Kaksplus.fi

OMG!

31. joulukuuta 2012


Uusi, uljas vuosi on hyvä ottaa vastaan uusi laukku käsivarrella. ;) 











Näyttääkö tutulta? (klik!) ;) Sami-muru yllätti ja tilasi mulle joulupäivänä netissä jumaloimani laukun. Olen tosin tiennyt laukun saapumisesta jo muutaman päivän, koska Samppa joutui paljastamaan mulle yllätyksensä, koska olin niin surkeana siitä, että laukku oli loppuunmyyty.

Saanen siis esitellä teille uuden laukkuaarteeni: Rebecca Minkoffin "Flatter Drawstring"-laukun. Povaan meille monta yhteistä vuotta (ja asua). ;)

KIITOS MURU! OLET PARAS!

Life is life!

30. joulukuuta 2012




1. Ihana, ihana amaryllis!

2. Joulufiilistelyä punaisten tuikkujen kera

3. Tein nelosluokkalaisille, joiden opena olin pari viikkoa, joulukalenterin. Olivat raukat valittaneet rinnakkaisluokan opettajalle, ettei heillä ole kalenteria, joten mä väsäsin heti sellaisen. :) Piirsin taululle luukut, joihin avaamisvuorossa oleva oppilas kirjoitti oman nimensä. Sen jälkeen luukkua avaava oppilas nosti joulupurkista itselleen tehtävän, jonka toteutti/esitti muulle luokalle. Lapset tykkäsivät kalenterista, vaikkei se sisältänyt yhtään karkkia (eikä muuten maksanut mullekaan mitään). ;)

4. Saatiin postissa perheeltäni joulukortti. Tämä kortti komeilee nyt jääkaapin ovessa, sillä se on liian suloinen "piilotettavaksi".


1. Jouluun kuuluu ehdottomasti suklaakonvehdit, joita on tullut "muutama" syötyä. ;)

2. Vietettiin tyttöjeni kanssa aikaista joulua eräs arki-ilta. Oltiin muutama tunti yhdessä, herkuteltiin ja vaihdettiin lahjat. 

3. Ainoa oikea tapa aloittaa jouluaamu on syömällä riisipuuroa. NAM!

4. Paistoin eilen Samille ja mulle lettuja. Tuli taas superhyviä!


1. Tehtiin joulupäivänä lumentiputustöitä. Lily oli tietenkin mukana touhuamassa ja hyppimässä hangessa. Illalla muru olikin niin väsynyt, että nukkui useamman tunnin samassa paikassa tuhisten.

2. Eilisiä lenkkimaisemia osa 1.

3. Eilisiä lenkkimaisemia osa 2. 

4. Lily-muru nukkumassa. ♥


1. Voitin Indiedaysin järkkäämästä Marimekon kilpailusta 50€ lahjakortin, jonka saadessani päätin heti käyttää sen  uuteen verhokankaaseen.  Ompelin meille siis uudet verhot! Päädyttiin Samin kanssa Siirtolapuutarha-kankaaseen. 

2. Salmiakista on tullut viime aikoina herkku, jota oikein himoitsen. 

3. Mun ihka oma joulumukini! Mulla on ollut tämä niin kauan kuin muistan... :)

4. Hissikuvat on kivoja! :D

Friday's

28. joulukuuta 2012


Hellurei! Pitkästä aikaa pukkaa asukuvaa, sillä pistin Sampan tänään kuvaamaan mua ennen kauppaan lähtöä. Taitaa olla meillä kummallakin "taidot" ruosteessa, koska kuvista tuli tosi epätarkkoja ja mun ilmeet ja asennot oli tosi tönkköjä... Löytyi sieltä huonojen kuvien joukosta kuitenkin kaksi suht julkaisukelpoista. Sain muuten Samilta joululahjaksi jalustimen ja itselaukaisimen, joten nyt (kaiken järjen mukaan) pitäisi asukuvien ottaminen valoisaan aikaan olla helpompaa ja "Samista riippumattomampaa". 

