Kaksplus.fi

My Life Part 2

12. joulukuuta 2011

Kirjoitin tämän postauksen muutama viikko sitten elämästäni tähän saakka. Nyt ajattelin jatkaa haaveilemalla tulevaisuudestani ja kertomalla suunnitelmiani.

Opiskelut

Ensi lukuvuonna (2012-2013) tarkoituksena on kirjoittaa kandityö ja näin ollen valmistua kasvatustieteen kandidaatiksi. Tästä jatkan opiskeluja kahden vuoden ajan, jolloin noin kolmen vuoden päästä valmistun kasvatustieteen maisteriksi ja saan (VIHDOIN!) luokanopettajan pätevyyden.


Valmistumiseni jälkeen

Odotan kamalasti sitä aikaa, kun vihdoin valmistun luokanopettajaksi ja pääsen toteuttamaan unelmaani eli opettamaan ihan omaa luokkaani. Tiedän, että ensimmäiset vuodet opettajana tulevat olemaan rankkoja, mutta silti odotan tulevan ammattini harjoittamista kuin kuuta nousevaa!

Ajatus omista oppilaistani saa suupieleni väkisinkin hymyilemään. Toivon, että tulevaisuudessa pystyn tarjoamaan oppilailleni monipuolista, motivoivaa ja laadukasta opetusta. Toivon myös, että pystyn olemaan  heille turvallinen aikuinen, johon he tarvittaessa voivat luottaa. Tiedostan vastuuni tulevaisuuden kasvattajana ja taidan olla hullu, koska odotan sitä vastuuta niin paljon!


Elämä ja parisuhde

Luulenpa, että haaveeni heti valmistumisen jälkeen luokanopettajan työhön pääsemisestä saattavat viivästyä, koska olemme poikaystäväni (eli avomieheni - kuulostaa oudolta edelleen) kanssa suunnitelleet muuttoa Pariisiin. Ajankohdaksi olimme siis ajatelleet heti valmistumiseni jälkeistä aikaa. Tällä hetkellä en tiedä, mitä Pariisissa tulisin tekemään työkseni (siellä ei taida olla suomalaista koulua), mutta onneksi on aikaa miettiä vielä.

Haaveilen myös siitä, että lähitulevaisuudessa saan ensimmäisen sormuksen vasempaan nimettömääni ja pian tämän jälkeen saan pukeutua valkoisiin ja toisen sormuksen siihen ensimmäisen päälle. Sormusten pujottaja on tietenkin S. ;)

Minusta on outoa, että vaikken ole ollut varma tulevaisuuden ammatistani kuin vasta viime vuosina, olen jo pari vuotiaasta asti tiennyt haluavani olla äiti. Sanon aina ystävillenikin, että minulla on ikuinen vauvakuume. Äitiys on veressäni ja esimerkiksi suuri hoivaviettini ja empaattinen luonteeni ovat merkkejä siitä. Haaveilen siis olevani jonakin päivänä vähintäänkin kahden lapsen äiti.


Toivon, että tulevaisuudessani elämäni ja parisuhteeni tulevat olemaan onnellisia. Vastoinkäymiset kuuluvat jokaisen elämään. Siksi toivonkin, että minulla tulee olemaan tulevaisuudessa vahva tukiverkko ja, että pystyn tukemaan läheisiäni heidän vaikeina hetkinä ja toisaalta iloita heidän kanssaan onnenhetkinä.

P.S. Kuvat wehearit.com

4 kommenttia :

  1. tosi ihana postaus! tsemppiä tulevaan!

    VastaaPoista
  2. ku luin tätä postausta ni tuntu ku oisin lukenu mun omia ajatuksia ! (: mullakin on ikuinen vauvakuume ja pari omaa lasta ois ihana juttu (siis sitten myöhemmin). Ja haluaisin kanssa opettajaksi (:

    ihana postaus ! ♥

    VastaaPoista
  3. Oi, kiva kuulla! :) Toivottavasti saavutat kaiken sen, mitä haluat.

    VastaaPoista