Kaksplus.fi

My Life Part 1

30. marraskuuta 2011

Sain ehdotuksen/toiveen, että kertoisin siitä, millainen olen ennen blogiani ollut. Tässä nyt ensimmäinen osa elämästäni. Ajattelin sijoittaa "elämäntarinani" koulumaailmaan, koska (ylläripylläri) se on minulle tärkeä ja läheinen asia.

Taustatietoa
Olen syntynyt vuonna 1988, joten olen nyt 23 -vuotias. Minulla on pari vuotta nuorempi pikkuveli ja kahdeksan vuotta nuorempi pikkusisko - olen siis vanhin lapsi perheessämme. Minulla on maailman parhaimmat ja ihanimmat äiti ja iskä (PUS!) . Perheeseemme kuuluu myös ihana ja vallaton vehnäterrieri Lily.

"Elämäntarinani"
Äitini ja iskäni ovat kuvailleet, että lapsena olin rauhallinen, kiltti, hyväntahtoinen ja aina iloinen. Olen kuulemma pari vuotiaana hoitanut tuoretta pikkuveljeäni hyvin rakastavasti ja "äitimäisesti". Pikkusiskoni syntyessä, sovimme äidin kanssa jopa vuorot muun muassa sille, kumpi saa valita vauvalle vaatteet tai vaihtaa vaipat. :)

Alakouluaika oli musta ihanaa - oli mahtavaa oppia joka päivä uutta! Minulla oli koko alakouluajan paljon kavereita, joiden kanssa tykkäsin leikkiä ja olla ulkona lähes joka päivä. Mitään pysyvää harrastusta minulla ei koskaan ole ollut (pistän sen herkän "kyllästymisasteeni" piikkin), mutta kokeilin paljon eri lajeja, kuten: yleisurheilua, tanssia, kilpapyöräilyä, pesäpalloa ja uintia. Eniten mieleeni olivat yleisurheilu ja tanssi niiden muuttuvien ohjelmien vuoksi.

Yläkouluaika ei ole jättänyt erityisen hyviä muistoja. Seiskaluokka sujui hyvin, sain uusia kavereita ja tykkäsin opiskelusta. Kahdeksannella luokalla kouluinto lähti laskuun alkaneen koulukiusauksen vuoksi. Vaikkei kiusausta (muistaakseni) kovin kauaa jatkunut, vaikutti se kouluviihtyvyyteeni koko yläkoulun loppuajan.

Rippileiriltä on jäänyt tosi hyvät muistot. Meillä oli hyvä porukka ja ihanat ohjaajat. Sain monta uutta tuttavaa sieltä. Oli mukavaa leikkiä kivoja leikkejä ja käydä uimassa viereisessä järvessä. Illat vietettiin rannalla nuotion ääressä lauleskellen. Voi sitä aikaa! :')

Yhdeksännellä luokalla odotin kovasti lukioon siirtymistä. Muistan, että etenkin kielien numerot laskivat ja sen myötä usko omaan osaamiseni niiden suhteen myös. Valtakunnallisten kokeiden tulosten tultua, sain uutta itseluottamusta hyvien numeroiden myötä ja siirryin hyvillä mielin lukioon.

2006
Lukiossa oli ihanaa - ympärillä oli paljon uusia ihmisiä, joista kaikki olivat sellaisia, jotka oikeasti halusivat opiskella - meininki muuttui samantien kypsemmäksi. Lempiaineitani lukiossa olivat ranska (maailman paras ope!), ruotsi ja äidinkieli. Nautin lukiossa opiskelusta todella paljon - ehkä opettajatkin huomasivat sen, sillä sain joka vuosi stipendin. Kaikista parhaiten on mieleeni jäänyt se, kun luokkatasollamme jokainen oppilas sai antaa äänen sellaiselle oppilaalle, joka oli "kaikkien kaveri" ja, josta tykättiin. Sain äidinkielenopeltani myöhemmin kuulla, että sain yhtä paljon pisteitä kuin se, jolle "kaikkien kaveri" -stipendi myöhemmin myönnettiin. Opettajat yhdessä päättivät antaa sen "kilpakumppanilleni", koska minulle oli tulossa jo toinen stipendi. Voin kertoa, että oli kuitenkin ihana kuulla olevansa niin pidetty - en olisi itse arvannut saavani niin paljon ääniä.

Lukion tokalla oli mukavaa tanssia Wanhat tanssit. Äitini ompeli minulle toiveideni mukaisen puvun, joka päällä oli ihana pyörähdellä tanssilattialla kavaljeerini kanssa. Wanhojen tanssien päivä oli oikea prinsessapäivä - sain muun muassa ensimmäistä kertaa kokea, miltä tuntuu nukkua niin, ettei vaan pilaa hienoa kampaustaan. :D

Ainoa ylioppilaskuvani, jonka löysin koneeltani. Tämän olen ottanut mummollani
kehyksissä olevasta valokuvasta (siksi tuo valkeavalotäplä).