Kävin pikkuveljeni kirppiskasan läpi jouluna. Tein muutaman kivan löydön, joista tämä musta neule on ensimmäinen päälle pukemani. Vähän pitkät hihat siinä on, mutta muuten reilu koko ei haittaa yhtään. Tykkään tuosta reikäraidasta, joka kulkee paidan etuosassa. Se tuo kivaa rosoisuutta ja rentoutta asuun. Uskon, että tämä neule tulee useammankin kerran päätymään päälleni.


Neule / pikkuveljeni kirppiskasasta (alunperin muistaakseni Weekdaysta)
Farkut / Tiger of Sweden
Saappaat / Tamaris
Laukku / Marc by Marc Jacobs



Mä olen siirtynyt muuten käyttämään noita mun harmaita talvisaappaitani. Vaikka mun talvi-Martensit on ihanat ja lämpimät, on niissä yksi huono puoli... Niiden pohja nimittäin jäätyy/kohmettuu ulkona, jolloin niistä tulee tosi liukkaat. Tosi harmi! :(  Nooo, kyllä mä puen ne jalkaani kuitenkin aina silloin tällöin kaivatessani jännitystä elämääni. ;)

Mulla alkaa muuten olla aika turvonnut olo kaikista jouluruoista, herkuista ja makoilusta... Saattaapi olla, että saan hyvinkin pian raahattua turvonneen takamukseni salille. Pitäkääpä peukkuja puolestani! :D Edellisestä kerrasta on hävettävän kauan...

Palaillaan taas (toivottavasti tarkempien asukuvien kera...), muruset!

Video innokkaimmasta lahjojen avaajasta

27. joulukuuta 2012





Kuvasin jouluna videon meidän perheen innokkaimmasta lahjojen avaajasta. Kun lahjat kannettiin kuusen alle, oli tämä tyttönen ensimmäisenä haistelemassa lahjakasaa. ;)

P.S. Jos et kestä kuunnella hauvelille lässytystä (by me), kannattaa laittaa äänet kokonaan pois. :D

Rakkautta...

26. joulukuuta 2012




Kuva täältä: klik!


Ei mun varmaan tarvitse enää sanoa tähän muuta kuin: UNELMALAUKKU ja HALUAISIN. ♥

Rauhallista joulunaikaa!

25. joulukuuta 2012


Jouluaatto on taas takanapäin. Mahat on täytetty hyvällä ruoalla, yhdessäolosta on nautittu (ja edelleen nautitaan) sekä ajatus suklaasta alkaa pikkuhiljaa nostamaan ihon kananlihalle. Onnistunut joulu on siis takanapäin! Täydellinen joulu on vasta sitten, kun minä ja Sami saadaan viettää jouluaattoa samassa osoitteessa, yhdessä. ;) Vaikka jouluaatto olikin ihana, silti kaipasin Samppaa koko ajan...

Joulu oli tänä vuonna erilainen kuin aiemmin, sillä omasta perheestäni puuttui tänä vuonna pikkuveljeni, joka parhaillaan matkaa Tokiossa. (Pusuja sinne! <3) Tuntui oudolta, kun J. ei ollut seurassamme. Onneksi tekstiviestittelimme kuitenkin. Sain mm. kuulla, että Tokion suosituin joulubiisi on Mariah Careyn "All I Want for Christmas is You" joka kuulemma soi kaikkialla ja, että moottoripyöräjengiläiset ratsastavat pyörillään joulupukeiksi pukeutuneina. Japanissa ei muuten vietetä joulua samalla tavalla kuin meillä. Siellä kuulemma syödään jouluaattona KFC:n kanaa, jota tilataan monta viikkoa aiemmin. :D

Kuvassa meidän molemmat Helinä-keijut; toinen on isin ja monta kymmentä vuotta vanha, toinen taas on ostettu Pariisin Disneylandista.

Tänä vuonna koristelimme kuusemme valkoisilla, kultaisilla ja hopeisilla koristeilla. 

