Kaksplus.fi

Weekend

30. syyskuuta 2012


Jos viime viikonloppu meni liian nopeassa hujauksessa ohi, olen tänä viikonloppuna rentoutunut ja "nollannut" edellisenkin edestä. Mun viikonloppuni alkoi jo perjantaina, joka oli vapaapäivä. Mä vähän siivoilin, kävin kaupoilla ja laittauduin iltaa varten.

Illalla vietettiin tyttöjeniltaa ihanien ystävieni kanssa. Aloitettiin iltaa M:n luona; syötiin, juotiin kultahippuskumppaa ja juteltiin. Iltaa jatkettiin The Tigeriin, jonne olin voittanut eräästä kilpailusta "vip-illan". Me päästiin ilmaiseksi sisään ja saatiin leffaliput Polttarittaret-elokuvaan. Lisäksi meille oli varattu koko illaksi loossi yläkerrasta ja pöytään kannettiin kaksi pulloa kuohuvaa. Ilta oli ihan mahtava! Mulla ei ole pitkään aikaan ollut yhtä hauskaa kuin perjantaina! (Onneksi oltiin The Tigerissa perjantaina, sillä viime yönä siellä oli ammuskeltu. :( )



Eilen mentiin kotikotiini viettämään rapujuhlia. Äiti ja isi olivat varanneet iiiiison kasan rapuja. Itse en niitä syönyt vaan keskityin lähinnä "purkamaan" niitä lahjoittaen lihat Sampalle tai isille. Muut söi rapuleipiä, mä söin broilerileipiä! ;)

Jälkkäriksi syötiin erilaisia vegaanimuffinsseja. Äiti oli ostanut ne kauppakeskus Forumissa sijaitsevasta Niia's Cupcakes -myyntipisteestä. Täytyy myöntää, että muffinssit olivat herkullisia! Makuina oli muistaakseni mansikka, appelsiini, mustikka, banaani-vanilja ja suklaa, joista mun ehdoton suosikkini oli (ylläripylläri) suklaa. Mulla oli pieniä ennakkoluuloja vegaanisuuden vuoksi, mutta loppujen lopuksi eroa "normaaleihin" muffinsseihin ei juurikaan huomannut.


Tänään mun suunnitelmissani on tehdä jotain hyvää ruokaa Sampan kanssa. Iltapäivällä meen käymään mummolla. Illalla täytyy valmistautua maanantaiseen sijaisuuteen (Kyllä, olen vähän pöhkö. Lupauduin sijaistamaan kesken opetusharjoittelun.) ja tehdä tuntisuunnitelma tiistaita varten. Tekemistä siis riittää! :) Palaillaan!  

Beauty

24. syyskuuta 2012


Mä lupasin Lontoon reissun jälkeen kertoa kokemuksiani kahdesta kosmetiikkatuotteesta, jotka ostin sieltä. Voin jo tässä vaiheessa paljastaa, että nämä tuotteet ovat tuliaislistalla, mikäli S:n matka Lontooseen toteutuu. ;)


Boots Botanics – Hydrating Day Cream All Bright

Tästä päivävoiteesta on tullut mun suosikkini! Se levittyy iholle tosi pehmeästi, kosteuttaa hyvin ja tekee ihosta superpehmeän. Parasta tässä voiteessa on kuitenkin se, että voide tuo tosi upean hehkun iholle, vaikka päälle laittaisi meikkivoiteenkin. Tuotteen hinta on muistaakseni neljän punnan kieppeillä, joten hinta–laatu-suhde on tosi hyvä. TYKKÄÄN!



