja jopa huomannut olevani kiinnostunut niistä. Enpä olisi uskonut! :D Perjantaina mun intoiluni meni jopa niin pitkälle, että lähdin opiskelukaverini seuraksi baariin seuraamaan matsia. Oli tosi hauskaa ja tunnelmaa nostattavaa jännittää matsia isossa porukassa! Saatanpa joskus toistekin eksyä kisakatsomoon... ;)

Tänään kauppareissulla napattiin pitkästä aikaa asukuvat. Edellisestä kerrasta on jo tuhottoman pitkä aika... HUPS! Mä lupaan teille kuitenkin, etten ole nakuna kulkenut, vaikkei niitä asukuvia ole täällä blogin puolella näkynyt. ;)

Beanie / Accessorize     Scarf / VILA (gifted)     Coat / BikBok     Sweater / H&M     
Pants / Monki           Heels / Vagabond     

Tuo Mikki-neule on yksi H&M:n alelöydöistäni. Joku on saattanut jo bongata sen kahdestakin eri Instagram-kuvasta. Mä olin oikeasti aika "matkija" ostaessani tuon, koska mun siskollani ja äidilläni on yhteiskäytössä tuo sama neule. Siskoni päältä sen alunperin bongasinkin, ja oikeastaan etsimällä etsin sitä alerekeiltä. Mä en vaan voi vastustaa Mikki-vaatteita! Kaikki alkoi viime kesänä ostaessani Primarkista mahtavan Mikki-yöpuvun. Se oli menoa sen jälkeen... Kai sitä saa välillä vähän lapsettaakin, eikö? Varsinkin, jos tulee työskentelemään lasten parissa. Se on hyvä perustelu myös Robinin kuuntelemiselle ja piirrettyjen katsomiselle. Pitäähän sitä tietää, mikä on "se juttu". ;)

Neuleesta on oikeastaan tullut yksi mun luottovaatteistani. Käytän sitä yliopistolla wetlook-legginsien kanssa, vaikka tällä kertaa puin sen noiden Monkin housujen kanssa. Bikersaappaat, leggarit ja neule on match made in heaven; niin mukava, mutta samalla tosi hyvännäköinen asu. Niiiiiiin mua! 

Nyt mä yritän vielä saada katsomusaineiden didaktiikan esseetä edistettyä. Keskittymiskyky on ollut tänään aika huono... Valitinkin Sampalle jo, että palautuspäivä on aivan liian pitkällä (tiistaina), koska en pysty keskittymään! :P Mä tarviin aina sen kiireen ja paineen niskaani, että saan hommat hoidettua. Palaillaan, ihanaiset!


All of my courses at the uni are ending next week, so I've been quite busy with the school work. Next school period should be easier than this one so I should have more time to do my master's thesis. I would also like to do some work as a substitute teacher to save some money. Although the money tempts me, I need to remember to focus on my thesis. If I don't get it done before the end of the summer, our plans on moving to London will be delayed. One might say that I'm quite motivated! ;)  

Nowadays I'm crazy about Mickey-clothes! It all started last summer when I bought fab pyjamas from Primark. After that I haven't been able to resist anything with Mickey Mouse on it... OOPS! Mickey-sweater is actually one of my sale finds from H&M. It has become one of my favourite clothes and I've been wearing it a lot lately. Usually I wear it with a pair of wetlook leggins and biker boots - they are match made in heaven

Questions?

19. helmikuuta 2014

Teitä ihania on tullut vuodenvaihteen jälkeen niin paljon lisää, että ajattelin pitkästä aikaa antaa teille mahdollisuuden kysyä minulta mitä ikinä mielissänne onkaan - hyvänmaun rajoissa tietenkin.

Kiitos jo etukäteen kysymyksiä keksineille! ♡

Edit:// Hups, unohtui! Aikaa kysyä on sunnuntaihin 23.2. asti.
I decided to give you a chance to ask me anything - within the bounds of good taste of course. Thank you for your questions! ♡

Edit:// Oopsie daisy, I forgot! You've got time 'till Sunday the 23 of February. 