Äiti on niin taitava sisustamaan! Pieniä, tunnelmallisia yksityiskohtia on ympäri kotikotiani.
Joulupöytä koristeltiin tänä vuonna yksinkertaisen kauniiksi.

Tässä yleiskuva olohuoneesta toiselta sohvalta otettuna. Ihanaa joulutunnelmaa, eikö?


Hihii, yksi kuva mustakin! 





Tänä vuonna ollaan oltu kilttejä ainakin pakettimäärästä päätellen. 

Kiitos ihanasta joulusta, rakkaat!

Kotona

18. joulukuuta 2012


Koska mun keskittymiskykyni on tällä hetkellä gerbiilin tasoa, ei Taru sormusten herrasta -leffan katsomisesta tule yhtään mitään... Siksipä tartuin kameraan ja kuvailin teille tunnelmakuvia kodistamme. Huomasin taas muuten, että vois olla hyödyllistä tarttua siihen kameran ohjekirjaan joku päivä... Mä en vieläkään yli vuoden käytön jälkeen osaa säätää meidän kamerassa yhtään mitään.


Ai, että miten tykkään tuosta meidän "ihmislampusta", kuten me sitä kutsutaan. Se on superhieno!

Hihii, vähän joulunamia! Nämä jäi yli "tonttuilusta". ;)

Sytytin kynttilät tunnelmallisiin Pentikin lyhtyihin, jotka roikkuvat meidän olohuoneen katosta.

Mä oon siitä lähtien, kun kesällä ostettiin uusi sohva, etsinyt täydellisiä sohvatyynyjä. Sunnuntaina löysin Indiskasta (alesta, 9.90€/kpl)kaksi tuollaista ihanan värikästä tyynyä. Noissa on parasta se, että vaikka noissa on paljon väriä, ne on kuitenkin hillityn näköiset. Ne näyttää niin hyviltä meidän tummanharmaata sohvaa vasten!



Mä odotan innolla, että Samin töistä saama amaryllis aukaisee nuppunsa. Korkeamman varren nuppu alkaa varmaan viimeistään ylihuomenna näyttää punaista väriään... Jee!

Block-lampusta tulee tosi kaunis ja lämmin valo. Kesäaikaan sitä tulee vähemmän pidettyä päällä, mutta varsinkin nyt talven tullen olen laittanut sen päälle melkein joka ilta.


Tällaista meillä tänään! Mä alan kohta valmistautua nukkumalla kolmanneksi viimeiseen työpäivään nelosluokkalaisten kanssa. Perjantaina alkaa mullakin sitten joululoma! Palaillaan!

Grrrr!

14. joulukuuta 2012



Hihii, hauskaa perjantai-iltaa!

Mä oon tiistaista lähtien ollut nelosluokan opena. Vähänkö siistiä! Ihanaa olla kerrankin pidempi aika sijaisena kuin vain päivä kerrallaan. On tää tietenkin työläämpää, kun joudun itse suunnittelemaan oppituntien sisällöt (ja korjaamaan 25 koetta omalla ajallani=ilman palkkaa), mutta täysin sen arvoista. Sinänsä hyvä tuuri, että oon näin loppuvuodesta sijaisena, koska mitään pakollista ei oikein ole enää opetettavana vaan saan vähän soveltaa itse mitä tehdään. Lapsistakin huomaa, että jouluväsymystä alkaa olla, joten on kivempi tehdä vähän vapaammin hommia.  Mahtavaa, että mulla on vielä ens viikko aikaa olla heidän kanssaan! :>


neule / Zoul,  paita / 2nd hand,  housut / Monki

Tänään kotiin tullessani mä yritin ottaa asukuvat, mutta ilmeisesti päädyinkin pelleilemään... :D No, pistetään perjantaifiiliksen piikkiin (tosin huomenna mulla on töitä joulujuhlien vuoksi). Mä puin tänään ekaa kertaa päälleni kirppikseltä ostamani leopardipaidan. Aamulla vihdoin koin ahaa-elämyksen paidan suhteen ja viimein keksi hyvän yhdistelmän! JEE! Tarvitsen tosin edelleen mustat farkut, mutta kai toi paitayhdistelmä toimi hyvin noiden Monkin pöksyjenkin kanssa.