Batiste – XXL Volume -kuivashampoo

Valitsin tämän putelin sen vuoksi, että mun hiukseni kaipaavat volyymia ja sitä tällä tuotteella todellakin saa! Tuote tuoksuu tosi hyvältä ja vaniljaiselta. Se puhdistaa hiukset hyvin ja kuten jo mainitsinkin, se todellakin tuo volyymia, joka pysyy vähintäänkin iltaan asti. Olen testannut useita kuivashampoita, enkä niillä ole saanut yhtä hyvää ja pysyvää tulosta. Tämän tuotteen tarkkaa hintaa en muista, mutta alle kymmenen puntaa se varmasti oli – hyvä hinta–laatu-suhde tässäkin siis! TYKKÄÄN!



Unohdin Lontoon ostospostauksen yhteydessä esitellä yllä olevan tuoksun, jonka ostin Heathrown taxfreesta. Kyseessä on siis Marc by Marc Jacobsin Dot-tuoksu. Mä rakastan tätä tuoksua! Olen suihkautellut tätä reissusta lähtien lähes joka aamu iholleni. Vaikka aamu olisi kuinka aikainen, tämän tuoksun suihkauttaminen piristää mua aina. Muutamana aamuna olen unohtanut suihkauttaa tätä ja olo on ollut jotenkin tosi alaston. Hyvältä tuoksuminen on musta ihanaa ja viimeistelee tavallaan päivän!

Nice to "see" you again!

20. syyskuuta 2012


Heippa taas!

Opetusharjoitteluni kiireet ovat vieneet viime aikoina kaiken energiani. Päiväni ovat menneet opettaessa, tunteja suunnitellessa ja niitä valmistellessa. Vaikka hommaa on ollut paljon, on kaikki vaiva ollut sen arvoista. Opettajan ammatti on niiiiiin mun juttuni! Huomenna on kaksi opetusviikkoa takana ja muistaakseni kolme on vielä edessä. Sitten alkaakin kandityön väkertäminen... Keksiskö joku mulle aiheen?! :D

Mutta joo, kuulumiseni tiivistettynä: olen innostunut, mutta väsynyt. Positiivinen seuraus aikaisista aamuherätyksistä on ollut se, uskokaa tai älkää, että mä olen paljon virkeämpi ja energisempi päivisin ja iltaisin. Enpä olisi uskonut!


Bikerliivi / Cheap Monday
Farkut / Tiger of Sweden
Neule / Oasis
Laukku / Marc by Marc Jacobs
Kengät / Vagabond


Asiasta kukkaruukkuun, tällaisessa asussa kävin äsken kaupassa. Veljeltäni käyttämättä jäänyt bikerliivi pääsi päälleni toista kertaa. Täytyy todeta, että se näyttää musta tosi kivalta tuon pehmeäpintaisen neuleen kanssa! Aion ehdottomasti pukea tämän asun toistekin päälleni.

Oli muuten ihana laittaa korotkin piiiiiitkästä aikaa jalkaan. Oli heti jotenkin paljon ryhdikkäämpi ja "näyttävämpi" olo.

Mitäs te tykkäätte asustani? Palaillaan!

P.S. Kuvaustaustassa on harmittavan paljon meneillään... :( Tämä asu olisi näyttänyt paljon paremmalta jotakin yksinkertaisempaa taustaa vasten, eikö? Olosuhteiden pakosta tausta on nyt tuollainen. Ensi kerralla toivottavasti pystytään ottamaan asukuvat kivempaa taustaa varten ja paremmassa valossa.

Hello!

11. syyskuuta 2012


Huh, miten nopeasti viime päivät ovat hurahtaneet! Aikaa on kulunut opetusharjoitteluni suunnittelemiseen, toteuttamiseen ja aivojeni nollaamiseen. Koska olen viettänyt päivät lähinnä tietokoneen ääressä istuen, olen illat karttanut tietokonetta hyvin kaukaa. Ehkä kohta mun tekee taas mieli "datailla", kun päiväni tulevat sisältämään enemmän opettamista kuin suunnittelemista. (Toivottavasti!)

