Kaksplus.fi

Iso asia minulle

1. syyskuuta 2011

Huhhuh, nyt oon taas kotona. Enhän mä mitään esseitä ehtinyt tänään kirjoittelemaan... Heräsin vasta klo 12 aikaan, jonka jälkeen meikkailin ja puin, kävin ruokakaupassa ja tein ruokaa. Sitten mun olikin lähdettävä jo lastenhoitokeikalle, josta nyt hetki sitten kotiuduin.

Mutta, syy miksi kirjoitan teille on se, että mun kynnet on kasvaneet! Mulla on AINA ollut paperiset kynnet, jotka katkeaa heti, jos kynteen on tullut millikin valkoista. Lisäksi kynnet ovat olleet liuskottuvat. Kattokaapa niitä nyt!

Wuhuu!

Voin käsi sydämellä vannoa, ettei mun kynnet ole KOSKAAN olleet näin pitkät. Mä olen ihan fiiliksissä nyt viikon ollut! Ihanaa!

Arvatkaapa, mikä on ollut mun kynsien yhtäkkiseen kasvuun ja vahventumiseen vaikuttava asia? Tämä purnukka (tai no ehkä sen sisältö ennemminkin!):



Olen heinäkuun alusta lähtien syönyt näitä purkin ohjeen mukaan (eli kolme tablettia kerran päivässä) ja nyt näen selkeitä tuloksia. Kokeilkaa ihmeessä, jos teillä on kynsiongelmia! Itse ostin tabletit luontaistuotekaupasta (300 tablettia maksaa noin 7 euroa).

Nyt katson BB:tä ja odottelen poikaystävääni (avopuoliso kuulostaa reilun kahden vuoden yhdessä asumisen jälkeen vieläkin oudolta :D) kotiin. Raukka on ollut töissä yli 14 tuntia jo...

4 kommenttia :

  1. ensimmäistä kertaa lueskelin sun blogia. kiva törmätä soulmateen, jonka mielestä myös sana avopuoliso töksähtää korvaan. ootas sitten kun se kihlattu tai tuleva aviomies. yyyyyrh.

    VastaaPoista
  2. I know :D Haha! Kiva, kun eksyit tänne :>

    VastaaPoista
  3. Täytyypä käydä ostamassa nuita jos kerran toimivat! Toista vuotta hiuksia jo kasvattelen ja kaikki keinot otettava käyttöön :D

    Tervetuloa tutustumaan blogiini:

    http://todellajossain.blogspot.com/

    VastaaPoista
  4. Kannattaa ehdottomasti kokeilla! :)

    VastaaPoista