Mä oon ollut tosi herkistynyt viime päivinä, kun oon vihdoin alkanut tajuamaan, että mun pikkumuruveljeni lähtee ensi tiistaina usemmaksi kuukaudeksi maailmalle. Olen hirveän iloinen hänen puolestaan, sillä J. pääsee toteuttamaan pitkäaikaisen unelmansa, mutta samalla nyyhkyttelen jo ikävää etukäteen. :'( ♥ Musta ja pikkuveljestäni (1,5 vuotta nuorempi) on tullut viime vuosina tosi läheisiä, joten ajatus siitä, etten voi niin helposti enää olla J:n kanssa ja ottaa yhteyttä häneen, tuntuu vaikealta. Mun pitää antaa varastoon kaikki halit ja pusut! :) ♥

Nyt siirryn Samin kainaloon hetkeksi ennen nukkumaanmenoa. Palaillaan, ihanat!


Namnam!

11. joulukuuta 2012


Ajattelin pitkästä aikaa vinkata teille pari reseptiä, jotka molemmat on testattu erittäin hyviksi. Suosittelen kokeilemaan molempia, jos tykkäät syödä maukasta ruokaa suhteellisen vähällä vaivalla. ;)


Jauhelihavokki
(resepti Yhteishyvän sivuilta klik!)

Tämä on varmaan tällä hetkellä meidän lempparein arkiruoka. Sen raaka-aineet ovat suht edullisia ja se valmistuu tosi nopeasti. Jauhelihawokkiin tarvitset: 

400g   jauhelihaa
1 rkl  seesamiöljyä
0,2    purjoa
2 rkl  raastettua inkivääriä
1      punainen paprika
200g   pakasteparsakaalia
(3 rkl hienonnetteju cashewpähkinöitä) 
1 rkl  soijaa
1 rkl  limetinmehua
       keitettyjä nuudeleita

1. Pilko purjo ja paprika sekä kuori ja raasta inkivääri. 
2. Sulata mikrossa tai pienessä vesitilkassa parsakaali ja valuta vesi pois. 
3. Paista (wok)pannulla jauheliha seesamiöljyssä. 
4. Lisää joukkoon purjo, paprika ja inkivääriraaste. Kypsennä pari minuuttia. 
5. Heitä parsakaalit (ja halutessasi pähkinät) pannulle. Paista seosta käännellen vielä muutama minuutti. 
6. Mausta lopuksi soijalla ja limetinmehulla. 
7. Tarjoile keitettyjen nuudeleiden kanssa. (Muista laittaa keitinvesi kiehumaan ihan ensimmäiseksi, jotta nuudelit valmistuvat about samaan aikaan kuin wokki!)



Lettutaikina
(resepti Valion sivuilta klik!)

Tällä ohjeella tuli tosi hyviä lettuja sekä maultaan että rakenteeltaan. Suosittelen siis tätäkin! Tällä reseptillä tulee neljälle "lettusuursyömärillä" sopivasti lettuja eli noin kolme paistinpannunpohjan kokoista per naama. Ja hei, nämä kannattaa ehdottomasti nauttia hillon ja vaniljajäätelön kanssa vielä hieman lämpiminä.


9 dl     maitoa
3        munaa
3 tl     sokeria
1 1/2 tl suolaa
5 dl     vehnäjauhoja

juoksevaa margariinia paistamiseen

1. Vatkaa maito ja munat kevyesti kulhossa.
2. Lisää joukkoon sokeri ja suola.
3. Lisää jauhot samalla vatkaten. Sekoita tasaiseksi.
4. Anna lettutaikinan turvota noin 20-30 min.
5. Paista lettuja pannulla juoksevassa margariinissa.

Enjoy! ;)

My Life in Pictures

10. joulukuuta 2012


1. Olin lauantaina pikkusiskoni kanssa jouluostoksilla. Lähtiessämme meiltä Helsinkiä päin, taivaalta satoi minilumipalloja.  

