Kaksplus.fi

MENOVINKKI: Blogikirppis & pienet shoppailut @ Espoo

9. kesäkuuta 2017

Tulevana sunnuntaina (11.6.) järjestetään viehättävässä Kauppa&Galleria Tallissa Blogikirppis & pienet shoppailut -tapahtuma, johon minä pääsen myös tällä kertaa osallistumaan! Jejee! Minut löytää siis myyntipöydän takaa juhlatilan parvelta. Myytäväksi tuon Pärskyn pieneksi jääneitä vaatteita, naisten ja miesten vaatteita, sisustustavaroita sekä muuta tilpehööriä. Tervetuloa moikkaamaan ja tekemään löytöjä!

Bloggarimyyjien lisäksi löytyy Vauvatalo Johannan ja kotimaisten suunnittelijoiden myyntipöytiä. Alla olevaan kuvaan on lueteltuna kaikki tapahtumaan osallistuvat tahot. Tule bongaamaan hyviä tarjouksia ja tekemään löytöjä! :) Kauppa&Galleria Tallin kahvila ja puoti palvelevat myös tapahtuman ajan.

   PÄRSKYN VAATTEITA KOOSSA 50-68cm   
     VAATTEITA NAISILLE JA MIEHILLE   
      SISUSTUSJUTTUJA   +   MUUTA     

Toivottavasti nähdään sunnuntaina blogikirppiksen ja pienten shoppailujen parissa! :) 

Päiväretki melkein kuin ulkomaille

5. kesäkuuta 2017

Nikke on siitä ihana mies, että keksii aina silloin tällöin yllätyksiä. Toissa viikolla Nikke päätti viedä minut ja Pärskyn päiväretkelle Tammisaareen. Me ei oltu siellä aiemmin käyty, joten oli jo aikakin! Oltiin molemmat kuultu paljon kehuja kauniista Tammisaaresta. 

Helatorstaina meitä helli ihana aurinkoinen, mutta hiukan tuulinen päivä, kun saavuttiin Tammisaareen. Jätettiin auto vierassataman lähelle, josta käveltiin heti ensimmäisenä ostamaan kaupasta Pärskylle välipalaksi smoothiepusseja. Sen jälkeen ajatuksena oli ajatuksenamme syödä lounas Pub Niskassa, mutta ravintola ei ollutkaan vielä avautunut tälle kesälle. Nälkäisinä nappasimme sitten lähisnägäriltä hampurilaiset ja ranskikset, jotka nautiskelimme rannalla auringossa paistatellen.

Masut täynnä (a.k.a. nälkäkiukku kesytetty) lähdettiin tutustumaan vanhaan puutaloalueeseen. Vitsit, miten ihania taloja ja pihoja siellä oli! Kurkistelin röyhkeästi porttien yli, koska niiden takana avautui toinen toistaan ihanampia salaisia puutarhoja. Tuolla ois kyllä aivan ihana asua! 

Kiinnitin muuten huomiota siihen, että kevät tuntui olevan pidemmällä Tammisaaressa. Lemmikit ja monet muut kukat olivat jo täydessä kukassa. Omenapuut eivät sentään tainneet kukkia, mutta jotenkin jäi sellainen fiilis, että kukat olisivat jo täydessä kukassa, vaikka täällä Helsingissä vasta aivan ensimmäiset kukat kukkivat.

Jaiks, tässä taitaa olla ensimmäinen epävirallinen asukuvani raskauden jälkeen. Hitto, että oli vaikea olla kameran edessä! :D Tässä siis hölmö pönötykseni keskellä ihanaa puutaloaluetta. Asukseni valikoitui legginsit (jotta autossa istuminen on mukavampaa) ja pitkä pellavapaita (jotta imetys olisi mahdollista). Päälläni oli myös harmaa, pitkä neuletakki, mutta mulla tuli liian kuuma se päällä. Käytännöllisyys määrittelee ärsyttävän paljon nykyään pukeutumistani, koska aina pitää olla mahdollisuus ottaa tissi esille tarpeen tullen. Toki sekin vaikuttaa, että vain osa vanhoista vaatteistani mahtuu päälleni. Kaikista kivoimmat, oman tuntuiset asuni olen pukenut päälleni, kun ollaan jätetty poika kotiin. Silloin saan luvan kanssa olla epäkäytännöllinen, ja laittaa just ne lemppareimmat vaatekappaleet päälleni! :) Ehkä mun pitäisi haastaa itseni keksimään kivoja imetyksen mahdollistavia asukokonaisuuksia ja koota ne postaukseen. Tälleen hiukan ohi Tammisaari-aiheen, mitkä on teidän vinkkinne imetyspukeutumisen suhteen? 

