Kaksplus.fi

A Blog with Substance

12. tammikuuta 2013


Sain Millalta A Blog with Substance -tunnustuksen, jonka saamisen myötä tulee kertoa itsestään kahdeksan satunnaista faktaa. Mä olen tällaisia "faktahaasteita" tehnyt jo useamman, mutta musta näitä on tosi hauska tehdä ja lukea muiden blogeista, joten näin sitä taas mennään! ;)


1. Aloitin tammikuun myötä "elämäntapamuutoksen" monen muunkin henkilön tavoin. Mun tavoitteisiini kuuluvat muun muassa seuraavat asiat:

Saan herkutella ainoastaan kerran viikossa,

Suunnittelen ja käyn hankkimassa edellisenä päivänä tarvikkeet seuraavan päivän ruokaan, jottei houkutusta roskaruokaan tulisi niin herkästi, koska kauppareissua ja miettimisprosessia ei enää tarvitse nälkäisenä tehdä. 

Teen joka päivä vähintäänkin yhden kotityön (esim. pyykinpesu tai astianpesukoneen tyhjennys/täyttö, keittiötasojen pyyhkiminen), jotta kotimme yleisilme pysyisi siistimpänä.


2. Mua on tällä viikolla närästänyt useampana päivänä, mikä on aika erikoista, sillä mä muistan vaan yhden "närästyspäivän" mun elämäni aikana näiden lisäksi.


3. Huomaan olevani stressaantunut/jännittynyt/yliväsynyt siitä, kun yön aikana nukkuessani käännyn jalkojeni yli nukkumaan jalkopäähän (eli jalat ovat risti-istunnassa ja käännyn tavallaan vatsalleni siihen jalkojeni päälle). Saatan pahimpina öinä herätä kymmeniä kertoja sängyn jalkopäästä. Ja usein jalat niin puutuneina, etten pysty liikuttamaan varpaita hetkeen... Verenkierto vissiin vähän häiriintyy sellaisesta asennosta! Toistaiseksi yölliset pelkoni jalkojeni amputoimisesta ovat kuitenkin olleet turhia! :P


4. Olin toissa päivänä eräästä asiasta niin vihainen, että Facebook-päivitykseni nähtyään, pikkuveljeni viestitteli Australiasta asti, että: "Enpä muista millon oot ollu noin tuohtunut!" ja äitini kyseli huolestuneena voinnistani. Voin kuitenkin paljastaa sen verran, etten käyttäytynyt kuin raivohullu apina vaan heidän säikähtämisensä johtui siitä, että olen TODELLA harvoin jostakin asiasta tuohtunut/vihainen. 


5. Mä oon edennyt tosi laiskasti kandini kanssa... Kaikki oikeastaan johtuu siitä, etten oikein tiedä mitä mun pitäisi tehdä. Mä oon enemmän käytännöllinen kuin tutkijatyyppinen ihminen, joten tutkimuksen tekeminen tuntuu mulle tosi vieraalta. 


6. Nolo paljastus: rakastan finnien ja mustapäiden puristelua sekä kulmakarvojen nyppimistä. Onneks, saan silloin tällöin "pakotettua" Samin nypittäväksi, jotta saan vähän helpotusta mun "mielihaluihini". x)


7. Mä rakastan leikkokukkia. Haluaisin, että niitä olis aina meidän keittiönpöydällä! Harmi vaan, etten raaski käyttää rahaa niiden ostamiseen. 


8. Mä en yleensä ymmärrä Putous-ohjelman vitsejä/sketsejä. Parhaillani juuri katson sitä, eikä yhtään kyllä naurata. Ainoa, mikä saa mut nauramaan koko ohjelmassa, on sketsihahmokilpailu. Karim Z. Yskowicz ja Sanna-Raipe Helminen ovat mun suosikkejani. 


Tunnustuksen myötä tulisi haastaa toisia bloggaajia kertomaan itsestään kahdeksan satunnaista faktaa, mutta mä ajattelinkin haastaa teidät! Olis ihan mahtavaa, jos kertoisitte itsestänne muutaman satunnaisen faktan kommenttiosioon! Olisi nimittäin hauska lukea, minkälaisia tyyppejä siellä ruudun toisella puolella on. :) Odotan jo innolla!

6 kommenttia :

  1. Mulla on homma tuon 6. kohdan kanssa! Onneksi en ole ainoa ;) Toinen fakta voisi olla se, ettei herätyskello saa koskaan olla tasatunnein herättämässä. Esimerkiksi jos herätys on 9.00, kello on pakko olla 8.59 tai 9.01. En tiedä mistä tuo tapa tulee :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Mulla on vähän samis herätyskellotapa. Mä en myöskään laita tasalukuja. Saatan myös ajatella niin hölmösti, että 6.45 on liian aikaisin, muuta 6.50 taas liian myöhään, joten saatan laittaa herätyksen klo 6.47. :D

      Poista
  2. Hahah, ihana Milla. Kutonen on mun lemppari. Myönnän saman homman :D Sehän on maailman mahtavin harrastus. Multa puuttuu vaa yks Sami, jolle sitä vois tehdä.. pöh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Se on yllättävän koukuttava "harrastus", kyl! :)

      Poista
  3. Haha, 6 ja 8 kuulostivat tutuilta... En myöskään ymmärrä koko Putousta, mutta Sanna-Raipe ja Karim oli kyllä ihkuja. :) Muuta mitä nyt tuli mieleen näitä kommentteja lukiessa on, että oon paha torkuttamaan. Aamulla pitää olla kolme herätystä ja koepäivinä vielä yksi varmistus niin, että ehdin juuri ja juuri bussiin. Oon myös kova kukkumaan öisin, kuten tämänkin kommentin lähetysajasta voi päätellä. Maanantaina kyllä kadun tätä valvomista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin yhtyä tuohon sunkin tapaan! Mulla on joka arkiaamu vähintään kolme herätystä. Mun torkutusennätys on muistaakseni kolme ja puoli tuntia... :D

      Poista