2. Käytiin syömässä herkullista ruokaa Kampin keskuksessa. Suosittelen lämpimästi siellä "ravintolamaailmassa" sijaitsevaa singaporelaista ravintolaa ja etenkin sen Japanilaiset nuudelit -ruoka-annosta. 

3. Näkymä Kolmen sepän patsaalta Aleksanterinkadulle päin on ihana!

4. Shoppailujen jälkeen mentiin meille, minne Sami oli hakenut Lily-murun ja pikkuveljenikin. Sami kokkasi herkullista ruokaa ja mä paistoin meille jälkkäriksi lettuja, joita syötiin vaniljajäätelön ja hillon kera. Lilykin sai puolikkaan letun kaikilla täytteillä. :P


1. Sunnuntaina mentiin mun äidin ja isin luokse viettämään aikaa. Äiti oli kattanut pöydän tosi kauniiksi. Ehkä mäkin vielä joskus osaan yhtä kivasti kattaa (ja pedata sängyn!).

2.  Äidin tekemää herkullista pastaa, johon tehtiin pesto lehtipersiljaa käyttäen. Lisänä oli paahdettua paprikaa ja pinjansiemeniä sekä mozzarellaa. Resepti oli muistaakseni Glorian Ruoka&Viini -lehdestä.

3. Jälkkäriksi äiti oli valmistanut banaani-kinuski-pähkinäkakkua kermavaahdon ja passionhedelmä-mangosorbetin kanssa. Oli kuulkaa herkullista!

4. Loppuillasta sain viekkuuni ihanan lämpimän ja tuhisevan kerän. ♥


1. Asuyksityiskohta eräältä päivältä

2. Tämä kuva on muistaakseni otettu ensimmäisten lumien sataessa maahan. Silloin mulla oli hyvä fiilis!

3. Tältä näytin eräänä päivänä odotellessani eskarilaisia saapuvaksi luokkaansa. 

4. Hihii, välillä mun hiukset on kaikkea muuta kuin lättänät! Tässä esimerkkiaineistoa eräältä "bad hair day:lta", jolloin oli pakko laittaa hiukset kiinni.


1. Naamakuva! Näyttää siltä, että mä katson telkkarista jotain tosi jännittävää...

2. Randomi hissikuva, jossa luultavasti esittelen kaapista kaivamaani tuubihuivia. 

3. Mä oon parin viime viikon aikana löytänyt uudestaan kaksi ihanaa herkkua, joiden olemassaolon olin jostain syystä unohtanut; (mulle aina ja ikuisesti Hannu ja Kerttu -keksit) Prinsessa-keksit ja karjalanpiirakat. 

4. Rakkauspakkaus mun silitettävänä ♥



1. Mä testailin mun superhienoa tonttulakkiani ennen viime keskiviikkoisia kaveripikkujouluja. Harmi vaan, että unohdin tuon kotiin. (Tonttulakki on ostettu talvella 2007 Pariisin Disneylandista. Tunnistatko kenen korvat lakissa on?)Tässä kuvassa muuten näkyy tämän postauksen (klik!) meikki.

2. Mä rakastan noita lyhtyjä/ulkotulia! Ne näyttää upealta pimeällä lumea vasten.

3. Aamuhetki aamuteen kera :)

4. Otin matkalla kummisetäni siunaustilaisuuteen kuvan Hietaniemen hautausmaalta. Jokin hautausmaissa on tosi kaunista...

Tyttöjen juttuja osa 2.

6. joulukuuta 2012


Eilen juhlittiin tosiaan pikkujouluja kaveriporukan kesken. Sain hyvän syyn kokeilla Wet n Wild -luomiväripaletin oikeaa puolta, joka mielestäni on omiaan juhlahetkiin. Täältä (klik!) näet ensimmäisen meikkikokeiluni.



