Kaksplus.fi

Jejee, uusi parveke!

16. heinäkuuta 2012


Mainitsinkin jo alkuviikosta, että laitettiin meidän parveke uuteen kuosiin. Reilu kolme vuotta sitten ostaessamme asuntomme, ostimme samalla edellisten asukkaiden kaikki parvekekalusteet. Ne tuntuivat kivoilta ehkä ensimmäisen vuoden, mutta pikkuhiljaa tapahtui muutos, eivätkä ne enää tuntuneet meiltä.  Päätettiin tänä kesänä laittaa parvekkeemme meidän  näköiseksi.

Vanhasta järjestyksestä mulla ei valitettavasti ole kuvaa (Oli niin kiire saada uusi tilalle!), mutta yritän kuvailla sen mahdollisimman hyvin. Aiemmin meillä oli tuon sohvan paikalla iso tummapuinen arkku, joka oli tosi sitova elementti; se ei nimittäin sopinut minnekään muualle kuin tuohon kohtaan. Sohva oli tuon pöydän ja tuolin kohdalla ikkunan alla. Kaksi tuollaista polyrottinkituolia olivat suurinpiirtein tuossa kohtaa, mistä tuo eka kuva on otettu. 

Oviaukko jää oikealle, minä seison vasemmassa takanurkassa takanani iso kukkaruukku.
Kaikki lähti siitä, että mä kaipasin pientä pöytää parvekkeelle, jotta siellä voisi sujuvammin ruokailla ja, jotta parvekkeesta tulisi monikäyttöisempi. Aloitettiin uuden järjestyksen suunnittelu siis tulevasta pöydästä ja sen paikasta. Tiedettiin heti alkuun, että iso puuarkku lähtisi heti ensimmäiseksi parvekkeeltamme. Kannettiin arkku pois vanhemmilleni säilytykseen ja siirrettiin sohva sen paikalle.  Ostettiin Iskusta tuo pyöreä pöytä, joka on just passelin kokoinen meidän parvekkeelle.

Kun mä haaveilin pienestä pöydästä, Sami haaveili Fatboysta. Sellainen oli siis myös saatava meidän parvekkeelle. Ostettiin Vepsäläisen päämyymälästä upea kuosinen Fatboy. Se maksoi 210€, joka oli erittäin edullinen hinta Fatboysta ja upeasta irtopäällisestä (normaalisti ne olisivat yhteensä noin 400€).  Uuden järjestyksen myötä luontevin paikka "lihavalle pojallemme" oli vastapäätä oviaukkoa. Siinä on tilaa lötkötellä ihan miten itse tahtoo! Lisäksi, sen ihana kuosi näkyy tänne sisälle asti. ;)

Oviaukolta vähän vinosti otettu kuva
Nyt oltiin siis siinä tilanteessa, että iso puuarkku oli viety pois, sohva oli vaihtanut paikkaa ja pöytä ja Fatboy oli ostettu parvekkeelle ja asetettu niille sopiville paikoille. Lisäksi, parvekkeellamme oli vielä kaksi polyrottinkituolia. Toiselle löytyi paikka pöydän äärestä, toinen vietiin Samin vanhemmille säilöön. Kuvassa näkyvä, sohvan vasemmalla puolella oleva kukkaruukku jäi paikalleen. Sen edessä kököttävä mansikkaistutus löysi paikkansa lattialta mahdollisimman aurinkoisesta paikasta. Aikaisemmin se oli ollut arkun päällä. Parvekkeen vasempaan takanurkkaan jäi isoin kukkaruukkumme, joka ei näissä kuvissa näy lainkaan.


Ollaan molemmat tosi tyytyväisiä meidän uuteen parvekkeeseemme! Nyt se on kaikinpuolin meidän näköisemme; se on värikäs, kodikas ja erittäin mukavia istumapaikkoja tarjoava. Ennen kaikkea, se on toimiva! Ja hei, nyt siellä voi syödä, JEE!


14 kommenttia :

  1. Ihana! Tuolla viihtyy! :) Itsellä parveke jäänyt aina vähän tois sijaiseksi sisustettavaksi, pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni, kiitos inspiraatiosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit ja inspiroidut! Me todellakin viihdytään tuolla parvekkeella! :)

      Poista
  2. Oi kun näyttää kotoisalta! Tollasella parvekkeella kelpaa ollakin. Meidän parveke on täyttänyt lähinnä tilapäisen pyörävaraston virkaa... Pitäisi varmaan alkaa harkita joskus noiden kalusteiden hankkimista, kun kumminkin pari vuotta ollaan jo asuttu samassa kämpässä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen ehdottomasti satsaamista parvekkeeseen! On ihanaa, kun pystyy syömään aamupalan siellä. :)

      Poista
  3. Näyttääpä ihanalta! Ja toi lihava poika on niin hieno :)

    VastaaPoista
  4. Kivan kokoinen ja näköinen partsi. Pistäisin heti pötkölleni tuohon hauskaan Fatboyhin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha! Se tosiaan taitaa olla paras paikka meidän parvekkeella. ;)

      Poista
  5. Tosi viihtyisän ja mukavan näköinen parveke! Tuolla kelpaa herkutella :) Rakastuin tohon teidän Fatboyhin, en oo koskaan aiemmin osannut edes haaveilla moisesta, mutta nyt määkin haluan tollasen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Annika! Fatboy on tosi ihana! Suosittelen. ;)

      Poista
  6. Pirteä parveke ja ihanat kukat!
    Mä oon tänä kesänä eka kertaa innostunut parvekkeen laittamisesta. Ennen kun poltin, parveke oli sellanen tupakkapaikka johon ei mitään viitsinyt laittaa. Nyt siitä on tulossa kovaa vauhtia kiva oleskelupaikka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana kuulla, että olet innostunut parvekkeen laittamisesta! Siellä on niin ihana istuskella ja rentoutua. :)

      Poista
  7. Vastaukset
    1. Niin on! Me rakastuttiin siihen ihan täysin.

      Poista