Tänään takana on kolme parini kanssa suunniteltua ja toteutettua oppituntia – kaksi äidinkielen ja yksi musiikin tunti. Päällisin puolin mun fiilikseni on tosi hyvä. Ainoastaan musiikin opettamisen ajattelu/suunnittelu/toteuttaminen nostaa hikikarpalot otsalleni... Oppilasryhmä vaikuttaa haasteelliselta, mutta mikäs sen parempaa harjoittelussa! Haasteita pitää aina olla. ;)

Mun opetusharjoitteluni aikana joudun varmasti tekemään töitä itsekriittisyyteni suhteen. Vaadin itseltäni tosi paljon. Esimerkiksi tänään mulla oli vetovastuu äidinkielen tunnilla. Musta tuntui, että tunti meni ihan plörinäksi, eivätkä oppilaatkaan varmaan oppineet tai ymmärtäneet mitään, koska jouduin "säveltämään" tunnin kulun suhteen ja opetettavaa asiaa oli mielestäni vaikea lähestyä. Olin siis itse aika huonoilla fiiliksillä heti tunnin jälkeen, koska ruoskin itseäni liikaa opetuksen aikana. Sain kuitenkin suht positiivista yleispalautetta oppitunnista, joten kaikki itseni ruoskiminen oli loppujen lopuksi turhaa tai ainakin liioiteltua. Mähän olen harjoittelemassa opettamista, joten virheet, harha-askeleet ja haparoinnit ovat sallittuja, elleivät jopa toivottavia – niistähän oppii paljon!


Takki / 2nd hand
Tuubihuivi / Lindex
Kengät / Ellos


Bleiseri / River Island
Paita / Veromoda
Farkkushortsit / Cheap Monday

Nyt mä lopetan harkkahöpinät tältä illalta ja siirryn vähän pinnallisempiin juttuihin eli mun päivän asuuni. Musta on ihanaa, että opettajana voi pukeutua suht vapaamuotoisesti. En tykkäis joka päivä pukeutua bleisereihin ja housupukuihin tai vaikka johonkin työunivormuun! Yllä olevissa kuteissa mä siis hengailin tänään. Tykkäsin varsinkin tuosta yläosayhdistelmästä, koska siinä toistuu hauskasti samat sävyt, mutta ihan eri kuvioina. Ja btw, mä RAKASTAN tota pinkkiä takkia. ♥ Se keräsi kehuja tuntemattomalta jo heti ekana käyttöpäivänä, joten vissiin se on ihan käyttämisen arvoinen takki. ;)

Palaillaan mahdollisimman pian taas! Ihanaa, että olette siellä, vaikka postauksia tällä hetkellä tulee harvemmin. ♥

P.S. Mun hiukset oli muuten kasvaneet viimeisen kampaamokäynnin jälkeen ihan sikana! Niistä leikattiin lauantaina varmaan lähemmäs 10 cm pois. :O


Shopped!

5. syyskuuta 2012


Tänään sain aikaiseksi kuvata teille mun lauantain kirppisretken löydöt.

These are the things I bought from two different fleamarkets on Saturday.


Pinkki takki / Valtteri / 4€

Mä en ole ihan satavarma vielä tästä takista. Sen väri on tosi herkullinen, mutta se on malliltaan toooosi suuri ja laatikkomainen. Ehkä se sopisi joidenkin tosi tiukkojen housujen kanssa? Mun täytyy vielä testailla tuota ajan kanssa eri asuissa.

I love the bold pink colour of that jacket, but it might be too big and "boxy"... I'll have to try it on with a pair of really skinny jeans.


Paita / Valtteri / 2€

Tämä paita oli villikortti. Valtterissa ei oikein ole mahdollista sovittaa vaatteita, joten ostin riskillä tämän. En ole vielä oikein keksinyt asuja, joihin voisin tämän yhdistää... Löytyykö ideoita? Paita on malliltaan erittäin reilu ja laatikkomainen.

I didn't have a chance to try on this shirt but I still bought it. I still haven't figured out what to combine with it... Do you have any ideas? 