Ode to Essie!

18. helmikuuta 2014

Mulla on aika ongelmaiset kynnet. Mä olen pureskellut niitä koko lapsuuteni ja nuoruuteni. Ehkä tästä syystä, mun kynteni ovat tosi pehmeät ja helposti katkeavat. Olen yrittänyt lakkailla niitä jaksoittain intensiivisesti siinä toivossa, että ne kasvaisivat. Homma on tosin ollut tosi turhauttavaa, koska lakkaukset ovat yleensä pysyneet kynsissäni noin vuorokauden. En usko, että lakkaustekniikkani on ollut ratkaisevassa asemassa, sillä olen esimerkiksi antanut kerrosten kuivua noin puolituntia ennen seuraavan lisäämistä. Olen myös AINA käyttänyt alus- ja päällyslakkaa.


Vasemmalta oikealle / From left to right: Bahama Mama, Angora Cardi, Not Just a Pretty Face, Lovie Dovie, Funny Face, Chinchilly, Mind Your Mittens, Mint Candy Apple & Fifth Avenue

Onneksi löysin avun ongelmaani: Essien kynsilakat! Mä olen aivan myyty! Jokainen omistamani sävy pysyy mun kynnelläni jopa neljä päivää. Mun siskoni kynsillä taas (kovat ja vahvat kynnet) lakat pysyvät reilusti yli viikon tosi hyvinä. Essien värivalikoima on VALTAVA, joten jokaiselle löytyy varmasti sopiva sävy. Värilakkojen lisäksi saatavilla on erilaisia hoitavia lakkoja. Mulla on itselläni Rock Solid, joka on kynttä kovettava aluslakka. Mä suosittelen lämpimästi kokeilemaan Essien kynsilakkoja, vaikket kamppailisikaan samojen ongelmien kanssa kuin mä! Vaikka nämä ovat hieman kalliimpia, ovat ne hinta-laatusuhteeltaan loistavia!

Onko teillä kokemuksia Essiestä? Entäs joitakin vinkkejä kynsien vahvistamiseen?

I have really weak and fragile nails. I don't know if it's because of my nail-biter history or just in my genes but my nails never grow long. I've tried to make them stronger by painting them but the nail polish stays on them approximately for a day. Frustrating, right?! 

I'm so happy that I've found a nail polish that stays even on my nails; Essie's nail polishes are the best! They stay on my nails even for four days, and on my sister's (strong nails) more than one week. They come in soooooo many different colours that there's definitely one for everyone. I recommend them highly!  

A Day with Me

15. helmikuuta 2014

Sain yhdeltä mun parhaista ystävistäni palautetta, että mun postaukseni ovat olleet viime aikoina liian lyhyitä hänen makuunsa. Häntä "lepytelläkseni", päätin tehdä heti seuraavana päivänä Päivä Millan kanssa -postauksen. Joten tässäpä mun ystävänpäiväni kuvien kera!

Mä heräsin kuuden aikoihin. Tavallisesti herään aikaisintaan kahdeksalta, joten kieltämättä vaati aika paljon itsekuria nousta niin aikaisin. Herättyäni pesin kasvoni, tein aamupalaksi smoothien ja meikkasin itseni. Hetki ennen lähtöä, vetäisin vaatteet niskaani ja pöyhin hiuksiani. Jossakin välissä sain jopa Saminkin nousemaan ylös sängystä, joten lähdettiin yhdessä bussipysäkille. 


Oli ihanaa mennä kerrankin Samin kanssa samaa matkaa keskustaan. Pieni hetki yhdessäoloa heti aamusta on hyvä tapa aloittaa aamu. :) Ja hei, mahduttiin jopa istumaan bussissa! Aikamoisen epätavallista aamuruuhkassa... 
Kamppiin päästyäni hyppäsin metroon.

Yleensä menen metrolla Kaisaniemeen, mutta tällä kertaa menin Herttoniemeen asti. Meillä oli yksi opintoihin liittyvä havainnointi siellä. Oli aikamoisen mahtava kokemus muuten! Vapauduttiin yhdentoista aikaan koulujutusta, joten suuntasin parin opiskelukaverini kanssa Picniciin lounaalle. Mun oli tosi vaikea päättää, mitä söisin, koska herkullisia vaihtoehtoja oli niin paljon.