Kirjoitin ylioppilaaksi keväällä 2007. Muistaakseni kirjoitin lyhyen ruotsin (arvosana E), pitkän ranskan (arvosana M), äidinkieli (arvosana M ), biologian (arvosana C) ja lyhyen matematiikan (arvosana C). Päättötodistukseni keskiarvo oli noin 8.5. Sain kevätjuhlassa myös 200 euron stipendin, jonka syytä en vieläkään tiedä! :) Olisi ollut hauska tietää syy, sillä kuten huomaatte, en mitenkään erityisen huippuhyvä koulussa tai ylioppilaskirjoituksissa ollut, joten koulumenestyksen perusteella sitä tuskin on minulle suotu.

Pariisissa 2007 
Abivuonna minulla ei ollut mitään hajua siitä, mihin jatkaisin seuraavaksi. Äitini suositteli, että hakisin opiskelemaan kasvatustiedettä, joten ostin paremman puutteessa pääsykirjat sille linjalle. Nooo, koska olen hyvin motivaatio-/inspiraatiopohjalta toimiva ihminen, jaksoin lukea pääsykoekirjoista ehkä noin 20 sivua. Koska "yllättäen" en opiskelemaan alkanutkaan, tein töitä muistaakseni ensin ruokakaupan kassana, sitten kirjakaupassa.

Irvistän 2008
Seuraavana keväänä ostin pääsykirjat logopedian linjalle (yliopistossa opiskeltava aina, josta valmistuu puheterapeutiksi), koska luulin sen olevan juttuni. Noooo, ei se ollutkaan - sain ehkä 80 sivua pääsykoemateriaalia luettua. Jatkoin kirjakaupassa työskentelyä. Eräänä päivänä alakoulun opettajani tuli asiakkaakseni. Hänen ansiostaan minä nyt opiskelen luokanopettajaksi; hän nimittäin muistutti minua siitä, miten olen aina rakastanut koulua ja sai ajatukseni suuntautumaan luokanopettajan ammattia kohti. Lopetin kirjakaupassa työt ja hakeuduin koulunkäyntiavustajaksi.

2009 tammikuussa Hollannissa
Koulunkäyntiavustajan työn myötä ajatukseni luokanopettajaksi opiskelemisesta vahvistuivat ja varmistuivat, joten hain ensimmäisen kerran opiskelemaan keväällä 2009. En kuitenkaan saanut sinä vuonna opiskelupaikkaa, joten hain seuraavana keväänä uudestaan. Sinä keväänä kova työ tuotti tulosta ja sain opiskelupaikan.

Vuosi 2008 on erityisen merkityksellinen minulle siksi, että tutustuin uudelleen nykyiseen poikaystävääni (pitäisi varmaan sanoa avomieheeni, mutta se kuulostaa liian aikuiselta :D). Seurustelimme vuoden, kunnes vuonna 2009 ostimme yhteisen kotimme ja muutimme molemmat pois kotikotoa. Musta on maailman parasta se, että saan odottaa juuri tuota miestä kotiin töistä ja mennä nukkumaan hänen viereensä. Mun S. on paras! <3

Kaiken itsestäni kertomani voisin summata niin, että luonteeltani en usko muuttuneeni kovinkaan paljon tähän astisen elämäni aikana. Olen edelleen useimmiten iloinen, hyväntahtoinen, auttavainen ja rauhallinen. Aikuisiän myötä olen kylläkin löytänyt itsestäni aikamoisen stressaajan. Olen edelleen isin, äitin ja mummon tyttö - perhe on mulle tärkeintä ja rakkainta ja näin tulee aina olemaan. Musta on edelleen ihanaa olla isosisko - varsinkin, kun mulla on maailman mahtavimmat pikkuveli ja -sisko. Antaisin mitä vaan, että mun rakkaillani olisi hyvä olla.

Tulipas herkkä loppu. :') Jos jokin asia jäi vielä mietityttämään, saa kysyä! Jaksoiko tätä muuten kukaan lukea loppuun!? :D

9 kommenttia :

  1. ihana tämä postaus ! (: jaksoi todellakin lukea.

    VastaaPoista
  2. Kiva, emppu ja Laura! Mua jännitti kamalasti julkaista tää! Kiva kuulla, etten turhaan käyttänyt melkein kahta tuntia tämän kirjoittamiseen. :)

    VastaaPoista
  3. mäkin jaksoin lukea loppuun! Sä edelleen kirjotat aivan mielettömän kivasti ja sitä on niin mukava lukea :D säkin oot maailman ihanin isosisko! <33

    VastaaPoista
  4. Hei! Löysin tänään ekaa kertaa sun blogin ja kiva, että oli tällainen postaus menneisyydestäsi. Tosi hyvin kirjoitettu ja loppu oli ihan oikeasti varsin ihana. Minusta saat tästä eteenpäin kyllä vakkarilukijan:]!

    VastaaPoista
  5. Oi, ihana kuulla, Jutta! Tervetuloa seuraamaan. :)

    VastaaPoista
  6. Ihana postaus varsinkin näin uudelle tulokkaalle! En edes enää muista kuinka päädyin blogiisi, mutta täytyy alkaa seuraamaan! :)

    VastaaPoista
  7. Kiva kuulla, että tykkäsit! :) Tervetuloa seurailemaan! :>

    VastaaPoista