Neule on todellisuudessa musta. / In reality, the knit is black.
 Neuletakki / Valtteri / 4€

Tämänkin neuleen ostin sovittamatta ja tämäkin on malliltaan reilu. Vielä en ole testaillut tätä asuihini, mutta veikkaisin tämän sopivan muuten tiukan asun kanssa.

This sweater needs a pair of skinny jeans and a tight shirt. I still have to figure out which ones. ;)


Neulemekko / Kaivarin Kanuuna (Sonia Rykiel pour H&M) / 20€

Mun oli pakko saada tämä mekko, kun näin sen roikkumassa henkarissa. Vaikka hinta olikin aika kova kirppistuotteeksi, ostin mekon mielelläni, sillä se on erittäin hyväkuntoinen ja olin jo pitkään halunnut tätä mekkoa. Nyt se on minun, JEE! 

I had to buy this dress when I saw it, although the price was quite high. I had wanted this dress for a long time and now it's mine, YAY! 



Neule / Kaivarin Kanuuna / 12€

Tässä neuleessa oli vielä laput kiinni ostaessani sen. Hinta ei ollut paha upouudesta neuleesta, joka ilmeisesti on Onlyn mallikappale. Mä tykkään kauheasti tämän neuleen ja mun Tiger of Sweden farkkujen yhdistelmästä.

This knit had still its tags on. I think it's a sample piece, so I didn't mind paying 12€ for a brand new sweater. I love the combination of this knit and my Tiger of Sweden jeans.


Shirt / Kaivarin Kanuuna / 13€

Tämä paita on Objectin mallikappale eli tässäkin oli vielä laput kiinni. Se on materiaaliltaan ryhdikästä kolitsia, joten se on mukavan "rennon ryhdikäs". Noi pienet pallurat olkapäillä on metallisia pyöreitä niittejä.

This shirt is a sale sample from Object, so it still had its tags on. I gladly paid 13€ for it. :)

Head Exploding...

3. syyskuuta 2012


Huhhuh! Mun pää on ihan pyörällä harjoittelujutuista – mietittävää ja päätettävää on tosi paljon! Onneksi mulla on pari, koska yksin tää olis vielä raskaampaa. No, eiköhän kaikki tästä järjesty! Me päätettiin tehdä mahdollisimman tarkat suunnitelmat jo nyt, jotta opetuksen alkaessa suunnittelutyötä ei enää olisi niin paljon. Pitkää päivää pukkaa...

Mä en jaksa tänään höpistä hirveästi. Huomaatte varmaan jo tuosta yllä olevasta kappaleesta, että mun ajatukset ei oikein ole kasassa. Mulla on koko päivän ollut ihan järkyttävä päänsärky ja vaikka se nyt iltaa kohden on helpottanut, on vieläkin vähän pöpi olo. Joten jätän jutustelut parempaan kertaan ja esittelen mun päivän asuni.

Aika tyhmä kuva, mutta ei tällaisella naamalla tänään saiskaan parempaa! x) 
Sweater / 2nd hand
Jeans / Tiger of Sweden
Bag / Marc by Marc Jacobs
Shoes / Ellos
Scarf / Lindex

Tuo neule on muuten yksi viikonlopun ostoksista. Löysin sen Kaivarin Kanuunan myyntipöydässä, jossa oli paljon upouusia Veromodan ja Onlyn mallikappaleita. Tuokin on siis yksi mallikappaleista. Musta se tosi kiva ja rento. Ainoa vaan, etten tykkää tuosta tekstistä... Mutta sen fontti/printti on kiva!

Nyt mä alan hommiin. Pitäisi suunnitella vähän äidinkielen tunteja ja muutenkin kurkkia opetussuunnitelmaa sun muuta. Oli pakko jättää hommat näin myöhäiseksi, koska pää ei kestänyt aiemmin muuta kuin nukkumista. :/ Palaillaan! 

Today I've suffered from a serious headache... Not the best day to have headache when you need to plan a lot of lessons. Thank God for my partner! Without her my practicum would really suck...