Päädyin kokeilemaan tonnikala–cheddar-focacciaa, joka oli ihan ok annos. En tiedä tilaisinko uudestaan, mutta kyllä sillä vatsansa täytti.

Herttoniemen Picnicistä hypättiin metroon, jolla kuljettiin Hakaniemeen asti. Mua kyllästyttää aina kulkea Kaisaniemi-Kruununhaka -väliä, joten ehdotin, että jäätäisiin pois Hakaniemessä. Hakaniemen sillalta on ihana näköala. Nappasin teille kuvan meidän kampuksestakin. 


Kahdentoista jälkeen meillä alkoi keskustelutunti, jossa käsiteltiin juuri käymäämme havainnointia. Mä olin tosi iloinen kaikesta keskustelusta, joka saatiin aikaan! En muista, että olisin ollut aikaisemmin näin fiiliksissä jostakin tunnilla käydystä keskustelusta. Ihanaaaa! Musta tuntui keskustelun jälkeen, että sain tosi paljon ajateltavaa, mutta myös lisää "rakennusainetta" omaan opettajuuteeni. Kiinnostavan keskustelun lomassa ehdin kuitenkin napata salakuvan itsestäni. :P


13.45 lähdin suuntaamaan kotia kohti. Kuvassa Kaisaniemen katumaisemaa sekä metrolle vievät liukuportaat. Molemmat ovat tulleet tosi tutuiksi edellisen kolmen ja puolen vuoden aikana.

Kuljin metrolla Kamppiin, minkä jälkeen hyppäsin Kampista bussiin. Kotimatkallani kävin lähi-Prismassani valikoimassa perheelleni ja Sampalle ystävänpäivälahjaksi heidän lempiherkkujansa. 
Kauppareissun jälkeen tulin kotiin. Nappasin päivänasustani kuvan hetkeä ennen kotivaatteisiin vaihtamista. Mä en osaa ollenkaan olla kotona muissa kuin kotivaatteissa...



Siinäpä kuva kaikista ostamistani herkuista! Kaikki tuntuivat ilahtuneensa omasta setistään, joten taisin osata valita juuri oikeat jutut. 

Välipalaksi söin jogurtin. Katselin samalla 90210-sarjaa, joka on muuten mun tämänhetkinen koukuttumisen kohteeni.


Mun kotiasuuni kuuluu ehdottomasti päälaelle koottu nuttura. En osaa olla kotona hiukset auki. :P

Välipalan jälkeen pesin kaksi koneellista pyykkiä. Kuten näette, pyykkikori lähes tulvi. Oli siis aikakin pestä taas pyykkiä...


Jatkoin sarjan katsomista tietokoneelta pyykinpesun lomassa, kunnes mua alkoi ärsyttämään... Mä kaadoin nimittäin vettä tietokoneelle! O-ou... No, ei auttanut muu kuin salamannopeasti kääntää tietokone ylösalaisin, pyyhkiä rivakasti talouspaperilla ja antaa tietokoneen kuivua. 

Mulla kesti hetken keksiä "sijaistoimintaa", koska tietokone oli poissa käytöstä. Päätin siis katsoa puhelimestani edellisen viikon Voice of Finland -jakson. Asetin puhelimen yöpöydälle, ja menin pötkötttelemään sänkyyn ja katselemaan jaksoa. 


Sami tuli kotiin joskus hieman ennen kuutta. Meillä oli suunnitelmissa lähteä vanhempieni luokse, joten punasin huuleni ja Sami vaihtoi kotivaatteet päälleen. Hypättiin autoon ja hurautettiin kotikotiini.