Paletin oikean puolen luomivärit sisältävät kaikki kimalletta, joten niillä saa loihdittua säteilevän juhlameikin. Käytin kaikkia neljää väriä, joten silmämeikistä tuli tosi näyttävä. Täytyy taas todeta, että pigmenttiä löytyy tosi hyvin! Nyt huomasin muuten myös katsoa miltä silmämeikki illan päätteeksi näytti ja täytyy todeta, että olen tainnut löytää ensimmäisen luomivärin, joka pysyy paikallaan koko illan (pohjustuksena aina meikkivoide ja puuteri luomilla)! Mun luomet on sen verran rasvaiset(?), että luomivärillä on taipumus kerääntyä mun "luomiryppyihin", mutta eilen sain ilokseni todeta, että meikki näytti aivan samalta kuin meikatessani! JEE!


Näin teet silmämeikkini:

1. Tee tyypillinen meikkipohjasi. Levitä koko yläluomen alueelle meikkivoidetta ja päälle puuteria. 

2. Tee rajaukset yläluomellesi. Itse suosin silmän sisänurkasta levenevää, kissamaista rajausta.

3. Laita reilusti puuteria silmäluomiesi alle "jarruiksi", jotta saat poskille varisevat kiilteet ja luomivärit helposti huiskittua pois meikkisi valmiuduttua. 

4. Levitä paletin ylintä väriä (lukee: browbone) kulmaluulle.

5. Levitä paletin toisiksi ylintä väriä (lukee: eyelid) silmäluomelle.

6. Levitä paletin toiseksi alimmaista väriä (lukee: crease) 
luomivakoon. Häivytä väriä kauniisti etenkin ylöspäin.

7. Levitä paletin alimmaista luomiväriä yläluomelle ulkonurkkaan. Tee samalla luomivärillä rajaus pumpulipuikolla alaluomelle niin lähelle ripsien tyveä kuin mahdollista. Lopeta/Häivytä rajaus suurinpiirtein siihen kohtaan, josta iiriksesi alkaa.

8. Huiski puuterijarrut pois ja lisää ripsiväriä. Halutessasi voit vahvistaa rajauksiasi.


Voin siis edelleenkin suositella Wet n Wildin luomiväripalettia. Hinta–laatu-suhde on todellakin enemmän kuin kohdallaan ja uskon, että näillä väreillä aloittelijakin saa luotua kauniita silmämeikkejä.

P.S. Jostain syystä meikki (ja itseasiassa koko kuva) näyttää violetimmalta kuin se todellisuudessa oli. Kuvista saa kuitenkin hyvän käsityksen siitä, miten vahva silmämeikistäni tuli. :)

Purple

5. joulukuuta 2012


Hellurei! Täällä kirjoittelee yksi laiskamato, joka ei ole saanut tänään oikein mitään aikaiseksi... Huoh! On turhauttavaa odotella sähköpostia kandiin liittyen. En mä uskalla alkaa oikein mitään tekemäänkään nyt ennen sähköpostia, jotten tee turhaa työtä sen eteen. Ei siis auta muu kuin odotella... Mä niin inhoan tällaisia päiviä, jolloin ei saa mitään aikaiseksi.

Asiasta toiseen, en ole muuten tainnut vielä kertoakaan, että ensi viikolla alkaa mun pisin sijaisuuteni koskaan. Sekin tosin on vain joululoman alkuun asti, mutta kuitenkin! Fiilikset on hyvät ja odotan innolla sijaisuuden alkua. On kiva saada lisää kokemusta, mutta myös lisätienestit lämmittää mieltä. ;)

neule / Gina Tricot,  mekko / Primark,  sukkahousut / Lindex,  kengät / Vagabond

Mä katsoin eilen Muotitietoinen-ohjelman kaikki jo tulleet jaksot. Yhdessä jaksossa stailattiin iso neule hameen kanssa. Mulla tuli heti hirmuinen inspis kokeilla samantyyppistä asua itselläni, joten kaivelin kaapista suurinpiirtein samantyyppiset vaatekappaleet. Mä kuroin neuleen vyöllä vähän lyhyemmäksi, koska se näytti mun mielestäni paremmalta niin mun päälläni. Tykkäsin asusta kovasti, joten puen sen varmasti "ihmisten ilmoillekin" joku päivä. Mitäs te tykkäätte?