I don't have time to chat now because I need to start to work now. I just came to show you my outfit. The sweater that I'm wearing is one of the things I bought from the fleamarket on Saturday. I love it! The only thing that bothers me is the text on it... I do like the font but the "message" on it is quite dull.

Laters! 

Friday's Outfit

1. syyskuuta 2012


Huomaamattani on tullut pidettyä vähän blogitaukoa... Mä oon ollut tosi väsynyt viime päivinä. Mun mieltäni ovat painaneet eräät huonot uutiset ja ensi viikolla alkava opetusharjoittelu. Varmaankin näistä syistä mun yöuneni ovat jääneet tosi lyhyiksi.

Torstaina oli tosiaan infotilaisuus maanantaina starttaavaa kuuden viikon opetusharjoittelua koskien. Tutustuttiin mun parini kanssa opettajaan, jonka luokalle suunnitellaan ja toteutetaan 60 oppituntia. Pitkän päivän jälkeen mun pääni oli ihan pyörällä. Päällimmäisenä ajatus ehkä siitä, että miten MÄ muka osaan tehdä kaiken sen, mistä puhuttiin. Mä olen tosi perfektionisti ja vaadin itseltäni tosi paljon ja siksi otankin helposti paineita kaikista mahdollisista mun "suoriutumista" koskevista asioista. Tällä hetkellä eniten epäilyttää oma pedagoginen osaamiseni... Lähinnä se, että onko se riittävää. Toisaalta, en usko kenenkään (muun) odottavan mun olevan täydellinen opettaja vasta kolmen vuoden opiskelun jälkeen. :P Harjoittelemaanhan sitä ollaan menossa! Mun pitäisi vain saada omaan päähäni taottua se, että kyse on vasta HARJOITTELUSTA.

Muun kuin nukkumisen lisäksi, mä olen siivoillut ja hengaillut pikkusiskoni kanssa, joka tuli perjantaina meille yöksi. Katsottiin leffaa, herkuteltiin ja tänään aamulla herättiin kirppiksiä kiertelemään. Tehtiin molemmat paljon kivoja löytöjä. Mä esittelen omat löytöni huomenna tai ylihuomenna.



Sweater / H&M
T-shirt / Gina Tricot
Shorts / Cheap Monday
Shoes / Ellos
Bag / Tiger of Sweden


Alla olevan kuvan mukaisessa asussa hengailin perjantaina. Kuva on vähän mössöinen ja valoitukseltaan pyllyllään, koska otettiin se pimeällä, mutta oleellinen siitä tulee selville kuitenkin. Halusin päälleni jotain rentoa ja "kiristämätöntä", joten kaivoin kaapista tuon ihanan "röhnöneuleen" esiin. Se on niin lämmin, että käy viileällä ilmalla takista. Siihen on ihana kääriytyä. <3

Miten on muuten mahdollista, että mä missasin kokonaan True Bloodin viidennen tuotantokauden?! No, onneksi missasin, koska nyt voi vaikka putkeen katsoa kaikki 12 jaksoa! Ja sitähän me muuten parhaillaan tehdään... ;) Palaillaan!

I've been so tired for the past two days that I've had no energy to blog. My upcoming practicum and some bad news I heard have kept me awake...  I hope that my sleep gets better or else I don't have the strength to plan 60 lessons for 4th graders.

For the past days I've slept a lot, cleaned our apartment and spent some time with my sister. On Friday, she came over for a sleepover. We watched a movie and ate well. Today morning we went to do some shopping at two fleamarkets. We both found many nice things. I'm going to do a blogpost about my findings soon. 

In the picture you can see what I wore on Friday. The picture is quite "mushy" since it was dark when we took it. I definately wanted to wear that sweater! It's very warm, so it's perfect for cold autumn days. Love it! <3

Btw, why didn't anyone tell me that the season five of True Blood has aired already?! I'm quite happy though that I missed the news because now I have 12 episodes to watch. ;) Laters!