Mulle selvisi kotikotona, että äiti, isi ja siskoni olivat oikein panostaneet iltaamme! Sain ison kasan ruusuja vanhemmiltani kandidaatin tutkinnostani. En täällä vielä kertonutkaan (Instagram-seuraajani jo tietävätkin), että olen nyt virallisesti kasvatustieteen kandidaatti. Wuhuu! Mun perheeni olivat järjestäneet pienet juhlat valmistumiseni kunniaksi. Mun tätinikin oli tullut paikalle. :) 

Isi ja siskoni vastasivat sushien tekemisestä. Ne olivat herkullisia! 


Sain mummolta ja tädiltäni valmistujaislahjaksi kaksi uutta Nappula-kynttilänjalkaa. Nämä ovat väriltään jotakin vaaleanvihreän ja mintunvihreä väliltä - täydelliset kevääseen siis! Kiitos vielä! ♡
Ruoan jälkeen pötköteltiin olohuoneen sohvilla koko porukan kesken. Sampan asento näytti oikein erityisen rennolta!


Lily oli messissä mukana tuttuun tapaan. Lilleri on kyllä niin hassu tapaus! Heti nähtyään mun puhelimeni, karvakuono asettui poseeraamaan omalle paikalleen. :P

Äiti oli leiponut valmistumiseni kunniaksi ihanan mustikka-browniekakun. Niiiiin herkkua!!


Kahvin jälkeen jatkettiin pötköttelyä ja rentoa yhdessäoloa. Lily ja veljeni näyttivät niin suloisilta pötkötellessään vierekkäin lattialla. :))Voice of Finland alkoi yhdeksältä. Muut katsoivat alakerrassa olympialaisia, joten äiti, Lily ja minä mentiin valtaamaan yläkerran vierashuoneen sohva. Viltin alle käpertyneenä oli ihana katsella äidin ja mun lemppariohjelmaa.



Hups, kuvat ovat menneet väärinpäin! Hissikuvassa ollaan matkalla takaisin kotiin. Mä veikkaan, että oltiin vasta puoli kahdentoista aikaan kotona. 

En ollut kokopäivänä vastannut kommentteihin, joten tein sen heti kotiin päästyämme. Ja hei, tietokone toimi! Vesivahinkoa ei onneksi ollut ehtinyt tapahtua. Siistiä! 


Hengailtiin Samin kanssa sohvalla, kunnes sänky alkoi houkuttaa ja silmäluomet painua kiinni. Menin siis suihkuun, jonka jälkeen pesin ja rasvasin kasvoni. Perjantai on viikon paras päivä, koska silloin saa vaihtaa puhtaan yöpuvun päälle! ;) 


1.56 olin valmis nukkumaan. Rasvasin käteni ja jalkani ja kömmin peiton alle. Sami oli jo puoliunessa, vaikka oli vasta pari minuuttia aiemmin asettunut peiton alle. Mä aina sanonkin Samille, että hän on maailman hitain herääjä, mutta maailman nopein nukahtaja. ;)

New Plaid Shirt with My Favourite Dress

13. helmikuuta 2014

Mä tein viime sunnuntaina H&M:sta mahtavia alelöytöjä! Halusin nyt esitellä teille niistä ensimmäisen, joka onkin kuulunut mun asuuni kahtena edellisenä päivänä. Mä olen jo pitkään kaivannut kaappiini pitkänmallista ruutupaitaa, joten olin ihan kickseissä löydettyäni sellaisen alerekiltä. Se on just täydellisen sävyinen ja mallinen. Ja arvatkaapa paljon maksoin siitä? VIISI EUROA. Aikamoinen "bargain" sanoisin! Milla ♡ Alennusmyynnit 








Mulla oli mielessäni asu, jossa ruutupaita olisi harmaan mekon kaverina. Mun oli tietysti heti kokeiltava sitä, ja kyllähän se toimi livenäkin ihan yhtä hyvin kuin ajatuksen tasolla. Jalkaani vetäisin wetlook-leggarit ja bikersaappaat, mutta ne eivät mahtuneet kuvaan. Aikamoista yrittää ottaa kuvia jalustan kanssa pienessä kaksiossa... Mä oon kuitenkin aika varma, että näette samatyyppisen asun vähän keväämmällä (toivottavasti kokovartaloversiona :D), mulla on nimittäin mielessä yksi tosi ihana asukokonaisuus... ;)