Katsokaa nyt kuinka kaunis piha! Mäkin haluan tuollaisen! Me ei kaivata Niken kanssa muuta ohjelmaa meidän kesäisille päiväretkille kuin vain ruokaa ja ympäriämpäri kävelyä. Mä ainakin olen luonteeltani ihmettelijä ja ihastelija - Nikkekin varmaan, kun se jaksaa mun kanssa pällistellä! :D Vinkiksi muuten, että rannassa oli aivan mahtava leikkipuisto lapsille! Harmi, että Pärsky on vielä niin pieni, ettei päässyt sinne leikkimään. En tietysti tajunnut napata siitä kuvaakaan, koska se ei ollut vielä itselle ajankohtainen asia... Suosittelen kuitenkin piipahtamaan siellä, jos suuntaatte koko perheen voimin Tammisaareen.


Tämä oli meidän ensimmäinen pidempi ajomatka Pärskyn kanssa. Etukäteen jännitti, että miten matkat edestakaisin sujuvat, mutta poika nukkui takapenkillä ajomatkat. Eväänä pojalle oli tosiaan tissi sekä kaupasta ostamamme smoothiepussit, jotka tarjoilimme Pärskylle pillimukista. Vaipanvaihtomahdollisuudet etukäteen jännitti, mutta onneksi lämpimänä päivänä pystyi vaihtamaan kakkavaipan puistonpenkillä. Rannassa oli muuten siistit bajamajat kunnon posliinipöntöllä, mutta sinne mahtui just ja just aikuinen pissalle. 

Mä muuten näin jätskikiskalla tutun bloggaajan Nean (In the little cottage -blogi), mutten uskaltautunut moikkaamaan, kun en tiennyt, tunnistaisiko hän mua. :D Terveisin, Ujo suomalainen. Toinenkin hassu melkein kohtaaminen tapahtui opeopiskelukaverini Petran (Arkeen kätketty aarre -blogi) kanssa. Me käveltiin Niken kanssa rantapuistikossa ja keskusteltiin grillaavasta pariskunnasta. Todettiin, että oispa hauska joskus itsekin ottaa grilli retkelle mukaan. Kotiin tultuani katsoin Petran instastoryja. "Hetkonen, onpas tutunnäköinen ranta! Eikääää, Petra ja hänen miehensä olivat se grillaava pariskunta!" Mua alkoi naurattamaan ja harmittamaan samaan aikaan, miten lähellä me toisiamme oltiin, muutama metri vain. No, ehkäpä elämä tuo taas joskus meidät toistemme lähelle. :)



Sellainen sillisalaattipostaus meidän päiväretkestä Tammisaareen! Toivottavasti tykkäsit. :) Mä olen viime aikoina kirjoittanut enemmän sellaisia "järkeviä" postauksia, minkä myötä nämä arjenmakuiset postaukset ovat jääneet vähemmälle. Mä kuitenkin tykkään itse lukea tällaisia, joten aina silloin tällöin täytyy itsekin jakaa sillisalaattihöpinöitä.

Tiivistettynä: päiväretki Tammisaareen oli onnistunut, vaikka olikin ensimmäinen Pärskyn kanssa. Sää oli ihana, kaupunki kaunis ja rantasnägärin sapuska hyvää. Ensi kerralla täytyy poiketa Fiskarsiin. Se on vielä näkemättä!

Vatsa pyllynreiällä - kehoni puoli vuotta raskauden jälkeen

25. toukokuuta 2017

Jaiks, nyt jännittää. Mä olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista jo kauan. Tästä aiheestahan saisi kirjoitettua romaanin, mutta mä tyydyn tällä kertaa vähän vähempään. ;) Olen jättänyt postauksen kirjoittamatta, koska mua on nolottanut se, miten "huonosti" olen palautunut raskaudesta. Eilen aloin miettimään, että mua on NOLOTTANUT. Siis täh?! Mun kroppani on tehnyt älyttömän hienon työn, kasvattanut sisällään ihmislapsen, ja nyt mua nolottaa se, miltä näytän? Valot päälle, nainen! 



Sosiaalisessa mediassa näkyvistä vastasynnyttäneistä äideistä, suurin osa on kuvissa kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen entisissä mitoissaan, vatsa heti timminä. Oletusarvoksi muodostuu se, että tottakai mäkin olen sellaisessa kunnossa heti. Entäs kun niin ei käykään? Alkaa nolottamaan, että on jotenkin epäonnistunut palautumisessa, vaikka palautuminen ei loppujen lopuksi ole kuitenkaan itsestä riippuvaista. Raskaudesta palautuminen tuntuu suorittamiselta, vaikka juuri silloin pitäisi olla itselleen kaikkein armollisin. 

