Kaksplus.fi

Kosmetiikkani / 24h

5. huhtikuuta 2013


Bongasin eilen Katjamaria-blogista (klik!) postauksen, jossa oli koottuna kaikki Katjamarian vuorokauden aikana käyttämät kosmetiikkatuotteet. Innostuin postauksesta ja halusin samantien tehdä itsekin vastaavan. Tässä siis koottuna kaikki kosmetiikkatuotteet, joita käytän päivittäin.

Kauneusprofiilini

Kasvot: Kuiva ja herkkä sekaiho (Ihoa kiristää usein suihkun jälkeen ja talvisin kasvoihini tulee kuivia läikkiä. Silti otsani "kukkii" enemmän tai vähemmän koko ajan. Viime kesänä kosmetologilla käydessäni, hän sanoi näppyjeni johtuvan ihoni kuivuudesta. Yritän muistaa silloin tällöin kuoria kasvoni, mutta mun pitäisi muistaa tehdä sitä säännöllisemmin. Ihoni on myös herkkä ja alkaa punoittamaan tosi herkästi. Silloin tällöin ilmestyy myös jotain kummallista ihottumaakin, joka lähtee pois kuitenkin suht nopeasti.)

Hiukset: Liukas ja helposti takkuuntuva hiuslaatu (Tällä hetkellä mulla on myös väriä juurissa. Pesen hiukset kahdesti viikossa.)

Vartalon iho: Kuiva




1. & 2. Favoran kuivan ihon puhdistusvoide ja kasvovesi   /   3. Louis Widmerin silmänympärysvoide   /   4. Suihkugeeli   /   5. Cliniquen Superdefense päivävoide   /   6. Doven deodorantti   /   
7. Weledan Skin Food   /   8. Biotherin Skin-Ergetic yövoide   /   9. La Roche-Posayn Rosaliac Ar Intense -testeri (punoittaville ihoalueille)




1. Aurinkopuuteri   /   2. Meikkivoide   /   3. Poskipuna (Make Up Store)   /   4. Kuultovoide (tms.)   /   5. Musta kakkurajausväri (Maybelline)   /   6. Trio-peiteväri (Make Up Store)   /   
7. Pohjustusvoide   /   8. Luomiväri (käytän vaaleampaa puolta)   /   9. Ripsiväri (Fiberwig)   / 10. Kulmakynä (Lumene)   /   11. Puuteri (Lumene)   /   12. Värillinen huulivoide (Clinique)   / 13. Kosteuttava huulipuna tms. (YSL)



1. Hiuslakka   /   2. Hoitoaine   /   3. Suolasuihke (L'Oreal)   /   4. Hajuvesi (Marc Jacobs - Dot)



1. Perusvoide   /   2. Bepanthen (huulille)   /   3. Vartalovoi


Kosmetiikkatuotteiden kokonaissaldoksi tuli 29. Jos mukaan lasketaan hammastahna, on päivittäin käyttämieni tuotteiden määrä tasan 30 eli aika lähelle sitä mitä arvioinkin. Määrä tuntuu paljolta, mutten kuitenkaan usko, että pystyisin yhdestäkään tuotteesta luopumaan. Jokainen tuote on osa mun päivittäisiä rutiineja. Niiden avulla mun iho voi suht hyvin ja saan kasvoni ja hiukseni näyttämään sellaisilta kuin tahdon. Ilman hajuvettäkin olisi outo olo.

Kuinka montaa tuotetta te arvioitte käyttävänne yhden vuorokauden aikana?

14 kommenttia :

  1. heh, mä laskin et normi päivänä mul tulis varmaa joku 10.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D No sul onki niin täydellinen iho, et en ihmettele yhtään! :D

      Poista
  2. vautsi! :) Olipa mielenkiintoinen postaus!!

    VastaaPoista
  3. Tämäpä olikin hauska :) voisin itekki tehdä! Mitäköhän mun määräksi tulisi.. Jotain viisikymmentä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! :D Tee ihmeessä! Tämän tyyppisiä on musta hauska lukea. :)

      Poista
  4. Hmmm... täytyykin vähän miettiä ja laskea. Oon nykyään niin laiska meikkaamaan että varmaan muutama tuote vähemmän? Uskon kyllä että tämä on niitä juttuja kun ajattelee että "enhän käytä juuri mitään päivittäin" ja sitten kun oikeasti tekee listan niin niitä alkaakin kummasti löytymään... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla! :) Monista tuotteista on ainakin mulla tullut niin vakkareita, etten edes ajattele niiden käyttämistä.

      Poista
  5. Tää oli tosi kiva postaus. :) Mä käytän varmaan lähemmäs 20 tuotetta päivän aikana :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit! :> No ei se montaa ole. Kuitenkin 10 vähemmän kuin mulla! :D

      Poista
  6. Mahtava idea! Taidanpa itsekin tehdä tällaisen postauksen! :)

    VastaaPoista
  7. Heii kiitos linkkauksesta, mietinkin miksi juuri tuohon kyseiseen postaukseen oli tullut normaalia enemmän sivunlatauksia :) Mielenkiintoista oli lukea sinunkin päivän kosmetiikkasaldosta!

    VastaaPoista