Kiinnostaisiko teitä nähdä ne loputkin alelöydöistäni? Mitäs tykkäsitte asusta? Tai no, ehkä sitä on tyhmä kysyä, koska en saanut sitä vangittua kuviin koko komeudessaan. :P

I've been searching for a longer plaid shirt and finally found the perfect one on last Sunday. Can you guess how much I paid for it...? FIVE euros! Such a bargain! Milla ♡ Sales 

I wanted to combine the shirt with my grey dress and just like I thought, I loved it! Unfortunately I didn't manage to fit my whole outfit into the pictures but I promise that you'll see the same outfit with a twist later this spring. I have something quite cool on my mind... ;)  

Let there be light!

12. helmikuuta 2014

Vaikka kevättä on jo ilmassa (enemmän kuitenkin mielessä), nautin edelleen kynttilöiden polttamisesta. Mä olen huomannut, että kynttilät rentouttavat mua valtavasti. Mun pitäisi muistaa useamminkin sytyttää kynttilöitä silloin, kun pään sisällä myllertää. Helppo keino rauhoittaa mieli!

Mä olen niiiiiiin rakastunut Iittalan Nappula-kynttilän jalkoihin! Ne on niin söpöjä! Tykkään etenkin siitä, että niitä voi yhdistellä miten itse tahtoo. Olen hyvin vaihtelunhaluinen, joten ymmärrettävästi arvostan tällaista piirrettä. :P Samasta syystä meillä on muuten Arabian KoKo-astioita - nekin ovat supersöpöjä ja yhdisteltävissä erilaisiksi seteiksi.




I loooooove these candle holders! They are called "Nappula" and designed by Iittala. I think they are so cute! I love the fact that they come in different colours and in two different sizes, so you can combine them in numerous different ways. 

Ready!

11. helmikuuta 2014

Wuhuu! Nyt se on valmis!

Kertokaahan mulle mielipiteenne uudesta ulkoasusta! Toivottavasti tykkäätte siitä yhtä paljon kuin mä. Toivon myös, että ilmoitatte mulle, jos joku osanen ei toimi. Te mun blogiani useammin selailette kuin mä itse, joten on tärkeää, että se toimii teillä hyvin. :)

Kiitos vielä Samille avusta! ♡ On se aika kätevää, että "tietsikkaguru" asuu samassa taloudessa. ;) Mä joudun varmaan muistamaan häntä jollakin kiitoslahjalla. Sen verran monta kertaa hän kirosi Bloggerin huonoa koodia... :P



Yeyy! Facelift done! 

Let me know what you think about the new layout. I hope you love it as much as I do. If you notice that something isn't working properly, let me know! I want my blog to be easy to use. :)

Under Construction!

9. helmikuuta 2014



HOX! Yritän pikkuhiljaa uudistaa Millamaisen ulkoasua, joten älähän ihmettele, jos täällä välillä näyttää kummalliselta. ;)

I'm doing "a facelift" for my blog. It might look a bit weird from time to time but don't worry, it's only temporary. 

Syypäät Youtube-addiktiooni

8. helmikuuta 2014


Mä oon viime viikkoina viettänyt tavallista enemmän aikaa Youtubessa. Siitä saa syyttää kahta ihanaa naista, joiden videopostaukset ovat saaneet mut nauramaan useamman kerran vedet silmissä. Nämä naiset ovat mahtavia ilopillereitä, ihania höpöttelijöitä ja niiiiiiin suloisia!




Suosittelen ehdottomasti tutustumaan Louisen ihanaan Sprinkle of Glitter -kanavaan (ja blogiin) sekä Zoen mahtavaan Zoella-kanavaan (ja blogiin). Molemmat näkevät selvästi ihan älyttömästi vaivaa videoidensa tekemiseen! Hauskinta on, että nämä tyttöset ovat tosielämässä bestiksiä.