Nyt mä menen meikkailemaan, koska juhlitaan tänään kavereiden kanssa pikkujoulua. Toivottavasti muistan kaivaa kaapista maailman hienoimman tonttulakin juhliin... Mun täytyy muuten esitellä se teillekin! ;) Palaillaan taas!

2.12.2012

2. joulukuuta 2012


Ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille!

Täällä odotellaan jo joulua ja "tonttuillaan". Eilen oltiin viettämässä ensimmäisiä pikkujouluja mun perheeni luona. Isi teki tosi hyvää ruokaa meille ja tarjoili vielä talven ensimmäiset glögimukillisetkin ja piparit. Äiti oli sytyttänyt takan ja paljon kynttilöitä, joten mukava ja lämmin tunnelma oli koko talossa. Ostettiin Samin kanssa kaikille Ässä-arvat pikkujoululahjaksi. Neljästä arvasta kaksi voitti, joten aika hyvä tuuri oli! Voittomäärä tosin oli yhteensä vain 14€, mutta kyllä sillä summalla saa ostettua jo monta uutta arpaa. ;)

Mä sain äidiltä ja isiltä pikkujoululahjaksi alla olevissa kuvissa näkyvän kellon. Mulla ei rannekelloa olekaan ollut pitkään aikaan, joten oli tosi kiva yllätys! Kellokin oli oikein nappivalinta mulle. Mulla on niin rimpularanteet, että sirompi kello näyttäis vaan hölmöltä, eikä oikein olis mun tyylinenkään. Paksu, musta nahkaranneke ja ei niin perinteinen kellotaulu on just mun näköiset. Kiitos vielä rakkaat!

Tänään oltiin iltapäivällä Stockmannilla metsästämässä Samille untuvatakkia. Löydettiin yksi tosi kiva Selected Hommen takki, joka varmaan käydään tiistaina ostamassa, jos ei siihen mennessä parempaa löydy. Sami ei oo yhtään "römpsätyylinen", joten tollanen siisti untuva takki on just hyvä sille. Sen värikin sopii oikein hyvin Sampalle!







neule/ H&M, paita / Veromoda, kello / Axcent, farkut / Tiger of Sweden, laukku / Marc by Marc Jacobs, kengät / Dr. Martens

Takkishoppailujen jälkeen menin suoraan mummolle. Hengailtiin yhdessä ja juteltiin hauskoja juttuja. Mun tätini luki mummon kirjoittamasta päiväkirjasta kaikkia hauskoja letkautuksia, joita minä ja veljeni ollaan pieninä sanottu. Mä oon esimerkiksi muutaman vuoden ikäisenä leikkinyt koulua, jossa mun opettajani nimi oli Pluto Tamminen. Mä olen myös kahden tai kolmen ikäisenä miettinyt mm. sellaisia asioita, kun "Miksi vesi putoaa aina alaspäin?", "Isi, mitä elämä on?", "Isi, miten päät on kiinni?" ja "Mihin aurinko laskee?". Niin ja jos ette vielä tienneet, tuihupipuli on sitten ruohosipuli ja mettomella tarkoittaa leppäkerttua.

Kaikista hauskimpana juttuna mulla on jäänyt mieleen tämä: olin varmaan noin parivuotias, kun olin isin kanssa kylvyssä kalakuvioidussa puhallettavassa uima-altaassa meidän silloisessa kylpyhuoneessa. Oltiin isin kanssa kuulemma tutkittu altaan reunojen kalakuvioita ja juteltu niistä. No, mä olin sitten jossain vaiheessa osoittanut isin (No, mites tän nyt sanois...) "mestoja" ja kysynyt kirkkain silmin: "Isi, mikä kala toi on?!". Mä en nyt kuollaksenikaan muista mitä iskä vastas. Voi olla, että naurussa on ollut pidättelemistä... :D

Hihii! Näihin tunnelmiin ja juttuihin on hyvä lopettaa. Palaillaan taas pian, ihanaiset!