Tokihan edellä kirjoittamani syytös sosiaalisen median luomista paineista vauvojen äideille on vain osasyy paineisiin. Jokaisella meillä on se tietty kroppa, jossa on hyvä olla. Siihen palaaminen on varmasti jokaisella toiveissa. Osalla käy niin hyvä tuuri, että sen tavoittaa helposti, osa taas ei koskaan enää saavuta sitä, ja joutuu ehkä tekemään paljonkin työtä uuden vartalonsa hyväksymisen kanssa. Siihen auttaa aika, armollisuus ja oman kumppanin tuki. Nikke kutsuu mua edelleen kauniiksi. Hän on nimennyt mun vatsani rakkausmasuksi, koska Pärsky kasvoi siellä.  



Heti sektion jälkeen oli helppo olla, koska tiesin, että olin vasta saanut lapsen. Painokin lähti tippumaan, joten mikäs siinä. Kolmen kuukauden päästä vatsa edelleen pömpötti, mutta paino ei enää tippunutkaan. Tässä vaiheessa alkoi hymyni hyytyä. Nyt melkein seitsemän kuukautta synnytyksen jälkeen, mun painoni ei ole kuukausiin liikkunut suuntaan tai toiseen kaikesta herkuttelusta tai herkkujen karsimisesta huolimatta. Raskauskiloja on edelleen noin kuusi jäljellä, olen painavampi kuin koskaan aiemmin. Veikkaanpa, että ne eivät lähdekään ennen kuin lopetan imetyksen. 

Mulla on se onni, että olen aina osannut olla itselleni armollinen. Olisin toki voinut aloittaa heti synnytyksen jälkeen vahtimaan ruokavaliotani ja käymään hikilenkeillä. Sen sijaan nukuin päiväunia lapseni kanssa, opettelin äitiyteen rauhassa ja rentoutuen sekä nautin uusiutuneesta elämästäni. Myönnän, että olen myös laiska ja mukavuudenhaluinen luonne, joten silläkin on tietysti ollut vaikutusta asiaan. Joku reippaampi ehkä olisi tehnyt kaikki nuo edellä mainitsemani asiat. 



Myönnän, että nyt kriiseilen raskauden jälkeisen kehoni kanssa enemmän kuin aikaisemmin. Se johtuu täysin siitä, että mun ihoni on nyt huonommassa kunnossa kuin koskaan teininäkään. Mulla on yleensä aika hyvä iho, mutta nyt otsani on aivan täynnä punaisia näppylöitä. Samoihin aikoihin, kun näpyt ilmestyivät kasvoilleni, alkoivat hiukseni ohentua ja kuivua. Tämän päälle tajusin, että kevätkengistäni suurin osa tuntuu pieniltä. Jalankokonikin on siis ilmeisesti raskauden takia kasvanut. Omat farkkuni eivät vielä mene kiinni, koska vatsassani on niin paljon löysää. 

Vaikka pääosin olen armollinen itselleni ja suuren työn tehneelle vartalolleni, on mullakin synkkiä ajatuksia. Yhtenä päivänä kysyin Nikeltä, että jos me joskus erotaan, haluaako kukaan muu enää ikinä mua, koska en ole synnyttänyt heidän lastaan. Kuka nyt haluaisi katsella imetyksen venyttämiä rintoja ja housunkauluksen päällä rötköttävää nahkareppua. Kuka muka sellaista pitäisi seksikkäänä? Pääsenkö mä ikinä omaan tavoitepainooni?



Tässä mä nyt kuitenkin olen. Kasvoni näpyillä, hiukset kuivina ja ohuina. Mun vatsani roikkuu, pömpöttää, hytkyy nauraessani ja näyttää pyllynreiältä, kun sitä puristaa. Sektio- ja raskausarpineen kaikkineen tämä on nyt mun vatsani. Aika näyttää, että millaiseksi se muuttuu vai muuttuuko edes. Siinä vatsassa olen kantanut mun kalleimman aarteeni. Toivottavasti tulevaisuudessa saan kantaa siellä pikkuveljen tai -siskon Pärskylle. Mä rakastan mun vatsaani ja kehoani, josta olen ylpeä. Se on rakkausmasu. On normaalia, että näin isojen muutosten sulattelussa menee aikaa, joten ole säkin armollinen itsellesi! 

Mä en ole vielä ikinä ollut täällä blogissa yhtä alasti kuin nyt, enkä tarkoita vähissä vaatteissa. Tämä asia tuntuu tosi henkilökohtaiselta, joten siksi siitä on vaikea kirjoittaa – tai ehkä kuitenkin näiden kuvien julkaiseminen tuntuu vaikeammalta, koska yleensä valitsen kuvia, joissa näytän mahdollisimman hyvältä. Nyt kuvien keskiössä on ne itselle työstämistä aiheuttavat piirteet. Se on pelottavaa. Mä kuitenkin haluan näyttää ja tuoda sitä aitoutta esille. Muistuttaa, että on erittäin OK olla just tämännäköinen, ennen kaikkea PEHMEÄ, tuore äiti. ;) Ollaan ylpeitä itsestämme, kehoistamme ja ennen kaikkea ihanista lapsistamme!