Mun lempparipätkiäni ovat esimerkiksi: Husband/Boyfriend Makeup Tag (Sprinkle of Glitter / Zoella), Fluffy Bunny (Sprikle of Glitter), Presents for Zoella / Louise, Louise or Zoe?? & 17 Attempted Accents (Zoella).

Oletko aiemmin törmännyt näihin kaunottariin? Jos et, tykkäsitkö? :)

Lately

4. helmikuuta 2014

Instagram: millamainen


1. Kasvissushia ja misokeittoa, NAM! Mä en välitä yhtään raa'asta kalasta, joten kasvissushi on ehdottomasti mun juttuni. 

2. Herkkuruokaa meidän tyyliin: lohimedaljonkeja, lohkoperunoita ja salaattia. 

3. Sampan tekemät vohvelit oli tosi herkkuja! Mä en tiedä montaakaan parempaa herkkua kuin rapeat, lämpimät vohvelit vaniljajäätelön ja mansikkahillon kanssa. 

4. Meidän kokki-illan tuotos, josta te saittekin lukea jo tässä postauksessa. 


1. Lumimies-Milla! Mä rakastan tuota mun turkkiani. ♡

2. Mä olen aina silloin tällöin lisännyt blogiini kuvia mun uusista postauksistani. Tässä yksi mun taidonnäytteeni puhelimella muokkailusta. :P

3. Asukuvauksiin lähtemässä!

4. Aaah, toinen mun lempitakeistani! Odotan tosi paljon, että asteet siirtyvät plussan puolelle... Kun se tapahtuu, mua ja tuota takkia ei erota mikään. ;)



1. Yökylässä äidin ja isin luona. Sami nukkuu jo, toinen mun muruni on nukahtamaisillaan. Aika ihanaa! ♡

2. Ihana ystäväni piristi mua tulppaaneilla! Mä rakastan tulppaaneja valtavasti. 

3. Saatiin kihljais- ja joululahjaksi monta Iittalan Nappula-kynttilänjalkaa. Ne näyttää niin ihanilta! Mä ajattelin vielä ostaa mintunvihreänkin, se sopis niin hyvin noiden joukkoon.

4. Samppa on niin hassu! Se ei ole vieläkään vissiin keksinyt, että meillä on vilttejä, koska se vuoraa AINA itsensä tyynyillä. Se on niin huvittavaa! :'D


1. Joo, mulla oli "bad hair day". Aikas lennokkaat hiukset!

2. Blogista Instagrammiin päivitetty kuva mun lemppareimmasta yksityiskohtakuvasta.

3. Mä nauroin katketaksekseni tälle kuvalle! :'D Mä heräsin päiväunilta ja ajattelin puhelimeni kameran kautta tarkistaa mun meikkieni tilanteen. Napsasin siinä vahingossa tämän kuvan sitten! :D Mun mielestä tää vois olla jostakin kohtauksesta kauhuelokuvassa... 

4. Luulin jo hetken perjantaina, että olin tullut väärään opetustilaan, koska paikalla ei ollut ketään muita. Olin vaan onneksi tosi ajoissa. 



1. Hihii, uusiea Essien lakkoja! Mulla on ihan valtavasti muiden merkkien lakkoja, mutta taidan hävittää ne kaikki. Essien on vaan yksinkertaisesti kaikkein parhaimpia. (sävyt: "Fifth Avenue", "Mint Candy Apple" ja "Chinchilly")

2. Muumi-limpparia! Oispa kiva, jos smurffilimppariakin sais kohta tölkeissä. 

3. KARKKIA! NAM! Haluaisin nyt niin kovasti napostella noita... Harmi, että ne on jo aikoja sitten popsittu.

4. Ensimmäisen kuvan herkkuruokien takana on Espoon Tapiolan Ainoa-kauppakeskuksen ravintola Sumo. Me mennään varmasti toistekin tuonne syömään. :) 

Instagram: millamainen

Dear Spring, please come soon!

2. helmikuuta 2014


Taas olis sunnuntai ja oikein kiva viikonloppu tälläkin kertaa takana. Mä voisin taas tuttuun tapaan kertoa vähän mun viikonlopustani.

