Kaksplus.fi

Itchy!

21. syyskuuta 2011

Tänään tuli taas aihetta lääkärikäynnille. Mulla on pidemmän aikaa jo kutissut erityisesti kaula. Eilen huomasin kaulan alueella pari pientä punaista läiskää. Huomasin myös, että koko kroppani oli täynnä pienen pieniä punaisia pisteitä. Nooo, aamulla herätessäni ihottuma oli pahentunut huomattavasti. Lähetin äidilleni valokuvan rinnastani, joka käski käymään lääkärissä. Hyvä, että kävin!

Läiskäisyyttä kasvoilla ja kaulassa
Lääkärini ilme oli aikamoinen otettuani huivini pois kaulalta. Hän alkoi heti kysellä huolestuneena mm. tuhkarokkorokotteesta. Kerroin syöneeni juuri antibioottikuurin, johon lääkäri heti totesi ihottuman olevan luultavasti allerginen reaktio penisilliinille.

Hartiat ja selkä
Jotta ihottuma/läiskäisyys saataisiin hallintaan (ja sairaalakäynti vältettyä), sain kortisonipiikin heti, kuukauden kuurin allergialääkettä ja kahden viikon kuurin kortisonia. Lääkärini käski myös hakeutua heti hoitoon, jos hengitysoireita alkaisi ilmaantua lääkkeistä huolimatta.

Rinta aamupäivällä
Nyt iltaa kohden huomaan, että kaulani punoitus on jo hieman laskenut - edelleen tosiaan kutisee ja kihelmöi yhtä paljon! Toivotaan, että huomen aamuna näyttäisi ja tuntuisi vieläkin paremmalta.

Mitä tästä opimme, kuuntele äitiä ja välttele penisilliiniä (ainakin minun kohdallani).

4 kommenttia :

  1. mulla tulee ihan samanalainen reaktio penisilliinistä! :-(
    toivottavasti lääkkeet tehoo nopsaan, tiiän miten inhottavaa toi on..

    VastaaPoista
  2. Toivotaan! Inhottava kutina ja polte rinnassa koko ajan. :(

    VastaaPoista
  3. Mulla oli tuollainen hyvinkin samannäköinen, jonka apteekkitäti arveli tulleen pakkasilmasta.. Itekseen lähti se, bepanthenin avustuksella. Liekö sitten ollut kuitenkin eri, vaikka samalta näyttikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, en osaa sanoa. Tuo mun vaati kortisoni- ja allergiakuurin lähteäkseen, koska oli niin voimakas allergiareaktio. Olikohan sulla sitten kuivuudesta aiheutunutta, koska se lähti Bepsulla pois?

      Poista