Kaksplus.fi

Tältä näytin eilen

27. heinäkuuta 2012


Tulin nyt pitämään pienen lukutauon ennen autismin pariin siirtymistä. Toistaiseksi on vielä ihan hyvät fiilikset lukea, mutta koko ajan lisääntyy harmi siitä, että joutuu kökkimään sisällä lukemassa. Voishan sitä mennä puistoonkin lukemaan, mutta se edellyttäisi vähän parempaa keskittymiskykyä.

Alla on eilisen asukuvat. Hengailin kotivaatteissa lähinnä, mutta sain hyvän tilaisuuden pukea "parempaa" päälle, kun lähdettiin syömään thaikkuravintolaan. Päälle pääsi ekaa kertaa tänä kesänä tuo kukkamekko. Sen helma on ehkä mun makuun hieman liian lyhyt, joten laitoin trikooshortsit alle oman mielenrauhani vuoksi. Ja joo, kuten kuvista näkyy, olen kasvanut kiinni hattuihin. Haluan niitä lisääää! PALJON! MONTA HATTUA, JOO!


Hattu / H&M
Farkkutakki / KappAhl
Mekko / H&M
Ballerinat / Vagabond
Laukku / Marc by Marc Jacobs


Kohta aletaan miettiä, että mitäs sitä tänään syötäisiin. Luultavasti päädytään (taas) johonkin noutoruokaan, koska kumpikaan meistä ei jaksa edes miettiä kaupassa käymistä ja ruoan valmistamista...


Eipä mulla muuta. Palaillaan! :)

P.S. Saitte tänään kaksi kovin samannäköistä asukuvaa, koska en osannut päättää kumpi on kivempi. Sorgen! :)

4 kommenttia :