Perjantai-iltana mentiin mun perheeni luokse hengailemaan. Syötiin hyvää ruokaa ja laskiaispullia sekä katsottiin Voice of Finland. Lauantaina mentiin Samin kanssa Lumenen tehtaanmyymälään (siitä lisää myöhemmin!) kosmetiikkaostoksille. Tai no, mähän ne ostokset pääasiassa tein, Sami kantoi kiltisti koria mun perässäni! ;)

Ostosten jälkeen me hurautettiin Tapiolaan syömään japanilaiseen ravintolaan nimeltään Sumo (kauppakeskus Ainoassa). Mä söin herkullisen kasvissushiannoksen ja misokeiton, Sami taas Yakiniku beef -annoksen riisin kanssa, joka oli kuulemma myös erittäin hyvä. Mä voin lämpimästi suositella Sumoa! Se oli tunnelmaltaan tosi viihtyisä, ruoka oli loistavaa ja palvelu hyvää. Ikkunapöydästä oli kiva kurkkia ulkona kulkevia ihmisiä. Sami muuten joutui pelastamaan muutaman kerran mun sushini hukkumiskuolemalta, koska mun puikkojenkäyttö ei oikein vielä sujunut. :D

Vatsat täynnä suunnattiin kotiin siivoamaan. Myöhemmin illalla Sampan sisko ja hänen poikaystävänsä tulivat meille kylään. Ensin Samin sisko otti musta mitat mun kaasonmekkoa varten, jonka jälkeen me "viineiltiin" ja syötiin Samin valmistamia vohveleita. Mulla ja Samilla oli ainakin tosi kiva ilta, ja toivon, että meidän vieraillamme oli myös. :) Me ei olla koskaan istuttu iltaa keskenämme, joten jo oli aikakin.

Tänään heräiltiin Samin kanssa rauhassa, laittauduttiin valmiiksi ja mentiin salaatille läheiseen kauppakeskukseen. Hoidettiin muutamia asioita ja käytiin kaupassa. Myöhemmin iltapäivällä menin käymään mummolla äidin, isin ja Lilyn kanssa. Muisteltiin aika paljon kaikkia kivoja muistoja esimerkiksi mun lapsuudestani ja syötiin äidin leipomaa ihanaa mustikkapiirakkaa.

Mä olen pyrkinyt ottamaan asukuvat ulkona, MUTTA... Lauantaina mä en vaan voinut. Toi asu ei sopinut mun mielestäni tippaakaan lumihankien keskelle, joten päätettiin napata asukuvat meidän rapussa. Ei tuntunut oikealta viedä noita mun neuleen kukkasia palelemaan ulos. Kevät on jo kovasti mielessä, eikä toi lumi kiinnosta kyllä yhtään enää...







Neule / Lindex     Paita / H&M     Housut / Monki     Kengät / Dr Martens

Mä olen käynyt valehtelematta ainakin kuusi kertaa katsomassa Lindexissä tuota neuletakkia. Edellisellä kerralla jätin sen ostamatta, koska mun veljeni mielestä noi ruusut näyttivät sisäelimiltä. :P Neuletakki oli kuitenkin edelleen mun mielessäni, joten mun oli PAKKO ostaa se perjantaina, koska sen hintakin oli jo laskenut 15 euroon. Täytyy sanoa, ettei kyllä kaduta yhtään. Se on täydellinen pari ainakin noille tekonahkapöksyille! Uskon, että se on tosi helppo yhdistää moneen toisenlaiseenkin asuun. Ja hei, tarvitseeko erikseen mainita sen väreistä?! Pinkkiä! 

Nyt mä voisin lopetella kirjoittelun. Tuntuu, että kirjoitin jo paljon tavallista enemmän. Jaksaakohan kukaan lukea tätä kokonaan?! :D Kohta mä meen käymään suihkussa, jonka jälkeen aion ottaa mukavan asennon Samin kainalosta, dippailla vihanneksia ja katsoa jotakin sarjaa. Eiköhän näillä "eväillä" kerätä voimaa seuraavaan viikkoon. ;) Palaillaan taas!